|
|
- Ida Jaakkola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1
2 MIKÄ ON TUOTEVÄYLÄ-PALVELU? Tuoteväylä-palvelu on Tekesin ohjaama valtakunnallinen asiantuntijapalvelu, joka auttaa alkavia ja mikroyrityksiä kehittämään kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavista innovatiivisista ideoista ja keksinnöistä kannattavaa liiketoimintaa.
3 NEUVOJA JA TUKEA Keksintöihin ja niiden kehittämiseen liittyvä neuvonta Alkavien ja mikroyritysten aktivointi Järjestelmällinen ja yhtenäinen keksintöjen ensiarviointi Lupaavien kasvupotentiaalia omaavien keksintöjen jalostaminen yritysaihioiksi tai lisensointihankkeiksi Apu keksinnön kehittämisen alkutaipaleella Uusien kasvuyritysten luominen Suomeen
4 MILLAISIA KEKSINTÖJÄ TAI IDEOITA? Innovatiivinen laite, menetelmä, palvelu tai niiden yhdistelmä Kasvupotentiaalia markkinoilla ja mahdollisuudet kansainväliseen liiketoimintaan Sitoutuminen keksinnön kehittämiseen Ulkopuolinen osaaminen ja omistajuuden jakaminen
5 TAVOITE Yrityksille jatkorahoitus kasvua rahoittavilta kumppaneilta, esim. Tekesiltä, bisnesenkeleiltä ja pääomasijoittajilta Keksinnön lisensointi eli hyödyntämisoikeuksien myynti
6 ASIAKKAITAMME Toimintansa alkuvaiheessa olevat yritykset Mikroyritykset Spin off -yritykset Yksityishenkilöt (pelkkä alkuvaiheen neuvonta)
7 VALTAKUNNALLINEN PALVELU Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Häme Kaakkois-Suomi Kainuu Keski-Suomi Lappi Pirkanmaa Pohjanmaa Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Uusimaa Varsinais-Suomi
8 TUOTEVÄYLÄ-PALVELU
9 VERKKOTYÖKALUT Keksinnön omatoimiseen jäsentelyyn ja kannattavuuden arviointiin Työkalut 1. Muistilista 2. Kannattavuuslaskuri 3. IPR-testi Työkalut löytyvät myös englanninkielisinä
10 JÄRJESTÄMME PERUSINFOJA Yleistietoa keksinnön kehittämisestä ja kaupallistamisesta sekä Tuoteväylä-palvelusta Valmiudet oman keksinnön jäsentelyyn ja omatoimisiin selvityksiin Kaikilla ELY-keskusalueilla tarpeen mukaan
11 TUOTEVÄYLÄ- VERKOSTO Lähes 200 asiantuntijaa 17 alueellista tiimiä Tiimejä vetävät ELY-keskuksissa toimivat asiantuntijat (12) Taustaorganisaatioita: ammattikorkeakoulut, Tekes, ELYkeskukset, uusyrityskeskukset, yliopistot, yritykset, yrityshautomot, yksityiset asiantuntijat, kehitysyhtiöt Toiminta on luottamuksellista (salassapitositoumus)
12 ODOTAMME Markkinapotentiaali Alan markkinatilanne ja markkinoiden kasvuvauhti Loppuasiakkaan saama lisäarvo Ratkaisu ongelmaan Uutuusarvo Monistettavuus Vastaavat tuotteet ja palvelut Tiimi ja sen osaaminen Suojattavuus Valmiusaste
13 TEEMAKLINIKAT ASIAKKAILLE Valmennusta ja ohjausta keksinnön kehittämisen keskeisissä osa-alueissa keksinnön suojaaminen tuote- ja palvelumuotoilu markkinat ja kilpailijat juridiikka myös muita teemoja suunnitteilla Voi olla myös usean eri teeman klinikoita Klinikan sisältö: johdanto aiheeseen henkilökohtainen tapaaminen teemakohtaisen asiantuntijan kanssa Lopputuloksena kirjallinen raportti Osallistuminen maksutonta mutta Tuoteväylän asiantuntija valitsee klinikkaan mukaan pääsevät asiakkaat Järjestetään tarpeen mukaan alueittain
14 INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN Tarkoitettu pk-yrityksille, jotka tavoittelevat keksinnöillään merkittäviä uusia liiketoimintamahdollisuuksia tai markkinoita. Tavoitteet innovaatioiden kehittämiseen liittyvän strategisen ajattelun tehostaminen innovaatioiden muuttaminen menestyväksi liiketoiminnaksi Toimenpiteet innovaatioiden kaupallistamiseen ja johtamiseen perehtyminen uusien toimintamahdollisuuksien luominen ja kansainvälisten markkinoiden hyödyntäminen korkean arvonlisän tuottamiseen liittyvät selvitykset
15 ENSIARVIOINNISTA ETEENPÄIN Kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavat keksinnöt ja ideat Tuoteväylä-palvelussa eteenpäin Vähäisempää kasvupotentiaalia omaavat keksinnöt ja ideat muut sopivat kumppanit (esim. uusyrityskeskukset, kehitysyhtiöt tai ELY-keskuksen muut palvelut) Heikot liiketoimintamahdollisuudet omaavat hankkeet ei ohjata eteenpäin
16 YRITYKSEN KEHITTÄMISAVUSTUS INNOVAATIOIDEN KEHITTÄMISEEN Mikroyritysten innovatiivisten ideoiden ja keksintöjen kehittämiseen liiketoiminnaksi Haettava ennen rahoitettavien toimenpiteiden käynnistämistä Keksintöön perustuvalla tuotteella tai palvelulla oltava riittävä markkinapotentiaali ja tavoitteena kansainväliset markkinat Kehitettävän liiketoiminnan tähdättävä päätoimiseen yrittäjyyteen Enintään 50 % hyväksyttävistä kustannuksista Maksetaan jälkikäteen toteutuneiden kulujen mukaisesti Rahoitus harkinnanvaraista Rahoituspäätökset tekee Pirkanmaan ELY-keskus
17 AVUSTUSTA KEKSINTÖJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEISIIN Rahoitusta voi käyttää seuraaviin toimenpiteisiin: markkinatutkimuksen teettäminen tuotteiden, palvelujen tai liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien ulkopuolisten palvelujen hankkiminen tuotteen tai palvelun suojaukseen liittyvien selvitysten teettäminen sekä itse suojaus prototyypin tai testiversion teettäminen keksinnön oikeuksien hankkiminen teknistyyppisten esitteiden tuottaminen.
18 AVUSTUSTA KEKSINTÖJEN KEHITTÄMISTOIMENPITEISIIN Rahoitusta ei ole tarkoitettu seuraaviin toimenpiteisiin: myytäväksi aiotun prototyypin kehittäminen rakennus- ja laiteinvestoinnit markkinointikulut (poikkeuksena ulkomaisille messuille osallistuminen).
19 YHTEISTYÖ LIIKETOIMINTAOSAAJIEN VERKOSTON KANSSA Verkoston toimintaa koordinoi KeksintöRahasto Noin 25 kokenutta sarjayrittäjää keksintöjen kehittäminen kaupallistaminen Apu keksijälle uuden liiketoiminnan käynnistäminen ja kansainvälistäminen tuotteistaminen myynnin käynnistäminen ja kansainvälistäminen rahoituksen järjestäminen laaja kontaktiverkosto Toiminta on luottamuksellista (salassapitositoumus).
20 TUKEA JA RAHOITUSTA Henkilöasiakkaat Asiantuntijapalvelut Yritysasiakkaat Asiantuntijapalvelut - Neuvonta - Neuvonta - Keksintöjen arviointi - Teemaklinikat Yritysten kehittämispalvelut - Analyysi - Konsultointi - Koulutus Rahoitus - Kaupallistamistoimenpiteet
21 IDEASTA INNOVAATIOKSI
22 SEURAA TUOTEVÄYLÄÄ: www: Facebook: Twitter: SlideShare:
TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET. 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus
TUOTEVÄYLÄ- PALVELUN MAHDOLLISUUDET 3D tulostus Pirkanmaalla 10.06.2014 Jari Peltoniemi / Pirkanmaan ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön
Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala
Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Jouni Hynynen Keski-Suomen ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Pekka Rantala Keksintösäätiö: Liiketoiminnan kehittämispäällikkö Tuoteväylä-palvelun
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Oma Yritys 2013, Helsinki 19.03.2013 Antti Salminen innovaatioasiantuntija, Uudenmaan ELY-keskus KEKSINTÖSÄÄTIÖ Perustettu v. 1971 Asiakkaina yksityishenkilöt ja alkavat yritykset
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Antti Salminen Uudenmaan ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Jaana Rantanen Keksintösäätiö: kehitysjohtaja Tuoteväylä-palvelun kehittäminen
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA. 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA 17.05.2013 Juha Elf, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus Jani Jokitalo, innovaatioasiantuntija, ELY-keskus TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Neuvomme
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA
KEKSI, KEHITÄ, KAUPALLISTA Päivi Vestala Pohjois-Savon ELY-keskus: innovaatioasiantuntija Tuoteväylä-palvelun ensiarviointivaihe Tausta: 13 v. uusien innovatiivisten tuotteiden kehittämisestä, tuotteistamisesta
Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot.
Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus työ- ja elinkeinoministeriön budjetista Toimipaikka: Innopoli, Espoo, alueverkosto: Innovaatioasiantuntijat ELY-keskuksissa
JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU
KEKSINTÖSÄÄTIÖ JA TUOTEVÄYLÄ PALVELU 18.1.2011 / Avainklubi Pekka Rantala, Kusti Alasalmi Riitta Ahola, Timo Kilpinen, Antti Niemi, Pauliina Sievänen Maailma tarvitsee keksintöäsi Keksijätutkintoa sjä
Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä
Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi
onko sinun keksintösi seuraava menestystarina?
onko sinun keksintösi seuraava menestystarina? Tuo keksintösi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen keksintö, josta voisi olla hyötyä monille? Tarjoaako keksimäsi
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain
Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563
Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut. Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010
Luovuudesta liiketoimintaa Tuoteväylä-palvelut Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Eino Jokinen 9.12.2010 Mikä on Keksintösäätiö? Perustiedot. Perustettu vuonna 1971 Yksityinen säätiö; rahoitus
Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042
Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty
Luovuudesta liiketoimintaa. Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu
Luovuudesta liiketoimintaa Työvälineenä Tuoteväyläpalvelu Mitä teemme? Luovuudesta liiketoimintaa. Etsimme, arvioimme ja autamme kehittämään keksintöjä ja innovatiivisia ideoita. Tarjoamme yksityishenkilöiden
ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen
ROHKEASTI KASVUUN YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELVELUT APUNA? TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä palveluja ja kenelle? Yritysten kehittämispalvelut kasvun tukena? Yhdessä
HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013
ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Hollola 13.2.2015 Kari Sartamo 18.2.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Technopolis Oulu 12.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut ELY-keskus
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 #1916549 KASVUUN TÄHTÄÄVILLE YRITYKSILLE STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani
Alkavan yrityksen talousasiat - Teemaklinikka Scandic Kajanus Kajaani 13.10.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain
Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12
Tekesin rahoitus yrityksille
DM xx-2013 How to do business with drones? 26.8.2015 Tekesin rahoitus yrityksille Sampsa Nissinen Palvelujohtaja, Nuoret teollisuustuoteyritykset Tekes Yrityksille joilla on Halu ja kyky kasvaa Intoa ja
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu
Teemaklinikka Ekologisuus liiketoiminnan kasvun edistäjänä Scandic Oulu Oulu 14.09.2016 Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut Ely-keskus ja TEKES palvelut Juha Elf Asiantuntija Ely-keskus/TEKES-palvelut
Tekes Muotoilun rahoittaja. Risto Lustila Oulu,
Tekes Muotoilun rahoittaja Risto Lustila Oulu, 14.9.2017 Milloin Tekesin asiakkaaksi? Näkemys kilpailuedusta, jonka avulla menestytään kv. markkinoilla Kasvuhaluinen ja osaava tiimi Omaa rahaa ja / tai
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,
Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS
KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT
KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUKSEN YRITYSPALVELUT Palvelut yrittäjille Neuvonta ja rekisteröintipalvelut Yrittäjäkoulutukset ja valmennuspalvelut Tuotteistetut asiantuntijapalvelut ja muut kehittämispalvelut
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus
Yrityksen kehittämisen, kansainvälistymisen ja kasvun rahoitus Kouvola 12.5.2015 Kari Sartamo 4.6.2015 JULKISET RAHASTOT EU kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Kestävää
Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014
Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #
Tekesin (Business Finland) rahoituspalvelut yrityksille 2018 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja
Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016
Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016
Team Finland -palvelut kansainvälistymiseen Kajaani 24.5.2016 Tuula Väisänen palveluneuvoja, Team Finland koordinaattori, Kainuu puh. 0295 023 590 tuula.vaisanen@tekes.fi Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille
Hämeen ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pk-yrityksille BUUSTIa kasvuun rahoituksesta 17.2.2016 Teea Lyytikäinen, Hämeen ELY-keskus Esityksen aiheena Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin
Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi
Yritysrahoituskysely 2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND
Yritysrahoituskysely 2012 Taulukko 1. Yritysten toimialat, % T a ulukko 1. Yrityste n toimia la t, % Teollisuus 23 Sähkö-, kaasu ja vesihuolto 3 Rakentaminen 12 Tukku- ja vähittäiskauppa 18 Majoitus- ja
Hyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
ELY-keskus rahoittajana. Yrityksen kehittämisavustus. 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija
ELY-keskus rahoittajana Yrityksen kehittämisavustus 9.9.2015 Tuula Lehtonen yritysasiantuntija Yhteinen Itä-Suomen yritysrahoitusstrategia Yritysrahoitusstrategialla tarkennetaan hankevalintakriteereitä
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen. 25.9.2015 Outi Kaihola
ELY:n rahoitusmahdollisuudet tuotekehitykseen 25.9.2015 Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden jalostus, markkinoille saattaminen ja kehittäminen Maaseuturahastossa Lopputuote maataloustuote (jalostuksen
Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan
Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa
ELY-keskuksen kansainvälistymispalvelut. Henri Molander ELY-KESKUS
ELY-keskuksen kansainvälistymispalvelut Henri Molander ELY-KESKUS 2 3 4 Kehittämisavustus Pääehdot yritykselle Rekisteröity pk-yritys, kasvuhakuisuus ja kykyisyys Luottotiedot & taustatiedot kunnossa /
Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen
Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012
Liike-elämän palvelujen tilanne ja rahoitus. Toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus
Liike-elämän palvelujen tilanne ja rahoitus Toimialapäällikkö Timo Metsä-Tokila Varsinais-Suomen ELY-keskus Liike-elämän palveluihin tässä katsauksessa pääsääntöisesti luetaan seuraavat toimialat TOL 2008
Julkista tukea kansainvälistyvälle PK-yritykselle Helsingin Yrittäjät, Kansainvälistymisen yrittäjäilta 22.11.2012
Julkista tukea kansainvälistyvälle PK-yritykselle Helsingin Yrittäjät, Kansainvälistymisen yrittäjäilta 22.11.2012 Kimmo Aura Aluepäällikkö, Uusimaa Esityksen rakenne Finpron palvelut lyhyesti Kansainvälistyvän
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle
Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN.
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja, joiden avulla tuetaan pk-yritysten kasvua,
ELY-keskukset kasvua rakentamassa Kalevi Pölönen
ELY-keskukset kasvua rakentamassa 2015 26.1.2016 ELY-keskus vuoden 2015 tulokset Ohjelma 1. Avaus, Pekka Häkkinen 2. Suomi/Itä-Suomi yritysrahoitus ja kehittämisrahoitus, 3. Maakunnalliset osuudet Joensuu,
Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset
Yritysten kansainvälistymiseen liittyvät tuet ja avustukset 25.3.2015 Maija Pirvola, Yrityssalo Yrityssalo Oy 25.3.2015 Tässä esityksessä Yritysten kehittämispalvelut (ELY) Team Finland palvelut verkossa
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
Hämeen ELY-keskus Rahoituspalvelut. Matti Nykänen Rahoitusasiantuntija
Hämeen ELY-keskus Rahoituspalvelut Matti Nykänen Rahoitusasiantuntija 1 Esityksen aiheena Yrityksen kehittämisavustus ja rahoituslinjaukset Pikaisessa esittelyssä myös Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman
Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut
Matkailu; majoitus- ja ravitsemistoiminta sekä ohjelmapalvelut Toimialapäällikön rahoitusnäkemykset Helsinki 21.03.2012 Toimialapäällikkö Anneli Harju-Autti Majoitusvuorokausien kehitys 1000 vrk 16000
Tekes Muotoilun rahoittaja. Antti Salminen Maria 0-1,
Tekes Muotoilun rahoittaja Antti Salminen Maria 0-1, 27.4.2017 Hallituksen puoliväliriihen tiedotteen liite 25.4.2017 Hallituksen toimintasuunnitelma vuosille 2017 2019: Uudet avaukset; Luovaa taloutta
TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001
Tiedustelut Anne Laakkonen, puh. 00 9 9..00 TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 00 Tammi- Muutos Muutos Vuonna kuussa edell. tammikuusta 000 Etuudet, milj. mk 5, 9,5 0, 5 708, Peruspäivärahat 6,
Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä!
Kilpailukykyä viennistä ja kansainvälistymisestä! Vaasan Yliopisto 14.2.2012 Katsaus kansainvälistymispalveluiden tarjontaan Esko Ala-Myllymäki, teknologia-asiantuntija Tekes / Pohjanmaan ELY-keskus Kansainvälistyminen
Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? Oulu
Teemaklinikka - Miten suomalaisista ideoista tehdään menestystarinoita? 14.12.2017 Oulu Ohjelma 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9:00 Tervetuloa, Tekesin ja Team Finlandin rahoitus yrityksille /TF kasvu-
MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI?
Ari Karjalainen, Arctic Power tutkimusryhmän vetäjä Arctic Geoinvest Kick Off 13.6.2017 MITEN JALOSTAMME PARHAAT IDEAT INNOVAATIOIKSI? Orientaatio Idean kehittäminen yrityksen kypsyyden mukaan Start-up
Tekesin innovaatiorahoitus
Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-
CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069
INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi
BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä
ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille
Tuottavuutta henkilöstöä, osaamista ja työhyvinvointia kehittämällä - Työelämä 2020 aamukahvitilaisuus pk-yrityksille 27.5.2015, Tampere Technopolis, Häggman-Sali, Kalevantie 2, 33100 Tampere Regina Saari
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2014e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa
Pohjois-Pohjanmaan TYKE 2011 KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla
KAM:n koordinoima verkostohanke työelämäpalvelujen kehittämiseen koko Pohjois-Pohjanmaalla Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän valtionavustukset OKM myöntää avustukset ELY-keskusten kautta Avustusta
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan!
Team Finland Mukaan globaaliin liiketoimintaan! 3.11.2015 Pauli Berg Team Finland koordinaattori Sisältö Mikä Team Finland? Miksi koottu? Miten toimii? DM 1272687 Mikä Team Finland? tarjoaa kansainväliseen
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa
Yritysten rahoitus- ja kehittämispalvelut Kaakkois-Suomessa 12.5.2015 Yritys-Suomi palvelut yhteinen roadmap Perustmisneuvon ta - TE-toimisto - Elinkeinoyhtiöt - ProAgria Koulutus Yrittäjäkurssit Oma Yritys-
Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää.
Keksijän muistilista auttaa sinua jäsentämään keksintöäsi ja muistuttaa asioista, joita on hyvä selvittää. Oletko tehnyt uuden keksinnön ja mietit, miten tehdä keksinnöstäsi liiketoimintaa? Miten keksintöäsi
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tutkimusaineiston toimialoittainen yritysjakauma Toimiala N % vastanneista Ruoka-Suomi 2012 Leipomotuotteet 41 15,9 % 33 % Maidon jatkojalostus 14 5,4
Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan
Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista
Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto
Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa
Mielessä yrityksen kansainvälistyminen tärppejä suunnitteluun. Anne Alho Imatra 18.3.2014
Mielessä yrityksen kansainvälistyminen tärppejä suunnitteluun Anne Alho Imatra 18.3.2014 Sisältö Minkälaista kansainvälistyminen on? Miksi kansainvälistyminen? Peruskysymyksiä Valmiudet ja suunnittelu
Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus
Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa
Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin
Rahoitusta vapaa-ajan palveluinnovaatioihin Tekesin Vapaa-ajan palvelut -ohjelma 2006-2009 (2012) Ihmisten vapaa-aika lisääntyy ja sitä myötä myös vapaa-ajan palvelujen kulutus kasvaa. Suomen vapaa-ajan
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen
UUSI PALVELUKOKONAISUUS ANTAA PK-YRITYKSILLE HYVÄT EVÄÄT ETEENPÄIN. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Anna-Liisa Heikkinen 1 Yritysten kehittämispalvelut ovat ELY-keskuksen tarjoamia konsultointi- ja koulutuspalveluja,
Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä
DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta
PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT
PK-YRITYKSEN UUDET TUOTTEET JA TUOTEKEHITTÄMISEN ERI VAIHEET JA TARVITTAVAT KUMPPANIT 29.9.2016 KontaktiVerkko Suomi Oy:n toimitusjohtaja ja Suomen Tuotekehitysyhdistys ry, Sytkyn toiminnanjohtaja 2014
Kansainvälisen kasvun suunnittelu
Kansainvälisen kasvun suunnittelu PSu 05-2013 Mitä rahoitetaan ja millä kriteereillä? Rahoitus kohdistuu projekteihin (alku, loppu, suunnitelma, budjetti, tulosten systemaattinen hyödyntäminen), arvioinnin
Go Global Plus Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille. Satakunta ja Varsinais-Suomi
Go Global Plus 2012-2013 Kansainvälistymisen valmennusohjelma pk-yrityksille Satakunta ja Varsinais-Suomi Go Global Plus lyhyesti Go Global Plus valmentaa suomalaisia pk-yrityksiä kansainvälisille markkinoille
Tekesin Innovaatiorahoitus
Tekesin Innovaatiorahoitus Energiaomavaraisuus ja yrittäjyys koulutuspäivät 5.-6.2.2013 Eija-Riitta Hämäläinen Asiantuntija DM 05-2011 Palveluinnovaatiot Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio?
Verkostotapaaminen 5.6.2014 Joensuu
Verkostotapaaminen 5.6.2014 Joensuu Jaana Lerssi-Uskelin 6.6.2014 - Työhyvinvointifoorumin mahdollistamana - Verkosto työpaikan työhyvinvointitoimijoille - Verkosto jonka toiminnan lähtökohtana on työpaikkojen
Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus
Maaseutuverkostoyksikön ajankohtaiskatsaus Hämeenlinna 5.11.2013 Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Sivu 1 8.11.2013 Esityksen sisältö 1) Maaseutuverkoston vuosi 2014 2) Laatukoulutus 3) Maaseutuverkostoyksikkö
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuuden talousnäkymät alueittain 8.11.2016 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus ELYalueittain 2015e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013
Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2013 Tavoite selvittää Elintarvikealan pk-yritysten nykytila ja tulevaisuuden näkymät Toimintaympäristötutkimuksia tehty n 4 vuoden välein Edelliset 2004
ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015
ELY-keskuksen yritysten kehittämispalvelut ja avustukset Elintarvikealan julkinen rahoitus ja uudet ohjelmat 17.3.2015 17.3.2015 ELY:n keskeisimmät tukijärjestelmät (elintarvikeala) Maataloustuotteet (jalostusprosessin
Rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen
Rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen Jyväskylä 16.4.2015 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus 16.4.2015 Rakennerahasto suuralueet 1.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus Oulussa
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Kuluttajien energianeuvonta. Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy
Kuluttajien energianeuvonta Neuvonnan vuosipäivä 12.11.2013 Päivi Laitila, Motiva Oy Energianeuvonnan tavoite Kuluttajat löytävät tiedon ja neuvontapalvelut helposti Kuluttajat saavat luotettavaa tietoa
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus
Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,
Tietoa akavalaisista Kainuussa
Tietoa akavalaisista Kainuussa 7.5.05 Risto Kauppinen Tulevaisuusfoorumi Sotkamo Työttömät*, Kainuu 0 05, lkm. 0 05, Kainuu 0/ 05/ Perusaste 79-0 -5, Keskiaste 0 9 5,0 Alin korkea-aste 0 5 - -, Korkeasti
TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes
TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille
SOTE-toimialan näkymiä. Rovaniemi Sanna Hartman, toimialapäällikkö
SOTE-toimialan näkymiä Rovaniemi 20.3.2014 Sanna Hartman, toimialapäällikkö Sosiaalipalvelujen tuotos tuottajittain 2000, 2003, 2006, 2009 ja 2012 Lähde: Pekka Lith, Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut,
Yrityksen kehittämisavustus
Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje
Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.
Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain. Ahvenanmaa Metsämaa Mänty 316,8 35,2 113,0 12,6 187,7 20,9 101,1 11,2 66,5 7,4 47,4 5,3 30,0 3,3 19,2 2,1 10,2 1,1 8,2 0,9 900,0 Kuusi 189,6 31,9
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #
Tekesin rahoituspalvelut yrityksille 2017 #1916549 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS Pienet ja keskisuuret yritykset,
Pk-yritysbarometri. Kevät 2014
Pk-yritysbarometri Kevät 2014 1 Pk-yritysbarometrin aineisto 2 Suhdannenäkymien saldoluku Bkt:n määrän muutos, Suhdannenäkymät ja BKT 90 10,0 70 50 BKT 8,0 6,0 30 10-10 -30-50 Suhdannenäkymät puoli vuotta
Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä
Seinäjoki Sosiaali- ja terveyspalveluyritysten kehitysnäkymiä Sanna Hartman, Toimialapäällikkö sosiaali- ja terveyspalvelut, TEM TOL 2008 87 Sosiaalihuollon laitospalvelut 88 Sosiaalihuollon avopalvelut
Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työterveyslaitos www.ttl.fi
Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin (11.9.2014) Työhyvinvointia edistäviä verkostoja 2014-2015 Työterveyslaitoksen koordinoimat verkostot Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto TTL:n koordinoimat
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle. Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014
Tekes rahoitusta ja riskin jakamista myös media-alalle Jakelun ajankohtaispäivä - Anna Alasmaa 20.11.2014 Kasvua uudistumisesta Viestintätoimialan strategiset tavoitteet Asiakasrajapinta- ja jakeluratkaisut