Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ViNO Opiskelijapoliittisen ohjelman taustapaperi Opiskelijapoliittinen ohjelma hyväksytty liittokokouksessa 15.4.2012 Taustapaperi hyväksytty hallituksen kokouksessa 16.6.2013 YKSILÖ Opiskelijan toimeentulo Opiskelijan toimeentulo turvataan parhaiten siirtymällä perustuloon. Lyhyellä aikavälillä tulee toteuttaa seuraavat toimenpiteet opiskelijan toimeentulon parantamiseksi: Opintotuen on oltava etuuspainotteinen. Opiskelijalla on säilytettävä mahdollisuus halutessaan täydentää toimeentuloaan opintolainalla. Opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainasta. Etuuspainotteisuus tarkoittaa sitä, että opintotuen rakenne painottuu opintorahan puolelle. Opintoraha on välttämättömään toimeentuloon tarkoitettu tuki ja lainan pitäisi olla aina vapaaehtoinen lisä toimeentulon täydentämiseen. Opintotukeen on saatava taso- ja huoltajakorotus. Edellinen tasokorotus opintorahaan on tehty vuonna 2007, mutta elinkustannusten nousu on jo syönyt tuon korotuksen ja opintorahan reaaliarvo on nyt alhaisempi kuin kertaakaan nykymuotoisen opintotuen aikana. Opintorahan tasokorotus on tehokkain ja järkevin keino nopeuttaa opintoja. Perheelliset opiskelijat ovat yksi heikoimmassa asemassa oleva opiskelijaryhmä, sillä he kamppailevat muita opiskelijoita enemmän toimeentulon kanssa. Huoltajakorotus parantaisi perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa huomattavasti ja helpottaisi opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittamista. Opintolaina ei saa olla edellytys toimeentulotuen saamiselle. Toimeentulotukea haettaessa opintolaina lasketaan opintotukikuukausilta tuloksi, vaikka lainaa ei olisikaan nostanut. Käytännössä siis toimeentulotukea hakevat opiskelijat joutuvat nostamaan lainaa niiltä kuukausilta, joilta he saavat opintotukea. Ongelmallisinta lainan nostaminen on muun muassa niille toimeentulotukea hakeville mielenterveyskuntoutujille, joilla ei ole takeita työkykyisyydestä opiskelujen jälkeen. Viimesijaisen toimeentulon saaminen ei saisi olla kytkettynä lainan ottamiseen. Osa-aikainen opiskelu sairauspäivärahalla on mahdollistettava. Tukijärjestelmämme estää osittaisen opiskelun sairauspäivärahalla. Ei ole kenenkään etu, että opiskelija ei pysty edistämään opintojaan, jos siihen on osittainen kyky sairauslomalla.
Työelämässä on mahdollista työskennellä sairauspäivärahalla osa-aikaisesti, jos se auttaa työtekijää kuntoutumaan. Sama on mahdollistettava myös opiskelijoille. Opintotuen tulorajoja on tarkistettava vuosittain vastaamaan yleistä tulotason kehitystä. Opintotuen kehittämisen tavoitteen tulee olla päätoimisen opiskelun mahdollistaminen eikä lisätienestin tuominen ansiotuloihin. Tulorajat tulee siksi säilyttää, mutta on oikeudenmukaista, että niiden taso seuraa yleistä palkkakehitystä. Opintotuen opintoraha sidotaan elinkustannusindeksiin elokuussa 2014. On kohtuullista, että myös tulorajoille tehdään sama. Vanhempien tulojen vaikutus täysi-ikäisten, itsenäisesti asuvien opiskelijoiden opintotukeen toisella asteella on poistettava. Vanhemmilla on elatusvelvollisuus lapseen 18-vuotiaaksi saakka, ja valtion lapsilisän saa 17-vuotiaaksi. Vanhempien tulot eivät saa vaikuttaa itsenäisesti asuvan täysi-ikäisen opiskelijan tukeen, sillä lain mukaan vanhemmilla ei ole elatusvelvollisuutta eikä kaikkien opiskelijoiden vanhemmilla ole yhtäläisiä mahdollisuuksia tukea aikuisia lapsiaan taloudellisesti. Opiskelijoiden asumista on tuettava ympärivuotisesti ja myös silloin, kun opiskelija ei nosta opintotukea. Pelkän opiskelijan asumislisän nostaminen kuluttaa opintotukeen oikeutettuja kuukausia, vaikka opintorahaa ei nostettaisi. Tämä vuonna 2011 voimaan tullut muutos vaikeuttaa opiskelijan toimeentuloa huomattavasti etenkin kesäaikaan, jolloin kesätukea tulee hakea erikseen, eikä pelkkää yleistä asumislisää voi saada lyhytkestoiseksi ajaksi. Opiskelijoiden täytyy asua kesälläkin eikä kunnollisesti palkattuja kesätöitä riitä kaikille. Joustavat opiskelumahdollisuudet ovat nykypäivää Opintojen suorittamisen ei tule olla sidottu aikaan ja paikkaan, vaan opetuksen järjestämisessä on mahdollistava eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden osallistuminen opetukseen. Yksilölliset opintosuunnitelmat on mahdollistettava. Opiskelijat elävät hyvin erilaisissa elämäntilanteissa. Joustavuus opintojen suorittamisessa ja mahdollisuus yksilöllisiin ratkaisuihin sujuvoittaa opiskelua ja vauhdittaa opintojen etenemistä. Yksilöllisiä opintosuunnitelmia tuetaan esimerkiksi mahdollistamalla sähköinen tenttiminen, laaja verkkokurssitarjonta ja JOO-opinnot. Putkitutkintojen suorittaminen ei ole nykypäivää vaan opiskelijan tulee pystyä suorittamaan monipuolinen tutkinto opiskellen myös muualla kuin omassa opiskelupaikassaan.
Osaaminen ei ole sidottu siihen, miten ja missä se on hankittu. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen on oltava aidosti mahdollista jokaisen koulutusasteen ja -alan jokaisella kurssilla. Osaaminen voi kehittyä myös muualla kuin muodollisen koulutuksen parissa, kuten työelämässä tai järjestötoiminnassa. Lisäksi aiemmassakaan koulutuksessa hankittua osaamista ei automaattisesti voi hyväksilukea uusiin opintoihin. Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustamisen pitää olla mahdollista riippumatta siitä, missä se on hankittu ja kaikki esteet ja asenteet tulee purkaa. Kouluilla tulisi olla yhdenmukainen ja selkeä järjestelmä aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseksi. Osaamislähtöiset opetussuunnitelmat ovat yksi askel tähän suuntaan. Anonyymi tenttimismahdollisuus on kaikkien perusoikeus. Tieto opiskelijan henkilöllisyydestä voi vaikuttaa tentin arviointiin huonojen henkilökemioiden tai aiemman opintomenestyksen takia. On myös mahdollista, että sukupuoli tai etninen tausta vaikuttavat arvioinnissa. Anonyymi tenttiminen mahdollistaa suoritusten arvioinnin puhtaasti vastausten perusteella. Tenteissä voidaan käyttää esimerkiksi opiskelijanumeroita, jotka häivyttävät opiskelijan henkilöllisyyden. Opiskelijan on pystyttävä suorittamaan joustavasti opintoja eri oppilaitosten sekä eri koulutusasteiden välillä. Koulutusjärjestelmässämme täytyy olla mahdollisuus suorittaa opintoja koulutusasteiden sisällä ja välillä. Opetuksessa on syytä tehdä yhteistyötä eri koulujen välillä ja opiskelijoille antaa aito mahdollisuus tehdä yksilöllisiä suunnitelmia. Suomessa on tehty kokeiluja, joissa toisen asteen opiskelijat ovat suorittaneet kursseja korkea-asteella tutustuen samalla ohjausnäkökulmasta korkeakouluopintoihin tai tehty oppilaitosten yhteisiä opintoja kurssitarjonnan täydentämiseksi. Monialaista ja monipuolista opiskelua sekä opiskelijan valintamahdollisuuksia ei tule estää keinotekoisilla rajoilla, hallinnolla ja byrokratialla tai vanhentuneilla asenteilla. Opetuksen on perustuttava osaamisperustaisiin tutkintoihin ja opetussuunnitelmiin. Osaamisperustaisuus on ehto aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiselle ja tunnustamiselle. Opiskelijoilla ja hakijoilla tulee olla oikeus nähdä opetussuunnitelmista, mitä osaamista opinnoissa kartutetaan. Osaamisnäkökulma palvelee parhaimmillaan myös työelämää. Opiskelija voi arvioida aiempaa osaamistaan, kun opetussuunnitelmat kirjataan siltä pohjalta, mitä osaamista kurssi tuottaa ja hyväksytty suoritus edellyttää. Osaamisperustaisuus auttaa opiskelijaa hahmottamaan valintojaan ja ammatti-, tai opiskelijaidentiteettiään. Myös tutkinnot pitää pystyä määrittelemään osaamisperustaisesti, sillä koulutuksen tehtävä on tuottaa osaamista. Osaamisperustaiset tutkinnot helpottavat työelämää rekrytoinneissa. OPPILAITOS
Opinto-ohjauksen resursseja ja laatua on lisättävä kaikilla koulutusasteilla Jokaisella on oikeus saada asiantuntevaa ja riittävää opinto- ja työelämäohjausta. Ohjausta antavan henkilöstön pätevyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Laadukas, ammatillisesti pätevä sekä määrällisesti riittävä opinto- ja työelämäohjaus tukevat opiskelijoita uravalinnoissa ja jatko-opintoihin suuntautumisessa. Samalla ne vähentävät turhien välivuosien määrää kaikkien koulutusasteiden välillä. Toisella asteella on määritelty opinto-ohjaajien mitoitukseksi yksi opinto-ohjaaja 200 oppilasta kohti. Nämä mitoitukset tulee täyttää heti. Myös korkea-asteelle tulee tehdä sitovat mitoitukset. Opinto-ohjaajia tulee kouluttaa riittävä määrä, ja työssä tulee olla ajantasaista ja laadukasta täydennyskoulutusta tarjolla. Korkeakoulujen lopputöiden ohjauksen resursseja on lisättävä ja ohjauksen saatavuutta parannettava. Opinnot viivästyvät eniten loppuvaiheessa. Yksi syistä on lopputyö, joka on opiskelijan henkilökohtainen näyte osaamisestaan ja opiskelun yksittäinen suurin työ. Opintoohjaukseen satsataan yleensä vain opintojen alkuvaiheessa, vaikka myös opintojen loppuvaihe on kriittinen vaihe opinto-ohjauksen tarpeessa. Ohjausta tulee olla riittävästi ja katkeamattomasti opintojen alusta loppuun saakka. Alle 25-vuotiaiden työttömyysetuuksien sitomisesta ammatti- tai ammattikorkeakoulutukseen niin kutsutulla pakkohaulla on luovuttava. Työttömyysturvalain mukaan alle 25-vuotiaan on aktiivisesti haettava koulutusta työmarkkinatukea saadakseen, mikä käytännössä tarkoittaa, että tutkintoa vailla olevan nuoren on haettava yhteishaussa vähintään kolmeen eri ammatilliseen koulutukseen. Tämä ns. pakkohaun käytäntö tuo oppilaitoksiin opiskelijoita, jotka eivät ole motivoituneita opiskelemaan hakemaansa alaa. Pakkohaku hidastaa pahimmillaan oman alan löytämistä useilla vuosilla, mikä on ristiriidassa nopeamman valmistumisen ja työelämään siirtymisen tavoitteiden kanssa. Samalla pakkohaku vie mahdollisuuksia aidosti koulutuksesta kiinnostuneilta hakijoilta. Koulutukseen hakeutumista ei tule sitoa ehdoksi olla oikeutettu työmarkkinatukeen, eikä eri koulutusmuotoja pidä asettaa eri asemaan hakukikkailussa. Opetus- ja kasvatusalan koulutukseen ja koulujen opetussuunnitelmiin on sisällytettävä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatusta. Opettajien koulutuksessa on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota ekologiseen ja eläineettiseen elämäntapaan ohjaamiseen. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskasvatuksen sisällyttäminen opetus- ja kasvatusalan koulutukseen ja opetussuunnitelmiin lisää pitkällä tähtäimellä suvaitsevaisuutta ja monimuotoisen yhteiskunnan hyväksymistä.
Opiskelijoille on taattava kattavat tuki-, liikunta- ja hyvinvointipalvelut kaikilla koulutusasteilla Haluamme siirtyä kaikille tasavertaiseen terveydenhuoltojärjestelmään. Perusterveydenhuollon lisäksi opiskelijoille kuuluvat myös hammaslääkäri-, mielenterveys- ja seksuaaliterveyspalvelut. Lyhemmän aikavälin tavoitteena on saattaa ammattikorkeakouluopiskelijat Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön piiriin. Parhaimmillaan suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä ihmiset eivät ole eriarvoisessa asemassa. Julkinen terveydenhuolto vastaa hyvinvoinnista ja terveyspalveluista, eikä yksityisille palveluntarjoajia tarvita ja julkinen sektori vastaa niin työssäkäyvän väestön kuin opiskelijoidenkin terveydenhuollosta. Yhtenäisellä terveydenhuoltojärjestelmällä, jota koko kansa käyttää, taataan mahdollisuus järjestelmän jatkuvaan kehitykseen. Suomessa opiskelevat ulkomaiset opiskelijat on liitettävä opiskelijayhteisöjen täysivaltaisiksi jäseniksi ja heille on tarjottava riittävät neuvontapalvelut sekä terveydenhuolto. Kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden tulee olla yhdenvertaisessa asemassa suomalaisiin nähden, ja palveluita tulee olla järjestettynä opiskelukielellä. Kansainvälisille opiskelijoille on taattava kohtuuhintainen sairausvakuutus. Opiskelijan oleskelulupaa hakiessa tulee kansainvälisillä EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilla opiskelijoilla olla riittävä sairasvakuutus. Suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät myönnä vakuutuksia ja kansainvälisillä markkinoilla vakuutukset ovat kohtuuttoman kalliita. Kansainvälisille opiskelijoille tulee luoda yhtenäinen kohtuuhintainen suomalainen sairasvakuutus. Opiskelijoille on tarjottava täysipainoista ja maukasta kasvis- ja vegaaniruokaa. Kasvis- ja vegaaniruuan ravinteikkuus ja laatu on yhtä tärkeää kuin sekaravinnonkin ja siihen tulee kiinnittää huomiota myös jatkossa. Täysipainoisen ravinnon avulla opiskelijat jaksavat ja voivat paremmin. Ruokalapalveluiden kilpailutuksessa tulee kiinnittää huomiota laadukkaaseen palveluun ja hyviin raaka-aineisiin eikä kilpailla ainoastaan opiskelijalounaan hinnalla. Kunnan on tarjottava vähävaraisille ilmaisia liikunta- ja kulttuuripalveluita. Liikunnalla ja kulttuurilla on terveyttä edistäviä ja voimaannuttavia vaikutuksia. Kunnan tulee tarjota osa liikunta- ja kulttuuripalveluistaan vähävaraisille kuntalaisilleen, kuten opiskelijoille, ilmaiseksi, jotta asukkailla on varallisuuteen katsomatta mahdollisuus liikkua ja harrastaa. Oppilaitoksissa on kiinnitettävä enemmän huomiota oppilaitosympäristön viihtyvyyteen.
Työympäristön viihtyvyys lisää hyvinvointia ja jaksamista. Oppimistapoja on monenlaisia eikä hiljaisen työskentelyn mikroluokka ole paras ratkaisu kaikille. Oppilaitoksissa tulisi olla paikkoja, joihin opiskelijat voivat ja haluavat tulla viettämään aikaa ilman pakkoa ostaa jotain. Viihtyvyyteen panostamalla voidaan näin myös lisätä yhteisöllisyyttä. Kansainvälisyys Opiskelijoiden liikkuvuutta on parannettava esimerkiksi kehittämällä sekä Suomeen että maailmalle suuntautuvaa opiskelijavaihtoa ja parantamalla eri oppilaitoksissa suoritettujen opintojen yhteensovittamista. Liikkuvuuden edellytyksiä voidaan parantaa esimerkiksi kattavalla ja asianmukaisella tiedottamisella, opiskelijavaihtoon liittyvän neuvonnan kehittämisellä sekä vaihtopaikkojen tarjontaa monipuolistamalla. Kielenopetuksessa on painotettava nykyistä enemmän käytännön kielitaitoa ja kulttuuriin tutustumista. Nykymuotoinen kieltenopetus, jossa panostetaan erityisesti luetunymmärtämiseen ja kieliopin hiomiseen ei kannusta opiskelijoita käyttämään kieltä todellisuudessa tai anna siihen edes kovin hyviä valmiuksia. Jokaisella koulutusasteella on oltava pakollinen opiskelijoiden kansainvälistymisjakso, jonka voi toteuttaa joko ulkomailla tai kotikansainvälistymisellä. Nykymaailmassa erilaisten kulttuurien ymmärtäminen on tärkeää riippumatta koulutusasteesta tai opiskelualasta. Pakollinen kansainvälistymisjakso voidaan toteuttaa monella eri tavoin ja etenkin alemmilla koulutusasteilla kotikansainvälistymisen painoarvoa voisi korostaa. Kotikansainvälistyminen voi tarkoittaa esimerkiksi tutustumista vieraaseen kulttuuriin ja siitä keskustelemista, ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa toimimista kotioppilaitoksessa tai opiskelemista vieraalla kielellä. Nykyteknologia mahdollistaa myös yhteydenpidon eri maista tulevien oppilaiden välillä ilman valtavia resursseja. Oppilaitosten on oltava avoimia ja demokraattisia yhteisöjä Opiskelijaedustus on saatava tasavertaiseksi kaikille koulutusasteille. Opiskelijoiden on saatava päättää oppilaitoksen asioista. Yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelijoiden edustus hallinnossa henkilökunnan ja oppilaitoksen ulkopuolisten edustajien ohella on turvattu lailla. Toisella asteella edustus on vähimmillään vain opiskelijoiden kuulemista, mutta päätösvaltaa opiskelijoilla ei välttämättä ole. Peruskoulussa oppilaat eivät käytännössä voi osallistua päätöksentekoon.
Nuorten ja opiskelijoiden asema paikallisessa päätöksenteossa on vakiinnutettava ja opiskelijoita on kuultava heitä koskevassa päätöksenteossa. Kunnissa tulee vakiinnuttaa keinoja osallistaa nuoria kaikkiin päätöksenteon vaiheisiin ja tulla kuulluksi. Nuorille pitää antaa aidot vaikuttamismahdollisuudet. Nuorisovaltuustoilla tulee olla päätös- ja budjettivaltaa. Kunnan tulee kuulla opiskelijajärjestöjä opiskelijoita suoraan koskevassa päätöksenteossa. Valmistelun tulee aina olla avointa ja osallistavaa, jotta niihin voi osallistua. Automaatiojäsenyys on laajennettava ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin. Jokainen yliopistossa opiskeleva kuuluu yliopistonsa ylioppilaskuntaan, jolla on oikeus kerätä pakollista jäsenmaksua kaikilta jäseniltään. Jäsenmaksun yhteydessä peritään myös ylioppilaiden terveydenhoitomaksu, joka lukuvuonna 2012 2013 on 43. Tyypillinen ylioppilaskunnan jäsenmaksu sisältäen terveydenhuoltomaksun on 90 100. Ammattikorkeakoulujen opiskelijakuntiin ei kuuluta automaattisesti, vaan liittyminen on vapaaehtoista. Opiskelijakuntien resurssit opiskelijoiden edunvalvontaan ja palveluiden tarjoamiseen ovat oleellisesti pienemmät kuin ylioppilaskunnilla ja suuri osa työpanoksesta joudutaan käyttämään jäsenhankintaan. Yo-kuntien ja opiskelijakuntien tehtävät lähenevät uuden AMK-lain myötä toisiaan, mutta vain yo-kunnilla on varma tulonlähde. Yhdenvertaisuuden nimissä automaatiojäsenyys tulisi ulottaa myös opiskelijakuntiin. Opiskelijaliikkeen tehtävänä ei ole ajaa vain omia etujaan, vaan sen on otettava rohkeasti rooli yhteiskunnallisena vaikuttajana. Rajanveto opiskelijoita koskevien ja koskemattomien asioiden välillä on vaikeaa eikä edunvalvontaa tulisi rajata liian tiukasti vain tiettyihin kysymyksiin. Opiskelijat ovat kiinteä osa yhteiskuntaa, eivät siitä erillään toimiva yhteisö. Ylioppilas- ja opiskelijakuntien tehtävä lainkin mukaan on laajempi kuin vain omien jäsentensä edunvalvonta. Monet laajasti yhteiskuntaa koskettavat kysymykset ovat erittäin tärkeitä myös opiskelijoille. Hyvänä esimerkkinä on eläkepolitiikka, jolla on vaikutusta käytännössä jokaisen kansalaisen elämään. Opiskelija-, ylioppilas- ja oppilaskuntien on oltava aktiivisia kuntavaikuttajia ja opiskelijoiden paikallisia edunvalvojia. Paikalliset opiskelijajärjestöt ovat ainoita, jotka voivat hoitaa omassa kaupungissaan opiskelijoiden mielipiteen kuulemisen. Jos ne eivät sitä tee, ei sitä tee kukaan muukaan. Yhteiskunnallisilla järjestöillä on oltava mahdollisuus esitellä toimintaansa ja kampanjoitaan oppilaitoksissa tasa-arvoisesti. Erityisesti puoluepoliittisia, mutta myös muita yhteiskunnallisia järjestöjä estetään usein esittelemästä toimintaansa peruskouluista korkea-asteelle. Kiellot ovat täyskieltoja tai osittaisia, jolloin esimerkiksi vaalien aikaan toimintaa hyväksytään laajemmin. Opiskelijoiden ja oppilaiden tulee saada tietoa yhteiskunnallisesta keskustelusta ja
osallistua siihen itse. Vain tiedonvälityksen sallimalla nuoret voivat oppia kriittisiksi ja aktiivisiksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi. Monimuotoinen ja kestävä asuminen on mahdollistettava Opiskelija-asuinalueiden on tuettava kestävää kaupunkirakennetta. Opiskelija-asunalueilta tulee olla hyvät yhteydet kampukselle ja kaupungin muihin paikkoihin, joissa opiskelijat liikkuvat. Kaupunkisuunnittelun tulee tukea kestävää yhdyskuntarakennetta, eikä opiskelija-asuntoalueita tule rakentaa erilleen muusta kaupunkikuvasta. Opiskelija-asuntoja pitää rakentaa lisää kysynnän mukaan. Lisäksi opiskelijoille on tarjottava monenlaisia asumisvaihtoehtoja, niin yksiöitä, kaksioita, kimppakämppiä kuin perheasuntojakin. Opiskelijoiden tarpeet vaihtelevat yksilöiden välillä ja eri elämäntilanteissa. Tarjontaa monipuolistamalla mahdollistetaan entistä useampien opiskelijoiden asuminen markkinahintoja halvemmissa opiskelija-asunnoissa. Opiskelija-asunnoissa ja -asuntoloissa on saatava asua ympärivuotisesti. Opiskelija-asunnoissa asumista ei tule millään asteella rajoittaa pelkästään lukukausien opiskeluaikaan, vaan asumisoikeuden tulee säilyä loma-aikoinakin. Opiskelija-asuntojen on oltava energiatehokkaita ja rakentamisessa on otettava huomioon ekologisuus. Opiskelija-asuntorakentamisessa tulee huomioida ympäristövaikutuksia sekä uudisrakentamisessa että peruskorjauksia tehdessä kunnianhimoisesti. Opiskelija-asunnoissa on siirryttävä vihreään sähköön. Haluamme vihreitä energiaratkaisuja kaikkiin asumismuotoihin, myös opiskelijaasuntoihin, joissa on harvoin käytetty energiaa säästäviä ratkaisuja. Sähköstä ja vedestä on maksettava kulutuksen mukaan ja sisälle asuntoihin on asennettava veden- ja sähkönkulutusta osoittavat mittarit. Käytön mukaan muodostuva sähkölasku rohkaisee miettimään omaa kulutustaan ja vähentämään tuhlausta. Kiinteiden hintojen myötä moni opiskelija joutuu maksamaan esimerkiksi sähköstään enemmän kuin mitä todellinen käyttö vaatisi. Toimivat kävely-, pyöräily- ja joukkoliikenteen yhteydet on taattava kampuksille ja kampuksien välillä.
Toimivat yhteydet opiskelija-asuntoalueiden ja kampusten välillä parantavat mahdollisuuksia asua myös muualla kuin kaupunkien keskustoissa ja tekevät liikkumisen joustavammaksi. Kansainvälisiä opiskelijoita ja muilta paikkakunnilta muuttavia opiskelijoita on suosittava opiskelija-asuntoja jaettaessa. Opiskelija-asuntoja jaettaessa jakokriteerien on oltava julkisia. Opiskelija-asunnoista on suurimmilla opiskelupaikkakunnilla huutava pula. Erityisesti pitää varmistaa, että muilta paikkakunnilta tuleville opiskelijoille löytyy opiskelupaikkakunnalla kohtuuhintaisia asumismahdollisuuksia. Ulkomaalaisten opiskelijoiden suosiminen on perusteltua, koska heillä on lähtökohtaisesti rajallisemmat mahdollisuudet etsiä asuntoa vapailta markkinoilta. Hakijoilla tulee olla tiedossa kriteerit asuntojen jakoon. YHTEISKUNTA Tasa-arvoinen, maksuton ja laadukas koulutus on elinehto yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle ja kehitykselle Koulutuksen periytyvyyteen on puututtava jo varhaiskasvatuksessa sekä peruskouluvaiheessa. Esiopetus on muutettava pakolliseksi koko ikäluokalle. Korkeasti koulutettujen vanhempien lapset kouluttautuvat huomattavasti enemmän kuin kouluttamattomien. Haluamme puuttua koulutuksen periytyvyyteen: varhaiskasvatuksessa ei saa vahvistaa sukupuolistereotypioita ja perusopetuksessa oppilaita pitää tukea ja antaa tasapuolista ja riittävää opinto-ohjausta ja vanhempia tiedottaa monipuolisesti opiskelumahdollisuuksista. Kaiken opetusmateriaalin on oltava sukupuolisensitiivistä. Koulujen opetusmateriaaleissa ei pidä vahvistaa sukupuolistereotypioita vaan murtaa niitä. Ei ole oikein, että oppimateriaalien esimerkeissä tytöt tekevät tyttöjen juttuja ja pojat poikien juttuja. Sen sijaan oppimateriaaleissa pitää kiinnittää huomiota siihen, että ne puhuttelevat kaikkia oppilaita sukupuolesta riippumatta eivätkä sulje ketään ulkopuolelle. Maksuton koulutus on kirjattava perustuslakiin. Maksuton koulutus kaikilla asteilla mahdollistaa, että jokainen voi opiskella niin pitkälle kuin rahkeet riittää. Koulutukseen pääsy ei saa edellyttää varakasta ja hyvää sosioekonomista taustaa. Tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu maksuttomalle koulutukselle. Lukukausimaksut nousevat haastavassa taloustilanteessa aika ajoin keskusteluun, ja maksuttomuus tulee nähdä niin perustavana arvona että se kirjataan perustuslakiin. Maksuton koulutus koskee myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolisia opiskelijoita. Kaikkien koulutusasteiden perusrahoituksen on oltava julkista.
Koulutuksen tulee olla valtion tai kunnan rahoittamaa. Julkisella rahoituksella tuetaan opetuksen laatuun keskittyvää koulutusta, jonka tehtävänä ei ole olla kannattavaa liiketoimintaa. Opiskelusta ei myöskään tule joutua maksamaan, mikä on mahdoton yhtälö yksityisten oppilaitosten kanssa. Lukukausimaksukokeilut on lopetettava. Suomessa toteutetaan lukukausimaksukokeilua ylempien korkeakoulututkintojen osalta EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille. Emme halua maksutonta kokeilua rapauttavia kokeiluja niin ulkomaalaisille, kuin suomalaisillekaan opiskelijoille. Aidosti maksuttomassa koulutuksessa ylioppilaskirjoitukset ovat maksuttomia, materiaalimaksuja ei kerätä eikä kirjoista tarvitse maksaa millään koulutusasteella. Oppimateriaalien on siirryttävä enemmän sähköiseen, vapaasti hyödynnettävään muotoon. Harjoittelujaksot eivät saa aiheuttaa kuluja opiskelijoille. Oppikirjoja tulee olla saatavilla kirjastoissa riittävästi, jotta opiskelu ilman kalliiden kirjojen ostamista on mahdollista. Sähköisten oppimateriaalien hyödyntäminen ja lisääminen vähentää tarvetta hankkia maksullisia kirjoja jokaiselle kurssille. Koulutusjärjestelmän kehittäminen Hallinnon ja soveltuvin osin opintojen duaalimallia toisella asteella voi purkaa ja yhteistyötä lisätä, mutta tutkinnot on säilytettävä erillään. Lukioiden ja ammattioppilaitosten on järjestettävä opetusta niin, että opiskelijoilla on halutessaan aidosti mahdollisuus suorittaa yhdistelmätutkinto. Toisen asteen oppilaitosten yhteistyö hallinnossa ja opetuksen järjestämisessä ei johda automaattisesti samoihin tutkintoihin vaan parhaimmillaan monipuolisempiin opiskelumahdollisuuksin ja laajempaan valinnaisuuteen. Kaksoistutkinnon suorittamista ei saa estää oppilaitosten joustamattomuus lukujärjestysten sopeuttamisessa ja opintojen kuormittavuuden tasaamisessa opiskeluajalle. Siirtymisen alalta toiselle ja korkeakoulusta toiseen yli duaalimallirajojen on oltava aidosti mahdollista. Emme halua turhia raja-aitoja eri koulutusasteiden ja muotojen välille. Opiskelijoilla tulee olla monipuolisia mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja suuntautua haluamaansa monialaista tutkintoa kohti. Tiukoilla rajauksilla estämme opiskelijoiden liikkuvuuden ja pakotamme opiskelijoita yhteishakuun tutkinnon täydentämisen sijaan. Valinnaisuutta tulee lisätä eikä rajata. Korkeakoulutuksen duaalimallia on selkeytettävä, jotta ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen sisällölliset erot ovat selkeät niin työnantajille kuin opiskelijoillekin.
Keskustelu duaalimallin säilyttämisen tai purkamisen puolesta on oire siitä, että perusasiat eivät ole kunnossa. Tutkinnoissa tulee poistaa päällekkäisyyttä ja tutkintonimikkeestä tulee työnantajalle käydä ilmi, mitä osaamista valmistuneella on ja mistä koulutuksesta on valmistunut. On koulutusjärjestelmämme vastuu että merkonomi, tradenomi ja kauppatieteiden maisteri valmistuvat työllistyen koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Korkeakoulutus ei ole lähipalvelu. Korkeakoulutuksella vastataan valtakunnallisiin työvoiman tarpeisiin. Erityisesti ammattikorkeakouluilla on alueellista merkitystä, mutta korkeakoulu ei voi olla olemassa kunnan elinvoiman vuoksi. Korkeakoulutus on koulutuspolitiikkaa, ei aluepolitiikkaa, eli korkeakouluverkkoa on tarkasteltava koulutuksen tarpeen ja tarkoituksenmukaisen jakautumisen näkökulmasta. Korkeakoulutusta on karsittava ylikoulutetuilla aloilla. Suomessa tulee kouluttaa ennakoiden työelämän tarvetta. Opiskelijan etu ei ole valmistua alalle, jolla on ylitarjontaa osaajista. Aloituspaikkojen pitää pohjautua todelliseen tarpeeseen. Nuorille pitää olla mielekkäitä koulutuspaikkoja, mutta tutkintojen täytyy myös työllistää. Oppisopimuskoulutuksen tunnettuutta on lisättävä. Nuorille tulee antaa opinto-ohjauksessa tietoa muistakin kuin perinteisistä koulutusmuodoista. Kunnan pitää parantaa myös omia ohjaus- ja tiedotuspalveluitaan. Erityisesti oppisopimuskoulutusmahdollisuuksista tiedottamisessa on kehitettävää. Kaikkien harjoittelujen tulisi olla työsuhteita, joista maksetaan palkkaa. Opiskelijan harjoittelu on arvokasta työtä, josta tulee maksaa palkkaa. Työnantajien ei tule kohdella opiskelijaa palkattomana kiireapulaisena ja sijaistajana, vaan uusia ajatuksia työpaikalle tuovana oppijana ja tulevaisuuden osaajana. Työnantajat eivät saa tehdä säästöjä opiskelijoiden kustannuksella teettämällä palkattomia harjoitteluita tai maksamalla alhaista harjoitteluajan palkkaa ilman työsopimusta ja -ehtoja. Ylioppilaskirjoituksista on luovuttava ja osaamisen arviointi suoritettava kurssikohtaisesti. Niin kauan kuin ylioppilaskirjoituksia nykyisellä mallilla järjestetään, on kirjoituksissa siirryttävä tietotekniikan käyttöön. Ylioppilaskirjoitukset ovat mielestämme vanhentunut tapa mitata lukion oppimäärää. Lukion tulee valmentaa korkeakoulutusta varten, ei ylioppilastutkintoa, kuten nyt. Lukioon tulee lisätä valmentavia opintoja, jotta pääsemme myös kalliiden yksityisten valmennuskurssien aiheuttamasta epätasa-arvosta. Abivuonna tulee pystyä keskittymään yhteen suureen kokeeseen: pääsykokeeseen. Lukion oppimäärää arvioi hyvin päättötodistus, jolla voi hakea myös ulkomaille jatko-opintoihin. Lukion diplomityö on laajennettava kaikkiin aineisiin.
Diplomityö antaa lukiolaiselle mahdollisuuden keskittyä haluamaansa aineeseen ja satsaamaan tähän. Päättöarvosanaa tulee voida korottaa ainekohtaisesti, jotta lukiolainen voi suunnata tavoitteellisemmin haluamaansa korkeakoulupaikkaan. Nuorilla ja opiskelijoilla on oltava oikeus välivuosiin. Työurien pidentämisen keino alkupäästä ei saa olla välivuosien mustavalkoinen vähentäminen. Välivuodet eivät ole aina hyödyttömiä tai epätoivottuja. Välivuosien kieltäminen johtaa lisääntyviin keskeyttämisiin, sillä nuoret pitävät välivuosia myös pohtiakseen koulutusvalintojaan tai käydäkseen töissä. On kuitenkin tärkeää, ettei nuoren tarvitse viettää välivuotta vasten tahtoaan. Oppilaitosten rahoitus ei saa perustua vain sisäänotto- ja tutkintomääriin vaan rahoituksen kriteereiden on oltava myös laadullisia. Koulutuksen rahoituksessa tulee käyttää aidosti ohjaavia tuloksellisuusmittareita, jotka kannustavat oppilaitosta opintojen sujuvoittamiseen ja joustavuuteen. Opiskelijamäärä ei voi olla ainoa ohjaava rahoituskriteeri, vaan opetuksen laatua tulee korostaa. Laadukkuutta voidaan mitata muun muassa opiskelijapalautteella, yhteistyökumppanien määrällä sekä opiskelija- ja opettajavaihtojen määrällä. Laadukas opetus johtaa myös opiskelijoiden työllistymiseen, joten laadullisen työllistymisen tulee olla yksi ohjaavista kriteereistä. Korkeakoulujen valinnoissa ei pidä suosia ensi kertaa korkeakoulupaikkaa hakevia, vaan kaikkia hakijoita on kohdeltava yhdenvertaisesti. Toiselta asteelta valmistuneiden opiskelijoiden halutaan pääsevän nopeammin korkeakouluun ja välivuosien vähenevän. Ensimmäistä kertaa korkeakoulupaikkaa hakeville ollaan luomassa omia kiintiötä sisäänpääsyn helpottamiseksi. Korkeakouluun pääsemiseen ei saa vaikuttaa ikä, sukupuoli tai mitkään muutkaan ominaisuudet. Vain hakijan osaamisella ja soveltuvuudella pitää olla merkitystä. Emme elä enää Suomessa, jossa tutkinnon jälkeen työelämässä odottaa eläkeikään saakka kestävä virka. Uudelleen kouluttautumista ja elinikäistä oppimista tulee tukea eikä vaikeuttaa. Opiskeluaikoja ei tule rajata. Korkeakouluopiskelussa ei saa olla tutkintokohtaisia maksimiaikoja jonka puitteissa opiskelijan tulee valmistua, tai tutkinnon joutuu jättämään kesken. Kaavamaista opiskeluaikojen rajausta perustellaan yleensä opiskeluaikojen nopeuttamisella, mutta päinvastoin keskeytyneiden tutkintojen määrä voi lisääntyä. Opiskelupolku pitää saada rakentaa henkilökohtaiseksi ja opiskelijalla tulee olla mahdollisuus pitää välivuosi sekä opiskella välillä nopeammin tai hitaammin kuin keskimäärin. Myös opintojen aikaiseen työssäkäyntiin tulee olla mahdollisuus opintojen venymisten uhalla, sillä opintotukijärjestelmämme ei nykyisellään anna opiskelijalle riittävää toimeentuloa täysipäiväiseen opiskeluun.
Virkamiesruotsista on luovuttava korkea-asteella. Toisen kotimaisen kielen pakollinen opiskelu on muutettava kaikille pakolliseksi vapaasti valittavaksi kieleksi, jonka opiskelu alkaa seitsemänneltä luokalta ja jatkuu toisella asteella. B2-kielen opetuksessa tulee toisella asteella olla ruotsin lisäksi muita vaihtoehtoja. Nykypäivänä Suomessa puhutaan useita muita kieliä ruotsia enemmän. Uskomme myös, että pakkoruotsin poistaminen johtaisi parempaan kielen osaamiseen, sillä nykyinen malli tuottaa selvästi heikkoa ruotsin kielen osaamista. Korkea-asteen virkamiesruotsin oppimäärä on laajuudessaan näennäinen, minkä vuoksi virkamiesruotsi ei nykyisellään anna valmiutta toimia alan työtehtävissä ruotsin kielellä. Luopumisen pitää koskea yhtä lailla virkamiessuomesta. Oppivelvollisuusikä on nostettava 18 vuoteen tai toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Oppivelvollisuusiän nostolla haluamme vaikuttaa toisen asteen jälkeiseen nivelvaiheeseen. Haluamme, että nuorten syrjäytymistä vähennetään takaamalla jokaiselle toiseen asteen koulutuspaikka tai muuta, esimerkiksi oppisopimuskoulutusmahdollisuus, kymppiluokkapaikka tai työpajatoimintaa. Peruskoulun oppimäärä ei riitä nyky-yhteiskunnassa takaamaan työllistymistä tulevaisuudessa, minkä vuoksi oppivelvollisuutta tulee laajentaa. Uskonnonopetus on korvattava kaikille yhteisellä yleisellä katsomusaineella. Moniarvoinen opetus antaa ymmärrystä erilaisista maailmankatsomuksista ja kulttuureista. Koulussa tulee opettaa yleistä maailmankatosmusta, joka on kaikille tasaarvoinen ja sama, asui minkä kokoisella paikkakunnalla tahansa. Uskontokunnan opetus kuuluu seurakuntien vastuulle ja koulussa tulee toteuttaa uskonnonvapautta.