Opas metsäenergian tuottamiseen
Sisältö 1. Johdanto... 4 2. Energiaa metsästä... 6 2.1. Energiapuun käyttö, tavoitteet ja potentiaalit... 6 2.2. Energiapuuta kestävästi taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys... 10 2.3. Energiapuun laatu... 11 2.4. Energiapuun korjuu... 12 3. Energiapuun kasvatus ja korjuu harvennusmetsistä... 13 3.1. Korjuukohteen valinta... 13 3.2. Edut ja haitat... 14 3.3. Korjuun suunnittelu ja toteutus... 14 4. Energiapuun korjuu uudistusaloilta... 16 4.1. Korjuukohteen valinta... 16 4.2. Kantojen korjuu... 19 5. Energiapuun varastointi... 21 6. Juurikäävän torjunta... 25 7. Luonnonhoito energiapuunkorjuussa... 26 8. Energiapuunkorjuu ja metsälaki... 28 9. Energiapuun korjuu ja metsäsertifiointi... 29
1. Johdanto. Tämä opas on rahoitettu BalBiC-hankkeen varoista (The development of the Bioenergy and Industrial Charcoal production in the Baltic-Region Baltia-alueen Bioenergian ja Teollisen Biohiilituotannon kehittäminen), joka on osa Central Baltic INTERREG IV A Programme 2007-2013 hankeohjelmaa. Biohiili on biopolttoainetta, jonka energia-arvo on lähes sama kuin fossiilisen hiilen. Biohiiltä voidaan valmistaa mistä tahansa puuperäisestä raaka-aineesta. Valmistaminen tapahtuu kuumentamalla raaka-ainetta kemiallisessa reaktiossa, jossa hapen vaikutus on poistettu. Biohiilen etuna on se, että se sopii käytettäväksi sellaisenaan lähes kaikissa nykyisissä hiilivoimaloissa. Biohiilellä on polttoainekäytön lisäksi päästökauppa-arvo. Biohiilen tuottamiseksi tarvitaan raaka-ainetta, jonka hankinta, käsittely ja logistiset ratkaisut edellyttävät kokonaiskuvaa raaka-aineen markkinoista. Kriittisintä on raaka-aineen saatavuus ja kannattava hankinta sekä raaka-aineen korjuuseen sopiva kalusto ja kapasiteetti. Biohiilen tuotanto, kuljetukset, käytettävä kalusto, maantie- ja rautatieverkosto, vesikuljetus ja satamat sekä välivarastoterminaalien sijoittuminen logistisesti oikeisiin paikkoihin, vaativat monipuoliset ympäristö- ja liiketoimintaselvitykset sekä taloudelliset kilpailukyky- ja kannattavuuslaskelmat. Suomen energiapolitiikassa puuperäisillä polttoaineilla on tärkeä rooli. Metsähakkeen käytön ennustetaan nousevan nykyisestä noin kahdeksasta miljoonasta kuutiometristä noin 12-13 miljoonaan kuutiometriin vuoteen 2020 mennessä. Tämä ja lisäksi suunnitelmat lisätä biopolttoaineiden ja biohiilen tuotantoa lisäävät metsästä korjattavan biomassan määrää, mikä taas on johtanut kysymyksiin raaka-aineen riittävyydestä ja ekologisesti kestävästä käytöstä. Erityisesti ollaan oltu huolissaan ravinteiden vähenemisestä, maaperän köyhtymisestä ja puiden kasvun hidastumisesta. Metsäenergian korjuu on perinteisesti keskittynyt hakkeen tuottamiseen. Biohiilen raaka-ainevaatimukset ovat kuitenkin joiltain osin erilaisia verrattuna hakkeen tuottamiseen. Hakkeen raaka-aineeksi on korjattu nuorista metsistä karsittua tai karsimatonta rankaa ja päätehakkuiden jälkeistä latvusmassaa tai kantoja. Paras raaka-aine biohiilen valmistukseen on kuitupuun laatuvaatimukset täyttävä karsittu runkopuu 5 cm:n latvaläpimitasta alkaen. Oksat, latvukset ja pienempi raivauspuu ei sellaisenaan käy. Niitäkin voidaan hiiltää normaalina hakkeena, mutta prosessi ei ole tehokas. Kannot olisivat kuivuutensa ja tiheytensä puolesta hyvää raaka-ainetta biohiilen tuottamiseen, mutta ongelmaksi voi muodostua epäpuhtaudet, sillä kivet ja hiekka rikkovat hakkurien terät.
Tässä oppaassa on esiteltynä puuperäisen raaka-aineen ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti kestävä korjuu. Lisäksi oppaassa on esiteltynä metsäraaka-aineen oikeaoppinen korjuu ja varastointi, joilla saadaan aikaan mahdollisimman hyvälaatuista raaka-ainetta.
2. Energiaa metsästä 2.1. Energiapuun käyttö, tavoitteet ja potentiaalit Puu on kotimainen ja uusiutuva energianlähde. Puuta on käytetty Suomessa energiantuotantoon jo kauan ja puulla on ollut suuri merkitys Suomen energiahuollossa (Kuva 1). Vuonna 2012 puuperäisiä polttoaineita käytettiin yhteensä 89 TWh, mikä on yli viidennes energian kokonaiskulutuksesta (Ylitalo, 2013). Energian kokonaiskulutus vuonna 2012 oli 380 TWh. Metsäteollisuuden jäteliemiä ja muita sivu- ja jätetuotteita käytettiin energian tuottamiseen vuonna 2012 38 TWh, ja ne ovatkin suurin puuperäisen energian lähde Suomessa. Metsähakkeen käyttö on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana ja vuonna 2012 saavutettiin uusi ennätys 8,3 (noin 16,6 TWh) miljoonaa kuutiometriä (Taulukko 1) (Ylitalo 2013).
Kuva 1. Energian kokonaiskulutus Suomessa. Lähde: Tilastokeskus Suomi on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian osuuden 38 %:iin energian loppukulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Puun energiakäytön lisäämisellä on suuri rooli tämän tavoitteen saavuttamisessa. Uusiutuvan energian velvoitepaketissa metsähakkeen lämpö- ja voimalaitoskäytön tavoitteena on 12-13 miljoonaa kuutiometriä (25 TWh) vuoteen 2020 mennessä. On arvioitu, että suurimman hakkuutason potentiaali metsäenergian osalta on Suomen metsissä noin 25 miljoonaa kuutiometriä (Asikainen ym. 2012). Kun otetaan huomioon laitosten puustamaksukyky ja kilpailu muiden polttoaineiden kanssa, on potentiaali alle 15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa (Asikainen ym 2012). Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että suurimmat metsäenergiapotentiaalit sijaitsevat Itä- ja Pohjois-Suomessa ja suuret energiaa käyttävät laitokset pääosin rannikolla. Tämä aiheuttaa ongelmia metsäenergian logistiikassa. Nykyään metsähake ei ole enää pelkästään suoraan polttoon käytettävä materiaali, vaan kehitteillä ja käytössäkin on jo useita eri käyttömuotoja. Metsähake voidaan mm. pyrolyysireaktion avulla muuttaa bioöljyksi, -hiileksi tai kaasuksi (Kuva 2).
2.2. Energiapuuta kestävästi taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys Taloudellinen kestävyys merkitsee metsien hoidossa ja käytössä sitä, että metsien elinvoimaisuus, uusiutumiskyky ja tuottavuus säilytetään. Puuntuotannon tavoitteena on valita metsänkasvatuksessa kullekin kohteelle sopiva toimenpidemalli, joka maksimoi kiertoajan nettotulojen nykyarvon. Hoitamattomissa nuorissa metsissä energiapuuharvennus on usein tarpeellinen toimenpide, jolla turvataan puuston jatkokehitys taloudellisesti arvokkaaksi puustoksi. Uudistusaloilla latvusmassan korjuu helpottaa ja nopeuttaa uudistumista. Kannonnosto puolestaan vähentää juurikääpätuhojen riskiä seuraavassa puusukupolvessa. Ekologisesti kestävällä metsien hoidolla ja käytöllä tarkoitetaan metsien, soiden ja vesistöjen monimuotoisuuden ja vesien puhtauden säilyttämistä. Lisääntynyt biomassan korjuu energiapuunkorjuun yhteydessä on herättänyt huolen maan puuntuotoskyvyn heikkenemisestä ja biologisen monimuotoisuuden pienenemisestä. Uusimpien tutkimustulosten mukaan hakkuutähteiden korjuulla on melko vähäinen vaikutus maan ravinteiden kokonaismääriin. kahdessa avohakkuun yhteydessä perustetussa kokeessa hakkuutähteiden korjuu ei aiheuttanut 24 vuoden seurantajakson aikana mittauksin havaittavia muutoksia maan orgaanisen aineen, hiilen ja ravinteiden määriin (Asikainen ym. 2012). Myöskään harvennushakkuiden yhteydessä tehtävä energiapuunkorjuu ei oleellisesti vaikuttanut maan orgaanisen aineen, hiilen ja ravinteiden kokonaismääriin (Asikainen ym. 2012). Toisaalta osalla kasvupaikoista harvennushakkuiden yhteydessä tehty hakkuutähteiden korjuu heikensi kasveille käyttökelpoisen typen vapautumista orgaanisesta aineksesta hajotuksen yhteydessä (Asikainen ym. 2012). Harvennushakkuissa toistettu kokopuun korjuun on todettu alentavan männiköiden ja kuusikoiden tilavuuskasvua 8-13 % (Helmisaari ym. 2011). Täytyy ottaa kuitenkin huomioon, että käytännössä harvennushakkuissa hakkuutähteiden saanto metsästä ei ole sataa prosenttia. Metlan kokeiden mukaan kokeissa joiden tarkoituksena oli korjata 70 % latvusmassasta, todellinen saantoprosentti oli noin 40 % ja vastaavasti kun tavoitteena oli korjata 100 %, saantoprosentti oli 72 % (Asikainen ym. 2012). Näin ollen kasvupaikalle jää aina puun ravinteikkaita osia (neulasia ja oksia) lannoittamaan jäävää tai uutta puusukupolvea. Uusimpien tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että energiapuunkorjuulla on pelättyä pienemmät vaikutukset metsämaan ravinnetilaan ja puuston kasvuun. Noudattamalla Tapion hyvän metsänhoidon suosituksia energiapuunkorjuuseen voidaan negatiivisia vaikutuksia tehokkaasti hillitä. Avohakkuut ovat jo itsessään valtava
muutos metsäekosysteemissä ja näihin muutoksiin verrattuna hakkuutähteiden korjuun vaikutus kasvilajistoon on useimmissa tapauksissa merkitykseltään vähäinen (Asikainen ym. 2012). Sosiaalinen kestävyys tarkoittaa metsätaloudessa eri väestönryhmien metsiin liittyvien hyvinvointitarpeiden oikeudenmukaista huomioon ottamista. Keskeisellä sijalla ovat monikäyttö ja virkistysmahdollisuudet sekä metsänomistajien, metsätyöntekijöiden ja metsäyrittäjien toimeentulo, työolot sekä työkyvystä huolehtiminen. Energiapuunkorjuussa voidaan huolehtia sosiaalisesta kestävyydestä mm. säilyttämällä merkityt ulkoilureitit ja muut aktiivisessa käytössä olevat polut kulkukelpoisina. Metsäkulttuurin kestävyys tarkoittaa metsiimme liittyvien perinteiden ja tietotaitojen vaalimista sekä niitä ilmentävien muistomerkkien säilyttämistä. Energiapuunkorjuussa metsäkulttuurin huomioon ottaminen tulee huomioida mm. kantojen nostossa jolloin kiinteät muinaisjäännökset jätetään kannonnoston ulkopuolelle. 2.3. Energiapuun laatu Energiapuun tärkein laatuominaisuus on kosteus. Energiapuun hankinnassa tulisikin keskittyä tuottamaan riittävän kuivaa raaka-ainetta niin hakkeeksi kuin jatkojalosteiksi, kuten biohiili tai pelletit. Kaatotuoreen puun kosteus on noin 50-60%. Suuret haketta käyttävät laitokset voivat käyttää kosteata hakettakin, mutta pienemmissä laitoksissa kosteuden tulisi olla alle 40 %. Kostea hake lisää kuljetuskustannuksia ja voi aiheuttaa käsittelyongelmia talvella. Lisäksi kostea metsähake palaa epätäydellisesti jolloin hiilimonoksidi-, hiilivety- ja hiukkaspäästöt lisääntyvät sekä tehollinen lämpöarvo laskee. Oikealla palsta- ja tienvarsivarastoinnilla metsäenergian kosteuspitoisuutta voidaan normaaliolosuhteissa alentaa huomattavasti. Neulaset sisältävät ison osan puiden ravinteista, joten olisi hyvä jos ainakin osa neulasista pystyttäisiin jättämään palstalle. Lisäksi neulaset heikentävät hakkeen säilyvyyttä, lisäävät polttoaineen tuhkapitoisuutta ja aiheuttavat kattilassa korroosioita. Palstakuivatus toimii hyvin kuusten neulasten karistajana, mutta palstakuivatuksen toimivuus männyn neulasten karistajana on erittäin huono. Männytkin kuivuvat palstakuivatuksen aikana, joten se on suositeltavaa aina kun se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Mikäli maaperän ravinteisuuden hoito männiköissä vaatii neulasten jättämistä palstalle, on se tehtävä muilla keinoin kuin palstavarastoinnilla.
2.4. Energiapuun korjuu Energiapuuta voidaan korjata, joko nuorista kasvatusmetsistä pienpuuna, tai päätehakkuun jälkeen latvusmassana ja kantoja. Nuorissa kasvatusmetsissä toteutettavassa energiapuuharvennuksissa talteen otetaan yleensä ainespuun mittoja täyttämätöntä pienpuuta. Ensiharvennuksien yhteydessä energiapuun lisäksi ainespuun osuus on merkittävä. Korjuu voidaan suorittaa integroituna korjuuna jolloin korjataan erillisiin kasoihin energia- ja ainespuuta. Pienpuu voidaan korjata joko karsimattomana (kokopuu) tai karsittuna (runkopuu) rankana. Energiapuu- tai integroitukorjuu suoritetaan yleensä mänty- tai koivuvaltaisilla kuvioilla. Päätehakkuun jälkeen tapahtuva latvusmassan korjuu suoritetaan yleensä kuusivaltaisissa metsissä. Männiköissäkin latvusmassan korjuu on teknisesti mahdollista, mutta saanto on huomattavasti kuusikoita pienempi. Latvusmassan ja kantojen käyttö energiaksi on täysin riippuvainen ainespuuhakkuista, joten teollisuuden suhdannevaihtelut ja puun käyttö vaikuttavat suoraan latvusmassan ja kantojen tarjontaan. Yleensä latvusmassa kerätään kasoihin palstalle, jossa ne kuivuvat. Tämän jälkeen latvusmassa kuljetetaan välivarastoon, jossa ne yleensä haketetaan kuljetustehokkuuden lisäämiseksi. Tienvarsihaketusmenetelmä on yleisin Suomessa käytettävä menetelmä. Kantoja korjataan kuusivaltaisilta päätehakkualoilta. Kannot nostetaan yleensä kaivinkoneella johon on kiinnitetty kantohara tai pilkkuri. Nostolaite nostaa, pilkkoo ja ravistelee kannot. Kantopalat asetellaan palstalle kasoihin kuivaamaan. Palstalta kannot kuljetetaan metsätraktorilla tienvarsivarastoon. Tienvarsivarastosta kannot kuljetetaan käyttöpaikalle tai terminaaliin murskattavaksi. Energiapuu Harvennukset Pääosin mänty- ja koivuvaltaisissa metsissä Energiapuukorjuu Karsittu ranka Karsimaton ranka Integroitu korjuu Karsittu ranka Karsimaton ranka Päätehakkuut Pääosin kuusivaltaisissa metsissä Latvusmassa Kannot
3. Energiapuun kasvatus ja korjuu harvennusmetsistä 3.1. Korjuukohteen valinta Energiapuuharvennus soveltuu harvennustavaksi niin hoidetuille kuin hoitamattomille nuorille kasvatusmetsille. Ravinnetaloudellisista seikoista johtuen energiapuuta ei kuitenkaan tulisi suorittaa kokopuunkorjuuna kuin viljavuustasoltaan vähintään kuivahkoilta kankailta tai vastaavilta turvemailta (taulukko nro). Rankapuuna eli karsittuna energiapuunkorjuu soveltuu ravinnetalouden ja muiden korjuun kestävyysnäkökohtien puolesta kaikille talousmetsien harvennuskohteille. Kun integroitu korjuu toteutetaan niin, että sekä energia- että ainespuusoitteet karsitaan yksin puin tai joukkokäsittelynä, korjuukohteiksi soveltuvat kaikki talousmetsien harvennuskohteet. Muutoin sovelletaan kohdevalinnassa kokopuunkorjuun rajoitteita. Kyllä = suositellaan korjuukohteeksi Ei = ei suositella korjuukohteeksi Kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavat turvemaat Kuivat kankaat ja karukkokankaat sekä vastaavat turvemaat Kivennäismaiden kuusivaltaiset metsät, joissa kuusen osuus runkoluvusta on ennen harvennusta yli 75 % kokopuun korjuu Kyllä Ei Ei Poikkeukset: Boorinpuutoksesta kärsivässä kuusikoissa kokopuunkorjuuta suositellaan vain, mikäli puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella. Mustikka- ja puolukkaturvekangas II-tyypin korjuukohteilla suositellaan ravinne-epätasapainon ehkäisemiseksi PK- tai tuhkalannoitusta
3.2. Edut ja haitat Energiapuuharvennus Edut Parantaa puuston metsänhoidollista tilaa, kuten kasvamaan jäävien puiden latvusten elinvoimaisuutta, puuston järeytymistä sekä kestävyyttä myrsky-, hyönteis- ja sienituhoja vastaan Parantaa myöhempien harvennusten kannattavuutta, mikä johtuu järeytymisen myötä lisääntyvästä tukkipuun määrästä Haitat Ravinnehäviöt metsästä voivat kasvaa mikäli korjataan kokopuuna. Voi heikentää puuston kasvua. Suosituksia noudattamalla kasvutappiota voidaan ehkäistä Voimakkaasta harvennuksesta voi aiheutua hakkuun jälkeen lumituhoriski jäävälle puustolle Helpottaa metsässä liikkumista Tuottaa kotimaista uusiutuvaa energiaa jolloin riippuvuus tuodusta fossiilisesta energiasta vähenee Korjuuseen ja kuljetukseen tarvitaan työvoimaa, joka parantaa työllisyyttä etenkin syrjäseuduilla Vähentää pieniläpimittaisen lahopuun määrää Voi aiheuttaa korjuuvaurioita hoitamattomissa nuorissa metsissä. Hoitamaton vaihtoehto kuitenkin taloudellisesti kannattamaton 3.3. Korjuun suunnittelu ja toteutus Maasto- ja puustovaurioiden välttämiseksi ja puuston oikean tiheyden varmistamiseksi on tärkeää: tehdä tarvittaessa näkemäraivaus ajoittaa puunkorjuu kohteen korjuukelpoisuuden mukaan toteuttaa puunkorjuu tarkoituksenmukaisella kalustolla käyttää riittävä määrä runko- ja oksapuuta maan kantavuuden vahvistamiseen. Tämä tulee ottaa huomioon erityisesti kokopuunkorjuussa tehdä tarpeeksi leveät ajourat, jotta kasvamaan jäävien puiden tyvet ja juuret eivät vaurioidu. Suositeltava ajouraleveys on 4-4,5 metriä
välttää jäävän puuston vaurioituminen katkaisemalla kylvötuppaissa tai puuryhmissä olevat poistettavat puut tavallista pidempään kantoon käyttää kohteelle pääpuulajin, kasvupaikkatyypin ja metsikön hoitohistorian mukaista harvennusmallia seurata jäävän puuston pohjapinta-alan tai runkoluvun mukaan suunnitella ajourasto niin, että ajouraväli on vähintään 20 metriä. Turvemailla tästä voidaan tehdä poikkeus, koska niillä ojaverkosto ohjaa merkittävästi ajourien sijoittumista Kokopuunkorjuun suunnittelussa ja toteutuksessa pitää kiinnittää erityistä huomiota maaperän ja puuston ravinteisuuden hoitoon. Taulukossa mainittujen toimenpiteiden lisäksi poistuvien ravinteiden määrää voidaan korvata lannoituksella. Tuhkalannoitus soveltuu hyvin turvemaille missä typpi ei ole kasvua rajoittava tekijä. Kivennäismaillakin voidaan käyttää tuhkalannoitusta yhdistettynä typpilannoitteeseen, koska kivennäismailla typpi on kasvun minimitekijä. Maaperän ravinteisuuden hoito kokopuun korjuussa Suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30 prosenttia latvusmassan kokonaismäärästä Jätettävä latvusmassa tulisi sijoittua tasaisesti korjuualalle Keinoja latvusmassan jättämiseksi korjuualalle 1. Käytetään runkojen karsintaa joukkokäsittelyssä niin, että osa vihreästä latvuksesta jää metsään 2. latvuksen viimeisin osa, noin 1-2 metriä, katkaistaan ja jätetään metsään 3. Joka viidennen puun latvus karsitaan kourakasojen ulkopuolelle ja jätetään metsään 4. Metsissä, joissa poistuma on pääasiassa kuusta tai lehtipuuta, kokopuu voidaan kuivattaa palstakasoilla jolloin suurin osa ravinteikkaista neulasista ja lehdistä varisee metsään. Männyn neulaset karisevat huonosti joten männyn kuivattamisella ei saavuteta ravinnetaloudellista hyötyä. Kuivattaminen parantaa kuitenkin raaka-aineen energiasisältöä ja on siksi suositeltavaa kaikilla kohteilla.
4. Energiapuun korjuu uudistusaloilta 4.1. Korjuukohteen valinta Kohdevalinnan rajoitteet perustuvat seuraavan puusukupolven kasvun todennäköiseen taantumaan ja sen suuruuteen, ravinnehäiriöiden todennäköisyyteen tai kohteen suojeltaviin ominaispiirteisiin. Kyllä = suositellaan korjuukohteeksi Ei = ei suositella korjuukohteeksi Kuivahkot kankaat ja niitä viljavammat kivennäismaat sekä vastaavat turvemaat Kuivat kankaat ja karukkokankaat sekä vastaavat turvemaat Latvusmassa Kyllä Ei Kannot Kyllä Ei Kallioiset ja lohkareiset sekä runsaskiviset kasvupaikat Ei Ei Pohjavesiaulueet, luokat 1-2 Kyllä Ei Poikkeukset: Jos uudistusalalla on juurikääpää, kantojen korjuu on suositeltavaa kaikilla kangasmaiden kasvupaikoilla karukkokankaita lukuun ottamatta Boorinpuutoksesta kärsivissä kuusikoissa latvusmassa ja kannot voidaan korjata, jos metsikön puuston ravinnetasapaino turvataan boorilannoituksella
Latvusmassan korjuu Edut Parantaa äestyksen laatua sekä nopeuttaa laikutusta ja mätästystä Helpottaa viljelytöitä, erityisesti koneellista istuttamista Edistää täystiheiden taimikoiden syntymistä rauduskoivun ja kuusen viljelyssä Vähentää ravinteiden huuhtoutumista uudistusalalta Helpottaa metsässä liikkumista Tuottaa kotimaista uusiutuvaa energiaa jolloin riippuvuus tuodusta fossiilisesta energiasta vähenee Haitat Vähentää etenkin kuusikoissa ravinteiden määrää erityisesti, jos latvusmassa korjataan talteen tuoreena. Tämä voi pienentää tulevan puusukupolven kasvua Vähentää lahopuun määrää, mikä heikentää lahopuueliöstön elinoloja Lisää sulan maan aikana tapahtuvaa korjuutoimintaa metsissä, mistä saattaa seurata maastovaurioita Korjuuseen ja kuljetukseen tarvitaan työvoimaa, joka parantaa työllisyyttä etenkin syrjäseuduilla Haittojen ehkäisemiseksi suositellaan muun muassa korjuun välttämistä tietyillä kasvupaikoilla, latvusmassan osittaista jättämistä korjuualoille sekä latvusmassan palstakuivattamista kuusivaltaisilla korjuualoilla ennen metsäkuljetusta. Latvusmassan kuivattamista palstalla suositellaan kuusivaltaisilla korjuualoilla aina kun se on mahdollista (taloudelliset ja logistiset tekijät huomioon ottaen). Latvusmassan annetaan kuivua ja neulasten varista touko-kesäkuussa vähintään kaksi viikkoa ja loppukesällä vähintään neljä viikkoa ennen tienvarsivarastoon kuljettamista tai paalausta. Korjuun yhteydessä pyritään käsittelemään latvusmassaa siten, että mahdollisimman suuri osa ravinnepitoisista neulasista ja lehdistä varisee kasvupaikalle. Mikäli korjataan vihreää latvusmassaa, sen kokonaismäärästä suositellaan jätettäväksi korjaamatta noin 30 prosenttia jakautuen mahdollisimman tasaisesti koko korjuualalle.
Latvusmassan sujuva lähikuljetus, haketus ja laadukkaampi raaka-aine varmistetaan seuraavissa taulukoissa esitellyin keinoin. Latvusmassa kasataan palstalle kuivalle, tasaiselle ja avoimelle paikalle kuivumisen edistämiseksi. Kasoja ei sijoiteta irtokivien, alikasvospuiden tai esineiden päälle. Vieraat esineet ja maa-aines haittaavat myöhemmin haketus- ja polttoprosessia. Kasat tehdään riittävän suuriksi. Kasojen yli ei ajeta työkoneilla. Maan vahvistamiseksi käytettyä latvusmassaa ei korjata energiapuuksi. Latvusmassa kasoja ei kerätä niin tarkkaan, että kiviä tai maa-ainesta päätyy energiapuun joukkoon. Puusto- ja maastovaurioita tulee ehkäistä seuraavin toimenpitein: korjuu ajoitetaan maanpinnan kantavuuden mukaan kuivana ajanjaksona, sulan maan tai roudan aikana tehtäväksi. Vältetään energiapuun korjuuta leimikon huonosti kantavissa maastonkohdissa. Vahvistetaan korjuukelpoisuutta rajoittava maastonkohta havutuksella tai kevytsillalla. Maanvahvistukseen käytetyt havutukset ja rakenteet poistetaan käytön jälkeen, jos niistä on haittaa vesiensuojelulle tai ojien toimivuudelle. Kuorma tehdään huolellisesti, jotta se ei kolhi kokoojauran reunapuita lähikuljetuksessa Energiapuut kasataan vähintään 3 metrin etäisyydelle elävistä puista
4.2. Kantojen korjuu Kannot korjataan siten, että arvokkaiden elinympäristöjen ja elävien säästöpuiden ympärille jää vähintään kolmen metrin levyinen vyöhyke, jolla maanpinta säilyy ehjänä ja puiden juuristot vaurioitumattomina. kantoja ei korjata muiden korjuualalla ja sen reunalla kasvavien elävien puiden välittömästä lähiympäristöstä. Kaikkien elävien puiden ympärille jätetään vähintään kolmen metrin levyinen vyöhyke, jolla maanpinta säilyy ehjänä. Lahopuut säilytetään ehjinä ja niiden peittämistä maa-aineksella vältetään. Korjuualalle ei jätetä tuoreita lahovikaisia kantoja. Niitä ei kuitenkaan korjata vesistöjen ja pienvesien suojakaistoilta, ojien penkereiltä tai sellaisista paikoista, joissa korjuu vaurioittaisi arvokkaita elinympäristöjä, säästöpuita tai muita erityiskohteita. Lähde: http://www.metsateho.fi/tiedotteet/tiedote?id=16979616
Ei korjata: Jyrkät rinteet Kantoja Kalliometsät, joissa irtomaakerros kallion päällä alle 0,5 metriä Erittäin kiviset maastonkohdat Vesistöjen ja pienvesien suojakaistat sekä metsäojien penkereet Kiinteät muinaisjäännökset ja ulkoilureitit Riistatiheiköiksi tarkoitetut alikasvosrykelmät Pienialaiset kosteikkonotkelmat Korjaamatta jätetään: Viimeisimmässä hakkuussa syntyneitä halkaisijaltaan yli 15 senttimetriä paksuja kantoja vähintään 25 kpl/ha tasaisesti korjuualalle jakautuneena. Savi- ja silttimailla jätetään vähintään 50 kantoa hehtaarille. Mahdollisuuksien mukaan jätetään eri puulajien kantoja Halkaisijaltaan alle 15 cm paksut kannot Vanhat lahot kannot
kantojen korjuu Edut Vähentää kuusen- ja männynjuurikäävän leviämisen riskiä silloin, kun puulajia ei voi vaihtaa uudistettaessa. Haitat Luontaisesti syntyneet havu- ja lehtipuut lisäävät perkauskustannuksia Lisää luontaisesti syntyvien, viljelytaimikkoa täydentävien havu- ja lehtipuiden määrää. Rikkoo humuskerroksen, jolloin maaperän Pienentää maanmuokkauksen kustannuksia. veden ja kiintoaineksen pidätyskyky voi heikentyä Vähentää järeän lahopuun määrää Paljastaa kivennäismaata, mistä voi aiheutua ravinteiden ja kiintoaineksen huuhtoutumista 5. Energiapuun varastointi Oikealla energiapuun varastoinnilla voidaan raaka-aineen kosteusprosenttia merkittävästi alentaa. Yleensä energiapuu (pienpuu tai hakkuutähteet) kuivuu hyvin kesäaikaan varastossa. Varastokasat on kuitenkin syytä peittää ennen kuin syksyn sateet alkavat nostamaan kosteutta. Pienkokopuun ka hakkuutähteiden peittämisellä saavutetaan noin 6-15 % kuivempaa polttohaketta. Pienkokopuun peittämistä tärkeämpää on kuitenkin aurinkoinen varastopaikka, josta saadaan 7-17 % kuivempaa haketta, kuin varjossa varastoiduista kasoista. Pienkokopuun kohdalla peittämisen etu on suurin jos sillä pystytään estämään lumen sulamisesta aiheutuvan kosteuden lisääntyminen. Lähde: http://www.metsateho.fi/tiedotteet/tiedote?id=16994053
Tarkista, että varastopaikka on Riittävän tilava varastomuodostelmille Hakkuutähteet, n. 20 m/ha Kokopuu, n. 12 m/ha Rankapuu, n. 10 m/ha Kuivumisen kannalta hyvä Tasainen, kantava, avoin, tuulinen ja mieluiten ympäröivää maastoa korkeampi kohta Riittävän etäällä sähkö- ja puhelinlinjoista Haketus-/kuljetuskaluston rajoitteet huomioonottava Kääntöpaikan ja tien kantavuuden on oltava riittävät Väistö-/ohituspaikkoja muulle liikenteelle Varasto on oltava kuormaimen ulottuvilla eli kasan kouraisukohta enintään 5 metrin päässä ajotien reunasta Asianmukaiset pinolaput: varoitukset ja omistustiedot.
Varmista varaston oikea rakenne Metsäkuljetuksessa kouraa ei tule pudottaa liian alas, koska kuormaan voi muutoin tulla maasta kiviä ja epäpuhtauksia. Nämä haittaavat haketusta sekä polttoa. Pinon pohjalle aluspuut ja puoliväliin välipuut Ilman tulee päästä kiertämään kasan alla Pinon sortumattomuus tulee varmistaa Pinon oltava mahdollisimman korkea (maks. 5 metriä) Puiden tyvet tielle päin, mieluiten etelään osoittaen Pinon päälle tien suuntaan noin metrin pituinen lippa, joka suojaa varastoa kastumiselta Laki hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta Lakia sovelletaan, jos kasassa on yli puolet ainespuun mitat täyttävää kuorellista havupuutavaraa Ensisijainen toimenpide on energiapuukasan pois kuljettaminen: mänty 30.6 ja kuusi 31.7 mennessä, Pohjois-Suomessa mänty 15.7 ja kuusi 15.8 mennessä Lain velvoitteet voidaan täyttää myös kasaamalla pino siten, että pintakerroksessa on vähintään puolen metrin paksuinen kerros lehtipuuta tai ainespuuta pieniläpimittaisempaa havupuuta.
Energiapuun kuivuminen varmistetaan oikeanlaisella varastoinnilla. Kuva: Tanja Lepistö Varaston peittäminen Peite levitetään siten että varaston päällys peittyy kokonaan lisäksi 0,5 metrin leveydeltä kasan sivut ja päädyt Peitteen päälle nostetaan painoksi kourakasoja energiapuuta peitteen lukitsemiseksi paikalleen
6. Juurikäävän torjunta Juurikääpä on taloudellisesti merkittävin tuhojen aiheuttaja metsissämme. Juurikääpää ilmenee kuusilla kuusentyvilahona ja männyillä männyntyvitervastautina. Lisääntyneet metsänkäsittelyt energiapuunkorjuiden yhteydessä vaativat tarkkuutta, jotta juurikääpä tuhot eivät lisääntyisi. Energiapuuharvennuksissa kantokäsittely on usein puutteellista, joka voi johtaa juurikäävän leviämiseen. Kantojen nostoa on perusteltu juurikääpäriskin pienenemisellä, mutta nykyisten tutkimusten mukaan juurikääpä voi säilyä tartuntakykyisenä ainakin kuusi vuotta hyvin pienissä, vain 15 mm paksuisissa juurenpätkissä (Metla 240, sivu 142). Metsäntutkimuslaitos on omien tutkimustensa pohjalta tehnyt suosituksia miten juurikääpäriskiä voitaisiin pienentää energiapuun korjuussa. Kantojen korjuussa olisi hyvä, että laho puuaines poistettaan uudistusalalta mahdollisimman tarkasti. Päätehakkuun tapahtuessa kesällä kaikki jäljelle jäävät kannot tulisi käsitellä torjunta-aineella. Kannot tulisi varastoida aurinkoiselle, tuuliselle ja kuivalle paikalle ja terveet kannot kasata varastoauman alimmaiseksi. Kannot tulee kuljettaa pois varastoaumasta viimeistään kahden vuoden kuluttua. Myös varastokasan alimmaiset kannot tulee huolehtia pois tienvarsivarastosta. Energiapuuharvennuksissa Metla suosittelee, että kesällä harvennuskohteiksi valitaan ensisijaisesti lehtipuuvaltaisia leimikoita. Havupuuvaltaisissa metsiköissä kesäaikana suoritetuissa hakkuissa tulisi kantokäsittely aina suorittaa juurikäävän riskialueella. Käsittely on erityisen tärkeää jos kyseessä on terve metsikkö, jotta juurikäävän leviäminen siihen saataisiin estettyä tai ainakin hidastumaan. Energiapuuharvennuksia tulisi välttää keväällä ajankohtana, jolloin puiden paksuuskasvu käynnistyy ja puut ovat herkkiä vaurioille. Runkovaurioiden välttämiseksi leimikossa tulisi aina tehdä ennakkoraivaus mikäli alikasvos haittaa korjuuta. Ajourien suunnitteluun tulee kiinnittää erityistä huomioita ja hakkuutähde tulee hyödyntää ajourilla maasto- ja puustovaurioiden välttämiseksi.
Kuusentyvilaho. Lähde: Metla, metinfo, kuva Kari Korhonen 7. Luonnonhoito energiapuunkorjuussa Tämän teoksen aiemmilla suosituksilla pyritään turvaamaan maaperän ravinne- ja hiilitalous sekä biologinen monimuotoisuus. Tässä luvussa on lueteltu täydentäviä luonnonhoidollisia suosituksia, jotka tähtäävät ensisijaisesti metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, vesiensuojeluun sekä metsien monikäyttöarvojen ja kulttuuriperinnön turvaamisen. Energiapuunkorjuussa pyritään turvaamaan arvokkaiden elinympäristöjen erityispiirteet (Liite 1.). Maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä ja PEFC- ja
FSC- metsäsertifiointikriteereissä on kirjattu kohdekohtaisesti toimenpiteet, jotka ovat sallittuja kyseisessä elinympäristössä. Arvokkaat elinympäristöt suositellaan kuitenkin lähtökohtaisesti rajattaviksi kaiken energiapuunkorjuun ulkopuolelle. Kantojen korjuussa arvokkaat elinympäristöt otetaan huomioon jättämällä vähintään 3 metrin levyinen vyöhyke, jolla maanpinta säilyy rikkoutumattomana. Arvokkaita elinympäristöjä ei tule käyttää energiapuun varastointiin. Lisäksi tulee välttää nisäkkäiden, lintujen ja kekomuurahaisten pesien vahingoittamista sekä rajataan riistatiheiköiksi soveltuvat alikasvosryhmät kannonnoston ulkopuolelle. Monet uhanalaiset lajit ovat riippuvaisia lehti- ja lahopuustosta. Energiapuuhakkuissa säästö- ja lahopuut voidaan ottaa huomioon mm seuraavin toimenpitein: Kasvatetaan mahdollisuuksien mukaan sekapuuna lehtipuustoa Jätetään etenkin haapoja ja jaloja lehtipuita Tehdään mahdollisuuksien mukaan tekopökkelöitä Kaadettujen haapojen runkoja jätetään mahdollisuuksien mukaan maastoon Järeät yli 10 cm paksut lahopuut jätetään metsään kantoja ei korjata kolmea metriä lähempää säästö- tai lahopuita. Vesiensuojelusta huolehtiminen on tärkeää erityisesti kantojen korjuussa. Vesistöjen, pienvesien ja ojien varteen jäänyt latvusmassa kerätään mahdollisimman tarkasti pois. Vesistöjen ja pienvesien varrelle jätetään yhtenäinen suojakaista, jolla maanpintaa ei rikota kantoja nostamalla, maanmuokkauksessa tai lähikuljetuksessa. Suojakaistan leveyden tulee olla purojen, norojen, lampien ja lähteiden varsilla vähintään 5 metriä niiden reunasta. Vesistöjen varrella suojakaistan tulee olla vähintään seitsemän metriä. Metsien monikäyttömahdollisuuksien turvaamiseksi merkityt ulkoilureitit ja muut aktiivisessa käytössä olevat polut rajataan kantojen noston ulkopuolelle, eikä niille jätetä kulkua haittaavaa energiapuuta.
Muinaismuistolain (295/1963) mukaan kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muuhun siihen kajoaminen on kiellettyä. Kiinteiden muinaisjäännösten turvaamiseksi ennen kannonnostoa energiapuun hankinnasta vastaava henkilö tarkistaa Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä, onko korjuualueilla kiinteitä muinaisjäännöksiä. Kiinteät muinaisjäännökset rajataan kantojen nostossa niin, että niiden ympärille jää 3 metrin levyinen vyöhyke, jolla maanpinta säilyy rikkoutumattomana. Kiinteät muinaisjäännökset kierretään koneilla energiapuuhakkuissa, eikä niiden päälle varastoida energiapuuta. 8. Energiapuunkorjuu ja metsälaki Metsälaki ei suoraan ota kantaa minkälaisilta kasvupaikoilta tai millä menetelmillä energiapuuta voidaan korjata. Metsät tulee lain mukaan pitää puustoisina ja tuottavina. Metsälaissa asetetaan harvennuksissa tietyt puuston runkolukutavoitteet, jotka tulee täyttyä myös energiapuunkorjuussa. Metsälaissa on myös kuvattu suojeltavia luontotyyppejä (erityisen tärkeät elinympäristöt), joilta energiapuunkorjuuta ei tule suorittaa. Tarkemmat toimenpideohjeet energiapuunkorjuuseen on kuvattu metsänhoitosuosituksissa ja sertifiointi kriteereissä. Metsälain tarkoitus on pitää metsät tuottavina: metsä puustoisena, puuston minimimäärät uudistamisvelvoite harvennusahakkuissa vaurioiden välttäminen metsälain tarkoittamien erityisen tärkeiden elinympäristöjen turvaaminen ei ota suoraan kantaa mistä ja miten energiapuuta voidaan korjata tarkempi toimenpideohjaus tapahtuu suositusten ja sertifioinnin kautta.
9. Energiapuun korjuu ja metsäsertifiointi Metsäsertifioinnin tarkoituksena on tarjota puutuotteiden jalostajille ja tuotteiden loppukäyttäjille luotettavaa tietoa puuraaka-aineen alkuperästä ja metsien hoidosta. Sertifioinnin yleistavoitteena on osoittaa, että tuotteen alkuperämetsiä on hyödynnetty kestävällä tavalla ennalta asetettujen vaatimusten ja niihin sisältyvien kriteerien mukaisesti. Metsien sertifiointi tarjoaa kuluttajalle mahdollisuuden suosia tuotteita, jotka ovat peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä. Sertifiointi edistää metsätaloutta, sillä kestävästi tuotetulle puulle on markkinoilla kysyntää. Maailman metsistä on sertifioitu vain noin kymmenen prosenttia. Suomessa on käytössä kaksi eri metsäsertifiointijärjestelmää. PEFC -järjestelmän (Program for the Endorsement of Forest Certification Schemes) mukaisesti on sertifioitu yli 90 prosenttia Suomen talousmetsistä. FSC -järjestelmän mukaisesti sertifioituja metsiä on vähemmän, noin kaksi prosentti Suomen talousmetsistä, mutta määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Kummassakin järjestelmässä on erikseen laadittu Suomen oloihin räätälöity standardi, joka sisältää monipuolisesti vaatimuksia metsätalouden toimijoille ja metsänomistajille. Sertifikaatin myöntää riippumaton osapuoli, sertifiointiyritys, joka myös valvoo kriteerien toteutumista vuosittain tehtävillä auditoinneilla. Metsäsertifiointijärjestelmät ovat markkinalähtöisiä, joten sertifiointiin ja sen vaatimuksiin sitoutuminen on vapaaehtoista sekä metsänomistajille että metsätalouden toimijoille. Valtaosa metsänhoitoyhdistyksiin kuuluvista metsänomistajista on mukana PEFC-metsäsertifioinnissa, joka on toteutettu alueellisina ryhmäsertifiointeina. Alueelliset PEFC-sertifikaatit on myönnetty metsänomistajaliitoille. Suomalaisessa yksityismetsänomistukseen perustuvassa pienmetsätaloudessa ryhmäsertifiointi on kustannustehokkain tapa metsien laajassa sertifioinnissa, sillä yksittäisten tilojen sertifiointi olisi kallista. Nykyään metsänomistajille on tarjolla myös FSC-järjestelmän mukaista ryhmäsertifiointia. Sekä PEFC- että FSC-järjestelmien lähtökohtana on lainsäädännön noudattaminen, mitä täydennetään asetetuilla kriteereillä. Metsäsertifioinnin vaatimukset ovat näin ollen lainsäädäntöä tiukemmat, mutta kuitenkin vaatimustasoltaan samalla tasolla Hyvän metsänhoidon suositusten kanssa. Metsänhoitosuositukset, jotka ohjaavat metsien käyttöä Suomessa, on laadittu yhteistyössä tutkijoiden, toimijoiden ja metsänomistajien kesken.
Energiapuun korjuun toteutukseen on kirjattu vaatimuksia sekä PEFC- että FSC-metsertifiointijärjestelmissä. Osa kriteereistä on hyvinkin yksityiskohtaisia. Vaatimustasossa järjestelmät eivät eroa merkittävästi toisistaan energiapuun korjuun osalta. Eroavaisuudet liittyvät lähinnä siihen, miten asiat on standardeissa ilmaistu (Liite 2). Yleisellä metsänhoidon tasolla FSC-metsäsertifiointi on ekologisilta vaatimuksiltaan PEFC-metsäsertifiointia tiukempi. Selvimmät erot löytyvät suojeluvaatimuksista, säästöpuiden minimimäärästä sekä suojakaistojen leveyksistä. Lisätietoa metsäsertifioinnista Suomen FSC-yhdistys, fi.fsc.org PEFC Suomi, www.pefc.fi
Liite 1.
Liite 2 Aihe PEFC FSC Metsäsuunnittelu ja energiapuun korjuun edistäminen - Metsäsuunnitelmaa edellytetään osalta metsänomistajista. Suunnitelman noudattamista ei edellytetä. - Metsänomistajalla on metsäsuunnitelma, jota toteutetaan ja joka pi detään ajan tasalla - Metsänomistajan tulee tuntea metsänsä eri tuotantomahdollisuudet, kut en mahdollisuudet aines- ja energiapuun myymiseen. Juurikäävän torjunta - Juurikäävän riskialueella tuhoja torjutaan kantokäsittelyllä (harmaaorvakka tai urealiuos) tai kannonnostolla vähintään 85 prosentilla riskikohteiden pinta-alasta. Vaatimus koskee havupuuvaltaisia nuoria tai sitä varttuneempia kivennäismaiden kasvatusmetsiä. - Ei suoraa vaatimusta juurikäävän torjunnan tek emiselle - Jos torjuntaa tehdään, niin torjunnassa tulee käyttää vain biologisesti hajoavia torjuntaaineita. Korjuujälki Energiapuun korjuun kohdevalinta ja säästettävän biomassan määrä Vesistöjen ja pienvesien suojakaistat (suojavyöhykkeet) Toimiminen pohjavesialueilla Metsien monikäyttö - Puuston ja maaston vaurioittamista vältetään puunkorjuussa. Puustovaurioita saa olla korkeintaan 4 prosenttia jääneen puuston kokonaismäärästä. Vastaavasti ur apainumia saa syntyä korkeintaan 4 prosentille ajourien kokonaispituudesta kivennäismailla. - Energiapuuta korjaavall a organisaatiolla on käytössään ohjeet kestävään energiapuun korjuuseen ja niitä noudatetaan vähintään 90 prosentilla korjuukohteista Ohjeeksi soveltuu Hyvän metsänhoidon suositukset energiapuun korjuuseen ja kasvatukseen (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, 2010). Hyvän metsänhoidon suositukset sisältävät samat vaatimukset kuin mitä on esitetty FSCmetsäsertifioinnin standardissa (oikealla). - V esi stöjen ja pi envesien, pois l uki en norot, varteen vähintään 5 metriä leveä kiintoaine- ja ravinnekuormitusta sitova suojakaista - Suojak aistaa ei muok ata metsänuudistamista varten, ei lannoiteta, kaistalta ei nosteta kantoja, ei raivata pensaskerroksen kasvillisuutta eikä käytetä kemiallisia kasvinsuojeluaineita. Latvusmassan jättämistä suojakaistalle vältetään - Puustoa voidaan korjata suojak aistalta. - Kantoja ei korjata luokan I pohjavesialueilta - Kantoja ei korjata luokan II pohjavesialueilta (metsänhoitosuositus). - Ulkoilureitit rajataan maanmuokk auksen ja kantojennoston ulkopuolelle - Reiteille ei jätetä latvusmassaa. - Puunkorjuussa ja muissa toimenpiteissä vältetään kasvamaan jätettävän puuston vahingoittumista - Vaurioiden maksimimäärää ei ole kuvattu. - Metsänomistaja saa korjata energiapuuta kuivahkoilta kankailta ja sitä viljavimmilta kasvupaikoilta sekä vastaavilta turvemailta - Energiapuun korjuussa jätetään vähintään 30 prosenttia hakkuutähteistä korjaamatta. Lisäksi kaikki yli 10 cm paksut pysty- ja maalahopuut jätetään korjaamatta ja rikkomatta - Kantoja, jotka ovat halkaisijaltaan yli 15 cm, jätetään korjaamatta vähintään 25 kpl/ha. Sav i- ja siltti mailla jätetään kantoja vähintään 50 kpl/ha. Halkaisijaltaan alle 15 cm kannot ja vanhat lahot kannot jätetään korjaamatta - Kantojenkorjuussa kasvatettavien puiden ja ojien ympärille jätetään vähintään 3 metriä lev eä rikkomaton suojakai sta. - Metsänomistaja jättää vesistöjen ja pienvesien, pois lukien norot, ympärille maastomuotojen ja maalajin perusteella määräytyv än suojavyöhykkeen - Suojavyöhykkeitä koskee käsittelykielto. - Suojavyöhykkeen leveys on kohteesta riippuen vähintään 10, 15 tai 30 metriä. - Kantoja ei korjata pohjavesialueilta. - Metsänomistaja huomioi luontomatkailun ja virkistyskäytön kannalta tärkeät reitit ja rakenteet kaikissa toimenpiteissä.
Lähteet: Asikainen A., Ilvesniemi H., Sievänen R., Vapaavuori E., ja Muhonen T. 2012. Bioenergia, ilmastonmuutos ja Suomen metsät. Metlan työraportteja 240. saatavilla: http://www.metla.fi/julkaisut/workingpapers/2012/mwp240.pdf Helmisaari H-S., Holt Hanssen K., Jacobson S., Kukkola M., Luiro J., Saarsalmi A., Tamminen P. and Tveite B. 2011. Logging residue removal after thinning in Nordic boreal forests: Long-term impact on tree growth. For. Ecol. and Man. 261(2011) 1919-1927. Ylitalo E. 2013. Puun energiakäyttö 2012, Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu, metsätilastotiedote 15/2013.
Disclaimer that the publication (presenting information beyond the names, contact details etc. and/or taking a standpoint to an issue) content reflects the authors views and that the Managing Authority cannot be held liable for the information published by the project partners.