VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 2 (10) 167 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 168 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille 24.10.2014. Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 169 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Hyväksyttiin kokoukseen kutsuttujen kappalainen Maaria Perälän ja talousjohtaja Nils-Eric Sahlströmin läsnäolo kokouksessa edustamiensa asioiden käsittelyn ajan. Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Kalervo Laaksoharju ja Kai Niemelä. Pöytäkirja tarkastetaan 11.11.2014. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana 12. 26.11.2014. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Kalervo Laaksoharju ja Kai Niemelä. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Riku Niemistö ja Mauri Öljymäki. 170 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 3 (10) 171 Raportti Suomen Lähetysseuran valtakunnallisista lähetysjuhlista Suomen Lähetysseuran valtakunnalliset lähetysjuhlat järjestettiin kaksikielisenä tapahtumana 6. 8.6.2014 Vaasassa. Lähetysjuhlien päätoimikunta käsitteli ja hyväksyi juhlien loppuraportin kokouksessaan 25.8.2014. Lähetysjuhlien pääjuhlapaikkana toimi Vaasa Arena ja ruotsinkielisten juhlien juhlapaikkana Hansa-kampus. Juhlille osallistui noin 9 000 juhlavierasta. Eri tilaisuuksien yhteenlaskettu kävijämäärä oli noin 18 250 henkeä. Seurakuntaneuvosto kuulee kokoukseen kutsutun lähetysjuhlien pääsihteerin Maaria Perälän selostuksen lähetysjuhlien loppuraportista. Seurakuntaneuvosto kuuli kokoukseen kutsutun lähetysjuhlien pääsihteerin Maaria Perälän selostuksen lähetysjuhlien loppuraportista ja merkitsi sen tiedoksi.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 4 (10) 172 Lausunto Vaasan seurakuntayhtymän vuoden 2015 talousarviosta sekä vuosien 2015 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmasta Yhteinen kirkkoneuvosto käsitteli kokouksessaan 23.10.2014 ehdotuksen Vaasan seurakuntakuntayhtymän vuoden 2015 talousarvioksi sekä vuosien 2015 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmaksi ja päätti pyytää siitä seurakuntaneuvostojen ja yhteistyötoimikunnan lausunnot. Jokaista varainhoitovuotta varten seurakuntayhtymälle on viimeistään edellisen vuoden joulukuussa hyväksyttävä talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä yhteisen kirkkovaltuuston on hyväksyttävä myös vähintään kolmea vuotta koskeva toiminta- ja taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on toiminta- ja taloussuunnitelmassa sen ensimmäinen vuosi. Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittu kirkkojärjestyksen mukaisesti. Seurakuntien toimintamääräraha on suhteutettu jäsenmäärään. Vakiintuneen tavan mukaisesti talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma on laadittu siten, että seurakuntaneuvostot, johtokunnat ja viranhaltijat ovat tehneet esityksensä yhteisen kirkkoneuvoston antamia talousarvion kehyksiä ja ohjeita noudattaen. Talousarvion 2015 kokonaistulot ovat 14,3 milj. euroa. Verotulojen osuus kokonaistuloista on noin 87 %. Suurin talousarvion menoerä on henkilöstökulut 8,2 milj. euroa. Henkilöstökulut ovat noin 60 % toimintakuluista. Yleisen kustannustason kasvu vaikuttaa huomattavasti talousarvioon. Toimintamenot ovat 13,8 milj. euroa. Normaali tulorahoitus on alijäämäinen ja talousarvion tasapainottamiseksi ehdotetaan mahdollista arvopaperien ja asunto-osakkeiden myyntiä. Vuodelle 2015 suunniteltujen investointien rahoitustarve on 1,8 milj. euroa. Suurin yksittäinen hanke on Alskathemmet-leirikeskuksen kunnostaminen. Investointisuunnitelman yleispiirre on pidättäväinen. Seurakuntaneuvosto kuulee kokoukseen kutsutun talousjohtaja Nils-Eric Sahlströmin selostuksen Vaasan seurakuntayhtymän vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta sekä vuosien 2015 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta ja antaa siitä lausunnon. Seurakuntaneuvosto kuuli kokoukseen kutsutun talousjohtaja Nils-Eric Sahlströmin selostuksen Vaasan seurakuntayhtymän vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta sekä vuosien 2015 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta ja merkitsi selostuksen tiedoksi. Talousjohtajan poistuttua kokouksesta seurakuntaneuvosto keskusteli lausunnosta ja päätti keskustelun jälkeen antaa Vaasan seurakuntayhtymän vuoden 2015 talousarvioehdotuksesta sekä vuosien 2015 2017 toiminta- ja taloussuunnitelmaehdotuksesta lausunnon, jonka mukaan seurakuntaneuvosto katsoo, että investointien ja poistojen tulisi olla tasapainossa. Erityisesti seurakuntaneuvosto kiinnittää huomiota hautaustoimen investointeihin, koska yhteisöveron tuoton perusteet muuttuvat. Lausunnossaan seurakuntaneuvosto kiinnittää myös huomiota talouden sopeuttamiseen ja siihen, että vuonna 2015 yhteistyössä uusien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa käytäisiin keskusteluja toiminnan ja talouden yhteensovittamisesta.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 5 (10) 173 Vuosien 2015 2017 koulutussuunnitelma työntekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämiseksi Vuoden 2014 alusta tuli voimaan ammatillisen osaamisen kehittämistä koskeva säädöskokonaisuus, joka koskee myös seurakuntia ja seurakuntayhtymiä seurakuntineen sekä muita kirkon työnantajia. Uudistuksen tavoitteena on kannustaa työnantajia osaamisen kehittämiseen organisaation toiminnan tarpeista lähtien, edistää muutostilanteisiin varautumista ja työurien pidentymistä. Tarkoituksena on myös parantaa tuottavuutta. Tavoitteiden toteutumista tullaan arvioimaan kolmikantaisesti kahden vuoden kuluttua. Koko työmarkkinakenttää koskeva osaamisen kehittämisen toimintamalli (ns. kolmen päivän koulutus) otettiin kirkon sopimusten osaksi. Se toteutettiin kumoamalla 1.4.2014 lukien Kirkon henkilöstön kehittämissopimus. Sen henkilöstökoulutuksen ja muun osaamisen kehittämisen taloudellisia etuuksia koskevat määräykset siirrettiin Kirkon yleiseen virka- ja työehtosopimukseen (83 ja 88 ). Samalla sovittiin uudesta Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimuksesta sekä kirjauksista Kirkon yhteistoimintasopimuksen 3. pykälän 2. momentin 3. kohdan soveltamisohjeeseen. Sopimusmuutokset tulivat voimaan sopimuskauden alusta eli 1.4.2014 lukien. Keskeiset muutokset ovat seuraavat: Koulutussuunnitelma ammatillisen osaamisen kehittämiseksi on laadittava seurakunnassa, jonka henkilöstön lukumäärä on säännöllisesti vähintään 20. Seurakunnat voivat saada ammatillisen osaamisen kehittämistoimiin taloudellista tukea, ns. koulutuskorvausta Työttömyysvakuutusrahastosta. Yhteistoimintasopimuksen soveltamisohjetta on täydennetty henkilöstön kehittämisen periaatteiden ja menettelytapojen käsittelyn osalta. Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimuksessa ammatillisen osaamisen kehittämisellä tarkoitetaan työntekijöille tarjottavaa suunnitelmallista koulutusta, joka on tarpeen työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi vastaamaan työn ja työtehtävien asettamia vaatimuksia ja ennakoitavissa olevia muuttuvia osaamistarpeita. Koulutussuunnitelmaan tulee sisältyä arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta, arvio ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä, arvioon perustuva suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä. Suunnitelmassa on lisäksi käsiteltävä yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä, ja yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta. Suunnitelmaan tulee lisäksi kirjata, miten sitä on tarkoitus toteuttaa ja seurata. Koulutussuunnitelmassa tulee ottaa huomioon koko henkilöstö tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä. Suunnitelmassa otetaan huomioon myös määräaikaiset ja osa-aikaiset, joita ei voi asettaa muihin työntekijöihin nähden huonompaan asemaan vain palvelussuhteen kestoajan tai työajan pituuden suhteen, ellei toimintaa voida perustella asiallisilla syillä. Suunnitelmassa huomioon ottaminen ei tarkoita, että työnantajan on tarjottava koulutusta kaikille työntekijöille joka vuosi, vaan että koulutuspäätös tehdään kaikkia työntekijöitä koskevan arvion pohjalta. Koulutussuunnitelma laaditaan osana normaalia toiminnan ja talouden suunnitteluprosessia. Suunnitelmaa päivitetään vuoden aikana mahdollisesti esille nousseiden kehittämistarpeiden tai muutostilanteiden myötä. Jos seurakunta hyödyntää koulutuskorvausta, koulutussuunnitelman tulee olla tehtynä ennen koulutusta.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 6 (10) Suunnitelma käsitellään ja sen toteuttamista seurataan Kirkon yhteistoimintasopimuksen mukaisessa yhteistoiminnassa. Suunnitelmaa käsiteltäessä työnantajan on pyydettäessä selvitettävä, miten jatkossa on tarkoitus ylläpitää pidempään osaamisen kehittämisestä vaille jääneiden työntekijöiden ammatillista osaamista. Kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus 2014 2016 sisältää sopimusmääräykset koulutusajan lukemisesta työaikaan sekä uutena määräyksen ammatillisen osaamisen kehittämisestä maksettavista etuuksista. Etuuksia koskevat määräykset vastaavat 31.3.2014 saakka voimassa olleen Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen 6. pykälässä sovittua. Koulutus luetaan nykyiseen tapaan työaikaan, kun se on työtehtävien hoidon kannalta välttämätöntä ja viranhaltija/työntekijä määrätään osallistumaan koulutukseen. Kun työnantaja on määrännyt viranhaltijan/työntekijän osallistumaan työtehtävien hoidon kannalta välttämättömään ammatillisen osaamisen kehittämiseen (Vaok), osallistumisen ajalta saadaan varsinainen palkka sekä korvataan Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti matkakustannukset ja muut osallistumisesta välittömästi aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Kun työnantaja on myöntänyt viranhaltijalle/työntekijälle anomuksesta virka- tai työvapaata työtehtävien hoidon kannalta tarpeelliseen ammatillisen osaamisen kehittämiseen (Taok), se voi maksaa vapaan ajalta palkkaa osaksi tai kokonaan kuten aiemmin. Vaasan seurakuntayhtymän perussäännön 8. pykälän mukaan seurakuntayhtymä ja seurakunnat päättävät koulutuksesta oman henkilöstönsä osalta. Vaasan suomalaisen seurakunnan vuosien 2015 2017 ammatillisen osaamisen kehittämisen koulutussuunnitelmaa valmisteli työryhmä, johon kuuluivat Tuomo Klapuri (puheenjohtaja), Tuula Alho, Kari Hietamäki, Leena Lohikoski-Ojala, Jaana Lyyski, Jukka Niemi ja Anja Paavola. Operatiivisen johtoryhmän asettama työryhmä käsitteli kaikki anomukset ja määritteli koulutukset Kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Määrittelyssä noudatettiin myös vuonna 2008 Vaasan seurakuntayhtymässä käyttöön hyväksyttyjä yhtenäisiä koulutusta koskevia periaatteita ja Vaasan seurakuntayhtymän yhteistyötoimikunnan niihin tekemiä muutoksia. Yhteistyötoimikunta ei ole vielä käsitellyt koulutussuunnitelmaa. Seurakuntaneuvosto hyväksyy vuosien 2015 2017 Vaasan suomalaisen seurakunnan henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämisen koulutussuunnitelman (liite 1) ja lähettää sen tiedoksi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulille. Puheenjohtaja ja sihteeri ilmoittivat olevansa asianosaisina esteellisiä ja poistuivat kokoushuoneesta pykälän käsittelyn ajaksi. Puheenjohtajana ja sihteerinä toimi tämän pykälän ajan varapuheenjohtaja Olli Autio. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 7 (10) 174 Asia, joka sisältää salassapidettävää tietoa
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 8 (10) 175 Asia, joka sisältää salassapidettävää tietoa
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 9 (10) 176 Ansioituneiden viranhaltijoiden ja työntekijöiden muistaminen Seurakuntaneuvosto on anonut vuosittain Kirkkopalvelut ry:ltä ansiomerkkejä viranhaltijoille ja työntekijöille seurakunnissa kertyneen päätoimisen palvelusajan perusteella. Ansiomerkkejä on anottu 20 ja 30 vuoden kirkollisen palveluksen perusteella. 25-vuotista seurakuntapalvelusta on muistettu Aalto-maljakolla. 14.12.2000 hyväksytyn Vaasan seurakuntayhtymän merkkipäiväsäännön mukaan viranhaltijoiden ja työntekijöiden muistamisessa otetaan huomioon 20, 25, 30 ja 40 vuoden palvelus seurakunnassa. Lastenohjaaja Tarja Kultilla on 30 vuoden seurakuntapalvelus, toimistosihteeri Sinikka Minnillä 25 vuoden seurakuntapalvelus ja nuorisotyönohjaaja Monika Heinosella 20 vuoden seurakuntapalvelus. Seurakuntaneuvosto anoo Kirkkopalvelut ry:ltä seurakuntatyön kultaista ansiomerkkiä lastenohjaaja Tarja Kultille ja seurakuntatyön hopeista ansiomerkkiä nuorisotyönohjaaja Monika Heinoselle ja muistaa toimistosihteeri Sinikka Minniä Aalto-maljakolla. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 10 (10) 177 Ilmoitusasiat Kirkkohallituksen yleiskirjeet 21 24/2014. Seurakuntavaalien uutiskirjeet 10.10.2014 ja 17.10.2014. Vuoden 2014 talousarvion toteutumavertailu 14.10.2014. Vaalilautakunnan kokouksen pöytäkirja 24.10.2014. Kirkkoherran päätösluettelo 14.10.2014. Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. 178 Muut asiat Mauri Öljymäki informoi Vaasan ruoka-apu ry:n perustavasta kokouksesta. Puheenjohtaja jakoi seurakuntaneuvoston jäsenille ehdotukset Vaasan seurakuntayhtymän toimintastrategiaksi vuoteen 2020 ja kiinteistöstrategiaksi 2015 2020. Yhteinen kirkkoneuvosto pyytää lausuntoa molemmista asiakirjoista vuoden 2015 helmikuuhun mennessä. Puheenjohtaja ilmoitti, ettei 19.11.2014 pidettäväksi suunniteltua seurakuntaneuvoston kokousta pidetä ja että 3.12.2014 pidettävä kokous alkaa klo 17. Puheenjohtaja kehotti kaikkia aktiivisesti kutsumaan seurakuntalaisia äänestämään seurakuntavaaleissa 9.11.2014. 179 Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 3). 180 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin iltavirteen.