Taiteesta iloa. Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry Kulttuurista muistoja hanke (2012-2015)

Samankaltaiset tiedostot
Taiteesta iloa. Etelä-pohjanmaan Muistiyhdistys ry Kulttuurista muistoja hanke

Kulttuurin voimaannuttava vaikutus

Projektit muuttavat käsitystä vanhuudesta Vau, mikä vanhuus!

Taiteesta ja kulttuurista elämänhallintaa. Eeva Mäkinen FT, projektijohtaja Takuulla-hankkeet ja Hyvinvointivoimala Kuopion konservatorio

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

Suomen lasten ja nuorten säätiö Myrsky-hanke projektipäällikkö Riikka Åstrand. Valtakunnalliset sjaishuollon päivät Tampere 2.10.

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari

Ylä-Savon. kulttuuristrategia. Kulttuuria. tehhään yhessä

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

AIVOTERVEELLISET KULTTUURISUOSITUKSET KOLMELLE RYHMÄLLE

Kulttuurisote. slidepohjia KULTTUURISOTE ETELÄ-POHJANMAA. Ikäihmisten kulttuuripalvelut järjestetään kuntien, maakuntien ja järjestöjen yhteistyöllä

Punaisen lapun ruokia ja ihmisennälkää

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen

Opetus-ja kulttuuriministeriön Koululaiskyselyn 2019 tulokset

Kulttuurin ja vapaa-ajan hyvinvointivaikutukset

Ikäihmisten parempi osallisuus, toiminnallisuus ja kotona selviytyminen. Birgitta Bakker

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

RAY:n Eloisa ikä ohjelma ikäihmisten hyvää arkea tukemassa Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vauhtiin! Säätytalo

Täyttä elämää eläkkeellä

VIRVATULIKYSELY VUOTIAILLE, kevät 2013

Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille

Vahvike ryhmä- ja viriketoiminnan aineistopankki Ystäväpiirin apuna

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY:n Eloisa ikä -avustusohjelma Kuntamarkkinat Tietolinja

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Kirjasto ja kulttuuri ikääntyvien hyvinvointia lisäämässä?

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

KULTTUURIKASVATUS JA TAITEILIJAT. LAURA ARALA valtakunnallinen lasten- ja nuortenkulttuurin läänintaiteilija

Kulttuuri asukkaiden hyvinvoinnin tukena ja osana palvelurakennetta

DEMENTIAHOIDON PROFIILIMALLI

Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Turun Kaupunkilähetys ry

Vireyttä vihreästä ja ulkoilun hyödyt! Ikäinstituutin verkostopäivä Dos. Erja Rappe

Hyvinvointiryhmät ESPOOSSA

Lasten ja nuorten kulttuuriseminaari

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

äänivitamiinia mielelle ja keholle 2009 AiP seminaari Eija Lämsä Eija Lämsä

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Mitkä asiat haastavat hyvinvointia? Havaintoja sosiaalisesti kestävät kaupungit projektista ja Kuntoutussäätiön Ak 6 -toiminnasta (alueverkostotyö)

Alakouluhanke Workshop

Kuntaliiton kaksitoista sanaa tulevaisuuden kulttuuripalveluista

Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

FYYSINEN TERVEYS JA HYVINVOINTI UUDESSA KOTIMAASSA

IkäArvokas Etsivä ja osallistava vanhustyö

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Koulun keinot haastavaan käyttäytymiseen

Ylä-Savon yhteinen kulttuurin kehittämistyö

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

KULTA -hanke Etelä-Savon kulttuurirahasto. Tutkimussuunnitelma Assi Liikanen

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

Hyvinvoinnin lähteitä. Eevi Jaakkola 2014

Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma

Luovan toiminnan työtavat

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

STRATEGIA Pieniä kosketuksia, pysyviä vaikutuksia

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

Taide, taidetoiminta ja niiden vaikutukset ikääntyneiden hyvinvointiin

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

EWA-HYVINVOINTIPROFIILIEN YHTEENVETO VUOTIAIDEN HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT KOTIKÄYNNIT

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen -kärkihankkeen tulokset Niilo Mäki Instituutin arviointi

Järjestötoimintaan sitoutumisen haasteet ja mahdollisuudet

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Arviointikriteerit Tyydyttävä T1 Hyvä H2 Kiitettävä K3


RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Lappajärvellä

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Positiivisen ilmapiirin merkitys oppimiselle ja osallistumiselle

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

Yhdistyksen tuki omaishoitajille

Kansallisteatteri Kontulassa esimerkki teatterin jalkautumisesta lähiöön Pirjo Virtanen ja Eveliina Heinonen

Uusi ennaltaehkäisevä virikkeellinen vapaa-ajan toimintaohjelma Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointifoorumi Riitta Luoma 1

Ilmaisun monet muodot

Tmi OwnStory. Tarja Jutila MMM, dipl. taideterapeutti

Yhdessä olemme enemmän

ILMAJOEN TANSSIKOULU

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

Transkriptio:

Taiteesta iloa Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry Kulttuurista muistoja hanke (2012-2015) Kulttuurilla osallisuutta - sukupolvilta sukupolville, iästä viis Helsinki 17.10.2013 1

-hanke on Ray:n rahoittama ja Etelä-Pohjanmaan Muistiyhdistys ry:n hallinnoima hanke, joka toteutetaan Etelä-Pohjanmaalla vuosina 2012 2015. Pääyhteistyökumppanina toimii Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry. Kulttuurista muistoja-hanke on mukana valtakunnallisessa Ray:n Eloisa ikä-ohjelmassa, joka toteutetaan yhteistyössä Vanhustyön keskusliiton kanssa. 2

-hankkeen tavoitteena on - Synnyttää eteläpohjalaisiin kuntiin ja kyliin ikä-ihmisten kulttuuritoimintaryhmiä, joihin osallistujat voivat liittyä mukaan oman mielenkiintonsa pohjalta. - Luoda kulttuuri- ja taideharrastusten kautta tekemistä, joissa osallistujat saavat elämänsisältöä, kokevat tekemisen riemua ja jakavat sitä muille. - Räätälöidä jokaiselle ryhmälle juuri heitä kiinnostavaa tekemistä ja tarjota mukavaa yhdessäoloa. - Lisätä ikääntyvien sosiaalista yhdessäoloa, sosiaalista pääomaa ja aktivoida kanssakäymiseen. - Lisätä toiminnan kautta ikääntyvien henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä kohottaa elämänlaatua. - Löytää uudistuvia toimintatapoja ja keinoja muistisairauksia ennaltaehkäisevään työhön ja ikäihmisten syrjäytymisen ehkäisyyn. 3

Mitä taide on?

-Kuvataide - Kirjallisuus - Luova kirjoittaminen - Sanataide - Käden taidot - Teatteri-ilmaisu - Luova ilmaisu - Musiikki - Tanssi ja luova liike - Elokuva - Sirkus Ihan mitä tahansa muuta mitä mieleen tulee, luovuus kukkeaan kukkaan!

Iloisien ihmisten kohtaamisia - Kulttuurista muistoja-hankkeen toimintaryhmät ovat pääasiallisesti suunnattu kotonaasuville ikäihmisille. Toiminta järjestetään päiväaikaan omalla kylällä. Kokoontumispaikkoja ovat kylien nuorisoseurat, kerhotilat sekä kyläkoulut. Jokaisessa ryhmässä toiminnan sisällön määrittelevät osallistujat nimeä myöten. - Muisteluryhmissä tehdään kyläkirjoja, kevyt kyläkirjoja tai muistellaan muuten vaan. Muisteluryhmät ovat syntyneet ikäihmisten omasta toiveesta. Toisaalta heillä on tarve jakaa omia kokemuksia ihmisten kanssa, jotka jakavat samankaltaisen maailman, toisaalta heillä on tarve kertoa ja tallentaa tuleville sukupolville tietoa. - Täsmätaideryhmissä tehdään käsitöitä, lausutaan runoja, valmistetaan sketsejä ja näytelmiä sekä ilmaistaan kehon, kuvataiteen ja valokuvien kautta tunteita ja elettyä elämää. Tässä painopiste on ohjaajan ammattilaisuudessa. Ohjaajat kannustavat osallistujia elinikäiseen oppimiseen ja mahdollisuuteen kehittää taitojaan. Ohjaajat tarjoavat tietoa, impulsseja ja ärsykkeitä, joita yhdessä tutkitaan eri taiteenlajien kautta. - Monitaitoryhmät on kolmas hankkeen toimintaryhmämuoto. Tähän tutustuimme Taiteesta iloa-työpajassa.

Iloisien ihmisten kohtaamisia Monitaitoryhmissä ryhmäläiset ovat kokeneet taiteen aluksi hieman liian Hianoksi. On pelätty että täytyy Osata jotain erityistä. Ryhmäläiset ovatkin toivoneet tutustumisretkiä eri taiteenlajeihin. Huijaa höynäytä tarjoa ahaa-elämyksiä on ohjenuora ohjaajilla erityisesti tässä toiminnassa. Tutustumisretkillä osallistujat houkutellaan kokeilemaan vieraitakin lajeja. Huijaus ja höynäytys liittyy yleensä asioiden nimeämiseen (esim. Vedic Art-taide nimettiin Onnen siemen itää -työpajaksi). Ohjaajien tehtävänä on luovin menetelmin houkutella ryhmäläisten omat taidot ja voimavarat esiin. Tekemisen kautta syntyy ahaa-elämyksiä: No enpä olis uskonu että mä tämmöstä osaan! Monitaitoryhmissä nämä kartoitetut osaamiset ja taidot valjastetaan koko ryhmän hyötykäyttöön niin että toimintakerran sisällön voivatkin toteuttaa osallistujat itse. 7

Tapaamiskerran ohjelma voi olla esimerkiksi tällainen: aluksi Helmi vetää koko porukalle tuolijumpan sitten Anna-Liisa lausuu runoja mieskuorolaiset Simo ja Mauno ohjaavat yhteislaulutuokion ja lopuksi nautitaan Maijan, Liisan ja Salmen keittämät pullakahvit Monitaitoryhmissä ohjaajat höynäyttävät osallistujat kokeilemaan vieraampiakin lajeja. Naurujoogaa, sarjakuvien valmistusta, pantomiimia, savenmuotoilua, elämänohje-elokuvia, akvarellimaalausta monenmoista kokeillaan! Taiteesta iloa -työpajassa kokeilimme kuinka houkutella ja kannustaa osallistujia löytämään itsestään liikettä, äänimaailmoja, laulua ja loruja postikortti-työmenetelmän kautta. Näistä olisi voinut jatkaa vaikka teatteriesityksiin, akvarellitöihin, laulujen kirjoittamiseen, mihin vain. 8 Ohjaajan tärkein väline on avoin ja kuunteleva sydän

Miksi taide? 9

Miksi taidetta? Tuloksia tutkimusten poluilta Tutkittaessa yli 65-vuotiaita yhteisöllisiin kulttuuritoimintoihin osallistuminen on vaikuttanut sekä fyysiseen että psyykkiseen terveyteen. Toimintaan osallistujat kokivat itsensä vertailuryhmää terveemmiksi, heillä oli vähemmän lääkärikäyntejä, he käyttivät vähemmän lääkkeitä, heillä oli vähemmän kaatumisia ja vähemmän muita terveyteen liittyviä ongelmia. Heillä oli myös vähemmän yksinäisyyttä kuin vertailuryhmällä. (G.D Gohen, S. Perlstein, J. Chapline, J. Kelly, K.M. Firth & S. Simmens 2006)

Miksi taidetta? Tuloksia tutkimusten poluilta Aktiivisesta kansalais- ja kulttuuritoimintaan osallistumisesta syntyy hyvinvointia ja parempaa terveyttä. Kulttuurin harrastaminen luonteeltaan sosiaalisena toimintana pidentää elinikää. (M.T.Hyyppä 2002) Kulttuuritoimintaan osallistumattomilla oli 57 prosenttia suurempi riski sairastua kuin niillä, jotka osallistuivat. Kiinnostavaa on myös, että henkilö joka ei aikaisemmin ollut osallistunut kulttuuritoimintaan, mutta aloitti osallistumisen, pystyi saavuttamaan saman tason koetussa terveydentilassa kuin kulttuuritoimintaan pitkään osallistunut. (B.B. Konlaan Järjestön logo 2001) tähän

Miksi taidetta? Tuloksia tutkimusten poluilta Kulttuuritoimintaan osallistuvien nk. hyvinvointihormonit on todettu olevan korkeammat ja verenpainearvot alhaisemmat kuin osallistumattomilla (B.B. Konlaan 2001) Musiikin kuuntelun on todettu aktivoivan aivoissa laajaa molemmille puoliskoille levittyvää hermoverkkoa, joka säätelee vireystilaa, tarkkaavaisuutta, muistia ja emootiota. Musiikin on myös todettu nopeuttavan merkittävästi esim. aivoinfarktipotilaiden toipumista. (T. Särkämö, M. Tervaniemi, S. Laitinen, A Forsblom, S. Soinila, M. Mikkonen, T. Autti, H.M. Silvennoinen, J. Erkkilä, M. Laine, I Peretz & H. Hietanen Järjestön logo 2008) tähän

Miksi taidetta? Tuloksia tutkimusten poluilta Neljä hyvinvoinnin elementtiä: Taide antaa elämyksiä ja merkityksellisiä taidenautintoja sekä tyydyttää inhimillisiä tarpeita, virkistää aisteja ja rikastuttaa elämysmaailmaa. Taiteella ja kulttuuritoiminnalla on todettu yhteys parempaan koettuun terveyteen ja hyvän elämän kokemuksiin. Taideharrastukset ja kulttuuritoiminta synnyttävät yhteisöllisyyttä ja verkostoja. Taide lisää viihtyvyyttä ja kauneutta elinympäristössä. (H-L Liikanen 2003)

Iloisien ihmisten kohtaamisia, tilannekatsaus syksy 2013 - Hankkeessa tähän mennessä on toiminut 13 erilaista ikäihmisten ryhmää, yksi muistisairaiden taideryhmä sekä yksi muistisairaiden omaisten vertaistukiryhmä. Lisäksi on pidetty Onnellisten päivien kesäleiri, Kulttuuriseminaari ja Avoimien Ovien Päiviä, joissa on ollut monipuolista kulttuuriohjelmaa sekä tietoa. -Tällä hetkellä toimii 12 aktiivista ikäihmisten ryhmää. On Ikäihmisten Virkistys-päiväryhmä, Runosaappaat, Leukojen loksuttajat, Hyvän Mielen Iltapäivä-ryhmä, Käsityökerho, Parahultaaset Yhyres, Vanhat valokuvat, tuoreet tarinat-ryhmä jne. - Muistisairaille on tarjolla Mielenmaisema-valokuvaprojekti hoivakodeissa. - Yhteistyötä tehdään myös mm. museoiden, kirjastojen ja kansalaisopistojen kanssa. Kahdessa hoivakodeissa pilotoidaan kulttuurimyönteistä hoivatyötä. - Ikäihmisille suunnataan kirjoituskilpailu, joista tuotetaan äänikirja-cd. - Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseoon on tulossa myös ikäihmisten oma näyttely.

Mitä onni on? Osallistujien ajatuksia menneeltä vuodelta Se on tämän toiminnan painopiste iha muualla ku siinä pullakaffeessa Runosaappaissa esiintyminen on kivaa! Yleisöstä saa esiintymiseen voimaa ja se yleisö oli kyllä hyvin mukana, fiksu yleisö. Tämä toiminta on ollu minulle niin tärkiää ny ku mies kuoli. Että ei oo tarvinnu olla yksin. Tykkäsin Onnellisten päivien kesäleirin sisällöstä. Minä koin täällä läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Tuli hyvä olo ja uusia ystäviä. Tämä kokoontuminen täs on tärkiää, saa vaihtaa kuulumisia, ei tartte olla aina kaupan tuulikaapissa tiäntukkona ku se on toinen paikka missä näköö ihimisiä. 15

Matka on usein tärkeämpää kuin päämäärän saavuttaminen. Matkalla kohtaa uusia ihmisiä, ystäviä ja matkamuistoista tulee yhteisiä. Samalla se on matka omaan itseen. Mikä on sinun haaveesi? 16

kiittää! Projektikoordinaattori Katja Kujala, ka.kujala@netikka.fi 0400 717288 Projektisuunnittelija Manar Ameli, manar.ameli@netikka.fi 050 414 7897 17