Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajalle

Toimittanut Seppo Puuronen Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajalle Tietojärjestelmätieteen ohjemoniste 1.1.2002 Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Jyväskylä

TIIVISTELMÄ Puuronen, Seppo Juhani Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajalle/seppo Puuronen (toim.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2002. 23 s. Ohjemoniste Kirjallisten raporttien ja tutkielmien lukeminen ja laatiminen helpottuvat jos systemaattisesti noudatetaan yhdenmukaisia selkeitä ohjeita niin niiden sisällön kuin ulkoasun suhteen. Tässä ohjemonisteessa esitetään Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitokselle tehtävien raporttien ja tutkielmien laatimisohje. Ohjetta tulee pitää laitoksen standardina, josta poikkeaminen edellyttää aina hyvät perustelut. Päätavoitteena on kiinnittää keskeinen osa kirjallisten töiden sisällölle ja ulkoasulle ja siten ohjata raporttien laatijoita yhtenäiseen käytäntöön. Ohjeiden muodostamiseksi on perehdytty vastaaviin kirjallisiin ohjeisiin ja haastateltu laitoksella kirjallisten raporttien ja tutkielmien parissa työskenteleviä henkilöitä. Lisäksi on haastatteluin hankittu lisäaineistoa Jyväskylän yliopiston Kirjaston asiantuntijoilta. Ohjemonisteessa on esitetty raporttien ja tutkielmien laatimisen keskeinen ohjeisto standardointinäkökulmasta. Ohjeet on laadittu kirjallisia töitä aloittavan henkilön näkökulmasta. Ohjemonisteen keskeinen tulos on yhtenäiseksi esitykseksi koottu ohjeistus. AVAINSANAT: tutkielma, tutkimusraportti, kirjoitusohjeet

SISÄLLYS 1 JOHDANTO...4 2 TUTKIMUSRAPORTIN RAKENNE...6 2.1 Nimiösivu...6 2.2 Tiivistelmä...6 2.3 Sisällysluettelo...7 2.4 Johdanto...8 2.5 Tekstiluvut...9 2.6 Yhteenveto...10 2.7 Lähdeluettelo...11 2.8 Liitteet...15 3 KIRJOITUSTEKNIIKKA...16 3.1 Tehosteiden käyttö...16 3.2 Esimerkit...16 3.3 Lähdeviittaukset...17 3.4 Luetelma...18 4 KIRJOITUSTYYLI...20 4.1 Esityksen selkeys...20 4.2 Esityksen täsmällisyys...21 4.3 Aikamuotojen käyttö...22 5 ULKOASU...23 5.1 Kirjasintyyppi ja tekstipalstan koko...23 5.2 Otsikointi...23 5.3 Taulukot ja kuviot...24 5.4 Sivujen numerointi...24 6 YHTEENVETO... 22 LÄHTEET...26 LIITE 1. Pro-gradu -tutkielman esimerkkikansi...27 LIITE 2. Pro-gadu tutkielman tiivistelmäesimerkki... 28

1 JOHDANTO Tutkielma on itsenäinen opinnäytetyö ja samalla myös kielen taidon kypsyysnäyte, jota kirjoittaessaan opiskelija oppii jäsentämään omat ajatuksensa ja organisoimaan ennestään tunnetut tosiasiat. Tutkielman tekeminen antaa kokemusta järjestelmällisestä työskentelystä. Tutkielman tekemisessä tärkeätä on myös se, että tekee asiat mielellään. Econ mukaan tutkielman tekeminen voi olla kuin peli tai aarteenetsintä (Eco 1990, 200): Kun etsii tekstiä, joka ei ole löytyäkseen, kokee metsästyksen jännitystä. Kun löytää ankaran pohdinnan jälkeen ratkaisun ratkaisemattomalta näyttäneeseen ongelmaan, tuntee ratkaisemisen tyydytystä....jos pelaatte ottelunne intomielellä, tulee tutkielmastanne hyvä. Jos alusta lähtien ajattelette, että koko juttu on merkityksetön muodollisuus ja ettei se teitä kiinnosta, olette lyötyjä jo lähdössä. Opinnäytteen luonteeseen kuuluu myös, erotuksena muusta tieteellisestä tutkimuksesta, että suoritus arvostellaan (ks. Hirsjärvi, Liikanen, Remes & Sajavaara 1995, 151-156). Tutkielmalta edellytetään rakenteen ja esitystekniikan yhdenmukaisuutta ja sille asetetaan myös kirjoitustyyliä koskevia vaatimuksia. Tämän esityksen tarkoituksena on antaa ohjeita tutkielman kirjalliseen muotoon saattamiselle. Koska samoja ohjeita on tarkoitus soveltaen noudattaa kaikkien opiskelun aikaisten kirjallisten tuotosten esittämisessä, käytetään jatkossa yleisempää nimitystä tutkimusraportti. Tässä esityksessä ei kiinnitetä kovin paljon huomiota varsinaiseen kirjoitusprosessiin. Ohjeita kirjoittamisesta prosessina löytyy mm. teoksista Hirsjärvi ym. (1995, 66-68) sekä Hirsjärvi, Remes ja Sajavaara (1997, 31-51). Vaikka ohjeet eivät ole ehdottoman sitovia, on niitä pidettävä eräänlaisena laitoksen standardina, josta poikkeaminen edellyttää hyviä perusteluja. Tämän esityksen lähtökohtina on soveltuvin osin käytetty Hirsjärven ym. (1995),

5 Hirsjärven ym. (1997), Leppäsen (1991), Leppäsen ja Lyytisen (1992), Pirhosen (1995), Pirhosen ja Puurosen (1999, 2000) sekä Ohjeita yliopistosarjojen kirjoittajille (1998) ohjeistoja. Itse ohjeet sisältyvät johdantoa seuraaviin neljään lukuun. Luvussa 2 käsitellään tutkimusraportin rakennetta yleisesti tarkastellen sen keskeisiä osia. Seuraavassa luvussa esitetään kirjoitustekniikkaan liittyviä seikkoja, ja myös niiden osalta on keskeisen tärkeätä noudattaa systemaattista käytännettä tutkimusraportin sisällä. Neljännessä luvussa otetaan lyhyesti kantaa muutamiin kirjoitustyyliin liittyviin seikkoihin. Luvussa 5 käsitellään tutkimusraportin ulkoasuun liittyviä seikkoja. Ohjeen päättää lyhyt yhteenvetoluku.

6 2 TUTKIMUSRAPORTIN RAKENNE Tutkimusraportti sisältää seuraavat osat: nimiösivu, tiivistelmä, sisällysluettelo, johdanto, varsinaiset tekstiluvut, yhteenveto, lähdeluettelo sekä mahdolliset liitteet. Seuraavassa kuvataan kutakin osaa tarkemmin. 2.1 Nimiösivu Nimiösivulla esitetään tutkimuksen nimi ja tekijän tai tekijöiden nimet. Lisäksi esitetään, millaisesta tutkimuksesta on kysymys (Tutkimussuunnitelma, Tietojärjestelmätieteen cl-seminaariraportti, Tietojärjestelmätieteen pro gradu tutkielma, jne.), julkaisupäivämäärä sekä julkaisija ja julkaisupaikka. Nimiösivu noudattaa tarkasti nimiösivuesimerkkiä (LIITE 1) kuten tämän ohjeen kansikin. Tutkimuksen nimellä on hyvin tärkeä merkitys: nimen perusteella lukija ratkaisee, onko hän kiinnostunut työstä vai ei. Sen tulee olla informatiivinen ja naseva (esim. Tiedon tiivistäminen, Hajautusmenetelmät ja Sovelluskehittimen valinta ). Sen tulee olla sopusoinnussa työssä tehtyjen rajausten ja painotusten kanssa. Tutkielman luonnetta voidaan täsmentää nimen lisäosalla (esim. Atktoiminnan strateginen merkitys yrityksessä - johtamisen näkökulma ja Perinnöllisyys oliosuuntautuneessa ohjelmoinnissa - luokka- ja prototyyppilähestymistavat ). Nimen tulee luonnollisesti sisältää keskeisimmät avainsanat. 2.2 Tiivistelmä Lukija tutustuu nimiösivun jälkeen seuraavaksi tiivistelmään. Sen tarkoituksena on antaa otsikkoa tarkempi käsitys tutkimusraportin sisällöstä. Se koostuu tutkimusraporttia koskevista opastavista tiedoista ja varsinaisesta tiivistelmäosasta.

7 Opastavat tiedot otetaan tutkimusraportin nimiösivulta, ja ne esitetään seuraavassa muodossa: Ensimmäinen tekijä (sukunimi, etunimet) Toinen tekijä (sukunimi,etunimet) Tutkimusraportin otsikko/tekijä(t) Kustannuspaikka: Kustantaja, julkaisuvuosi Sivumäärä Tutkimuksen luonne Tiivistelmäosan tulee antaa tutkimuksen sisällöstä kuva, joka on ymmärrettävissä myös ilman alkuperäistekstiä. Sen maksimipituus on 250 sanaa. Tiivistelmästä tulee käydä ilmi tutkimuksen tarkoitus ja kohde, tutkimusmenetelmät sekä tärkeimmät tutkimustulokset ja johtopäätökset. Tiivistelmän kielen tulee perustua tutkimuksessa käytettyyn käsitteistöön. Sen tulee olla lyhyttä, ja siinä on käytettävä täydellisiä lauseita. Siinä ei saa esiintyä taulukoita, graafeja, vakiintumattomia lyhenteitä eikä kirjallisuusviitteitä. Tiivistelmän alalaitaan merkitään 3-7 tutkimuksen sisältöä kuvaavaa avainsanaa. Tiivistelmän täytyy mahtua yhdelle sivulle (ks. LIITE 2 ja myös tämän ohjeen tiivistelmä). 2.3 Sisällysluettelo Sisällysluettelo koostuu lukujen, kohtien ja alakohtien otsikoista, niihin kytketyistä tasonumeroista sekä sivunumeroista. Se kattaa myös lähdeluettelon ja maininnan liitteistä. Sisäänvedolla toteutetulla porrastuksella havainnollistetaan osien hierarkkista rakennetta. Sisältö tulee jäsentää siten, että hierarkkinen rakenne on tasasuhteinen (ks. tämän ohjeen sisällysluettelo).

8 2.4 Johdanto Johdannossa kuvataan lyhyesti tutkimuksen tausta, ongelmat, tavoitteet, lähestymistapa, tutkimusmenetelmä sekä saavutetut tulokset ja niiden merkitys. Taustan kuvauksella orientoidaan lukija tutkimuksen aihealueeseen, käsitteistöön ja problematiikkaan. Samalla voidaan osoittaa pääasialliset rajaukset ja näkökulmavalinnat. Sellaiset käsitteet, jotka "otetaan annettuina", määritellään johdannossa. Sellaisille työn kannalta keskeisille käsitteille, joiden määrittely työstetään vasta seuraavissa luvuissa, on parasta ottaa tässä vaiheessa käyttöön yleiset luonnehdinnat. Tutkimuksella pyritään aina löytämään ratkaisu yhteen tai useampaan käytännön tai teorian ongelmaan. Ongelma(t) on voitava esittää lyhyesti ja selkeästi kysymyslauseen tai -lauseiden muodossa. Nämä ongelmat tulee johdannossa tuoda selvästi esiin. Tutkimustavoitteiden määrittelyllä osoitetaan, mitkä mahdollisesti moninaisista ongelmista otetaan tarkasteltaviksi ja millä painolla. Tavoitteen määrittelyllä lukijalle pyritään selvittämään, minkälaisten ongelmien ratkaisuun tutkielmassa pyritään ja mitä rajoitteita tai keinoja ongelman ratkaisussa käytetään. Senvuoksi tavoitteiden määrittelyn yhteydessä tulee mainita myös mahdollisista erityisistä rajauksista. Lähestymistapa voi olla tieteenteoreettinen (esim. hermeneuttinen lähestymistapa), tutkimussuuntaperusteinen (esim. sosiotekninen lähestymistapa) tai käytän-nönläheinen (esim. tulevaisuuden tietokannanhallintajärjestelmät). Tutkimus voi olla käsitteellisteoreettinen, empiirinen tai konstruktiivinen. Tutkimusmenetelmä tulee kuvata selvästi, erityisesti empiirisen tutkimuksen kyseessä ollen.

9 Johdannon tulee antaa yleiskuva myös tutkimuksen tuloksista. Kuvaustapa riippuu tutkimuksen tyypistä. Esimerkiksi pelkästään kirjallisuuteen perustuvassa tutkimuksessa kerrotaan, millä tavalla tämä tutkimus poikkeaa muista vastaavista esityksistä. Empiirisessä tutkimuksessa mainitaan tehdyt havainnot ja johtopäätökset. Konstruktiivisessa tutkimuksessa kuvataan lyhyesti kehitetty kieli, rakennettu järjestelmä tms. Erityisesti on syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä kirjoittaja itse pitää työssään keskeisenä, omintakeisena tai uutena. Johdannon lopuksi esitetään seuraavien lukujen sisältöjäsennys. Tällöin tulee varoa, ettei esityksestä tule pelkkää selittävää sisällysluetteloa vaan argumentaation punainen lanka osoitetaan tutkielman lukurakenteessa. Johdanto on johtopäätösten ohella vaikein ja keskeisin luku koko tutkielmassa. Johdanto toimii otsikon ja tiivistelmän ohella kirjoittajan käyntikorttina. Siksi johdannon viimeistelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Sen on motivoitava lukijaa jatkamaan eteenpäin. Samalla on annettava realistinen kuva siitä, mitä muissa tutkimusraportin osissa on odotettavissa. Johdannon kirjoittamisessa tulee pyrkiä eroon fraasien toistamisesta, kankeista ja hengästyttävän pitkistä virkkeistä sekä liian vaikeatajuisesta teknisestä kielestä, jota mahdollisesti käytetään tutkielman myöhemmissä luvuissa. Yleensä johdanto joudutaan kirjoittamaan vähintään kolmeen kertaan. Johdannon keskeisimpiä ongelmia ovat yleensä liiallinen pituus, vaikeus motivoida ja selvittää lukijalle, mitä tutkielmassa aiotaan tehdä sekä yleinen jäsentymättömyys (esim. ei sanota selvästi, mikä on tutkimusongelma). 2.5 Tekstiluvut Tutkimuksen sisältö esitetään yksityiskohtaisesti johdantoa seuraavissa luvuissa. Lukujen lukumäärä ja sisäinen rakenne riippuu täysin aiheesta ja

10 esitettävästä sisällöstä. Seuraavassa tarkastellaan yleisiä huomioita, jotka koskevat kaikkia tekstilukuja. Luku jakaantuu kohtiin, jotka voivat vielä jakaantua alakohtiin. Tarvittaessa voidaan jakamista jatkaa vielä pitemmällekin. Hierarkian tulee olla tasapainoinen. Luvut, kohdat ja alakohdat varustetaan numeroiduin otsikoin. Lukutasolla otsikot kirjoitetaan isoilla kirjaimilla, muut kirjoitetaan pienillä kirjaimilla. Luvut, kohdat ja alakohdat koostuvat kappaleista, jotka erotetaan tavallisesti rivivälillä toisistaan. Kukin luku aloitetaan uudelta sivulta. Kunkin luvun ja kohdan alussa orientoidaan lukija tulevaan sisältöön johdantokappaleella. Esityksestä tulee käydä selvästi ilmi, miten luku tai kohta palvelee tutkimuksen kokonaistavoitteen saavuttamista. Samalla voidaan kertoa luvun jakautumisesta kohtiin (kohdan jakautumisesta alakohtiin). On kuitenkin pidettävä silmällä, ettei luku-, kohtaja alakohta -tasoille sijoitetut johdattelevat kappaleet sisällä häiritsevästi toistoa. Lukujen loppuun on yleensä järkevä laatia yhteenveto-osa, jossa kootaan luvun keskeiset johtopäätökset ja arvioidaan niiden merkitystä. Samalla voidaan johtopäätösten pohjalta katsoa eteenpäin ja tuoda esille asioita tai kysymyksiä, joita ei ole vielä käsitelty. Näin voidaan helpommin siirtyä seuraavaan lukuun. 2.6 Yhteenveto Kirjoittaja esittää kaikkein tärkeimmät asiat neljään kertaan: tiivistelmässä, johdannossa, tekstiluvuissa ja yhteenvedossa. Tarkastelukulma ja -taso vaihtelevat luonnollisesti eri yhteyksissä. Kirjoittamisen vaikeuden osalta yhteenvetoon pätevät samat periaatteet kuin johdantoonkin. Se on kirjoitettava erityisen huolellisesti ja selkeästi. Sen perusteella on lukijalle muodostuttava selkeä kuva saavutetuista tuloksista ja niiden merkityksestä. Suurimpia yhteenvedon

11 puutteita ovat yleensä yhteenvedon hajanaisuus, liiallinen pituus sekä kriittisyyden ja reflektiivisyyden puute. Yhteenvedossa oletetaan (toisin kuin johdannossa), että lukija on jo tutustunut työhön ja sen vuoksi työn tulosten esittelyn on oltava kriittistä, reflektoivaa ja eteenpäin suuntautuvaa. Työn ongelmanasettelu ja tavoitteet kerrataan. Tutkimusmenetelmät ja -tulokset esitetään tiivistetysti. Tässä yhteydessä on syytä tuoda selvästi esille, mitkä ovat kirjoittajan omia kontribuutioita. On myös tuotava esille, missä määrin tulokset poikkeavat tai tukevat aiemmin saavutettuja tuloksia. Lisäksi edellytetään, että tuloksiin kohdistetaan kritiikkiä osoittamalla esimerkiksi, millaisia rajoitteita tulosten yleistettävyydelle on asetettava, millaisia ongelmakohtia on jätetty vähemmälle huomiolle ja millaisia muita lähestymistapoja aiheen käsittelyyn olisi ollut. Lopuksi esitetään jatkotutkimusaiheita. Tavallisesti yhteenvetoluku on 2-3 sivua pitkä. Empiirisissä tutkimuksissa se voidaan esittää kahtena lukuna tai kohtana, joista ensimmäisessä annetaan tulokset ja toisessa esitetään johtopäätökset. 2.7 Lähdeluettelo Lähdemerkinnät palvelevat tutkielmassa hyvin monta päämäärää ja niiden käytöllä on tärkeä rooli tekstin tieteellistämisessä. Ensinnäkin niiden avulla erotetaan omat tulokset ja ajatukset muiden tuloksista ja ajatuksista. Senvuoksi lähdemerkintöjen oikea käyttö on välttämätöntä. Lähteitä voidaan käyttää myös retorisina välineinä, joiden avulla tuetaan tai diskvalifioidaan väitteitä. Lähteiden avulla voidaan osoittaa, ettei kirjoittaja ole näkemyksineen yksin, vaan puhuu usealla arvovaltaisella suulla. Lisäksi kirjoittaja lähdemerkinnöillään viestii, kuinka hyvin hän hallitsee alueen ja kuinka kattava

12 on hänen lukeneisuutensa. Senvuoksi hyvä ja täydellinen viittaustapa on aina opinnäytetöissä välttämätön. Lähdeluettelolla on kolme tehtävää. Siinä luetellaan kaikki ne lähteet, joihin tekstissä on viittaus. Lähdeluettelo on myös tarkoitettu antamaan lukijalle nopea kuva työn kirjallisuusperustasta. Kolmanneksi lähdeluettelo auttaa aiheesta kiinnostuneita kirjallisuushaussa. Siten lähteiden merkintöjen laatuun on syytä kiinnittää erityistä huomiota ja on syytä noudattaa jotain yleisesti tunnettua standardia kuten ns. Suomalainen lähdemerkintä tai APA, jotka molemmat on kuvattu teoksessa Hirsjärvi ym. (1997, 346-366) tai laitoksella aikaisemmin käytettyä merkintätapaa, joka on kuvattu ohjeessa Pirhonen (1995). On olemassa hyvin erilaisia tapoja tehdä lähdemerkintöjä. Tärkeintä on, että merkinnät ovat perusteellisia ja yhdenmukaisesti tehtyjä. Eri julkaisuissa noudatetaan erilaisia tapoja merkitä lähteet. Sinänsä keskeistä ei ole se mitä merkintätapaa käytetään. Tärkeämpää on se, että lähdemerkinnät ovat tarkkoja, yhdenmukaisia ja perustuvat tarkkaan lähdeaineiston tuntemiseen. Erittäin suositeltavaa on noudattaa jotain yleisesti käytettyä standardia kuten ns. Harvardin järjestelmää, jossa tekstiin merkitään tekijän nimet ja vuosiluku. Seuraavassa esitetään esimerkinomaisesti lähdetyypeittäin, miten tiedot esitetään lähdeluettelossa (toinen hyväksyttävä tyyli on tämän esityksen lähdeluettelossa käytetty merkintätapa, jossa &-merkki on korvattu pilkulla). (a) Artikkeli aikakauslehdessä: Curtis B., Kellner M.I. & Over J. 1992. Process modelling. Communications of the ACM 35(9), 75-90.

13 (b) Artikkeli kokoomateoksessa: Marttiin P. 1994. Towards flexible process support with a CASE shell. Teoksessa G. Wijers, S. Brinkkemper & T. Wasserman (toim.) Advanced information systems engineering, LNCS 811. Berlin: Springer-Verlag, 14-27. (c) Artikkeli konferenssijulkaisussa: Gore M.M. & Ghosh R.K. 2000. Recovery of mobile transactions. Teoksessa A.M. Tjoa, R.R. Wagner & A. Al-Zobaidie (toim.) Proceedings of the 11 th international workshop on database and expert systems applications Greenwich, London, September 4-8. Los Alamitos: IEEE Computer Society, 23-27. (d) Monografia: Wiederhold G. 1977. Database design. Tokyo: McGraw-Hill. (e) Raportti: Mannila M. 1985. Instance complexity for sorting and NP-complete problems. University of Helsinki, Department of Computer Science, Report A-1985-1. (f) Manuaali: OS/VS2 SAM Logic 1974. SY26-3832-0, IBM. (f) Opinnäyte: Jalonen M. & Kalmari T. 1999. Tietotekniikan ja liiketoiminnan strategisten valintojen vuorovaikutus ja yhteensovittaminen. Jyväskylän yliopisto, Tietojärjestelmätieteen pro gradu -tutkielma.

14 (g) Elektronisessa kausijulkaisussa oleva artikkeli: Urpilainen J. & Takala T. 1996. Managers and lying: Constructing a framework for empirical analysis. Julkaisussa Electronic Journal of Business and Organization Ethics [online], 1 (1) [viitattu 18.8.1996]. Saatavilla wwwmuodossa <http://www.jyu.fi/ejbo/val.html>. (h) Elektroninen kirja: Hintikka K.A. 1994. Tieto - neljäs tuotannontekijä [online]. Helsinki: Painatuskeskus [viitattu 6.7.1996]. Saatavilla www-muodossa <http://www.uiah.fi/~cons/t4.html>. Julkaistu verkossa kirjan painoksen loputtua. (i) Sähköinen ilmoitustaulu, keskustelulista tai vastaava (Heinisuo & Ekholm 1997, 32): Probability Abstract Service 1996 [online]. Seattle:University of Washington [viitattu 1.10.1996]. Saatavilla internetistä: listproc@math.washington.edu. Keskusteluarkisto saatavilla wwwmuodossa: <URL:http://www.math.washington.edu/~prob/letterlist.html>, sekä ftp-muodossa: <URL:ftp://math.washington.edu>. Lähteet kirjoitetaan tekijöiden nimien mukaiseen järjestykseen ja saman kirjoittajan (samojen kirjoittajien) julkaisut järjestetään julkaisuajankohdan mukaan vanhimmasta nuorimpaan ja samana vuonna julkaistut julkaisun nimen mukaan järjestykseen liittäen vuosiluvun perään niitä toisistaan erottamaan a,b,c,

15 2.8 Liitteet Liitteiksi sijoitetaan sellainen aines, jonka ei asian ymmärtämisen kannalta tarvitse olla itse tekstissä, mutta johon tekstissä joudutaan viittaamaan. Liitteeksi tulisi siirtää kaikki ne numerotiedot ja asiakirjat, jota tekisivät tekstistä raskaan ja hankalasti luettavan. Esimerkiksi empiirisessä tutkimuksessa liitteeksi laitetaan tietojenkeruulomakkeet sekä yksityiskohtaisia havaintotietoja sisältävät taulukot. Samoin liitteiksi sijoitetaan monimutkaiset kaaviot ja graafit, joita ei yksityiskohtaisesti käsitellä tekstissä. Liitteet numeroidaan juoksevasti (esim. LIITE 2). Liitteen osalta tekstissä viitataan numeroon, ei sivunumeroon. Liitteet tulee otsikoida asianmukaisesti. Tämän luvun kohdissa käsiteltiin tutkimusraportin sisällön rakenteellisia osia aina nimiösivusta liitteisiin saakka. Joidenkin osien, kuten tärkeän lähdeluettelon, osalta käsittely oli yksityiskohtaista. Seuraavassa luvussa poimitaan tarkasteltavaksi useiden rakenteellisten osien yhteydessä tärkeitä kirjoitustekniikkaan liittyviä seikkoja.

16 3 KIRJOITUSTEKNIIKKA Tämän luvun tarkoituksena on opastaa kirjoittamisen teknisissä yksityiskohdissa. Ohjeita annetaan tehosteiden käytöstä, esimerkkien esityksestä, lähdeviittauksista sekä luetelmista. Kaikkien näiden osalta on muistettava niiden johdonmukainen yksiselitteinen käyttö yhden tutkimusraportin sisällä. 3.1 Tehosteiden käyttö Keskeiset käsitteet (termit) kursivoidaan tai lihavoidaan siinä yhteydessä, kun ne määritellään. Esimerkiksi: Suhde on mikä tahansa yhden tai useamman entiteetin välillä vallitseva riippuvuus tai yhteys. On huomattava, ettei tutkimusraportti ole mikään joulukuusi, johon ripustellaan kaunis kokelma nykytekniikalla helposti tuottevia namusia. Tehosteiden käytön keskeiset ohjeet ovatkin: 1) käytä tehosteita niukasti ja 2) käytä tehosteita systemaattisesti. Matemaattiset kaavat kirjoitetaan omalle rivilleen, jos ne ovat tekstin sekaan sijoitettaviksi kovin pitkiä tai jos ne halutaan varustaa viitenumeroin. Viitenumerot kirjoitetaan kaarisulkuihin tekstin oikeaan reunaan. 3.2 Esimerkit Asian ymmärrettävyyden parantamiseksi annettavat esimerkit suositellaan myös erotettaviksi omiksi kappaleikseen, joilla on otsikkona "Esimerkki n" (n on juokseva numero). Näin menetellään erityisesti silloin, kun esimerkki on laajahko tai siihen viitataan muuallakin kuin kyseisessä kohdassa. Hyvin laajat esimerkit, joiden eri osia käsitellään erikseen eri kohdissa tekstiä kannattaa sijoittaa liitteeksi. Tällainen on esimerkiksi useita sivuja pitkä ohjelmakoodi, joka pitää sisällään useita kiinnostavia osioita.

17 3.3 Lähdeviittaukset Työn tekijän kuuluu ilmaista käyttämänsä lähteet sekä lähdeluttelossa että itse tekstissä. Lukijan pitää voida vaivatta erottaa, mikä on kirjoittajan omaa panosta ja mikä on saatu muualta. Jos kirjoittaja esittää omissa nimissään lähdettä mainitsematta jonkun toisen ajatuksia tai jopa sanasanaista tekstiä, hän syyllistyy kirjalliseen plagiointiin (huom. opetusmonisteissa tästä säännöstä saatetaan poiketa). Lähdeviittauksia tulee käyttää monipuolisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Viite tulee tehdä sivun tarkkuudella viitattaessa johonkin yksityiskohtaan kuten kuvaan, taulukkoon, luokitteluun, käsitemäärittelyyn tai muuhun vastaavaan. Seuraavassa annetaan esimerkkejä erilaisista viittaustavoista: Tämän kohdan tarkastelu perustuu lähinnä Martinin (1985) ja Daten (1989) esityksiin. Seuraavassa esitetään Batinin ym. (1986, 123) kehittämä luokittelu rakenteellisille ristiriidoille. Teoryn (1990, 80) mielestä n-äärisen strategian etuna on se, että suoritettavien integrointioperaatioiden määrä on minimoitu. Tietokantaintegrointia ovat käsitelleet tarkemmin muiden muassa Dayal ja Hwand (1984), ElMasri, Larson ja Navathe (1987) sekä Mannino ja Effelsberg (1984). ElMasri ym. (1987) kuvaavat... Lähdeviitteiden eteen voidaan sijoittaa sellaisia lisäaineksia kuten esim., varsinkin, ainakin, ks. ja vrt. Edellisistä ks. ohjaa hakemaan osoitetusta paikasta

18 lisätietoa, kun taas vrt. osoittaa, että tekstissä on esitetty jossain määrin lähteestä poikkeavaa tietoa. Suorat, enintään kolme riviä pitkät lainaukset sijoitetaan tekstiin ja merkitään lainausmerkkien sisään. Pitemmät lainaukset sisennetään, jolloin myös voidaan käyttää tiheämpää riviväliä (ks. luku 1 sivu 4). Tällöin ei tarvita lainausmerkkejä. Jokaisesta lainauksesta on kerrottava lähde ja sivu, josta se löytyy. Huomaa, että summittainen lähdeviittausten niputtaminen esimerkiksi kappaleen loppuun antaa kirjoittajasta epätarkan kuvan. Mikäli lähdeviite on ennen virkkeen perässä olevaa pistettä, viitataan siihen juuri tämän virkkeen osalta. Jos lähdeviite on virkkeen päättävän pisteen jälkeen, viitataan siihen useampien edellä olevien virkkeiden osalta. 3.4 Luetelma Luetelman tehtävänä on helpottaa asiakokonaisuuksien hahmottamista. Se voidaan sulauttaa tekstiin, tai kukin sen osa voidaan kirjoittaa omalle rivilleen. Edellinen on suositeltava tapa silloin, kun luetelmia on paljon tai kun osat ovat hyvin lyhyitä. Jälkimmäistä tapausta koskevat seuraavat säännöt: - Luetelman osien pitää sisällöltään ja muodoltaan olla rinnastuskelpoisia. - Kunkin osan eteen laitetaan järjestysnumero (sulkuihin tai pisteen kera) tai erikoismerkki (tavuviiva, tähti, pallo). - Sanamuodosta riippuu, käytetäänkö luetelman edessä kaksoispistettä vai ei. Jos alakohdat ovat samaa lausetta kuin johdantojakso, ei kaksoispistettä tule; muuten tulee. - Jos osa on kokonainen lause, se alkaa suurella kirjaimella ja päättyy pisteeseen. Muussa tapauksessa aloitetaan pienellä kirjaimella ja piste laitetaan vasta viimeisen osan päätteeksi.

19 Luvussa tarkasteltiin tehosteiden, esimerkkien, lähdeviittausten ja luetelmien käyttöä. Kirjoitustekniikka sisältää paljon muitakin seikkoja ja niitä onkin käsitelty laajemmin monissa oppaissa (esim. Hirsjärvi ym. 1997). Niin tärkeää kuin onkin kirjoittaa kirjoitusteknisesti korrektisti niin hyvin tärkeää on myös se millä tyylillä kirjoitetaan. Vaikka tyyli onkin kirjoittajalle ominainen niin tutkimusraporttien yhteydessä on syytä kuitenkin pyrkiä tyylillisestikin noudattamaan riittävässä määrin totuttuja käytänteitä, joista muutamia käsitellään seuraavassa luvussa.

20 4 KIRJOITUSTYYLI Ei ole ollenkaan samantekevää, millä tavalla asiansa esittää. Usein pitää paikkansa sanonta: huonosti sanottu on huonosti ajateltu. Hyvä asiatyyli on selkeää, havainnollista ja tiivistä. Hyvä tyyli ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin tylsä virkamieskieli. Päinvastoin, tutkijan elintärkeä taito on argumentoida selkeästi, mutta samalla sujuvasti oman näkemyksensä puolesta. Tässä luvussa tarkastellaan joitakin tekijöitä, joilla kukin voi asiatyyliään parantaa. 4.1 Esityksen selkeys Esityksen selkeys edellyttää, että kirjoittajan tarkoittamat ajatukset välittyvät lukijalle helposti, nopeasti ja yksiselitteisesti. Tekstistä karsitaan kaikki tarpeettomat sanat ja yksityiskohdat. Selkeyttä voidaan edistää olemalla kriittinen virkerakenteiden muodostamisessa. Virkkeet eivät saa olla liian pitkiä tai monipolvisia. Ne eivät saa myöskään olla kaikki samanpituisia, eikä kaikilla saa olla samaa rakennetta (esim. subjekti verbi objekti). Kannattaa etsiä vaihtelua myönteisten väitelauseiden, kieltävien väitelauseiden, kysymyslauseiden jne. variaatioista. Vältä eksistenssi-tautia - käytä sanaa on vain silloin, kun on pakko. Substantiivitautia ja erilaisia pöhöttyneitä lauserakenteita pitää myös välttää. Virkkeen tulee muodostaa ehyt ja kiinteä kokonaisuus. Siinä tulee erottua tärkeät asiat epäolennaisista. Virkkeen pituus on sidoksissa ihmisen muistin toimintaan (vrt. 7 +/- 2 -laki). Se mikä on laskennan pohjaksi otettava yksikkö, vaihtelee luonnollisesti suuresti. Myös turhalla monisanaisuudella voidaan hukuttaa varsinainen asia. Sanasta sanaan käännökset tuottavat kankeita virkerakenteita, joita on joskus jopa mahdotonta ymmärtää. Virkerakenteen jäntevyyteen voidaan vaikuttaa myös monella merkityksettömältä tuntuvalla tavalla, esimerkiksi pronomien viittaussuhteiden selkeydellä sekä konjunktioiden ja loogisia suhteita

21 osoittavien adverbien huolellisella käytöllä. Käsitteistöltään rikkaassa työssä on mietittävä huolella jokaisen uuden termin tarpeellisuutta. Synonyymien käyttöä tulee rajoittaa. Useista vaihtoehtoisista sanoista valitaan alalla hyväksytyimmät käyttöön. 4.2 Esityksen täsmällisyys Esityksen täsmällisyys ilmenee jäsentelyn tarkkuutena, käsitteellisenä tarkkuutena, virkerakenteen jäntevyytenä ja sananvalinnan asianmukaisuutena. Jäsentelyn kappaleisiin, kohtiin ja lukuihin tulee ilmentää ongelmanasettelussa, ratkaisuprosessissa ja tuloksissa esiintyviä perimmäisiä rakenteita. Käsitteellisen tarkkuuden edellytyksenä ovat peruskäsitteiden täsmälliset määritelmät. Käsitteellisesti tai matemaattisesti vaikeiden kohtien yhteyteen tulee sijoittaa asiaa havainnollistavia esimerkkejä. Ne suovat samalla hengähdystauon ennen siirtymistä seuraavaan asiaan. Lukijaa voidaan auttaa myös sisällyttämällä tekstiin riittävästi redundanssia: sama asia voidaan sanoa useammalla eri tavalla. Erikoistermeinä on käytettävä yleisesti hyväksyttyjä suomenkielisiä termejä. Atk-sanakirja (1999) on tässä suhteessa paras tietolähde. Siitä löytyy myös suuri joukko käsitemäärityksiä. Mikäli vakiintunutta suomenkielistä vastinetta ei ole olemassa, oman suomennoksen jälkeen on syytä laittaa sulkuihin termi alkuperäisellä kielellä ilmaistuna. Esityksen yhtenäisyys vaatii, että käytetään samoja symboleja kautta koko esityksen. Tämä ei ole aina helppoa, sillä eri lähteissä voidaan tarkastella asioita toisistaan poikkeavilla tavoilla.

22 Yleensä tutkija yrittää suhtautua mahdollisimman objektiivisesti tutkimuskohteeseen. Tällöin on tärkeää muistaa tehdä ero tosiasian, mielipiteen ja arvelun välillä. On myös pidetty tärkeänä, ettei kirjoittaja tunkeudu "subjektiivisesti" lukijan ja asian väliin. Tästä syystä tieteellisessä tekstissä on suosittu kolmannen persoonan tai passiivin käyttöä. Nykyään tästä käytännöstä jo joustetaan. 4.3 Aikamuotojen käyttö Seuraavia aikamuotoja koskevia pääsääntöjä tulee soveltaa. Preesens on pääasiallinen aikamuoto. Sillä ilmaistaan esimerkiksi käsitemääritykset ja viittaukset muiden tutkijoiden tuotoksiin. Imperfektiä käytetään viitattaessa aiemmin julkaistuihin tutkimuksiin ja oman tutkimuksen kulkuun. Perfektiä voidaan käyttää usein rinnan imperfektin kanssa. Pluskvamperfektiä käytetään mennyttä ajankohtaa, tapahtumaa tai prosessia kuvaamaan (esim. Manninen oli tutkinut asiaa 1930-luvulla, mutta hän oli joutunut jättämään...). Kaikissa muissa tutkimusraportin osissa paitsi yhteenvedoissa käytetään yleensä preesensiä. Yhteenvetoihin soveltuu perfekti.

23 5 ULKOASU Tutkielma on kirjoitettava tekstinkäsittelyohjelmalla (tai kirjoituskoneella). Tekstinkäsittelyohjelmistot poikkeavat toisistaan paljon. Niiden tekstin muotoilumahdollisuudet tukevat kuitenkin seuraavien ulkoasua koskevien vaatimusten täyttämistä. 5.1 Kirjasintyyppi ja tekstipalstan koko Kirjasintyyppinä voidaan käyttää jotakin tunnetuimmista kuten Palatino (Jyväskylän yliopiston kirjaston jjulkaisuyksikön suositus), Times-Roman ja New-Century-School-Book. Peruspistekoko on 12. Riviväli valitaan siten, että sivulle mahtuu 35-40 riviä. Useimmissa tekstinkäsittelyohjelmistoissa tämä tarkoittaa riviväliä 1,5. Taulukoissa ja sisennyksissä sekä alaviitteissä käytetään pistekokoa 10 ja rivivälinä 1. Vasen marginaali on 4 cm ja oikea marginaali 2 cm, jolloin palstan leveys on 15 cm. Käytettäessä tasavälistä, 10 merkkiä/tuuma -merkkitiheyttä on rivillä noin 60 merkkiä. Vastaavasti 12 merkkiä/tuumalla -merkkitiheydellä rivillä on noin 70 merkkiä rivillä. Ylä- ja alamarginaalit ovat noin 3 cm. Kukin luku aloitetaan omalta sivultaan. Jos kappaleet aloitetaan heti vasemman marginaalin reunasta, ne on erotettava toisistaan tyhjällä rivillä. Jos uudet kappaleet aloitetaan sisempää (viisi lyöntiä marginaalin reunasta), ei kappaleiden väliin tule tyhjää riviä. Sisennysten käytön tulee olla yhdenmukaista. 5.2 Otsikointi Otsikot aloitetaan vasemmasta marginaalista. Otsikoinnissa käytetään hierarkkista numerointia. Pääotsikko (1-numeroinen) aloittaa aina uuden sivun.

24 Pääotsikko kirjoitetaan isoin kirjaimin, lihavoituna pistekoolla 14. Ennen ja jälkeen pääotsikkoa on 2 riviväliä. Alaotsikot kirjoitetaan pienin lihavoiduin kirjaimin pistekoolla 12. Myös alaotsikoiden molemmin puolin jätetään kaksi rivinväliä. 5.3 Taulukot ja kuviot Taulukot ja kuviot numeroidaan arabialaisin numeroin yhtäjaksoisesti kumpikin omana numerosarjanaan. Jokaiseen kuvioon ja taulukkoon tulee viitata tekstissä ennenkuin kuvio tai taulukko esiintyy. Taulukon ja kuvion selitysteksteineen tulee olla ymmärrettävissä ilman varsinaisen tekstin lukemista. Taulukon selitysteksti sijoitetaan taulukon yläpuolelle, kuvion selitysteksti taas kuvion alapuolelle. Taulukon sarakkeita ei eroteta toisistaan pystyviivoin. Ennen taulukon nimeä jätetään kaksi rivinväliä, samoin taulukon jälkeen ennen tekstin aloittamista. Kuvion nimen jälkeen jätetään kaksi rivinväliä ennen tekstiä. Jos taulukko joudutaan jatkamaan seuraavalle sivulle, kirjoitetaan sivun oikeaan alareunaan sulkuihin (jatkuu). Seuraavalle sivulle kirjoitetaan vasemmalle ylös taulukon numero ja sulkeisiin sama sana kuin edelliselle sivulle, esimerkiksi TAULUKKO 5. (jatkuu). Sivut on pyrittävä kirjoittamaan täyteen. Tekstissä olevat viittaukset kuvioihin ja taulukoihin tehdään numeroviittauksin, esimerkiksi (TAULUKKO 2) tai (KUVIO 3), joten teksti jatkuu taulukosta tai kuviosta huolimatta. Täten esimerkiksi taulukko voidaan siirtää seuraavalle sivulle, ellei se mahdu jäljellä olevaan sivutilaan. Kun numerointiin viitataan tekstissä, ei viitenumeron perään kirjoiteta pistettä. Sanat taulukko ja kuvio kirjoitetaan isoin kirjaimin. 5.4 Sivujen numerointi Sivunumerointi aloitetaan laskea nimiösivulta ja se jatkuu yhtäjaksoisena viimeiseen tekstiä sisältävään sivuun. Täten myös lähde ja liitesivut sisältyvät

25 yhtäjaksoiseen sivunumerointiin. Ensimmäinen sivunumero merkitään näkyviin vasta Johdanto-luvun jälkeiselle sivulle. Sivujen numerot merkitään arabialaisin numeroin ylhäälle keskelle ilman muita merkkejä.

26 LÄHDELUETTELO Atk-sanakirja, 1999. 10. uusittu painos. Espoo: Suomen Atk-kustannus Oy. Eco U., 1990. Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. Tampere: Vastapaino. Heinisuo R., Ekholm K., 1997. Elektronisen viittaamisen opas. Jyväskylän yliopiston kirjasto. Julkaisuja n:o 40. Hirsjärvi S., Liikanen P., Remes P., Sajavaara P., 1995. Tutkimus ja sen raportointi. Helsinki: Kirjayhtymä. Hirsjärvi S., Remes P., Sajavaara P., 1997. Tutki ja kirjoita. Helsinki: Kirjayhtymä. Ohjeita yliopistosarjojen kirjoittajille, 1998. Jyväskylän yliopiston kirjasto, Julkaisuyksikkö. Leppänen M., 1991. Ohjeita tutkielman kirjoittajille. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelyopin laitos. Leppänen M., Lyytinen K., 1992. Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajille. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelyopin laitos. Pirhonen M., 1995. Ohjeita tutkimusraportin kirjoittajille. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos. Pirhonen M., Puuronen S., 1999. Ohjeita tutkimuraportin kirjoittajille. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos. Pirhonen M., Puuronen S., 2000. Ohjeita tutkimuraportin kirjoittajalle. Jyväskylän yliopisto, Tietojenkäsittelytieteiden laitos.

27 LIITE 1 Tiina Harala ORGANISAATIOIDEN VÄLISEN TIEDONSIIRRON VAIKUTUKSET YRITYKSEN MATERIAALI- JA TALOUSHALLINTOON Tietojärjestelmätieteen pro gradu -tutkielma 30.3.1995 Jyväskylän yliopisto Tietojenkäsittelytieteiden laitos Jyväskylä

28 TIIVISTELMÄ LIITE 2 Juntunen, Saila Marikki Graafisten käyttöliittymien suunnittelu ja arviointi / Marikki Juntunen Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1995. 96 s. Tutkielma Tässä tutkielmassa tarkastellaan graafisten käyttöliittymien suunnittelua ja arviointia inhimillisestä näkökulmasta. Päätavoitteena on löytää kriteerit hyvälle graafiselle käyttöliittymälle, joita voidaan soveltaa sekä olemassaolevien käyttö-liittymien arvioinnissa että uusien käyttöliittymien suunnittelussa ja toteutuk-sessa. Inhimillinen näkökulma on tärkeä, koska huomioimalla ihmisen tietämys ja muistin toiminta voidaan helpottaa ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutusta ja samalla hyödyntää tehokkaasti tekniikan suomat mahdollisuudet. Graafisten käyttöliittymien suunnitteluun ja arviointiin on perehdytty kirjallisuuden pohjalta. Lisäksi on perehdytty joihinkin empiirisiin tutkimuksiin, joita aiheesta on alan kirjallisuudessa julkaistu. Koottujen kriteerien perusteella on arvioitu Word Perfect 6.0 Windows -sovelluksen graafisen käyttöliittymän käytettävyyttä. Tutkimuksessa on esitetty kriteerit hyvälle graafiselle käyttöliittymälle inhimilli-sestä näkökulmasta katsottuna. Niistä tärkeimpiä ovat järjestelmän käytön oppiminen, käytön helppous ja nopeus, virhetilanteiden ehkäiseminen ja niistä toipuminen, sovellustuki ja käyttäjien subjektiivinen tyytyväisyys. Kriteereitä on tarkasteltu aloittelijoiden, satunnaisten käyttäjien ja kokeneiden käyttäjien kannalta. Tutkimuksen keskeinen tulos on, ettei hyvää graafista käyttöliittymää voida yksiselitteisesti määritellä, vaan se riippuu oleellisesti käyttäjäryhmästä ja tehtävästä, jota järjestelmällä suoritetaan. AVAINSANAT: graafinen käyttöliittymä, käyttöliittymä, inhimilliset tekijät, käytettävyys