Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Samankaltaiset tiedostot
Attitude Pirkanmaan tulokset

Attitude 2010:n kohderyhmänä toisen asteen, toisen vuosikurssin opiskelijat. Vastaajat 16 lukiosta ja ammatillisesta oppilaitoksesta Pohjanmaalta ja

NUORTEN TULEVAISUUS- RAPORTTI

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Vanhemmat nuoren ammatinvalinnan tukena. Auri Kohola Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 sekä muutokset Suomessa ja Pohjoismaissa

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2016

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Q1 Sukupuoli. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä / 19. Vastattuja: Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen

Valmistu töihin! Turku

Wilson Learning Corporation

Työelämään sijoittuminen

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

Kandien kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Insinöörikoulutuksen kehitystarpeet Kymenlaakson alueella

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016

Käsityön Tutkimushanke Vanhempien käsityksiä 7.-luokkalaisten käsityön opiskelusta

Nuorisotutkimus 2007

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

Fysikaaliset tieteet, kemia ja matemaattiset tieteet

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Lukioiden metsäklusterilinja METELI.

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA %19 %18 %43 %41

%14 %15 %19 %17 %43 %41 %14 %16

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

@TEK_akateemiset Tuunia Keränen

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Vesimolekyylien kiehtova maailma

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

1. YRITYSTEN OSUUDET ERI TOIMIALOILLA

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Sanomalehtien Liitto

Ammattistarttilaisen polku - Starttaako moottori

Kouluviihtyvyys. Seuraavassa sinulle esitetään koulua koskevia väitteitä. Rastita mielipidettäsi kuvaava vaihtoehto. Vastaa kaikkiin kysymyksiin.

Informaatioverkostot, tietojenkäsittelytiede ja tietojärjestelmätiede.

YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA. n=kaikki vastaajat

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät Kokkolassa

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Q1 Sukupuoli 1 / 20. UKKO.fi käyttäjäkysely kesä Vastattuja: 225 Ohitettuja: 0. Mies. Nainen 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kysely korkeakoulutustarpeista

Ammattiin opiskelevat määrätietoisia tekijöitä

TYÖTTÖMIEN NUORTEN ÄÄNI

Kouluterveyskysely 2008

YLEISET YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA AIKANA n=kaikki vastaajat

Raportointi >> Perusraportti Yritysten logistiikkatarpeet Forssan seudulla

YLEISET YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

Mun tulevaisuus! Nuorisokyselyn ensimmäiset tulokset

Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky Vantaan tulokset Heikki Miettinen

NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2017


YLEISET SUHDANNENÄKYMÄT n=kaikki vastaajat LÄHIMMÄN VUODEN AIKANA n=kaikki vastaajat

Nuorisotutkimus 2008

Transkriptio:

Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012

Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin toisen vuosikurssin opiskelijoille Kysely suoritettiin 8.3.-19.4.2012 välisenä aikana Kyselyyn saatiin vastaukset kaikkiaan 309 henkilöltä, joista 221 tuli lukiolaisilta ja 88 ammattiopiston opiskelijoilta, joista 10 suorittaa yhdistelmätutkintoa

Vastaajan sukupuoli

Vastaajan opiskelupaikka

Vastaajan äidinkieli Vastaajista 97% ilmoitti äidinkielekseen suomen kielen Vastaajista 3% ilmoitti äidinkielekseen joko ruotsin tai muun kielen

Vastaajien vanhempien taustatietoja Vastaajista 42% ilmoitti joko toisella tai molemmilla vanhemmilla olevan korkea-koulututkinto Vastaajista 20% ei tietänyt vanhempiensa koulutustaustoja Lisäksi vastaajista 35% ilmoitti vanhemmillaan joko olevan tai on ollut oma yritys

60% Toisella tai molemmilla vanhemmistani on korkeakoulututkinto 50% 40% 30% 20% 49% 32% 19% 25% 49% 25% 42% 37% 21% 10% 0% Lukio Ammattiopisto Kaikki kyllä ei en tiedä

Vastaajien arvio tarvittavasta kielitaidosta työelämässä

Vastaajan arvio ominaisuuksista/taidoista, joita työnantaja arvostaa Vastaajista 92% piti tärkeimpänä ominaisuutena aloitteellisuutta, omatoimisuutta ja positiivista asennetta työntekoon Tytöt pitivät asiakaspalvelutaitoja poikiin verrattuna tärkeämpänä ominaisuutena Pojat pitivät ahkeruutta ja kykyä reagoida muutoksiin tyttöihin verrattuna tärkeämpänä ominaisuutena

Opiskeluun liittyvät väittämät

Vastaajien kokemukset alojen vetovoimaisuudesta Noin puolet vastaajista haluaa tulevaisuudessa työskennellä matkailu-, ravintola- ja hotellialalla sekä myynti- ja markkinointialalla Noin puolet vastaajista arvioi, että eivät halua työskennellä tulevaisuudessa kemia- ja muoviteollisuudessa, eikä puunjalostus- ja paperiteollisuudessa

Haluan tulevaisuudessa työskennellä (Lukio) energia- ja ympäristötekn. media tietotekniikka ja IT tutkimus- ja tuotekehitys opetus sosiaali ja terveydenhuolto kauneudenhoito kauppa täysin/melko jonkin verran Jonkin verran eri mieltä täysin/melko eri mieltä matkailu,hotelli ja ravintola 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Haluan tulevaisuudessa työskennellä (Lukio) elektroniikka- ja sähköteoll. pankki- ja sijoitusala taloushallinto liikenne- ja logistiikka myynti- ja markkinointi maa- ja metsätalous rakennusala kone- ja laitetoimitus puunjalostus- ja paperiteoll kemian- ja muoviteollisuus täysin/melko jonkin verran Jonkin verran eri mieltä täysin/melko eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 %100 %

Haluan tulevaisuudessa työskennellä (ammattiopisto) energia- ja ympäristötekn. media tietotekniikka ja IT tutkimus- ja tuotekehitys opetus sosiaali ja terveydenhuolto kauneudenhoito kauppa matkailu,hotelli ja ravintola täysin/melko jonkin verran Jonkin verran eri mieltä täysin/melko eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 %100 %

Haluan tulevaisuudessa työskennellä (ammattiopisto) elekroniikka- ja pankki ja sijoitusala taloushallinto liikenne ja logistiikka myynti ja markkinointi maa- ja metsätalous rakennusala kone- ja laiteteollisuus puunjalostus- ja kemian ja muoviteollisuus täysin/melko jonkin verran jonkin verran eri mieltä täysin/melko eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 %

Yrityskoko, jossa vastaaja mieluiten työskentelisi

Vastaajan kokemus, miten oppitunneilla on puhuttu alueen tärkeimmistä toimialoista

Arvioi miten tarvitset tulevassa työurassasi seuraavaa osaamista (lukio) kansainvälisyyteen, ympäristöön yrittäjyyteen liittyvä talous tieto- ja viestintäteknologia äidinkieltä fysiikka, kemia, biologia matemaattista Täysin/melko jonkin verran jonkin verran eri mieltä täysin/melko paljon eri mieltä 0 % 20 % 40 % 60 % 80 %100 %

Arvioi miten tarvitset tulevassa työurassasi seuraavaa osaamista ( ammattiopisto) kansainvälisyyteen, ympäristöön yrittäjyyteen liittyvä talous tieto- ja viestintäteknologia äidinkieltä fysiikka, kemia, biologia Täysin/melko jonkin verran jonkin verran eri mieltä täysin/melko paljon eri mieltä matemaattista 0 % 20 % 40 % 60 % 80 %100 %

Eri osaamisalueiden tärkeys Osaamisalue Lukio ammattiopisto matemaattiset fysiikka, kemia, biologia äidinkieli tieto- ja viestintäteknologia talous yrittäjyyteen liittyvä ympäristöön kansainvälisyyteen, kulttuureihin 40% pitää tärkeänä 16% ei pidä tärkeänä 31% pitää tärkeänä 31% ei pidä tärkeänä 69% pitää tärkeänä 3% ei pidä tärkeänä 50% pitää tärkeänä 5% ei pidä tärkeänä 28% pitää tärkeänä 16% ei pidä tärkeänä 27% pitää tärkeänä 21% ei pidä tärkeänä 22 % pitää tärkeänä 21% ei pidä tärkeänä 54 % pitää tärkeänä 9% ei pidä tärkeänä 47% pitää tärkeänä 12 ei pidä tärkeänä 26% pitää tärkeänä 18 ei pidä tärkeänä 50 % pitää tärkeänä 5 % ei pidä tärkeänä 55 % pitää tärkeänä 5% ei pidä tärkeänä 46% pitää tärkeänä 8% ei pidä tärkeänä 43 % pitää tärkeänä 9% ei pidä tärkeänä 36 % pitää tärkeänä 7% ei pidä tärkeänä 51% pitää tärkeänä 8% ei pidä tärkeänä

Vastaajan mielestä tärkeintä elämässä

Vastaajan arvio tulevaisuudesta