Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet.
|
|
- Juha Sipilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Korjuujäljen valtakunnalliset tarkastustulokset 2012 Harvennushakkuut ja energiapuuharvennukset 1 Yleistä korjuujäljen tarkastuksista Maa- ja metsätalouseministeriön ja metsäkeskusten välisissä tulossopimuksissa on sovittu yhteisten tarkastusmenetelmien käytöstä metsälakien valvonnassa Suomen metsäkeskuksessa. Maa- ja metsätalousministeriö määrää vuosittain tarkastusten kattavuuden. Tarkastusten pääasiallinen tarkoitus on metsänkäyttöilmoitusten ja hakkuiden lainmukaisuuden valvonta. Harvennushakkuiden korjuujälki mitataan vähintään 300 harvennushakkuukohteelta. Perusjoukkona ovat tarkastettavaa vuotta edeltävän vuoden aikana saapuneet metsänkäyttöilmoitukset. Energiapuuharvennusten korjuujälki mitataan vähintään 300 kohteelta. Perusjoukon muodostavat energiapuunkorjuun kemera-hankkeet. Tulosten raportoinnissa harvennushakkuiden ja energiapuuharvennusten korjuujälkitulokset on esitetty erikseen samanlaisesta arviointimenetelmästä huolimatta. Kohteiden otannassa käytetään eri perusjoukkoa, mistä syystä tuloksia ei ole yhdistetty. Harvennushakkuiden ja energiapuuharvennusten korjuujäljen tunnusten tulokset ovat kuitenkin vertailukelpoisia keskenään. Tarkastusmenetelmä löytyy tarkemmin tarkastusmääräyksestä ja tarkastusohjeesta. Tuloksissa on mukana sekä otannan että harkinnan perusteella tarkastukseen otetut kohteet. 2 Tulokset harvennushakkuiden korjuujäljestä 2.1 Tarkastetut kohteet Metsäkeskus tarkasti korjuujäljen vuonna 2012 yhteensä 304 kuviolta. Vuonna 2011 tarkastettiin 386 kuviota ja kuviota. Tarkastettujen kuvioiden pinta-ala oli yhteensä 1001 hehtaaria ( kuva 1.)
2 2 Kuva 1. Tarkastettujen kohteiden kappalemäärät ja pinta-alat alueittain. 2.2 Puustovauriot Puustovaurioiden määrä on ollut harvennushakkuissa trendiltään nouseva vuosituhannen vaihteen jälkeen.
3 3 Kuva 2. Puustovaurioiden määrän ( % runkoluvusta) ja koostumuksen kehitys harvennushakkuissa Kuva 3 Puustovaurioiden määrä (%runkoluvusta) ja koostumus metsäkeskusalueittain vuoden 2012 tarkastuksissa.
4 4 Rannikolla runkovaurioiden osuus on kasvanut. Lukua selittää yksi pahasti vaurioitunut kohde. Muuten vaurioiden määrä verrattuna edelliseen vuoteen on kasvanut Lounais-Suomessa, Kaakkois- Suomessa ja Lapissa. Pirkanmaalla on osuus on vähentynyt. Muualla ollaan suunnilleen samalla tasolla kuin edellisenä vuonna. 2.3 Ajouraväli Arjouraväli suuren 1990-luvun puolivälissä ja oli suurimmillaan 1997 (24m). Sitten ajouraväli on pienentynyt, nykyään taso on vakiintunut noin 21 metriin. Hyvän metsänhoidon suositustenmukaan ajouraväli on keskimäärin vähintään 20 metriä. Kuva 4. Keskimääräisen ajouravälin kehitys
5 5 Kuva 5 Keskimääräiset ajouravälit metsäkeskusalueittain vuoden 2012 tarkastuksissa Keskimääräinen ajouraväli jää alle suositusten vain Kainuussa. (19,2 m), jossa alin mitattu ajouraväli oli 16 m. Niiden kohteiden osuus, joissa ajouraväli on suositusta kapeampi, suureni nopeasti 1990-luvun lopulla.
6 6 Kuva 6. Niiden kohteiden osuus tarkastelujaksolla , joilla on ollut suositusta kapeampi ajouraväli. 2.4 Ajouraleveys Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan ajouraleveyden tulee olla keskimäärin alle 4,5 metriä.
7 7 Kuva 7 Keskimääräisen ajouraleveyden kehitys tarkastelujaksolla
8 8 Kuva 8 Keskimääräinen ajouraleveys alueittain vuoden 2012 tarkastuksissa Ainoastaan Kainuussa keskimääräinen leveys oli hitusen suositusta suurempi.
9 9 Kuva 9. Uraleveydet suuruusluokittain harvennushakkuissa Suosituten mukaisten urien osuus oli vähentynyt ( 66,5 -> 65%), 4,5-5 metristen urien osuus oli kasvanut, mutta ylileveiden, yli 5 m, urien osuus oli vähentynyt edellisvuotisesta. 2.5 Ajourapainaumat Valtaosalla tarkastetuista kohteista urapainaumia oli vähän tai ei ollenkaan. Sateinen kesä lisäsi painaumia edellisvuosiin verrattuna. Kuva 10 Yli 10 cm syvien urapainaumien osuus ajourien pituudesta tarkastelujaksolla Kuvassa mukana sekä kivennäis- että turvemaat.
10 10 Kuva 11. Yli 10 cm syvien urapainaumien osuus ajourien pituudesta vuoden 2012 tarkastuksissa. Kuva 12. Ajourapainumat suuruusluokittain harvennushakkuissa v Kaikkien painaumaluokkien osuus on kasvanut edellisvuotisesta. Vuonna 2011 oi 74 % mitaituista kuvioista kokonaan ilman painaumia. 2.6 Harvennusvoimakkuus Runkoluku ja poistuma
11 11 Kasvamaan jääneen puuston runkoluvut olivat ensiharvennuksilla keskimäärin metsänhoitosuositusten mukaisella tasolla. Kuva 13. Harvennusvoimakkuus männiköiden ensiharvennuksissa vuosina
12 12 Kuva 14. Harvennushakkuuvoimakkuus kuusikoiden ensiharvennuksissa vuosina Kuva 15. Harvennusvoimakkuus rauduskoivikoiden ensiharvennuksissa vuosina
13 13 Kuva 16 Harvennushakkuuvoimakkuus hieskoivikoiden ensiharvennuksiss vuosina Raudus- ja hieskoivikoissa ( kuvat 15,16, ja 19) esiintyy vaihtelua vuosien välillä enemmän kuin kuusikoissa ja männiköissä. Tämä johtuu satunnaisvaihteluista ja siitä, että mitattujen koivikoiden määrä on alhainen. Kuva 17. Harvennusvoimakkuus, männiköiden muissa harvennuksissa vuosina
14 14 Kuva 18. Harvennusvoimakkuus, kuusikoiden muissa harvennuksissa vuosina Korjuujäljen kokonaisarvostelu Vuden 2012 tarkastuksissa harvennushakkuiden toteutuksessa oli huomautettavia 43,4 prosenttia ja virheellisiä 6,6 % kohteista ( kuva 20). Huolestuttavaa on hyvien määrän huomattava lasku.
15 15 Kuva 19. Korjuujäljen kokonaisarvostelu tarkastelujaksolla Metsäkeskuskohtainen vaihtelu on melko suurta. Hyvien kohteiden osuus on monella pudonnut selvästi. Ainoastaan Pohjois-Karjalassa kokonaisarvostelu on viime vuodesta parantunut.
16 16 Kuva 20. Korjuujäljen kokonaisarvostelu alueittain Osuus tarkastettujen kuvioiden määrästä. Puutteet kohteilla, joissa korjuujälki ei ollut hyvällä tasolla, johtuivat runsaisat puustovaurioista tai alhaisesta tiheydestä. Ongelmana on, että suurella osalla kohteista pääasiallista poikkeaman syytä ei oltu mainittu. Kuva 21. Huomautusten ja virheellisyyksien syyt vuoden 2012 harvennushakkuiden korjuujälkitarkastuksissa. Poikkeavia kohtia yhteensä 151 kpl.
17 17 3 Tulokset energiapuuharvennusten korjuujäljestä 3.1 Tarkastetut kohteet Metsäkeskuksessa tarkastettiin vuonna 2012 yhteensä 283 ( vuonna , ja v ) koneellisesti korjattua energiapuuharvennuskuviota, joiden pinta-ala oli yhteensä 94 hehtaaria (v ja v ha). Lisäksi mitattiin 15 metsurihakkuukohdetta ja 2 kohdetta, jossa hakkuumenetelmää ei ole mainittu. Metsäkeskuksen tavoitteena oli tarkastaa 300 kuviota. Kuviosta 174 oli valittu tarkastukseen otannalla ja 126 harkinnan varaisesti. Kuva 22. Tarkastettujen energiapuuharvennusten kappalemäärät ja pinta-alat alueittain. Mänty oli pääpuulajina 65 prosentilla tarkastetuista kohteista. Kuusivaltaisia kohteita oli 13 %, rauduskoivuvaltaisia 16 % ja hieskoivuvaltaisia 6 prosenttia. Männiköissä enegiapuuharvennuskohteet olivat kasvupaikkatyypeiltään pääasiassa tuoreita tai kuivahkoja kankaita.
18 18 Kuva 23. Tarkastettujen kohteiden kasvupaikkatyypit pääpuulajin mukaan 3.2 Puustovauriot Kuva 24. Tarkastettujen kohteiden kasvupaikkatyypit pääpuulajin mukaan
19 19 Tarkastettujen kohteiden puustovaurioprosenttien keskiarvo on 4,1 prosenttia. Vuonna 2011 luku oli 5 prosenttia ja ,4% ( kuva 25). Kuva 25. Puustovaurioiden kokonaismäärä tarkastusvuosittain enegiapuuharvennuksissa.
20 20 Kuva 26. Puustovaurioiden määrä ja rakenne alueittain. 3.3 Ajouravälit Keskimääräinen ajouraväli oli vuoden 2012 tarkastuksissa 20,7 m. ( Kuva 27), joka on noussut viime vuodesta... Edelleenkin merkittävässä osassa ( 37 %) tarkastettuja kuvioita keskmiääräinen ajouraväli oli alle 20 metrin suosituksen. Kuva 27 Keskimääräinen ajouraväli energiapuuharvennuksissa
21 21 Kuva 28 Keskimääräinen ajouraväli metsäkeskuksittain energiapuuharvennuksissa Kuva 29 Tarkastelujaksolla niiden kohteiden osuus, joissa ajouraväli oli suositusta kapeampi. 3.4 Ajouraleveydet
22 22 Yksi hyvän korjuujäljen kritteeri on keskimääräisen ajouraleveyden jääminen alle 4,5 metrin. Tarkastusvuonna 2012 ajouraleveyksien keskiarvo oli 4,3 m, kuten jo useana vuonna aikaisemminkin. Ajouraleveydessä ei ole metsäkeskusten välillä merkittäviä eroja ( kuva 31) Kuva 30. Keskimääräiset ajouraleveydet alueittain energiapuuharvennuksissa 2012 Tarkastetuista kohteista yli 70 prosentilla ajouralevelys oli alle 4,5 m. Hyvin leveitä, yli viiden metrin ajouria oli 12 prosentilla kohteista.
23 23 Kuva 31. Keskimääräisten ajouraleveyksien jakaantuminen suuruusluokittain energiapuuharvennuksilla 3.5 Ajourapainaumat. Tarkastetuilla energiapuuharvennuksilla urapainumaprosenttien keskiarvo oli 5,4 Tarkastetuista kuvioista 51 prosentilla ei ollut lainkaan painaumia. Vuonna 2011 vastaava luku oli 63 %. 17 prosentilla kohteista painumia oli yli kymmenen prosenttia ajouraverkon pituudesta. (V ,3 %. ).
24 24 Kuva 32. Keskimääräiset urapainumaprosentit energiapuuharvennuksissa tarkastelujaksolla
25 25 Kuva 33. Keskimääräiset ajourapainaumaprosentit metsäkeskuksittain energiapuuharvennuksissa Kuvan aineistossa mukana sekä kivennäismaa- että turvemaakohteet. 3.6 Harvennusvoimakkuus Kuva 34 Energiapuunharvennuksen voimakkuus männiköissä kasvupaikkatyypeittäin Luvuissa mukana sekä kivennäis- että turvemaiden tarkastetut kohteet.
26 26 Kuva 35 Energiapuunharvennuksen voimakkuus kuusikoissa kasvupaikkatyypeittäin Luvuissa mukana sekä kivennäis- että turvemaiden tarkastetut kohteet. Kuva 36 Energiapuunharvennuksen voimakkuus rauduskoivikoissa kasvupaikkatyypeittäin Luvuissa mukana sekä kivennäis- että turvemaiden tarkastetut kohteet.
27 27 Kuva 37. Energiapuuharvennuksen voimakkuus männiköissä Valtapituus pysynyt koko ajan noin 12 metrissä. Vuonna ,6m
28 28 Kuva 38. Energiapuuharvennuksen voimakkuus kuusikoissa Valtapituus on vaihdellut metrin välillä. Vuonna ,5m
29 29 Kuva 39. Energiapuuharvennuksen voimakkuus rauduskoivikoissa Valtapituus on vaihdellut metrin välillä. Vuonna ,6m 3.7 Korjuujäljen kokonaisarvostelu Tarkastetuista kuvioista 42,1 prosentilla työjälki oli hyvä, huomautettavaa 48,9prosentilla ja virheellinen 9,9 prosentilla. Yleisimmät syyt olivat puustovauriot ja liian alhainen tiheys toimenpiteen jälkeen. Poikkeavuuksia oli 160 tarkastetulla kohteella.
30 30 Kuva 40. Korjuujäljen kokonaisarvostelu energiapuuharvennuksissa tarkastusvuosittan. Osuus tarkastettujen kohteiden määrästä
31 31 Kuva 41. Korjuujäljen kokonaisarvostelu energiapuuharvennuksissa 2012 alueittain. Osuus tarkastuskohteden määrästä
32 32 Kuva 42. Virheellisyyksien ja huomautusten syyt. Liitteet: Harvennushakkuiden korjuujäljen tarkastus (Kj_harvennushakkuu_2012) Tarkastusmäärät Puustovauriot Uraväli Uraleveys Urapainaumat Harvennusvoimakkuus Korjuujäljen kokonaisarvostelu Energiapuunharvennuksen korjuujäljen tarkastus ( EPK_2012) Tarkastusmäärät Puustovauriot Uraväli Uraleveys Urapainaumat Harvennusvoimakkuus Korjuujäljen kokonaisarvostelu
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut
Korjuujäljen tarkastukset Harvennushakkuut ja energiapuuhakkuut 211 2 Sisällys 1. YLEISTÄ KORJUUJÄLJEN TARKASTUKSISTA 3 2. TULOKSET HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄLJESTÄ 3 2.1 Tarkastetut kohteet 3 2.2 Puustovauriot
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma. Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus
Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset ja Hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma Mikko Korhonen Pohjois-Karjalan metsäkeskus Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen.
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina. Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014
Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuun laadun mittarina Mikko Korhonen Suomen metsäkeskus 23.5.2014 Mitä on korjuujälki? Metsikön puuston ja maaperän tila puunkorjuun jälkeen. 2 23.5.2014 3 Korjuujäljen
Kestävän metsätalouden rahoituslakikohteiden tarkastukset
Kestävän metsätalouden rahoituslakikohteiden tarkastukset 2011 2 Sisällys 1. YLEISTÄ 3 2. AINEISTO 3 3. KEMERA-TARKASTUKSISSA KÄYTETTY ARVOSTELUASTEIKKO 4 4 TOTEUTETUIKSI ILMOITETTUJEN KEMERA-TÖIDEN OTANTATARKASTUKSET
Energiapuun korjuun laatu 2014
Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa
Korjuun laadunseuranta eri-ikäishakkuissa Suomen metsäkeskus 2014 Työryhmä Hyväksytty 1.7.2014 Koistinen Risto Vähätalo Heikki pj Vuorenmaa Jyrki Sirén Matti Metla Ari Eini, johtaja Hostikka Aki [1] Korjuun
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti
Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Pohjois-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
KEMERAn uudistaminen: Energiapuun korjuu &
: Energiapuun korjuu & ennakkoraivaus Kalle Kärhä, Stora Enso Metsä Kestävän metsätalouden rahoituslain kokonaisuudistus -työryhmän kokous 24.1.2014, maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki 1 Työryhmän
Harvennusvoimakkuus korjuujäljen osatekijänä
Metsätehon raportti 19 2.. ISSN 159-773X (Painettu) ISSN 179-237 (Verkkojulkaisu) Harvennusvoimakkuus korjuujäljen osatekijänä Asko Poikela Olli Äijälä Metsäteho Oy PL 1 (snellmaninkatu 13) 171 Helsinki
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa
Kasvatettavan puuston määritys koneellisessa harvennuksessa Etelä-Suomi Ohje hakkuukoneen kuljettajalle HARVENNUKSEN TAVOITTEET Harvennuksen tavoitteena on keskittää metsikön puuntuotoskyky terveisiin,
Energiapuun kasvatus
Energiapuun kasvatus Energiapuun kasvatus Suositusten laadinnan yhteydessä selvitettiin Metlan kanssa eri vaihtoehtoja. Männyn energia- + ainespuu > suositukseen Ei tässä vaiheessa mukaan: Kuusen energia-
Uusi metsälaki ja metsien käsittely. Lapin metsätalouspäivät , Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus
Uusi metsälaki ja metsien käsittely Lapin metsätalouspäivät 5.-6.2.2015, Levi Johtava esittelijä Tommi Lohi, Suomen metsäkeskus Esityksen sisältö metsälain keskeiset muutokset, lyhyt kertaus etukäteisodotukset
Energiapuu ja metsänhoito
Energiapuu ja metsänhoito Energiapuun korjuu kasvatusmetsistä Ainespuu on metsänkasvatuksen päätuote ja energiapuu aina sivutuote. Metsänomistajan tuloista 80% tulee tukkipuun myynnistä. Energiapuu mahdollistaa
Liite 5 Harvennusmallit
Liite 5 Harvennusmallit Liitteen harvennusmallit osoittavat puuston kehitysvaiheen (valtapituus, metriä) ja tiheyden (pohjapinta-ala, m²/ha) perusteella metsikön harvennustarpeen ja hakkuussa jätettävän,
Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu
Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron
VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet
VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio
HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄWELLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET SEKÄ MITTAAMINEN
HARVENNUSHAKKUIDEN KORJUUJÄWELLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET SEKÄ KORJUUJÄWE ARVIOINTI JA MITTAAMINEN :. :~- Sivu 1 JOHDANTO... 1 2 HARVENNUSHAKKUIDE KORJUUJÄLJELLE ASETETTAVAT VAATIMUKSET... 2 2.1 Jäävä ja
Taimikonhoidon omavalvontaohje
Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009
METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta. Markus Strandström
Tuloksia MenSe raivauspään seurantatutkimuksesta Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin viime vuonna tavoitetila 1. Visio vuoteen 2015 on koneellistamista hyödyntävä kustannustehokas
Maastotarkastusohje Suomen metsäkeskus 2014
Maastotarkastusohje Suomen metsäkeskus 2014 Suomen metsäkeskuksen julkisten palvelujen työryhmä: Jarkko Partanen, puheenjohtaja Aki Hostikka, Veikko Kaikkonen, Juha Niskanen ja Juha Pykäläinen Ohje on
METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1
METKA-maastolaskurin käyttäjäkoulutus 9.12.2010 Tammela Matti Kymäläinen METKA-hanke 27.3.2014 1 METKA-maastolaskuri: Harvennusmetsien energiapuun kertymien & keskitilavuuksien laskentaohjelma Lask ent
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/16
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/16 15.1.2016 Dnro 30/01.04/2016 Voimassaoloaika 15.1.2016 - toistaiseksi Kumoaa määräyksen Dnro 248/14/2015, 13.2.2015 Valtuussäännökset Metsälaki (1093/1996)
Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014
Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu
Milloin suometsä kannattaa uudistaa?
Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen
Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin
vuosi 2001 Vuonna 2001 lähes kaikkien työlajien
Metsänhoito- ja perusparannustyöt vuosi 2001 Toimittajat: Sinikka Västilä Helena Herrala-Ylinen 14.10.2002 646 Panostus metsänhoitoon lisääntyi edellisvuosista Metsänhoito- ja perusparannustyöt Vuonna
Tehokkuutta taimikonhoitoon
Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin
Maastotarkastusohje Suomen metsäkeskus 2015
Maastotarkastusohje Suomen metsäkeskus 2015 Maastotarkastusohjeen on laatinut Suomen metsäkeskuksen metsätieto- ja tarkastuspalveluiden työryhmä: Jani Leivo puheenjohtaja sekä Jarkko Partanen, Veikko Kaikkonen,
Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy
Jouni Bergroth Metsäntutkimuslaitos Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos Jani Heikkilä Biowatti Oy Ojitettujen turvemaiden ensiharvennuspotentiaali Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Turvemailla oleva puusto
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen. Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi
Männyn laatukasvatus Jari Hynynen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Johdanto Suomen metsien luontaiset edellytykset soveltuvat hyvin laatupuun
ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU
ENERGIAPUUN LAADUKAS KORJUU 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.00 Avaus Urpo Hassinen Biomas-hanke 9.15 Energiapuukorjuukohteiden tarkastustulokset Mikko Korhonen ja hyvän metsänhoidon suositusten näkökulma
ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA
KARELIA AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Tarmo Marjala ENSIHARVENNUSTEN KORJUUNLAADUNSEURANNAN KEHIT- TÄMINEN METSÄNHOITOYHDISTYS UUSIMAAN ALUEELLA Opinnäytetyö Huhtikuu 2014 OPINNÄYTETYÖ
Suomen metsien inventointi
Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma. Ville Tirkkonen KORJUUJÄLKI OTSO METSÄPALVELUILLA POHJOIS-KARJALASSA
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Ville Tirkkonen KORJUUJÄLKI OTSO METSÄPALVELUILLA POHJOIS-KARJALASSA Opinnäytetyö Joulukuu 2014 OPINNÄYTETYÖ Joulukuu 2014 Metsätalouden koulutusohjelma
PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT. Urpo Hassinen 2011
PIENILÄPIMITTAISEN ENERGIAPUUN MYYNTIHALUKKUUTEEN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT Urpo Hassinen 211 SISÄLTÖ 1. johdanto 2. tutkimuksen tavoite 3. toteutus 4. tulokset 5. johtopäätökset 1. JOHDANTO SUOMEN UUSIUTUVAN
Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun. ensiharvennuksilla
Konsortiohanke Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun korjuujälki ensiharvennuksilla Risto Lilleberg Pasi Korteniemi Metsätehon raportti 41 28.1.1998 kor- Yhdistelmäkoneen ja yksioteharvesteriketjun
Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus
Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 16/17
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 16/17 20.12.2017 Dnro 2020/01.04/2017 Voimassaoloaika 1.1.2018- toistaiseksi Kumoaa määräyksen Dnro 145/01.04/2017, 31.1.2017 Valtuussäännökset Metsälaki (1093/1996)
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki
Eri-ikäisrakenteisten metsien korjuu ja korjuujälki Yrittäjätreffit III -koulutus Koulutusaineisto 23.10.2014 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Vanhatalo Kalle 1 Koulutuksen aiheet 1. Korjuun laadun
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella
Puustovaurioiden määrittäminen ajouralle näkyvien vaurioiden perusteella Metsätehon tuloskalvosarja 3/2019 Niklas Peltoniemi, Jyry Eronen, Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Heikki Ovaskainen, Metsäteho
Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon
Tiedote 1 (6) Energiapuun korjuun laatu vaihtelee liian paljon Reilulla neljänneksellä vuoden 2013 tarkastuskohteista energiapuun korjuussa oli nollatoleranssi ei lainkaan puustovauriota. Toisessa ääripäässä
Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011
Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän
Suomen metsäkeskuksen. Maastotarkastusohje
Suomen metsäkeskuksen Maastotarkastusohje 2013 2 Ohje hyväksytty 29.4.2013 Maastotarkastusohjeen on laatinut Suomen metsäkeskuksen julkisten palvelujen työryhmä: Jarkko Partanen, puheenjohtaja Aki Hostikka
Suometsien hoito ja kesäkorjuu
Suometsien hoito ja kesäkorjuu esityksen alleviivatusta tekstistä avautuu linkit Pohjoisen metsätilat kasvuun hanke Haapavesi 18.6.2018, Ranua 19.6.2018, Pudasjärvi 20.6.2018 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala
HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017
ENSIHARVENNUSTEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS KYMIJOEN ALUEELLA TALVELLA 2007-2008
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Ilari Lampinen ENSIHARVENNUSTEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS KYMIJOEN ALUEELLA TALVELLA 2007-2008 Opinnäytetyö 2010 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS
NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen
Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013
Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet
Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012
Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa
Korjuuvaurioiden vähentäminen harvennushakkuissa Metsäverkko-hanke Metsänomistajien liitto Etelä-Suomi 2013 Materiaalin kokoaminen: 11.11.2013 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Hyvän korjuujäljen tavoitteet
Hakkuut ja uudistamisvelvoite
Hakkuut ja uudistamisvelvoite Kasvatushakkuut Uudistushakkuut Puuston uudistamisvelvoitteen syntyminen ja sisältö Puunkorjuun toteutus, korjuuvauriot Vastuut hakkuussa Kasvatushakkuut Kasvatushakkuun vaihtoehtoiset
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Mika Härkönen JOUKKOKÄSITELTYJEN ENSIHARVENNUKSIEN KORJUUJÄLKI STORA ENSON ITÄ-SUOMEN HANKINTA-ALUEELLA Opinnäytetyö Helmikuu 2013 OPINNÄYTETYÖ
Metsänomistamisen tuoton ja sen osatekijöiden vaihtelu 1972 2001
Metsä sijoituskohteena 1972 2001 Toimittajat: Markku Penttinen Antrei Lausti 3.12.2002 651 Metsänomistamisen tuotto sijoituksena hiipui vuonna 2001 Metsäntutkimuslaitoksen julkaisemassa uudessa tiedotteessa
Yksityismetsätalouden liiketulos 2010
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2010 27/2011 22.6.2011 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 88 euroa hehtaarilta Vuonna
Metsätaloustoimenpiteiden seuranta Metsähallituksessa. Lauri Karvonen 13.3.2012
Metsätaloustoimenpiteiden seuranta Metsähallituksessa Lauri Karvonen 13.3.2012 Toiminnan ohjeistuksen runkona Ympäristö- ja laatujärjestelmä (YLJ) Metsähallituksen YLJ perustuu ISO 14001- ja ISO 9001-
Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi. Metsäenergiafoorumi Olli Äijälä, Tapio
Energiapuun korjuusuositusten päivittämisen tarve ja käytännön prosessi Metsäenergiafoorumi 9.12.2009 Olli Äijälä, Tapio Energiapuu metsänhoitosuosituksissa Historia: Energiapuun korjuuopas julkaistiin
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015
Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54
Taimikonhoidon perusteet.
Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys
Kantokäsittely juurikääpää vastaan tärkeää kesäharvennuksissa
1 (6) Kantokäsittely juurikääpää vastaan tärkeää kesäharvennuksissa Kuusen parhailla kasvupaikoilla Etelä-Suomessa juurikääpä aiheuttaa noin 8 prosenttia kuusen tyvilahosta. Männiköissä juurikääpä aiheuttaa
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Sauli Parviainen YRITTÄJÄN OMAVALVONNALLA TODETTU HARVENNUSTYÖ- MAIDEN KORJUUJÄLJEN LAATU TÄHTIMETSÄ OY:N ALUEELLA 2011 2013 Opinnäytetyö Huhtikuu
Metsäkoneenkuljettajien näkemyksiä nuorten metsien kunnostushakkuiden laadusta
Metsäkoneenkuljettajien näkemyksiä nuorten metsien kunnostushakkuiden laadusta Metsätehon tuloskalvosarja 1/2016 Jyry Eronen & Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Kalle Kärhä, Stora Enso Oyj Metsä Heikki
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN
MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo
Seppo Mäntymaa. Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa
Seppo Mäntymaa Korjuujäljen seuranta energiapuun korjuukohteissa OPINNÄYTETYÖ Kevät 2007 Maa- ja metsätalouden yksikkö, Ähtäri Metsätalouden koulutusohjelma SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/12
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/12 31.1.2012 Dnro 273/14/2012 Voimassaoloaika 1.2.2012 - toistaiseksi Kumoaa määräyksen Dnro 495/14/2011, 15.2.2011 Valtuussäännökset Metsälaki (1093/1996) 24
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt
Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä
Energiapuun korjuun taloudellisuus nuorissa kasvatusmetsissä Kehittyvä metsäenergiaseminaari Anssi Ahtikoski, Metsäntutkimuslaitos Seinäjoki 18.11.2009 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä
Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön
Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon
Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin
Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä
METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta
Harvennushakkuut ja laatupuun kasvattaminen
Harvennushakkuut ja laatupuun kasvattaminen harvennushakkuiden perusteet puunkorjuu kangas- ja turvemailla 5.3.2013 Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 Metsäkeskus Keski-Suomi 1
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
ARVIOKIRJAMALLI. Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi / 8
1 / 8 Metsäarvio+ Saarnivaara, Saarijärvi 729-407--496 OP Metsäarvio+ kertoo kiinteistön metsätaloudellisen arvon, jota voidaan käyttää vakuusarvon määrityksessä ja omistajanvaihdostilanteissa, kuten perunkirjoitus,
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013 309/2013 Valtioneuvoston asetus riistavahingoista Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen
A JI JE = I J JEA @ JA A JI JK J E K I = EJ I A JI JE = I J E A JEA J F = L A K F K D! ' B= N " Bruttokantorahatulot metsäkeskuksittain 2003 Toimittaja: Esa Uotila 18.6.2004 729 Kantorahatulot lähes 1,8
Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy
Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2018 LIITE 1 Timo Melkas Kirsi Riekki Metsäteho Oy Algoritmi I kuvioiden ja niille johtavien ajourien erottelu
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla
Metsäsuunnitelman sisältämät tilat kartalla Tämä suunnitelma koskee seuraavia kartalla näkyviä tiloja. Tarkemmat tiedot esitellään tarkempina kuviokarttoina, joiden sivujako näkyy tällä yleiskartalla.
Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa
Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa
Kantokäsittelyliuoksen kulutus juurikäävän torjunnassa Metsätehon tuloskalvosarja 5/2018 Kalle Kärhä, Ville Koivusalo & Matti Ronkanen, Stora Enso Oyj Metsä Teijo Palander, Itä-Suomen yliopisto Asko Poikela,
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys
Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008
HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011
OPINNÄYTETYÖ MIKA MORKO HARVENNUSTYÖMAIDEN KORJUUJÄLKI STORA ENSO METSÄN POHJANMAAN TIIMIN ALUEELLA 2011 METSÄTALOUDEN KOULUTUSOHJELMA ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Metsätalouden
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ. Metka-koulutus
ENERGIAPUUN KORJUU KONE- JA MIESTYÖN YHDISTELMÄNÄ Metka-koulutus 1 Kokeet Janakkalassa 2008 ja 2009 koivikon nmh-kohteilla Kokeissa käytetty korjuri Timberjack 810C. Hakkuulaitteena Nisula 280 2 Kokeet
Tukien pääperiaatteita
Metsänhoidon tuet Kestävän metsätalouden rahoituslaki Metsään peruskurssi Suolahti 12.3.2013 Kirsi Järvikylä 1 Tukien pääperiaatteita Yksityismetsätalouden tukeminen Alueellinen keskittäminen Kohteiden
Uusimmat metsävaratiedot
Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.
Suometsien puunkorjuu
Suometsien puunkorjuu Suomen metsäkeskus 2014 1. Taustaa Etelä-Pohjanmaan metsätalouden maan ala, joka käsittää metsä- kitu- ja joutomaan on noin miljoona hehtaaria. Tästä määrästä noin kaksi viidesosaa
Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu
Puunhankinnan haasteet turvemailla Päättäjien 30. Metsäakatemian maastovierailu 18.5.2011, Oulu Pohjois-Pohjanmaan metsävarat Metsätalousmaata yhteensä 3 100 000 hehtaaria Metsämaata* 2 400 000 ha Yksityisessä
Yksityismetsätalouden liiketulos 2013
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2013 27/2014 18.6.2014 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos lähes 100 euroa hehtaarilta
Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla
Poistettavien puiden valinta laatuperustein harvennushakkuulla Manne Viljamaa TAMK http://puuhuoltooppimispolku.projects.tamk.fi/path.p hp?show=31 1. Harvennushakkuun terminologiasta Käsitteet tuulee olla
SIMO-seminaari. 23.3.2007 Helsinki
SIMO-seminaari 23.3.2007 Helsinki Ohjelma Tässä ollaan nyt: SIMO-demo Kahvi Jotain erilaistakin: Tapion Suokanta Jatkokuviot SIMO-demo Datana Metsähallituksen H_alueelta 240, T_piiristä 5, osastosta 181
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma. Teemu Karjalainen ENSIHARVENNUS KUUSIKOIDEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS POHJOIS-KARJALA
KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Metsätalouden koulutusohjelma Teemu Karjalainen ENSIHARVENNUS KUUSIKOIDEN KORJUUJÄLKI METSÄNHOITOYHDISTYS POHJOIS-KARJALA Opinnäytetyö Huhtikuu 2016 OPINNÄYTETYÖ Huhtikuu 2016
Metsänterveysseminaari Vantaa
Metsänterveysseminaari 18.5.2016 Vantaa Kantokäsittelyn valvonta ja laatu, hakkaajan vastuut Rahoituksen- ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskus Kemeran keskeiset muutokset Juurikäävän
Paikan päällä tehtävät tarkastukset Tarkastussuunnitelma
Paikan päällä tehtävät tarkastukset Tarkastussuunnitelma Koulutus välittäville toimielimille Oulu; Siilasvuon talo K2 5.-6.2009 Kuopio; Kuopion yliopisto 7.-8.5.2009 Tampere; Museokeskus Vapriikki 12.-13.5.2009