9.10.2007 Helsingin Diakonissalaitos, Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö, Suomen Lähetysseura, Suomen World Vision ja Väestöliitto Täsmennyksiä ja lisäyksiä kehityspoliittiseen ohjelmaan Kiitämme ulkoministeriötä mahdollisuudesta osallistua Suomen kehityspoliittista ohjelmaa koskevaan keskusteluun. Uskomme, että kehityspoliittisen ohjelman tulee heijastaa maamme historiaa kehityspoliittisena toimijana. Suomi on tehnyt lähes sata vuotta kehitysyhteistyötä ja oppinut paljon yrityksen ja erehdyksen kautta. Samalla maamme on sitoutunut erilaisiin periaatteisiin ja sopimuksiin, jotka luovat kehityspolitiikkamme kivijalan. Kehityspoliittisen ohjelman tehtävä on näyttää, miten noita periaatteita sovelletaan käytäntöön nykymaailmassa. Toivomme, että kommenttimme auttavat rakentamaan tuota kivijalkaa ja löytämään konkreettisia tapoja toteuttaa Suomen kehityspolitiikan periaatteita yhteisen tulevaisuutemme hyväksi. Kehityspoliittisen ohjelman luonnoksessa sanotaan: Kehityspolitiikan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen Köyhyyden poistaminen on mahdollista vain siten, että kehitysmaiden kehitys on sekä taloudellisesti, yhteiskunnallisesti että luonnontaloudellisesti kestävää. Luonnos keskittyy kuitenkin määrittämään luonnontaloudellista ja taloudellista kehitystä enemmän kuin yhteiskunnallista kehitystä. Seuraavassa haluamme tuoda esille erityisesti tärkeitä yhteiskunnallisen kehityksen elementtejä ymmärtäen kehityksen kolmen elementin keskinäisriippuvuuden. Kestävä kehitys on sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen haaste Kestävä hyvinvointi edellyttää turvallisia, osallisuutta edistäviä ja aidosti moniarvoisia yhteiskuntia. Globaali asennemuutos ei tapahdu vain kehityspoliittisella kentällä: se vaatii kaikkia yhteisöjä ja yksilöitä ymmärtämään roolinsa maailmanlaajuisessa ekosysteemissä, jonka hyvinvointiin päivittäiset valintamme vaikuttavat. Kehityspolitiikka tulisi ymmärtää yhteisten kehitystavoitteiden asettamisena maailman kaikkien maiden keskinäiseen vuorovaikutukseen, jossa siis ns. kehittyneet maat ja kehitysmaat ovat yhdenvertaisessa asemassa. Sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen kehityksen tulee tukea toisiaan vuorovaikutteisesti ja tasa-arvoisesti. Ihmisen tulee kantaa vastuunsa toimintansa negatiivisista vaikutuksista. 1
Köyhyyden voittaminen ja kestävä kehitys eivät ole ainoastaan kehityspoliittisia haasteita - ne vaativat yhteistyötä politiikan eri kentiltä. Myös dialogia ja yhteistyötä julkisen, yksityisen, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja tutkimuksen välillä tulee vahvistaa. Kaikki kolme sektoria yhdessä muodostavat vaikuttavan kehitysyhteistyön toimijoiden kentän. Siksi on olennaista, että eri politiikat eivät saa olla toisiaan poissulkevia tai ristiriitaisia. Eri politiikkojen keskinäisen riippuvuuden tulisi näkyä vahvemmin myös kehityspoliittisissa linjauksissa. Kehitysyhteistyömäärärahojen nostamiselle esitetty aikataulu on liian hidas. Kehityspoliittisessa ohjelmassa määritettyihin tavoitteisiin pääseminen vaatii nopeaa ja määrätietoista toimintaa. Olemme jo jäljessä vuosituhattavoitteiden aikataulusta, ja loppukiri edellyttää lisäpanostusta. Siksi kehitysyhteistyömäärärahat tulee nostaa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tämän hallituskauden aikana. Kehityksen yksikkö on ihminen Kestävän kehityksen tärkeimpänä toimijana ja kohteena on ihminen. Turvallisuuden tunteemme ja hyvinvointimme on riippuvainen kanssaihmisten toimista ja yhteisöjemme hyvinvoinnista. Olemme vastuussa toisistamme. Demokratiaa rakennetaan ruohonjuuritasolla Kehittyvän yhteiskunnan on taattava kaikille jäsenilleen mahdollisuus vaikuttamiseen ja oman yhteisönsä kehittämiseen. Kestävät kehitysprosessit vahvistuvat, kun paikallistason toimijoita tuetaan esimerkiksi koulutusjärjestelmän, tuotantoprosessien ja ammatillisen osaamisen kehittämisen kautta. Ei riitä, jos Suomen kehityspolitiikassa demokratian käsite rajoitetaan kansallisvaltioiden päätöksenteon kontekstiin. Demokratiaa on tuettava myös työpaikoilla, paikallisyhteisöissä ja alueellisesti. Demokratian tulee kunnioittaa kulttuuria ja ulottua ruohonjuuritasolle asti. Hyvinvoivat, oikeuksistaan tietoiset ruohonjuuritason yhteisöt ovat vahvan demokratian perusyksikkö. Kansalaisjärjestöillä on merkittävä rooli tämän tason kehittäjänä ja äänitorvena. Kehityspolitiikan tulee nähdä järjestöt paitsi kehitysyhteistyön toteuttajina, myös sen suunnittelijoina, keskustelijoina, yhteistyökumppaneina ja tiedon välittäjinä. Ihmisoikeudet ja tasa-arvo kuuluvat kaikille Ihmisoikeudet ovat taloudellisia, sosiaalisia, sivistyksellisiä, kansalais- ja poliittisia oikeuksia. Kehityspolitiikan tulee ymmärtää näiden oikeuksien jakamattomuus. Ihmisoikeuksien ulottuminen myös kaikkein marginalisoituneimpien muun muassa vammaisten ja hiv-positiivisten elämään tulee turvata. 2
Tasa-arvo on yksi kehityspolitiikkamme läpileikkaavia teemoja ja sen tulisi näkyä konkreettisesti kehityspoliittisessa ohjelmassa. Naisten oikeuksien hyväksi tehdyn työn tulisi ulottua perusoikeuksien puolustamisesta naisjohtajuuden vahvistamiseen. Myös miesnäkökulman tuominen keskusteluun on tärkeää niin vaikuttavuuden kuin todellisen tasa-arvon kannalta. Tasa-arvoteema ei liity vain miesten ja naisten suhteisiin: se tulee ulottaa myös rikkaiden ja köyhien maiden tasa-arvoon. Terveys ja koulutus Terveys on yksi tärkeimmistä kehitykseen ja köyhyyden vähentämiseen vaikuttavista tekijöistä. Köyhyydessä elävät ihmiset ovat muita alttiimpia ympäristöstä johtuville terveysriskeille ja taudeille. Tartuntataudit leviävät nopeimmin köyhissä maissa, missä ne osaltaan lisäävät köyhyyden kierrettä. Köyhät naiset ja tytöt ovat kaikkein huonoimmassa asemassa terveyden suhteen. Heitä koskettavat erityisesti seksuaaliterveyteen liittyvät ongelmat. Raskauteen liittyvät ongelmat ovatkin 15-19-vuotiaiden tyttöjen suurin kuolinsyy. Sijoittaminen terveyteen maksaa itsensä takaisin monikertaisesti talouskasvun kautta vain terve ihminen on tuottava. Suomen tulee vaikuttaa terveydenhoitojärjestelmien ja perusterveydenhuollon kehittämiseen. Myös seksuaaliterveyden komponentin lisääminen kumppanimaiden terveysjärjestelmiin on ensiarvoisen tärkeää. Myös koulutuksella on keskeinen merkitys köyhyyden vähentämiselle. Köyhyys, lukutaidon puute ja heikko terveys kulkevat käsi kädessä. Lukutaidottomien ihmisten on vaikea hyödyntää kehityksen tuomia mahdollisuuksia. Tyttöjen ja naisten koulutus on tärkeä hyvinvoinnin tukipilari. Koulutetut naiset ovat tietoisia oikeuksistaan, voivat osallistua tasa-arvoisemmin perhesuunnitteluun, ovat itse terveempiä ja kouluttavat lapsensa varmemmin. Näin he vaikuttavat oman perheensä ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja kehitykseen. Koulutuksen merkitystä kestävän kehityksen välineenä korostetaan mm. Johannesburgin huippukokouksen toimintaohjelmassa. Koulutukseen panostamisen tulee näkyä Suomen kehityspolitiikassa ja -yhteistyössä. Väestö Väestön terveys ja hyvinvointi ovat keskeinen edellytys yhteiskunnalliselle, sosiaaliselle, taloudelliselle ja ekologiselle kehitykselle, vrt. YK:n huippukokous Kairossa 1994. Kehitysyhteistyön on onnistuakseen otettava huomioon nuoret, joita on yli miljardi maailman väestöstä. Tukemalla nuorten lisääntymisterveyttä, tietotasoa ja valinnanmahdollisuuksia Suomi voi torjua globaalia köyhyyttä ja ajaa kestävää kehitystä tavalla, joka kantaa hedelmää heti ja vielä vuosikymmenien päästä. 3
Kehitysmaissa myös väestön ikääntyminen on nopeaa. Tällä hetkellä maailman vanhuksista kaksi kolmas osaa elää kehitysmaissa. Suurin osa vanhuksista elää ilman eläkettä läheistensä muodostaman sosiaalisen turvaverkon turvin. Perinteinen turvaverkko on kuitenkin alkanut murtua. Hiv-pandemian myötä useissa yhteiskunnissa työtätekevä sukupolvi on kutistunut, vanhusten rooli vanhempina, lastenlastensa kasvattajina, on näin vaikuttanut kehitysmaiden yhteiskuntiin. Uudet roolit ja vastuut sekä sosiaaliturvan murros asettavat vanhukset haavoittuvaan asemaan. Jokaisella tulee olla oikeus myös ihmisarvoiseen vanhuuteen. Suomella on hyvää kokemusta seksuaaliterveyspalvelujen kehittämisestä ja äitien terveyden edistämisestä. Näillä keinoilla saavutetaan tutkitusti kustannustehokkaita, pitkäkestoisia kehitysvaikutuksia. Hiv ja aids läpileikkaavaksi teemaksi Maailmassa on yli 40 miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Pandemia ei ole pelkästään terveysongelma, vaan myös sosiaali- ja kehityskysymys. Hiv ja aids lisäävät äärimmäistä köyhyyttä ja köyhyys edistää taudin leviämistä. Hiv-pandemia on keskeinen sosiaalista turvattomuutta ja haavoittuvuutta lisäävä tekijä. Virus muuttaa yhteiskuntia kaikkialla, ja sen vaikutukset tulee huomioida kaikkien kehitysyhteistyöohjelmien suunnittelussa. Myös Suomen kehitysyhteistyön pääkumppanimaissa käydään jatkuvaa taistelua pandemian aiheuttamia ihmisoikeudellisia, poliittisia, taloudellisia, sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja terveydellisiä ongelmia vastaan. Hiv-positiivisten oikeudet tulisi näkyä muun muassa työpaikkojen henkilöstöpolitiikassa. Haavoittuvimmassa asemassa ovat nuoret tytöt, naiset ja lapset. Heidän osallistumistaan hiv- ja aidstyön suunnitteluun ja toimeenpanoon tulee lisätä. Suomen tulee kehityspolitiikassaan nostaa voimakkaammin esille kokonaisvaltaisen sosiaalisen vastuun näkökulma: tärkeää ei ole vain uhkien torjunta, esim. hivtartuntojen ehkäisy, vaan myös jo sairastuneiden hoito, lääkityksen saatavuus, sairastuneiden perheiden ja yhteisöjen tukeminen sekä erityisesti orvoista huolehtiminen. Laaja-alainen ongelma vaatii laaja-alaista lähestymistä: eri toimialojen ja poliitikkojen välinen dialogi on välttämätöntä. Jotta todellisia vaikutuksia saadaan aikaan, täytyy hivin ja aidsin olla läpileikkaavana teemana kehityspolitiikassa. Vuosituhattavoitteet on kirjattu ohjelmaluonnokseen. Kuitenkin tavoitetta kuusi on muutettu! Kuudentena vuosituhattavoitteena YK:ssa yhteisesti sovitun määritelmän mukaan on kääntää laskuun aidsin, malarian ja muiden yleisimpien tartuntatautien leviäminen. 4
Kumppanuus vaatii yhteistyötä ja itsekritiikkiä Perinteinen kehitysmaa-ajattelu näkee kehityspolitiikan yksisuuntaisena kehittäjän ja kehitettävän välisenä suhteena. Kansainvälinen järjestelmä tukee tätä asetelmaa tekemällä kehitysmaista globalisaation häviäjiä. Koko politiikan keskiössä ovat usein ongelmat, jotka ovat syntyneet länsimaisista arvoistamme ja uhkaavat koko ihmiskuntaa. Lähtökohdaksi tulisi ottaa pyrkimys löytää yhdessä ratkaisuja jaettuihin ongelmiin. Tavoitteena tulisi olla hallittu globalisaatio, joka on inhimillisempi ja edistää kehitystä, hyvinvointia ja työllisyyttä tasapuolisesti. Oppiminen on kaksisuuntaista Antaessamme panoksemme etelän kumppanien yhteiskunnallisiin muutoksiin meidän on kyettävä oman elämäntapamme kritiikkiin ja uudistumiseen. Kehityspoliittisessa keskustelussa on tarkasteltava rohkeasti oman hyvinvointiyhteiskuntamme pahoinvointia. Länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan sivuoireet kuten yksinäisyys, kasvavat avioeroluvut, itsemurhat, syrjäytyminen, turvattomuus sekä rakenteellinen työttömyys tulisi tunnustaa ja niitä pitäisi torjua aktiivisesti oppimalla muiden kulttuurien perinnöstä. Yhteiskunnan kestävä kehitys edellyttää kulttuurin huomioon ottamista. Kehityspolitiikan tulee vahvistaa kulttuurien myönteisiä piirteitä, ja toisaalta suhtautua myös kriittisesti joihinkin kulttuurisiin seikkoihin. Globalisoituvassa maailmassa tulee ymmärtää etelän ja pohjoisen keskinäinen riippuvuus. Pohjoisen hyvinvoinnin elementit ovat usein riippuvaisia etelän yhteiskunnista ja tuottajista. Tarvitsemme toisiamme, mutta suhde ei saisi olla manipuloiva. On kohtuutonta esittää, että länsimaisista tuotanto-, kulutus- ja elintavoista olisi tullut maailmanlaajuinen ongelma silloin, kun ne alkoivat levittäytyä etelän maihin. Pohjoisen teollisuusmaat muodostavat edelleen suurimman rasitteen ympäristön kantokyvylle. Vastuun ongelmien ratkaisusta tulee olla yhteinen. Kehitysyhteistyön kumppanuus on tällä hetkellä hyvin yksisuuntaista. Vastavuoroisuuteen olisi kuitenkin mahdollisuus esimerkiksi hiv- ja aidstyöhön liittyvässä syrjinnän vastaisessa taistelussa, jossa Suomella on paljon opittavaa etelän kumppaneilta. Suomen on tarkasteltava omiin kumppanuussuhteisiinsa sisältyvää valtaa ja pyrittävä aktiivisesti vahvistamaan kumppaniensa roolia sekä kahdenvälisessä että kansainvälisessä yhteistyössä. Kumppanuuden ja omistajuuden kaltaiset käsitteet muuttuvat latteuksiksi, ellei niiden sisältöä ja toimeenpanoa jatkuvasti arvioida kriittisesti. Dialogi ja yhteistyö eri kulttuurien, etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä on kumppanuuden tärkeä elementti. Uskontojen välisellä dialogilla on merkittävä rooli esimerkiksi rauhanprosessien edistämisessä sekä hiv- ja aidstyössä. Kehityspolitiikan arvojen ja etiikan tulisikin pohjautua laaja-alaiseen monikulttuuriseen arvokeskusteluun ollakseen vaikuttavaa ja relevanttia. Dialogia ja yhteistyötä on myös aktiivisesti vahvistettava. 5
Vaikuttava kehitysyhteistyö edellyttää pitkäkestoisia suhteita etelän kumppaneihin ja organisaatioihin. Hankehallinnoinnin kehittämiselle on tarvetta etenkin perinteisestä hanketoiminnasta poikkeavissa, useita maita koskevissa hankkeissa. Suomen osaaminen ja haasteet näkyviin Kehityspoliittinen ohjelmaluonnos ei kerro riittävän selkeästi Suomen kehityspolitiikan erityispiirteistä, mahdollisuuksista ja haasteista sekä sen käytännön toimeenpanosta. Täsmällisempi ohjelma auttaisi luomaan Suomelle aktiivisempaa kehityspolitiikkaa, joka ei alistu kilpailevien politiikkojen kynnysmatoksi. Aktiivinen kehityspolitiikka edellyttää Suomelta myös vaikuttajan roolia, kun EU ja YK päättävät omista linjauksistaan. Suomen kehitysyhteistyön lähtökohtana ovat avunsaajien tarpeet, mutta myös suomalaisen tietotaidon vahvuusalueet tulee tiedostaa ja artikuloida. Myös Suomen etu tulee määrittää tarkasti: se ei saa olla viennin edistämistä tai kehitysavun sitomista suomalaisten tavaroiden ja palvelujen ostoihin. Kehityspolitiikan on heijastettava suomalaista erityisosaamista ja asiantuntijuutta. Hajautetun hallinnon ja aluepolitiikan aloilta saadun kokemuksen valjastaminen kumppanimaiden hyödyksi on järkevää politiikkaa. Myös suomalainen kokemus koulutuksen ja tasa-arvon merkityksestä hyvinvointivaltion kehityksessä tulisi nähdä vahvana osaamisalueenamme. Suomalaisia kehitysyhteistyön asiantuntijoita tarvitaan jatkossakin kumppanimaissa edistämässä todellisen vuorovaikutuksen toteutumista. Suomalaista kehitysmaaosaamista tulisi vahvistaa muun muassa helpottamalla opiskelijoiden pääsyä työharjoitteluohjelmiin kehitysmaissa. Suomen lähihistorian haasteet - köyhyys, sodat, nälänhätä ja äitiyskuolevaisuus - ovat hyvin samankaltaisia kuin nykypäivän etelän yhteiskuntien haasteet. Nämä kokemukset ja niistä selviytyminen tarjoavat meille tärkeitä opetuksia köyhyyden moniulotteisuudesta. Nopea muutos selviytymiskeskeisestä yhteiskunnasta monitasoiseen ja toimivaan demokratiaan on luonut meille syvällisen kokemuspohjan, josta voimme ammentaa, kun teemme yhteistyötä kehittyvien maiden kanssa. Näitä yhteisiä lähtökohtia ei sovi unohtaa. 6
Ehdotus Kehityspoliittisen ohjelmaluonnoksen 2.10.2007 kappaleen 3. Kestävän kehityksen toteuttaminen osittaiseksi muuttamiseksi Kappaleeseen 3. Kestävän kehityksen toteuttaminen Ehdotamme, että kohta 3.2. Kestävyys kehityspolitiikassa ja -yhteistyössä muutettaisiin seuraavan ehdotuksen mukaisesti kohdasta "Hyvä koulutus on kestävän kehityksen perusedellytys...alkaen. Muutos käsittelee koulutusta, terveyttä ja yhteiskunnallisten olojen vakautta. Ehdotamme, että uusi kappale myös numeroidaan erikseen 3.3. uusi alakappale, korvaten sivulta 6 kappaleesta 8 (Hyvä koulutus ) alkaen kappaleet jotka käsittelevät koulutusta, terveyttä ja mahdollisesti myös yhteiskunnallisten olojen vakautta 3.3. Sosiaalinen ja yhteiskunnallinen kehitys Kestävää kehitystä edistetään kansainvälisessä yhteistyössä myös huomioimalla globaalien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien, kuten terveyden, väestökehityksen, turvallisuuden, koulutuksen sekä ympäristön ja taloudellisen ja poliittisen kehityksen keskinäisriippuvuus. Inhimillinen kehitys ja sen tukeminen on tärkeä osa kehityspolitiikkaa. Inhimillisessä kehityksessä on lähtökohtana ihmiset ja heidän tarpeet, jotka ohjaavat ja määrittävät kehitystä, kasvua, turvallisuutta ja köyhyyden vähentämistä. Suomi on kansainvälisen yhteisön jäsenenä sitoutunut moniin tavoitteisiin, joita on annettu mm. vuosituhatjulistuksessa, Kairon kansainvälisessä väestöja kehityskonferenssissa, sosiaalisen kehityksen huippukokouksessa, ja sukupuolten tasa-arvoa käsittelevässä Pekingin toimintaohjelmassa. Hyvä koulutus on kestävän kehityksen perusedellytys. Kehitysmaissa on huolehdittava sekä perusopetuksesta että korkeammasta koulutuksesta. Erityisesti naisten ja tyttöjen koulutuksen edistäminen on avainasemassa kehitystavoitteiden saavuttamisessa ja siihen myös Suomi tulee panostamaan. Nuorten sukupolvi on suurempi kuin koskaan: puolet maailman väestöstä on alle 25- vuotiaita. Valtiot, jotka eivät onnistu tarjoamaan nuorille keinoja pysyä terveinä ja saamaan koulutusta, eivät tule myöskään hyötymään nuorten luomasta yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta voimavarasta. Poliittinen sitoutuminen nuorten tarpeiden huomioimiseen on ratkaisevaa. Nuorten itsensä osallistaminen heitä koskevaan päätöksentekoon, ohjelmien suunnitteluun ja toteutukseen on välttämätöntä. Kehitysmaissa myös väestön ikääntyminen on nopeaa. Tällä hetkellä maailman vanhuksista kaksi kolmas osaa elää kehitysmaissa. Suurin osa vanhuksista elää ilman eläkettä läheistensä muodostaman sosiaalisen turvaverkon turvin. Perinteinen turvaverkko on kuitenkin alkanut murtua. Hiv-pandemian myötä useissa yhteiskunnissa työtätekevä sukupolvi on kutistunut, vanhusten rooli vanhempina, lastenlastensa kasvattajina, on näin vaikuttanut kehitysmaiden yhteiskuntiin. Uudet roolit ja vastuut sekä sosiaaliturvan murros asettavat vanhukset haavoittuvaan asemaan. Jokaisella tulee olla oikeus myös ihmisarvoiseen vanhuuteen. Terveys on avainasemassa yksilön hyvinvoinnin, työnteon ja sosiaalisen toiminnan sekä yhteiskunnan kasvun ja kehityksen kannalta. Hyvä terveys on oleellinen osa köyhyyden vähentämistä ja inhimillisen turvallisuuden takaamista. Tähän liittyy tärkeänä osana tasa-arvon lisääminen ja terveyden eriarvoisuuden vähentäminen. Terveys määräytyy suureksi osaksi 7
terveyssektorin ulkopuolisten toimien kautta. Terveyspolitiikka käsittää sekä terveyssektorin sisäisen politiikan että politiikan, joka pyrkii varmistamaan terveysvaikutusten huomioonottamisen kaikilla yhteiskunnan lohkoilla. Kaikissa maissa tulee edistää sellaista sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikkaa, joka ottaa huomioon myös terveyden edistämisen, suojelemisen ja hoidon. Suomessa on runsaasti kokemusta siitä, että sosiaali- ja terveyspolitiikka ovat köyhyyden vähentämiseen tähtäävän yhteiskuntapolitiikan tärkeitä elementtejä. Sijoittaminen terveyteen maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti talouskasvun kautta. Suomi panostaa terveydenhuoltojärjestelmien kehittämiseen, perusterveydenhuollon vahvistamiseen, ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja terveyskasvatukseen. Suomi toimii aktiivisesti naisten ja nuorten oikeuksien ja laajan seksuaali- ja lisääntymisterveysnäkemyksen edistämiseksi kansainvälisesti. Yleisenä edellytyksenä oikeudenmukaiselle yhteiskuntapolitiikalle on toimiva demokratia ja hyvä hallinto. Hyvään hallintoon kuuluvat toimivat tietojärjestelmät sekä riskien ja tulojen tasaamisen mahdollistava verotuskapasiteetti. Kehitysmaiden ihmisten sosiaalisen turvallisuuden kannalta keskeisiä ovat talous- ja sosiaalipolitiikan linjaa koskevat päätökset. Näihin kuuluu myös ILO:n maailmankomission käsittelemä kysymys globalisaation hallinnasta niin, että sen hyödyt jakautuisivat nykyistä tasaisemmin. Tulonjakoa tasaava sekä köyhien ihmisten ja alueiden osallistumiseen ja voimavaroihin nojaava talouskasvu luo edellytykset kestävään inhimilliseen kehitykseen. Hiv-pandemia on yksi maailmanhistorian tuhoisimmista pandemioista. Hiv-tartunnat leviävät ensisijaisesti nuorten, 15 24-vuotiaiden keskuudessa ja tytöt ja naiset ovat kaikista haavoittuvimmassa asemassa. Hiv-tartunta ja aids eivät ole pelkkä terveysongelma, vaan ne syventävät ja laajentavat köyhyyttä, lisäävät sukupuolten epätasa-arvoa, mitätöivät aikaisempaa taloudellista ja inhimillistä kehitystä ja vaikeuttavat hallitusten mahdollisuuksia tarjota kansalaisille välttämättömiä peruspalveluita. Hiv ja aids kuormittavat pahimmin kaikkein köyhimpiä maita, joissa taudin seurauksista kärsivät eniten köyhimmät ihmiset, etenkin naiset, nuoret ja lapset. Hivepidemia ei ole pelkästään terveysongelma vaan keskeinen sosiaali- ja kehityskysymys, joka tulee huomioida kaikkien kehitysyhteistyöohjelmien suunnittelussa. 8
Lisätietoja antavat: Helsingin Diakonissalaitos, kansanvälisen diakonian johtaja, Birgitta Rantakari, birgitta.rantakri@hdl.fi. Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö, toiminnanjohtaja, Miia Nuikka, miia.nuikka@finsolid.fi Suomen Lähetysseura, kehittämispäällikkö, Tapio Leskinen, tapio.leskinen@mission.fi Suomen World Vision, ohjelmajohtaja, Anne Pönni, anne_ponni@wvi.org Väestöliitto, kehitysyhteistyön koordinaattori, Hilkka Vuorenmaa, hilkka.vuorenmaa@vaestoliitto.fi. 9