Sipoon kunnanhallitus /liikennesuunnittelu. Kannanotto HSL-uudistuksiin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "31.3.2015. Sipoon kunnanhallitus /liikennesuunnittelu. Kannanotto HSL-uudistuksiin"

Transkriptio

1 Sipoon vammaisneuvosto Kannanotto Sipoon kunnanhallitus /liikennesuunnittelu Kannanotto HSL-uudistuksiin HSL on lähettänyt lausuntopyynnön jäsenkunnille otsikolla Erityisryhmien alennus-ja vapaaliput sekä oikeus matkustaa ilman lippua Helsingin seudun uudessa vyöhykemallissa. HSL on pyytänyt jäsenkuntien lausutoja mennessä. Sipoon vammaisneuvosto lausuu asiasta seuraavaa: Kohderyhmän kuuleminen HSL hallituksen pöytäkirjassa HSL kertoo tavanneensa ja haastatelleensa jäsenkuntien joukkoliikenneyhteyshenkilöitä, sosiaali-ja terveystoimen edustajia sekä asiantuntijoita asian valmistelussa. Konsulttina toimi Strafica Oy. Kohderyhmien osallistaminen on täysin unohtunut. Kun kyse on julkisesta palvelusta, jonka HSL on ottanut tehtäväkseen, osallistamista ei voi sivuuttaa. Käyttäjäkunnalle olisi voitu järjestää yleisötilaisuuksia ja kysely kuntien nettisivuilla. Vain kysymällä palvelun käyttäjiltä itseltään voi tietää, miten muutokset vaikuttaisivat heidän elämäänsä, ja mitä siitä seuraisi HSL:lle ja sen jäsenkunnille. Luonnollisesti vammaisjärjestöjen asiantuntemus pitää huomioida myös. Vammaispalvelulaki velvoittaa Kuten näkövammaisten edustajien laatima kannanotto (liitteenä) toteaa, vammaispalvelulaki velvoittaa kunnan kaikkia viranomaisia: Muistutamme sosiaalihuoltolain ja sosiaalihuoltoon kuuluvaan erityislainsäädännön velvoitteista. Vammaispalvelulain 3.4.L mukaan sosiaalilautakunnan ja kunnan muiden viranomaisten on edistettävä ja seurattava vammaisten henkilöiden elinoloja sekä pyrittävä toiminnallaan ehkäisemään epäkohtien syntymistä ja poistamaan haittoja, jotka rajoittavat vammaisen henkilön toimintamahdollisuuksia ja osallistumista ( 6). Kunnan on huolehdittava siitä, että kunnan yleiset palvelut soveltuvat myös vammaiselle henkilölle. Vammaisuuden perusteella järjestettäviä palveluja ja tukitoimia kehittäessään kunnan tulee ottaa huomioon vammaisten henkilöiden esittämät tarpeet ja näkökohdat ( 7).

2 Joukkoliikenteen esteettömyys HSL:n työryhmä suosittelee, että mahdolliset lisäalennukset, vapaaliput tai oikeus matkustaa ilman lippua perustuisivat jatkossa vain liikennepoliittisiin linjauksiin ja liikenneturvallisuuteen. Valtakunnalliset liikennepoliittiset linjaukset toki painottavatkin julkisen liikenteen käytettävyyttä ja sitä, että mahdollisimman moni ryhmä pääsisi paremmin joukkoliikenteen piiriin. HSL kertoo, että viime vuosikymmeninä seudun joukkoliikenteen esteettömyyttä on kehitetty ja kehittäminen jatkuu. HSL nettisivuilla kerrotaan valtaosan busseista olevan matalalattiaisia ja yli puolet raitiovaunuistakin. Matalalattiaisten junien määrän ilmoitetaan kasvavan sitä mukaan, kun liikenteeseen saadaan uutta kalustoa. Aikatauluihin on merkitty kummalla kalustolla vuorot ajetaan. Tämä ikävä kyllä tarkoittaa, että suuri osa kalustosta on edelleen esteellistä. Se, että esteettömään vuoroon saatetaan milloin tahansa vaihtaa korvaavaa esteellistä kalustoa, vähentää palvelun käytettävyyttä entisestään. Kuka uskaltaa lähteä matkaan, jollei voi olla varma, että pääsee perille? Tiedetään, millainen pysäkin pitää olla, jotta pysäkiltä pääsisi esteettä liikennevälineeseen, mutta pysäkit kaikkialla eivät ole esteettömiä, eivätkä esteettömät pysäkitkään ole aina käyttökelpoisessa kunnossa lumen, jään tai muun syyn takia. Nettisivuilla HSL/ohjeita ja tietoja/esteettömyys kerrotaan, että kaikissa liikennevälineissä on ensisijaisesti liikuntaesteisille ja vanhuksille varattuja paikkoja, mutta niitä ei aina ole merkitty. Niiden saaminen perustuu täysin muiden huomaavaisuuteen. Tosiasiassa vammainen tai vanhus ei näin ollen voi koskaan liikennevälineeseen noustessaan luottaa siihen, että tällä näkymättömällä tavalla hänen käyttöönsä varatulla paikalla istuu huomaavainen henkilö, joka on tietoinen merkitsemättömästä paikkavarauksesta. Näkövammaistenkin kannalta HSL esteettömyys on täysin keskeneräistä. Liitteenä olevassa kannanotossa selvitellään puutteita tarkasti: Sokeille matkustajille välttämättömiä mukautuksia olisivat pysäkkikuulutukset, kuljettajilta automaattisesti saatava apu oikean bussin löytämisessä ja oikealla pysäkillä pois jäämisessä sekä teiden ja asemien hyvä kunnossapito. Julkinen liikenne on sokealle henkilölle esteellistä kaikilla hänelle itselleen vierailla reiteillä. Matkan pysäkille ja pysäkiltä määränpäähän voi opetella liikkumistaidon ohjauksen avulla vain reiteillä, jotka ovat usein käytössä. Lisäksi julkisesta liikenteestä voivat tehdä väliaikaisesti esteellistä sääolosuhteet tai katutyöt. Myös uusi kosketusnäytöllinen lipunleimauslaite merkitsee esteellisyyden lisääntymistä tutuillakin reiteillä. Hankalinta uudessa leimauslaitteessa on suuri todennäköisyys virheleimaukseen. Melu ja tasapainon ylläpidon vaikeudet haittaavat suoritusta, joka on tehtävä tuntoaistin varassa. Laite ei anna äänipalautetta toiminnoista, tunnusteltavat merkit kiertävät vain laitteen reunoilla ja itse matkan valinta tapahtuu kosketusnäytöllä. Kosketusnäytön käyttäminen on sokealle mahdotonta ilman kuljettajan apua. Kuljettajan ja lähijunissa konduktöörin on oltava valmiina avustamaan sokeaa matkustajaa leimauslaitteen käytössä, muualla apua ei edes ole saatavissa. Tähän saakka matkan maksamiseen liittyvät toiminnalliset ongelmat on ratkaissut vapaalippu, jota ei ole tarvinnut leimata.

3 Erikoista on sekin, että kokeiluna aloitetun KutsuPlus -palvelun kalusto ei ole esteetöntä. Lehtitietojen mukaan tuki yhtä matkaa kohden on 45e. HSL strategian ajatus toimia kaikkien ryhmien ykkösvalintana ei toimi tässäkään. Miksi vammaisten pitäisi maksaa palvelusta täyttä hintaa, kun vain osa vaihtoehdoista on käytettävissä? Yhtään parempi ei ole HSL työryhmän ehdotus, jossa kunnat maksaisivat maksusitoumuksilla vammaisten matkoista täyttä hintaa, vaikka vammaisten käytettävissä on vain osa HSL tarjonnasta. Alennusperusteet HSL:n tekemä selvitys toteaa, että päätöksen tulee perustua HSL:n strategiaan ja arvoihin sekä jäsenkuntien linjaukseen. Visiokseen HSL ilmoittaa vuodelle 2025: -- joukkoliikenne on ykkösvalinta. Helsingin seutu on älykkään, kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnannäyttäjä. HSL:n strategian mukaan HSL:n perustehtävänä on kehittää ja tarjota sujuvia ja luotettavia liikkumisratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Tavoitteena on tarjota selkeää palvelua, mikä tarkoittaa mm. ajantasaisen matkustajainformaation tarjoamista ennen matkaa ja matkan aikana sekä selkeitä, helppokäyttöisiä ja kohtuuhintaisia lippuja. Alennusten ja maksuttomien matkojen poistaminen niiltä ryhmiltä, joiden on muita vaikeampi käyttää joukkoliikennettä, ei vaikuta siihen suuntaan, että HSL:n joukkoliikenteestä tulisi kaikkien ryhmien ykkösvalinta. Matkalippujen hinnankorotukset ovat päinvastoin työntämässä tiettyjä ryhmiä tylysti käyttäjäkunnan ulkopuolelle. Ei saa tapahtua niin, että pienituloisilla suhteettoman suuri osa tuloista kuluisi liikkumiseen. Vision esittämä kohtuuhintaisuus on eri käyttäjäryhmien kannalta eri suuruinen tuloista riippuen. HSL:n kokoaman työryhmän ajatus, että osa julkisen liikenteen käyttäjistä voisi hakea toimeentulotukea sosiaalitoimelta ja lunastaa lippunsa maksusitoumuksella, paljastaa, että myös työryhmä ymmärtää suunniteltujen lippuhintojen olevan kohtuuttomina tiettyjen matkustajaryhmien kannalta. Alennusten hakeminen Työryhmä vetoaa toimeentulotuen hakemisen mahdollisuuteen ja muistaa, että toimeentulotuen maksaminen on siirtymässä Kelalle. Alennuslippuja tarvitsevat henkilöt hankkivat nykyisin lääkärintodistuksen tai vastaavan, ja toimittavat sen HSL lipunmyyntiin. HSL:lle ei jää arviointitehtävää, sen tarvitsee vain napsauttaa oikeanlainen lippu esiin. Jatkossa tähän väliin tulisi käynti sosiaalitoimessa, vaikka ne ovat jo ennestään ruuhkaisia. Järjestely lisäisi sosiaalitoimen työtä, mahdollisesti myös lisätyövoiman tarvetta ja lisäkustannuksia. Alennuslipun myyminen sitä tarvitsevalle ilman ylimääräistä käyntiä sosiaalitoimessa on kustannustehokasta toimintaa. On yleisesti tiedossa, että moni toimeentulotukeen oikeutettu jää ilman tukea, koska ei hallitse hakutapaa tai kokee hakemisen nöyryyttäväksi. Moniko jäisi ilman maksusitoumusta siksi, ettei osaa perustella liikkumistarvettaan juuri oikealla tavalla? Syrjäytymisen ehkäisemisessä mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen on hyvin tärkeä. Alennuslippu tai maksuton matka tukee paremmin pienituloisten itsetuntoa ja omaa aktiivisuutta kuin toimeentulotuen hakeminen; alennuslippu löytää tehokkaammin oikean kohderyhmän ja toimii syrjäytymisen

4 ennaltaehkäisynä paremmin kuin mihin toimeentulotuki pystyy. Vammaisten kohdalla ylimääräinen matka sosiaalitoimeen olisi monille myös fyysinen rasitus ja veisi voimia ja avustajatunteja muulta. Mitä vammaisiin tulee, heihin kohdistuu jo nyt monia hinnankorotuksia, joiden yhteismäärällä voi olla vaikeatkin seuraukset. Suomi on myös juuri saanut moitteita OECD:lta siitä, että suomalainen sosiaaliturva on jäänyt liian heikoksi, eivätkä toimeentulotukena annetut summat kata ihmisten välttämättömiä tarpeita. HSL:n tehtävä on hoitaa julkista palvelua liikenteen osalta. Sen tehtävä on mahdollistaa liikkuminen kaikille käyttäjäryhmille. Osa käytettävyyttä on sitä, että matkalipun hankintaa ei edellä monimutkainen eri lausuntojen hankintaprosessi. Alennusjärjestelmää voi yksinkertaistaa HSL ilmoittaa nykyjärjestelmässä olevan noin 250 yksittäistä hintaa, joka tekee sääntöjen ja ohjeiden hahmottamisesta haastavaa niin asiakkaille kuin henkilökunnallekin. Toki alennusjärjestelmää on järkevää yksinkertaistaa, mutta sen voi tehdä helposti ilman, että alennukset pienenevät tai poistetaan. Työmäärä vähenee huomattavasti sekä HSL:n pisteissä ja terveydenhuollossa, jos niiden, joiden vamma on pysyvä, alennukset myönnetään pysyvinä, eikä uusia lääkärintodistuksia tai vastaavia tarpeettomasti vaadita. Ikääntyvien ei voi odottaa nuortuvan eikä sotaveteraanien menneisyyteenkään ole odotettavissa korjausta. Maksuttomuus tai 50% alennus ovat helposti laskettavissa normaalilipun hinnasta ja ohjelmoitavissa laitteisiin. Vammaisten, vanhusten ja perheiden alennuslipuista aiheutuva laskennallinen lipputulomenetys ilmoitettujen tietojen mukaan on vain 3, 2 milj euroa vuodessa. HSL ei kerro, mikä osuus tuosta summasta on vammaisten osuus. HSL saa tuon laskennallisen 3,2 milj vain, jos alennuksensa menettävät ryhmät käyttävät HSL matkoja yhtä ahkerasti kuin ennen alennusten poistoa. Jos nuo ryhmät jäävät hinnankorotuksen jälkeen kotiin tai valitsevat toisen liikkumistavan, HSL menettää nykyisten alennuslippujen hinnan verran tulojaan. Koska kyse on ryhmistä, joilla usein on muita pienemmät tulot, se, että matkoja tehdään entistä vähemmän, on väistämätön seuraus. HSL ei käytännössä hyötyisi mitään, mutta joutuisi entistä kauemmas tavoitteestaan olla kaikkien ryhmien ykkösvalinta. Yhdenvertaisuus HSL kirjoittaa: Vammaisten edustajien kanssa keskusteltaessa on vahvistunut käsitys, että vammaiset toivovat esteetöntä joukkoliikennettä ja yhdenvertaista kohtelua muiden asiakkaiden kanssa sekä myös eri vammaisryhmien kesken. Samaan tapaan kuin yhdenvertaisuus rakentamisessa ei tarkoita, että jokaisen on pystyttävä kiipeämään kierreportaita, ei yhdenvertainen kohtelu liikennepalveluissa tarkoita kaikille samoja hintoja, vaan sitä, että kaikilla on mahdollisuus käyttää palvelua, ilman, että kalusto, pysäkit tai hinta muodostuvat esteeksi. Työryhmän kanta on, että HSL voi ottaa huomioon vain liikennepoliittiset ja liikenneturvallisuuteen vaikuttavat seikat. Valtakunnallinen liikennepolitiikka pyrkii siihen suuntaan, että joukkoliikenne olisi kaikkien käytettävissä. Sen lisäksi, kuten näkövammaisten edustajien laatima kannanotto muistuttaa, myös

5 yhdenvertaisuuslaki velvoittaa kaikkia toimijoita: Yhdenvertaisuuslaki (L347 /2014) velvoittaa viranomaisen, koulutuksen järjestäjän, työnantajan sekä tavaroiden tai palvelujen tarjoajan tekemään asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa asioida viranomaisissa sekä saada koulutusta, työtä ja yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita samoin kuin suoriutua työtehtävistä ja edetä työuralla ( 15). Lisäksi laissa todetaan, että näennäisesti yhdenvertainen sääntö, peruste tai käytäntö, joka saattaa jonkun muita epäedullisempaan asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella, on välillistä syrjintää ( 13). Maksuttomuus ja alennukset ovat niitä kohtuullisia mukautuksia, jotka vammaiset tarvitsevat voidakseen yhdenvertaisesti asioida ja osallistua yhteiskunnan toimintaan. Lopputulos Edellä esitetyillä perusteilla Sipoon vammaisneuvosto torjuu HSL ehdotuksen matkakustannusten kierrättämisestä sosiaalitoimeen, ja vaatii alennusten ja maksuttomien matkojen säilyttämistä ennallaan sekä pysyvän vammaisuuden kohdalla alennuksen/maksuttomuuden myöntämistä pysyvänä ensimmäisen lääkärinlausunnon jälkeen. Sipoon vammaisneuvoston puolesta Tuula Räikkönen puheenjohtaja Liite: Näkövammaisten kannanotto

lnvalidit -asiakasryhmään kuuluu nykyisin O,4yo matkakorttiasiakkaista (5 358 matkakorttia

lnvalidit -asiakasryhmään kuuluu nykyisin O,4yo matkakorttiasiakkaista (5 358 matkakorttia HSL jäsenkunnat ja Helsingin kaupungin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten, Keravan, Kirkkonummen ja Sipoon vammaisneuvostot PERUsTEITA ERITYISRYH MI EN ALENN US- JA VAPAALIPPUJ EN SÄIIYTTÄUtSEEN H ELSI NGI

Lisätiedot

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun

HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun HSL:N ESITYS UUDEN TAKSAVYÖHYKEMUUTOKSEN YHTEYDESSÄ TOTEUTETTAVISTA ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPPUJEN MUUTOKSISTA Pääkaupunkiseudun koordinaatioryhmä MUUTOSESITYKSET/TAUSTAA Erityisryhmien lippusubventio

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ

LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ Hallitus 59 25.03.2014 LAUSUNTO HELSINGIN KAUPUNGILLE ESITYKSISTÄ, JOTKA KOSKEVAT HELSINGIN KULJETUSPALVELUASIAKKAILLE MYÖNNETTYJEN VAPAALIPPUJEN SÄILYTTÄMISTÄ 457/00.01.013/2013, 16/07.72.721/2014 Hallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (5) 256 Valtuutettu Sirpa Asko-Seljavaaran toivomusponsi vanhusten ja vammaisten kuljetusmahdollisuuksien kehittämisestä HEL 2015-010372 T 00 00 03 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (6) 86 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle erityisryhmien alennus- ja vapaalipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua Helsingin seudun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 JOUKKOLIIKENNELAUTAKUNTA 6.3.2008 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Suj/1 1 1 LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA (ANTTILA) KOSKIEN JOUKKOLIIKENTEEN VAPAA- TAI ALENNUSLIPPUJEN MYÖNTÄMISTÄ IKÄIHMISILLE HKL Halke 2007-2242 / 666 10.10.2007 (Määräaika

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE Hallitus 3 20.01.2015 ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE 1/07.72.720/2010 Hallitus 3 Esittelijä

Lisätiedot

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu

U 10/2016 VP. Esteettömyysdirektiivi. TyV Yhdenvertaisuusvaltuutettu U 10/2016 VP Esteettömyysdirektiivi TyV 19.4.2016 Sama kohtelu yhdenvertaisuus Esteettömyys Lähtökohtana, kun suunnitellaan ja toteutetaan muutoksia yhteiskunnassamme Erilaisilla ihmisillä on erilaisia

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta

Lisätiedot

1 Yhteenveto asiakasryhmistä ja muutosesityksistä

1 Yhteenveto asiakasryhmistä ja muutosesityksistä LIITE 2 1 (7) Erityisryhmien alennus- ja vapaaliput sekä oikeus matkustaa ilman lippua Helsingin seudun uudessa vyöhykemallissa (kaarimalli) HSL:n hallituksen kokous 10.2.2015 YHTEENVETO ASIAKASRYHMISTÄ,

Lisätiedot

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus

Vammaispalvelut Helsingissä. Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelut Helsingissä Reija Lampinen vammaisasiamies 26.9.2013 Kampin palvelukeskus Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain mukaan vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla on vamman tai

Lisätiedot

Vammaispalvelulaki uudistuu

Vammaispalvelulaki uudistuu 1 Uusi vammaispalvelulaki Selkokielinen teksti, 27.9.2018 Vammaispalvelulaki uudistuu Vammaispalvelulaki muuttuu. Vanha vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki yhdistetään yhdeksi laiksi, joka koskee kaikkia

Lisätiedot

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina

TAVOITTEET. Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää. vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisina 2015 LAKI Vammaispalvelulaissa on määritelty ne palvelut ja taloudelliset tukitoimet, joita kunnan sosiaalitoimi järjestää Vammaisille henkilöille. Lain tarkoituksena on edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (5) 470 V Ryj / Valtuutettu Outi Alanko-Kahiluodon aloite pienituloisimpien maksuttomasta joukkoliikennekortista päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lausuntopyyntö erityisryhmien alennuslipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua

Lausuntopyyntö erityisryhmien alennuslipuista ja oikeudesta matkustaa ilman lippua Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (10) 1 Lausunto erityisryhmien alennus- ja vapaalipuista sekä oikeudesta matkustaa ilman lippua uudessa vyöhykemallissa HEL 2015-002286 T 08 02 00 Lausuntoehdotus

Lisätiedot

Työ kuuluu kaikille!

Työ kuuluu kaikille! Esteetön ja yhdenvertainen työelämä Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE-toimisto, Pasila 9.3.2016 Anne Mäki, ry 1 Esteettömyys Esteetön työympäristö on kaikkien etu Laaja kokonaisuus, joka mahdollistaa ihmisten

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö

Yhdenvertaisuussuunnittelu. Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuussuunnittelu Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö YES 7 -koulutus 9.2.2015 Panu Artemjeff 1 Uusi yhdenvertaisuuslaki Kaksi kärkeä: syrjinnän suoja ja yhdenvertaisuuden edistäminen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL

Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Yhdenvertaisuuden toteutumisen elementit YVL Muodollinen yhdenvertaisuus (välittömän syrjinnän kielto) 10 Tosiasiallinen yhdenvertaisuus velvoite yhdenvertaisuuden edistämiseen eli yhdenvertaisuussuunnittelu

Lisätiedot

Hallitus 109 20.08.2013

Hallitus 109 20.08.2013 Hallitus 109 20.08.2013 LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE SELVITYSMIES PAAJASEN SELVITYKSESTÄ, JOKA KOSKEE JULKISIN VAROIN TOTEUTETTUJEN HENKILÖKULJETUSTEN UUDISTAMISTA 243/00.02.020/2012 Hallitus

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM.

Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM. Kommenttipuheenvuoro, Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistämisestä, selvitysmies Juhani Paajanen, LVM. Helppo Liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen

Lisätiedot

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Alustusta erityislainsäädäntöön. Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Alustusta erityislainsäädäntöön Vammaispalvelujen raati 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Elävänä olentona maailmassa Erilaiset roolit Ihminen Perheenjäsen, vanhempi, sisarus,

Lisätiedot

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Eduskunta

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta Eduskunta 1 Valtakunnallinen Vammaisneuvosto Kirjallinen lausunto 10.10.2016 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 00102 Eduskunta LiV@eduskunta.fi Viite: Kirjallinen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle

Lisätiedot

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä

Kieli ja syrjäytyminen -seminaari Ulla Tiililä Mitä Suomessa pitäisi tehdä selkokielen edistämiseksi? Selkokielen toimenpideohjelma 2019 2022 Kieli ja syrjäytyminen -seminaari 8.2.2019 Ulla Tiililä Kuka: selkokielen neuvottelukunta Edustaja 52 eri

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne BEST tutkimustulokset 2018 Benchmarking in European Service of Public Transport HSLH Taustatiedot Kyselytutkimus, joka mittaa asukkaiden tyytyväisyyttä joukkoliikenteeseen Vuonna

Lisätiedot

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA Parkanon kaupunki Perusturvaosasto KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANO-KIHNIÖ SOTE -YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2018 ALKAEN (Petu yta 14.12.2017 ) KULJETUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN PARKANON-KIHNIÖN

Lisätiedot

HSL:n matkaliput ja eläkeläiset

HSL:n matkaliput ja eläkeläiset HSL:n matkaliput ja eläkeläiset Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 5.12.2016 Nykytilanne Lippujen hinnoittelu ja eläkeläiset 50 % HSL:n menoista tulee kattaa lipputuloilla,

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä

Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Uusi lippu- ja informaatiojärjestelmä Kaikille helppo matkanteko -seminaari 25.5.2016 Mirva Ilmoniemi, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Lippujärjestelmän uudistus Arvioitu aikataulu Uudet kortinlukijat

Lisätiedot

Luottamuksellinen Esteetöntä junamatkustamista

Luottamuksellinen Esteetöntä junamatkustamista Esteetöntä junamatkustamista VR matkustajaliikenne n. 2500 työntekijää 250 kaukojunaa / vrk 800 lähijunaa / vrk 126,9 miljoonaa matkaa / 2017 12,5 miljoonaa matkaa / kaukoliikenne / 2017 2 Yhteinen tavoite

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa

Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Yhdenvertaisuus ja syrjintäkielto vammaisten henkilöiden matkanteossa Kaikille helppo matkanteko -seminaari, 25.5.2016 Helsinki Elina Akaan-Penttilä, lakimies, Invalidiliitto ry 1 Tavoite ja tarkoitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (7) 203 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen omavastuuosuuksien tarkistaminen HEL 2014-005456 T 05 03 00 Päätös

Lisätiedot

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a

V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a V a m m a i s p a l v e l u t t y ö l l i s t y m i s e n t u k e n a S a n n a K a l m a r i, k u n t o u t u s s u u n n i t t e l i j a Vammaispalvelulaki Vammaispalvelulain tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

https://www.youtube.com/watch?v=i_smgwpdcbg 12/10/2017 Aija Salo 2

https://www.youtube.com/watch?v=i_smgwpdcbg 12/10/2017 Aija Salo 2 https://www.youtube.com/watch?v=i_smgwpdcbg 12/10/2017 Aija Salo 2 Palvelumme syrjintää kokeneille Yhteydenotot (kantelut) verkkolomakkeen kautta, sähköpostitse tai puhelinpäivystykseen (ma-pe klo 10-12)

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne HSL:n askeleet kohti sähköistä liikennettä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi 2 Strategia teoiksi TAVOITTEET Sujuvat matkat Asiakkaiden matkaketju perustuu joukkoliikenteen runkoverkkoon

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Kuljetuspalveluhakemus 1 (5) Vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisten kuljetuspalvelu Virkistys- ja asiointimatkat (enintään 18 yhdensuuntaista matkaa/kk) Sipoon kunnan ja lähikuntien alueilla, ei

Lisätiedot

Helsingin seudun liikenne

Helsingin seudun liikenne Helsingin seudun liikenne Tervetuloa asukasiltaan! 2 29.11.2017 HSL:n yhteistyöalue 7 kuntaa: Helsinki, Espoo, Kauniainen, Vantaa, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo. 1.1.2018 Siuntio ja Tuusula Perussopimuksen

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Varsinais- Suomen TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Varsinais-Suomen TE -toimisto, Turku 17.9.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä

Lisätiedot

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010

Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010 Tulevaisuuden esteetön raideliikenne Käytettävyys ja saavutettavuus terminaalialueella 2009-2010 Ira Verma Projektipäällikkö Sotera Arkkitehtuurin laitos www.sotera.fi Yhteistyötahot SOTERA Sosiaali- ja

Lisätiedot

Sokeiden vapaalipun myöntämisperusteiden tarkistaminen

Sokeiden vapaalipun myöntämisperusteiden tarkistaminen Hallitus 105 25.10.2016 TAKSA- JA LIPPUJÄRJESTELMÄN MUUTOKSET VUONNA 2017 418/07.72.720/2016 Hallitus 105 Esittelijä Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Valmistelija Osaston johtaja Pirkko Lento, p. 4766 4210,

Lisätiedot

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle?

Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? Mitä ovat kohtuulliset mukautukset ja kenelle? 13.4.2015 Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Kohtuulliset mukautukset Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa

Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki. MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Tasapuolista kohtelua uusi yhdenvertaisuuslaki MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Varatuomari Kai Massa Johdannoksi MaRa-alalla palveluita tarjottaessa huomioitava yhdenvertaisuuslainsäädäntö: Rikoslakiin sisältyvä

Lisätiedot

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä

HSL liikuttaa meitä kaikkia. Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL liikuttaa meitä kaikkia HSL tarjoaa kattavat liikkumismahdollisuudet sekä luo edellytykset elinvoimaiselle ja viihtyisälle Helsingin

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen

Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen Helsingin kaupungin raideliikenteen esteettömyyden parantaminen Maija Sarpo Laatu- ja ympäristöpäällikkö HKL HKL lyhyesti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos Perustettu 1945 Liikevaihto vuonna 2018

Lisätiedot

HSL ja itsehallintoalueet

HSL ja itsehallintoalueet HSL ja itsehallintoalueet Suvi Rihtniemi Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL Strategia teoiksi Mitä HSL tekee? Perustettu 2009 Vastaa Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta

Lisätiedot

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille!

Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Vammaisfoorumin ja Uudenmaan TE toimiston koulutuspäivä 2015: Työ kuuluu kaikille! Uudenmaan TE -toimisto, Vantaa 4.3.2015 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 31.03.2014 Sivu 1 / 1 1246/00.01.03/2014 97 Espoon kaupungin vammaisasiamiehen katsaus vuodelta 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sirkku Kiviniitty, puh. 050 344 5190 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja

Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa. Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään uuden lainsäädännön valossa Jaana Pakarinen toimitusjohtaja Kunnan intressi? 2 Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää

Lisätiedot

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle

Kaarinan kaupunki. Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 Kaarinan kaupunki Ohjeet kuljetuspalvelun hakijalle 1 2 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN LIIKKUMISTA TUKEVIEN PALVELUIDEN TOIMINTAOHJE Tavoite Sosiaalihuoltolain (23 :n) mukaan esteetön ja toimiva joukkoliikenne

Lisätiedot

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä

Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Kohti uudenlaista joukkoliikennettä Joukkoliikenne on osa liikennejärjestelmää Liikenteellä ja liikennejärjestelmällä on yhteiskunnassa merkittävä rooli elinkeino elämän kilpailukyvylle ja kansalaisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (7) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2012 1 (7) 398 Ryj / Valtuutettu Ilkka Taipaleen aloite maksuttoman joukkoliikenteen kokeilusta HEL 2012-008629 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Julkinen joukkoliikennepalvelu, vammaisuus, kohtuulliset mukautukset, syrjintäolettama, uhkasakko

Julkinen joukkoliikennepalvelu, vammaisuus, kohtuulliset mukautukset, syrjintäolettama, uhkasakko Julkinen joukkoliikennepalvelu, vammaisuus, kohtuulliset mukautukset, syrjintäolettama, uhkasakko YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Täysistunto Diaarinumero: 178/2016 Antopäivä: 21.3.2018 Hakija

Lisätiedot

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi

TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Palvelevan joukkoliikennejärjestelmän tarpeet digitaalisille palveluille ja reaaliaikaiselle informaatiolle TransSmart seminaari 11.11.2015 Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi HSL TransSmart yhteistyö Älykäs

Lisätiedot

Lausunto Ymmärrettävyys lakiesitystekstissä: selkokieli olisi hyvä huomioida myös lakiesityksen valmistelussa.

Lausunto Ymmärrettävyys lakiesitystekstissä: selkokieli olisi hyvä huomioida myös lakiesityksen valmistelussa. Oulun kaupunki/konsernihallinto Lausunto 01.03.2018 Asia: VM003:00/2017 VM/155/03.01.00/2018 Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta

Lisätiedot

VAMPO-seminaari. VR:n vammaispalvelut Rautatieyrityksen kokemuksia EU:n rautatievastuuasetuksesta

VAMPO-seminaari. VR:n vammaispalvelut Rautatieyrityksen kokemuksia EU:n rautatievastuuasetuksesta VAMPO-seminaari VR:n vammaispalvelut Rautatieyrityksen kokemuksia EU:n rautatievastuuasetuksesta Pia-Mari Sotavalta Palvelun kehityspäällikkö VR-Yhtymä Oy 3.6.2015 Matkustajien oikeudet ja velvollisuudet

Lisätiedot

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta

VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveydenhuollon toimiala Vanhus- ja vammaispalvelut VPL KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.7.2016 LÄHTIEN Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.6.2016 Sisällys ERITYISEN JÄRJESTÄMISVELVOLLISUUDEN

Lisätiedot

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne

Juhlaseminaari 9.2.2010. Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Juhlaseminaari 9.2.2010 Suvi Rihtniemi HSL Helsingin seudun liikenne Miksi seudullinen liikenneorganisaatio? 1. Toimiva liikennejärjestelmä on seudun kansainvälinen kilpailuvaltti. 2. Helsingin seudun

Lisätiedot

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT

1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:

Lisätiedot

Kohti tulevaisuutta: vammaisalan haasteita ja kehitysnäkymiä

Kohti tulevaisuutta: vammaisalan haasteita ja kehitysnäkymiä Kohti tulevaisuutta: vammaisalan haasteita ja kehitysnäkymiä Valtakunnalliset erityishuoltopäivät Helsinki 10.9.2015 Jaana Huhta, neuvotteleva virkamies, STM Ajankohtaista vammaispalveluissa ja - politiikassa

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

TERVETULOA - VÄLKOMMEN! Vanhusneuvosto Helsingin vanhusneuvoston ja eläkeläisjärjestöjen seminaari HSL:N LIPPUJEN HINNAT JA ELÄKELÄISALENNUS TERVETULOA - VÄLKOMMEN! OHJELMA: 13.00 Avaus ja vanhusneuvoston esittäytyminen 13.15

Lisätiedot

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo

Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso Anna Saarlo Liikkumisen palveluiden tavoitteellinen palvelutaso 25.1.2017 Anna Saarlo Raportti: http://www2.liikennevira sto.fi/julkaisut/pdf8/lts_ 2016-34_liikkumisen_palvelui den_web.pdf 2 Sisältö 1. Palvelurakenne

Lisätiedot

Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt

Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt Poikkeustilanteet ja liikennehäiriöt JATin vierailu HSL:ään 18.3.2014 Sari Kotikangas, tiedotuspäällikkö Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä 2 Miksi varaudumme? HSL:n perustehtävä Asiakkaalla on oikeus

Lisätiedot

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE

ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE Hallitus 18 10.02.2015 ERITYISRYHMIEN ALENNUS- JA VAPAALIPUT SEKÄ OIKEUSMATKUSTAA ILMAN LIPPUA HELSINGIN SEUDUN UUDESSA VYÖHYKEMALLISSA, LAUSUNTOPYYNTÖ JÄSENKUNNILLE 1/07.72.720/2010 Hallitus 18 Esittelijä

Lisätiedot

Kokemuksia kuljetuspalveluiden ja julkisen liikenteen toimivuudesta, Kuljetuspalvelut Osallisuutta mahdollistavia palveluita

Kokemuksia kuljetuspalveluiden ja julkisen liikenteen toimivuudesta, Kuljetuspalvelut Osallisuutta mahdollistavia palveluita Kokemuksia kuljetuspalveluiden ja julkisen liikenteen toimivuudesta, Kuljetuspalvelut Osallisuutta mahdollistavia palveluita Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 17. 18.1.2013, Helsinki, Elina Akaan-Penttilä,

Lisätiedot

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto

Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan Yhteenveto 7.6.2018 Loviisan joukkoliikenne tehdään yhdessä! Työpajan tausta Työpajan tavoitteena oli löytää ideoita Loviisan joukkoliikenteen parantamiseksi.

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuus sosiaalialalla, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuuden merkityksen muutos Monimuotoistumisen (arvo)muutos o globalisaatio, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus Muutos lainsäädännössä

Lisätiedot

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous

Kuljetuksesta liikkumiseen työkokous Kuljetuksesta liikkumiseen 26.09.2016 työkokous Kuljetuspalvelut ja kuljetuspalveluiden muutokset ja muutosehdotukset Henkilöliikenteen tulevaisuuden näkymiä ja vammaispalvelun kuljetuspalveluiden mahdollisuudet

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA

LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA Hallitus 121 21.08.2012 LAUSUNTO HELSINGIN VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE MAKSUTTOMAN JOUKKOLIIKENTEEN KOKEILUA 232/00/01/013/2012 hall 121 Esittelijä Valmistelija Toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi Osaston

Lisätiedot

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin

Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Väestön näkökulmia vammaispalveluihin Anu Muuri, VTT, dosentti THL 15.08.2013 Anu Muuri 1 Vammaispalvelulaki 1987 Lain tarkoitus, 1 : Edistää vammaisen henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Liikkumista tukevat palvelut perusturvakuntayhtymä Karviaisessa 9/05.

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Liikkumista tukevat palvelut perusturvakuntayhtymä Karviaisessa 9/05. Yhtymähallitus 96 12.12.2017 Yhtymähallitus 23 20.03.2018 Liikkumista tukevat palvelut perusturvakuntayhtymä Karviaisessa 9/05.02/2018 Yhtymähallitus 12.12.2017 96 Vammaispalvelulain (1987/380) mukaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 1404/2017 08.01.00 139 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille (Kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Sinikka Ahtiainen, puh. 050

Lisätiedot

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos

Hengityshalvauspotilaiden. suunniteltu muutos Hengityshalvauspotilaiden asemaan suunniteltu muutos Hankekoordinaattori, dos Ilka Haarni Hengityslaitepotilaat ry STEA 2018-2020 Tausta Hengityshalvauspotilaiden aseman muutostarve lainsäädännössä perustuu

Lisätiedot

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski

Vammaispalvelulaista. Vammaispalveluraadille Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski Vammaispalvelulaista Vammaispalveluraadille 15.5.2013 Johtava sosiaalityöntekijä Emmi Hanhikoski 30.5.2013 Vammaispalvelulaki Ketä laki koskee? Vammaisuus (VpL 2 ) vamma tai sairaus pitkäaikaisuus eli

Lisätiedot

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka!

VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! VATES-päivät 2014: Dialogin paikka! Arcada, Helsinki 9.4.2014 Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 Syrjinnän kielto työelämässä Perustuslaki 6 - yhdenvertaisuus: ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 75. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.05.2017 Sivu 1 / 1 [Ennakkotieto] 1404/2017 08.01.00 Kaupunginhallitus 139 8.5.2017 75 Valtuustoaloite ilmaisista joukkoliikennematkoista koululuokkien retkille Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys

Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Laura Pajunen Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan johtaja Turun aluefoorumi 13.4.2018 Kuurojen Liitto ry Perustuslaki (1999/731) 17 Oikeus omaan kieleen

Lisätiedot

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén

Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta Tea Hoffrén Tietoa vammaisten ihmisten toimeentulosta: Kysely oikeuksien toteutumisesta 1 6.2.2018 Tea Hoffrén Mitä ja miksi? Kyselyn kohderyhmä: vammaiset henkilöt, omaiset ja läheiset sekä vammaisneuvosto- ja vammaisjärjestötoimijat

Lisätiedot

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011

VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 VAMMAISPALVELULAIN PERUSTEELLA JÄRJESTETTÄVIEN PALVELUIDEN JA TUKITOIMIEN MÄÄRÄYTYMISPERUSTEET v. 2011 1. YLEISET PERUSTEET Vammaispalvelulain soveltamisen tavoitteena on a) edistää vammaisten henkilöiden

Lisätiedot

Postinumero ja paikka:

Postinumero ja paikka: Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin

Lisätiedot

http://billingsgazette.com/entertainment/enjoy/501blog/article_134369c7-5022-5b5e-b019-018d0f39a613.html Liikennejärjestelmänäkökulma liikkumisen ohjauksen seudulliseen yhteistyöhön LIVE-tilaisuus 18.4.2012

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 161/2016 VP)

HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE 161/2016 VP) 1(5) Valtakunnallinen vammaisneuvosto 25.10.2016 Liikenne- ja viestintävaliokunta Eduskunta Viite Kuulemistilaisuus 9.11.2016 HALLITUKSEN ESITYS LIIKENNEKAAREKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (HE

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaisneuvoston yleisnäkemyksiä loppuraportista

Valtakunnallisen vammaisneuvoston yleisnäkemyksiä loppuraportista 19 LAUSUNTO LVM/1184/08/2013 1(7) Valtakunnallinen vammaisneuvosto 9.8.2013 Liikenne- ja viestintäministeriö PL 31 00023 Valtioneuvosto kirjaamo(at)lvm.fi Asia: Lausunto selvitysmies Paajasen selvityksestä

Lisätiedot

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen

Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki. Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustajajärjestelmä ja vammaispalvelulaki Jyväskylä 28.8.2008 lakimies Juha-Pekka Konttinen Henkilökohtainen avustaja järjestelmä (Kynnys ry:n laatima määritelmä) Henkilökohtainen avustaja

Lisätiedot

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere

Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari , Tampere Sosiaali- ja terveyspalveluiden perusparannus -seminaari 23.9.2017, Tampere Vammaispalvelut ja vammaisten ihmisten oikeudet Vasemmiston vammaispoliittisen työryhmän puheenjohtaja Elina Nykyri Vasemmiston

Lisätiedot

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39)

Kuntaosuuksien tasosta (s ) Lipun hintojen keskimääräiset muutokset (s ) Tarkastusmaksun korottaminen (s. 39) Sivu 2 / 5 länsimetron liityntälinjastoon siirtymisen jälkeen. Joukkoliikenteen kilpailukykyä suhteessa yksityisautoiluun tulee pyrkiä edelleen parantamaan ruuhkautumisen ehkäisemiseksi ja ympäristöhaittojen

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ollut syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ollut syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen. Syrjintäolettama, ikä, palvelumaksu YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 130/2016 Antopäivä: 20.4.2017 Sairaudestaan johtuen työkyvyttömyyseläkkeellä oleva hakija katsoi tulleensa

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8. VAMMAISTEN HENKILÖIDEN MÄÄRÄ- RAHASIDONNAISTEN PALVELUJEN JA TUKITOIMIEN TOIMINTAOHJE ESPOOSSA Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.8.2009 Kumoaa Vammaisten henkilöiden määrärahasidonnaisten palveluiden ja

Lisätiedot

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860

MUKAUTTAMINEN. Kaija Peuna. YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 MUKAUTTAMINEN Kaija Peuna YTM, ammatillinen erityisopettaja kaija.peuna@jamk.fi gsm. 040-540 7860 ERITYISOPETUS Kun oppiminen tuottaa vaikeuksia Kun opetusta on järjestettävä toisella tavalla LAISSA: vammaisuuden,

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUHAKEMUS VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELU Vammaispalvelulain nojalla voidaan kuljetuspalvelua ja siihen liittyvää saattajapalvelua järjestää henkilölle, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa

Lisätiedot