- johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä

Samankaltaiset tiedostot
Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu

Tilinpäätös

Vastuullisuus osana yritys- ja työnantajakuvaa

Pohjoismaiden johtava sähkö- ja lämpöyhtiö

Ajankohtaista Fortumista Toimitusjohtaja Tapio Kuula. Sijoitusmessut, Wanha Satama

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Johtaja Timo Karttinen. Pörssi-ilta Espoo

Fortum Oyj:n varsinainen. Fortum Abp:s ordinarie. ous 2012 Yhtiökokous 2012 Y

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta Maaliskuu 2015

Kestävä kehitys Fortumissa pääkohtia vuodelta Maaliskuu 2015

Fortumin Ruotsin sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

Venäjä yrityksen investointikohteena - venäläiset kuluttajina

Kestävä kehitys Fortumissa

Toimitusjohtajan katsaus

Energia- ja ilmastopolitiikan infografiikkaa. Elinkeinoelämän keskusliitto

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B

Osavuosikatsaus Tammi - maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu 2005

Toimitusjohtajan katsaus

Kestävä kehitys Fortumissa

Integroitu bioöljyn tuotanto. BioRefine loppuseminaari Jukka Heiskanen Fortum Power and Heat Oy

Tilinpäätös

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Ainutlaatuinen kasvumahdollisuus Fortum ostaa enemmistön venäläisestä TGC-10 tuotantoyhtiöstä

Fortum Oyj:n varsinainen yhtiökokous. Fortum Abp:s ordinarie bolagsstämma

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Pyrolyysiöljy osana ympäristöystävällistä sähkön ja kaukolämmön tuotantoa. Kasperi Karhapää

Vastuullinen Fortum. Valtion omistajapolitiikka - seminaari Anne Brunila Executive Vice President, Corporate Relations and Strategy

Fortum. Sähkö- ja lämpöyhtiö Pohjoismaissa, Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa. Talousjohtaja Markus Rauramo. Pörssi-ilta

Toimintaympäristö: Fortum

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea

Sähköntuotannon näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Pyhäjoki

Yrityksen sopeutuminen ilmastonmuutoksen hillinnän vaatimuksiin Anne Brunila, Yhteiskuntasuhteet ja kestävä kehitys, Fortum

Osavuosikatsaus tammi-syyskuu lokakuuta 2003

Sähkön ja lämmön tuotanto sekä myynti

Energiatekniikan automaatio TKK 2007

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

Kestävän kehityksen Suomi

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo

Tulevaisuuden yhteiskuntavastuu - muutoksia luvassa!

Energiavuosi Energiateollisuus ry Merja Tanner-Faarinen päivitetty:

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Suomi muuttuu Energia uusiutuu

Toimintavuosi

Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-syyskuu

Ajankohtaista Fortumissa. Jouni Haikarainen Johtaja, Fortum Heat-divisioona, Suomi

Sähkömarkkinoiden kehittäminen sähköä oikeaan hintaan Kuopio

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? Stefan Storholm

BIOENERGIAA METSÄTEOLLISUUDEN NÄKÖKULMASTA. Säteilevät Naiset seminaari Anja Silvennoinen, UPM-Kymmene Oyj

Osavuosikatsaus Tammi - syyskuu

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050

Tuulivoima ja sähkömarkkinat Koneyrittäjien energiapäivät. Mikko Kara, Gaia Consulting

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

PÄÄSTÖKAUPAN VAIKUTUS SÄHKÖMARKKINAAN

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammikuu-maaliskuu

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähkön tuotantorakenteen muutokset ja sähkömarkkinoiden tulevaisuus

Luku 3 Sähkömarkkinat

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Tammi-maaliskuun 2016 osavuosikatsaus. Fortum Oyj

- Johtava energiayhtiö pohjoisilla markkinoilla. Toimitusjohtaja Mikael Lilius

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Sähköntuotanto energialähteittäin Power generation by energy source

Toimitusjohtajan katsaus

Energia- ja ilmastoseminaari Ilmaston muutos ja energian hinta

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

Fortumin sähkömarkkinakatsaus Keilaniemi

Energiamurros - Energiasta ja CO2

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

Uuden sähkömarkkinamallin kuvaus ja vaikutusten analysointi. Selvitys Teknologiateollisuus ry:lle

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Kestävää energiaa maailmalle Voiko sähköä käyttää järkevämmin?

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Hiilitieto ry:n seminaari / Jonne Jäppinen Fingrid Oyj. Talvikauden tehotilanne

Yleistä tehoreservistä, tehotilanteen muuttuminen ja kehitys

Sähköautojen mahdollisuudet ilmasto- ja energiatalkoissa

Kohti päästöttömiä energiajärjestelmiä

Sähkön tukkumarkkinan toimivuus Suomessa. Paikallisvoima ry:n vuosiseminaari TkT Iivo Vehviläinen Gaia Consul?ng Oy

Tilinpäätös Fortum Oyj

Sähkövisiointia vuoteen 2030

Lähienergialiiton kevätkokous

Fortumin Suomen sähkönsiirtoliiketoiminnan myynti

Transkriptio:

- johtava energiayhtiö - kestävän kehityksen edelläkävijä Mikael Lilius Toimitusjohtaja, Fortum Oyj Sijoitusmessut 27, Helsinki 14.11.27

Energian kulutus kasvaa maailmanlaajuisesti Globaali kasvu primäärienergiassa...... ja sähkönkulutuksessa Mtoe = miljoonaa öljyekvivalenttitonnia TWh 24 11 2 Mtoe 24 14 4 TWh +53 % +95 % 23 17 1 Mtoe 23 28 1 TWh 1 2 1 2 3 Lähde: IEA World Energy Outlook 26 (The Reference Scenario, 23 estimaatti) IEA Energy Technology Perspectives 26 (25 estimaatti) 1

Kulutuksen kasvu vaatii valtavia investointeja Yli 2 miljardin dollarin investoinnit vuoteen 23 mennessä Investointitarve miljardia USD Sähkön osuus noin 6 % Sähkö 1,68 11,276 Hiili Kaasu Öljy 697 8,754 2, 4, 6, 12, Eurooppa Maailma Lähde: IEA World Energy Outlook 26 (The Reference Scenario) 2

Valtava tarve uudelle tuotantokapasiteetille Maailmanlaajuisesti...... Euroopassa...... ja Venäjällä TWh 3, 25, 2, 15, ~1 TWh TWh 4, 3, 2, 1 3 TWh TWh 1 8 1 6 1 4 5+ TWh 1 71 1 52 1 42 1, 5, 1, 1 2 1 24 1 21E 22E 2 25 21E215E 22E 2 25 21 215 22 Nykyinen/säilyvä tuotanto Kysyntä Lähde: IEA World Energy Outlook 26, reference scenario for generation Lähde: Eurprog 26; Europe, EU27; Fortum Lähde: RAO UES 1 Tuotanto 24: 17 48 TWh/IEA 26 3

Investoinnit uuteen tuotantoon edellyttävät 5+ sähkön hintaa /MWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Lähde: Nord Pool Futuurit 7.11.27 1995-97 -99-1 -3-5 -7-9 -11 /MWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 CO 2 kustannus 2 /tonni Polttoainekustannukset Kiinteät kustannukset ( vaihteluväli) Hiili Kaasu Ydinvoima Vesivoima Tuuli Puhdas hiili Lähde: IEA "World Energy Outlook 26"; Elforsk "El från nya anläggningar" 23, Fortum Nimelliskustannukset vuonna 212. Suuret vaihtelut uuden vesivoima- ja tuulivoimakapasiteetin kustannuksissa rakennuspaikasta ja olosuhteista riippuen 4

Fossiilisten polttoaineiden merkitys pysyy vahvana Runsaat varannot Olemassa oleva teollisuus ja kuljetusinfrastruktuuri tukevat käytön jatkumista vuotta 25 Maailmanlaajuinen varanto/tuotantosuhde* 2 Fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energia kattaa jatkossakin n. 8% globaalista energiantarpeesta 15 1 5 Öljy Kaasu Hiili arvioitu vaihtelu Lähde: IEA World Energy Outlook 26 (The Reference Scenario); *World Energy Council - survey of energy resources 24, World Coal Institute - coal facts 25 and BP Statistical Review of World Energy 7/26 5

Energiaperäiset CO 2 -päästöt lisääntyvät Energia aiheuttaa valtaosan maailman kasvihuonekaasupäästöistä 4 Maailmanlaajuiset energiaperäiset CO 2 -päästöt Miljardia tonnia 5 +55% 3 2 1 24 23 Lähde: IEA World Energy Outlook 26 (The Reference Scenario) 6

Ilmastonmuutos edellyttää toimenpiteitä Globaali ongelma vaatii globaalin ratkaisun Oikeudenmukainen taakanjako Kioton jälkeen kattavampi sopimus Päästöillä oltava hinta Panostuksia uusiin teknologioihin 7

Hiilidioksidipäästöt kallistuvat selvästi Kioto-kaudella /tco 2 35 3 CO 2 -tonnin hinta 25-27, ETS 28 27 25 2 15 1 5 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 25 26 27 8

Sähkön tukkuhinnat vuodelle 28 yli 5 /MWh /MWh 1 9 8 Spot-hinnat Futuurihinnat 7 6 5 4 Hollanti Saksa Pohjoismaat 3 2 1 25 26 27 28 29 Lähde: 9

Fortumin investointiohjelma pääosin CO 2 -päästötöntä Olkiluoto 3 ydinvoima, Suomi Ruotsin ydinvoiman tehonkorotukset Suomenoja CHP, Suomi Värtan bio-chp, Ruotsi Järvenpää bio-chp, Suomi Brista jäte-chp, Ruotsi Vesivoiman perusparannukset Tuulivoima, Ruotsi Yhteensä ~ 1 3 MW Investointiohjelma noin 3 miljardia euroa, josta 9% CO 2 -vapaata 1

CO 2 -päästötön tuotanto kasvaa merkittävästi TWh 6 5 4 3 2 ~9 TWh lisäys CO 2 -vapaassa tuotannossa* ~1 TWh lisäys koko tuotannossa* * vuodesta 26 1 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 CO 2 vapaa tuotanto (ydin, vesi, bio-chp) Muu (turve, kaasu, hiili, muu) 26 Investointiohjelman jälkeen 11

Fortumilla pienet hiilidioksidipäästöt tavoitteena edelleen vähentää päästöjä gco 2 /kwh, 25 1.1 1. 9 8 7 6 5 4 3 2 1 DEI Drax RWE EDP Energi E2 Edison Endesa CEZ Union Fenosa Enel Scottish&Southern E.ON Essent Lähde: PWC ja Enerpresse 26, Fortum Lämmöntuotannossa Fortumin tavoite on vähentää kunkin kaukolämpöalueen ominaispäästöjä vähintään 1 % vuodesta 26 vuoteen 22 mennessä EU:n ulkopuolella Fortum on sitoutunut vähentämään ominaispäästöjä ja parantamaan tehokkuutta Elsam Vattenfall Electrabel Helsingin Energia Iberdrola PVO Verbund 17 Fortum 26 British Energy EDF 38 Fortum 25 Statkraft Fortumin uusi tavoite < 8 gco 2 /kwh 12

Kansainvälistä tunnustusta kestävästä kehityksestä Fortum on ainoa pohjoismainen sähkö- ja lämpöyhtiö globaalissa Dow Jones Sustainability Indeksissä Norjalainen Storebrand julkisti vuoden 26 lopussa maailmanlaajuisen raporttinsa vastuullisimmista sähköyhtiöistä. Kokonaisarvioinnissa Fortum oli paras Suomessa Fortum on palkittu 1 kertaa kansallisessa vuosittain tehtävässä ympäristö- ja yhteiskuntaraportointikilpailussa 13

Erittäin hyvä tuotto osakkeenomistajille Fortumin osakekurssi yli 8-kertainen vuoden 21 alkuun verrattuna Indeksi 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Päivitetty 14.11.7 1/1 1/2 1/3 1/4 1/5 1/6 1/7 Fortum DJ Utilities Kokonaistuotto osakkeenomistajalle 3 mrd euroa Markkina-arvo 3,1 mrd euroa Syyskuu 2 14.11.27 Yhteensä 33,1 mrd euroa Neste Oil osakkeet 3,3 mrd euroa Käteisosingot 3,6 mrd euroa Osingot yhteensä 6,9 mrd euroa Markkina-arvo 26,2 mrd euroa 14

Kokonaistuotto osakkeenomistajille yksi parhaista sähköyhtiöistä globaalisti Kokonaistuotto osakkeenomistajille % per vuosi viiden vuoden periodilla 14.11.22 alkaen 8 7 6 5 4 3 2 1 CEZ Tata Power Reliant Allegheny UES Fortum Hafslund Verbund Manila Electric Edison Ampla Energia Union Fenosa Endesa Iberdrola EdP E.ON PPL Entergy SSE Fortis Enel Duke Energy American Electric EnBW Southern Progress Tokyo Electric 15

Fortumin strategia ennallaan Fortumin kannattavan kasvun perustana on keskittyminen pohjoismaisille ja Itämeren alueen energiamarkkinoille Luoda johtava sähkö- ja lämpöyhtiö Tulla halutuimmaksi energiantoimittajaksi Ensiluokkaiset tulokset 16

Venäjällä kasvumahdollisuus sähköntuotannossa Yksityistämisprosessissa 14 WGC:tä (Wholesale Generation Company) ja 6 TGC:tä (Territorial Generating Company) TGC:t ovat alueellisia sähköntuotantoyhtiöitä, joilla on myös lämmöntuotantoa TWh 6 5 4 3 2 Sähköntuotanto WGC:t ovat suuren mittakaavan sähköntuotantoyhtiöitä, joilla on suuria voimalaitosyksiköitä, mutta rajallisesti lämmöntuotantoa 1 kukin TGC poislukien Mosenergo kukin WGC Fortum 17

Vahva taloudellinen asema 1,5 1,25 1,,75,5 Osakekohtainen tulos (EUR) 1,71 1,22 1,1 15, 12, 9, 6, Sijoitetun pääoman tuotto (%) 16,1 13,5 13,4,25 3,,, 25 26 LTM 25 26 LTM Osinko (EUR) Nettovelka / käyttökate 1,5 1,25 1,,75,58 1,12 1,26 3, 2, 1,8 2,3 2,,5,25 1,,, 24 25 26 25 26 LTM LTM = edelliset 12 kuukautta (Last Twelve Months) 18

Vahva liikevoiton kasvu Liikevoitto jatkuvista liiketoiminnoista 21-26 Milj. euroa 16 14 12 1 8 6 4 2 21 22 23 24 25 26 Viim. 12 kk 19

Fortumilla vahva asema tulevaisuutta ajatellen Vahva asema pohjoismaisilla markkinoilla Tukevat jalansijat muilla maantieteellisillä fokusalueilla mahdollisuuksia kasvaa Venäjällä, Puolassa ja Baltiassa Vahva taloudellinen asema mahdollistaa kasvumahdollisuuksien hyödyntämisen Hyvät sähköntuotannon suojauspositiot, hyvät markkinanäkymät Joustava ja ilmastomyötäinen tuotantorakenne Hyvä osingonmaksaja 2

21