POHJOLA-NORDEN Eläkkeet ja eläkerahat Pohjoismaissa 24.11.2010 Helsinki Ay-liikkeen näkemys Puheenjohtaja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 23.11.2010 1
Työuria täytyy pidentää Tarvitaan enemmän porkkanaa kuin keppiä Pidentyneestä eliniän odotteesta kohtuullista tehdä osa työtä Eläketasot säilyvät kohtuullisina, jos työelämässä on todellisuudessa mahdollisuus jatkaa ja jaksaa 23.11.2010 2
JOHTAMINEN JA IHMISTEN KOKONAISHYVINVOINTI Arjen teot työpaikoilla ratkaisevat Ihmisiä pitää osallistaa itseään koskevissa asioissa Tarjolla pitää olla säällisiä työsuhteita Työterveyshuollon toimivuus tärkeää Kuntoutusta ajoissa ja oikean sisältöisenä Työkyvyttömyyseläkkeelle jäännin syihin ja niiden vähentämiseen tartuttava 23.11.2010 3
Eläkeuudistus 2005 nerokas Elinaikakerroin Superkarttuma Oma valinnanmahdollisuus 23.11.2010 4
Työurien pidentäminen yhteinen tavoite jo pitemmän aikaa Työmarkkinajärjestöt sitoutuivat tavoitteeseen 1990-luvulla. Työnantajajärjestöillä ja ay-liikkeellä eri painotukset työurien pidentämisen parhaista keinoista. Suomessa on varauduttu erityisesti eläkemenojen nousuun osittainen rahastointi: joka neljäs eläke-euro rahastoista eläkeleikkauksia 1980-luvun lopulta lähtien 2005 eläkeuudistuksen päätavoite: tukea työssä jatkamista Lisääntyvä huoli hoivapalvelujen järjestämisestä, koska iäkkäimpien väestöosuudet nousussa. 23.09.2010 Kaija Kallinen 5
Esimerkkejä elinaikakertoimen (EAK) vaikutuksista Lähde: ETK 6
Keskieläke ja keskiansio 2008-2075 /kk vuoden 2008 hinnoin % keskiansiosta Keskiansio Kaikki 68-v. Kaikki 68-v. 2008 2410 1250 1430 52 59 2010 2540 1350 1550 53 61 2015 2750 1480 1670 54 61 2020 3000 1610 1790 54 60 2025 3280 1730 1890 53 58 2030 3590 1850 1990 52 55 2050 5070 2290 2530 45 50 2075 7840 3200 3670 41 47 1 ETK:n pitkän aikavälin laskelmien perusperusvaihtoehdon vakuutettujen keskiansio. -> Elinaikakerroin leikkaa eläkettä, mutta eläkkeiden euromäärät nousevat -> Mahdollisuus työnteon jatkamiseen 63 täyttämisen jälkeen parantaa selvästi eläkkeen korvaustasoa Lähde :ETK 7
Vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen eläkkeelle siirtymisiän odote on noussut selvästi Eläkkeellesiirtymisiän odote 2005 eläkeuudistus Lähde: ETK 8
Elinajanodote nyt* Elinajanodotteen ennuste 2050* Työuran pituus ja eläkkeellä oloaika Valmistumisikä(akateeminen koulutus) Eläkkeellesiirtymisiän odote 25- ja 50-vuotiaalle (2009) Ikä 22 28 59,8 Työvoimaan kuulumisajan odote 37,0 vuotta, josta työllisen ajan odote 34,5 vuotta ( EU 2007) Lähteet: ETK, Tilastokeskus * 63-vuotiaan elinajan odote 9 84,4 90,6 Valmistumisikä(toisen asteen ammatillinen koulutus) / 61,7
Työkyvyttömyys lyhentää työuria ja alentaa todellista eläkkeelle joutumisikää Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi 2007 25 400 henkilöä keskimäärin 52,3 -vuotiaana 2008 25 600 henkilöä keskimäärin 52,2 -vuotiaana 2009 23 900 henkilöä keskimäärin 52,1 -vuotiaana Työstä suoraan vanhuuseläkkeelle siirtyi 2007 25 700 henkilöä keskimäärin 63,0 -vuotiaana 2008 30 800 henkilöä keskimäärin 63,2 -vuotiaana 2009 40 600 henkilöä keskimäärin 63,4 -vuotiaana Työurat pitenevät, jos työkyvyttömyyttä ehkäistään nykyistä tehokkaammin. Työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuuden puolittaminen - > + 1 vuosi OECD:n viesti jo vuonna 2009: työkyvyttömyyseläkkeet Suomen ongelma, kuntoutustoimia lisättävä ja tehostettava. Lähde : ETK 10
Työttömyys este työurien pidentämiselle Jos työpaikkaa ei ole, työuran pidentäminen ja eläkkeelle lähdön lykkääminen eivät onnistu. Rakennemuutos syö työpaikkoja, kohtaanto-ongelmat lisääntyvät. Lähivuosina talouskasvun kannalta ongelma ei ole pula työnhakijoista vaan sopivista työpaikoista. Taloustaantuma käänsi pitkäaikaistyöttömyyden, työhön osallistumisaste heikkenee Laskusuhdanteissa osatyökykyisten mahdollisuudet työntekoon vaikeutuvat Vanhuuseläkeiän nosto ei paranna työllisyysastetta tai pidennä työuria. 23.09.2010 Kaija Kallinen 11
Työikäinen väestö (15-64-vuotiaat) työmarkkina-aseman mukaan, 2009 Työikäinen väestö yhteensä 3 547 000 Hyvinvointivaltion rahoituksen kestävyyden kannalta keskeisintä on työkyvyttömyyseläkkeiden ja työttömyyden vähentäminen 23.09.2010 Kaija Kallinen 12 Lähteet: Tilastokeskus, TEM, ETK
Työllisyysaste ylös jokaisen työpanos käyttöön Työttömyyden nopea katkaisu riittävät voimavarat aktiiviseen työvoimapolitiikkaan Pitkäaikaistyöttömyyden nousu estettävä erityistoimin Työtä myös osatyökykyisille ja vaikeasti työllistyville Työaikajärjestelyt Tuetut työmarkkinat ja pysyvä palkkatuki Työnantajille tukea ja vastuuta Viranomaisten yhteistyö seutukunnilla saatava toimimaan, työmahdollisuuksia myös vaikeasti työllistyville Työvoiman palvelukeskuksille pysyvä toimintamalli Kunnat vastuullisemmin mukaan 23.09.2010 Kaija Kallinen 13
Työkyvyttömyyttä ehkäistävä - eläkeiän nosto ei pidennä työuria Työstä suoraan vanhuuseläkkeelle siirrytään keskimäärin 63,4 vuotiaana (2009). Työkyvyttömyyseläkkeelle joudutaan keskimäärin 52 vuotiaana, mielenterveyssyistä keskimäärin 48-vuotiaana (2009). Ehkäisevä työterveyshuolto jokaisen työntekijän oikeudeksi työsuhteen kestosta tai työalasta riippumatta. Terveystarkastukset myös työnhakijoille. Työterveyshuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö toimivaksi. Kuntoutusyhteistyö sujuvaksi ja aukottomaksi. Yrityskohtaiset ikäohjelmat. Esimiestyö avainasemassa 23.09.2010 Kaija Kallinen 14
EU-mailla yhteinen ongelma: todellinen eläkeikä kaukana lakisääteisestä 23.09.2010 Kaija Kallinen 15
23.09.2010 Kaija Kallinen 16
Tavoite: 62,4 vuoden eläkkeelle siirtymisiän odote 2025 Tavoitekehitys Toteutunut 8.10.2010 17 24.8.2010/LL SAK tänään ja huomenna 17
Millä keinoilla työurat pitenevät? Suomalaiset haluavat jatkaa työssä entistä pitempään suosituin toivottu eläkkeelle siirtymisikä on noussut 60 vuodesta 63 vuoteen ( ETK:n tuore tutkimus). Mitä tarvitaan? Työtä ja joustavia työjärjestelyjä Ajantasaista ammattitaitoa Riittävää työkuntoa ja terveyttä Säällistä kohtelua ja reilua työyhteisöä 23.09.2010 Kaija Kallinen 18
Kiitos 24.11.2010 19