YHTEISÖ VANKILASSA Rangaistuksen, toipumisen ja kuntoutuksen kulttuuriset jännitteet

YHTEISÖ VANKILASSA Rangaistuksen, toipumisen ja kuntoutuksen kulttuuriset jännitteet Janika Lindström Opinnäytetyö, kevät 2008 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsingin yksikkö Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Päihteet ja syrjäytyminen

TIIVISTELMÄ Janika Lindström. Yhteisö vankilassa. Rangaistuksen, toipumisen ja kuntoutuksen kulttuuriset jännitteet. Helsinki, kevät 2008, 114 s., 5 liitettä. Diakonia-ammatti-korkeakoulu, Helsingin yksikkö. Sosiaalialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto, päihteet ja syrjäytyminen. Sosionomi (ylempi AMK). Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kuvata päihteettömän osaston kehittämistoiminta Sörkka-yhteisöksi sekä sen toiminnallinen rakenne. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten päihdetyössä toimiva työntekijä koki Sörkka-yhteisössä työskentelyn. Opinnäytetyö paikantuu laadulliseen tapaustutkimukseen. Kuvauksen runkona käytettiin työntekijän kehittämistoiminnan yhteydessä havainnoistaan kirjoittamia sekä päihteettömän osaston tuottamia kirjallisia muistiinpanoja. Sörkka-yhteisön kuvauksen avulla vastattiin seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälainen oli päihteettömän osaston kehittämisprosessi Sörkka-yhteisöksi? Minkälainen oli Sörkka-yhteisön toiminnallinen rakenne? Työntekijä dokumentoi päiväkirjaan Sörkkayhteisöön liittyviä erilaisia tapahtumia sekä kokemuksiaan ja oppimiaan asioita kuukauden ajalta. Päiväkirjan analysoinnissa nostettiin esille erityisesti puhujan näkökulmaa ja kokemuksia yhteisön sosiaalisesta todellisuudesta modaalisten ilmaisujen kautta. Työssä tarkasteltiin Sörkka-yhteisön työntekijän reflektiota yhteisökuntoutuksesta: minkälaisia kokemuksia yhteisökuntoutus päihdetyöntekijässä synnytti, ja minkälainen asema ja tehtävät hänelle määrittyivät yhteisössä sekä minkälainen asema ja minkälaiset päihdetyön toteuttamismahdollisuudet olivat vankilassa. Tutkimuksen perusteella työntekijän keskeiset kokemukset yhteisökuntoutuksesta liittyvät luottamukseen sekä toipumiseen. Työntekijän asemaa yhteisössä määrittävät auttamiseen, motivoimiseen ja kontrolloimiseen liittyvät tehtävät. Työntekijän kokemuksen mukaan päihdetyön asema vankilassa ei saa ansaitsemaansa arvostusta ja päihdetyössä toimiva työntekijä kohtaa käytännön työssään rangaistuksen ja kuntoutuksen välisiä jännitteitä, jotka vaikeuttavat yhtenäisen perustehtävän muodostamista. Tutkimustulosten perusteella kehittämishaasteeksi muodostui vankien ja työntekijöiden vastuun uudelleenmäärittely. Tämä mahdollistaisi kuntoutujien vastuunoton sekä vähentäisi työntekijöiden roolia yhteisön kontrolloijana. Kehittämishaasteeksi nousi myös ongelmien ratkaiseminen ja palautteen antaminen entistä aktiivisemmin yhteisökokouksissa, joissa vangit ovat läsnä. Ongelmien yhteinen käsittely tarjoaa oppimiskokemuksia kuntoutujille ja palautteen antaminen sekä saaminen edesauttavat kuntoutuksen kannalta myönteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen rakentumista vertaisten kesken. Työntekijöiden työhön liittyviä kokemuksia tulisi käsitellä työryhmäkokouksissa heidän työssäjaksamisen tukemiseksi sekä erilaisten työhön liittyvien näkemyksien jakamisen mahdollistamiseksi. Edelleen kehittämishaasteeksi muodostui myös päihdetyössä toimivan valvontahenkilöstön kouluttaminen päihdetyöhön sekä päihdetyössä toimivan henkilöstön työhön orientoitumisen muuttaminen sille vankeuslaissa annetun aseman mukaisesti. avainsanat: päihdetyö, kuntoutus, vankeus, yhteisöllisyys, vertaistuki, modaalisuus, tapaustutkimus

ABSTRACT Janika Lindström. Rehabilitation community in the prison. The cultural tensions between punishment, recovery and rehabilitation. Helsinki, spring 2008, 114 pages, 5 appendices. Diaconia University of Applied Sciences, Helsinki Unit. Higher Polytechnic Degree in Social Services: Intoxicants and Exclusion. Master of Social Services. The purpose of this study was to describe the transition of Helsinki Prison s intoxicantfree ward into a rehabilitation community known as the Sörkka community and to illuminate the experiences of the substance abuse rehabilitation worker within this environment. The study is based on a qualitative case study. The description of the rehabilitation community answers the following key questions: What did the development process from intoxicant-free ward to rehabilitation community entail? What kind of framework does the Sörkka rehabilitation community operate within today? The events, experiences and things learned within the community were documented by the rehabilitation worker in a diary. Analysis of the diary highlighted, in particular, the narrator's viewpoint and experiences of the social reality of the community by means of recorded modal expressions. The study examined the views of the rehabilitation community worker regarding community based rehabilitation: their personal experiences of the work, their position and role within the rehabilitation community and within the prison, and their ability to carry out substance abuse welfare work within the prison environment. According to the study, the rehabilitation worker's key experiences of community based rehabilitation relate to trust and recovery. The rehabilitation worker's position within the community is determined by their function as facilitator, motivator and controller. The experiences of the rehabilitation worker also show that substance abuse welfare work is not given due appreciation or standing within the prison and tensions between the interests of punishment and rehabilitation are negatively impacting the practical implementation and cohesiveness of this work. Key development challenge highlighted was the need for more active problem solving and feedback during community meetings in which the inmates are present. Engaging in shared problem solving provides learning experiences for these inmates, and giving and receiving feedback fosters peer-to-peer interaction that is beneficial to the rehabilitation process. Opportunity should be provided for the rehabilitation workers to discuss their experiences in a work group setting. Other areas for development identified include the training of supervisory staff involved in substance abuse welfare work and amendment of the work orientation procedure for workers in this field in accordance with its due status as laid down in the national Prison Act. Keywords: Keywords: substance abuse welfare work, rehabilitation, prison, commonality, peer support, modality, case study

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...6 2 PÄIHDEKUNTOUTUS VANKEINHOIDOSSA...8 2.1 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen lähtökohdat...8 2.2 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen toteutumismuodot...11 2.3 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen yhteiskunnallinen merkitys...14 3 YHTEISÖLLINEN PÄIHDEKUNTOUTUS...17 3.1 Yhteisöllisen päihdekuntoutuksen keskeisiä periaatteita...17 3.2 Yhteisökuntoutuksen käyttöönotto...19 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMISEN METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT...20 4.1 Oma asema opinnäytetyön toteuttajana...20 4.2 Tutkimuskysymykset...21 4.3 Aineistot...23 4.4 Aineistojen analysointiprosessi...26 5 SÖRKKA-YHTEISÖ...30 5.1 Sörkka-yhteisö tilana...30 5.2 Sörkka-yhteisön työryhmä ja osaston säännöt...32 5.3 Sörkka-yhteisön viikko-ohjelma...33 5.4 Sörkka-yhteisöön hakeutuminen ja kuntoutusvaiheet...36 5.5 Sörkka-yhteisön kuntoutukseen perustuva oikeuksien lisääntyminen...38 6 KUVAUS OSASTON KEHITTÄMISTOIMINNASTA YHTEISÖKSI...39 6.1 Osaston kehittämistoiminnan lähtökohdat...39 6.2 Yhteisökokoukset uudeksi toimintakäytännöksi...42 6.3 Vastuualueiden uudelleen määrittely...43 6.4 Vertaistuen lisääminen...45 6.5 Osaston valintaprosessin kehittäminen...46

7 LUOTTAMUKSEN JA TOIPUMISEN ARVOJEN RAKENTUMINEN...48 7.1 Luottamukseen liittyvät kokemukset...48 7.2 Toipumiseen liittyvät kokemukset...52 8 AUTTAJANA, MOTIVOIJANA JA KONTROLLOIJANA YHTEISÖSSÄ...57 8.1 Auttajan asemassa yhteisössä...57 8.2 Motivoijan asemassa yhteisössä...60 8.3 Kontrolloijan asemassa yhteisössä...63 9 KUNTOUTUKSEN JA RANGAISTUKSEN YHTEENSOVITTAMISTA...68 9.1 Päihdetyön arvostamiseen liittyvät kokemukset...68 9.2 Kokemuksia rangaistuksen ja päihdekuntoutuksen välisistä jännitteistä käytännön työssä...72 10 POHDINTAA SÖRKKA-YHTEISÖN KEHITTÄMISTOIMINNASTA...79 11 KEHITTÄMISHAASTEET...86 12 LOPPUSANAT...95 LÄHTEET...96 LIITTEET...102 LIITE 1 Päiväkirjan kirjoittamisohjeet...102 LIITE 2 Päiväkirjamerkintöjen analysointi modaalien perusteella...103 LIITE 3 Sörkka-yhteisön viikko-ohjelma...112 LIITE 4 Hakemus Helsingin vankilan Sörkka-yhteisöön...113 LIITE 5 Sörkka-yhteisössä eteneminen hierarkia...114

1 JOHDANTO Vankeinhoitolaitoksen tavoitteena on huolehtia yhteiskunnan turvallisuudesta ylläpitämällä laillista ja turvallista rikosten seuraamusten täytäntöönpanojärjestelmää. Toisena tehtävänään vankeinhoitolaitos pyrkii toiminnallaan myötävaikuttamaan uusintarikollisuuden vähentämiseen ja rikollista elämäntapaa ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaisemiseen. Vankeinhoidon päihdetyö pohjautuu vankeinhoidon toiminta-ajatukseen, perustehtävään sekä arvoihin ja edistää osaltaan yhteiskunnan turvallisuutta. Vankeinhoidossa erilaiset päihdeohjelmat ovat keskeisessä asemassa kuntouttavissa toiminnoissa, koska yhä suuremmalla osalla vangeista arvioidaan olevan vakavia päihdeongelmia, jotka ovat yhteydessä tehtyihin rikoksiin. Vankien terveydenhuollon kehittämistyöryhmän raportissa (2003) todettiin 39 %:lla vangeista olevan alkoholiriippuvuus ja 46 %:lla vangeista huumausaineriippuvuus sekä 28 %:lla jokin huumeiden käytön kautta leviävä virussairaus. Viime vuosina vankeinhoito on siirtynyt päihdekuntoutukseen suuntautuvien toimintaohjelmien määrällisestä kehittämisestä niiden sisältöjen kehittämiseen. Päihdekuntoutusohjelmien sisältöjen kehittämiseksi Rikosseuraamusvirasto on käynnistänyt käsikirjaan perustuvien toimintaohjelmien akkreditointi- eli hyväksyttämismenettelyn. Tätä tarkoitusta varten Rikosseuraamusvirasto on nimennyt työryhmän, jonka tehtävänä on arvioida ohjelmakäsikirjoja vahvistettujen kriteerien perusteella. Hyväksyttämismenettelyn läpikäynti edesauttaa ohjelmien kehittämistyötä. Hyväksytyt ohjelmat ovat julkaistavissa ja käyttöönotettavissa laajempaan käyttöön rikosseuraamusalalla. Helsingin vankilan päihteettömästä osastosta tehtiin vuonna 2004 arviointi- ja kehittämistutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin vankien ja henkilökunnan näkemyksiä päihteettömän osaston toiminnasta. Kyseinen tutkimus käynnisti kehittämisprosessin, jonka seurauksena Helsingin vankilan päihteetön osasto on nykyisin yhteisökuntoutukseen pohjautuva Sörkka-yhteisö. Ennen tätä opinnäytetyötä ei kuitenkaan ole ollut selvillä sitä, minkälainen tämä kehittämisprosessi oli, joten tämän työn tehtävänä on selvittää, miten

7 toimenpidesuositukset sovellettiin käytäntöön ja minkälaisia kokemuksia prosessi työntekijässä herätti. Opinnäytetyössä kuvataan päihteettömän osaston muutosprosessi Sörkka-yhteisöksi sekä sen toiminnallinen rakenne. Opinnäytetyössä tarkastellaan myös yhteisökuntoutukseen pohjautuvaa päihdekuntoutusta yhteisössä toimivan työntekijän kokemana, jotta toimintaa ja kuntoutusmenetelmää voitaisiin kehittää edelleen. Työntekijän kokemuksia päihdekuntoutuksesta on erittäin perusteltua tutkia myös siitä syystä, että tarkastelunäkökulman avulla toimintarakenteita on mahdollista kehittää yhteisökuntoutusteoriaa hyödyntäen vakiintuneemmiksi sekä teoreettisista lähtökohdista käsin perustellummiksi käytännöiksi, joka edesauttaa Sörkka-yhteisön toiminnan myöhempää akkreditointia toimintaohjelmaksi.

8 2 PÄIHDEKUNTOUTUS VANKEINHOIDOSSA Tässä luvussa tarkastelen vankeinhoidossa toteutuvan päihdekuntoutuksen lähtökohtia, jotka liittyvät vankeinhoidon tavoitteisiin ehkäistä syrjäytymistä ja uusintarikollisuutta yhteiskunnassamme. Lisäksi tarkastelen luvussa vankeinhoidon päihdekuntoutuksen toteutumismuotoja sekä peilaan niitä Sörkka-yhteisön toimintaympäristöön Helsingin vankilaan. Luvun lopussa arvioin vankeinhoidossa toteutuvan päihdekuntoutuksen yhteiskunnallista merkitystä. 2.1 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen lähtökohdat Päihdekuntoutuksen ja toimintaohjelmien kehittämistoiminta sekä käyttöönotto alkoivat 1990-luvulla, jolloin Suomessa alettiin vankeinhoidossa painottaa länsimaihinkin levinnyttä Something works - ajattelua: jospa sentään jokin toimii vankeinhoidossakin. (Karsikas 2005, 22; Granfelt 2007, 36; Järvinen 2007, 13.) Lisäksi vuonna 1995 laki rangaistusten täytäntöönpanosta mahdollisti vangin sijoittamisen työn ja koulutuksen ohella myös muuhun vangin selviytymismahdollisuuksia edistävään toimintaan (Karsikas 2005, 22). Panostaminen päihdeongelmien hallintaan ja hoitoon vankiloissa tuli välttämättömäksi kasvaneen huumeongelman ja siitä seuranneiden vaikeuksien myötä. Päihdeongelman ehkäisy määriteltiin osaksi kaikkien ammattiryhmien työtä. Kuntoutuksen kehittäminen kohdistui erityisesti strukturoituihin toimintaohjelmiin, joissa keskitytään kogniitivis-behavioraalisen teorian pohjalta nimenomaisesti päihdeongelmia ja rikollisuutta ylläpitäviin ajattelu- ja käyttäytymismalleihin. Lisäksi päihdekuntoutuksessa korostettiin suunnitelmallista jatkuvuutta niin vankilan sisällä kuin siviiliin siirryttäessä. Keskeiset sanat ovatkin strukturoitu toimintaohjelma ja jatkumo. (Granfelt 2007, 35.) Nykyisin päihdetyö on osa vankeinhoitoa ja se pohjautuu vankeinhoidon toimintaajatukseen, perustehtävään ja arvoihin. Vankeinhoito huolehtii yhteiskunnan turvallisuudesta ylläpitämällä laillista ja turvallista rikosseuraamusten täytäntöönpano-

9 järjestelmää ja myötävaikuttamalla uusintarikollisuuden vähentämiseen ja rikollisuutta ylläpitävän syrjäytymiskehityksen katkaisemiseen. Vankeinhoitolaitoksen tehtävänä on panna täytäntöön rangaistukset yhteiskunnallisesti ja yksilöllisesti vaikuttavasti. Toiminnan perustana on ihmisarvon kunnioittaminen, oikeudenmukaisuus sekä käsitys yksilön mahdollisuudesta muuttua ja kasvaa. (Vankeinhoidon päihdestrategia 2005 2006, 16.) Kuntoutukseen liitetään ihmisen oma motivaatio ja valinnanvapaus. Tämä periaate toteutuu myös vankilassa, jossa vangit ovat ensisijassa suorittamassa rangaistusta. (Karsikas 2005, 20.) Yksilön päihdeongelma voi olla ongelma yhteiskunnan määrittelemänä mutta ei välttämättä yksilön oman näkemyksen mukaan. Vankeusaikana päihdekuntoutukseen sitoutuminen edellyttää siten vangilta itseltään motivaatiota kuntoutua. Vankeinhoidon päihdestrategiassa keskeisenä tavoitteena on päihteiden tarjonnan, rikollisuuden ja päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisy, vangin kuntoutusjatkumon turvaaminen vankeudesta vapauteen sekä toimintaympäristöön verkottuminen. Vankiloissa päihteiden tarjontaa ja siihen liittyvää rikollisuutta pyritään ehkäisemään erityisesti valvonta- ja kontrollitoimenpiteillä. Päihteiden käytön haittoja vähennetään muun muassa terveydenhuollon toimenpiteiden avulla. Vankeusrangaistukseen on mahdollista integroida päihdekuntoutusta, jota on mahdollista jatkaa vielä rangaistuksen jälkeen avolaitoksessa tai laitoksen ulkopuolisessa palvelujatkumossa. Verkottumisella tarkoitetaan viranomaisyhteistyötä sekä muuta yhteistyötä, jossa tavoitteena on edistää jo vankeuden aikana vangin selviytymistä vapautumisen jälkeen. (Vankeinhoidon päihdestrategia vuosiksi 2005 2006, 23.) Vankeusvangille tehdään sijoittajayksikössä dynaamisia riskitekijöitä koskeva riski- ja tarvearviointi sekä rangaistusajan suunnitelma. Riski- ja tarvearvioinnissa pyritään saamaan tietoa niistä rikolliseen käyttäytymiseen liittyvistä tekijöistä, joihin vankeusaikana yritetään vaikuttaa. Keskeistä riski- ja tarvearvioinneissa ovat vankien päihdeongelmien sekä hoidon ja kuntoutuksen tarpeen arviointi. Arvion tavoitteena on suunnitelmallisen vankeusprosessin sekä kuntoutusjatkumon toteuttaminen. Terveydenhuollon tulotarkastus on osa sijoittelutoimintaa, jossa arvioidaan mahdollinen päihdeongelma ja motivoidaan päihdeongelmien käsittelyyn. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 3.) Näiden arvioiden ja rangaistusajan suunnitelmien perusteella eri vankiloihin sijoitetut vangit saavat tarvittaessa vankeusaikana myös päihdekuntoutusta.

10 Vankeinhoidossa toisiaan tukeva kuntoutusjatkumo muodostuu toimenpiteistä, jotka ovat joko valvonnan, päihdehoidon, päihdekuntoutuksen, sosiaalityön tai vapauteen valmistelevan työn tehtäväkenttää. Päihderiippuvaiset vangit hyötyvät myös ohjelmista, jotka eivät ole varsinaisesti päihdekuntoutusta. Esimerkiksi ongelmanratkaisu- ja sosiaalisiin taitoihin sekä seurausten pohtimiseen keskittyvät Cognitive Skills- ohjelma valmentaa päihteettömään elämäntapaan. Samoin erilaiset vapauteen valmentavat ohjelmat, perheleirit, kuntouttava työtoiminta ja erilaiset projektit sisältävät paljon myös päihdeongelman käsittelyä ja päihteetöntä elämäntapaa tukevia elementtejä, vaikka eivät varsinaisesti päihdekuntoutusta olekaan. Kuntoutuminen vankilassa on tuloksekkainta silloin, kun se kytketään muihin yhteiskunnassa selviytymistä tukeviin toimiin. Siksi vangin osallistuminen vankilatoimintoihin järjestetään siten, että ne muodostavat integroidun päiväjärjestyksen tai palvelujatkumon päihdetyön kanssa. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 3.) Päihdekuntoutuksen toteuttaminen on haasteellista vankilassa, jossa tehtävänä on panna täytäntöön vankeusrangaistuksia ja samanaikaisesti kuntouttaa vankeja. Päihdekuntoutuksen asema vankilassa ei ole ollut kiistaton, koska kuntouttaminen voi edelleen olla ristiriitoja synnyttävä tehtävä. Toiminta synnyttää jännitteitä vartijoiden ja erityistyöntekijöiden välisessä työnjaossa ja käsitykset siitä, miten hoito-ohjelmaa tulisi vankilaolosuhteissa soveltaa eroavat joissakin tilanteissa toisistaan. (Tourunen 2002, 30 31.) Nämä eri ammattikuntien toisiinsa nähden erilaiset näkökulmat päihdekuntoutuksesta tulevat esille myös tämän opinnäytetyön tuloksia käsittelevissä luvuissa. Organisatoriset, vankilahierarkiaan, huumeidenkäyttäjien alakulttuuriin liittyvät kysymykset ovat niitä, jotka yleisimmin esille pohdittaessa vankeinhoidon päihdekuntoutuksen erityistä vaativuutta. Näiden rakenteellisten ja kulttuuristen kysymysten rinnalle tulisi nostaa myös tarvitsevuus, joka kumpuaa rikkinäisestä elämänhistoriasta sekä vaille jäämisen kokemuksista. Tarvitsevuuteen vastaaminen merkitsee vankien elämäntilanteisiin paneutumista muutoinkin kuin vain päihdenäkökulmasta. Ihanteellisessa tapauksessa päihderiippuvuutta käsitellään monipuolisesti, jolloin ohjelman struktuuri antaa tilaa myös yksilöitä herkästi huomioon ottavalle lähestymistavalle. (Granfelt 2007, 38 39.)

11 2.2 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen toteutumismuodot Päihdekuntoutusohjelmia on käytössä lähes kaikissa suljetuissa vankiloissa. Lisäksi monessa avovankilassa on päihdekuntoutuskursseja tai päihdetyö on integroitu osaksi vapauteen valmentautumista. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 3.) Laki rangaistuksen täytäntöönpanosta mahdollistaa myös vangin sijoittamisen vankeusaikana vankilan ulkopuoliseen päihdehoitoon Vankeja on sijoitettu vankeusaikana vankeja muun muassa Silta-Valmennukseen, joka on Tampereella toimiva lainrikkojien kuntoutukseen ja koulutukseen erikoistunut yksikkö. (Karsikas 2005, 24.) Ryhmämuotoisten päihteettömyyteen ja rikoksettomuuteen tähtäävien toimintaohjelmien merkitys on korostunut viime vuosien aikana lainrikkojien kuntoutuksessa (Järvelä 2002, 261). Käsikirjoihin perustuvat päihdekuntoutusohjelmat ovat hyväksymismenettelyssä arvioituja ja hyväksyttyjä ohjelmia. Vankeinhoidossa käytössä olevia toimintaohjelmia arvioidaan akkreditoinnin eli hyväksymismenettelyn avulla. Tätä tarkoitusta varten rikosseuraamusvirasto on nimennyt työryhmän, jonka tehtävänä on laadittujen kriteerien avulla arvioida ohjelmien sisältöjä ja tarkoituksenmukaisuutta. Hyväksymismenettelyn jälkeen jokaisesta ohjelmasta laaditaan käsikirja ja ohjeistus, joiden perusteella ohjelmaa voidaan alkaa toteuttaa muissakin vankiloissa. (Tourunen 2004, 8.) Läpäisyperiaatteena on, että ohjelmien on todettu tutkimuksen avulla vaikuttavan uusintarikollisuuteen ja sen taustalla oleviin tekijöihin. Tultuaan kerran akkreditoiduksi ohjelma voi olla käytössä muutaman vuoden. Tämän jälkeen akkreditoitu ohjelma joudutaan tuomaan uuteen käsittelyyn. Syynä tähän menettelyyn on se, että ohjelmien vaikuttavuutta koskeva tutkimus tuottaa koko ajan uutta tietoa ja tästä syystä ohjelmia tulee jatkuvasti arvioida uuden tiedon valossa. (Rikosseuraamusalan ohjelmatyön linjaukset 2007, 8.) Kognitiivis-behavioraalinen viitekehys on Suomessa ja kansainvälisestikin laajasti vankeinhoidon ja kriminaalihuollon kuntoutuksessa käytössä oleva teoriamalli (Granfelt 2007, 36, 41; Järvinen 2007, 13). Kognitiivinen viittaa ihmisen ajatteluun, havainnointiin, muistiin, päättelyyn sekä tunteisiin. Behavioraalinen tarkoittaa puolestaan ihmisen toimintaa. Siten kaikilla kognitiivis-behavioraalisilla ohjelmilla voidaan katsoa olevan se yhteinen ihmiskäsitys, että ihmisen ajattelu määrää, miten hän toimii. Näin ollen vaikuttamalla ihmisen ajatteluun voidaan vaikuttaa myös siihen, miten hän käyttäytyy ja

12 mitä ratkaisuja hän tekee. Ohjelma-sanan avulla pyritään ilmaisenmaan, että kysymys ei ole terapiasta vaan toimintamuodosta. (Suomela 2002, 222.) Useat vangit ja työntekijät ovat kritisoineet kuntoutuksen yksipuolista painottumista ohjelmiin perustuviin ryhmiin. Ryhmämuotoiset strukturoidut toimintaohjelmat toteutetaan ennalta määritellyn mallin mukaisesti, eivätkä ne tarjoa mahdollisuuksia yksilöllisten tilainteiden huomioon ottamiseen. Ryhmässä ei myöskään voida käsitellä syvemmin yksittäisen vangin asioita. Ryhmien käyttöä voi perustella sillä, että kuntoutusmuoto mahdollistaa useammalle osallistumisen kuntouttavaan toimintaan. Toiseksi ajatuksena on vankien keskinäisen vertaistuen hyödyntäminen. Kolmas peruste on se, että ryhmässä voi harjoitella vuorovaikutustaitoja sekä lisätä omaa itsetuntemusta toisilta saadun palautteen avulla. (Granfelt 2007, 36.) Vankeinhoidossa yksilöllinen päihdekuntoutus on ryhmämuotoisen kuntoutuksen lisäksi hyvin merkityksellistä, koska kaikki vangit eivät halua osallistua tai eivät sovellu ryhmämuotoiseen toimintaan, jolloin heillä on mahdollisuus yksilökeskusteluissa kertoa työntekijöille päihteettömyyteen tai päihteiden käyttöön liittyvissä asioista ja ongelmista säännöllisesti. Yksilökeskustelut ovat myös osa päihdeohjelmien jatkohoitoa. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 7.) Vankiloissa eri ammattiryhmien edustajat käyvät vankien kanssa yksilökeskusteluja, joista on apua monin eri tavoin päihteistä toipumisen kannalta. Vankien kuntoutukselliset tarpeet ovat erilaisia. Vangit ovat yhtenäinen ryhmä vain siltä osin, että he ovat tiettynä hetkenä vankilassa ja he ovat syyllistyneet rikokseen. Yksilön tarpeiden mukainen toiminta on tärkeää. Tähän kuuluvat sekä tarpeelliset toimintaohjelmat ja päihdekuntoutus että sosiaalinen ja ammatillinen kuntoutus sekä yksilökohtainen tuki. Monet vangit tarvitsevat muun muassa arkielämän, työelämän ja yhteiskunnallisten taitojen opettelua, ihmissuhteiden huomioon ottamista ja hyvinvointipuutteiden korjaamista. Ihmisenä kasvamisen kannalta merkityksellisiä voivat olla myös luova toiminta, arvokeskustelu ja hengellinen toiminta. (Karsikas 2005, 20, 27.) Monissa vankiloissa järjestetään lyhyitä muutaman tunnin mittaisia infotilaisuuksia erilaisista päihdeteemoista. Lisäksi vankiloissa toteutetaan erilaisia lyhytkestoisia päihdeohjelmia, joiden kohderyhmänä on joko muutaman kuukauden pituista vankeustuomiota suorittavat päihdeongelmaiset vangit tai päihdeongelmansa tunnistamista sekä sen mahdollista hoitamista harkitsevat vangit. Motivaatio-ohjelmat kestävät tavallisesti viikosta

13 kolmeen kuukauteen, jaksotettuna muutaman tunnin kerrallaan. Esimerkkinä lyhyestä päihdeohjelmasta on Antiriippuvuus- ryhmätoimintaohjelma, joka on kehitetty Tyynelän kuntoutus- ja koulutuskeskuksessa ja jota ohjelman toteuttamiseen kouluttautuneet henkilöt ohjaavat ohjelmakäsikirjan mukaisesti. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 4.) Pitkäkestoisimmat muutamasta kuukaudesta lähes kahteen vuoteen kestävät päihdekuntoutusohjelmat on tavallisesti suunnattu päihteettömässä asuinympäristössä asuvien suljettujen laitosten sopimusosastojen tai avolaitosten vangeille. Ohjelman intensiteetistä riippuen päihdekuntoutusta tarjotaan esimerkiksi muutaman kerran viikossa ryhmämuotoisesti. Varsinaisen päihdekuntoutusohjelman lisäksi viikko-ohjelmaan on liitetty tavallisesti myös yksilökeskusteluja, työ- tai opiskelutoimintaa, liikuntaa, askartelua ja ruoanlaittoa. (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 5.) Päihdekuntoutusohjelmista käytössä on muun muassa Kalterit taakse kurssi, joka on Järvenpään sosiaalisairaalan kehittämä 120 tuntia kestävä kognitiiviseen lähestymistapaan perustuva kurssi, jota toteutetaan strukturoidun ohjelman mukaisesti. Kurssin sisältönä on muun muassa ongelmanratkaisutaitojen ja riskitilanteiden hallintaan liittyvien taitojen opettelu. Menetelminä käytetään luentoja, yksilö- ja ryhmätehtäviä, harjoituksia, keskusteluryhmiä, elokuvia ja toiminnallista yhdessäoloa sekä aiheeseen liittyvää kirjallista materiaalia. Yhteisöhoidoista intensiivisin on yhdestä vuodesta kahteen vuoteen kestävä Kisko yhteisöhoito, jonka ensimmäinen vaihe suoritetaan suljetussa vankilassa ja toinen vaihe avovankilassa. Hoito-ohjelman kolmas vaihe toteutetaan Klinikoiden jatkohoitoyksikössä tai kotipaikkakunnalla. Kuntoutus perustuu Kalliolan Klinikoiden Kiskon terapeuttiseen yhteisöhoitoon, josta se on siirretty ja sovellettu toteutettavaksi vankilaolosuhteissa. Keskeisinä elementteinä ovat yhteisöllisyys, transaktioanalyyttinen terapia sekä vertaisryhmät (AA/NA- ryhmät). (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005, 5.) Helsingin vankilassa päihdekuntoutusta toteutetaan pääasiassa kolmella osastolla: Sörkka-yhteisössä, päihteettömällä tukiosastolla ja kuntoutusosastolla. Kaikki osastot ovat sopimusosastoja, joissa vangit sitoutuvat olemaan päihteettä ja osallistumaan testeihin päihteettömyytensä kontrolloimiseksi. Näiden lisäksi Helsingin vankilassa on järjestetty AA- ryhmiä sekä erilaisia informatiivisia tilaisuuksia tai lyhyitä kursseja.

14 Sörkka-yhteisö on yhteisökuntoutukseen perustuva päihteetön osasto, jossa on neljänä päivänä viikossa päihdekuntoutusta tukevia ryhmiä. Osasto on esitelty yksityiskohtaisemmin seuraavassa luvussa. Päihteetön tukiosasto tarjoaa pääasiassa mahdollisuuden päihteettömään ympäristöön. Osastolta käydään puutöissä neljänä päivänä viikossa ja viides päivä on varattu päihderyhmälle tai muulle vaihtoehtoiselle toiminnalle. Kuntoutusosasto on tarkoitettu kokopäivätyöhön tai -opiskeluun kykenemättömille vangeille Osastolta käydään puoli päivää työssä ja toinen puoli päivästä on varattu erilaisille arkielämän taitoja vahvistaville ryhmille. (Tourunen & Perälä 2004, 14.) Osastoilla toteutetaan päihdekuntoutusta pääasiallisesti erilaisissa ryhmissä. Helsingin vankilassa on toteutettu kognitiiviseen tai behavioraaliseen viitekehykseen perustuvia toimintaohjelmia, jotka tähtäävät muun muassa ongelmaratkaisutaitojen kehittämiseen, suuttumuksen tunteen hallintaan ja väkivaltatilanteisiin liittyneiden ajatuksien käsittelemiseen. Helsingin vankilan päihdetyössä on käytössä ainoastaan yksi käsikirjaan perustuva ohjelma, joka on Retkahdushoito-ohjelma. Kyseinen ohjelma on tarkoitettu vankilan päihteettömillä osastoilla retkahtaneille vangeille, jotka ovat motivoituneita retkahduksen käsittelyyn ja hoidon jatkamiseen (Päihdetyö vankeinhoidossa 2005). Ohjelman toteuttamisesta vastaavat Helsingin vankilan päihdetyössä toimivat erityisohjaajat, jotka käyvät ohjelman läpi yksilökeskusteluina retkahtaneen vangin kanssa. Tavoitteena on akkreditoida myös Sörkka-yhteisön yhteisöllinen päihdekuntoutus vuoteen 2010 mennessä. 2.3 Vankeinhoidon päihdekuntoutuksen yhteiskunnallinen merkitys Sosiaali- ja terveyspoliittinen näkökulma korostaa huumekysymystä muiden päihteiden tavoin sosiaalisena, kansanterveydellisenä ja lääketieteellisenä ongelmana. Käyttäjille tarjotaan hoitoa ja tukea. Huumausaineisiin liittyvät teot ovat rikoslaissa määritelty rikoksiksi, luonnollisesti ohjaa sääntelykeinoja rikoslain määrittelyn piiriin. Näiden näkökulmien yhdistäminen käytännön huumausainepolitiikkaan ei ole mutkatonta. Huumepolitiikka samanaikaisesti sekä työntää käyttäjiä ulos yhteiskunnasta että yrittää integroida heitä keskuuteensa. Sosiaali- ja terveyspoliittisista toimenpiteistä huolimatta huumausainekontrollin voimakkain elementti onkin rikosoikeusjärjestelmän hyödyntäminen. (Kinnunen 2008, 107 108.)

15 Valtioneuvoston periaatepäätökseen huumausaineista vuosille 2008 2011 on yhtenä toimenpiteenä mainittu päihdehoidon tehostaminen rikosseuraamusten yhteydessä. Yhteiskunnassa suhtaudutaan usein kielteisesti vankilasta vapautuneisiin siitä huolimatta, että he ovat suorittaneet rangaistuksensa. Mihin moniongelmaisia vankeja kuntoutetaan, jos heidän mahdollisuutensa työelämään ovat olemattomat? Miten he voivat kiinnittyä yhteiskuntaan, ellei heitä hyväksytä yhteiskunnan jäseniksi? (Karsikas 2005, 14.) Vuoden 2008 sosiaalibarometrissa hyvinvoinnin arvioitiin olevan heikointa vankilasta vapautuneilla. Poliittisesti on valittavana kaksi vaihtoehtoista tietä, huono-osaisten tilanteen korjaaminen ja yhteiskunnallisen koheesion vahvistaminen tai kontrollitoimien kasvattaminen hyväosaisten suojaksi. (Sosiaalibarometri 2008, 22.) Kimmo Hypénin (2004) tutkimus vankilasta vapautuneiden uusintarikollisuudesta osoitti päihderiippuvuuden ja vankilakierteeseen ajautumisen korrelaation. Tämä näkökulma puolustaa myös vankien päihdekuntoutuksen olemassaoloa ja sen merkitystä myös yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. Kyngäksen (2000, 233) mukaan vankeusrangaistuksen suorittaminen yleensä vahvistaa yksilön huono-osaistumista ja vaikeuttaa rikosten tekemisestä sekä siihen liittyvästä elämäntavasta eroon pääsemistä. Vankilakuntoutus voi merkitä myös rikos- ja päihdekierteen käännetapahtumaa eli sitoutumista uuden identiteetin rakentamiseen. Jotta vankeudesta olisi hyötyä, tulisi vankeusaika käyttää tehokkaasti vangin yhteiskunnassa selviytymiskyvyn parantamiseen (Kyngäs 2002, 152). Vankeutta ei nähdä enää kriminaalipolitiikassa yleis-estävänä vaihtoehtona, vaan vankeusaikana voidaan lisätä vankien valmiuksia integroitua yhteiskuntaan (Näkki 2006, 24). Yhteiskuntaan integroitumisen kannalta vangin osallistuminen luo pohjan realistiselle jatkotyöskentelylle toteuttaa kuntoutusta. Toimiva palveluprosessi tukee vankien vapauteen siirtymistä ja helpottaa rikoksista irti pysymistä. Hyvin hoidettu jälkihuolto tuo kunnalle säästöä. (Rikoksista rangaistujen tuen tarve. Suositukset yhteistoiminnalle 2006, 35.) Muutos rikoksettomaan elämään vaatii kokonaisvaltaista elämänmuutosta, johon tarvitaan kokonaisvaltaista, pitkäkestoista, katkeamatonta, kiinnipitävää psykososiaalista työtä (Järvinen 2007, 16). Päihteiden käytön lopettaminen sekä rikoskierteen katkaiseminen ovat vaativia tavoitteita, joiden saavuttaminen edellyttää kokonaisvaltaista toimintaa. Vankilan tehtävänä

16 on rangaistusten täytäntöönpano, mikä asettaa omat rajoituksensa kuntouttavalle toiminnalle. Vankeinhoidon toiminta tulee myös varsin myöhään ajatellen sitä, miten henkilön elämä on jo ennen sitä rakentunut. Lisäksi vankeinhoidon vaikutusmahdollisuudet loppuvat vankilan portille, joten vapautuvan vangin yhteiskuntaan sijoittuminen vaatii myös muita yhteiskunnallisia toimenpiteitä. (Karsikas 2005, 11 12.) Uudistunut vankeuslaki ja siihen liittyvät toiminnalliset uudistukset antavat velvoitteen ja mahdollisuuden aikaisempaa suunnitelmallisempaan yhteistyöhön. Tavoitteena on, että vankeus on suunnitelmallinen prosessi, joka antaa tuomitulle välineitä rikoksettomaan elämään. Seuraamusjärjestelmän, muun julkishallinnon ja myös kolmannen sektorin asiakaskohtainen yhteistyö tulee tiivistymään nykyisestä varsinkin rangaistuksen alkuvaiheessa ja vapautumisvaiheessa. (Rikoksista rangaistujen tuen tarve. Suositukset yhteistoiminnalle 2006, 10.) Yhteiskuntaan palaaminen voi johtaa marginalisaatioon. Tästä syystä yhteiskunnallisia toimenpiteitä tarvitaan estämään syrjäytymistä sekä edistämään yhteiskuntaan integroitumista luomalla vetovoimaisia ja realistisia vaihtoehtoja rakentaa uudenlaista elämäntapaa (Knuuti 2007, 188).

17 3 YHTEISÖLLINEN PÄIHDEKUNTOUTUS Tässä luvussa määrittelen yhteisöllistä päihdekuntoutusta keskeisimpien periaatteiden sekä yhteisökuntoutusmenetelmän käyttöön ottamisessa huomioon otettavien näkökulmien kautta. 3.1 Yhteisöllisen päihdekuntoutuksen keskeisiä periaatteita Yhteisöhoidon käsite kattaa fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä terapian, kuntoutuksen ja kasvatuksen periaatteet, joiden painotukset vaihtelevat eri yhteisötyypeistä riippuen. Yhteisöhoidossa kaiken pitäisi palvella hoidollisia, kasvatuksellisia tai kuntoutukseen liittyviä tavoitteita. (Murto 1997, 13; Ruisniemi 2006, 35.) Kuntouttavan yhteisön perusajatuksena on toimintaa ohjaava yhteinen tavoite (Eskola & Jauhiainen 1994, 46). Laajassa mielessä terapeuttiseksi yhteisöksi voidaan kutsua mitä hyvänsä hoito- tai kasvatettavien tilaa tarjoamalla mahdollisuuksia tuottavaan työhön, kykyjen kehittymiseen ja yhteisön päivittäiseen johtamiseen. Rajatummassa merkityksessä käsite viittaa tiettyjen periaatteiden ja menetelmien soveltamiseen ihmisten ongelmien ja häiriöiden käsittelemiseksi. (Murto 1997, 17.) Tässä opinnäytetyössä käytän käsitteinä yhteisöllistä päihdekuntoutusta ja terapeuttista yhteisöä rinnakkain toistensa synonyymeina. Yhteisöt ovat päätyneet keskeisiltä osin samantapaiseen toiminnalliseen rakenteeseen riippumatta siitä onko kysymys psykiatristen potilaiden, huumeidenkäyttäjien, rikollisten tai epäsosiaalisten nuorten yhteisöllisestä kuntoutuksesta. Toiminnallisella rakenteella tarkoitetaan niitä toimintaepisodeja, jotka rytmittävät kuntoutujien aikaa ja sisältävät monia toisiinsa yhteydessä olevia toimintoja. Pelkistetyimmillään toiminnallinen rakenne käsittää erilaiset ja eri kokoonpanoissa tapahtuvat kokoukset, työtehtävät ja terapiaryhmät. Yhteisöllisen eheyden ja avoimen kommunikaation turvaamiseksi tarvitaan säännöllisiä koko yhteisön kokouksia. Tämän lisäksi tarvitaan henkilöstön kokouksia henkilöstöyhteisön eheyden ja yhtenäisyyden huoltamista varten. Työllä on yhteisöhoidossa kasvatuksellisia, kuntouttavia ja terapeuttisia tehtäviä. Työn avulla mahdollistuu

18 sosiaalisten taitojen opettelu ja vastuun kantaminen. Terapiaryhmillä tarkoitetaan laajasti kaikkia pienryhmiä, joilla on hoidollinen tai kuntoutuksellinen tavoite. Ryhmätoimintojen avulla osallistujat saavat suoraa palautetta oman käyttäytymisensä vaikutuksista toisiin ihmisiin, ryhmään ja koko yhteisöön. Myös juhlat, retket ja kulttuuri nähdään tärkeinä sekä yksilön että yhteisön itsetunnon ja yhteenkuuluvuuden lujittamisessa. (Murto 1997, 239 247.) Yhteisöhoidollisissa yhteisöissä on demokraattisuuden nimissä pyritty häivyttämään virallisen organisaatiorakenteen hierarkkisuutta ja auktoriteettirakenteita. Huumeongelmaisten hoidollisissa yhteisöissä hierarkkisuus nähdään keskeisenä terapeuttisena välineenä, koska narkomaanien suuri ongelma on kyvyttömyys mukautua rakenteisiin ja hallita välittömiä impulssejaan. Kuntoutuksen näkökulmasta yhteisön hierarkkisia rakenteita voidaan perustella sillä, että yhteisöstä asukkaiden on palattava normaaliin yhteiskuntaan, joka toimii myös hierarkkisesti. Yhteisön sosiaalista rakennetta säätelevät lait ja ulkopuoliset rakenteet. Laitoksessa toimivan yhteisön toimintaa koskevat laitoksen säännöt ja määräykset sekä sen organisatorinen rakenne. (Murto 1997, 248 249.) Yhteisökuntoutuksessa periaatteena on demokraattisuus, jossa jokaisella yhteisön jäsenellä on yhtäläiset oikeudet ja valta osallistua päätöksentekoon. Tasa-arvoisuus, yhteisöllisyys, avoimuus ja rehellisyys samoin kuin fyysisen ja psyykkisen koskemattomuuden periaatteet ovat yhteisiä erilaisille yhteisöille. Huumeidenkäyttäjille tarkoitetuissa yhteistöissä noudatettavia päihteiden käyttämistä koskevia kieltäviä sääntöjä voidaan pitää myös yhteisön periaatteina. (Murto 1997, 249 250.) Yhteisön käyttäytymisnormit tuovat turvallisuutta sekä edesauttavat jäsenten sisäistä muutosta. Käyttäytymisen yhdenmukaisuus rauhoittaa myös yhteisön ulkoista olemusta helpottaen uuden jäsenen liittymistä yhteisöön. Acting as if on eräs terapeuttisen yhteisön ideologinen lause, jolla tarkoitetaan, että on parempi pyrkiä käyttäytymään sellaisen henkilön tavoin, jollainen haluaa olla, eikä sellaisella tavalle kuin on aikaisemmin käyttäytynyt. (Ruisniemi 2006, 37.)

19 3.2 Yhteisökuntoutuksen käyttöönotto Yhteisön ulkopuolinen ei voi määritellä yhteisöhoidon soveltamistapaa eikä ole olemassa mitään valmista kaavaa, jonka voisi kätevästi siirtää omaan yhteisöön. Olennaista on, että yhteisen keskustelun kautta yhteisöä tutkitaan jatkuvasti toimintatapoja kokeilemalla sekä toimintaa yhdessä arvioimalla. Yhteisö ei ole koskaan valmis. Tärkeintä on koko yhteisön kesken toteutuva keskustelu, jota varten tarvitaan yhteistyöfoorumit. Keskustelua tarvitaan tavoitteista, hoitokeinoista, yhteisön jäsenten rooleista ja tehtävistä, periaatteista sekä niiden erilaisista tulkinnoista sekä ennen kaikkea ristiriidoista, jotka oikein käsiteltynä syventävät ymmärrystä, lisäävät luottamusta vieden eteenpäin yhteisöllistä kehitystä. (Murto 1997, 253.) Yhteisöistä ja sen jäsenistä johtuen jokainen yhteisö joutuu sopimaan ja määrittelemään omat periaatteensa. Yhteisöhoidossa joudutaan jatkuvasti tarkastelemaan periaatteita ja niiden soveltamista arkipäivään. Käytäntö myös pakottaa tarkistamaan periaatteita ja niiden yhdenmukaisen tulkinnan mahdollistuminen edellyttää yhteistä keskustelua henkilöstö ja yhteisökokouksissa. (Murto 1997, 250 251.) Yhteisöllinen kulttuuri sisältää oman filosofiansa ja kielensä, traditionsa ja henkilökohtaiset tarinansa sekä aikaisempien jäsenten jättämän henkisen perinnön. Yhteisössä on myös teatraalisia elementtejä, joiden mukaisesti jokaiselle yhteisölle muodostuu oma kulttuurinsa. (Ruisniemi 2006, 40.) Kansanvälisesti arvioituna terapeuttisia yhteisöjä pidetään etenkin Yhdysvalloissa suositeltuna hoitomuotona vaikeasti päihderiippuvaisille vangeille. Hoito terapeuttisissa yhteisöissä on suhteellisen taloudellista. Olennaista siinä on oikeantyyppisen yhteisön hengen luominen sekä johdonmukaisuus seuraamusjärjestelmän toteuttamisessa. (Koski-Jännes 1995, 71 72.)

20 4 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTTAMISEN METODOLOGISET LÄHTÖKOHDAT Tässä luvussa käsittelen opinnäytetyön toteuttamiseen liittyviä lähtökohtia. Aluksi tarkastelen omaa asemaani opinnäytetyön toteuttajana ja Sörkka-yhteisön työntekijänä. Lisäksi tarkastelen opinnäytetyön tarkoitusta sekä tutkimuskysymyksiä. Metodologisten valintojen kuvaamisen avulla teen näkyväksi opinnäytetyössä toteutuvaa lähestymistapaani. 4.1 Oma asema opinnäytetyön toteuttajana Oma roolini ja positioni on vaihdellut opinnäytetyön toteuttamisprosessin aikana. Olen toiminut samanaikaisesti sekä Sörkka-yhteisössä työntekijänä että opinnäytetyön toteuttajana. Lisäksi olen ollut yhtenä Sörkka-yhteisön moniammatillisen työryhmän jäsenenä kehittämässä yhteisökuntoutuksen sisältöä nykyiselleen. Vasta opinnäytetyön loppuvaiheessa toimin Sörkka-yhteisön ulkopuolisissa sosiaalityöntekijän työtehtävissä. Olen ollut merkittävästi osallisena tutkimuskohteena olevaan yhteisöön ja sen elämismaailmaan. Tämä mahdollistaa sen, että ymmärrän tutkimuskohteeseen liittyviä ilmiöitä myös omakohtaisten kokemuksieni avulla. Työn laadun ymmärtäminen on mahdollista siinä kontekstissa, jossa sillä on merkitys. Ihmistä ja elämismaailmaa tutkivan ei ole mahdollista asettua tutkimuskohteeseensa nähden ulkopuoliseen tarkkailuasemaan. (Varto 1992, 26.) Vastaavasti etääntyminen tutkimuskohteesta on ollut vaikeaa koska yhteisöön ja sen jäseniin liittyvät tunteeni ovat olleet läsnä koko tutkimusprosessin ajan. Osa näistä tekijöistä on sellaisia, joita en itse edes välttämättä tunnista. Uskomukset ja asenteet ovat osa tutkimusta, eikä kaikkia valintoja aina ole mahdollista rationaalisesti purkaa auki (Tuomi & Sarajärvi 2002, 69 70). Oma tapa ymmärtää tutkimuskohde ennen tutkimuksen tekemistä ja kyky saada oma ymmärrys osaksi tutkimusta on tärkeää (Varto 1992, 26 27). Minulla oli opinnäytetyötä toteuttaessani Sörkka-yhteisöstä oma näkemykseni yhteisön toiminnasta sekä sen

21 lähtökohdista. Pidin monia yhteisön toimintarakenteita yhteisöllistä lähtökohdista käsin perusteltavissa olevina käytäntöinä, koska olin aiemmin osallistunut osaston sisällön kehittämistoimintaan. Siirtyminen Sörkka-yhteisön ulkopuolisiin tehtäviin opinnäytetyöprosessin aikana edesauttoi minua analyysivaiheessa tarkastelemaan Sörkka-yhteisön toimintaa etäämmältä sekä kriittisemmin. En enää työskennellyt yhteisössä eivätkä yhteisön tapahtumat kuuluneet työpäiviini. Menneisyyteni Sörkka-yhteisössä edesauttoi minua kuitenkin ymmärtämään monia yhteisöön liittyviä asioita, joiden ymmärtäminen täysin ulkopuolisena olisi saattanut olla pelkän päiväkirjan perusteella erittäin vaikeaa. 4.2 Tutkimuskysymykset Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on kuvata, miten päihteettömästä osastosta tuli Sörkka-yhteisö ja selvittää, miten päihdetyössä toimiva työntekijä kokee siellä työskentelyn. Sörkka-yhteisön kuvauksen avulla vastaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin: Minkälainen oli päihteettömän osaston kehittämisprosessi Sörkka-yhteisöksi? Minkälainen on Sörkka-yhteisön toiminnallinen rakenne nykyisin? Kuvauksessa analysoin ja tuon esille yhteisössä samanaikaisesti läsnä olevia suljetun laitoksen valtarakenteita sekä kuntoutuksen sisältämiä arvoja ja peruslähtökohtia. Kuvauksen avulla teen näkyväksi Sörkka-yhteisön todellisuutta, jotta työntekijän reflektointia yhteisöstä olisi mahdollista ymmärtää vankilaympäristöön kehitetyn yhteisön teoreettisista lähtökohdista käsin ja sen toimintaympäristön lainalaisuudessa. Parhaimmillaan tapaustutkimuksessa teoria ja empiria ovat luovassa vuoropuhelussa keskenään (Saarela-Kinnunen & Eskola 2001, 168). Sörkka-yhteisön työntekijä dokumentoi päiväkirjaan Sörkka-yhteisöön liittyviä erilaisia tapahtumia, kokemuksiaan ja oppimiaan asioita kuukauden ajalta. Päiväkirja-aineiston avulla pyrin saamaan vastauksia tutkimuskysymyksiin, jotka ovat seuraavat: Minkälaisia kokemuksia vankilassa toteutuva yhteisökuntoutus synnyttää päihdetyöntekijässä?

22 Minkälaisen aseman päihdetyöntekijä kokemuksensa mukaan saa yhteisössä sekä minkälaiset tehtävät hänelle määrittyvät? Minkälaisia kokemuksia päihdetyöntekijällä on päihdetyön asemasta ja toteuttamismahdollisuuksista vankilassa? Tutkimuskysymyksiin saaduilla vastauksilla tavoittelen laajemmin Sörkka-yhteisön sosiaalisen todellisuuden kuvauksen rakentumista sekä sen aseman ja suhteen määrittymistä suljetun laitoksen toimintaympäristön kulttuurissa. Tutkimuksessa pyritään tutkijan ja tutkittavien yhteiseen merkityksen luomiseen (Heikkinen 2001, 129). Opinnäytetyön tarkoituksena on selvittää työntekijän kokemuksia Sörkka-yhteisön yhteisöllisestä päihdekuntoutuksesta, jotta osaston toimintaa voidaan kehittää työntekijälähtöisesti. Käytännön tutkiminen, jossa toimimme työntekijöinä edesauttaa työntekijöiden ja tutkimuksen vuoropuhelua, jonka kautta ideat ja ongelmat muuttuvat tutkimuskysymyksiksi ja parhaimmillaan tieto siirtyy työntekijöiltä asiakkaiden sekä työntekijöiden parhaaksi (Vanhala 2005, 57). Lisäksi työntekijän käytännönkokemuksien avulla on mahdollista tarkastella, ovatko yhteisön toimintarakenteet vakiintuneet kehittämistoiminnan seurauksena teoreettisista lähtökohdista käsin perusteltaviksi käytännöiksi. Tietoisia valintoja ei tarvitse tehdä, kun rakenne ohjaa ja automatisoi (Särkelä 2001, 49). Yhteisölliseen päihdekuntoutukseen liittyvien rakenteiden eli toimintamallien tulee olla automaattisia ja stabiileita, mutta niiden sisältöjen täytyy olla muokattavissa perustehtävän mukaisesti ja asiakasnäkökulmaa huomioiden. Työntekijälähtöisten kehittämisnäkökulmien avulla tehdään näkyviksi Sörkka-yhteisön toimintamalleja, jotka ovat avoimia kritiikille sekä kehittämistoiminnalle. Tämä edesauttaa myös Sörkka-yhteisön akkreditointia rikosseuraamusalalle laajemmin käyttöön otettavaksi ja käsikirjaan perustuvaksi toiminta-ohjelmaksi. Työntekijälähtöisen näkökulman avulla työn käytäntöjä voidaan tarkastella päihdetyön ammatillisten lähtökohtien kautta. Samalla selviää, tuleeko kuntoutustyötä tekevä ammattilainen kuulluksi vankeusrangaistusta täytäntöönpanevassa laitoksessa. Päiväkirjan avulla voidaan tarkastella työntekijän asemaa. Ihminen ilmaisee aina itseään jossakin positiossa ja omaksuu jonkin paikan suhteessa toimintansa kohteeseen (Walls 2005, 25). Oman itsen positiointi kertoo siitä, minkälaisessa maailmassa kertoja elää, onko

23 hän aktiivinen subjekti vai passiivinen objekti, kuinka paljon kertoja tuo esiin oman valinnan mahdollisuutta ja harkintaa sekä kuinka paljon muut määrittävät hänen elämäänsä (Jaatinen 2000, 17). Työntekijän aseman tarkastelu yhteisössä avaa myös mahdollisuuden modaalien avulla tehtävään analyysiin, jossa tulee näkyviksi työntekijän suhteet kontekstin vastavuoroisiin toimijoihin. 4.3 Aineistot Tapaustutkimuksen tavoin perusajatuksena on keskittyä rajattuun tutkimuskohteeseen ja lähestyä sitä eri näkökulmista sekä erityyppisiä aineistoja käyttäen (Granfelt 2007, 21). Tässä opinnäytetyössä olen kirjoittanut kehittämistoimintaan liittyneiden muistiinpanomerkintöjeni sekä osaston tuottamien kirjallisten materiaalien pohjalta kuvaukset päihteettömän osaston kehittämistoiminnasta sekä sen seurauksena syntyneestä Sörkkayhteisön yhteisökuntoutuksesta. Kuvauksien avulla teen näkyväksi osaston kehittymisen kuntoutusyhteisöksi, jota toinen työntekijä reflektoi päihdetyöntekijän positiosta käsin. Tätä tarkoitusta varten käytin aineistona Sörkka-yhteisön työntekijän osallistuvaan havainnointiin pohjautuvia päiväkirjan muistiinpanoja vuoden 2006 loka- ja marraskuulta. Reflektoiva suhde tutkimuskohteeseen mahdollistaa nostamaan esille työn olennaisia piirteitä sekä luomaan uutta ymmärrystä niistä sisällöistä, jotka mahdollistavat arjen työkäytäntöihin sidoksissa olevan työn kehittämisen (Satka, Karvinen-Niinikoski, Nylund 2005, 9 19). Aineistot ovat syntyneet erilaisin ehdoin ja jo lähtökohtaisesti erilaiset kontekstit, joista aineistot ovat peräisin, tuottavat erilaista puhetapaa (Laiho & Ruoholinna 2008, 39). Kirjoitin Sörkka-yhteisön kuvaukset vuoden 2007 syksyllä. Osastolla aikaisemmin toteutuneen kehittämistoiminnan muistelu ja kirjoittaminen olivat haasteellisia, koska suhtautumistapani olivat muuttuneet siitä, mitä ne olivat osallistuvaan havainnointiini pohjautuvien muistiinpanojeni perusteella kehittämistoiminnan käynnistämis- ja toteuttamisvaiheessa. Merkitykset ovat kontekstiherkkiä (Moilanen & Räihä 2001, 44). Tämä edellytti osallistuvaan havainnointiini perustuvien muistiinpanojen reflektointia ja uusien merkityksien etsimistä aiemmin kehittämistoiminnassa kokemilleni asioille.

24 Kehittämistoiminnan läpivieminen suljetussa laitoksessa oli monivaiheinen ja haasteellinen prosessi kehittämistoimintaa toteuttaneelle työryhmälle. Lisäksi kehittämistoiminta haastoi myös laitoksen muuta henkilöstöä huomioimaan entistä enemmän kuntoutuksen näkökulmaa niissä toimintakäytännöissä, jotka liittyivät yhteisökuntoutusosaston toimintaan. Kirjoittaessani kehittämistoiminnasta uudelleen tätä opinnäytetyötä varten nostin aineistoista esille erityisesti osaston toiminnan ja kuntoutuksellisten lähtökohtien muutoksia eli kehittämistoiminnan seurauksia, mitä saimme aikaiseksi. Itse kehittämistoiminta ja muutoksen toteuttamiseen liittyneet monet vaikeudet sekä haasteet olivat siirtyneet taka-alalle kehittämistoiminnasta jälkeenpäin kirjoittaessani. Tekstin tuottamisen konteksti eroaa tekstin käytön kontekstista. Kirjoittaja päättää ja tekee valintoja sen suhteen, mitä hän haluaa sanoa ja mitkä ovat hänen todelliseen tai kuviteltuun lukijaansa kohdistuvat odotukset. (Kääriäinen 2005, 160.) Halusin myös itse tuottaa kuvauksen siitä, minkälaiseksi osaston toiminnan lopulta kehitimme. Päihteettömän osaston muutosprosessi Sörkka-yhteisöksi oli työryhmän yhteistyönä toteutuvaa työskentelyä muutoksen aikaansaamiseksi. Monet osallistuvaan havainnointiin perustuvat näkemykseni liittyivät yhteisöön kuuluneiden ihmisten (työntekijöiden ja vankien) kanssa jaettuihin kokemuksiin siitä, miten yhteisönä koimme muutosprosessin sekä sen tuloksena syntyneen Sörkka-yhteisön. Tästä syystä Sörkka-yhteisön kehittämistoiminnan ja toiminnallisen rakenteen kuvaukset ovat yhden osallisena olleen kuvauksia työryhmän toteuttamasta prosessista. Etnografisessa tutkimusotteessa korostuvat kokonaisvaltaisuus ja henkilökohtaisuus. Tutkijan suuntautuminen, havaitseminen ja oma toiminta ovat merkittävästi vaikuttaneet siihen millaiseksi aineisto on muodostunut. (Granfelt 2007, 24.) Opinnäytetyössäni Sörkka-yhteisön työntekijä piti havainnoistaan päiväkirjaa kuukauden ajan. Vankiyhteisölle ei tiedotettu erikseen siitä, että opinnäytetyötä toteutettiin yhteisössä, koska aineiston tarkastelu painottui työntekijän kokemuksiin yhteisökuntoutuksesta. Päiväkirjaa kirjoittaneen työntekijän kanssa sovittiin, että tutkimusaineistossa turvataan erilaisiin tilanteisiin liittyvien ihmisten anonymiteetti siten, ettei päiväkirjassa esille tulevia nimiä mainita tutkimusta julkaistaessa. Tutkimukseen osallistuneen työntekijän tunnistettavuus on mahdollista Helsingin vankilan työyhteisössä. Tästä syystä päiväkirjan kirjoittaneella työntekijällä oli mahdollisuus vaikuttaa tutkimuksessa esille

25 tulevien asioiden julkaisematta jättämiseen, mikäli hän olisi arvioinut opinnäytetyössä esille tulevien asioiden vaikeuttavan asemaansa työyhteisössään. Työntekijän kirjoittamien muistiinpanojen avulla tilanteita voidaan uudelleen konstruoida sekä jäsentää, millaisia ratkaisuja ja valintoja monimutkaisiin vuorovaikutustilanteisiin ja tapahtumiin on liittynyt (Juhila 2006, 246). Tämän jälkeen tapahtumiin liittyvää työntekijän toimintaa voidaan arvioida uudelleen. Juhilan (2006, 245) mukaan vuorovaikutustilanteet rakentuvat paikan päällä ilman käsikirjoitusta ja ne tulevat tilanteittain uudelleen tulkituiksi kerta toisensa jälkeen, kun samat tilanteet työstetään työntekijöiden saamin ohjeistuksin, ammatillisten menetelmien ja teorioiden sekä työkokemuksen ollessa olennaisessa roolissa. Tilanteiden uudelleen käsittely päiväkirjan dokumentoinnin pohjalta muutti aikaisempia näkemyksiäni ja käsityksiäni tilanteista, joissa olin ollut myös itse läsnä. Etääntyminen vuorovaikutustilanteesta ja tapahtumasta edesauttoi minua tarkastelemaan asioita uudella tavalla ja tekemään myös vuorovaikutustilanteissa mukana olleiden ihmisten toiminnasta uusia tulkintoja sekä johtopäätöksiä. Etääntyminen teki mahdolliseksi tilanteiden peilaamisen niihin teoreettisiin lähtökohtiin, joiden perusteella yhteisön toimintaa aikoinaan kehitettiin. Tutkimuksessa tuotettu tieto on paikallista, vuorovaikutuksellista sekä subjektiivista (Granfelt 2007, 21). Sama pätee tähän opinnäytetyöhön. Paikalliseksi tiedon tekee se, että aineisto on kerätty Helsingin vankilan Sörkka-yhteisössä yhteisökuntoutukseen osallistumalla. Aineisto on rakentunut yhteisön vuorovaikutustilanteissa ja subjektiiviseksi tiedon tekee se, että aineisto on yhteisössä työntekijöinä toimivien henkilöiden näkökulmasta rakentunutta. Osallistuva havainnointi soveltuu yhteisöllisten kulttuuristen piirteiden ja sosiaalisten verkostojen tutkimiseen, jossa tarkastellaan verkoston yhdessä tuottamia ilmiöitä ja niiden konkreettisia ilmiasuja (Törrönen 2005, 221). Sörkka-yhteisön työntekijän osallistuva havainnointi kohdistui työryhmä- ja yhteisökokouksiin, vankien ohjattuihin ryhmätoimintoihin, asiakastilanteisiin, työryhmätyöskentelyyn, parityöskentelyyn, esimiestyöskentelyyn sekä erilaisiin toimintakäytänteisiin työyhteisössä sekä verkostossa. Annoin havainnointia tekevälle työntekijälle päiväkirjan kirjoittamisohjeet (liite 1). Työntekijä osallistui havainnointijaksonsa aikana osaston viikko-ohjelman mukaiseen toimintaan virkatehtäviensä mukaisesti yhtenä työryhmän jäsenenä. Havaintopäiväkirjaa kirjoittanut työntekijä kirjoitti muistiinpanojaan vuoden