1 (5) Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle LAUSUNTO YLEISRADION HALLINTONEUVOSTON KERTOMUKSESTA EDUSKUNNALLE YHTIÖN TOIMINNASTA VUOSINA 2009 JA 2010 (K 16/2011 VP) Yhteenveto lausunnon ydinkohdista Johdanto 1. Julkisen palvelun määritelmä. Yleisradion rahoitustavan muuttuessa nyt aiempaa selvemmin veroluonteiseksi julkisen palvelun lavea määritelmä on entistä perustellumpi. 2. Täysi palvelu. Median käytön pirstoutuessa Yleisradion täyden palvelun tehtävää perustelevat (a) yhteiskunnan demokraattiset, sosiaaliset ja kulttuuriset tarpeet, (b) julkiselta palvelulta edellytetty legitimiteetti ja (c) julkisen palvelun tarjonnan yleistä laatua kohottava vaikutukset. 3. Asiakaslähtöisyys. Hallintoneuvoston strategiassaan korostama asiakaslähtöisyys on ristiriidassa Yleisradion yleispalveluluonteen kanssa. Yleisön näkeminen ennen muuta asiakkaina ruokkii maksukortti-ideologiaa, jonka mukaan asiakkaan kuuluu maksaa vain niistä palveluista, jotka hän haluaa ostaa. 4. Yleisötyytyväisyys. Yleisöjen tyytyväisyys Yleisradioon ja sen ohjelmistoihin on useiden mittareiden perusteella laskusuunnassa, minkä tulisi kannustaa yhtiötä määrittelemään suhteensa yleisöön uudelleen. Hallintoneuvoston kertomuksessa ei tarjota ratkaisuja yleisösuhteen parantamiseksi. 5. Lapset. Yleisradion kokonaistarjonnassa lapsille suunnatut palvelut ja sisällöt ovat suhteellisesti supistuneet, mikä on ristiriidassa yleisradiolain 7 :ssä annetun erityisen palveluvelvoitteen kanssa. 6. Vähemmistöt. Yleisradion kyky palvella kielellisiä vähemmistöjä näiden omilla kielillä jää kertomuksessa vähälle huomiolle ja vaille selvää kehittämisnäkemystä. 7. Varoja tutkimukseen. Televisio- ja radiorahastoon kertyviä varoja tulisi voida kohdentaa televisio- ja radiotoiminnan tutkimukseen ja kehittämiseen. Kiitämme mahdollisuudesta tulla kuulluiksi asiantuntijoina Yleisradion hallintoneuvoston eduskunnalle antamasta kertomuksesta, joka koskee vuosia 2009 ja 2010. Kaikkien kallista aikaa säästääksemme olemme päätyneet yhteiseen lausuntoon.
2 (5) Yleisradio elää merkittävää murrosvaihetta. Yhtiön rahoitusmallista on päästy juuri periaatteelliseen sopuun, ja Yle-lain muutos on paraikaa lausuntokierroksella. Lakiluonnos ei merkittävästi näytä muuttavan Yleisradion asemaa julkisen palvelun yhtiönä, joskin se tarkentaa hallintoneuvoston ja Viestintäviraston valvontaroolia sekä julkisen palvelun tehtävien määrittelyä. 1 Hallintoneuvoston kertomus vuosilta 2009 ja 2010 ilmentää osittain jo taakse jäänyttä aikakautta, sillä nyttemmin myös radiokanavia on järjestelty uudelleen ja televisiokanavat ovat linjanneet keskinäistä työnjakoaan. Muutokset kuitenkin heijastelevat hallintoneuvoston vuonna 2010 tekemiä linjauksia, joihin viitataan kertomuksen sivulla 5. Tässä lausunnossa kiinnitämme huomiota muutamiin periaatteellisiin seikkoihin mutta niiden kautta myös kertomuksen yksityiskohtiin. Julkisen palvelun tehtävä Lain mukaan Yleisradion tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radioohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin (1380/1993, 7 ). Viime vuosina kaupalliset kilpailijat ovat vaatineet Yleisradion tehtävän rajaamista niihin ohjelmistoihin, jotka eivät ole kaupallisesti kannattavia. Samalla on arvosteltu voimakkaasti Yleisradion toimintaa internetissä, sillä sen on väitetty heikentävän kaupallisen mediateollisuuden liiketoimintamahdollisuuksia. Tämä keskustelu on mielestämme paitsi (viestintä)poliittisesti tarkoitushakuista myös kapeakatseista. Vaikka vaatimus Yleisradion tehtävien täsmentämiseksi on ymmärrettävä, olisi vastoin eurooppalaisen viestintäpolitiikan valtavirtaa, jos kaupallisten televisiokanavien ja kaupallisen mediateollisuuden ratkaisut suoraan voisivat asettaa rajat julkiselle yleisradiotoiminnalle ja laajemminkin kansalliselle viestintäpoliittiselle toimivallalle. Myös lavea julkisen palvelun määritelmä voi olla sisällöltään täsmällinen. Liian ahtaasti määritellyt ja yksityiskohtaiset säädökset puolestaan muodostaisivat kahleen, joka estäisi nopean reagoinnin toimintaympäristön muutoksiin. Laveaa julkisen palvelun tehtävää perustelevat kolme merkittävää seikkaa: 1. Demokratian toimivuus. Voidakseen palvella yhteiskunnan demokraattisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tarpeita julkisen yleisradioyhtiön on tavoiteltava mahdollisimman universaalia yleisöä mahdollisimman monipuolisen ohjelmiston avulla. Muuten se jää vaille sitä läpäisykykyä ja vaikuttavuutta, jota tehtävän täyttäminen edellyttää. Universalismin merkitys korostuu ympäristössä, jossa julkisuus pirstaloituu ja eriytyy. 2. Palvelun legitimiteetti. Kansalaisten suorittaman maksun tai veron oikeutus säilyy yleisön silmissä vain, jos Yleisradio tarjoaa mahdollisimman monipuolisen, kaikkia yleisöryhmiä palvelevan ohjelmiston. Ne, joiden mielestä yhtiön pitäisi ainoastaan paikata kaupallisten kanavien jättämiä aukkoja, pelaavat jälkimmäisten pussiin. 1 Ks. http://www.hare.vn.fi/upload/asiakirjat/18336/62024.pdf.
3 (5) Yleisradion yleisöt 3. Tarjonnan laatu. Jos julkisen palvelun yleisradiotoiminta nojaa täyden palvelun ohjelmistoon ja pyrkii vaalimaan sen laatua, sillä on taipumus parantaa tuotteiden tasoa läpi koko toimialan. Siten se koituu myös sen yleisönosan hyväksi, jotka noita palveluita eivät edes käytä. Koko tarjonnan laatua parantava vaikutus voi toteutua vain, jos julkiset kanavat ovat kyllin vahvoja. Ei olisi yhteiskunnan etujen mukaista pakottaa julkisen palvelun Yleisradio täyden palvelun sijasta täydentävän palvelun pakkopaitaan. Yleisradion on pysyttävä koko kansan kanavana, joka tarjoaa sekä maantieteellisesti että kulttuurisesti universaalin ohjelmiston ja rakentaa kansalaisuuteen kannustavaa kansallista julkisuutta. Itse asiassa lain yhtiöltä nykyisin edellyttämä täyden palvelun televisio- ja radioohjelmisto on paljon täsmällisempi vaatimus kuin valmisteilla olevaan lakiluonnokseen ehdotettu monipuolisen ja kattavan tarjonnan vaatimus, ja yhtiön rahoituksen muuttuminen veroperusteiseksi puoltaa nimenomaan täyden palvelun vaatimusta. Yleisradion hallintoneuvoston vuonna 2010 tekemän linjaus esittää yhtiön päätavoitteeksi olla suomalaisille merkityksellisin ja heidän omakseen kokema sähköisen viestinnän sisällöntuottaja sekä rohkea ja luova suunnannäyttäjä journalismissa ja kulttuurissa. Ohjelmatoiminnan arvoiksi nimetään puolestaan suomalaisuus, luotettavuus, riippumattomuus, monipuolisuus ja ihmisen arvostaminen. Arvot on linjattu hyvin, mutta miten niihin istuu ajattelutapa, jonka mukaan Ylen palvelutarjonnan tulisi perustua asiakaslähtöisyyteen? Vuorovaikutus yleisön kanssa on elintärkeää Yleisradiolle, mutta yleisön näkeminen ensisijaisesti asiakkaina tuottaa julkisen palvelun yhtiölle ongelmia. Jos katsoja/kuuntelija nähdään vain asiakkaana, häntä kohdellaan myös erikseen palveltavana yksilönä, jolla on oikeus kysyä, mitä juuri minä saan vastineeksi tvmaksulleni. Nyt kun julkisen palvelun yleisradiotoiminnan rahoitus on muuttumassa aiempaa veroluonteisemmaksi, tulisi korostaa paitsi maksun maksajan yksilöllisiä myös muiden käyttäjien tarpeita, toiminnan julkista palveluluonnetta. Puhdas asiakkuusorientaatio sen sijaan ruokkii maksukortti-ideologiaa, jonka mukaan asiakkaan pitäisi maksaa vain niistä palveluista, jotka hän haluaa ostaa. Kertomuksessa esitetyt tulokset yleisön luottamuksesta Yleisradioon ovat kohtalaisia mutta eivät niin hyviä, ettei niissä olisi parantamisen varaa. Suomalaisista vain 13 prosenttia luottaa Yleen erittäin paljon. Vaikka yllä suhtaudumme kriittisesti vaatimukseen julkisen palvelun vastikkeellisuudesta, on todettava, että vuonna 2010 enää 63 prosenttia kansalaisista koki saavansa vähintään melko hyvän vastineen tv-maksulleen, kun vuosikymmen aiemmin lukema oli 68 prosenttia. Yleisradion on syytä varautua siihen, että uusi yleisradiovero lisää tyytymättömien määrää, minkä tulisi kannustaa yhtiötä pohtimaan yleisöstrategiaansa uudelleen. Olisiko Yleisradion etsittävä ratkaisua yleisöjen osallistamisesta toimintaansa?
4 (5) Median käytön enenevä pirstoutuminen on väistämätöntä. Yleisradio on pitänyt katsoja- ja kuuntelijaosuutensa erinomaisesti, eikä sen ohjelmien seuranta kokonaisuudessaan ole juurikaan vähentynyt. Samalla kuitenkin Yleisradion tavoittama yleisö pienenee. Kun vuonna 2000 Yleisradion tv-tarjonta päivittäin tavoitti 68 prosenttia suomalaisista, 2010 tavoittavuus oli enää 60 prosenttia. Yleisradion on oltava valppaana, ettei se menettäisi kokonaan osaa yleisöstä. Julkisen palvelun toteutumisen arviointia Hallintoneuvoston kertomuksessa kiinnittää huomiota, että samalla kun siinä vedotaan Ylen nauttimaan yleisöjen tyytyväisyyteen, kuitenkin useat ohjelma- ja palvelusisältöjä mittaavat arvostelmat saavat vuonna 2010 huonomman arvosanan kuin vuonna 2009 (sivu 6). Yhdistettynä muihin vastaaviin tuloksiin voidaan tulkita, että yleisöjen tyytyväisyys Ylen ohjelmien ajankohtaisuutta ja kriittisyyttä kohtaan on heikentynyt, samaten Ylen alueellista toimintaa kohtaan. Nämä havainnot liittyvät suoraan yleisradiolaissa määriteltyihin julkisen palvelun tehtäviin (7, 1. momentti). Myös Ylen panokseen suomalaisen kulttuurin tukemiseen ollaan vähemmän tyytyväisiä kuin edellisenä vuonna. Tämäkin koskee yleisradiolaissa asetettuja julkisen palvelun tehtäviä (7, 2. momentti). Hallintoneuvoston kertomuksessa ei kuitenkaan arvioida näitä tuloksia eikä myöskään esitetä keinoja, joiden avulla kehitystä voitaisiin muuttaa. Kertomuksen luvussa 6 ( Ylen mediayleisöt ) esitellään varsin suppeasti näkymiä yleisistä mediatrendeistä Suomessa. Tosiasia on, että erityisesti lapsille ja nuorille tarkoitettuja sähköisen viestinnän ei-kaupallisia sisältöjä Suomessa tarjoaa pääasiallisesti vain Yle. Laki Yleisradiosta velvoittaa Ylen ottamaan erityisesti huomioon lapsille suunnatut ohjelmistot (7, 3. momentti). Tarjonnan määrän suhteessa Yle ei kykene kilpailemaan kaupallisten palvelutarjoajien kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole riittävä selitys sille, että Ylen kokonaistarjonnassa lapsille ja nuorille suunnatut palvelut ja sisällöt ovat suhteellisesti supistuneet. Vastaavasti Ylen palvelujen ja sisältöjen suosio lasten ja nuorten keskuudessa on ollut pitkään laskeva. Kun ajatellaan julkisen palvelun yleisradiotoiminnan tulevaisuutta ja erityisesti sen julkista kannatusta, on vaarana, että lasten ja nuorten erityistarpeiden huomiotta jättäminen näkyy myöhemmin Ylen nauttiman julkisen tuen kaventumisena. Hallintoneuvoston kertomuksesta ei selviä, miten Yle aikoo vastata tähän tilanteeseen. Haasteena on myös suomalaisen yhteiskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus, joka asettaa vaatimuksia monipuolistaa Ylen palvelu- ja ohjelmatarjontaa paitsi ns. perinteisille myös uusille kulttuurisille ja kielellisille vähemmistöille. Tämä koskee sekä suoraan kielellisten vähemmistöjen palvelemista niiden omilla kielillä (7, 4. momentti) että suomalaisen yhteiskunnan suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden edistämistä ohjelmatoiminnassa (7, 5. momentti). Hallintoneuvoston kertomuksessa nämä kysymykset sivuutetaan varsin lyhyesti (s. 16 17) vailla selkeitä kehittämisnäkemyksiä.
5 (5) Tätä taustaa vasten onkin ymmärrettävää, että kertomuksen perään liitetty Saamelaiskäräjien lausunto on hyvin kriittinen ja katsoo, ettei Yleisradio täytä julkisen palvelun tehtäväänsä saamenkielisten palveluiden osalta. Kannanotto on oikeassa muistuttaessaan, että saamenkielistä väestöä ei ole vain Lapissa, vaan se on hajonnut ympäri Suomea. Se perustelee vaatimusta, jonka mukaan esimerkiksi television saamenkielinen uutislähetys tulisi näkyä hyvään katseluaikaan kaikkialla Suomessa. Lisäresursseja ohjelmatuotantoon voisi löytyä aktiivisella yhteistyöllä Ruotsin ja Norjan yleisradioyhtiöiden kanssa. Televisio- ja radiorahaston varojen käyttö Televisio- ja radiorahastoon kertyviä varoja voidaan lain (745/1998) mukaan käyttää Yleisradion toiminnan rahoittamiseen, tv-maksun perimiskustannusten kattamiseen sekä radio- ja televisiotoiminnan edistämiseen. Koska LVM:ssä laadittu tuore lakiluonnoskaan ei merkittävästi laajenna varojen käyttötarkoitusta, haluamme ehdottaa tässä yhteydessä, että rahaston varoista voitaisiin vuosittain ohjata tietty määräsumma yleisradiotoiminnan tutkimukseen ja kehittämiseen. Näin voitaisiin tuottaa paitsi hyödyllistä tietoa viestintäpoliittisen päätöksenteon tueksi myös kriittistä akateemista tutkimusta, joka edistäisi yhteiskunnallista keskustelua julkisesta palvelusta ja sen arvoista. Lakiin tulisi kuitenkin kirjata, missä tilanteessa, kenen päätöksellä ja millaiseen edistämiseen rahaston varoja voidaan suunnata. Heikki Hellman Taisto Hujanen Hannu Nieminen johtaja, dosentti professori professori Viestinnän, median Viestinnän, median Sosiaalitieteiden laitos ja teatterin yksikkö ja teatterin yksikkö Helsingin yliopisto Tampereen yliopisto Tampereen yliopisto