18 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "18 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi."

Transkriptio

1 55/ Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016 Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto merkitsee tiedoksi. Käsittely Käsittelyn aikana käytettiin 13 puheenvuoroa. Käsittelyn aikana valtuutettu Hanna Mithiku teki ponsiesityksen joka kuuluu: Merkitessään tiedoksi lähetyksen ja diakonian projektimäärärahojen myöntämisen vuodelle 2016, kirkkovaltuusto edellyttää, että vuoden 2017 budjettia valmisteltaessa selvitetään mahdollisuutta siirtää osa kohdistettuihin avustuksiin varatusta rahasta kohdentamattomiin avustuksiin KUA:lle, SLS:lle ja Pipliaseuralle. Valtuutettu Wiking Vuori kannatti ponsiesitystä. Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: ne jotka kannattavat Mithikun ponsiesitystä äänestävät JAA ja ne jotka eivät kannata ponsiesitystä äänestävät EI. Äänestyksen tulos oli seuraava: JAA-ääniä 60, EI ääniä 6, TYHJÄÄ äänesti 2 ja POISSA oli 23. Äänestyksen tuloksena puheenjohtaja ilmoitti, että Hanna Mithikun ponsi hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että valtuutettu Tuulikki Vuorinen jätti asiaan liittyvän aloitteen yhteiselle kirkkoneuvostolle. Päätös Merkittiin tiedoksi. Päätöshistoria Yhteinen kirkkoneuvosto Päätösehdotus

2 Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää kustannuspaikalle lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektiavustuksiin varatusta määrärahasta seuraavat avustukset SUOMEN LÄHETYSSEURA Tuki teologiselle koulutukselle ELCIN:in työntekijäkoulutus / Namibia Teologinen koulutus Boliviassa / Bolivia Ebenezer -raamattukoulu (NEBC) / Nepal Hsinchun teologinen seminaari / Taiwan Yhteensä Tuki yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistäminen Thaimaan ev.lut.kirkon naisten ensikoti Armonkoti, Thaimaa, Botswanan luterilaisen kirkon työ, Botswana, NCES AIDS-orpojen tuki, Etiopia Morogoron hiippakunnan lähetystyö, Tansania Thaivierastyöläisten oikeuksien vahvistaminen, Israel Lasten oikeuksien puolustaminen, Palestiina, Seurakuntatyön ja kirkkojen toiminnan vahvistaminen Helsingin seurakuntien lähetystyön ja varainhankinnan kehittäminen sekä maahanmuuttajien kohtaamiskoulutusten toteuttaminen Thaimaan evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntatyö, Thaimaa Thaimaan ev.lut. kirkon lisäresurssihanke, Thaimaa, Tuki rauhan ja sovinnon edistämiseksi Syyria-aloite Rauhantyön vahvistaminen eri väestöryhmien välillä, Israel SUOMEN LÄHETYSSEURA YHTEENSÄ SUOMEN PIPLIASEURA

3 Malawin Pipliaseura lomwen Vanhan testamentin käännös ja yaon lukutaitohanke, Sambian Pipliaseura luvalen UT:n käännös, tongan opintoraamatun loppuun saattaminen Venäjän Pipliaseura altain, baškiirin, burjatin ja jakuutin käännöshankkeet Etelä-Amerikan vähemmistökielten hanke alkuperäiskansojen kääntäjien koulutusohjelma Bolivian Pipliaseura ketšuan käännöshanke Namibian Pipliaseura uudet raamatunkäännökset ndongan ja kuanjaman kielille. Hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen Lähetysseuran kanssa, SUOMEN PIPLIASEURA YHTEENSÄ KIRKON ULKOMAANAPU Koulutushankkeet euroa Suvivirsi-kampanjalle euroa Shoulder-to-shoulder- projekti euroa KIRKON ULKOMAANAPU YHTEENSÄ HELSINGIN DIAKONISSALAITOS Kummikylähanke Romanian Valea Seacăan (projektin jatko) HELSINGIN DIAKONISSALAITOS YHTEENSÄ , 2) jättää myöntämättä avustuksen Medialähetys Sanansaattajat lähetysjärjestölle Lähi-idän kriisityöhön SAT-7:n kouluohjelmiin, 3) pyytää avustuksen saaneita antamaan selvityksen avustuksen käytöstä mennessä, 4) varata myöhemmin vuoden 2016 aikana käytettäväksi , 5) saattaa päätökset tiedoksi yhteiselle kirkkovaltuustolle. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

4 Selostus Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti kokouksessaan lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille seuraavasti: 1) Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian talousarviomäärärahan euromääräinen taso säilytetään entisellään ja on suuruudeltaan 4 % kyseisen talousarviovuoden arvioidusta kirkollisveron määrästä. 2) kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle. 3) määrärahojen suhteelliset jako-osuudet eri järjestöjen kesken pidetään samoina kuin vuonna ) määrärahan kokonaissummasta osoitetaan Kirkon Ulkomaanavulle 17,6 %, Suomen Lähetysseuralle 47,6 %, Suomen Pipliaseuralle 5,2 % ja yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön kohdennettuihin avustuksiin 29,6 %. 5) yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön varattavan kohdennetun hankeja projektimäärärahan myöntämisessä painotetaan tuen vaikutusta kohdemaassa ja seurakuntien kanssa toteutettavaa yhteistyötä. Määrärahaa voidaan käyttää myös Suomessa tapahtuvaan toimintaan sekä Helsingin seurakuntien ja yhteistyökirkkojen väliseen yhteistoimintaan. Vuoden 2016 talousarviossa kirkollisverotuoton arvioidaan olevan 72,3 milj. euroa. Tästä lähetystyölle ja kansainväliselle diakonialle varataan 4 %, jolloin kokonaismääräraha on Tästä summasta on varattu yhteisen kirkkoneuvoston käyttöön myönnettäväksi kohdennettuina avustuksina. l Kohdennetut avustukset vuosina Yhteenveto vuosille myönnetyistä sekä vuodelle 2016 anotuista ja myönnettäviksi esitettävistä avustuksista on liitteenä. Myös avustusanomukset perusteluineen ovat liitteinä. Projekti- ja kohdennettuja avustuksia vuodelle 2015 on anottu seuraavasti: Suomen Lähetysseura Suomen lähetysseuralle esitetään myönnettäväksi Anomukset jatkavat suurelta osin aikaisempaa yhteistyölinjaa. Seurakuntayhtymän tuki on painottunut koulutukseen, naisten ja lasten aseman parantamiseen, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden sekä rauhantyön edistämiseen. Suomen lähetysseuran projektikohteiden tarkemmat kuvaukset selviävät liitteistä. Suomen Pipliaseura Suomen Pipliaseuralle esitetään myönnettäväksi kuuteen raamatunkäännöskohteeseen

5 Projektikohteiden tarkemmat kuvaukset selviävät liitteestä. Kirkon ulkomaanapu KUA Suomen hallituksen tekemien kehitysapuleikkausten vuoksi Kirkon Ulkomaanapu on joutunut budjetoimaan toimintansa aivan uudella tavalla. Leikkauksien vuoksi budjetointia on jouduttu muuttamaan ja erityisesti koulutussektorille tarvitaan useisiin kohteisiin rahoitusta paikkaamaan leikkausten aiheuttamia aukkoja. Hankkeiden kuvaus on liitteessä. Helsingin diakonissalaitos Helsingin seurakuntayhtymä on sitoutunut kolmeksi vuodeksi Helsingin diakonissalaitoksen kanssa vuonna 2014 käynnistyneeseen kumppanuushankkeeseen, jonka kohteena on kummikylätoiminta Romanian Valea Seacăssa. Seurakuntayhtymä on lupautunut rahoittamaan vuosittain hanketta eurolla. Helsingin Diakonissalaitos perusti vuonna 2011 kerjäläisiä, kaupustelijoita ja katutaiteilijoita varten liikkuvan väestön kohtaamispaikka Hirundon (Pääskynen) yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän ja Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kanssa. Toiminta on jatkunut vaihtelevin rahoitusjärjestelyin, joihin ovat osallistuneet Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto, Kirkkohallitus (vuonna 2010), Helsingin seurakuntayhtymä ja Helsingin Diakonissalaitos. Hirundon sisarhankkeena käynnistettiin vuonna 2014 kummikylätoiminta Romanian Valea Seacăssa. Toiminnan tavoitteena on edistää liikkuvan väestön elinoloja ja hyvinvointia heidän lähtömaassaan. Kummikylähankkeessa taistellaan pakotettua maastamuuttoa aiheuttavia syitä vastaan. Valea Seacăn kylä sijaitsee Bacăun piirikunnassa, Itä-Romaniassa. Merkittävä osa Suomeen saapuvasta liikkuvasta väestöstä tulee juuri tästä kylästä. Hirundon työntekijöiden mukaan Valea Seacăsta saapuneet romanit ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa Suomeen saapuneen liikkuvan väestön joukossa, ja kohtaavat monikerroksista syrjintää. Yli kolmannes Valea Seacăn asukkaista on romaneja, ja se on siis romanialaisittainkin huomattava romanikeskittymä. Ensisijaisena kohderyhmänä hankkeessa ovat romaninaiset ja välillisesti heidän yhteisönsä, erityisesti lapset. Lisäksi toiminta hyödyttää paikallisia viranomaisia, erityisesti sosiaalityöntekijöitä, joiden ammatillista osaamista vahvistetaan. Tarkemmat tiedot projektista on kirjattu liitteenä olevaan Helsingin diakonissalaitoksen laatimaan hankeselostukseen. Medialähetys Sanansaattajat Medialähetys Sanansaattajat anoo avustusta, joka käytettäisiin Lähi-Idän kriisityöhön SAT-7 Kids satelliittitelevisiokanavan kautta. Se on keväästä 2015 alkaen suunnannut erityisesti pakolaisleireille ammattilaisten tekemän arabiankielisen Madrasati ( My School ) - ohjelman. Päivittäinen kouluohjelma televisiossa tarjoaa perusopetusta

6 arabiassa, englannissa, luonnontieteissä ja matematiikassa ja luo tulevaisuuden toivoa levottomuuksien keskelle. SAT-7 Kids -kanavalla on jopa yhdeksän miljoonaa katsojaa. Yhteinen kirkkovaltuusto vahvisti kokouksessaan lähetystyölle ja Kirkon Ulkomaanavulle myönnettävien talousarviomäärärahojen jakoperusteet vuosille siten, että kohdentamaton talousarvioavustus keskitetään Kirkon Ulkomaanavulle, Suomen Lähetysseuralle ja Suomen Pipliaseuralle. Esittelijä on tulkinnut linjauksen koskevan kirkon virallisten lähetysjärjestöjen osalta myös kohdennettuja avustuksia. Tästä syystä Medialähetys Sanansaattajat lähetysjärjestölle ei esitetä myönnettäväksi avustusta. Yhteenveto Anomusten kokonaissumma on ja käytettävissä oleva määräraha Avustuksiin esitetään myönnettäväksi yhteensä Aiempien vuosien tapaan osa määrärahasta ( ) on jätetty varalle myöhemmin vuoden aikana esille tulevien hankkeiden kattamiseen. Nyt esillä olevat projektimäärärahat on tarkoitettu vain esitettyjen hankkeiden rahoitukseen. Järjestöt voivat lisäksi käyttää saamaansa yleisavustusta näiden samojen projektien tukemiseen. Järjestöiltä pyydetään erillinen selvitys projektien toteutumisesta. Aikaisemmista avustuspäätöksistä on informoitu myös yhteistä kirkkovaltuustoa. Näin voitaneen edelleenkin menetellä. Liitteet 6 Projektiavustukset lähetys ja kansainvälinen apu Suomen Lähetysseura: Anomus Suomen Pipliaseura: Yhteistyöhankkeet anomuskirje Suomen Pipliaseura: Yhteistyöhankkeet - raportti ja suunnitelmat 10 Kirkon Ulkomaanapu: Hakemus - kohdennettu määräraha Helsingin Diakonissalaitos: Avustusanomus Kummikylähanke Sanansaattajat: Hakemus , Helsingin seurakuntayhtymä

7 VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 5 :n mukaan saa tehdä kirkollisvalitusta eikä hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentin nojalla hallintovalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Julkista hankintaa koskevasta päätöksestä ei saa tehdä julkisista hankinnoista annetun lain mukaista valitusta, koska päätös koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Pöytäkirjan pykälät: ja 18 Erikseen säädetyt muutoksenhakukiellot 1. Hallintolainkäyttölain 5 :n 2 momentin mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 2. Muun lainsäädännön mukaan päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. 3. Hankintaa koskevista päätöksistä ei kirkkolain 24 luvun 8 a 2 momentin nojalla saa tehdä kirkkolain mukaista oikaisuvaatimusta eikä kirkollisvalitusta, jos asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan. Asia kuuluu markkinaoikeuden toimivaltaan, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon 1. Pöytäkirjan pykälät ja valituskieltojen perusteet: HANKINTAOIKAISU Hankintaoikaisun tekeminen Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön asianosainen voi tehdä hankintayksikölle kirjallisen hankintaoikaisuvaatimuksen (Hankintalaki ). Toimitusosoite Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle. Hankintayksikön yhteystiedot: Helsingin seurakuntayhtymä Käyntiosoite: Postiosoite: Sähköposti: Kolmas linja 22 B, Helsinki Kolmas linja 22 B, Helsinki kirjaamo.hsrky@evl.fi Hankintaoikaisu on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Hankintaoikaisun voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Tiedoksiannon katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei sen näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa viestin katsotaan saapuneen vastaanottajalle sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Tällaisena ajankohtana pidetään viestin lähettämispäivää, jollei asiassa esitetä luotettavaa selvitystä siitä, että sähköinen viesti on saapunut vastaanottajalle myöhemmin. Hankintaoikaisuvaatimuksen voi omalla vastuullaan lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Hankintaoikaisuvaatimuksen on oltava perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Hankintaoikaisuvaatimuksen sisältö Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi: - oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi - tiedot hankintaoikaisun kohteena olevasta päätöksestä - millaista oikaisua päätökseen vaaditaan - millä perusteilla oikaisua päätökseen vaaditaan Hankintaoikaisuvaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. 1 Hankintalain soveltamisen kynnysarvot (alv 0%): euroa tavarat ja palvelut, euroa terveydenhoito- ja sosiaalipalvelut, euroa rakennus- ja käyttöoikeusurakat.

8 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Kirkollis- ja hallintovalitukset Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Helsingin hallinto-oikeus Käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Postiosoite : Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköposti: helsinki.hao@oikeus.fi Kirkollisvalitus, pöytäkirjan pykälät: Hallintovalitus, pöytäkirjan pykälät: Valitusaika 30 päivää. Kirkollisvalitus alistusasiassa Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valitusviranomainen ja yhteystiedot: Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Bulevardi 16 B, V kerros, Helsinki Postiosoite: Bulevardi 16 B, Helsinki Telekopio: (09) Sähköposti: helsinki.tuomiokapituli@evl.fi Valitusaika 30 päivää. Porvoon hiippakunnan tuomiokapituli, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Lukiokatu 2, Porvoo Postiosoite: PL 30, Porvoo Telekopio: (019) Sähköposti : borga.domkapitel@evl.fi Valitusaika 30 päivää. Kirkkohallitus, pöytäkirjan pykälät: Käyntiosoite: Eteläranta 8, Helsinkii Postiosoite: PL 210, Helsinki Telekopio: (09) Sähköposti: kirkkohallitus@evl.fi Valitusaika 30 päivää. Valitus markkinaoikeuteen Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (valitusosoitus). Jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankintasopimuksen hankintalain 78 1 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa, valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa siitä, kun tarjoaja on saanut tiedon päätöksestä valitusosoituksineen. Valitus markkinaoikeudelle on tehtävä viimeistään kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen. Hankinta-asiaan muutosta hakevan on lisäksi kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkina- oikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Hankintayksikön yhteystiedot ovat edellä hankintaoikaisua koskevassa kohdassa. Markkinaoikeuden yhteystiedot Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle osoitettuna osoitteeseen: Postiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Käyntiosoite: Radanrakentajantie 5, Helsinki Telekopio: Sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi Valitusaika14 päivää. Muutoksenhakuajan laskeminen Valitus- ja oikaisuvaatimusaika lasketaan päätöksen tiedoksisaannista, tiedoksisaantipäivää lukuun ottamatta. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

9 Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava: - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valituskirjelmään on liitettävä: - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella voidaan saattaa hankintalaissa (548/2007) tarkoitettu hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan. Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, mikäli hankinnan arvo ylittää hankintalain 15 :n mukaisen kynnysarvon. Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusajassa päätöksessä mainitulle valitusviranomaiselle. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse, lähetin välityksellä tai sähköisesti. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/1993) 3 :n nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksu hallinto-oikeudessa 97 euroa ja markkinaoikeudessa 244 euroa, jollei lain 6 tai 7 :stä muuta johdu. Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

64 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016

64 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016 55/2016 64 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2016 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä

185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä 70/2017 185 Raportit yhteisen kirkkoneuvoston vuodelle 2016 myöntämien lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen avustusten käytöstä Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo

Lisätiedot

LUOTTAMUKSELLINEN

LUOTTAMUKSELLINEN LUOTTAMUKSELLINEN Lempäälän seurakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kirkkoneuvosto 20.8.2019 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevat muutoksenhakukiellot

Lisätiedot

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017

83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 70/2017 83 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2017 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015

110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 60/2015 110 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian projektimäärärahojen myöntäminen vuonna 2015 Päätösehdotus Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) myöntää

Lisätiedot

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018

105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 70/2018 105 Lähetyksen ja kansainvälisen diakonian kohdennettujen määrärahojen myöntäminen vuonna 2018 Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Juha Rintamäki Yhteisen seurakuntatyön johtaja Pentti Miettinen

Lisätiedot

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi.

Yhteinen kirkkoneuvosto päättää merkitä tuomiokapitulin päätöksen tiedoksi ja saattaa sen myös yhteiselle kirkkovaltuustolle tiedoksi. 602/2015 81 Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulin vahvistuspäätös yhteisen kirkkovaltuuston 14.6.2018 58 tekemään päätökseen (Kiinteän omaisuuden vuokraus: Malminkartanossa sijaitseva tontti 91-33-249-001)

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden

127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden 149/2015 127 Sitoumus liittymisestä KL-Kuntahankinnat Oy:n toimistotarvikkeiden puitesopimukseen Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto päättää, että Malmin seurakunta sitoutuu KL- Kuntahankinnat kilpailuttamaan

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(7) Aika 28.9.2016 klo 17:00-17:05 Paikka Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Martikainen, Heidi puheenjohtaja, poissa Arvonen,

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta

Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta 336/2016 40 Hoivamuusikko projektin jatkoanomus Päätösehdotus Seurakuntaneuvosto hakee käynnissä olevalle projektille vuodelle 2017 rahoitusta Päätös Päätettiin esityksen mukaisesti. Selostus Liitteet

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa.

Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo. Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. 6 Muut asiat Ei muita asioita. 84/2017 7 Seuraavat kokoukset Päätösehdotus Seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo Päätös Seuraavat kokoukset sovitaan kokouksessa. Johtokunta päätti, että seuraava kokous

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) Kirkkovaltuusto 3/2015 17.12.2015. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(7) _ KOKOUSTIEDOT Aika 17.12.2015 klo 19-20.22 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Kinnula Matti jäsen pj. x Soutukorva Johanna jäsen vpj. x 37- Hemminki

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 Kirkkoneuvosto 12/ / sivut 91-97 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 91 KOKOUSAIKA: 20.11.2018 kello 16:30 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Mansoniemi Juha

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Ranuan kunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 10.6.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra

/ 2016 / Pöytäkirja on yleisesti nähtävillä välisen ajan. Todistaa: Esko Mattila, kirkkoherra 99-103 / sivut 70-76 70 KOKOUSAIKA: Perjantai 21.10.2016 kello 16.00 KOKOUSPAIKKA: Koivikon leirikeskus, päärakennus Läsnä: Hakala Taina Alanen Margit Haveri Juhani Mansoniemi Juha Tuohitaival Irma Mattila

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2017 1(8) Aika Paikka 7.2.2017 klo 17:04 18.13 Kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen, Tero Karintaus, Katja Kuitunen,

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite:

Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, katu- ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valtuusto tai kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin Ruoveden kunnanvaltuusto Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen

Lisätiedot

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.

Valitusviranomainen Päätökseen 5 tyytymätön saa hakea muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta. MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto Päätöksistä 1-4, 6, 8-12 ei saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätökset kos kevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 410/2015 136 ). Valitusviranomainen

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta.

Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Muutoksenhakuohjeet Kunnanhallituksen päätöksiin Muutoksenhakukielto Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 91 :n mukaan hakea muutosta. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet

Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet 37 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen ja antoi liitteen mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevat

Lisätiedot

Pykälät: ja 32-35

Pykälät: ja 32-35 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai perusteet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet ( )

Muutoksenhakuohjeet ( ) Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) et (147-169 ) Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta tai valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96)

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( 92, 93, ) Muutoksenhakukielto hankinta-asiassa ( 96) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 23.8.2018. Muutoksenhakukielto ( 92, 93, 98-101) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(8) Aika 8.2.2016 klo 17:15-17:45 Paikka Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Veriviljelyautomaatti

Veriviljelyautomaatti ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-

Lisätiedot

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 74, 86, 87. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 74, 86, 87 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Viestinnän johtokunta Kokous Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5. TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2018 1(8) Aika 6.2.2018 klo 17:00-18.39 Paikka Kirjaston ryhmätyötila, Näsilinnankatu 26, 5.krs Osallistujat Jäsenet Pyylampi, Inkeri puheenjohtaja Arvonen,

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä: Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (nro 1) Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) Kirkkovaltuusto 4/2011 22.12.2011 MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(8) _ KOKOUSTIEDOT Aika 22.12.2011 klo 17-19.38 Paikka Seurakuntakoti _ OSALLISTUJAT läsnä poissa Pöyhtäri Aulikki jäsen, pj. x Sinikumpu Airi jäsen, vpj x Lehtimäki

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 11.4.2016 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot

Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 28 Kokouksen päättäminen ja valitusosoitus Päätösehdotus Puheenjohtaja päättää kokouksen sekä antaa oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Päätös Esityksen mukainen. Anita Liimatainen piti loppuhartauden.

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 Kirkkoneuvosto 6/ / sivut 43-49 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 43 KOKOUSAIKA: 13.7.2017 kello 15.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä: Alanen Margit Hakala Taina Haveri Juhani Majalahti Auli kirkkovaltuuston pj. Salo Miikka Talonen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous 12.2.2015. Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2015 1(10) Aika Paikka 12.2.2015 klo 17:15-18:00 Perheasiain neuvottelukeskus Osallistujat Jäsenet Käpylä, Tarja puheenjohtaja Hankela, Jussi Karhola, Anne

Lisätiedot

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden.

Alkuhartaus Jukka Pakarinen ja Stefan Forsén pitivät alkuhartauden. Helsingin seurakuntayhtymä Vartiokylän seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 14.04.2016 klo 18:05-19:25 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Pakarinen, puheenjohtaja Salli Ahtiainen Tiina Hieta

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta. :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Liikelaitosten johtokunta :t 46, 47, 51, 52, 53, 54, 55, Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan

Lisätiedot

HallintolainkäyttöL 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla Pykälät ja valituskieltojen perusteet

HallintolainkäyttöL 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla Pykälät ja valituskieltojen perusteet VALITUSOSOITUS Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä 3.2.2015. MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin

Lisätiedot

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen

365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen 467/2013 365 Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimittajan sopimuksen jatkaminen Päätösehdotus Kiinteistöjohtaja Kai Heinonen Yhteinen kirkkoneuvosto päättää 1) jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän sähköntoimitussopimusta

Lisätiedot

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A)

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Päätökseen tyytymätön, mikäli päätös ei ole luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Riihimäen kaupungin

Lisätiedot

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto

PUOLANGAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 Kirkkovaltuusto Aika Keskiviikkona 27.6.2018 klo 17.00 Paikka Läsnä Seurakuntakeskus, Kirkkokatu 1, Puolanka Marjatta Mikkonen, puheenjohtaja Miia Haapalainen Terttu Herukka Leena Jokinen Johanna Juntunen Arto Korkatti

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2017

Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien

Lisätiedot

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen

71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen 355/2014 71 Vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen tuotto ja seurakunnan tuotto-osuuden päättäminen Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto päättää 1) merkitä tiedoksi vuoden 2014 yhteisvastuukeräyksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Perusturvalautakunta 25.02.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN MUUTOKSENHAKUOHJEET JULKINEN HANKINTA Kynnysarvon suuruiset ja sen ylittävät hankinnat HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS MARKKINAOIKEUTEEN Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016)

Lisätiedot

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous

TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Seurakuntaneuvosto Kokous TAMPEREEN MESSUKYLÄN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1(9) Aika 8.3.2018 klo 19.25 19.45 Paikka Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4 Osallistujat Jäsenet Rantavaara, Ari puheenjohtaja Eskelinen, Riina-Eveliina

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 36, 37, 41, 42, 43, 45, 46, 47 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Viestinnän johtokunta Kokous TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(9) Aika Paikka 3.2.2016 klo 17:00 18:21 Seurakuntien talo, kokoushuone Rooma Osallistujat Jäsenet Alajoki, Heidi puheenjohtaja Arvonen, Tero poissa

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 27.11.2017 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (410/2015) 136

Lisätiedot

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25

IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 Kirkkovaltuusto 3/ / sivut 19-25 IKAALISTEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19 KOKOUSAIKA: Keskiviikko 29.11.2017 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA: Seurakuntakeskus Läsnä 19/19 Alanen Margit Leppänen Reijo Heiska Virve Salo Miikka Salo Eija Talonen Tuula

Lisätiedot

Aika klo 19:00-20:15 Mäntyniemen kesäkoti, Veklahdentie 367, Kirkkonummi

Aika klo 19:00-20:15 Mäntyniemen kesäkoti, Veklahdentie 367, Kirkkonummi Paavalin seurakunnan seurakuntaneuvosto PÖYTÄKIRJA Aika 31.05.2016 klo 19:00-20:15 Paikka Mäntyniemen kesäkoti, Veklahdentie 367, 02400 Kirkkonummi Saapuvilla olleet jäsenet Kari Kanala, puheenjohtaja

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tekninen lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) MUUTOKSENHAKUKIELLOT 20.3.2019 29-45 52- Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot