29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen



Samankaltaiset tiedostot
164 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen

99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

Helsingin seurakuntayhtymä PÖYTÄKIRJA 3/2015 Yhteinen kirkkovaltuusto

52 Helsingin seurakuntayhtymän hallinnon johtosäännön hyväksyminen ja johtavien viranhaltijoiden johtosäännön kumoaminen

Kokous 6/2015 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

64 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

A S I A L U E T T E L O:

Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone klo

Lähetys tänään. Leipäsunnuntai Jukka Jämsén. Kirkkohallitus

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1(11) Seurakuntaneuvosto Kokous Kokouksen avaus 3

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

101 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2019 talousarvioehdotuksen

Esityslista. Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Kahvit klo alkaen.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Neuvotteluhuone, Kirkkokatu 10, Lappeenranta. Paikka

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

328 Seurakunnissa ja yhteisesti tehtävän työn tuominen lähemmäs toisiaan: YSK prosessin suunnan hyväksyminen

KIRKKOHALLITUS KIRKON ULKOASIAIN OSASTO

187 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2017 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

A S I A L U E T T E L O:

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KOHDENTAMATTOMAT TALOUSARVIOAVUSTUKSET LÄHETYKSELLE JA KV

Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1

Yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyy esittelyn mukaisen hinnaston asiakirjoista perittäville maksuille.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 208. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Jouni Majuri, puh

REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

77 Kuurojenpapin viran perustaminen Helsingin seurakuntayhtymään yhteiseen seurakuntatyöhön

ILMOITUS PÖYTÄ- Kirkkoherranviraston ilmoitustaululla KIRJAN NÄHTÄVIL- Todistaa LÄOLOSTA

SEURAKUNTANEUVOSTO. Pöytäkirja Aika Torstai klo Mannerheiminkatu 1, Lappeenrannan kirkon alasali. Paikka

PERUSSOPIMUS LÄHETYSTYÖN JÄRJESTÄMISESTÄ SUOMEN EV.-LUT. KIRKON JA LÄHETYSJÄRJESTÖN NN VÄLILLÄ

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

SEURAKUNTANEUVOSTO. Asialista KUU Aika Torstai klo 17.00

350 Toimintakulttuurin muutoshankkeen kehittämisrahojen myöntäminen

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin ):

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 Kirkkovaltuusto Läsnä Taponen Auvo, pj. Lindholm Paula

YHTEINEN TODISTUS. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetyksen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Valtuusto Sivu 1 / 1

JOUTSAN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU 3/2015

652/ Jaetut eväät -jumalanpalveluspäivien järjestäminen Helsingissä keväällä 2019

151 Seurakuntaneuvoston edustajien nimeäminen lähetyksen ajatushautomoon.

TÖÖLÖN SEURAKUNNAN PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

LAMMIN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro 7

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUODEN 2007 KYSELYYN

Yhdyskuntatekniikan lautakunta päättää

HAKUNILAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS

18 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi.

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

PAAVALIN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 9/2011 SEURAKUNTANEUVOSTO

Avustuksista on ilmoitettu Päijät-Häme lehdessä, kunnan internet sivuilla sekä kunnan ilmoitustaululla. Hakuaika on ollut

Nyhkälän harjunalueen lähiliikuntapaikan maanrakennustyön urakoitsijan valinta

VANTAAN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

00531 HELSINKI PÖYTÄKIRJA p

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 SIVU 13/2013. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5

307 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2019 talousarvioehdotuksen

RISTIJÄRVEN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 1/ (5) Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA 1/

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

Aika klo 18:00-21:10 Oulunkylän kirkko, Teinintie 10, 2.krs, rippikoulusali

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

KYSELY KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY:N OMISTAJAKUNNILLE YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMISESTA. Valmistelija: vt. kunnanjohtaja Jouni Martikainen

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

Vaihtoehdot ovat seuraavat: - Vaihtoehto I perustuu kolmen palvelukeskittymän malliin ei sairaansijoja - Vaihtoehto II

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Seurakunta elää lähetettynä. Luottamushenkilön tietopaketti 2019 KIRKON LÄHETYSTYÖN KESKUS

203 Diakonisen painotuksen harkinnanvaraiset määrärahat vuoden 2015 talousarvioesityksessä sekä vuosien toiminta- ja taloussuunnitelmassa

MIKKELIN TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2018 Kirkkoneuvosto

Seurakuntaneuvosto hyväksyi päätösehdotuksen äänin 8-6, tyhjiä 3.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

NOKIAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 11/ (9) KIRKKONEUVOSTO Kokous Seurakuntakeskus, pieni kokoushuone

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

4 18 Edustajien nimeäminen kirkon virallisten lähetysjärjestöjen ja merimieskirkon kokouksiin

Vaihemaakuntakaavan tavoitteet ja teemat

JANAKKALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2011 Kirkkoneuvosto Haapala Heikki jäsen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

ORIVEDEN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 4/2014 SIVU 15/2014. PAIKKA Seurakuntakeskus, os. Latokartanontie 5

3 / 26 Vuoden 2017 alueseurakunnan toiminta- ja taloussuunnitelman valmistelua

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

JANAKKALAN SEURAKUNNAN LÄHETYS- JA AIKUISTYÖN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa joulukuun 12 päivänä 2002.

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

Kokous 2 /2013 Sivu 1. Paikka ja aika Keskustan seurakuntatalo, takkahuone, klo

Transkriptio:

58/2015 29 Lähetykselle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016-2019 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkovaltuusto vahvistaa lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016 2019 seuraavasti: 1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahan suhteellinen taso säilytetään entisellään ja on suuruudeltaan 3,61 prosenttia kyseisen talousarviovuoden arvioidusta kirkollisveron määrästä, 2) kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle, 3) määrärahojen suhteelliset jako-osuudet eri järjestöjen kesken pidetään samoina kuin vuonna 2015, 4) määrärahan kokonaissummasta osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle 17,6 %, Suomen Lähetysseuralle 47,6 %, Suomen Pipliaseuralle 5,2 % ja yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin 29,6 %, 5) yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön varattavan kohdennetun hanke- ja projektimäärärahan myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistoimintaan. Käsittely Merkittiin pöytäkirjaan että valtuutetut Tarja Kantola ja Katri Korolainen eivät osallistuneet asian käsittelyyn eivätkä päätöksentekoon esteellisyyden vuoksi. Asiasta käytettiin 27 puheenvuoroa sekä tehtiin 3 muutosehdotusta, joista äänestettiin. Keskustelun aikana valtuutettu Christoffer Perret teki suullisen muutosesityksen kohdan 1) osalta:

1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahan suhteellinen taso sälytetään entisellään ja on suuruudeltaan 4 prosenttia kyseisin talousarviovuoden arvoidusta kirkollisveron määrästä, Valtuutetut Tuula Tynjä, Ilmari Karimies ja Jukka Rakemaa kannattivat muutosesitystä. Seuraavaksi valtuutettu Perret teki kirjallisen muutosehdotuksen päätösehdotuksen kohdista 2-5. 2) kohdentamaton talousarvioavustus myönnetään kaikille kirkon lähetystyön perussopimuksen allekirjoittaneille, ja sen ehtoihin sitoutuneille kirkon lähetysjärjestöille ja Kirkon Ulkomaanavulle niiden valtakunnallisen kokonaiskannatuksen suhteessa erottelematta lähetystyötä ja kansainvälistä diakoniaa eri kokonaisuuksiksi. Määrärahasta osoitetaan 20 % yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin ja loput 80 % jaetaan seuraaviin osuuksin: Järjestö Lyhenne Suhteellinen Kokonaisuus- osuus (ilman YKN:n osuutta) osuus määrärahoista Suomen Lähetysseura SLS 35,58 % 28,46 % Kirkon Ulkomaanapu KUA 31,73 % 25,38 % Suomen Ev.lut. Kansan- lähetys SEKL 10.16 % 8,13 % Ev.lut. Lähetysyhditys Kylväjä ELK 6,33 % 5,06 % Medialähetys Sanan- saattajat SANSA 6,00 % 4,80 % Suomen luterialinen Evankeliumiyhditys SLEY 5,53 % 4,42 % Suomen Pipliaseura SPS 3,90 % 3,12 % Svenska Lutherska SLEF 0,77 % 0,62 % Evangeliföreningen i Finland Yhteensä 100 % 80 % 3) yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön varattavan kohdennetun hankeja projektimäärärahan ( 20 %) myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määräahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistyötoimintaan.

Valtuutetut Ilmari Karimies ja Aku Kähärä kannattivat muutosehdotusta. Lopuksi valtuutettu Eeva Tikka teki päätösehdotuksen 2) kohtaan seuraavan muutosehdotuksen: Lisätään Medialähetys Sanansaattajat (SANSA) kohdentamattoman talousarvoavustuksen saajaksi sekä lisäksi lisätään lause: Järjestöt omaavat erilaiset profiilit. Valtuutettu Jukka Rakemaa kannatti muutosehdotusta. Puheenjohtaja julisti keskustelun päättyneeksi. Sen jälkeen puheenjohtaja toisti valtuutettujen Perret n ja Tikan keskustelussa tekemät muutosehdotukset sekä kannatukset ja teki seuraavan äänestysesityksen: Ensin äänestetään valtuutettu Perret n ensimmäisen, kohtaan 1) kohdistuvan muutosehdotuksen ja yhteisen kirkkoneuvoston ehdotuksen välillä. Sen jälkeen äänestetään Perret n toisen muutosehdotuksen ja valtuutettu Tikan muutosehdotuksen välillä. Lopuksi äänestetään yhteisen kirkkoneuvoston ehdotuksen ja edellisessä äänestyksessä voittaneen ehdotuksen välillä. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestys 1: Ne jotka kannattavat valtuutettu Perret n muutosehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat yhteisen kirkkoneuvoston ehdotusta äänestävät EI. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että Perret n ehdotus sai 77 ääntä ja yhteisen kirkkoneuvoston ehdotus 0 ääntä, tyhjää äänesti 0 ja poissa oli 14. Äänestys 2: Seuraavaksi äänestettiin valtuutettu Perret n muutosehdotuksen ja valtuutettu Tikan muutosehdotuksen välillä. Ne jotka kannattavat Perret n ehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Tikan ehdotusta äänestävät EI. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että Perret n ehdotus sai 29 ääntä ja Tikan ehdotus 40 ääntä, tyhjää äänesti 8 ja poissa oli 14. Äänestys 3: Lopuksi äänestettiin yhteisen kirkkoneuvoston päätösehdotuksen ja valtuutettu Tikan muutosehdotuksen välillä. Ne jotka kannattavat yhteisen kirkkoneuvoston päätösehdotusta äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Tikan muutosehdotusta äänestävät EI. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että yhteisen kirkkoneuvoston päätösehdotus sai 41 ääntä ja Tikan ehdotus 32, tyhjää äänesti 5 ja poissa oli 13. Kirjallisen eriävän mielipiteen liitettäväksi pöytäkirjaan antoivat seuraavat valtuutetut: Christoffer Perret, Kai Ahola, Caroline Sandström, Leena Kontula, Tuulikki Vuorinen, Minna Valtonen Liisa Berghäll, Sinikka Vepsä, Raija Lehtonen, Ahti Kuorikoski, Maija-Liisa Seppä, Heikki Pynnönen ja Jukka

Päätös Tuominen. Lisäksi eriävän mielipiteensä ilmoittivat suullisesti Ilmari Karimies, Aku Kähärä, Anki Arpiainen ja Tapio Suontakanen. Yhteinen kirkkoneuvosto päätti vahvistaa lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016-2019 seuraavasti: 1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahan suhteellinen taso säilytetään entisellään ja on suuruudeltaan 4 % kyseisen talousarviovuoden arvoidusta kirkollisveron määrästä, 2) kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle, 3) määrärahojen suhteelliset jako-osuudet eri järjestöjen kesken pidetään samoina kuin vuonna 2015, 4) määrärahan kokonaissummasta osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle 17,6 %, Suomen Lähetysseuralle 47,6 %, Suomen Pipliaseuralle 5,2 % ja yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin 29,6 %, 5) yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön varattavan kohdennetun hanke- ja projektimäärärahan myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistoimintaan. Päätöshistoria Yhteisen kirkkoneuvoston päätös (YKN 26.3.2015, 110 ) lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntämisestä vuodelle 2015 ja raportit vuoden 2014 lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen käytöstä on annettu tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle 23. huhtikuuta 2015 pidetyssä yhteisen kirkkovaltuuston iltakoulussa. Yhteinen kirkkoneuvosto 21.5.2015 164 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää esittää yhteiselle kirkkovaltuustolle, että se vahvistaa lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille 2016 2019 seuraavasti: 1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahan suhteellinen taso säilytetään entisellään ja on suuruudeltaan 3,61 prosenttia kyseisen talousarviovuoden arvioidusta kirkollisveron määrästä,

2) kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle, 3) määrärahojen suhteelliset jako-osuudet eri järjestöjen kesken pidetään samoina kuin vuonna 2015, 4) määrärahan kokonaissummasta osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle 17,6 %, Suomen Lähetysseuralle 47,6 %, Suomen Pipliaseuralle 5,2 % ja yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin 29,6 %, 5) yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön varattavan kohdennetun hanke- ja projektimäärärahan myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistoimintaan. Käsittely Merkittiin, että esittelijä Miettinen muutti päätösehdotuksen kohdan 2) kuulumaan seuraavasti: kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle. Jäsen Perret esitti, että kohta 2) muutetaan siten, että kohdentamaton talousarvioavustus myönnetään kaikille kirkon lähetystyön perussopimuksen allekirjoittaneille. Jäsenet Stenman ja Vuorinen kannattivat esitystä. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosehdotus, asiasta on äänestettävä. Puheenjohtaja teki äänestysesityksen, jonka mukaan ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta, äänestävät JAA ja ne, jotka kannattavat Perret n muutosehdotusta äänestävät EI. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja totesi, että esittelijän ehdotus sai 12 ääntä (Asikanius, Hyvärinen, Jalovaara, Kopponen, Laiho, Mithiku, Ojala, Pontela, Rintamäki, Salomaa, Sihvonen ja Sundberg) ja Perret n muutosehdotus sai kolme ääntä (Perret, Stenman ja Vuorinen). Esittelijän päätösehdotus tuli hyväksytyksi. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin äänin 12-3. Jäsenet Perret, Stenman ja Vuorinen jättivät päätöksestä eriävän mielipiteen, joka on pöytäkirjan liitteenä.

Selostus Talousarvioon varattavan määrärahan suuruus Yhteisen kirkkovaltuuston iltakoulussa 23. huhtikuuta 2015 käytiin lähetekeskustelu lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteista vuosille 2016 2019. Suoritetussa koeäänestyksessä yhteinen kirkkovaltuusto ilmaisi lähes yksimielisenä kantanaan, että määrärahan taso säilytetään nykyisellään tiukkenevista talousnäkymistä huolimatta. Riemuvuodesta 2000 alkaen lähetykselle ja kansainväliselle diakonialle varattava määräraha on ollut kolme prosenttia kirkollisverosta. Määrärahan suuruus on laskettu kirkon jäsenten maksaman kirkollisveron ja valtiolta saadun yhteisöveron yhteissummasta. Vuoden 2016 alusta yhteisövero poistuu ja sen tilalle tulee valtion budjettiin sisällytettävä määräraha korvaukseksi väestökirjanpidon, hautaustoimen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten hoidosta. Tästä syystä lähetyksen kolmen prosentin määräraha tulisi jatkossa laskea seurakuntien jäsenten maksamasta kirkollisverosta kyseisen vuoden talousarviossa. Mikäli lähetyksen ja Kirkon Ulkomaanavun talousarviomäärärahan suhteellinen taso säilytetään, tulee määrärahan olla 3,61 % kirkollisveron määrästä. Kohdentamaton ja kohdennettu määräraha Määrärahasta runsas kaksi kolmasosaa on jaettu järjestöille kohdentamattomana talousarvioavustuksena. Vajaa kolmannes määrärahasta on varattu yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön myönnettäväksi kohdennettuna erillisten anomusten perusteella projekteihin ja hankkeisiin. Näissä seurakuntien ja seurakuntayhtymän rooli tulee konkreettisesti näkyväksi ja seurakuntalaisille voidaan kertoa, mitä hyvää avustuksilla on saatu aikaiseksi. Esimerkkeinä tästä ovat koulun rakentaminen Haitiin sekä opettajien koulutuksen ja koululaitoksen kehittämishanke Kambodzassa. Lisäksi tämä antaa mahdollisuuden varautua avustamaan äkillisten katastrofien uhreiksi joutuneita. Kohdennettujen avustusten myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistoimintaan. Kirkon lähetysjärjestöt ja määrärahojen jako Kirkon virallisia lähetysjärjestöjä ovat: SLS Suomen Lähetysseura SLEY Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys SLEF Svenska Lutherska Evangeliföreningen i Finland SPS Suomen Pipliaseura SEKL Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys ELK Lähetysyhdistys Kylväjä SANSA Medialähetys Sanansaattajat

Vuoteen 2009 saakka Helsingin seurakuntayhtymä myönsi kohdentamatonta avustusta kaikille kirkon virallisille lähetysjärjestöille. Vuonna 2010 SLEY:n ja SLEF:n avustaminen lopetettiin. Pääasiallisena syynä avustamisen lopettamiselle oli se, että SLEY:n ja SLEF:n työntekijät eivät pääsääntöisesti toimineet yhteistyössä pappisvirassa olevien naisten kanssa. Vuonna 2011 yhteinen kirkkovaltuusto päätti lisäksi lopettaa SEKL:n, ELK:n ja SANSA:n avustamisen vuoteen 2014 mennessä. Avustamisen epäämispäätökseen vaikutti syksyllä 2010 ja keväällä 2011 julkisuudessa käyty laaja keskustelu naispappeudesta sekä seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä näkökannoista. Vuoden 2013 aikana lähetysjärjestöt ja Kirkon Ulkomaanapu allekirjoittivat kirkon kanssa ns. perussopimuksen viideksi vuodeksi. Sopimuksella määritellään periaatteet, joita sopijajärjestö noudattaa lähetystehtävän toteuttamisessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Sopimuksella ei puututa sopijajärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan. Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia sopimuksen allekirjoittaneita lähetysjärjestöjä yhdenvertaisin perustein. Sopijajärjestö tunnustaa muiden perussopimuksen solmineiden aseman kirkon lähetysjärjestöinä ja sitoutuu yhteistyöhön näiden kanssa. Sopijajärjestön velvollisuutena on noudattaa omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä sekä toteuttaa kirkon hyväksymää lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita. Sopimus suosittaa avustusten myöntämistä kaikille kirkon lähetystyön perussopimuksen allekirjoittaneille lähetysjärjestöille, kuitenkin niin, että sopimustilanteen mahdollinen muuttuminen otetaan tarvittaessa huomioon. Kirkkoherrainkokous käsitteli lähetysjärjestöjen avustamista kokouksessaan 7. huhtikuuta 2015 ja esitti kantanaan lähetyksen ja kansainvälisen diakonian määrärahoista ja niiden jakoperusteista seuraavaa: 1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian määrärahan tulee jatkossakin säilyä nykyisellä tasolla. Määrärahan suuruus on ollut 3 prosenttia kirkollisveron ja yhteisöveron yhteenlasketusta summasta. Vuodesta 2016 alkaen kirkon saama yhteisövero poistuu ja se korvataan valtion budjetista maksettavalla määrärahalla, jolla katetaan väestörekisterin, hautatoimen ja kulttuurihistoriallisten rakennusten ylläpidon kustannuksia. Jotta lähetyksen ja kansainvälisen diakonian määrärahan nykytaso säilyy, tulee sen vuodesta 2016 alkaen olla 3,61 prosenttia kirkollisverosta. 2) Kohdentamaton talousarvioavustus myönnetään niille lähetysjärjestöille, jotka ovat allekirjoittaneet Suomen ev.lut. kirkon lähetystyön perussopimuksen. Sen mukaan ne sitoutuvat noudattamaan omassa toiminnassaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustusta ja päätöksiä (mukaan lukien virkakäsitys, syrjimättömyys seksuaalisen suuntatutumisen vuoksi), sekä toteuttavat kirkon hyväksymää lähetysstrategiaa ja sen toimintaperiaatteita. Sopimuksen noudattamista seuraa kirkon ulkoasiain neuvosto (vuodesta 2016 alkaen piispainkokous).

Yhteisen kirkkovaltuuston iltakoulussa 23. huhtikuuta 2015 pidetyssä koeäänestyksessä valtuutettujen selvä enemmistö päätyi kuitenkin siihen, että kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään niille järjestöille, jotka saivat avustusta vuonna 2015. Näitä ovat Kirkon Ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja Suomen Pipliaseura. Myös määrärahan jakoosuudet on tarkoituksenmukaisinta pitää ennallaan, jolloin määrärahan kokonaissummasta 17,6 % osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle 47,6 %, Suomen Pipliaseuralle 5,2 % ja yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin 29,6 %. Liitteet 8 Eriävä mielipide yhteisen kirkkoneuvoston päätökseen 164 /2015