VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2013 2 (10)"

Transkriptio

1 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 173 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti puheenvuoron, jossa hän mm. kertasi kuluneena vuonna käsiteltyjä asioita, ja avasi kokouksen. 174 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 175 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Raija Kujanpää ja Kalervo Laaksoharju. Pöytäkirja tarkastetaan Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Raija Kujanpää ja Kalervo Laaksoharju. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Raija Kujanpää ja Kalervo Laaksoharju. 176 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Lisäasioina käsiteltäviksi hyväksyttiin pykälissä olevat asiat.

2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 177 Sijaisuusjärjestely diakoniatyössä Seurakuntaneuvosto myönsi kokouksessaan diakonian viranhaltija Hanna Ehrnroothille palkatonta virkavapautta ajaksi Diakoniajohtaja Sirpa Tirri ehdottaa, että sijaiseksi 1. diakonian virkaan diakonian viranhaltija Hanna Ehrnroothin virkavapauden ajaksi otetaan sairaanhoitaja (AMK) Tuula Alho. Tuula Alho on ilmoittanut suostuvansa ko. sijaisjärjestelyyn. Diakonian virkaan valittavalta vaaditaan diakonissan tai diakonin tutkintoa tai sellaista ammattikorkeakoulussa suoritettua tutkintoa, joka kelpoistaa Suomen ev.lut. kirkon diakonian virkaan. 1. diakonian viran palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 502 mukaan, ja peruspalkka on 2 265,57 euroa. Tuula Alholla on diakonian virkaan vaadittava pätevyys. Seurakuntaneuvosto ottaa sairaanhoitaja (AMK) Tuula Alhon sijaiseksi 1. diakonian virkaan ajaksi tai siihen asti, kunnes viran vakinainen haltija palaa hoitamaan virkaansa. Hänen palkkansa määräytyy vaativuusryhmän 502 mukaan, ja hänen peruspalkkansa on 2 265,57 euroa. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh

3 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 178 Asia, joka sisältää salassa pidettävää tietoa

4 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 179 Asia, joka sisältää salassa pidettävää tietoa

5 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 180 Henkilöstöasia

6 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 181 Suvi-Orvokki Arjotien viranhoitomääräys Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli määräsi papiksi vihittäessä Suvi-Orvokki Arjotien hoitamaan Vaasan suomalaisen seurakunnan VI seurakuntapastorin virkaa ajaksi Määräaikaisuuden peruste on viransijaisuus. Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh

7 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 182 Asia, joka sisältää arkaluonteista tietoa

8 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 183 Asia, joka sisältää arkaluonteista tietoa

9 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (10) 184 Ilmoitusasiat Kirkkohallituksen yleiskirje 21/2013. Kirkon työmarkkinalaitoksen yleiskirje A16/2013. Vaaliviesti Diakoniatyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Kasvatustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Julistustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja Palosaaren alueneuvoston kokouksen pöytäkirja Kirkkoherran päätösluettelot Työsuojeluvaltuutettujen vaalin vaalitoimikunnan pöytäkirja Vaasan suomalaisen seurakunnan työsuojeluvaltuutetuksi valittiin toimikaudeksi Jaana Vuorinen sekä 1. varavaltuutetuksi Tuija Storbacka ja 2. varavaltuutetuksi Mikko Matkoski. Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh Muut asiat Seurakuntaneuvoston kokous siirretään pidettäväksi Seurakunnan uudet työntekijät siunataan tehtäviinsä loppiaisena klo 10 Vaasan kirkossa pidettävässä messussa. Riku Niemistö kasvatustyön johtokunnan puheenjohtajana avustaa tehtävään siunaamisessa. 186 Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 2). 187 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin Erkki Tepon toivomaan virteen. Kokouksen jälkeen seurakuntaneuvosto siirtyi jouluillalliselle.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2013 2 (12) 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 2 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 2 (8) 178 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 179 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2014 2 (11) 137 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 138 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 2 (16) 56 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 57 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen

Lähdekorpi Anita jäsen. Tuohela Sirpa jäsen (poissa) Uusitalo Heikki jäsen 1 KOKOUSAIKA Maanantai 30.10.2017 klo 17.55 18.40 KOKOUSPAIKKA Torikatu, Olohuone KUTSUTUT JÄSENET: Malmberg Erkki puheenjohtaja, kirkkoherra Ylivakeri Paula varapuheenjohtaja Immonen Anna-Kaisa jäsen

Lisätiedot

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja

Ulla Pirilä, kirkkovaltuuston vpj. Antti Viita, talousjohtaja, sihteeri. Matti Koivuluoma, kirkkovaltuuston puheenjohtaja KIRKKONEUVOSTO 1/2015 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko klo 17-18.35 Paikka: Virastotalon kokoushuone Läsnä: Kari Mantere, pj Matti Antila Eija Harmanen Henry Hautala Heli Kurikka Heikki Lintala Maija-Liisa

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/ (10) 122 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 2 (10) 122 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 123 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2013 2 (7) 141 Kokouksen avaus Puheenjohtaja käytti avauspuheenvuoron ja avasi kokouksen. 142 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu Sanni-Maiju Kantoniemi Pirkko Koiramäki ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 7/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Sunnuntai klo 19.00-19.50 Paikka: Seurakuntakeskuksen kahvio Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi Sanni-Maiju

Lisätiedot

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015

AURAN SEURAKUNTA 2/2015 PÖYTÄKIRJA 14.04.2015 Sivu 1/4 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Tiistai 14.04.2015 klo 18.00 Paikka LÄSNÄ Virastotalo Jarmo Arvola Leena Hafrén Timo Isotalo Pekka Kalmi Outi Leino Kaija Mäki Taina Mäkinen Eila Saari Taru Sahla

Lisätiedot

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen

VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1. jäsen jäsen VESILAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 Aika: 20.5.2013 klo 17.30-18.00 Paikka: Seurakuntatalo Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kesola Anneli Luukkaala

Lisätiedot

Naukkarinen Eila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hintikka Raimo, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Allekirjoitukset Harri Romar Ari Lehto

Naukkarinen Eila, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hintikka Raimo, kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja. Allekirjoitukset Harri Romar Ari Lehto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 26.4.2016 Sivu 41 Kokousaika Tiistai 26.4.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kovanen Eeva-Liisa Kuokkanen Margit

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 9/2014 09.12.2014 ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 08.12.2014 klo 17.00 19.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 AKAA Päätöksentekijät Lindström Sari kirkkoherra Haavisto Tuija

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen.

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 2 (13) 78 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 79 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, hänen tulee ilmoittaa siitä varajäsenelleen tai aluesihteerille p JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3 / 2018 1 AIKA 30.8.2018 klo 17.00- PAIKKA Kuokkalan kirkko, Syöttäjänkatu 4 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 27

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 2 (16) 37 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 38 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto

Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto PÖYTÄKIRJA Nro 6/2015 Kirkkoneuvosto Päivämäärä KOKOUSTIEDOT Aika 16.6.2015 klo 17 18.05 Paikka OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Virastotalo, Linnankatu 12, kirjasto Miettinen Marko, puheenjohtaja Haverinen

Lisätiedot

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto

Pirkkalan seurakunta KIRKKONEUVOSTO. 16.4.2014 klo 17.30. Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO 16.4.2014 klo 17.30 Seurakunnan toimisto KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA / PÖYTÄKIRJA 4 / 2014 Sivu 2 71 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirkkojärjestyksen mukaan n kokouksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2018. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 8.5.2018-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 8.5.2018 klo 18.00 19.00 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Veikko Tuominen. Muut läsnäolijat Seija Suokunnas sihteeri Sanna Kuitunen, Taina Kujanen, Eeva-Maria Pyykkönen Kokousaika torstai 21.2.2019 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen varapuheenjohtaja Ville Honkasaari, poistui klo 19.32, 16 Ida Maula Tiia

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom!

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 15.5.2014 N:o 6/2014 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57. Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 9.5.2014 Sivu 57 Kokousaika Kokouspaikka Torstai 15.5.2014 kello 15.45 Huom! Aika ja paikka Laukaan kirkko Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina Kallio Marja Kuokkanen Margit Lehto

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2014 2 (14) 150 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 151 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA 2/2016. jäsen, varapuheenjohtaja johti kokousta alk. yleisen seurakuntatyöstä vastaava pastori

YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA 2/2016. jäsen, varapuheenjohtaja johti kokousta alk. yleisen seurakuntatyöstä vastaava pastori YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA YLEISEN SEURAKUNTATYÖN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika Torstaina 15.9.2016 klo 18.15-21.15 Paikka Ylöjärven seurakuntakeskus, neuvotteluhuone Arkki Jorma Rienoja Risto Holma Olli

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 1/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 4. päivä tammikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto

KÄRSÄMÄEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Asia Sivu. Kirkkovaltuusto Kirkkovaltuusto 25.1.2017 1 3 1 KOKOUKSEN AVAUS JA ALKUHARTAUS Kärsämäen seurakunnan kirkkovaltuuston työjärjestyksen mukaan kirkkovaltuuston kokouksen alussa pidetään alkuhartaus. Puheenjohtaja avaa kokouksen.

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 22.2.2017 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Käsitellyt asiat 16 - - Allekirjoitukset

Lisätiedot

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät

Kokouspäivämäärä. Kirkkoneuvosto Aika: klo Osallistujat Päätöksen tekijät 76 Aika: 27.8.2015 klo 19 20.50 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Marttila Raija Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne

Lisätiedot

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari

Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna. Anniina Iivonen Taisto Jantunen Jorma Lundström. Markku Salmisaari YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO Sivu 1 Kokousaika Tiistai 12.2.1.2015 kello 18.00 Kokouspaikka Vanajan seurakuntakoti, Vanajanraitti 5, Hämeenlinna Läsnä Timo Kalaja puheenjohtaja Heikki Kilpeläinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 9/2018 p SEURAKUNTANEUVOSTO KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 9/2018 1(5) Aika 12.12.2018 klo 16.30 17.05 (tarjoilu kokouksen jälkeen vapaaehtoisten kiitosjuhlassa klo 18.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon takkahuone, Ampujanpolku

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki

KIRKKONEUVOSTO 8/ (5) Esityslista. Aika Keskiviikko klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Seurakuntakeskus, Arkki KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (5) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17- Kahvitarjoilu klo 16:45- Paikka Seurakuntakeskus, Arkki KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja.

PÖYTÄKIRJA Aika Keskiviikko klo 17:03-17:38 Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja. KIRKKONEUVOSTO 8/2016 1 (7) Aika Keskiviikko 30.11.2016 klo 17:03-17:38 Paikka Seurakuntakeskus Saapuvilla olleet Reinikainen Kimmo puheenjohtaja Alanen Nina varapuheenjohtaja Itämetsä Risto Järvinen Kaija

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 2 (11) 107 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 108 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo

Puronvarsi-Syrjälä Tuula. Poissa: Lahtinen Helena, Luoma Riitta, Nyrhilä Jaakko, Panula Aaro, Rajala Lasse, Ylitalo Teppo 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 29.1.2013 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Äystö Leena, pj Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Joutsiniemi Juha Kangasluoma Pentti Kontola

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017

RAUMAN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 9/2017 Aika: to 14.9.2017 klo 16.30 Paikka: Virastotalo, sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: 177 KOKOUKSEN AVAUS 178 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 179 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 180 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 1/5 KOKOUSAIKA 24.9.2014 klo 18-18.45 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Kuivalainen Eila varapuheenjohtaja Hassinen Arja Puhakka

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 27.10.2016 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen

Lisätiedot

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1(6) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 1/2019 p SEURAKUNTANEUVOSTO 25.1.

KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1(6) Ampujanpolku 2, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 1/2019 p SEURAKUNTANEUVOSTO 25.1. KUOPION MÄNNISTÖN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1(6) Aika 23.1.2019 klo 16.30 17.20 (tarjoilu 16.00) Paikka Pyhän Johanneksen kirkon seurakuntasali, Ampujanpolku 2 Kokoonpano ja läsnäolo Kokoukseen oikeutetut

Lisätiedot

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen

puheenjohtaja, kirkkoherra jäsen jäsen puheenjohtaja varajäsen jäsen jäsen jäsen varajäsen jäsen Aika: 11.10.2012 klo 21-21.30 Paikka: Seurakuntatalossa Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Eronen Heikki Sokk Margus Luukkaala Liisa Marttila Raija Savitaipale

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13)

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 2 (13) 41 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 42 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30

3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 3.10.2011 Kokous 7/2011 Sivu 1 Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, 3.10.2011 klo 18.00-19.30 Jäsenet Posti Timo pj Elonsalo Raimo Erkkilä Pentti Harinen Ari poissa Hickey Hanna-Leena Kaurila

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika keskiviikko 25.10.2017 klo 18-20.05 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista Aika Maanantai klo Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 Asialista Kauppalankatu 1, 53300 Lappeenranta P. 040 3126 400, 040 3126 401 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 20.2.2017 klo 17.30 18.18 Paikka Lauritsalan seurakuntakoti, Kauppalankatu 1 ASIALISTA

Lisätiedot

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112

LAUKAAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA /2016 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA Sivu 112 KIRKKONEUVOSTO ESITYSLISTA 12.12.2016 Sivu 112 Kokousaika Torstai 15.12.2016 kello 16.30 Kokouspaikka Laukaan seurakuntatalo Päätöksen tekijät Hytönen Pauliina, poissa ei varajäsentä Kallio Marja Kovanen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 3/2017 Sivu 1 / 8 AIKA To 27.4.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3/26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 3/2012 10.4.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 23 ILMOITUSASIAT 2 24 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO HELSINGIN MIKAELIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika maanantai 7.11.2011 klo 17.30 Paikka Mikaelinkirkon takkahuone, Emännänpolku 1, Helsinki Läsnä Poissa Häkkänen Martti, puh.johtaja

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1

Kirkkovaltuusto N:o 1/2017 Sivu 1 N:o 1/2017 Sivu 1 Aika: 18.1.2017 klo 19 19.35 Paikka: Seurakuntatalo Saapuvilla olleet Jäsenet Hintsala Kirsti Ikäläinen Kirsi Laukkanen Esko Laukkanen Jari poissa, ei varajäsentä Leskinen Antero Muhos

Lisätiedot

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9)

Kotka-Kymin seurakunta Pöytäkirja 7/2017 Kirkkoneuvosto 1 (9) Kirkkoneuvosto 1 (9) Aika: Keskiviikko 27.9.2017 kello 16.30-17.38 Paikka: Kotkan seurakuntakeskus, kokoushuone 1 Läsnä: Kaisa Rönkä puheenjohtaja Seppo Eerola jäsen Onni Hämäläinen Jukka Lemmetyinen Ville

Lisätiedot

Kalannin kappelineuvosto /5

Kalannin kappelineuvosto /5 Kalannin kappelineuvosto 5.3.2018 1/5 KALANNIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2018 Aika: Maanantai 5.3.2018 klo 19.30 Paikka: Kalannin seurakuntakoti OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Sampo Lipponen

Lisätiedot

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87.

Asiat: Liitteet: 1/ 82, 1-2/ 83, 1/ 84, 1-5/ 86, 1/ 87. 107 Aika: 15.10.2015 klo 18.15-19.25 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Mari-Anne Sorva Valto

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 1 AIKA 8.6.2017 klo 16.30 17.30 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 25 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/

KIRKKONEUVOSTO KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/ ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Aika 16.11.2011 klo 17.00 Kahvitarjoilu klo 16.30-17.00 Paikka Taloustoimiston kokoustila, Sontulantie 1, 37800 Toijala Päätöksentekijät Lindström Sari, puheenjohtaja Ahlfors Sirpa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 Kirkkoneuvosto MAANINKA PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 31 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika Torstai klo 18.00 18.35 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Arto Penttinen kirkkoherra, puheenjohtaja Pauli Hujanen varapuheenjohtaja Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika tiistai 10.4.2018 klo 18-19.25 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen, estynyt Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Bank & Pocket Food & Wine, Hovioikeudenpuistikko 11, Vaasa. PROTOKOLL Plats Bank & Pocket Food & Wine, Hovrättsesplanaden 11, Vasa

PÖYTÄKIRJA Paikka Bank & Pocket Food & Wine, Hovioikeudenpuistikko 11, Vaasa. PROTOKOLL Plats Bank & Pocket Food & Wine, Hovrättsesplanaden 11, Vasa VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 18.12.2018 klo 16.30 Sivu 1 /8 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus...2 Pöytäkirjantarkastajien valinta...2 Esityslistan hyväksyminen...2 Työnantajaedustajien palkkaryhmän

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 10/ 2016 Kirkkoneuvosto 116-125 Aika Tiistai 30.11.2016 kello 17.30 17.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen, poistui kokouksesta 122

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 4/ 2017 Kirkkoneuvosto 35-45 Aika Tiistai 21.3.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

3 77 Keskustan alueseurakuntaan sijoitetun lastenohjaajan valinta

3 77 Keskustan alueseurakuntaan sijoitetun lastenohjaajan valinta JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 1 AIKA PAIKKA Sivu / ke 28.11.2018 klo 17.00. Kahvitarjoilu kokouksen päätteeksi. Ravintola Sauma, Vapaudenkatu 57, Jyväskylä Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 73 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja n:o 2/2017 Kirkkoneuvosto 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA keskiviikkona 15. päivä helmikuuta klo 18:00 Kahvitarjoilu klo 17:30 alkaen KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo/takasali 19 Kokouksen avaus 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 23.1.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 26.01.2017-27.02.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5/

PÖYTÄKIRJA 5/ Seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA 5/2012 5.6.2012 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------- SIVU 36 ILMOITUSASIAT 2 37 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2017. Keskiviikko klo Kurun kappelineuvosto 13.9.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.9.2017 klo 17.30 19.10 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 19.10 Kokouspaikka Keskusseurakuntatalo, Rauhan sali, Rauhankatu 14 Läsnä Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Leena Murtonen Paula

Lisätiedot

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen

jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Aika: 28.1.2016 klo 18.15 20.00 Paikka: Pappila Osallistujat Päätöksen tekijät Henttinen Harri Ali-Löytty Lahja Bergius Panu Forsman Maria Kankainen Markku Kesola Anneli Luukas Maria-Anne Sorva Valto Vaasvainio

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5)

RUOKOLAHDEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto (5) Kirkkovaltuusto 6.8.2018 1(5) Aika Maanantaina 6.8.2018 klo 18.00 18.37 Paikka Seurakuntatalo Läsnä Frosti-Nenonen, Sirpa Hammaren, Terho Hanhisalo, Jorma, varapuheenjohtaja Hellsten, Jaana Hänninen, Jyrki

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ YHTEISEN SRK-PALVELUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 (5) AIKA torstai klo 17.00 PAIKKA Palokan kirkko, opintosali, Rovastintie 8 Käsiteltävät asiat 88 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 89 Työjärjestyksen hyväksyminen 90 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen.

Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja. Liisa Ilonen-Teivonen. Kokousaika: tiistai 8.9.2015 klo 18-20 Kokouspaikka: Hauhon Pappila Läsnä: Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa, poissa Jouni Lehtonen Pirkko

Lisätiedot

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kirkkoneuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Kirkkeuvosto 102-116 28.10.2014 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Tiistai 28.10.2014 kello 18.00 19.45 Paikka: Rusk seurakuntakeskuksen (Vanhatie 7, 21290 Rusko) kokoustilassa Kirkkeuvost jäsenet Pasi Salminen,

Lisätiedot

Väkiparta Ritva jäsen Heinonen Ritva kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja

Väkiparta Ritva jäsen Heinonen Ritva kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja KAUHAVAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 (8) Aika: Tiistaina 12.09.2017 kello 18.00 19.18 Paikka: Seurakunta kokoushuone Läsnä: Jormakka Jyrki kirkkoherra, puheenjohtaja Aaramaa Simo Erkinheimo Heikki Jokinen

Lisätiedot

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6

kappalainen Samuel Mäkinen pj. pykälät 1-6 Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2019 Aika: torstai 7.2.2019 klo 18.23-19.33 Paikka: seurakuntakeskus kirjasto, 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: Antti

Lisätiedot

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ (8) KIRKKONEUVOSTO Kokous Keskiviikko klo Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2013 1 (8) KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Keskiviikko 10.4.2013 klo 16.00-19.30 Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone KN 60 KOKOUKSEN AVAUS 3 KN 61 SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen.

Mikäli varsinainen jäsen on estynyt, tulee hänen ilmoittaa siitä varajäsenelleen. JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 / 5 AIKA To klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 24 Työjärjestyksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka

LAPPEENRANNAN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO. Asialista Aika Keskiviikko klo Paikka YHTEINEN Asialista Aika Keskiviikko 4.2.2015 klo 17.30 Taloustoimisto Valtakatu 38 / PL 45, 53101 Lappeenranta vaihde 040 3126 600 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Paikka ASIALISTA Lappeen seurakuntatalo,

Lisätiedot

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1 Kokousaika klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Läsnä Loimalahden leirikeskuksen kerhohuone Jarmo Vainio Hannu Fagerlund Jonni Levaniemi Paula Paavola Jaana Rusko-Laitinen

Lisätiedot

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo

Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO Kokousaika 3.2.2015 klo 18.00 21.17 Kokouspaikka Kirkonkylän srk-talo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Anu Aalto Tuomas Alaterä Kaarlo

Lisätiedot

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Sivu

ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Sivu ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai klo 17.15-18.40 Paikka: Kirkkoherranviraston kokoushuone Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi

Lisätiedot

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen

Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen Kokousaika torstai 13.9.2018 klo 19-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja, poissa Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen, poissa

Lisätiedot

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto

SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Kirkkovaltuusto SOMERON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 129 Kirkkovaltuusto Aika: 18.1.2017 klo 18.00 18.45 Paikka: Someron seurakuntakeskus, sali 2 Läsnä: Eino Pauli Haho Eevi vara Kankare Tarja Kujansuu Antti Känkänen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 1/2017 Kurun kappelineuvosto 10.1.2017-1- Kokousaika Kokouspaikka Tiistai 10.1.2017 klo 17.44 18.54 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja, läsnä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 2/2017 Sivu 1 / 5 AIKA Ti 14.2.2017 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012

SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 3/2012 Kokousaika 11.4.2012 klo 18.00 20.55 Kokouspaikka srk-talo, Nikkilä Läsnä: Tuomas Alaterä Raila Degerholm Heidi Heikkilä Harry Hänninen

Lisätiedot

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla

taloustoimistossa, Kirkkokatu 8 A ajalla Esityslista/pöytäkirja 2/2017 Kirkkovaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Osallistujat: jäsenet varajäsenet poissa Muut osallistujat (KJ 8:7 ) Tiistai 21.2.2017 klo 18 18.17 Seurakuntatalon monitoimisali,

Lisätiedot

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely

3 / 37 Korpilahden alueseurakunnan syyskauden toiminnan esittely Sivu 1 / 6 AIKA To 6.10.2016 klo 17 (kahvit klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 34 Työjärjestyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ /

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/ / JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 / 5 AIKA ke klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Sivu / Korpilahden seurakuntatalo Alkuhartaus ja kokouksen avaus 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 2/ 2017 Kirkkoneuvosto 14-23 Aika Torstai 19.1.2017 kello 16.00 16.55 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Kytölä Reijo

Lisätiedot

Kokousaika: Tiistai klo Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali

Kokousaika: Tiistai klo Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali HYRYNSALMEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2019 1 Kokousaika: Tiistai 7.5.2019 klo 18.00 19.45 Puolangan seurakuntakuntakeskus, seurakuntasali Jäsenet: Hänninen Pirkko puheenjohtaja Hankkila Juha Pertti Heikkisen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 3/2016. Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Kurun kappelineuvosto 30.9.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Perjantai 30.9.2016 klo 18.00 22.27 Lammasniemen leirikeskus, Lammasniementie 116, Kuru Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi

Lisätiedot

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67

Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Suonenjoen seurakunta PÖYTÄKIRJA 6/ 2017 Kirkkoneuvosto 56-67 Aika Tiistai 16.5.2017 kello 16.00 17.05 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Haapanen Ismo puheenjohtaja Eeva Arja jäsen Husso Leena jäsen Minna Rossi

Lisätiedot

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä

Talola Pirkko. Pentti Lemettinen 1-6 Jaana Holma 7-11 Anne Marjamäki puheenjohtaja puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 3.1.2017 klo 19.00 19.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, alasali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio

Lisätiedot

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto

UTAJÄRVEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 Kirkkovaltuusto Kokousaika Torstai 10.1.2019 klo 18.00 19.11 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Poissa olleet jäsenet Seurakuntatalo Raili Karvonen Tarja Kinnunen Antti Koistinen Pirjo Leinonen Asko Merilä (paikalla

Lisätiedot

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2

VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2 VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 2 50 Kokouksen avaus Puheenjohtaja piti alkuhartauden ja avasi kokouksen. 51 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon

Lisätiedot

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto. 11 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen

TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto. 11 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen ja pöytäkirjan nähtävillä pitäminen TAMMELAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 2/2018 Kirkkoneuvosto Kokousaika 15.2.2018 klo 17.00 Kokouspaikka Kirkkoherranvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 11 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/ Keltinmäen alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 8/2015 1 AIKA 17.12.2015 klo 16.30-17.08 PAIKKA Keltinmäen kirkko, Keltinmäentie 10 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 3 90 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

3 / 74 Korpilahden alueneuvoston kokousaikataulu kevätkaudelle 2016

3 / 74 Korpilahden alueneuvoston kokousaikataulu kevätkaudelle 2016 Sivu 1 / 5 AIKA Pe 11.12.2015 klo 17 (joulupuuro klo 16.45) PAIKKA Seurakuntatalo, Kirkonmäentie 1 Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 2 / 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 / 70 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta

Pöytäkirja Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta PL 45, 53101 Lappeenranta P. 040 3126 601, 040 3126 602 www.lappeenrannanseurakunnat.fi Aika Maanantai 21.8.2017 klo 17.00 17.48 Paikka Lappeen srk-sali, Kirkkokatu 10, Lappeenranta ASIALISTA 63 KOKOUKSEN

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 6 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 11.10.2017 klo 17-18.15 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Huostila Anja, jäsen Huostila Mari, jäsen Kanerva Esa, varajäsen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 1 Sivu 1 Kokousaika Keskiviikkona 21.1.2015 klo 17-18.20 Kokouspaikka Läsnä Seurakuntatalon kokoushuone Ulvinen Heli, kirkkoherra, puheenjohtaja Hanhimäki Sampo, jäsen Huostila Anja, jäsen Huostila Mari,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 Korpilahden alueseurakunta PÖYTÄKIRJA ALUENEUVOSTO JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA 4/2017 Sivu 1 / 6 AIKA Ke 7.6.2017 klo 17 (ruokailu klo 16.30) PAIKKA Mutasen leirikeskus Sivu / Alkuhartaus ja kokouksen avaus 38 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 39 Työjärjestyksen

Lisätiedot

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä

Harjunen Salme Pitkäsen varajäsen läsnä Miettinen Matti Pyykkösen varajäsen läsnä KUOPION JÄRVI-KUOPION SEURAKUNTA ESITYSLISTA 4/2018 1 (5) Juankoskentie 13 B, 73500 JUANKOSKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 (5) Aika Tiistai 19.6.2018 klo 17.00-18.08 Paikka Osallistujat Järvi-Kuopion seurakunta,

Lisätiedot