VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 2 (12) 94 Kokouksen avaus Seurakuntaneuvosto tutustui ennen kokoustaan klo 17 alkaen Vaasan Seudun Rauhanyhdistyksen kutsumana Söderfjärdenin suviseura-alueeseen ja kuuli kenttämestari Timo Uljaksen selostuksen suviseura-alueen rakentamisesta ja muista suviseurojen valmisteluista. Suviseurat järjestetään 26. 29.6.2015 Vaasan Söderfjärdenillä. Puheenjohtaja kiitti Rauhanyhdistyksen edustajia suviseurojen esittelystä ja tarjoilusta. Puheenjohtaja avasi kokouksen. 95 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Seurakuntaneuvostoon kuuluu puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä, ja se on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 2. pykälän mukaan kutsu kokoukseen on toimitettava jäsenille viimeistään kolme päivää ennen kokousta. Tämän kokouksen kutsu ja esityslista on lähetetty seurakuntaneuvoston jäsenille 28.5.2015. Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 96 Pöytäkirjan tarkastus, nähtävänäolo ja siitä ilmoittaminen Seurakuntaneuvoston kokouksesta on pidettävä pöytäkirjaa, jonka puheenjohtaja allekirjoittaa ja sihteeri varmentaa. Seurakuntaneuvoston ohjesäännön 6. pykälän mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi kokouksen valitsemaa pöytäkirjantarkastajaa tai, jos kokous niin päättää, seurakuntaneuvosto kokouksessaan. Käytetyn vuorojärjestyksen mukaan pöytäkirjantarkastajina ovat Matias Mäkynen ja Erkki Teppo. Pöytäkirja tarkastetaan 9.6.2015. Tarkastettu pöytäkirja on nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikana 10. 24.6.2015. Pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Matias Mäkynen ja Erkki Teppo. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Erkki Teppo ja Mauri Öljymäki. 97 Työjärjestyksen hyväksyminen Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksytään seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Kokouksen asioiden käsittelyjärjestykseksi hyväksyttiin seurakuntaneuvoston jäsenille lähetetyn esityslistan mukainen järjestys. Lisäasiana käsiteltäväksi hyväksyttiin pykälässä 103 oleva asia.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 3 (12) 98 Seurakunnan toiminnan tavoitteet vuosille 2016 2018 ja talousarviokehykset vuodelle 2016 Vaasan seurakuntayhtymässä yhteinen kirkkoneuvosto antaa talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Yhteinen kirkkoneuvosto antoi kokouksessaan 18.5.2015 talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Talousarviossa ja toiminta- ja taloussuunnitelmassa hyväksytään tavoitteet ja määrärahat toiminnalle ja tilinpäätöksessä raportoidaan tavoitteiden toteutumisesta ja määrärahojen käytöstä. Talousarvio sekä toiminta- ja taloussuunnitelma ovat yhteisen kirkkovaltuuston toiminnan ja talouden ohjausvälineitä. Tavoitteiden asettelussa keskitytään oleelliseen. Tavoitteet esitetään yhteiselle kirkkovaltuustolle samalla karkeustasolla kuin talousarvion on tarkoitus olla määrärahojen käytön osalta sitova. Yhteiselle kirkkovaltuustolle annettavassa talousarvioehdotuksessa Vaasan suomalainen seurakunta, Vaasan ruotsalainen seurakunta ja Vähänkyrön seurakunta esittävät tavoitteensa seurakuntatasolla. Toiminnan ohjauksen kannalta on tärkeää, että tavoitteet johdetaan seurakunnan perustehtävästä ja toiminta-ajatuksesta ja että niiden avulla voidaan ohjata toimintaa ja arvioida toiminnan tulosta. Tavoitteita asetettaessa on otettava huomioon, että toimintavuoden päätyttyä laadittavassa toimintakertomuksessa on kyettävä arvioimaan ja ottamaan kantaa, miten asetetut tavoitteet on saavutettu. Yhteisen kirkkoneuvoston antamien talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeiden mukaan vuoden 2016 toimintamäärärahakehykset pysytetään vuoden 2015 tasolla, joten Vaasan suomalaisen seurakunnan toimintamäärärahakehys vuodelle 2016 on 1 239 000 euroa. Toimintamäärärahakehykseen kuuluvat kaikki muut määrärahat paitsi vakinaisen henkilökunnan palkkausmäärärahat ja koulutusmäärärahat. Leiri-, retki- ja rippikoulutulot yms. budjetoidaan tuloksi järjestävälle työalalle bruttosummana, samoin ko. tapahtuman menot menotileille. Tämä käytäntö ei vaikuta kehyksen suuruuteen. Esimerkiksi kaikki rippikoulutulot kirjataan rippikoulutyön kustannuspaikalle ja leirikeskus laskuttaa rippikoulutyötä kaikista leireillä olleista sisäisenä laskutuksena. Määrärahatarpeet perustellaan lyhyesti. Toiminta- ja taloussuunnitelmassa pääpainon tulee olla tavoitteiden asettamisessa eikä yksityiskohtaisessa määrärahatarpeiden perustelemisessa tai toiminnan esittelyssä. Yleiskorotuksena palkkoihin lisätään 0,4 % vallitsevaan tasoon nähden. Vakinaisen henkilökunnan palkat budjetoi taloustoimisto. Kukin budjetointivastuussa oleva huolehtii mahdollisten palkkioiden ja sijaisten palkkojen budjetoinnista kehysmäärärahoistaan. Yhteisen kirkkoneuvoston antamien ohjeiden mukaisesti laaditut talousarvioehdotukset on toimitettava taloustoimistoon 14.9.2015 mennessä. Strateginen johtoryhmä, jolle Vaasan suomalaisen seurakunnan johtamis- ja yhteistoimintamallin mukaan kuuluu mm. talousarvion valmistelu, käsitteli toiminnan tavoitteita ja toimintamäärärahakehyksiä kokouksessaan 27.5.2015. Strateginen johtoryhmä totesi, että suunnittelukauden 2016 2018 tavoitteet asetetaan vielä nykyisen seurakunnan strategian pohjalta ja että niitä päivitetään myöhemmin uuden strategian valmistuttua. Vaasan suomalaisen seurakunnan toiminnan tavoitteiksi suunnittelukaudelle 2016 2018 strateginen johtoryhmä päätti esittää seuraavia:
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 4 (12) 1 Kehitämme monimuotoista rippikoulutyötä. 2 Vahvistamme seurakuntaan muuttavien uusien vaasalaisten kohtaamista. 3 Muotoutamme verkossa tapahtuvaa seurakuntalaisten kohtaamista säännölliseksi työtavaksi. 4 Edistämme vapaaehtoistoimintaa. 5 Tuemme ja kehitämme esimiestoimintaa. 6 Vahvistamme perhelähtöistä jumalanpalveluselämää. 7 Työstämme seurakunnan uuden strategian 2020 vuoden 2016 aikana. 8 Valmistaudumme reformaation merkkivuoteen 2017 ja sen toteuttamiseen. Selventäviksi näkökohdiksi tavoitteisiin strateginen johtoryhmä päätti esittää seuraavat lisäykset: Monimuotoisen rippikoulutyön kehittämiseen kuuluvat opetusmenetelmien uudistaminen, uusien rippikoulumuotojen ja -paikkojen etsiminen ja keskittyminen opetukseen. Uuden rippikoulusuunnitelman 2017 myötä päivitetään edelleen kehittämistyötä. Vapaaehtoistoiminnassa pyritään rekrytoimaan vapaaehtoisia seurakunnan toimintaan ja löytämään uusia vapaaehtoistehtäviä. Vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä hyödynnetään myös verkkopalveluita. Esimiestoiminnan tukemiseen liittyvät Vaasan seurakuntayhtymässä käyttöön otettava intranet ja työyhteisöviestinnän kehittäminen siten, että ne tukevat seurakunnan esimiestoimintaa. Perhelähtöisen jumalanpalveluselämän kehittämiseen kuuluvat mahdollisuuksien luominen seurakuntalaisille tulla mukaan jumalanpalveluksien suunnitteluun ja toteuttamiseen sekä monipuolisen musiikin saattaminen sanan palvelukseen. Strategiatyöskentelyssä hyödynnetään Jäsen 360 -työkalua sekä seurakuntaneuvoston ja muiden johtavien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden yhteisiä keskusteluja. Reformaation merkkivuoden 2017 viettoon yhdistyy ajallisesti myös Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlinta. Valmistaudutaan seurakuntien rakennemuutokseen Lapuan hiippakunnassa. Lapsivaikutusten arvioinnin avulla pyritään edistämään lapsen edun toteutumista hallinnossa ja toiminnassa. Vaasan suomalaisen seurakunnan voimassaoleva strategia kattaa vielä vuoden 2015. Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi uuden ev.lut. kirkon strategiapäivityksen keväällä 2014. Suomen ev.lut. kirkon toiminnan suunta Kohtaamisen kirkko tähtää vuoteen 2020. Vaasan suomalaisen seurakunnan strategia pohjautuu edelliseen ev.lut. kirkon strategiaan. Alustavasti työntekijäkokouksissa on suunniteltu, että jos Vaasan seurakuntayhtymän strategia valmistuu syksyllä 2015, Vaasan suomalaisen seurakunnan strategian työstäminen voi alkaa vuoden 2015 syksyllä. Strategiatyössä hyödynnetään Jäsen 360 -työskentelyä, jos Vaasan seurakuntayhtymä varaa vuoden 2016 talousarvioon määrärahan sitä varten. Vuoden 2016 toiminnassa on otettava huomioon, että Vaasan suomalaisessa seurakunnassa ja seurakuntayhtymässä pidetään piispantarkastus 6. 9.10.2016. Strateginen johtoryhmä päätti esittää, että eri tehtäväalueiden toimintamäärärahat pysytetään vuoden 2015 tasolla muiden kuin hautaan siunaamisen ja muiden kirkollisten toimitusten osalta. Strateginen johtoryhmä päätti esittää hautaan siunaamisen tehtäväalueelle 3 000 euron lisäystä ja muiden kirkollisten toimitusten tehtäväalueelle 7 000 euron lisäystä. Lisäykset ko. tehtäväalueille strateginen johtoryhmä esittää katettavaksi siten, että muun seurakuntatyön tehtäväalueelta vähennetään 10 000 euroa.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 5 (12) Seurakunnalle tulleita avustusanomuksia käsitellessään strateginen johtoryhmä merkitsi tiedoksi tulleet avustusanomukset ja päätti esittää, että vuodelle 2016 myönnetään avustusta anoneille paikallisille kirkollisille toimijoille avustus, joka on samansuuruinen kuin vuodelle 2015 myönnetty avustus. Seurakuntaneuvosto päättää 1 hyväksyä toiminnan tavoitteet suunnittelukaudelle 2016 2018 strategisen johtoryhmän esityksen mukaisesti 2 hyväksyä eri tehtäväalueiden vuoden 2016 toimintamäärärahakehykset ja niihin liittyvät periaatteet strategisen johtoryhmän esityksen mukaisesti (liite 1) 3 merkitä tiedoksi tulleet avustusanomukset ja myöntää paikallisten kirkollisten toimijoiden avustukset strategisen johtoryhmän esityksen mukaisesti 4 antaa alueneuvostoille ja johtokunnille tehtäväksi laatia 28.8.2015 mennessä omat talousarvioehdotuksensa perusteluineen ja tavoitteineen. Valmis talousarvioehdotus tuodaan käsiteltäväksi seurakuntaneuvoston syyskuun kokoukseen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä kohdat 1, 2 ja 4 ja kohdan 3 muutettuna siten, että seurakuntaneuvosto päätti merkitä tiedoksi tulleet avustusanomukset ja myöntää hyväksyttyjen tavoitteiden mukaisesti paikallisten kirkollisten toimijoiden avustukset strategisen johtoryhmän esityksen mukaisesti. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh. 06 326 1201.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 6 (12) 99 Diakonian viran haettavaksi laittaminen Seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan 6.5.2015 diakoniajohtajan virkaan Tuula Alhon 1.6.2015 alkaen. Tuula Alho on hoitanut kirkkoherran päätöksen mukaan määräaikaisesti diakoniajohtajan virkaa ajan 1.9.2014 31.5.2015. Tuula Alholla on hallussaan Vaasan suomalaisen seurakunnan 5. diakonian virka. Diakoniajohtajan viran vaalia koskeva päätös laillistuu 29.5.2015. Tämän jälkeen Tuula Alho voi irtisanoutua 5. diakonian virasta, ja 5. diakonian virka tulee avoimeksi. Diakonian viran kelpoisuusvaatimuksena on piispainkokouksen hyväksymä diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Lisäksi vaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Virkasuhteeseen on kelpoinen vain ev.lut. kirkon konfirmoitu jäsen. Virkaa täytettäessä on varmistauduttava siitä, että palvelukseen otettavalla on työtehtävien edellyttämä kielitaito. Kirkkolain 6. luvun 17. pykälän mukaan virkasuhteeseen otettaessa voidaan määrätä virantoimituksen aloittamisesta alkavasta enintään kuuden kuukauden koeajasta. 5. diakonian viranhaltijan tehtäviin kuuluvat mm. diakoniatyö Huutoniemen Ristinummen alueella ja diakoninen perhetyö. Virantoimitusvelvollisuuteen voi tulla myöhemmin muutoksia. Palkkaus määräytyy vaativuusryhmän 502 mukaan, ja peruspalkka on 2 273,75 euroa. Virkasuhteeseen valittavan on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniatyön johtokunnan johtosäännön mukaan johtokunta antaa seurakuntaneuvostolle lausunnon työalansa viranhaltijoita valittaessa ja esittää seurakuntaneuvostolle sopiviksi katsomansa henkilöt valittaviksi virkoihin. Seurakuntaneuvosto päättää 1 laittaa 5. diakonian viran haettavaksi 30.6.2015 klo 15 mennessä 2 määrätä virkasuhteeseen otettavalle virantoimituksen aloittamisesta alkavan kuuden kuukauden koeajan 3 julkaista hakuilmoituksen 8.6.2015 Vaasan suomalaisen seurakunnan julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, kirkon rekrytointipalvelussa sekä Lapuan hiippakunnan, TE-toimiston ja seurakunnan internetsivuilla ja lyhennetyn hakuilmoituksen 11.6.2015 ilmestyvässä Kotimaa-lehdessä 4 asettaa diakonian viranhaltijan valintaa valmistelemaan työryhmän, johon se valitsee työntekijöistä diakoniajohtaja Tuula Alhon ja diakoniatyöstä vastaavan papin Maaria Perälän sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon ja 2 3 muuta luottamushenkilöä.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 7 (12) Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä kohdat 1, 2 ja 3 ja päätti valita 4. kohdassa tarkoitettuun työryhmään diakoniajohtaja Tuula Alhon ja diakoniatyöstä vastaavan papin Maaria Perälän sekä luottamushenkilöistä diakoniatyön johtokunnan puheenjohtajan Erkki Tepon ja seurakuntaneuvoston jäsenet Tuulikki Kouhin, Helle Pellisen ja Juha Rantalan. Työryhmän kokoonkutsujaksi seurakuntaneuvosto nimesi Tuula Alhon. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh. 06 326 1201.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 8 (12) 100 Henkilöstöasia
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 9 (12) 101 Henkilöstöasia
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 10 (12) 102 Pekka Räisäsen ero Vaasan suomalaisen seurakunnan luottamustoimista, uuden jäsenen kutsuminen hänen tilalleen seurakuntaneuvostoon ja seurakuntaneuvoston edustajan valinta Palosaaren Gerbyn alueneuvostoon Seurakuntaneuvoston jäsen ja Palosaaren Gerbyn alueneuvostoon valittu seurakuntaneuvoston edustaja Pekka Räisänen pyytää eroa seurakunnan luottamustoimista 1.6.2015 alkaen paikkakunnalta pois muuttamisen vuoksi. Kirkkolain 23. luvun 6. pykälän mukaan luottamushenkilön vapauttamisesta, eron myöntämisestä, pidättämisestä tai erottamisesta luottamustoimesta päättää se toimielin, joka on valinnut luottamushenkilön. Seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valitun luottamushenkilön osalta päätöksen tekee kuitenkin se toimielin, jonka jäsen luottamushenkilö on. Kirkkolain 23. luvun 7. pykälässä säädetään, että jos seurakuntavaaleilla, hiippakuntavaltuuston jäsenten vaaleilla tai kirkolliskokousedustajien vaaleilla valittu luottamushenkilö kuolee, menettää vaalikelpoisuutensa, hänelle myönnetään ero tai hänet pidätetään taikka erotetaan luottamustoimesta, hänen tilalleen kutsutaan varajäsen tai varaedustaja. Muuhun luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö. Seurakuntaneuvosto 1 myöntää eron Pekka Räisäselle seurakuntaneuvoston jäsenyydestä 1.6.2015 alkaen 2 kutsuu Pekka Räisäsen tilalle seurakuntaneuvoston jäseneksi hänen edustamaltaan ehdokaslistalta ensimmäisen varajäsenen Jari Niemisen 1.6.2015 alkaen 3 valitsee seurakuntaneuvoston edustajan Palosaaren Gerbyn alueneuvostoon alueneuvoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä kohdat 1 ja 2 ja päätti valita seurakuntaneuvoston edustajaksi Palosaaren Gerbyn alueneuvostoon Jari Niemisen alueneuvoston jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh. 06 326 1201.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 11 (12) 103 Diakonian viranhaltija Tuula Alhon irtisanoutuminen Diakonian viranhaltija Tuula Alho jätti 30.5.2015 päivätyn irtisanoutumisilmoituksen, jonka mukaan hän irtisanoutuu 5. diakonian virasta 1.6.2015 alkaen. Seurakuntaneuvosto valitsi kokouksessaan 6.5.2015 Tuula Alhon virkasuhteeseen 1.6.2015 alkaen Vaasan suomalaisen seurakunnan diakoniajohtajan virkaan. Seurakuntaneuvosto merkitsee tiedoksi diakonian viranhaltija Tuula Alhon irtisanoutumisen. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh. 06 326 1201.
VAASAN SUOMALAINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2015 12 (12) 104 Ilmoitusasiat Kirkkohallituksen yleiskirjeet 10 12/2015. Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulin päätös kirkkoherra Krister Koskelan vuosilomasta ja vapaa-aikasuunnitelmasta. Vuoden 2015 talousarvion toteutumavertailu 30.4.2015. Talousarvion sekä toiminta- ja taloussuunnitelman laadintaohjeet. Diakoniatyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja 19.5.2015. Julistustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja 13.5.2015. Kasvatustyön johtokunnan kokouksen pöytäkirja 12.5.2015. Keskikaupungin alueneuvoston kokouksen pöytäkirja 29.4.2015. Palosaaren Gerbyn alueneuvoston kokouksen pöytäkirja 7.5.2015. Strategisen johtoryhmän kokouksen 27.5.2015 pöytäkirja. Kirkkoherran päätösluettelot 27.5.2015. Seurakuntaneuvosto merkitsee ilmoitusasiat tiedoksi. Seurakuntaneuvosto päätti hyväksyä ehdotuksen. Lisätietoja päätöksestä antaa tarvittaessa hallintosihteeri, puh. 06 326 1201. 105 Muut asiat Jari Nieminen ilmoitti pidättäytyvänsä seurakunnan luottamustoimista seurakunnan määräaikaisen viran hoitamisen ajaksi 8.6. 2.8.2015. Jani Muikku osallistuu seurakunnan edustajana 4.6.2015 Kasarmintorin perinnemuurilla pidettävään seppeltenlaskutilaisuuteen. 106 Muutoksenhakuohjeet Seurakuntaneuvosto antoi muutoksenhakuosoituksen (liite 2). 107 Kokouksen päättäminen Kokous päätettiin Jani Muikun pitämään päätöshartauteen. Puheenjohtaja kiitti seurakuntaneuvoston jäseniä mielenkiinnosta suviseuroja kohtaan ja toivoi, että kaikki jäsenet ovat mukana toivottamassa seuravieraat tervetulleiksi Vaasaan.