YS - seudullisten yrityspalvelujen uudistaminen ELY-keskuksen, TE-toimiston ja seudun kuntien välillä on ollut seitsemän YS-sopimusta. Aluekohtaisesta YS-toiminnan palvelujen koordinoinnista vastaa TE-toimisto. Nykyiset sopimukset ovat osin vanhentuneita ja vaativat päivittämistä. Sopijaosapuolten tilanteessa on tapahtunut ja tapahtumassa muutoksia. Kunnat ovat vahvistamassa omaa kunnallista elinkeinopalveluaan elinkeino- ja kehittämisyhtiöihin panostamisen sijaan. TE-toimisto on luopumassa seuduilla työskentelevistä, yleispalvelua antavista yritysneuvojista. Jatkossa henkilökohtaista palvelua annetaan keskitetysti, erikoistuneesti ja asiakastarvelähtöisesti. Tavoitteena on nykyisten YS-sopimusten uudistaminen ja neljän YS alueen muodostaminen vuoden 2016 alusta lukien. Tehostamispyrkimykseen liittyy alueellisten työllisyys- ja elinkeinotyöryhmien perustaminen kuntakohtaisten työllisyystyöryhmien sijaan. Työllisyys- ja elinkeinotyöryhmät toimivat jatkossa alueellisina YS-johtoryhminä. Lisäksi Pirkanmaalla tulee toimimaan yksi yhteinen maakunnallinen YS-ohjausryhmä, jossa on edustus kaikilta neljältä alueelta.
Seitsemästä alueesta neljään Nykyiset YS-sopimusalueet: Uudet YS-alueet: Yritys-Suomi Etelä-Pirkanmaa Yritys-Suomi Kaakkois-Pirkanmaa Yritys-Suomi, eteläinen Pirkanmaa Yritys-Suomi Kyrösjärvi Yritys-Suomi Parkano-Kihniö Yritys-Suomi Sastamalan seutu Yritys-Suomi, läntinen Pirkanmaa Yritys-Suomi Tampereen kaupunkiseutu Yritys-Suomi, keskinen Pirkanmaa Yritys-Suomi Ylä-Pirkanmaan seutu Yritys-Suomi, itäinen Pirkanmaa Viestinnässä ei uusia aluenimiä käytetä vaan jatkossa toimitaan yhteisellä Yritys-Suomi Pirkanmaa -tunnuksella.
Yritys-Suomi ja Team Finland Pirkanmaalla - yrityspalveluverkostojen kehittämistilanteesta 10/2015 Olemme uudelleenorganisoimassa YS / TF rakenteita vuodelle 2016 päällekkäisyyksien poistamiseksi. Järjestämme vuoden 2015 toisen Innoforumin marraskuussa, jossa vahvistetaan yrityspalveluyhteistyötä ja asiakasohjausta julkisten yrityspalvelutoimijoiden välillä. Ristiintaulukoimme yhdessä kiinnostavien yritysten listoja ja sovimme miten niiden kanssa edetään, sovitaan työnjaosta, määritellään vastuuhenkilöt. Alueellinen TEM-konsernin yhteistyö toimii käytännössä hyvin. Olemme laatimassa kvintetin yritysasiakkuussuunnitelmaa vuodelle 2016 (YS / TF). Suunnitelma tehdään työpajassa joulukuussa. Suunnitelma hyväksytään YAJR:n kokouksessa tammikuussa 2016. Vastuut määritellään. Pohditaan myös mittareita, tulisi saada liidit ja työ näkyviksi kvintettitoimijoiden johdolle. Uudistamme TE-toimiston 1. palvelulinjan rakenteita TF-työtä tukevaksi. TE-toimiston ja Tekesin asiantuntijoita koulutetaan toistensa palveluihin (liidit molempiin suuntiin). Finnvera ja Finpro hoidettu jo aiemmin. Olemme täsmentämässä yhdessä palvelutarvearvion tekemiseen toimintamalleja. Jalkautamme YS-toimintamalleja ja TE-toimiston yrityspalvelun toimintamalleja TF-työhön.
Pirkanmaa: YS-toimijaroolit ja ryhmien tehtävät TEM YS-kokonaisuudesta vastaaminen ja sen kehittäminen Valtakunnan tason painopisteiden linjaaminen Valtakunnallisesti yhteisten työkalujen ja toimintamallien kehitys Valtakunnan tason mittaaminen: seuranta- ja palautetiedon keruu Pirkanmaan ELY-keskus Maakuntatason kokonaisuudesta vastaaminen TEM:n asiakkuusstrategian kytkentä seudullisiin yrityspalveluihin Valtakunnallisen, maakunnallisen ja seudullisen toiminnan koordinaatio Yhteisten tilaisuuksien ja koulutusten järjestäminen TEM:n hallinnonalan toimijoiden hallussa olevan seuranta- ja mittaustiedon järjestäminen seututoimijoiden käyttöön. Pirkanmaan TE-toimisto Seutukoordinaattorivastuut seuduilla Seudun yhteistyön toimivuuden ja kehityksen edistäminen Jatkuva aktiivinen yhteydenpito seudun eri toimijoihin Seututoiminnan systematiikasta vastaaminen Seudullinen YS-viestintä Seudun johtoryhmä Operatiivisesta toiminnasta vastaavat yrityspalveluhenkilöt, seutukoordinaattori sihteerinä Toimintasuunnitelman luonnoksen laadinta Toimintasuunnitelman toteutus Kokoontuminen kuukausittain Maakunnan ohjausryhmä Keskeisten sopijaosapuolten edustus, ohjausryhmän puheenjohtaja (yrittäjätaustainen henkilö) valitaan vuosittain Strategiset painopisteet ja linjaukset seutujen toimintasuunnitelmien pohjaksi Seutujen toimintasuunnitelmien hyväksyntä Suunnitelmien toteuman seuranta
Enemmän painoarvoa tarpeen tunnistamiselle ja palveluohjaukselle Sujuva, nopea polku oikeisiin kehittämistoimenpiteisiin. 1. Yritys täyttää verkossa kartoituksen liiketoimintansa osa-alueista 2. 3. Raportti yritykselle ja ELY-keskukseen/TEtoimistoon: hyvä kuva lähtötilanteesta ELY-keskuksen/TE-toimiston asiakasvastaava ohjaa yrityksen eteenpäin oikeisiin kehittämispalveluihin 5
Kehittämispalveluiden kohderyhmänä kasvavat ja toimintaansa kehittävät pk-yritykset Kotimarkkinat Kansainväliset markkinat Vähintään yksi tilinpäätös Paikalliset markkinat Alkava yritys 6
Pk-yrityksen palvelutarjotin 7
Kohderyhmä: Uudistumista ja kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset Tavoite: pk-yritysten viennin tuplaaminen 2020 mennessä Kansainvälistyneet PK-yritykset Kohderyhmä Uudistumista ja kv. kasvua tavoittelevat yritykset Kotimarkkinoilla toimivat yritykset Paikalliset yritykset 26.10.2015 Team Finland -päivä 27.8.2015
Palvelupolku Yhteydenotto Yrityksen tarpeen analysointi ja Team Finland -tiimin muodostaminen Team Finlandin yhteyshenkilön ja asiakkaan tapaaminen Team Finlandin palveluehdotus 26.10.2015 Team Finland -päivä 27.8.2015
Team Finland -verkoston palvelut palvelut.team.finland.fi 26.10.2015 Team Finland -päivä 27.8.2015