Kalvolan Kotkajärvi. Heli Jutila, Aki Järvinen, Karri Jutila ja Matti Huttunen Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 11 2006

Kalvolan Kotkajärvi Heli Jutila, Aki Järvinen, Karri Jutila ja Matti Huttunen Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 11 2006 Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi

Valokuvat: Heli Jutila Kannen kuvat: Kirkasvetisen Kotkajärven ulappaa kesällä 2003. Lähdeviite: Jutila Heli, Järvinen Aki, Jutila Karri & Huttunen Matti 2006: Kalvolan Kotkajärvi. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13. 44 s. + 7 liitettä. ISBN 978-952-9509-43-0 ISSN 1795-8997

SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä 4 2. Abstract 5 3. Johdanto 6 4. Yleistä Kotkajärvestä 6 5. Kotkajärven tila ennen ja nyt 6 5.1. Happitilanne 8 5.2. Ravinnetilanne 11 5.2.1. Minimiravinne ja ravinnepitoisuus 11 5.2.2. Kokonaisfosforipitoisuus 11 5.2.3. Kokonaistyppipitoisuus 12 5.3. Happamuus, alkaliniteetti ja sähkönjohtavuus 12 5.4. Sameus, kiintoaine ja väri 13 5.5. Kemiallinen hapenkulutus eli COD ja sähkönjohtavuus 14 5.6. Metallit 15 5.7. Näkösyvyys 15 6. Kotkajärven kasvillisuus 17 6.1. Johdanto 17 6.2. Menetelmät 17 6.3. Kotkajärven kasvillisuuden yleispiirteitä 18 6.4. Kasvillisuus osa-alueittain 18 6.4.1. Pihlajamäen- eli Niemelänlahti 18 6.4.2. Isonsuonlahti eli Luusuan lahti 20 6.4.3. Kotkajärven koillisosa 21 6.4.4. Jauhosaaren ympäristö 21 6.4.5. Jylhynlahden ympäristö (Mannerniemi - Amalinkivi) 22 6.4.6. Mertalahden suorannat 24 6.4.7. Selkäsaarten tuntuma (Mannerniemi rauhoituspiirin länsirajan nimeämätön luoto) 24 6.4.8. Järvenpäänlahti 25 6.4.9. Niemikotka 25 6.5. Päätelmät kasvillisuudesta 26 6.5.5. Vesikasvisto 26 6.5.6. Vesikasvillisuus 27 7. Kotkajärveen kohdistuva kuormitus 29 7.1. Kotkajärven ojien aiempia tutkimuksia 29 7.2. Kotkajärveen laskevien ojien veden laatu 29 7.2.1. Myllyoja 30 7.2.2. Viljasenoja 31 7.2.3. Perälamminoja 32 7.2.4. Perälänoja (Heikkilä) 32 7.2.5. Peuraoja 32 7.2.6. Kotkajärvenkujan oja 33 7.2.7. Järvenpäänoja 33 7.2.8. Pihlajamäenoja 33 7.2.9. Yhteenveto ojavesitutkimuksista 34 7.3. Ranta-asutus 34 Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 2

7.4. Niemikotkan lomamökit 34 7.4.1. Jätevedenkäsittelymenetelmien kustannusvertailu 35 8. Kyselypohjainen ulkoisen kuormituksen selvitys 37 8.1. Kyselyn pääperiaatteet 37 8.2. Kyselyn toteutus 37 8.3. Kyselyn tulokset 37 8.3.1. Yleiset kysymykset 37 8.3.2. Etäisyydet Kotkajärveen 38 8.3.3. Vesihuolto 38 8.3.4. Käymäläratkaisut 38 8.3.5. Jätevesien käsittely 39 8.3.5.1. Mustat ja harmaat jätevedet omiin viemäreihinsä 39 6.3.5.2. Kaikki jätevedet samaan viemäriin 39 8.3.6. Jätehuoltokysymykset 40 8.4. Kyselyn tulosten tulkinta: epäkohtia ja parannusehdotuksia 41 9. Hoito- ja seurantasuosituksia 43 10. Lähteet 44 10.1. Kirjallisuus 44 10.2. Internet 44 10.3. Muut 45 LIITTEET Liite 1. Kotkajärven järvivesinäytetietoja. Liite 2. Kotkajärven Niemi-Kotkan rannalta otetut uimavesinäytteet vuosilta 1997-2003. Liite 3. Helsingin yliopiston kasvimuseon listaus Kotkajärven ympäristön kasveista vuodelta 2003. Liite 4. Kotkajärven kasvillisuuskartoituksen osa-alueiden kasvilajisto. Liite 5. Kotkajärven päävyöhyke kasvillisuuslinjojen lajien peittävyys ja yleisyys vyöhykkeittäin. Liite 6. Kotkajärven ojavesinäytteet. Liite 7. Kysely Kotkajärven seudun asukkaille. 3.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

1. Tiivistelmä Tässä julkaisussa käsitellään Kalvolassa sijaitsevaan Kotkajärveen kohdistuvia kuormittavia tekijöitä sekä Kotkajärven kasvillisuutta. Työn käynnistymiseen vaikutti Kotkajärven kehittämis- ja suojeluyhdistys ry:n aktiivinen toiminta. Kotkanjärven tila on ollut erinomainen. Suomen ympäristökeskuksen HERTTA -tietokannasta löytyy Kotkajärven seurantatuloksia vuodesta 1966 lähtien, joskaan ei joka vuodelta. Näytteitä on otettu kahdelta seurantapisteeltä Sittala 1 ja Taljala 2 sekä talvella että kesällä kaikkiaan kahdeksan kertaa. Kotkajärven syvänteistä happi on loppunut tai happikyllästysaste on laskenut lähelle nollaa ajoittain kerrostuneisuuskauden lopulla. Kotkajärvi on karu eli oligotrofinen järvi, jonka kokonaisfosforipitoisuuden keskiarvo on noin 7,6 µgp/l (n= 29), ja kokonaistyppipitoisuudenkin perusteella (keskiarvo 530 µgn/l; n=34) järvi on niukkaravinteinen. Kotkajärven kirkkaassa vedessä on jonkin verran humusta, ja keskimääräinen näkösyvyys ulottuu 2,98 metriin. Kotkajärven puskurikyky on erinomainen ja ph miltei neutraali. Sähkönjohtokyky (keskiarvo 6,15 ms/m; n=40) ilmentää valuma-alueelta tulevan varsin vähän suoloja. Tutkimuksessa selvitettiin Kotkajärven kasvillisuutta analysoimalla ilmakuvia, kiertelemällä rannalla ja soutamalla järvellä. Uhanalaisten ja harvinaisten lajien lisäksi selvitettiin arvokkaat luontotyypit. Järvi jaettiin yhdeksään tutkimusalueeseen. Kymmenellä 5 m leveällä päävyöhykelinjalla kasvillisuutta kartoitettiin tarkemmin. Kartoitus toteutettiin pääosin heinä- ja elokuussa 2003, ja sitä täydennettiin vuosina 2002 ja 2004 tehdyillä havainnoilla. Kasvillisuuden perusteella Kotkajärvi on karu, moreenirantainen korte ruokotyypin järvi. Kotkajärven niukkaravinteisuudesta kertovat mm. tummalahnaruoho ja äimäruoho. Yllättäen nuottaruohoa ei järvestä löytynyt lainkaan. Rehevöitymisestä on vain vähäisiä merkkejä joillakin yksittäisillä järven alueilla. Paikoin kelluslehtiset ovat runsastuneet ravinnelisäyksen seurauksena esim. Jylhynlahdella. Osin ulpukan ja lumpeen laajat kasvustot Pihlajamäen- ja Järvenpäänlahdilla johtuvat pehmeistä pohjista. Silmiinpistävää oli paikoin järvisienen runsaus. Kotkajärven vesikasvilajisto jäi varsin niukaksi ja harauksia olisi ehkä tarvinnut tehdä enemmän. Mielenkiintoisimmiksi kasvistollisesti osoittautuivat Lortti- ja Selkäsaarten ympäristö, missä oli useita harvinaisia lajeja. Kahdeksasta Kotkajärveen laskevasta ojasta otettiin vesinäytteitä ja mitattiin ojien virtausnopeudet touko kesäkuussa 2003. Suurimpien ojien osalta on olemassa yksittäisiä aikaisempia tietoja, joista ilmenee ojavesien ruskeana värinä näkyvä runsas humuspitoisuus sekä 1970-luvulla havaittu alentunut alkaliteetti. Kotkajärven merkittävin kuormittaja on Myllyoja johtuen suuresta valumaalueesta. Myllyojan vesi oli kevätvalunnan aikaan rehevöittävää ja humuspitoista, mutta myöhemmin otetussa näytteessä rehevöittävä vaikutus oli pienempi. Peuraojan valuma-alue lienee toiseksi suurin ja siksi kuormituskin muodostuu ylivalumakaudella huomioitavaksi. Perälän- ja Perälammin- sekä Kotkajärvenkujan ojien ajoittain korkeat fosforipitoisuudet lisäävät Kotkajärven kuormitusta, mutta näiden ojien vesimäärät ovat sen verran pienet, että kokonaiskuormitusvaikutus jää melko vähäiseksi. Toisaalta ravinteikkaimmilla ojilla kuormitusta vähentävät toimenpiteet toimivat tehokkaimmin. Viljasaaren ojasta tulee järveen suuri määrä typpeä sekä jonkin verran tauteja aiheuttavia bakteereja. Järvenpään ja Pihlajanmäen ojien vesien ph-arvot olivat matalia ja humuspitoisuus korkea, mutta virtaus lähes olematonta. Kotkajärveä kuormittavat loma- ja vakituisten asuntojen jätevesipäästöt. Jätevesien eri käsittelyjärjestelmien hankinta- ja käyttökustannuksia verrattiin Niemikotkan lomamökkikylän kohdalla. Vertaillut menetelmät olivat: 1) kaikki umpisäiliöön, 2) musta vesi umpisäiliöön ja harmaa vesi maaimeytykseen, 3) vedet 3-osaiseen saostussäiliöön ja edelleen maaimeytykseen. Laskelmat perustuvat vuoden 2003 hintatilanteeseen. Kotkanjärven ympäristön asukkaille tehtiin jätevesikuormitusta selvittävä kysely, johon vastasi 46 taloutta 130:stä. Joissakin kiinteistöistä jätevedet imeytettiin suoraan maahan ilman minkäänlaista käsittelyä. Mustat ja harmaat jätevedet johdettiin monessa tapauksessa sakokaivojen kautta imeytykseen ilman fosforinpoistoa. Saunojen jätevesien asianmukaisen käsittelyyn aiheutuu ongelmia saunojen sijoittumisesta hyvin lähelle rantaa. Huolestuttavaa oli, että vain kolmannes vastanneista oli liittynyt järjestettyyn jätehuoltoon. Julkaisussa esitetään myös hoito- ja seurantasuosituksia. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 4

2. Abstract In this publication loading factors and vegetation of Lake Kotkajärvi located in Kalvola, Finland are studied. The start of the study was influenced by the active actions of the Lake Kotkajärvi Development and Protection Association. The state of Lake Kotkajärvi has been excellent. The database HERTTA of the Finnish Environment Institute includes monitoring results of Lake Kotkajärvi since 1966, however not of every year. The samples have been taken from two monitoring sites, Sittala 1 and Taljala 2, both during winter and summer, altogether eight times. Oxygen has run out or the concentration of oxygen has declined close to zero at times in the end of the stratification. Kotkajärvi is an oligotrophic lake, in which the mean of total phosphorous concentration is about 7,6 µgp/l (n= 29). Also the total nitrogen concentration indicates oligotrophy (mean 530 µgn/l; n=34). In the clear water of Lake Kotkajärvi there is some humus, and the mean secci depth is 2,98 m. The alkalinity is excellent in Lake Kotkajärvi and ph is almost neutral. Conductivity (mean 6,15 ms/m; n=40) indicates that only a little salts is released from the drainage basin. In the survey the vegetation of Lake Kotkajärvi was studied by analysing aerial photographs, walking on the shores and rowing a boat on the lake. In addition to the threatened and rare species, also valuable biotopes were mapped. The lake was divided into nine study areas. In ten 5 meters broad main zone transect the vegetation was mapped more thoroughly. The mapping was mainly done in July and August 2003, and it was supplemented with studies during years 2002 and 2004. Based on vegetation Lake Kotkajärvi is an oligotrophic, till shored Equisetum Phragmites type lake. The oligotrophy of Lake Kotkajärvi is indicated by quillwort (Isoëtes lacustris) and awlwort (Subularia aquatica). Surprisingly water lobelia (Lobelia dortmanna) was not found at all in the lake. Only minor signs of eutrophication were detected in some individual areas of the lake. In some places the nympheids have become more abundant due to nutrient addition for example in Bay Jylhynlahti. Partly the large stands of yellow and white water-lily are due to the soft bottoms in Bays Pihlajamäenlahti and Järvenpäänlahti. Striking is the abundance of the common freshwater sponge (Spongilla lacustris). The flora of Lake Kotkajärvi was quite modest and more harrowing might have been needed. Florally most interesting places appeared to be the surroundings of Islands Lorttisaari and Selkäsaari, where there are several rare species. Water samples were taken and flow rates measured from eight ditches and streams running into Lake Kotkajärvi in May to June 2003. About the biggest streams there was some earlier information indicating high humus concentration appearing in brown colour and lowered alkalinity in 1970s. The most significant loader of Lake Kotkajärvi is stream Myllyoja due to large drainage basin. The water of Myllyoja was very etrophic and humus concentrated during the spring flow, but according to the samples taken later the eutrophying factor was smaller. The drainage basin of ditch Peuraoja is the second largest and that is why also the load becomes noticeable during the over flow period. The in times high phosforous concentrations of ditches Perälänoja, Perälamminoja and Kotkajärvenkujanoja increase the load into Lake Kotkajärvi, but the water amounts of these ditches are so small, that their total influence is fairly minor. On the other hand in more nutritious ditches the water protection actions work more efficiently. A lot of nitrogen and some infectious bacteria come form the Viljasaarenoja to the lake. The ph values of the waters of Järvenpäänoja and Pihlajanmäenoja were high, but the flow was almost non-existent. Sewage of holiday and permanent residences loads Lake Kotkajärvi. The acquisition prices and use costs of various sewage treatment systems were compared in the case of Niemikotka holiday camp. The methods were 1) all waters into a closed tank, 2) black sewage into closed tank and grey water to soil infiltration, 3) waters into a three part sedimentation tank and further to soil infiltration. The calculations are based on to the prices of year 2003. A questionnaire about sewage load to the Lake Kotkanjärvi was conducted for the inhabitants in the surroundings. It was answered by 46 of 130 households. In many estates sewage was infiltrated directly to the soil without any treatment. Black and grey sewage was carried through sedimentation tanks into soil infiltration without phosphorous removal. Some problems are caused on effective treatment of sewage from some saunas due to their location very close to the shore. Worrying is that only third of the answerers have affiliated to the arranged waste management. Monitoring and management suggestions are made in the publication. 5.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

3. Johdanto Kotkajärven kehittämis- ja suojeluyhdistys ry:n aktiivinen toiminta käynnisti työn Kotkajärven tilan, kuormituksen ja vesikasvillisuuden selvittämiseksi vuonna 2003. Työssä selvitettiin, mitkä tekijät kuormittavat Kalvolassa sijaitsevaa Kotkajärveä ja mitä toimia voidaan tehdä ulkoisen kuormituksen, erityisesti jätevesikuormituksen, vähentämiseksi. Merkittävin ihmisen toiminasta peräisin oleva Kotkajärveä kuormittava tekijä ovat asutuksen jätevedet. Valuma-alueen metsistä ja soilta tulee luonnonkuormitusta, jota talouskäyttö lisää. Itse asiassa Kotkajärven kuormituksesta suurin osa tulee metsätalousalueilta, sillä peltoalaa on valuma-alueella niukasti. Luonnonkuormitukseen ei kuitenkaan voida vaikuttaa, joten se on jätetty tässä yhteydessä tarkastelun ulkopuolelle. Rannan kiinteistöistä suurin osa (noin 90 %) on kesämökkejä, mutta joukkoon mahtuu myös ympärivuotisessa käytössä olevia asuinkiinteistöjä. 4. Yleistä Kotkajärvestä Kokemäenjoen vesistöön kuuluva, Kalvolan kunnan eteläosassa sijaitseva Kotkajärvi (karttalehdet 213103, 211312) on karu ja melko kirkasvetinen järvi (Jutila & Harju 2004), joka soveltuu hyvin virkistyskäyttöön. Se on kahta syvännettä lukuun ottamatta matala. Kotkajärvi ei ole juuri rehevöitynyt. Valuma-alueella sijaitsee kaksi lampea: Perälammi ja Ujalanlammi. Taulukko 1. Numerotietoa Kotkajärvestä (www.kotkajarvi.net ja Hertta-tietokanta). Pinta-ala 2,84 km 2 Tilavuus 8 300 000 m 3 Keskisyvyys Suurin syvyys 3 m n.11 m Valuma-alueen pinta-ala 20 km 2 Veden viipymä Rantaviivan pituus Kiinteistöjä Rannan asutustiheys n. 18 kk 17,8 km n. 130 kpl 9 kiinteistöä/km 5. Kotkajärven tila ennen ja nyt Suomen ympäristökeskuksen HERTTA -tietokannasta löytyy Kotkajärven seurantatuloksia vuodesta 1966 lähtien, joskaan ei joka vuodelta (Liite 1). Näytteitä on otettu kahdelta seurantapisteeltä Sittala 1 ja Taljala 2 pääosin yhden, viiden ja kymmenen metrin syvyyksiltä (Kartta 1). Sekä talvella että kesällä (jäätön aika) näytteitä on otettu kahdeksan kertaa, mutta olennaisia suureita kuten fosforia on analysoitu enemmän talvinäytteistä. Sittalan syvänteellä näytteitä on otettu 15 kertaa ja Taljalassa kolme kertaa. Kaikkiaan Kotkajärvestä otettujen näytteiden määrä on varsin alhainen, ja järven tilasta ja sen kehityksestä saataisiin parempi käsitys, jos näytteenotto olisi säännöllisempää. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 6

Kartta 1. Kalvolan Kotkajärven näytteenottopisteet Hertta-tietokannassa. Loppukesällä 1997 ja lopputalvella 1998 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys tutki Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosaston toimesta Kotkajärven tilaa (ymla 1998). Kotkajärven veden peruslaatu oli selvästi humussävytteinen. Sateisina kausina veden väriluvun arvioitiin kohoavan varsin suureksi. Ravinnetaso oli sekä fosforin että typen osalta alhainen, ja Kotkajärvi oli säilyttänyt karun luonteensa. Hajakuormitus arvioitiin vähäiseksi valuma-alueen pienen peltoalan vuoksi. Pienialaisissa syvänteissä esiintyi loppukesällä happivajetta ja rautapitoisuus oli hieman kohollaan, mutta ravinteiden vapautumista sedimentistä ei todettu. Talvella syvänteen happitilanne todettiin hyväksi. Klorofyllipitoisuus (joka on mitattu vain kerran Kotkajärvellä, joten arvo on korkeintaan suuntaa antava) oli lievää rehevyyttä osoittava 5,8 µg/l, Veden ph oli humuspitoisuuden vuoksi hapan, mutta puskurikyky oli hyvä. Kotkajärven veden laatu arvioitiin hyväksi ja vakaana pysyneeksi (Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys 1998). Nämä tulokset ovat mukana Herttatietojärjestelmässä, ja niitä on myös hyödynnetty tämän tutkimuksen aineistona. Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten ympäristökeskusten laatimassa Pintavesien laatu 2000 2003, yleinen käyttökelpoisuus -luokituksessa Kotkajärvi on merkitty erinomaiseksi. Jätevesien pilaava vaikutus ei juuri ole vielä havaittavissa. Kolmen viime vuoden aikana Kotkajärven tila on osin hieman parantunut, vaikkakin vesikasviongelma matalissa lahdissa on lisääntynyt. Erityisesti siimapalpakko (Sparganium gramineum) haittaa paikoitellen virkistyskäyttöä (veneilyä, kalastusta ja uimista). Järven suojelu on järkevää aloittaa nyt, kun veden laatu on vielä erinomainen. Kotkajärven Niemi-Kotkan rannalta on otettu pintavesinäytteenä nk. uimapaikkanäytteitä 1.7.2003, 20.6.2001, 28.6.2000, 29.6.1999, 27.7.1998 ja 16.6.1997. Näiden näytteiden tulokset antavat samansuuntaisen kuvan kuin varsinaiset vesistönäytteet, ja tulokset on esitetty liitteessä 2. 7.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

Taulukko 2. Pintavesien yleisen käyttökelpoisuuden arvioinnissa käytettyjen vedenlaatumuuttujien luokkarajat sekä sinisellä Kotkajärven tietojen sijoittuminen (Herttatietokanta, Alueelliset ympäristökeskukset & Suomen ympäristökeskus 2005). I II III IV V Erinomainen Hyvä Tyydyttävä Välttävä Huono < 4 < 10 < 20 20 50 > 50 Klorofylli-a µg/l (sisävesi) Kokonaisfosfori µg/l (sisävesi) < 12 < 30 < 50 50 100 > 100 Näkösyvyys m > 2,5 1-2,5 > 1 Sameus FTU < 1,5 > 1,5 Väriluku < 50 50 100 < 150 > 150 (<200) Happipitoisuus, % päällysvedessä 80 110 80 110 70 120 40 150 vakavia O 2 ongelmia Alusveden hapettomuus ei ei satunnaista esiintyy yleistä Hygienian indikaattoribakteerit < 10 < 50 < 100 < 1000 > 1000 kpl /100ml Petokalojen Hg-pitoisuus, < 1 mg/kg As, Cr, Pb, µg/l < 50 > 50 Hg µg/l < 2 > 2 Cd µg/l < 5 > 5 Kokonaissyanidi µg/l < 50 > 50 Levähaitat ei satunnaisesti toistuvasti yleisiä runsaita Kalojen makuvirheet yleisiä yleisiä 5.1. Happitilanne Hapen liukenevuus veteen riippuu lämpötilasta: mitä kylmempi vesi, sitä enemmän happea siihen liukenee. Happikyllästysaste kertoo, kuinka paljon happea vedessä on siitä määrästä, mikä lämpötilan perusteella siihen olisi voinut liueta. Jos happi loppuu veden pohjakerroksista, vapautuu ravinteita takaisin järveen. Hapen vähetessä vesipatsaasta alkavat kalat kärsiä, ja kun happitilanne heikentyy tarpeeksi, kalat kuolevat. Hyvä happipitoisuus on osoitus vesistön hyvästä kunnosta. Normaalissa puhtaana ja hyvänä säilyneessä järvessä alusveden happitilanne pysyy hyvänä ympäri vuoden. Pienialaiset syvänteet voivat olla vähähappisia luontaisista syistä ilman ulkoista kuormitusta. Heikoimmillaan happitilanne on kerrostuneisuuskausien loppupuolella eli maaliskuussa talven jälkeen ja elokuussa ennen syyskiertoa. Kotkajärven syvänteistä happi on loppunut tai happikyllästysaste on laskenut lähelle nollaa ajoittain kerrostuneisuuskauden lopulla. Näin kävi sekä kesällä että talvella vuonna 1991 (0 % ja 5 %) ja talvella 1997 (4 %). Alusveden happipitoisuuksissa on suuriakin vuosien välisiä vaihteluita. Satunnaiset alusveden happiongelmat viittaavat tyydyttävään tilaan. Kotkajärven kaksi syvännettä ovat pinta-alaltaan hyvin pienet, joten niiden merkitys järven kannalta on vähäinen. Pintavedessä happea on riittänyt sekä kesällä (lukuun ottamatta vuonna 2003 havaittua 73 % kyllästysastetta) että talvella eikä kyllästeisyys ole noussut juuri yli sadan (mikä olisi viite leväkukinnoista)(kaaviot 1, 2 ja 3). Avovesikaudella tuuli sekoittaa matalan järven vettä tehokkaasti ja tämä parantaa pohjan happitilannetta. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 8

14 13 12 11 10 9 8 mg/l 7 6 5 4 3 2 1 0 66 75 76 91 96 97 98 03 Vuosi Kaavio 1 1m 5m 10m Happipitoisuuden muutokset Kotkajärvessä Sittalan pisteellä (HERTTA). Kaikkien Kotkajärven happinäytteiden (n= 58) pitoisuuskeskiarvo on 7,63 mg/l (vastaava kyllästysprosentti on 65,0; n=58), joka on 0,1 mg/l korkeampi kuin Hämeenlinnan Katumajärven (Jutila & Salminen 2006). Hapen pitoisuus on ollut 0 13,2 mg/l (0 105 %). Pintaveden (1m) näytteiden happipitoisuuden keskiarvo on 88,4 % (n=15). Kotkajärven koillisosaa 25.7.2003. 9.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

30,0 120,0 25,0 100,0 kokonaisfosforipitoisuus (ug/l) 20,0 15,0 10,0 80,0 60,0 40,0 hapen kyllästysaste (%) P, kesä, 1m P, talvi, 1m P, kesä 10 m P, talvi 10 m O2, kesä, 1m O2, talvi, 1m O2, kesä, 10m O2, talvi, 10m 5,0 20,0 0,0 1966 1975 1976 1991 1996 1997 1998 2003 Vuosi 0,0 Kaavio 2 Kotkajärven Sittalan syvänteen fosfori- ja happipitoisuuksien kehitys. Tiedot Herttajärjestelmästä 30,0 100,0 90,0 25,0 80,0 kokonaisfosforipitoisuus (ug/l) 20,0 15,0 10,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 hapen kyllästysaste (%) P, kesä, 1m P, talvi, 1m P, kesä, 10 m P, talvi, 10 m O2, kesä, 1m O2, talvi, 1m O2, kesä, 10m O2, talvi, 10 m 5,0 20,0 10,0 0,0 1966 1975 1976 1991 1996 1997 1998 2003 Vuosi 0,0 Kaavio 3 Kotkajärven Taljalan syvänteen fosfori- ja happipitoisuuksia. Tiedot Hertta-järjestelmästä Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 10

5.2. Ravinnetilanne 5.2.1. Minimiravinne ja ravinnepitoisuus Biomassan kasvunopeuteen vaikuttaa Liebigin minimitekijälain mukaan se tekijä, jota on suhteellisesti vähiten saatavilla. Levien biomassa koostuu hiilestä (C), typestä (N) ja fosforista (P) painosuhteessa 40C : 17N : 1P. Vaikka fosforia tarvitaan solussa suhteellisesti typpeä paljon vähemmän, fosforin määrä rajoittaa yleensä biomassan kasvua sisävesistöissä. Ravinnesuhdetarkasteluilla voidaan selvittää alustavasti vesistön minimiravinne. Tarkasteluvaihtoehtoja on kolme, joista tarkin on ravinteiden tasapainosuhde. Kasvua rajoittava epäsuotuisa tekijä voi olla myös liian suuri määrä jotain kasvutekijää (Salonen ym. 1992). Kokonaisfosfori ilmoittaa vedessä olevien fosforin eri muotojen kokonaismäärän. Normaalihappisessa järvessä fosforia sedimentoituu järven pohjaan rautaan sitoutuneena. Kun happi kuluu loppuun järven pohjasta, vapautuu sitoutunut fosfori pohjasta. Tämä on yksi sisäisen kuormituksen muoto. Vapautuvan fosforin määrä riippuu happikadon mittasuhteista (Salonen ym. 1992). Typpi on järven tuottajien toiseksi tärkein ravinne (taulukko 3) ja siksi rehevöitymisen kannalta tärkeä. Kokonaistyppipitoisuus sisältää kaikki typen orgaaniset ja epäorgaaniset esiintymismuodot. Humuspitoisen veden typpipitoisuus on korkeampi kuin kirkkaan, ja pohjaveden hapettomuus nostaa typpipitoisuuksia, kun ammoniumia vapautuu pohjalietteestä. Typen pitoisuudet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan: kesällä pitoisuudet ovat pienemmät, kun typpeä käytetään yhteyttämiseen. Vertikaalisuunnassa typpeä on enemmän pohjan läheisessä vedessä kuin pintavedessä, koska mineralisaatiossa alusveteen vapautuu typpiyhdisteitä (Salonen ym. 1992). Kotkajärven minimiravinne on fosfori, sillä kokonaistypen ja kokonaisfosforin suhde oli kaikkien vesinäytteiden keskiarvona 76 (n=29), joka viittaa voimakkaaseen fosforirajoitteisuuteen. Taulukko 3. Järven rehevyystaso fosforin ja typen määrän perusteella. Rehevyysluokka Kok. P µg/l Kok. N µg/l Ultraoligotrofinen < 5 < 400 Oligotrofinen 5 10 400 800 Mesotrofinen 10 30 700 1300 Eutrofinen 30 100 1300 2700 Hypereutrofinen > 100 > 2700 5.2.2. Kokonaisfosforipitoisuus Kokonaisfosforipitoisuus ilmoittaa nimensä mukaisesti vedessä olevan fosforin kokonaismäärän. Fosforipitoisuus on erittäin tärkeä veden rehevyyden arvioinnissa. Kotkajärvessä se on myös perustuotannon minimitekijä. Erittäin karujen vesien fosforipitoisuus on alle 5 µgp/l ja karujen välillä 5 10 µgp/l. Kun fosforipitoisuus on 10 30 µgp/l, järvi on lievästi rehevä. Tätä korkeammat pitoisuudet ovat ominaisia reheville ja rehevöityneille järville. Fosforipitoisuus jakautuu vertikaalisesti siten, että pintavedessä on pääsääntöisesti alempi pitoisuus kuin pohjalla, sillä sedimentoituva aines vie fosforia alusveteen. Terveessä järvessä, jossa ei ole alusveden happiongelmia, fosfori pidättyy pohjalietteeseen eikä alusveden pitoisuustaso nouse kovin voimakkaasti. Pienialaisten syvänteiden aivan alimman vesikerroksen kohonneet fosforiarvot eivät ole välttämättä vielä kovin hälyttäviä, jos päällysveden fosforitaso on normaali. Näytteiden perusteella Kotkajärvi on karu eli oligotrofinen järvi. Keskiarvo järven kokonaisfosforipitoisuudelle on noin 7,6 µgp/l (kaaviot 2 ja 3). Lievästi rehevää fosforipitoisuutta osoittava taso on saavutettu vain vuonna 1991, jolloin sekä syvänteen talvi- että kesänäyte Sittalassa ja kesän pintaja pohjanäytteet Taljalassa nousivat keskiarvoa korkeammiksi ja niukasti lievästi rehevän puolelle. Kokonaisfosfori oli suurimmillaan vuonna 1991 kymmenen metrin syvyydeltä otetussa näytteessä 15 11.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

µg/l (Taljala, samana ajankohtana 11 µg/l Sittalassa). Kotkajärven kokonaisfosforipitoisuudet ovat pysyneet melko vakaina eikä selvää suuntausta voida osoittaa. Suomen ympäristökeskuksen yleisen käyttökelpoisuusluokituksen mukaan vesi on laadultaan erinomaista, jos fosforipitoisuus on 12 µg/l. 5.2.3. Kokonaistyppipitoisuus Kokonaistyppipitoisuus sisältää kaikki typen eri esiintymismuodot, kuten orgaanisen typen ja epäorgaaniset muodot (nitraatti, nitriitti ja ammonium). Typpipitoisuus kertoo järveen tulevasta kuormituksesta. Luonnontilaisten kirkkaiden vesien typpipitoisuus on 200 500 µgn/l. Humusvesissä taso on hiukan korkeampi 400 800 µgn/l. Hyvin ruskeissa vesissä typpeä on luonnostaakin yli 1000 µg/l. Kesällä tuotanto kuluttaa typpivaroja ja talvella typen käyttö on vähäisempää, joten pitoisuudet pysyvät korkeammalla. Typpipitoisuudet tavallisesti kasvavat syvemmälle mentäessä, koska alusveteen vapautuu mineralisaation yhteydessä typpiyhdisteitä. Kotkajärven kokonaistyppipitoisuuden keskiarvo on noin 530 µgn/l (n=34; pintavesi 500 ja alusvesi 533 µgn/l)(kaavio 4), joka on 50 µgn/l pienempi kuin Hämeenlinnan Katumajärvellä (Jutila & Salminen 2006). Pitoisuuksien vaihtelu on suurta: 260 1000 µgn/l. Korkein pitoisuus on syyskiertoaikaisesta näytteestä. Kokonaistyppipitoisuuksien keskiarvon perusteella Kotkajärvi on vedenlaadultaan oligotrofinen eli niukkaravinteinen (taulukko 3). Kotkajärven kaikkien näytteiden kokonaistyppipitoisuuden kehityksessä ei ole selvää muutosta ajan suhteen. Typpipitoisuudelle ei SYKE:n luokkarajaa ole merkitty, sillä Suomen järvissä fosfori on minimiravinne ja näin ollen typen merkitys rehevöitymisen kannalta on olennaisesti pienempi. 900,0 800,0 kokonaistyppipitoisuus (ug/l) 700,0 600,0 500,0 400,0 300,0 200,0 100,0 kesä 1 m talvi 1 m kesä 10 m talvi 10 m 0,0 1966 1975 1976 1991 1996 1997 1998 2003 Vuosi Kaavio 4 Kotkajärven Sittalan syvänteen kokonaistyppipitoisuudet vuosikeskiarvoina (HERTTA). 5.3. Happamuus, alkaliniteetti ja sähkönjohtavuus Alkaliniteetti mittaa veden kykyä vastustaa ph:n muutosta eli puskurikykyä. Suomen vesistöjen puskurikyky on huono. Happamoituminen näkyykin ensin puskurikyvyn laskuna ja sitten ph:n muutoksena. Puskurikyky riippuu suuresti järven valuma-alueesta: peltovaltaisuus vähentää happamoitumisris- Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 12

kiä ja karut, kallioiset, ohuen moreenikerroksen valuma-alueen järvet ovat alttiimpia happamoitumiselle. Järven puskurikyky ja happamoitumisaste alkaliniteetin perusteella on esitetty taulukossa 4. Taulukko 4. Järven puskurikyky alkaliniteetin perusteella. Alkaliniteetti mmol/l Puskurikyky Happamoitumisaste < 0,01 huono voimakkaasti happamoitunut 0,011-0,05 välttävä happamoitunut 0,051-0,1 tyydyttävä happamoitumassa 0,11-0,2 hyvä hyvin puskuroitu > 0,2 erinomainen erittäin hyvin puskuroitu Suomen vesistöjen ph on keskimäärin 6,5 6,8 eli lievästi hapan, mikä johtuu luontaisesta humuskuormituksesta. Syvänteiden pintavesien kesäajan ph-arvojen keskiarvo on noin 6,9. Kesäisin ph on hieman korkeampi kuin talvella levätuotannon takia. Pintaveden ph on alusvettä korkeampi, koska alusveteen vapautuu hajotustoiminnan seurauksena hiilidioksidia, joka veden kanssa reagoidessaan laskee ph -arvoa. Vesistöjemme eliöt ovat sopeutuneet elämään ph-alueella 6 8. Kotkajärven veden alkaliniteettimittausten (n=31) tulosten keskiarvo on 0,24 eli järviveden puskurikyky on erinomainen. Alin arvo on 0,18 mmol/l, joka sekin on vielä hyvä (kaavio 5). Näin ollen pelko happamoitumisesta on vähäinen. Alkaliniteettiarvojen kehitys lienee hienoisesti nouseva. Kotkajärven veden ph on hyvällä tasolla keskiarvon ollessa 6,76 (n=42). Koko tutkimusjakson ajan se on ollut lähellä neutraalia (kaavio 5). Korkein mitattu arvo on 7,7 ja alhaisin 6,2. Kehitys on ehkä vähän laskusuunnassa. 9 8 0,4 0,35 alkaliniteetti (mmol/l) PH 7 6 5 4 3 2 0,3 0,25 0,2 0,15 0,1 ph Alkaliniteetti 1 0,05 0 1960 1970 1980 1990 2000 2010 Vuosi Kaavio 5 Kotkajärven ph:n ja alkaliniteetin kehitys (HERTTA). Kotkajärven sähkönjohtavuus on vaihdellut välillä 6,0 6,7 ms/m, keskiarvon ollessa 6,15 (n=40). Tämä on hyvä arvo. Sähkönjohtavuus on ollut huono mittausvuosista vuonna 1966, jolloin sähköjohtavuus oli 4,5 ms/m. 0 5.4. Sameus, kiintoaine ja väri Sameus mittaa nimensä mukaan vedessä olevaa samennusta ja sen yksikköinä käytetään FTU-, NTUja FNU- arvoja, jotka tarkoittavat samaa asiaa. FTU-lyhenne tulee sanoista Formazin Turbidity Units. Kirkkaan veden sameus on <1 FTU ja lievästi samean veden 1 5 FTU. Syvänteiden pohjalla samen- 13.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

nus kasvaa kirkkaissakin vesissä ja sameus voi olla 5 10 FTU. Kesällä sameus on suurempi kuin talvella leväsamennuksen vuoksi. Kotkajärvellä kaikkien näytteiden sameuden keskiarvo on 1,61 FNU (n=37) eli vesi on miltei kirkasta. Mediaani on tasan 1, joten yleensä Kotkajärven vesi voitaneen luokitella kirkkaaksi. Arvot vaihtelevat välillä <0,0 5,8, ja vain Taljalan alusvesinäytteestä saatu 14 on muista eroava arvo. Selvää suuntausta sameusarvoissa ei ole havaittavissa (kaavio 6). Veden väriin vaikuttavat järven valuma-alueen olot. Suovedet ja maaperästä huuhtoutuneet humusaineet ovat suurimpia veden värin aiheuttajia Suomen oloissa. Väriluvun ja humuspitoisuu-den yhteys on esitetty taulukossa 5. Rauta, levät ja muut liuenneet ja kiinteät aineet aiheuttavat myös vedelle väriä. Suomen vesistöjen keskimääräinen värin arvo on 51 mg Pt/l. Jos vedessä on 6,6 mg Pt/l väriä, vastaa se suunnilleen 1 mg/l humusta. Väriarvot vaihtelevat vuosittain sadannan ja siitä johtuvien valuma-olojen mukaan. Värin arvot voivat jopa kaksinkertaistua, jos kyseessä on runsassateinen kesä. Kesällä väriarvot laskevat hiukan, kun UV-valo hajottaa vedessä olevaa humusta. Taulukko 5. Väriluvun ja veden humuspitoisuuden yhteys. Väriluku (mg Pt/l) Veden humuspitoisuus 5-15 kirkas/väritön 20-40 lievästi humuspitoinen 40-100 humuspitoinen yli 100 erittäin humuspitoinen 6,0 140,0 Sameus Väri sameus (FNU) 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 Väri (CNR mg Pt/l) 0,0 0,0 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 Vuosi Kaavio 6 Kotkajärven sameuden ja väriarvojen kehitys (HERTTA). Kotkajärvellä kaikkien näytteiden (n=35) keskimääräinen väriluku on 45,49 mg Pt/l arvojen vaihdellessa välillä 15 80 mg Pt/l (Md=40; kuvio 14). Väriluvun perusteella vesi on jonkin verran humuksista eikä siinä ole tapahtunut selkeää muutosta suuntaan tai toiseen vuosien kuluessa (kaavio 6). Kotkajärvellä kiintoainemäärityksiä on tehty varsin vähän. Niiden keskiarvo on 2,6 mg/l (n=13) vaihdelleen 0,6-6 mg/l. Kiintoainepitoisuus on melko lähellä kirkkaan veden rajaa 1,0 mg/l. 5.5. Kemiallinen hapenkulutus eli COD ja sähkönjohtavuus Kemiallinen hapenkulutus (COD eli Chemical Oxygen Demand) mittaa veden sisältämien hapettuvien orgaanisten ainesten määrää. Hapettimena käytetään mangaania (luonnonvesille) ja kromia (jätevesille). Aiemmin samaa asiaa mittasi kaliumpermanganaattiluku, josta saadaan COD-arvo kertomalla KMnO 4 luvulla 0,253 tai KMnO 4 on 3,953 kertaa COD. Orgaaniset ainekset voivat olla vedessä olevaa Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 14

orgaanista ainetta, kuten humusta, jätevettä, karjatalouden päästöjä tai luonnon-huuhtoumaa. Kaikki orgaaninen aines ei kuitenkaan hapetu, joten tulokset ovat suhteellisia. Humus-vesissä eli ruskeissa vesissä COD-arvo on 10 20 mg O 2 /l ja värittömissä vesissä 4 10 mg O 2 /l. Kotkajärven kemiallisen hapenkulutuksen keskiarvo (sisältää COD Mn -arvot ja KMnO 4 - muunnetut arvot) on 9,52 mg/l (n=29; 6,8 13,0) eli melko värittömille järvivesille tyypillinen. Pitoisuuksissa ei ole havaittavissa selkeää ajallista trendiä. Sähkönjohtavuus mittaa vedessä olevien suolojen määrää: mitä suurempi arvo, sitä enemmän suoloja. Järvivedet sisältävät lähinnä natrium-, kalium-, kalsium-, magnesium-, kloridi- ja sulfaattiioneja. Järviveden sähkönjohtavuus on yleensä 5 10 ms/m, voimakkaasti viljeltyjen alueiden vesistöjen jopa 15-20 ms/m. Sähkönjohtavuus kasvaa talvisin ja pohjaan päin siirryttäessä. Kotkajärven keskimääräinen sähkönjohtokyky on 6,15 ms/m (n=40; 4,6 7,3) eli se ilmentää valuma-alueelta tulevan varsin vähän suoloja. Sähkönjohtokyky on ollut tutkimusaikana melko vakaa. 5.6. Metallit Kotkajärvestä on tehty jonkin verran metallimittauksia. Alumiinia on tutkittu 8 näytteestä ja arvot ovat vaihdelleet 21 69 µg/l (keskiarvo 43,1 µg/l). Myös kaliumin, kalsiumia, natriumia ja magnesiumia on tutkittu 8 näytteestä. Mangaania on tutkittu 21 näytteestä ja tulokset osoittavat suurta vaihtelua (keskiarvo 60,52 µg/l; vaihteluväli 5,0 >1500,0). Elokuussa 1991 oli sekä Sittalan että Taljalan syvännepisteellä havaittavissa mangaanin vapautumista alusveteen. Fosforipitoisuudet ovat kyseissä tilanteissa hieman kohonneet. Rautapitoisuutta on määritetty 34 kertaa, ja keskiarvo on 277,5 µg/l (60 1900 µg/l). Rautapitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan samoina aikoina kuin mangaanipitoisuudetkin ja lisäksi kesällä 1975 oli havaittu normaalia korkeampi arvo. Rauta ja mangaani sitovat fosforia ja niukkahappisissa oloissa nämä yhdisteet hajoavat. Kotkajärvessäkin korkeimmat arvot osuvat syvänteen alusveden niukkahappisiin ajankohtiin. 5.7. Näkösyvyys Näkösyvyys tarjoaa hyvän seurantasuureen, jota voi tarkkailla myös omassa rannassa. Näkösyvyys vaihtelee säätilan, tuulisuuden, pilvisyyden, sateisuuden jne. mukaan ja sitä vähentävät mm. valumaalueelta tuleva kiintoainekuormitus sekä leväkukinnat. Kotkajärven keskimääräinen näkösyvyys on 2,98 m eikä selvää ajallista trendiä ole havaittavissa (kaavio 7). Kotkajärven ranta-asujien kannattaisi aloittaa omatoiminen näkösyvyyden seuranta. Pitkäjännitteisellä seurannalla voisi pienin kustannuksin kerryttää korvaamatonta tietoa järven tilasta. 5.8. Suolistoperäiset enterokokit ja koliformiset bakteerit Lämpökestoiset koliformit ovat indikaattoribakteereja, joita käytetään veden hygieenisen laadun mittaamiseen. Koliformisten bakteerien esiintymistä voidaan pitää vain veden yleisen likaantumisen ilmentäjänä. E. colia lukuun ottamatta kyseiset bakteerit saattavat olla peräisin muualtakin kuin ihmisen tai tasalämpöisen eläimen ulosteista. Suolistoperäiset kolibakteerit ja suolistoperäiset enterokokit eivät ole varsinaisia taudin aiheuttajia, mutta niiden esiintyminen kertoo mahdollisesta riskistä, että vedessä voi olla myös taudin aiheuttajia. Jätevesien lisäksi normaali haja-asutus aiheuttaa ulosteperäistä kuormitusta. Tulosten tulkinta voi olla vaikeaa siinä mielessä, että ei voida aina varmuudella sanoa, onko kuormitus ollut ulosteperäistä ja mikä on ollut mahdollinen lähde. Runsas bakteerikasvu ei välttämättä osoita tautiriskiä, mutta kylläkin veden likaisuutta. Uimavesi on hyvälaatuista, kun koliformisten bakteerien tiheys on alle 10 000/100 ml, fekaalisten koliformien alle 500 pmy/100 ml ja suolistoperäisten enterokokkien alle 200/100 ml. Lyhenne pmy kuvaa tutkimusmaljalle joutuneiden elävien bakteerisolujen lukumäärää. Talousvedelle ja juomavedel- 15.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

le on asetettu tiukempia rajoja bakteerien suhteen. Kotkajärven vettä käytetään juomavetenä yhdellä lomakiinteistöllä, ja talousvetenä sitä käytetään osassa alueen kiinteistöistä. Kotkajärven näkösyvyys 6 5 näkösyvyys (m) 4 3 2 Sittala 1 Taljala 2 1 0 1960 1965 1970 1975 1980 1985 1990 1995 2000 2005 Vuosi Kaavio 7 Kotkajärven näkösyvyyden kehitys (HERTTA). Kotkajärven vesinäytteistä on analysoitu koliformisia bakteereja neljä kertaa vuosina 1975 ja 1976. Näiden näytteiden keskiarvo on 7,5 pmy/100 ml, mikä on hyvin alhainen määrä. Suolistoperäisiä enterokokkeja on analysoitu kaksi kertaa vuosina 1975 ja 1976, joista toisella kerralla bakteereja ei havaittu ja toisella kerralla tulos oli 160 pmy/100 ml. Ilmakuva Kotkajärven Pihlajamäenlahdelta. Vallas Oy elokuu 2003. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 16

6. Kotkajärven kasvillisuus 6.1. Johdanto Kotkajärven vesikasvillisuutta ei ole aiemmin systemaattisesti kartoitettu. Järveltä ja sen ympäristöstä on kerätty useita kasvinäytteitä ja Helsingin kasvimuseon rekistereistä Kotkajärven seudulta löytyy peräti 57 näytetietoa (Liite 3). Tavatuista vesi- ja rantakasveista mainittakoon isovesitähti (Callitriche cophocarpa), purolitukka (Cardamine amara), nuija- (Carex buxbaumii), kelta-, (Carex flava), hirssi- (Carex panicea) ja hernesara (Carex viridula ssp. viridula), vesikuusi (Hippuris vulgaris), rentovihvilä (Juncus supinus), ruskoärviä (Myriophyllum alterniflorum), rantaleinikki (Ranunculus reptans) ja kaitapalpakko (Sphagnum angustifolium). Muita mielenkiintoisimpia lajeja ovat mäkiarho (Arenaria serpyllifolia), ketonoidanlukko (Botrychium lunaria), pussikämmekkä (Coeloglossum viride), ketunlieko (Huperzia selago), sykeröpiippo (Luzula sudetica), keltanokitkerö (Picris hieracioides) ja pystyhanhikki (Potentilla recta). 6.2. Menetelmät Kotkajärven vesi- ja rantakasvillisuuskartoitusten tausta-aineistoksi saatiin elokuun lopulla 2003 lennetty ilmakuvausaineisto (Vallas Oy). Kasvillisuuskartoituksessa oli tavoitteena selvittää Kotkajärven vesi- ja rantakasvillisuus, kasvisto (sekä putkilo- että sammalkasvisto) ja arvokkaat luontotyypit. Uhanalaisten (mukaan lukien alueellisesti uhanalaiset) lajien, erityisesti suojeltavien lajien ja Suomen kansainvälisten vastuulajien esiintymät selvitettiin. Pääosin keskityttiin vesikasvillisuuteen, mutta kasvistoltaan mielenkiintoisimmissa kohdissa selvitettiin myös rannan ja saarien lajistoa. Aluetta tutkittiin ilmakuvista. Lajiston ja kuvioiden kartoitus tehtiin aluksi rannalta ja soudelleen sekä haraten käyden koko järven ympäri. Järvi jaettiin yhdeksään tutkimusalueeseen (kartta 2). Kotkajärven ilmakuvat yhdistettynä. Vallas Oy 2003. 17.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

Kymmenellä 5 m leveällä päävyöhykelinjalla kasvillisuutta kartoitettiin tarkemmin. Rannalta järven ulapalle kohtisuoraan suunnattu linja jaettiin osiin kasvillisuusvyöhykkeiden perusteella ja näiltä osilta määritettiin sekä kasvilajien peittävyys (prosentteina) että yleisyys (1-10-asteikolla). Useimmiten linjat koostuivat kolmesta osasta: ranta(luhta), ilmaversoisvyöhyke ja kelluslehtivyöhyke. Toisinaan ilmaversois- ja kelluslehtivyöhykkeet olivat sulautuneet käytännössä toisiinsa. Kartoitus toteutettiin pääosin heinä- ja elokuussa 2003, ja sitä täydennettiin vuosina 2002 ja 2004 tehdyillä havainnoilla. Kartoittajina toimivat Heli Jutila ja Matti Kouvo, ja tekstin kirjoittamisesta vastasi Heli Jutila. 6.3. Kotkajärven kasvillisuuden yleispiirteitä Kirkasvetisen Kotkajärven rannat ja ulappavedet ovat laajalti verraten kasvittomia, mikä johtuu rantojen ja pohjien suurista kivistä sekä osin myös runsaista liekopuista. Liekopuut ovat vedessä makaavia puita tai juurakoita. Nk. eroosiorannat ovat niukkakasvistoisia, mutta lahdelmissa, joihin kulkeutuu maa-ainesta järveltä ja niihin laskevista ojista, on runsaammin vesikasvillisuutta. Jonkin verran rantojen kasvillisuutta on vähentänyt rantojen tiheä mökkiasutus, ja siihen liittyvä rantojen hoito. Runsaimmat lummekasvustot (Nymphaea candida) löytyvät Pihlajaniemen ja Järvenpäänlahdilta. Kelluslehtisistä yleinen on myös siimapalpakko (Sparganium gramineum), joka kasvaa monessa lahdessa ja erityisen runsaana Jylhynlahdessa. Harva järviruovikko (Phragmites australis) verhoaa rantaa paikoitellen. Niemi-Kotkan tuntumassa on hiekkarantoja, jossa esiintyy vesikasvina mm. äimäruohoa (Subularia aquatica) ja rantakasvina harvinaista vataa (Myosoton aquatica). Järven koillisosan hiekkarannalla tavataan Nitella batrachosperma -näkinpartaislevää, ja siellä esiintyvät myös Kotkajärven ainoat järvikaislakasvustot (Schoenoplectus lacustris). Järven itäosissa Mertaniemen kohdilla luonteenomaisia ovat rämerannat. Selkäsaarten tuntumasta löytyy mielenkiintoista kasvistoa mm. nuijasara, hirssi- ja hernesara sekä rentovihvilä. Kotkajärven vesikasvistoon kuuluvat mm. pikkuvita (Potamogeton berchtoldii), tummalahnaruoho (Isoetes lacustris) ja jokileinikki (Ranunculus lingua). Myös järvisieni (Spongilla lacustris) on yleinen. Rantojen tyypillisimpiä heiniä ovat ylärannassa viihtyvä siniheinä (Molinia caerulea). Muita Kotkajärven rantojen maininnan arvoisia lajeja ovat mm. lehmus (Tilia cordata), jäkki (Nardus stricta), kangaskorte (Equisetum hyemale), luhtatähtimö (Stellaria palustris), katinlieko (Lycopodium clavatum) sekä luhta- ja purolitukka (Cardamine pratensis ja C. amara). Kasvillisuuskartoituksen tulokset on esitetty liitteissä 4 ja 5. Liitteessä 4 on kunkin osa-alueen lajisto yleisyyksittäin. Liitteessä 5 ovat linjatutkimusten tulokset. 6.4. Kasvillisuus osa-alueittain 6.4.1. Pihlajamäen- eli Niemelänlahti Osa-alueen tunnusomaisin kasvillisuuspiirre ovat länsi- ja eteläosaan sijoittuvat kellulehtiskasvustot, joita luonnehtivat ulpukka (Nuphar lutea), lumme, uistinvita (Potamogeton natans) ja siimapalpakko. Uistinvidan, ulpukan ja lumpeen kohdalla pohja on mutaista, sillä lahtiin tyypillisesti kulkeutuu ja kerrostuu ainesta, myös orgaanista ainesta, enemmän kuin niemiin. Osa-alueen rannat ovat metsäiset ja kiviset, ja veteen kaatuneita puita on varsin paljon. Kasvillisuusvyöhykkeet ovat lahdelmia lukuun ottamatta kapeat. Osa-alueen ilmaversoisista yleisimmät olivat järvikorte (Equisetum fluviatile) ja pullosara (Carex rostrata). Lahden eteläkulmauksessa oli järvikortteen luonnehtima rehevä lahdelma. Kurjenmiekka tavattiin länsipään lahdelmassa, missä oli myös muita Iris -suvun lajeja, joten esiintymä saattaa olla istutettu. Uposkasveista yleisin oli ruskoärviä. Vesiruttoa tavattiin muutamassa yksittäisessä kasvustossa. Muutaman sadan metrin päässä Niemikotkan luoteisrantavedessä oli soraa ja hiekkaa, ja pohjalla tavataankin mm. äimäruohoa, joka ei menesty orgaanisten sedimenttien luonnehtimalla pohjalla. Pohjaruusukkeisiin kuului myös rantaleinikki. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 18

Pihlajamäenlahdella tavattiin 65 putkilokasvilajia. Rantakasvilajeista mainittakoon isoalvejuuri (Dropteris expansa) ja katinlieko. Vesikasvistossa niukkana esiintyi myös keiholehti (Sagittaria sagittifolia). Kartta 2. Kotkajärven kasvillisuuskartoituksen tutkimusalueet ja kasvillisuuslinjat. Tämän osa-alueen kasvillisuuslinjan 1. vyöhykkeiden yhteispituus oli 25,5 m. Syvyys kelluslehtivyöhykkeen päässä oli 238 cm. Yleisin kapean (1,5 m) rantavyöhykkeen laji oli tervaleppä (Alnus glutinosa) (peittävyys 70 %/ yleisyys 8). Kenttäkerroksessa runsaimpia olivat pullosara (peittävyys 5 %/ yleisyys 3) ja luhtarölli (Agrostis canina, 3% peittävyys/yleisyys 2). Vyöhykkeessä tavattiin 16 putkilokasvilajia. 11,5 m leveä ilmaversoisvyöhyke käsitti vaihettumaa kellulehtisten vyöhykkeeseen ja siksi yleisin laji oli uistinvita (15 %/4). Vyöhykkeen luonnehtijalaji oli järvikorte (Equisetum fluviatile; 5 %/2) ja siinä tavattiin 5 putkilokasvilajia. 12,5 m leveässä kelluslehtivyöhykkeessä dominoi uistinvita (80 %/9). Osa-alueen I kasvillisuuslinjan 2. vyöhykkeiden yhteispituus oli 17 m. Syvyys kelluslehtivyöhykkeen päässä 200 cm. Kapean (1,5 m) rantavyöhykkeen runsaimmat lajit olivat tuhkapaju (Salix cinerea; 40 %/5), tervaleppä (15 %/2), järviruoko (15 %/4) ja viitakastikka (Calamagrostis cansescens; 7%/4). Siinä tavattiin 10 putkilokasvilajia. Ilmaversoisvyöhykkeessä yleisin laji oli järviruoko (30 %/5), ja kelluslehtivyöhykkeessä siimapalpakko (20 %/4) ja isoulpukka (20 %/4). Molemmat vyöhykkeet olivat 8 m pitkiä. 19.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

Näkymä Pihlajamäenlahdelta 25.7.2003. 6.4.2. Isonsuonlahti eli Luusuan lahti Tämän osa-alueen rannat ja ulappavedet olivat verraten kasvittomia, mikä johtui rantojen ja pohjien suurista kivistä sekä osin myös runsaista liekopuista. Toisaalta harva ruovikko verhosi rantaa eritoten lähestyttäessä osa-alueen itärajaa. Laikkuina tavattiin myös uistinvitaa, mutta lumpeet ja ulpukat esiintyivät lähinnä yksittäin. Tyypillisiä rantojen reunustajia olivat pullo- ja jouhisara (Carex lasiocarpa), missä vain vähän maata oli jäänyt kivien väliin. Luusuassa, mistä laskujoki lähtee, oli melko runsasta kasvillisuutta, johon kuuluivat mm. luhtakastikka (Calamgrostis stricta), vehka (Calla palustris) ja leveäosmankäämi (Typha latifolia). Kotkajärven luusuan lahti. Heli Jutila. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 20

Tämän osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 16 m. Syvyys kelluslehtivyöhykkeen päässä oli 102 cm. Runsaimmat rantavyöhykkeen lajit olivat ranta-alpi (Lysimachia vulgaris, 40%/7), jouhi- (30%/7) ja pullosara (20%/5). Harvassa 15 m leveässä ilmaversois kelluslehtivyöhykkeessä yleisin laji oli pullosara (10%/4), ulpukan peittäessä n. 5% (yleisyys 4). 6.4.3. Kotkajärven koillisosa Tämä osa-alue koostui tyypillisesti kivisistä rannoista. Ulajansaarten tarjoamasta suojasta huolimatta alue on altis etelätuulille, mikä heijastuu Kotkajärvenkin mitassa niukkana kasvillisuutena. Koillisosan lahdelmaan tulee lähdevaikutteisen ojan vettä, joka kulkee neljän kalalammikon läpi ennen järveen tulemistaan. Nykyisellään kalalammikot eivät ole enää alkuperäisessä käytössä, mutta toiminevat laskeutusaltaiden tapaan vähentäen järveen tulevaa kuormitusta. Yli kaksi metriä syvät altaat ovat melko niukkakasvistoisia tumman vedenkin vuoksi. Ylin kalalammikko oli korpikaislan (Scirpus sylvaticus), viiltosaran ja rantamataran (Galium palustre) luonnehtima. Koillisosan lahdelma oli pääosin hiekka- ja silttipohjainen. Lahden luoteisosassa oli lumpeiden ja ulpukoiden luonnehtimia kellulehtiskasvustoja, ja lahdella oli myös siimapalpakkokasvustoja. Lahden pohja oli harvakseltaan ruskoärviän ja ahvenvidan (Potamogeton perfoliatus) peittämää. Rantakasvistoon kuuluivat mm. luhtalitukka, niittymaarianheinä (Hierochloe hirta), katinlieko, rantaminttu (Mentha arvensis) sekä kullero (Trollius europaeus), joka lienee istutettu. Mäntykankaiselta Ulajansaarelta tavattiin pikaisella käynnillä 36 putkilokasvilajia. Tämän osaalueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli vain n 5,7 m. Syvyys kelluslehtivyöhykkeen päässä 195 cm. Alle metrin levyistä rantavyöhykettä vallitsi siniheinä (35%/7) sekä puista mänty (25%/1) ja tervaleppä (10%/2). Ilmaversois-kelluslehtivyöhykkeessä yleisin laji oli isoulpukka (25%/6), ja ruskoärviääkin (10%/4) oli mainittavassa määrin. Kotkajärven karua pohjoisrantaa. 6.4.4. Jauhosaaren ympäristö Tältä osa-alueelta löytyy moreenirannan lisäksi myös kallio- ja hiekkarantaa. Pohjoisemmassa, hiekkarantasessa lahdelmassa esiintyi vesikasvina mm. äimäruohoa sekä Nitella batrachosperma - näkinpartaislevää. Täällä esiintyivät myös Kotkajärven ainoat järvikaislakasvustot. Eteläisempi lahdelma on pääosin moreenirantainen. 21.. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13

Jauhosaaren lähistön hiekka- ja kalliorantaa. 6.4.5. Jylhynlahden ympäristö (Mannerniemi - Amalinkivi) Jylhynlahti edustaa järven rehevintä ranta- ja ulappakasvillisuutta, minkä johdosta lahden rannalle perustettiin kaksi kasvillisuuslinjaa. Jylhynlahden laakealla rannalla esiintyi tyypillisen selkeä jako kasvillisuuden alavyöhykkeisiin. Lahden kasvillisuus koostui sekä puhtaan veden lajeista että metsäojan tuoman ravinteiden ja kiintoaineen johdosta taajoista kelluslehtilautoista. Lajistosta päätellen metsäoja saattaa kuitenkin olla alun perin lähdevaikutteinen pienvesi. Ensimmäisen kasvillisuuslinjan (5a) runsaslajisen (37 putkilokasvilajia) rantavyöhykkeen runsain laji oli siniheinä (20 %/7). Tervaleppä (10 %/4), luhtarölli (5%/3) ja kurjenjalka (Potentilla palustris, 4%/3) olivat seuraavaksi runsaimpia lajeja. Kapeassa ilmaversoisvyöhykkeessä (1 m) selvästi runsain ja yleisin laji oli pullosara (80%/10), jonka ohella tavattiin jouhisara ja rantaleinikki sekä 8 muuta putkilokasvilajia. Kelluslehtisten luonnehtimassa vyöhykkeessä (16 m) runsaimpia lajeja olivat uistinvita (20%/7) ja ulpukka (10%/4). Melko runsaina esiintyivät myös ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica; 7%/4) ja palpakot. Ilmeisesti välillä mataloituvan rantaprofiilin takia seuraava kasvillisuusvyöhyke oli jälleen ilmaversoisten, pullosaran (70%/9) ja jouhisaran (10%/3) luonnehtimaa vyöhykettä (13 m), missä rantaleinikki oli paikoin runsas (7%/3). Uloin, 50 m pitkä vyöhyke ulottui 2 m syvyyteen. Siinä oli harvakseltaan kellus- ja uposlehtisiä, ulpukan (7%/6), siimapalpakon (5%/7) ja ruskoärviän (1%/5) ollessa yleisimmät lajit. Toisen kasvillisuuslinjan (5b) runsaslajisen rantavyöhykkeen runsaimpia lajeja olivat jouhisara (25%/8), viitakastikka (17%/6), ranta-alpi (15%/4), siniheinä (7%/4) ja tervaleppä (20%/4). Muista lajeista mainittakoon luhtarölli, hirssisara, suoputki (Peucedanum palustre) a rantaminttu. Ilmaversoisvyöhykkeessä (12,5 m) selvästi runsain ja yleisin laji oli jouhisara (70%/10), jonka ohella vyöhykkeessä esiintyi niukahkona peräti 14 putkilokasvilajia. Seuraavassa upos- ja kelluslehtisten sekavyöhykkeessä runsain laji oli rantaleinikki (15%/6), mutta siimapalpakko saavutti yhtä suuren yleisyyden (7%/6). Myös uloin, peräti 200 m pitkä ja 3,3 m syvyyteen ulottuva vyöhyke oli kellus- ja uposlehtisten luonnehtima, mutta peittävyys siinä oli edellistä vyöhykettä alhaisempi ja esiintyminen katkonaisempi. Tyyppilajeja olivat ulpukka, lumme, siimapalpakko, rönsyleinikki ja ahvenvita. Jylhynlahden rannalta tavattiin myös herne-, hirssi- ja tuppisara (Carex vaginata), luhtalitukka, niittymaarianheinä (Hierochloe hirta), rantaminttu, jäkki, hanhenpaju (Salix repens) ja luhtavuohennokka (Scutellaria galericulata). Vesikasveista mainittakoon myös hapsiluikka (Eleocharis acicula- Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 13.. 22