4. luento: Verkkopalvelun suunnittelu - tarvekartoitus, toimintojen ja asiointiprosessien määrittely

4. luento: Verkkopalvelun suunnittelu - tarvekartoitus, toimintojen ja asiointiprosessien määrittely Ei riitä, että edetään parhaan tämänhetkisen tiedon mukaan ja otetaan huomioon ne asiat, jotka tunnetaan (Turkki & Sinkkonen, 2004). Kun keskusteluissa tilaajan kanssa on päästy yhteisymmärrykseen verkkopalveluntoteuttamisesta, on määriteltävä verkkopalvelun toteuttamiseen liittyvät edellytykset, riskit, vaatimukset ja rajoitukset. Ennen verkkopalvelun teknisen määrittelytyön aloittamista on pyrittävä selvittämään ja analysoimaan monenlaisia ja monentasoisia tekijöitä, joilla on merkitystä verkkopalvelun käyttökelpoisuuden toteutumiselle. Suunnitteluvaiheen määrittelytyössä on kiinnitettävä huomiota eri tahoilta nouseviin reunaehtoihin, joita ovat: käyttäjät, heidän erityispiirteensä ja tarpeensa verkkopalvelun tuottajan vaatimukset ja tarpeet esim. verkkopalvelun kustannustehokkuus mahdollisten sidosryhmien tarpeet asiointi- ja toimintoprosessit sekä käytön tavoite informaatiosisältö tekniset reunaehdot taloudelliset yms. reunaehdot Verkkopalvelun suunnittelun tavoitteena on käyttökelpoinen ja laadukas verkkopalvelu. Verkkopalvelun suunnittelu- ja kehittämistyössä on tiedettävä ketkä palvelua käyttävät, mikä on palvelun käyttäjän tavoite, millaisissa tilanteissa ja millaisilla päätelaitteilla palvelua käytetään, mitä asiakkaat itse asiassa tekevät käyttäessään palvelua. Tavoitteena on syventää ja laajentaa synopsiksessa esitettyjä määritelmiä: mitä (aihe), kenelle (kohdeyleisö), miksi (tavoite) ja miten (käyttötapa). Verkkopalvelun on vastattava myös palvelun tuottajan vaatimuksiin ja tuettava myös palvelun tuottajan tavoitteiden toteutumista. Wiion (2004) mukaan [k]äyttötilanteessa käyttäjän pyrkimykset ja prosessit kohtaavat liiketoiminnan pyrkimykset ja prosessit (Wiio 2004, 91). Esimerkiksi verkkokirjakaupassa palvelun tuottaja huolehtii mm. tilaustietojen välittämisestä varastoon, tilatun kirjan lähettämisestä tilaajan osoitteeseen, laskutustietojen välittämisestä laskutukseen sekä laskutuksesta jne. asiakas taas valitsee tuotteen, tilaa tuotteen ja maksaa sen. Muita käsitteitä tai termejä Prosessi: käyttäjän pyrkimys ja sen tavoittelemiseen liittyvä tekeminen, toiminta (Wiio 2004, 90). 1

Suunnittelun tavoitteet ja käyttäjän näkökulma Jotta verkkopalvelu olisi käyttökelpoinen (usefulness) on sen täytettävä seuraavat vaatimukset (vrt. Nielsen 1993; Silius ym. 2003): 1. Verkkopalvelun käytön on oltava sujuvaa o Käytettävyys (usability) o Saavutettavuus (accessibility) eli mahdollisuus ylipäätään käyttää verkkopalvelua 2. Verkkopalvelun on oltava hyödyllinen (utility) eli sen tulee soveltua tiettyyn käyttötarkoitukseen o Tavoitteen saavuttamisen tukeminen - Merkityksellisten toiminto- ja asiointiprosessien tukeminen (korostuu operatiivisissa verkkopalveluissa) - Informaation laadukkuus kuten informaatioarkkitehtuuri, informaation esitystapa ja luotettavuus (korostuu erityisesti viestinnällisissä verkkopalveluissa) o Verkkopalvelun käytön tuottama hyöty eli lisäarvo (added value) Käytettävyys Käytettävyydellä tarkoitetaan tuotteen toimivuutta sen tyypillisessä käyttötilanteessa > miten sujuvasti, tehokkaasti ja miellyttävästi käyttäjä pystyy tuotetta käyttämään. Käytettävyyttä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta (esim. Keinonen 1998): Suunnittelun tavoitteena: suunnittelutyön tavoitteena on systeemi, joka on hyödyllinen, jonka käyttö on helppo oppia (ja muistaa) ja jota on helppo ja miellyttävä käyttää. Gould ja Lewis vuonna 1985. Tuotteen ominaisuutena: yleisimmin mainittuja ominaisuuksia ovat johdonmukaisuus, hallittavuus, esitystapa, virheiden sieto, muistettavien asioiden määrä, tehtävän sopivuus, joustavuus ja opastus - Normanin vuonna 1991 esittämät viisi tuotteen ominaisuutta: käsitemalli, näkyvyys, kytkentä, palaute ja virheet - Nielsenin vuonna 1994 esittelemät kymmenen heuristista sääntöä Tuotteen käyttöön liittyvänä ominaisuutena: yleisimmin mainittuja ominaisuuksia ovat opittavuus, tehokkuus (nopeus ja virheiden määrä) ja miellyttävyys. Näkökulmaa edustavat esim. ISO DIS 9241-11, Bennet 1984, Shackel 1991, Nielsen 1993 ja Jordan 1998. Käyttäjän kokemuksiin liittyvä ominaisuus: tarkastelun kohteena on tällöin mm. tietotekniikkaan ja sen käyttöön liittyvät asenteet, käytön tyydyttävyys, käytön havaittu hyödyllisyys, käytön henkinen ja fyysinen rasittavuus, turhautuminen sekä omistamiseen ja käyttöön liittyvä mielihyvä, aistillisuus, viihdyttävyys Käytettävyyteen vaikuttavat tekijät ovat monentasoisia (Keinonen 1998; Sinkkonen ym. 2002): suhteellisen pysyviä tekijöitä: ihmisen psykologisiin ja fysiologisiin rakenteisiin liittyvät tekijät (muisti, havaitseminen, aistit) ja jotkin kulttuuriset tekijät (kieli, normit, tavat) kontekstitekijät: kohteena oleva tehtävä, käyttäjän yksilölliset kyvyt ja rajoitukset, käyttötila ja sen olosuhteet, käyttötilanne. 2

Saavutettavuus Verkkopalveluiden käytön ongelmat voivat liittyä käytössä oleviin laitteisiin ja ohjelmistoihin tai kognitiivisiin tekijöihin kuten havaitseminen, oppiminen tai kieli. Rajanveto käytettävyys- ja saavutettavuusongelmien välille on vaikeaa. Laajasti ajatellen saavutettavuus voidaan ymmärtää mahdollisuutena käyttää verkkopalvelua. Usein asiaa tarkastellaan tiettyjen käyttäjäryhmien näkökulmasta. (Esim. Turkki & Sinkkonen 2004.) Tällaisia käyttäjäryhmiä ovat esim.: toimintarajoitteiset henkilöt kuten esim. näkö-, kuulo-, liikunta- tai CP-vammaiset sekä ihmiset, joilla on jokin muu pysyvä tai tilapäinen erityisongelma myös erilaisia päätelaitteita käyttävät henkilöt erilaisissa käyttötilanteessa olevat henkilöt ikäihmiset, eri ikäiset lapset Kysymys on ennen kaikkea tasa-arvoisuudesta ja erilaisuuden huomioimisesta. Käytettävyyden suunnitteluun ja arviointiin liittyviä menetelmiä voidaan soveltaa myös saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä. Lisälukemista: Keinonen, T. Tuotteen käytettävyys [online]. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu, 1999, julkaistu 5.1.1999 [viitattu 31.1.2005]. Pentti Roution laatima lyhennelmä luvusta 2 teoksesta Keinonen, T. 1998. One-dimensional usability - influence of usability on consumers' product preference. Taideteollisen Korkeakoulun julkaisu A21. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Saatavissa wwwmuodossa: <URL: http://www2.uiah.fi/projects/metodi/058.htm >. Suunnittelun tavoitteet ja palveluntuottajan näkökulma Sisällönhallinta Sisällönhallinta tarkoittaa laajimmillaan digitaalisen sisällön ylläpitoa kattaen sisällön koko elinkaaren: tuottaminen, julkaiseminen, poistaminen ja arkistointi. Parhaimmillaan hyvin suunniteltu sisällönhallinta säästää työtä ja sitä kautta kustannuksia. Lisäksi käyttäjät hyötyvät laadukkaammasta sisällöstä oikeaa sisältöä oikeaan aikaan. (Esim. Samela 2002, 140.) Sisällönhallinnan keskeisiä ominaisuuksia ja toimintoja: aineiston tuominen sisällönhallinnan piiriin sisällöntuotantoprosessin tuki sisältötiedostojen varastointi ja versiointi sekä niihin liittyvä ylläpito sisällön kuvailutieto ja tehokas haku aineiston elinkaaren hallinta linkkien hallinta mahdollisesti ajastetun sisällön julkaiseminen eri medioihin mahdollinen aineiston personointi jne. 3

Ansaintalogiikka Verkkopalvelun käyttötilanteisiin saattaa palvelun tuottajan näkökulmasta liittyä useitakin potentiaalisia ansaintamahdollisuuksia esim. oheistuotteiden myyntiä. Lisäarvo ja kustannustehokkuus Toimintojen virtaviivaistaminen ja esim. digitaalisen informaation helppo tallentaminen ja kopioiminen sekä uudelleenkäyttö nopea siirrettävyys saman informaation soveltuminen eri medialle ja siirtokanaville informaation jakamisen helppous muokkauksen ja päivittämisen helppous informaation muuttuessa tai vanhentuessa jne. Toimintoja voidaan myös siirtää asiakkaan tehtäviksi, jolloin voidaan säästää henkilöstökustannuksissa. Esimerkiksi pankkiautomaatti. Asiakkaan ja palvelun tuottajan näkökulmista nousevien vaatimusten analysoinnin tuloksena saadaan tieto siitä, mitä reunaehtoja ja erityisvaatimuksia näistä seuraa verkkopalvelun käytettävyydelle, saavutettavuudelle ja hyödyllisyydelle. Asiakas ja hänen tarpeensa on tunnettava Jos toteuttaa verkkopalvelun pelkkien asiakasta koskevien mielikuvien varassa, melko todennäköisesti onnistuu rajaamaan osan potentiaalisista asiakkaista ulkopuolelle (Turkki & Sinkkonen, 2004). Ei ole mahdollista toteuttaa verkkopalvelua, joka olisi jollakin tapaa universaali eli helppokäyttöinen, saavutettava ja tavoitteiden saavuttamista tukeva kenen tahansa asiakkaan tai käyttäjän näkökulmasta. Vaikka jotkin ominaisuudet ovat suhteellisen pysyviä, niin jokaisessa projektissa tulee määritellä erikseen: käyttötilanteet, -tehtävät ja -ympäristö, tuotteen käyttäjät ja heidän osaamistasonsa. (Esim. Sinkkonen ym. 2002, 24 30; Turkki & Sinkkonen 2004.) Käyttäjistä, käyttötilanteista kootaan tietoa, joka otetaan huomio verkkopalvelun suunnittelu- ja toteutustyössä mahdollisimman kattavasti. Verkkopalvelua testataan suunnittelu- ja toteutusvaiheessa toistuvasti ja tarpeen vaatiessa toteutusta muutetaan ja korjataan > ns. iteroiva suunnittelu. (Esim. Sinkkonen ym. 2002, 24 30; Turkki & Sinkkonen 2004; Wiio 2004.) Verkkopalveluiden tai sovelluksen käyttötilanteiden ja käyttäjien tarpeiden määritteleminen yksiselitteisesti on haastavaa. Sovellussuunnittelun alalla onkin kehitetty lukuisia menetelmiä, joissa pyritään ottamaan todellinen käyttäjä tavalla tai toisella mukaan sovelluksen suunnitteluun. Tällaisia menetelmiä on mm. "Joint Application Design", "user-centered requirements analysis", "usercentered design", "many participatory design techniques" ja "Contextual Design". (Holzblatt & Beyer, 1993.) Tilannetutkimus (Contextual Inquiry) menetelmän avulla voidaan kerätä informaatiota sovelluksen käyttökontekstista jo ennen suunnittelun alkamista erilaisten vaatimusmäärittelyjen pohjaksi. 4

Tilannetutkimus hyödyntää etnografista menetelmää informaation kokoamisessa. Olennaista on käyttäjän havainnointi ja haastattelu todellisessa käyttökontekstissa todellisia (työ)tehtäviä suorittamassa. Havainnoitsijan on helppo tarvittaessa kysyä käyttäjältä, mitä hän kulloinkin oli tekemässä ja miksi. Menetelmä on erityisen hedelmällinen siksi, että havainnoitsija ja käyttäjä voivat yhdessä saada selville sellaisiakin tarpeita, joita käyttäjä ei välttämättä osaa ääneen kertoakaan. (Esim. Holzblatt & Beyer, 1993; Preece ym. 1994, 661.) Lähtökohtana asiakkaan prosessit Toiminnallisuudeltaan käytettävän ja saavutettavan verkkopalvelun suunnittelu vaati käyttötilanteiden ymmärtämistä. Edellytyksenä käyttötilanteiden ymmärtämiselle on käyttäjän prosessien analysointi ja ymmärtäminen. Suunnittelutyön tavoitteena on informaatiosisältöjen sekä toiminta- ja asiointiprosessien jäsentäminen asiakkaan (käyttäjän) näkökulmasta. Asiakaan näkökulma riippuu hänen tarpeistaan ja tilanteestaan. Lisäksi tulee kiinnittää huomiota siihen, että informaatio ja erilaiset toimintaprosessit tukevat tarvittaessa toisiaan. Lähestymistavasta on selkeitä etuja asiakaan on helpompi hahmottaa valmiin verkkopalvelun toimintaprosessit ja asiat verkkopalvelussa käytettävät käsitteet ja termit ovat todennäköisemmin käyttäjälle tuttua kieltä Esimerkki 1. Auton osto ja autonet -hakupalvelu http://www.op.fi/autonet Autonet -autohaku on jäsennetty päätasolla seuraavasti: etusivu, uudet autot, vaihtoautot, uutiset ja liikkeet. Toimiiko hakupalvelu auton ostamisen näkökulmasta? Onko hakukriteerit valittu mielestäsi niin, että niiden perusteella on mahdollista löytää itselleen sopiva auto? 5

Tavoitteena käyttötilanteiden ymmärtäminen 1. vaihe: tunnistetaan käyttäjät 2. vaihe: tunnistetaan kaikille käyttäjille yhteiset pyrkimykset (verkkopalvelun käyttötarkoitus) 3. vaihe: mallinnetaan prosessi (tai prosessit) 4. vaihe: prosessien sisältämät tilanteet, joissa verkkopalvelu ja käyttäjä ovat tekemisessä keskenään > käyttämiseen liittyvät tilanteet 5. vaihe: tilanteisiin liittyvät tarpeet 6. vaihe: sidosryhmien tarpeiden tunnistaminen 1. Käyttäjien tunnistaminen Kuvaus verkkopalvelun tyypillisestä käyttäjästä sekä hänen tarpeistaan ja erityispiirteistään. Laajennetaan käsittämään myös potentiaaliset käyttäjät ja heidän tarpeensa. 2. Käyttäjien yhteisten pyrkimysten tunnistaminen Verkkopalvelun pääasiallinen käyttötarkoitus. Mitkä pyrkimykset ovat yhteisiä kaikille käyttäjille? Esimerkiksi auton hankkiminen. 3. Prosessin mallintaminen Suunnittelun lähtökohtana tulee olla se prosessi, joka tukee palvelun käyttötarkoitusta eli tässä tapauksessa: auton ostamisen prosessi. Prosessia tarkastellaan kokonaisuutena: mitä kaikkea tapahtumia ja vaiheita asiakas kohtaa ennen kuin hän on auton omistaja. Tavoitteena on siis prosessin vaiheiden tunnistaminen. Erilaisten liiketoiminnan ja tietojärjestelmien prosessien kuvaamiseen on olemassa lukuisia eri tekniikoita, mutta usein riittää jäsennys niistä toimenpiteistä ja tapahtumista, jotka vievät prosessia eteenpäin. Kiinnostavien vaihtoehtojen rajaaminen Tarjontaan tutustuminen Autojen vertailu ja järjestäminen paremmuusjärjestykseen Koeajo Neuvottelu ja kaupan teko Auton hankkimiseen liittyvät muut toiminnot: vakuutukset, rekisteröinti Myöhemmin määräaikaishuollot Mikäli verkkopalvelu pitää sisällään erilaisia käyttötarkoituksia, saattaa prosesseja olla useitakin. 4. Käyttämiseen liittyvät tilanteet Seuraavaksi pohditaan miten prosessin eri vaiheissa voidaan tukea käyttäjää tavoitteen saavuttamisessa. Millaisia toimintoja ja informaatiosisältöjä tarvitaan käyttäjän tueksi? Esimerkiksi prosessin vaiheessa "kiinnostavien vaihtoehtojen rajaaminen" on auton hinta lienee yksi keskeinen tekijä. Rajaavana tekijänä voisi toimia myös auton koko: "kauppakassi", perheauto vai tila-auto. Myös auton turvallisuuteen ja mukavuuteen liittyvät ominaisuudet saattaisivat olla tekijöitä, joiden avulla asiakas voisi rajat itselleen kiinnostavat vaihtoehdot. Nyt käyttäjä joutuu etsimään näitä tietoja aina merkki- ja mallikohtaisten esittelysivujen takaa. 6

5. Tilanteisiin liittyvät tarpeet Erilaisilla käyttäjäryhmillä voi olla erilaisia tarpeita liittyen käyttötilanteisiin. Prioriteetit voivat olla niin erilaisia, että niiden palveleminen vaatii erilaisia käyttöliittymiä. Esimerkiksi henkilöauton ostajalla on varmasti erilaisia vaatimuksia kuin kuorma-auton ostajalla. 6. Sidosryhmien tarpeiden tunnistaminen Sidosryhmillä tarkoitetaan sellaisia henkilöitä, joihin käsiteltävä asia jotenkin vaikuttaa. Usein määrittelytyössä keskitytään verkkopalvelun tuottajan taholta olevien sidosryhmien pyrkimysten ja tavoitteiden analysoimiseen. Harvoin kiinnitetään huomiota käyttäjän sidosryhmien tarpeiden analysointiin. Sidostahoja kannattaa etsiä mahdollisimman laajalta alueelta. Palvelun tuottajalla on saattaa olla monenlaista muutakin liiketoimintaa tai markkinointia, jossa voidaan edistää verkkopalvelun peruskäytön yhteydessä. Ts. voidaanko käyttötilanteessa myydä jotakin, saada hyödyllistä tietoja käyttäjistä tai neuvoa ja opastaa käyttäjiä ongelmallisessa kohdissa. Informaation jalostaminen edelleen On huomioitava, että käyttäjät, palvelun tuottajat sekä potentiaaliset sidosryhmien edustajat näkevät samaan asiaan liittyvät prosessit eri näkökulmista. Kun asiointiprosessi on jäsennetty eri toimijoiden näkökulmista, on helppo koota kuvaus siitä mitä tapahtumia ja toimintoja ohjelmiston ja tietokannan tulee tukea. Työvälineenä voidaan hyödyntää esim. JSD Jackson Structured Design elinkaarien kuvaustekniikkaa tekstimuotoisena. JSD kuvaa prosessien elinkaarimalleja neljän perusrakenteen avulla: peräkkäisrakenne vaihtoehdot toistorakenne rinnakkaisrakenne (Wiio 2004, 105-122.) Esimerkki 2. Wiio (2004) havainnollistaa asiaa kurssin järjestämisen prosessin avulla: Kurssin suunnittelijan näkökulmasta Alustava suunnitelma kurssista Suunnitelman prosessointi: rinnakkaisesti Kommentit markkinoinnista Kommentit johdolta Kommentit asiantuntijoilta Suunnitelman muokkaus Kurssin pitopäätös: vaihtoehtoisesti Ei järjestetä kurssia Kurssi järjestetään Suunnitelman muutokset Palaute kurssilaisilta Kurssin uusinta: toistuvasti Uusintakurssi 7

Kurssille osallistuvan näkökulmasta Esitteen saanti Osallistumispäätös: vaihtoehtoinen Ei osallistumista Osallistuminen Ilmoittautuminen Vahvistus: vaihtoehtoisesti Peruutus Osallistuminen Osallistumisen vahvistus Materiaalin vastaanotto Luennot Palautteen anto Käyttötapauksia (Use case) voidaan käyttää edelleen kuvaamaan sitä tapaa, miten käyttäjä saa tavoitteensa toteutetuksi. Toisin sanoen käyttötapausten avulla mallinnetaan käyttäjän järjestelmän avulla toteuttamaa tehtävää. (Esim. Schneider & Winters 1998, 14 38; Wiio 2004, 110 122.) Käyttötapaus muodostaa jonkin loogisen kokonaisuuden, jolla on jokin selvä alkukohta ja jokin merkityksen omaava lopputulos. Käyttötapauksella on käyttäjä (actor), joka toimii käyttötapauksessa vuorovaikutuksessa järjestelmän kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Käyttäjän toiminta on syötteiden antamista ja palautteen saamista. Käyttötapaukseen liittyy aina tavoite, jonka toimija haluaa saada aikaiseksi. (Ibid.) Käyttötapausta kuvattaessa kerrotaan mitä käyttötapauksessa tapahtuu ja mistä asioista käyttäjä ja järjestelmä vaihtavat tietoa. Yleensä esitellään vuorovaikutustilanteen peruskulku. Tätä täydennetään edelleen kuvaten erilaiset muunnelmat ja poikkeustilanteet. Käyttötilanne ei kuitenkaan kerro vielä mitään siitä, miten käyttöliittymätasolla vuorovaikutustilanne toteutetaan. (Ibid.) Mahdollisia käyttötapauskuvauksia voitaisiin laatia esimerkin 2 kohdista ilmoittautuminen, palautteen anto. Käyttötapauksen tarkoituksena on kuvata yleispätevästi mitä tapahtuu, kun esim. käyttäjä haluaa ilmoittautua kurssille. Käyttötapaus saattaa muodostua niin monimutkaiseksi ja abstraktiksi, ettei käyttäjä kykene ymmärtämään sitä. Käyttäjille käyttötapauksia konkretisoidaan esimerkkitapauksilla eli skenaarioilla. Skenaario kuvaa yhden tietyn käyttötapauksen sisältämän polun.(ibid.) 8

Miten saadaan tietoa käyttäjistä ja heidän tarpeistaan? Käyttäjiä ja heidän toimintaansa koskevaa tietoa voidaan koota useilla eri menetelmillä. Usein hyödynnetään useampaa menetelmää samanaikaisesti. Esimerkiksi Turkki ja Sinkkonen (2004) jaottelevat menetelmät seuraavasti: Haastattelut ja kyselyt, joilla selvitetään käyttäjän käsityksiä ja mielipiteitä, tiedontarpeita ja asenteita. Havainnointi ja testaus, joissa käyttäjien toimintaa seurataan ja tulkitaan. Tarinat ja päiväkirjat, joilla kirjataan konkreettisia kokemuksia. Roolileikit eli simulaatiot, joilla simuloidaan ja varioidaan käyttötilanteita. Lisää menetelmiä UsabilityNet:in menetelmätaulukko. Methods table [online]. UsabilityNet, 2003 [viitattu 24.1.2005]. Saatavissa www-muodossa: <URL: http://www.usabilitynet.org/tools/methods.htm> Erilaisia menetelmiä voidaan hyödyntää periaatteessa kahdessa eri käyttötarkoituksessa: Testaaminen kuten erilaiset käytettävyystestit. Edellyttää, että käyttäjillä on käytössään tuote tai sen prototyyppi, jolla voidaan suorittaa erilaisia tehtäviä. Käyttäjien toiminnan hahmottaminen, jolla tarkoitetaan käyttäjien toiminnan seuraamista ja mallintamista tavoitteena käyttäjän toiminnan tukeminen. Esimerkiksi erilaiset skenaariot ja tarinat (Sinkkonen ym. 2002, 33-40.) Toimintatarinoiden avulla kerätään tietoa käyttötilanteista, tehtävistä, mahdollisuuksista ja rajoitteista sekä tavoitteista. > Tarinoista saadaan esille toiminnot, joita tuotteella tulee saada aikaiseksi. Käyttötarinat ovat tarinoita siitä miten asiat verkkopalvelussa tehdään uuden tuotteen avulla. > Tarinoista saadaan tuotteen mallit, kuvaukset, protot ja valmis palvelu. Tarinat luodaan arkikielellä. Etuina on mm. auttaa käyttäjää ymmärtämään mistä on kysymys > helpompi arvioida pakotta tarkastelemaan toimintoja käyttäjän näkökulmasta parempi terminologia lopullisessa verkkopalvelussa Skenaariot Skenaariot kuvaavat esimerkinomaisesti konkreettisia episodeja järjestelmän toiminnoista. Yleensä skenaarioina käytetään pieniä, rajattuja kuvauksia käyttötilanteista tarkoituksena kuvata yksi mahdollinen tapahtumapolku. Skenaario eräänlainen tarina, jolla on juoni ja "idea". (Esim. Rosson & Carroll 2002.) Määrittelyistä malleista kuten esim. käyttötapauksesta (use case) voidaan johtaa useitakin skenaarioita (deduktiivisuus). Tämä on yleisempi tapa hyödyntää skenaarioita esim. arvioitaessa miten hyvin sovellus vastaa sille asetettuja vaatimuksia. Käyttäjälle annetaan ominaisuuksiltaan edustavia, tyypillisiä ja realistisia tehtäviä, joiden avulla sovelluksen arvioitava ominaisuus käydään läpi kattavasti. Tällöin hyödynnetään tehtäväskenaarioita, jotka kuvaavat mitä pitää saada aikaan, mutta eivät kerro suoritustapaa. (Esim. Potts 1995.) 9

Joukosta skenaariota voidaan johtaa yleistyksiä eli yleisiä malleja kuten käyttötapauksia (induktiivisuus). Toisin sanoen skenaarioita voidaan hyödyntää vaatimusmäärittelyjen pohjana. ne muodostavat konkreettisia episodeja. Skenaariot soveltuvat varsin hyvin tiedon kokoamiseen käyttäjiltä heidän tehtävistään ja käyttötilanteista ja niihin liittyvistä vaatimuksista. Skenaariot ovat konkreettisia kuvauksia uusien monimutkaisesta ja abstraktisesta sovelluksesta. Ne helpottavat käyttäjää ymmärtämään mistä oikein on kyse sekä kiinnittämään vaatimusmäärittelyn todelliseen ympäristöön. (esim. Carroll ym. 1998; Potts 1995.) Perusideana on koota ns. merkityksellisten (salient) skenaarioiden joukko. Merkityksellinen skenaario on sellainen, joka nosta esiin jonkin tavoitteen ja sen saavuttamiseksi vaadittavan toiminnon väliseen vuorovaikutukselliseen liittyvän kysymyksen, joka täytyy ratkaista ennen kuin voidaan sanoa järjestelmän vastanneen käyttäjän tarpeisiin. Vaiheet Pottsin (1995) mukaan Käyttäjän tavoitteiden määrittelemien riittävän yleisellä tasolla (esim. kiinnostavien vaihtoehtojen rajaaminen) Tavoitteen jakaminen alatavoitteisiin (vrt. tehtäväanalyysi) Mahdollisten esteiden tunnistaminen (mitä tapahtuu, jos käyttäjä jättää jonkin valinnan tekemättä, ymmärtää väärin jonkin merkityksen jne.) Tavoitteen operationalisointi: tarina, joka toteuttaa tavoitteen Skenaarioita tulisi olla riittävästi. Jokaisen järjestelmän käytön kannalta merkityksellinen tavoite tulee toteutua jonkin skenaarion välityksellä. Laajan järjestelmän ollessa kyseessä voi olla perusteltua keskittyä esim. mahdollisten esteiden analysointiin. On kuitenkin huomioitava, että skenaarioiden avulla ei saada kaiken kattavaa kuvausta järjestelmästä ja sen käytön mahdollisista esteistä. Aina tarvitaan täydentäviä menetelmiä. Toisaalta skenaariot voivat tuoda esiin sellaisiakin näkökulmia, jotka voivat jäädä muutoin huomaamatta. Ennakointi, ennustus, tulevaisuuden tutkimus Verkkopalveluiden tarvekartoitus perustuu usein ennakointiin. Varsinkin täysin uuden tyyppiset vuorovaikutteiset verkkopalvelut suunnitellaan käyttämällä erilaisia tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä päätöksenteon tukena. Tietoa tulevaisuudesta? Tulevaisuudelle on ominaista vaihtoehtoisuus. Tulevaisuutta voidaan pyrkiä ottamaan haltuun enemmän tai vähemmän varmoilla ja luotettavaa tietoa antavilla menetelmillä, jotka edellyttävät jonkinlaista perusnäkemystä tulevaisuustutkimuksen tieteellisestä perustasta. Tulevaisuuden tutkimuksessa hyödynnetään sekä kvalitatiivista (laadullista) että kvantitatiivista (määrällistä) tutkimusmenetelmää. (Metsämuuronen 2003, 216-217.) Tieto tulevaisuudesta perustuu aiempaan tietoon ja tietoisuuteemme nykytilanteesta. Voimme helposti kuvitella millainen tulevaisuus on, koska elämässä ja yhteiskunnassa on olemassa jotain säännönmukaisuutta. Parhaassakin tapauksessa tulevaisuutta koskeva tieto on enemmän tai vähemmän todennäköistä tietoa (Karjalainen 1994, 14). Toisaalta tulevaisuustutkimuksella on olemassa joukko 10

erilaisia menetelmiä, joiden on todettu tuottavan luotettavaa tietoa. (Metsämuuronen 2003, 220-221.) Tulevaisuutta koskevaa tietoa voidaan hankkia joko laskennallisilla menetelmillä (trendianalyysit, conjoint-analyysi, asiantuntijoiden mielipiteen psysvyyden analysointi) tai asiantuntija-arvioiden perusteella (Delfi-tekniikka, skenaariotyöskentely, megatrendianalyysi, Top Ten listat, tulevaisuustaulukko, edelläkävijäanalyysi). Laskennallisissa menetelmissä tulevaisuuden ennustaminen pohjautuu pitkiin aikasarjoihin ja useisiin tutkimustuloksiin, joilla pyritään ennustamaan tulevaisuutta menneen perusteella. Mallintamalla puolestaan pyritään hallitsemaan useiden tekijöiden yhtäaikaista vaikutusta tulevaisuuden ennustamisessa. Laskennallisille menetelmille on tyypillistä, että aineisto hankitaan numeerisena tietona. Yksinkertaisimmillaan ne saattavat olla todennäköisyyksien laskemista tai selvittämistä. (Metsämuuronen 2003, 229.) Asiantuntijamenetelmät puolestaan ovat sellaisia tiedonhankinnan menetelmiä, jotka eivät perustu laskennallisiin menetelmiin. Asiantuntijamenetelmissä hyödynnetään asiantuntijoiden tietämystä, intuitiota tai havaitsemiskykyä tulevaisuuden kartoittamiseen. Asiantuntijoilta kysytään heidän subjektiivista mielipidettään siitä, millaisena he tulevaisuuden näkevät. (Metsämuuronen 2003, 241.) Tulevaisuustutkimus ja heikot signaalit Tulevaisuuden ennustamisen ja tutkimisen haasteena on aistia ja hyödyntää ns. heikkoja signaaleja (Eriksson 1996a, 39; Kuusi 1993, 138-139). Heikoilla signaaleilla tarkoitetaan sellaisia viestejä, jotka eivät ole aivan ilmeisiä, mutta tarkkaavainen voi sellaisen havaita. Heikkoja signaaleja on kahden tyyppisiä: 1) uuden trendin noususignaali ja 2) vanhan trendin laskusignaali. (Metsämuuronen 2003, 224-225.) Heikkojen signaalien hankaluus on siinä, että ne voidaan havaita vain hetken: ennen kuin se kuolee tai vastaavasti muuttuu vahvaksi signaaliksi. Moni heikko signaali jää vai mahdollisuudeksi, optioksi, ellei sen toteutumiselle ole edellytyksiä tai ihmiset eivät ole valmiita vastaanottamaan sen mukanaan tuomaa muutosta. (Metsämuuronen 2003, 225.) Heikkojen signaalien aistiminen ei perustu tieteeseen vaan intuitioon tai tunteeseen. Turtiainen (1999) jakaa heikkojen signaalien vastaanottajat profeettoihin, astrologeihin, tietäjiin, tutkijoihin ja visionääreihin. Tulevaisuuden ennustamisen kannalta tärkeintä on kuitenkin huomata se, että parhaiten kompleksisen järjestelmän toimintaa ymmärtää sen osana oleva yksilö, joka oppii aistimaan vivahteita ja muutostrendejä tarkkailemalla ympäristöään (Eriksson 1996b, 4). Osa ihmisistä on siis eräänlaisia trendin haistajia, jotka ovat enemmän harjaantuneet aistimaan heikkoja signaaleja. Osa kyseisistä henkilöistä on nk. muutosagentteja, jotka tuovat uudet virtaukset myös muiden tietoisuuteen. Esimerkiksi aikamme kirjailijat, taiteilijat, innovaattorit tai musiikki- ja viihdetuottajat saattavat olla tällaisia agentteja. (Metsämuuronen 2003, 225-226.) Henkilöt, jotka aistivat heikkoja signaaleja ovat etulyöntiasemissa siihen nähden, joka ottaa varman päälle ja odottaa suurten massojen liikkeelle lähtöä. Suurissa yrityksissä panostetaan tulevaisuusajatteluun ja tuotetaan omaa tulevaisuustutkimusta. Myös valtiolla on eduskunnassa tulevaisuus- 11

valiokunta, joka mm. tuottaa selonteot päätöksentekijöille Suomen tulevaisuudesta. (Metsämuuronen 2003, 226.) Menetelmiä verkkopalvelun tarpeellisuuden kartoitukseen Verkkopalveluiden tarpeellisuutta voidaan kartoittaa laskennallisilla tai asiantuntijamenetelmillä. Usein laajojen palveluiden suunnittelun tukena käytetään useita erilaisia menetelmiä. Tunnetuimipia ovat mm. trendianalyysit, megatrendianalyysit, Top-Ten listat ja kuluttajapaneelit. Trendianalyysi Trendianalyysi kuuluu menetelmänä taloustieteiden perusmenetelmiin. Menetelmä on 1800-luvulta, jolloin sir Fracis Galton kehitti regressioanalyysin tilastomatematiikassa. Myöhemmin 1900-luvulla on siirrytty yhä enemmän irti lineaarisista malleista. Suosiota ovat saavuttaneet mm. sumea logiikka ja kaaosteoriat. Tulevaisuutta on vaikea mallintaa, mutta kaaoksen keskellä on tiettyä säännönmukaisuutta, joka saattaa ennustaa tulevaisuutta suhteellisen tarkastikin. (Metsämuuronen 2003, 230-231.) Trendianalyysia käytetään ensisijaisesti suurten kehityslinjausten tekemiseen. Sillä voidaan ennustaa esimerkiksi ihmisten kulutuskäyttäytymistä. Menetelmän käyttö edellyttää uskomista siihen, että kehitys jatkuu samantyyppisenä edelleen ja siksi sitä voidaan ennustaa käyttämällä tietoa menneestä. Megatrendianalyysi Megatrendianalyysilla tarkoitetaan sellaisia kehityspolkuja, jotka ovat universaaleja ja ne koskettavat laajoja ihmisjoukkoja tai alueita. Termin otti käyttöönsä John Naisbitt v. 1982. Tyypillinen universaali megatrendi on informaatioteknologian lisääntyminen ja käyttötapojen monipuolistuminen ja kehittyminen. (Metsämuuronen 2003, 249.) Esimerkiksi Yhdysvalloissa megatrendien analysointi on järjestelmällistä. Aineistoa kerätään medioista poimitaan niistä uutisia, mielipiteitä sekä väitteitä ja muodostetaan näistä yhteenvetoja. Kuluttajapaneeli Kuluttajatutkimuskeskus on koonnut tutkimusaineistojen keruuta varten henkilörekisterin, jota kutsutaan Kuluttajapaneeliksi. Paneeliin kuuluu noin tuhat yli 18-vuotiasta jäsentä, joista naisia noin 70 % ja miehiä 30 %. Paneelijäsenistä tallennetaan henkilörekisteriin yhteystietojen lisäksi taustatietoja, joiden perusteella rekisteristä voidaan poimia tutkimukseen haluttu joukko. Kuluttajapaneeli rakentuu kuudesta aluepaneelista, joita ovat Helsingin, Joensuun, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun aluepaneelit. Aluepaneeliin voi kuulua paneelijäseniä 5 11 kunnan alueelta. Aluepaneelit on nimetty kunkin alueen väestömäärältään suurimman kunnan mukaan. Kuluttajapaneelin kokoonpanoa uudistetaan aika-ajoin. Paneelijäsenet voivat olla mukana Kuluttajapaneelissa joitakin vuosia. Menetelmiä palveluprosessien kartoitukseen Palveluprosesseja kartoitetaan usein analysoimalla jo toteutettuja palveluprosesseja. Tämän lisäksi palveluiden uudistamisen yhteydessä voidaan hyödyntää tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä, kuten skenaariotyöskentelymenetelmiä, eläytymismenetelmiä, conjoint-analyysia, Delfi-tekniikkaa ja edelläkävijäanalyysia (benchmarking-menetelmä). 12

Conjoint-analyysi Conjoint-analyysi ottaa yhtäaikaa käsittelyyn useita ominaispiirteitä. Asiantuntijat arvioivat ko. ominaispiirteitä ja antavat kullekin erilaiselle ominaisuuksien kombinaatiolle todennäköisyyden verraten aina kahta mahdollisuutta toisiinsa. Regressioanalyysia hyväksi käyttäen lasketaan, minkälainen on asiantuntijoiden mielestä todennäköisin ominaispiirteiden kombinaatio. (Metsämuuronen 2003, 231-232.) Conjoit-analyysia on käytetty markkinointitutkimusten yhteydessä. Asiakkaiden annetaan valita tiettyjen ominaisuuksien suhteen erilaisia tuotteita tai palveluita. Verkkopalvelun palveluprosesseja suunnitellessa asiantuntijat kannattaa ryhmitellä erilaisten käyttäjäryhmien mukaisesti. Conjoint-analyysi etenee seuraavasti: - keskeisten ominaispiirteiden valinta - erilaisten kombinaatioiden muodostaminen - asiantuntijat arvottavat kombinaatiot vertaamalla aina kahta kerrallaan - laskenta ja tulostus vastaajaryhmittäin Delfi-tekniikka Delfi-tekniikalla hankitaan tietoa haastattelemalla asiantuntijoita toisistaan riippumatta anonyymisti. Tällöin toisten ihmisten mielipide ei vaikuta haastateltavan näkemykseen. Delfi-tekniikkaa on käytetty mm. teknologian kehityksen ja sen yhteiskunnallisten vaikutusten ennustamiseen. (Metsämuuronen 2003, 242.) Delfi-tekniikkaa kannattaa käyttää erityisesti tilanteissa, joissa on vaara, etteivät kaikkien verkkopalveluiden käyttäjäryhmien edustajat tuota spontaanisti omaa mielipidettään tai näkemystään palveluprosesseista. Delfi-tekniikka etenee seuraavasti: - aiheen rajaus ja kyselylomakkeen muotoilu - asiantuntijoiden valinta - ensimmäinen haastattelu - tietojen kokoaminen ja yhteenveto asiantuntijoille ensimmäisen kierroksen haastattelusta - toinen haastattelukierros - uusien tietojen kokoaminen ja yhteenveto asiantuntijoille - hyväksi havaitun määrän jälkeen Delfi-kierroksia kootaan yhteinen käsitys koosteeksi Edelläkävijäanalyysi (benchmarking) Edelläkävijä analyysi on menetelmä, jossa tutkitaan sellaisten tahojen toimintaa, tuotteita tai palvelua, joita pidetään alansa edelläkävijöinä. Edelläkävijät kokeilevat ja ottavat ensimmäisenä käyttöön uusia menetelmiä ja käytänteitä. Analyysi hyödyntää perinteistä benchmarking-menetelmää parhaiden käytänteiden vakoilemista. (Heinonen 1993.) Edelläkävijäanalyysi sopii erityisesti tilanteisiin, joissa halutaan saada alustavaa tietoa rajatussa aiheessa, kuten miten palveluprosessia voidaan tukea verkossa, millaisia palveluita asiakkaat käyttävät. Edelläkävijäanalyysissa tarkoituksena on kerätä ja analysoida tietoa edelläkävijän toimintatavoista ja menetelmistä, analysoida niiden vaikutuksia omassa maassa, organisaatiossa tai yhteisössä ja muodostaa käsitys siitä, kannattaako tähän suuntaan lähteä verkkopalvelua kehittämään. (vrt. Metsämuuronen 2003, 257.) 13

Edelläkävijäanalyysin eteneminen: - kirjallisuustutkimus edelläkävijöistä - asiantuntijahaastattelu - tulosten analysointi Lähteet: Carrol, J. M. ym. 1998. Requirements Development in Scenario-Based Design. IEEE Transactions on Software Engineering, Vol. 24 Issue 12, 1156 1170. Eriksson J-T. 1996a. Tiede ja tulevaisuuden tutkimus. FUTURA 2/1996, 38-39. Eriksson J-T. 1996b. Kompleksisuus ja murros. FUTURA 3/1996, 4-6. Heinonen S. 1993. Edelläkävijäanalyysi ja kansainväliset kulttuurimuutokset. Teoksessa Vapaavuori M. (toim.), Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Acta FUTURA Fennica n:o 5. Helsinki: Painatuskeskus, 106-114. Holzblatt, K. & Beyer, H. Making Customer-Centered Design Work for Teams [online]. 1993 Communication of AMC, 1993 [viitattu 19.1.2005]. Saatavissa www-muodossa: <URL:http://www.incent.com/pubs/customer_des_teams.html>. Karjalainen K. 1994. Tulevaisuuden tutkimusta vai tulevaisuudenkuvien tutkimusta? FUTURA 1/1994, 14-18. Keinonen, T. 1998. One-dimensional usability - influence of usability on consumers' product preference. Taideteollisen Korkeakoulun julkaisu A21. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Kuusi O. 1993. Delfoi-tekniikka tulevaisuuden tekemisen välineenä. Teoksessa Vapaavuori M. (toim.). Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura. Acta FUTURA Fennica n:o 5. Helsinki: Painatuskeskus, 132-140. Metsämuuronen J. 2003. Tutkimuksen tekemisen perusteet ihmistieteissä. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy. 2.painos. Nielsen, J. 1993. Usability Engineering. San Diego (CA.): Morgan Kaufmann. Potts, C. 1995. Using Schematic Scenarios to Understand User Needs. Proceedings of the conference on Designing Interactive Systems: processes, practices, methods & techniques: Ann Arbor, USA, elokuu 1995, 247 256. Rosson, M. B. & Carrol, J. M. Scenario-Based design [online]. Blacksburg VA: Virginia Polytechnic Institute and State University, 2002 [viitattu 24.1.2005]. Saatavissa pdf-muodossa: <URL: http://www.lucas.lth.se/sepm/session1/sbd-handbook.pdf >. Myös teoksessa: J. Jacko & A. Sears (Eds.). 2002. The Human-Computer Interaction Handbook: Fundamentals, Evolving Technologies and Emerging Applications. Mahwah (NJ.):Lawrence Erlbaum Associates, 2002, pp. 1032-1050. 14

Samela, J. 2002. Verkkosisällön hallinta. Helsinki: Edita Publishning Oy. Silius, K., Tervakari, A-M., Kaartokallio, H. & Yritys, K. Tieto- ja viestintätekniikka-avusteisen opetuksen käyttökelpoisuuden arviointimalli [online]. Espoo: Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksikkö, 2003 [viitattu 25.1.2005]. Suomen virtuaaliyliopiston e-julkaisuja nro 9. Saatavissa pdf-muodossa: <URL: http://www.virtuaaliyliopisto.fi/data/files/svy-julkaisut/julkaisu009.pdf > ISBN 951-22-6623-7. Sinkkonen, I. ym. 2002. Käytettävyyden psykologia. Helsinki: Edita Oyj. Schneider, G. & Winters, J.P. 1998. Applying Use Cases. A Practical Guide. Reading (MA.): Addisson-Wesley Longman Inc. Turkki,L. & Sinkkonen, I. Esteetön vai käytettävä? [online]. Helsinki: Adage Oy, 2004, julkaistu 20.2.2004, [viitattu 30.1.2005]. Saatavissa www-muodossa: <URL: http://www.adage.fi/artikkelit/esteeton_vai_kaytettava.html >. Turtiainen J. 1999. Ennakointi käsitteellistä analyyisa. FUTURA 2/1999. 25-31. Wiio, A. 2004. Käyttäjäystävällisen sovelluksen suunnittelu. Helsinki: Edita Publishing Oy. 15