KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM

Samankaltaiset tiedostot
ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI HELSINKI

ISÄT KUULLUKSI, NÄKYVÄKSI JA OSALLISTUVAKSI

ALKAVAN ISYYDEN TUKEMINEN HELSINKI

ISYYDEN TUKEMINEN MAHDOLLISUUDET JA HAASTEET

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Monitoimijainen perhevalmennus

ISÄN MASENNUS ONKO SIITÄ KUKAAN KIINNOSTUNUT

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

Ryhmäneuvola isille ja puolivuotiaille vauvoille. Piia Murto

Laajennettu perhevalmennus Kaarinassa

NEUVOLAN PERHETYÖ KAARINASSA

Raskausajan tuen polku

Laaja terveystarkastus Ohjeistus äitiys- ja lastenneuvolatoimintaan sekä kouluterveydenhuoltoon 2012, THL.

Monitoimijainen perhevalmennus

Perheeksi ryhmätoiminta odottaville ja vauvaperheille koonti tapaamisista eri lapsiperheiden toimijoiden kanssa ryhmätoimintojen näkökulmasta

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA

Isä Synnytyksessä. Näin valmistaudut ennalta

Isyys kuulluksi, näkyväksi ja osallistuvaksi. Isyyden Tueksi hanke Väliraportti

Raskausajan tuen polku

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Ryhmän perustamisen taustalla on perhepalveluiden työntekijöiden kokema palveluaukko isän kohtaamisessa.

SATEENKAARIPERHE NEUVOLASSA

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

VANHEMMUUSVALMENNUS 6 KK & 2-VUOTIS- RYHMÄNEUVOLOISSA (VAVA)

KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa

Perhevalmennuksen isäkokoontumiset

Isä, ero ja yhteistyövanhemmuus

Miten sinä voit? Miten

TERVETULOA ISYYTEEN Materiaali isäksi kasvamisen tueksi

Monimuotoinen perhevalmennus

Isyyden tunnustaminen neuvolassa - Muutokset äitiysneuvolatyössä

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Asiakastyö miehen näkökulmasta Osa 4/5 Jari Harju ja Petteri Huhtamella Miestyön keskus

Miksi osallistuisin perhevalmennukseen?

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Mies ja ero eroahdistuksesta eteenpäin

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

Pääotsikko PERHEEN TUKEMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA. RASKAUDEN AIKANA Alaotsikko

Lapsiperheiden kotipalvelu- seminaari

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Miksi mies jää väkivaltaiseen suhteeseen?

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

Äitiysneuvolan määräaikaiset terveystarkastukset raskaana oleville ja heidän perheilleen

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

ISÄT ESPOON PERHEKESKUSPROJEKTIN LAAJENNETUSSA PERHEVALMENNUKSESSA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN NEUVOLATYÖSSÄ

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Asiantuntija, KM, Kätilö, Seksuaalipedagogi (NACS)

Väkivaltaa Kokeneet Miehet Apua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneille miehille

Synnyttäjien tasavertainen oikeus palveluihin. Katriina Bildjuschkin Seksuaalikasvatuksen asiantuntija, Seksuaali- ja lisääntymisterveysyksikkö

Hyvinvointia työstä! Työterveyslaitos

Koppi arjesta ehkäisevä työ lapsiperhepalveluissa Matinkylän projekti. Parisuhteen tukeminen ja eroauttaminen lapsiperheissä -korityöskentely

Palvelukuvaus: Äitiys-ja lastenneuvolatyö perhekeskuksessa. Lanupe

Neuvolan asiakastyytyväisyyskysely 2008

Äidit irti synnytysmasennuksesta ÄIMÄ ry

LASTEN KASTE / Rovaniemi pilotti

Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Lempäälän ennaltaehkäisevä perhetyö. Pippuri/ kohtaamispaikka työryhmä

Poimintoja hankkeessa tehdyistä maahanmuuttajien haastatteluista. Niitty - Vertaisohjattu perhevalmennusmalli maahanmuuttajille

Hyvinvoinnin peruspalvelut tasavertaisen vanhemmuuden tukena Rovaniemi Jouko Huttunen Kasvatustieteiden laitos skylän n yliopisto

SYNNYTYSPELKO. Luento Lapin Lääkäriseuran syyskokouksessa Tuula Tervonen Kätilö LKS

KOGNITIIVISET DEPRESSIOKOULUMALLISET RYHMÄT NEUVOLASSA

Ei tarvitse pärjätä yksin. Uudenmaan vapaaehtoistoiminta lapsiperheiden tueksi

TERVEYDENHOITAJAN TYÖN TUEKSI

ENSIMMÄISEN LAPSEN SAANEIDEN ÄITIEN JA ISIEN KOKEMUKSIA VANHEMMUUTEEN KASVUSTA SEKÄ PERHEVALMENNUKSESTA

Vertaistukea perheille avoimen varhaiskasvatuksen areenoilla

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä Anne Murtojärvi

Äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan yhdistelmätyön edut perheille

Taustatiedot. Sukupuoli. Pidän perhevalmennuskertoja keskimäärin (kpl/kuukausi) Nainen. Mies alle vuosi

RASKAANA 2015 IMETYSOHJAUS NEUVOLASSA. Kirsi Otronen

ILOMANTSIN TERVEYSKESKUS NEUVOLATOIMINNAN ja KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA

Hyvä Syntymä. Lehtori, Metropolia AMK

Hyvinvointia työstä! Työterveyslaitos

Rosoinen isyys. Miestyön foorumi, Isän näköinen -hanke.

MITÄ VAUVA TOIVOO Äitiysneuvolan laaja terveystarkastus ja varhainen tuki

Vanhemmuuden haasteet, tuki ja palvelujen rooli Vantaan vanhemmuuskyselyn tulokset

Saara Patjas ja Emmi Verronen ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA MONITOIMIJAISESTI TOTEUTETUSTA PERHEVALMENNUKSESTA

TERVETULOA PERHE- VALMENNUKSEEN!

YKSINODOTTAJAN OMA OPAS

ISYYS SYNTYY PIKKUHILJAA

Vauvan Taika projektin loppuseminaari

Kymsote Perhevalmennus 2019

ESIKOISTAAN ODOTTAVA ISÄ ÄITIYSNEUVOLAN ASIAKKAANA Kysely isien kokemuksista

Muistot omasta lapsuudesta saattavat herätä Millaisia vanhempia sinun äitisi ja isäsi olivat?

Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa. Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö

ISÄKSI ON HELPPO TULLA VAIKEAA ON ISÄ OLLA

Annukka Laine HUITTISTEN KAUPUNGIN ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAN PERHEVALMENNUS UUDISTETTU JA KEHITETTY

Miestyö on työtä, jonka kohteena ja lähtökohtana on mies itse

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

ISIEN KOKEMUKSIA PERHEVALMENNUKSESTA

ENSIN ISOT VATSAT JA SITTEN TULLAANKI PIENET KÄÄRÖT KOURASSA

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Järjestöt kotoutumista tukemassa Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija

Isyyden tukeminen erotilanteessa

Maija Oksanen & Sanna Verronen ENSI KERTAA ISÄKSI TULLEIDEN KOKEMUKSIA ÄITIYS- JA LASTENNEUVOLAKÄYNNEILTÄ

Äitiysneuvolat Suomessa 2000-luvulla

ISÄTIETOA. Asiaa isyydestä ja sen merkityksestä, työn ja perheen yhteensovittamisesta sekä isien kohtaamisesta lapsiperheiden palveluissa

Helena Hannuksela, Johanna Köymäri, Anna Palomäki KASVETAAN YHDESSÄ

Mies, ero ja käytännön asiat

Ennakkotietoa isyyslaista ja sen etenemisestä. Salla Silvola Lainsäädäntöneuvos Oikeusministeriö

Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo

Transkriptio:

10. maaliskuuta 2009 Miessakit ry KOKEMUKSIA ISÄRYHM RYHMÄN INTEGROIMISESTA OSAKSI PERHEVALMENNUSTA MÄNTSM NTSÄLÄSSÄ Ilmo Saneri Isyyden tueksi hanke Jarna Elomaa Neuvolatoiminnan vastaava Mäntsälä Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi

PÄIVÄN N SISÄLT LTÖ Isäryhmän tavoite Isäryhmän tapaamiset Isäryhmän sisältö Perustietoa Mäntsälästä Mäntsälän äitiysneuvola, perhevalmennus Mäntsälän isäryhmätoiminta Hyvää isätoiminnassa Haasteet Yhteenveto Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 2

Tavoite Toiminnan avulla luodaan miehille paremmat mahdollisuudet tulla mukaan lapsen hoitoon ja kasvatukseen heti alusta lähtien. Vuoropuhelu valmiuksien parantaminen isän ja äidin välillä. Isyyden kasvuprosessin tukeminen - ilman isäryhmää ei olisi ollut eväitä aloittaa omaa isyyden kasvuprosessia Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 3

Tapaamiskerrat Info-tilaisuus tuleville isille ja äideille n. 30 min. 4 x 90 min n. 6 kk aikana, kaksi kertaa ennen lapsen syntymää ja kaksi kertaa syntymän jälkeen. Ryhmän koko: 3-8 miestä. Ryhmän vetäjänä Miessakit isäkoulutuksen suorittanut. Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 4

Tapaamiskertojen sisält ltö 1. Tieto isäksi tulemisesta. Missä olin ja kuinka minulle kerrottiin, että minusta tulee isä. Oma lapsuuteni perhe. Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 5

Tapaamiskertojen sisält ltö 2. Perheeksi valmistautuminen Miten olen valmistanut kotiani lapsen tuloa varten? Muutokset parisuhteessa: ajankäyttö miehenä (puolisona), vastuut. Työn- ja perheen yhteensovittaminen. Kuinka tuen puolisoani/kuka tukee minua? Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 6

Tapaamiskertojen sisält ltö (lapsi syntynyt) 3. Synnytys isän kokemana Synnytystapahtuma. Ensikosketus lapseen. Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 7

Tapaamiskertojen sisält ltö 4. Varpajaiset ja sen jälkeinen arki Parisuhde ja seksi. Isovanhemmat/sukulaiset/ystävät. Lapsenhoito, isänrooli. Kenellä valta ja vastuu. Perheystävällisyys työpaikalla. Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 8

Kesärenkaitten vaihto Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 9

Kuinka olen valmistanut kotiani lapsen tuloa varten? Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 10

PERUSTIETOA MÄNTSM NTSÄLÄSTÄ Kasvukunta 19400 asukasta Tyypillistä kunnalle: monilapsiset perheet nuoret synnyttäjät juurettomuus (muuttokunta) työpaikat pääkaupunkiseudulla paljon lapsiperheitä Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 11

ÄITIYSNEUVOLA Terveydenhoitajia 2,5 2007 : 244 synnyttävää äitiä, ensisynnyttäjiä 68 2008 : 275 synnyttävää äitiä, ensisynnyttäjiä 78 30% ensisynnyttäjiä Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 12

PERHEVALMENNUS Usean ammattilaisen yhteistyötä Runko: 1)Liikunta raskauden aikana 2) Hampaiden hoito 3) Rentoutuminen 4) Vanhemmuus ja isäryhmän info 5) Lastenhoito 6) Tutustuminen synnytyssairaalaan Lisäksi neljä tapaamista lastenneuvolan puolella Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 13

ISÄRYHM RYHMÄTOIMINTA Toimii nyt kolmatta vuotta Vuodessa neljä isäryhmä kokonaisuutta Osanottajia 4-5 isää / ryhmä Ryhmät kokoontuneet iltaisin äitiysneuvolassa Isätoimintaa hallinnoi Isyyden tueksi hanke /Miessakit Ryhmänvetäjinä toimivat koulutuksen saaneet isäryhmänvetäjät Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 14

HYVÄÄ ISÄTOIMINNASSA Kaikki isäryhmän käyneet isät olleet tyytyväisiä Ryhmä toiminut tutustumisfoorumina iseille Toiminta alkanut juurtua Mäntsälään hyvä tulevaisuus Kunta ollut motivoitunut isätoimintaan, joten toimintaan on saanut aina rahaa Motivoinut / innostanut henkilökuntaa Isien oma foorumi nähty tarpeelliseksi Aktivoinut / tukenut perheitä Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 15

HAASTEET Perhevalmennuksessa olevista iseistä vain puolet osallistuvat isäryhmään Miten osallistumismäärää voisi nostaa Miehillä työ / pitkät työmatkat esteenä osallistumiseen Miehinen kulttuuri ei tue isäryhmää Jatkossa isäryhmät olisi integroitava mahdollisimman hyvin perhevalmennuskäyntien yhteyteen Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 16

YHTEENVETO RAHASTA PUHUTTU VÄHÄN TOIMINTA OSOITTANUT TARPEENSA NEUVOLAAN KASVANUT AKTIIVISIA ISIÄ RYHMÄN KÄYNEITTEN ISIEN AKTIIVISUUS ISYYDEN SUHTEEN ALKANUT NÄKYÄ KUNNASSA VASTUSTUSTA EI OLE OLLUT TULEVAISUUS NÄYTTÄYTYY VALOISANA ISÄRYHMÄSTÄ NOUSSUT UUSIA ISÄOSAAJIA Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 17

KIITOS ILMO SANERI JARNA ELOMAA Miessakit ry 10. maaliskuuta 2009 18