Betonielementtirunkoinen asuinrakennus

Betonielementtirunkoinen asuinrakennus Rak-43.240 Rakennuksen rungon suunnittelu Esitelmä 12.3.2007 Kari Vikström, Rain Köiv, Tuomas Alanne

Sisällysluettelo 1 Betonielementtirakentamisen perusteet... 2 2 Elementtijärjestelmät asuinkerrostaloissa... 4 2.1 Runkojärjestelmät... 4 2.2 Rakenteiden yleinen suunnittelu... 4 3 Suunnittelu... 7 3.1 Suunnitteluprosessi... 7 3.2 Mittajärjestelmät... 7 3.3 Kuormitukset... 8 3.4 Rakenneosien mittasuosituksia... 9 4 Rungon vakavuus... 10 4.1 Yleistä... 10 4.2 Jäykistyksen suunnittelu... 11 4.3 Jäykistysjärjestelmät... 13 4.3.1 Mastojäykistys... 13 4.3.2 Kehäjäykistys... 14 4.3.3 Levyjäykistys... 14 4.3.4 Ristikkojäykistys... 14 4.3.5 Yhdistelmäjäykistys... 15 4.4 Asuinkerrostalon runkojärjestelmän valinta... 15 5 Elementtiasennus... 17 5.1 Asennussuunnittelu... 17 5.2 Asennus... 18 5.2.1 Seinäelementit... 18 5.2.2 Ontelolaatat... 19 5.2.3 Hormielementit... 19 5.2.4 Pilarit ja palkit... 19 Lähteet... 20

1 Betonielementtirakentamisen perusteet Elementti- tai valmisosarakentaminen tarkoittaa tekniikkaa jossa rakennuksen runko ja vaippa kootaan valmisosista (komponenteista, elementeistä).[5] Elementtirakentamisen ajatus on kiehtonut ihmistä vuosisatoja. Vuonna 1516 laati Leonardo da Vinci Ranskan maaseudun rakentamista varten elementtijärjestelmän. Se perustui paikalla valmistettuihin perustuksiin ja erityisissä verstaissa tehtyihin puurakenteisiin seinäelementteihin. Vuonna 1909 haki Thomas Alva Edison patenttia tehdasvalmisteiselle betonitalolle.[6] Ensimmäisiä betonisia julkisivuelementtejä käytettiin Lontoossa vuonna 1882 valmistuneessa rivitalossa. Myös Ranskassa käytettiin kantavia teräsbetonipalkkeja 1890-luvun alussa. Uusi teollinen rakennustapa yleistyi laajemmin vasta 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla.[5] Ensimmäinen maamme elementtitehdas oli Rakennuselementti Oy joka käynnistyi vuonna 1950. Suomessa ensimmäinen suurkohde, jossa käytettiin esijännitettyjä välipohjaelementtejä ja palkkeja sekä teräsbetonisia julkisivuelementtejä, oli vuosina 1952-1953 valmistunut Helsingin yliopiston Porthania-rakennus. [5] Elementtirakentamiselle tärkeä moduulijärjestely valmistui vuonna 1957 SAFAn standardisoimislaitoksen tuottamana. 1960-luvun alussa tapahtui elementtien lopullinen läpimurto laajamittaisen aluerakentamisen tehtyä asuntotuotannosta lähes liukuhihnamaista. Saamaan aikaan alkoi nosturien nostokapasiteetti kasvaa ja myös muottitekniikkaa kehitettiin, jotta samoja muotin osia tai kokonaista muottia voitiin käyttää useita kertoja. Uudet betonirunkoiset talot painoivat vain puolet vanhan massiivitiilirungon painosta. Työaika muuttui myös samassa suhteessa: tiilitaloissa se oli keskimäärin 6,55 työpäivää neliömetriä kohden ja elementtitaloissa 3,64 työpäivää neliömetriä kohden ilman tehdastyön osuutta. Kokonaisuudessaan kustannussäästöt olivat 5-8 %. [6] Avoimia betonielementtijärjestelmiä kuten BES ei löytynyt montaa maailmasta 1970-luvulla, joten tämä yhdessä voimakkaan kaupungistumisen kanssa johti siihen että joinakin vuosina 70-luvun alussa Suomessa rakennettiin enemmän kerrostaloasuntoja kuin missään muussa maassa. [8] Valmisosa- tai elementtirakentaminen on yleisintä teollistuneissa maissa, joissa valmisosarakentamiseen tarvittava työvoima on suhteellisen kallista ja joissa vuodenaikojen vaihtelu vaikeuttaa työskentelyä [5]. Taloudellisuuteen pyrittäessä elementtirakentaminen on teollista toimintaa. Silloin edellytetään rakennusosien ja rakenteiden mitoilta, muodoilta ja konstruktioilta tiettyä toistuvuutta, jotta teollisia valmistusmenetelmiä voitaisiin soveltaa ja hyödyntää. [7] Betonielementtirakentamisesta saavutettavat edut riippuvat ensisijaisesti rakennuksen suunnittelun lähtökohdista. Jos suunnittelussa on alusta lukien asetettu tavoitteeksi elementtivaihtoehto, ovat hyötymahdollisuudet suurimmat.[7] Elementtirakentamisen etuja ovat rakentamisen nopeus, kustannuksien säästö, työmaan työmenekkien pieneneminen, vähäinen tarve työmaavarastoinnille, pitkien jännevälien käyttö sekä tehokas materiaalinkäyttö ja laadunvalvonta. Tärkeä kustannusten pienenemiseen vaikuttava seikka on työajan lyheneminen sekä työmenekkien pieneneminen. Tämä saavutetaan hyvin elementtitekniikalla, koska elementit tuodaan asennusvalmiina työmaalle ja elementtien liitostekniikka on pitkälle kehittynyttä. Tällöin paikallarakentamiseen tarvittavat muotitus- yms. työt, vähenevät huomattavasti. Elementtien (esim. palkit) jännevälejä voidaan suurentaa elementtirakentamiselle tavanomaisella jännitettyjen rakenteiden käytöllä. Elementtien valmistus tehdasoloissa parantaa laatua sekä pienentää hukkamateriaalia. [3] 2

Elementtirakentamisen haittana voidaan pitää taloudellisien tavoitteiden saavuttamiseksi tarvittavia pitkiä elementtisarjoja ja sitä kautta rakenteilta vaadittavaa toistuvuutta [2]. Tämä vähentää arkkitehtien valinnanvapautta suunnittelussaan. Toisaalta nykyaikainen elementtien valmistus pystyy yhä lyhyempiin sarjoihin kustannustehokkaasti. Elementtien kuljetuksessa vaaditaan erityistä kuljetuskalustoa ja asennuksessa vaaditaan elementtien siirtoon kehitettyä nostokalustoa sekä ammattitaitoista henkilökuntaa. Suurimmat riskit asennuksen aikana aiheutuvat elementtien noston aikana joka vaatii erityisiä turvatoimenpiteitä. Asennusryhmän kyvykkyys paljastuu elementtien suoruuksien ja sijaintien vaatimuksena.[3] Suunnittelun kannalta elementtitoimittaja olisi valittava mahdollisimman ajoissa. Vapaiden jännemittojen, moduulimittojen sekä huone- ja kerroskorkeuden suhteen päätökset olisi tehtävä mahdollisimman alussa, jotta elementtien tuotanto pystytään aloittamaan riittävän ajoissa ennen asennusta. 3

2 Elementtijärjestelmät asuinkerrostaloissa 2.1 Runkojärjestelmät Suomessa vallitsevia runkojärjestelmiä on lähinnä kahta tyyppiä: kantavat seinät-laattarunko ja pilari-palkkirunko. Näistä suositumpi on kantavat seinät-laattarunko. Tässä ratkaisussa välipohjalaatasto tukeutuu kantavien väliseinien ja ulkoseinien varaan, jolloin välipohjaelementtien suuntaiset julkisivut ovat ei-kantavia ja mahdollistavat täten varsin vapaan julkisivumuotoilun. Järjestelmä soveltuu asuntorakentamisen lisäksi myös kohteisiin, joissa on pieniä huoneyksiköitä kuten hotelleihin ja sairaaloihin. Pilari-palkkirungossa kantavina pystyrakenteina ovat pilarit, väliseinät ja osa julkisivusta. Ylemmissä kerroksissa pystyrakenteena ovat väliseinät, jotka tukeutuvat ensimmäisen kerroksen väliseiniin ja pilari-palkkilinjoihin. Pilari-palkkirunkoa käytetään usein keskusta-alueiden asuinrakennusten 1. kerroksissa, jolloin 1. kerroksen tiloja voidaan käyttää helpommin esimerkiksi liiketoimintaan ja pysäköintiin. [3] Kuva 1. Kantavat seinät-laattarunko [3] Kuva 2. Pilari-palkkirunko [3] 2.2 Rakenteiden yleinen suunnittelu Rakennuksen kantaville seinille ja pilareille tehdään perustukset. Ei-kantavat julkisivut tuetaan yleensä kantavien seinien perustuksiin. Anturarakenteet tehdään yleensä paikallavaluna. [3] 4

Alapohjarakenteena on tavallisesti joko maanvarainen laatta tai maapohjan huonon kantavuuden vuoksi kantava elementtirakenteinen laatasto. [3] Suomessa käytetään kantavana pystyrunkona yleensä betoniväliseiniä ja osin julkisivuelementtien kantavaa teräsbetonista sisäkuorta Kantavat väliseinät ovat yleensä 180mm paksuja raudoittamattomia rakenteita joiden paksuus määräytyy välipohjaelementtien vaatimasta tukipinnasta. Tällä paksuudella saavutetaan myös hyvät äänitekniset ominaisuudet Koska alle 12 metrin jänneväleillä ei tarvita vielä sisäisiä kantavia väliseiniä, saavutetaan tiloissa hyvä muuntojoustavuus. Kantavan ulkoseinän sisäkuorielementti suunnitellaan yleensä raudoittamattomana 150 mm paksuna rakenteena. [3] Kuva 3. Kantavan ulkoseinäelementin liittymismitoitus [2] Käytettäessä pilari-palkkirunkoa, ovat kantavina pystyrakenteina yleensä pilarit, väliseinät ja osa julkisivusta. Ylemmissä kerroksissa pystyrakenteena ovat väliseinät, jotka tukeutuvat 1. kerroksen väliseiniin ja pilari-palkkilinjoihin. [3] Rakennuksen vaakarunko koostuu kantaviin seiniin tukeutuvista laatoista. Välipohjalaatat ovat yleensä esijännitettyjä ontelo- tai kuorilaattoja. Ontelolaatan paksuus on yleensä vähintään 265 mm ja suurin jänneväli 11-12 m riippuen laatan tyypistä. Kosteiden tilojen kohdalla voidaan käyttää matalampaa ontelolaattaa, jolloin putkivedot ja pintabetoni saadaan valettua samaan tasoon muun huoneiden kanssa. Kuorilaattavälipohjassa kuorilaatan paksuus on 70 mm ja pintavalun paksuus 140-200 mm. Maksimi jännevälinä asuinrakennuksissa on 7-8 m. [3] 5

Kuva 4. Havainnekuva kantavan ulkoseinän ja välipohjan liitoksesta [2] Yläpohjarakenteena käytetään yleensä ontelolaattoja, joiden päältä tehdään vesikattorakenteet joko tasakattorakenteena tai erilaisina puurakenteisina harjakattotyyppeinä. [3] Porrashuoneet ja hissikuilut ovat yleensä betonielementtirakenteisia. Niissä käytetään valmispintaisia vakiosyöksyjä ja lepotasoina betonielementtilaattoja. [3] 6

3 Suunnittelu 3.1 Suunnitteluprosessi Elementtirakentamisen rakennesuunnittelun tärkeimmät osa-alueet ovat rakennejärjestelmän valinta, rungon kuormitusten selvittäminen, rungon vakavuustarkastelu ja yksittäisten rakenneosien suunnittelu. Ne suoritetaan pääasiassa jo ennen rakentamisen aloittamista rakennushankkeen luonnos- ja toteutussuunnitteluvaiheessa. Luonnosvaiheessa päätetään rakennesuunnittelun osalta rakennejärjestelmä, oleelliset liitokset ja rakennetyypit. Toteutussuunnittelussa esitetään runkojärjestelmä ja kuormitukset sekä elementit, liitokset ja oleelliset liittyvät rakenteet. [3] Mikäli kohteessa on enemmän kuin yksi rakennesuunnittelija, yksi heistä nimitetään rakenteiden pääsuunnittelijaksi. Rakenteiden pääsuunnittelijan vastuulla on rakennuksen rakenteellinen toiminta. Staattisen toiminnan varmistamiseksi rakenteiden pääsuunnittelija huolehtii myös elementtien staattisten liitosten suunnittelusta. Rakenteiden pääsuunnittelija tarkastaa elementtisuunnittelijoiden suunnitelmat ja hyväksyttää ne viranomaisilla. Elementtisuunnittelija suunnittelee yksityiskohtaisesti elementtien mitat, rakenteet ja varusteet sekä liitokset. Rakenteet tai rakenneosat, joiden suunnittelu vaatii erityistä pätevyyttä tai joiden valmistaminen niiden rakenteellisen toimivuuden varmistamiseksi edellyttää erityistä huolellisuutta, toteutetaan 1- rakenneluokassa. Vaativiksi katsotaan jännitetyt rakenteet ja esimerkiksi tavanomaisesta poikkeavat, suuret tai monikerroksiset elementtirakenteet. RakMk B4:n kohdassa 1.2 on annettu pätevyysvaatimukset 1- luokan vaativien rakenteiden rakennesuunnittelijalle. [13] Asuinkerrostalon runkoa mitoitettaessa täytyy ottaa huomioon kyseisen rakennuksen käyttötarkoitus, maan kantavuus ja taloudellisuus. Mitoituksessa noudatetaan RakMk B4:n ohjeita ja määräyksiä. 3.2 Mittajärjestelmät Jotta valmisosarakentaminen olisi mahdollista, on oltava yhtenäinen mittajärjestelmä. Betonielementtirakentamisessa käytetään niin sanottua moduulimitoitusta. Yhtenäiset mittasuositukset mahdollistavat runkotyypin ja eri valmistajien rakennusosien vaihdettavuuden, mikä mahdollista parhaan ratkaisun valintamahdollisuuden säilymisen mahdollisimman pitkälle. Moduulimittajärjestelmä myös auttaa suunnittelussa ja vähentää virheitä sekä suunnittelussa että toteutuksessa. [3] Moduulimitoitus perustuu kantamoduuliin ja sen kerrannaisiin. Kantamoduulia merkitään kirjaimella M ja se on 100mm. Kantamoduulin kerrannaiset eli kertomoduulit merkitään kokonaisluku kertaa M, esim. 3M, 6M, 12M jne. Jokaiselle esivalmistettavalle rakenneosalle määritetään myös ns. liittymismitta. Liittymismittaan sisältyy osan tarvitsema tila, asennuksen tarvitsema tila, mittapoikkeamien vaatima tila sekä eri osien välinen sauma. Rakennusosan tulee asennettuna mahtua liittymismittojensa mukaiseen tilaan, ns. liittymistilaan. Kun, asennuksen ja mittapoikkeamien tarvitsemaksi tilaksi lasketaan yleensä 20mm, tarkoittaa se sitä, että rakennusosan perusmitta on 20mm kapeampi kuin annettu liittymismitta. Tämä voidaan esittää myös kaavalla: Palkin valmistusmitta = n x M 20 = liittymismitta 20mm. [3] 7

Kuva 5. Periaatepiirros rakennusosan liittymis- ja perusmitoista [3] 3.3 Kuormitukset Rakenteet mitoitetaan RakMk B1 ja kuormitusnormien RIL 144 mukaisesti. Omapainona käytetään rakennusosien painoa, joka määrätään piirustusten nimellismittojen ja aineen tilavuuspainojen mukaan. Lumi- ja tuulikuormat mitoitetaan kuormitusnormien mukaan huomioiden myös yhteisvaikutus sekä dynaaminen vaikutus. Hyötykuormina käytetään vähintään oleskelukuormaa I, jonka suuruus on 1,5 kn/m² ja pistekuormalle 1,5 kn. Portaat ja asuntojen ulkopuoliset käytävät mitoitetaan kuormalle 2,5 kn/m². [4] Runkojärjestelmää suunniteltaessa voidaan kuormitusten jälkeen suorittaa alustavaa arviointia jänneväleistä yms. esimerkiksi valmistajien mitoitustaulukoista. Kuva 6. 265 mm korkean ontelolaatan kantokyky [1] 8

3.4 Rakenneosien mittasuosituksia Pilareissa käytetään pääsääntöisesti neliöpilareita ja niiden tulisi olla samankokoisia kussakin kerroksessa. Kantokykyä säädellään betoniluokan ja teräsmäärän perusteella. Ensisijaisina lujuusluokkina ovat K40 ja K60. Haluttaessa suurempaa kantavuutta on edullisempaa kasvattaa ensin lujuutta ja sen jälkeen teräsmäärää. Vaikka pienillä pilarin poikkileikkauksilla voidaan säästää kustannuksissa, niiden käyttö ei ole suositeltavaa, sillä palkkien tuenta pieniin pilareihin on hankalaa. Monikerrospilarien taloudellinen maksimipituus on n. 15m. Pidemmätkin ovat toki mahdollisia, mutta eivät taloudellisesti järkeviä. Pilarien reunaviisteet ovat tavallisesti 15 x 15 mm 2. Alla olevassa kuvassa on esitetty suositeltavat pilarikoot ja niiden käyttöalueet. [13] Kuva 7. Neliöpilareiden käyttöalue Asuinkerrostalojen betoniseinissä ei yleensä käytetä raudoituksia, sillä niihin kohdistuvat rasitukset ovat pieniä. Betoniseinien suosituspaksuudet ovat 160, 180, 200 ja 240mm. Seinien pystysaumojen leikkauskestävyys määritetään yleisten vaarnasaumojen laskentamenetelmien mukaisesti. Vaarnan valinta edellyttää, että elementtien vaakasuuntainen liike välipohjien kohdalla on estetty riittävällä vaakaraudoituksella. [13] Palkkeja mitoitettaessa otetaan huomioon arkkitehtoniset vaatimukset ja suositukset sekä toiminnalliset vaatimukset. Taloudellisista syistä alustavassa mitoituksessa teräsbetonipalkkien poikkileikkaukset valitaan siten, ettei puristusraudoitusta tarvita. Yleensä asuinkerrostaloissa käytetään normaaleja suorakaide- ja leukapalkkeja, jotka ovat joko teräs- tai jännebetonisia. Ristipalkkejakin käytetään, mikäli palkkikorkeus on huomattavan suuri ja jänneväli pitkä. Palkin laatu valitaan käyttösuositusten avulla. Teräsbetonipalkkien betonin lujuusluokat ovat K40-1, K60-1 ja K80-1 ja niissä tulisi käyttää A500HW terästä. Jännebetonipalkeissa betonin lujuusluokat ovat K60-1 ja K80-1, ja teräksenä käytetään St 1570/1770. Taulukossa 1 on esitettynä suositeltavimmat suorakaidepalkkien koot. Suluissa ovat harvemmin käytetyt, mutta kuitenkin suositeltavat. 9

Taulukko 1. Suorakaidepalkkien suosituskoot Palkin korkeus 5M 6M 7M 8M 9M Palkin leveys (3M,4M) 3M,4M (3M),4M,(5M) (3M),4M,(5M) 4M,5M Kuvassa 3 on esitetty leukapalkkien suosituskoot. Leukapalkin leuan mitaksi suositellaan valittavaksi 200mm tai 150mm, jos leuat molemmilla puolilla. Tällöin palkin pohja on aina moduulimitan mukainen. Reunaviisteiksi suositellaan 15x15mm2. [13] Kuva 8. leukapalkin vakiomitat Laattaelementteinä asuinkerrostaloissa käytetään yleensä ontelo- tai kuorilaattoja, joista ontelolaatat ovat yleisempiä. Ontelolaatan etuna ovat pitkät jännevälit, hyvä kantokyky, ääneneristävyys ja hyvä suunnittelujoustavuus. Laatan onteloita voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi sähköputkituksissa. Ontelolaattojen betonin lujuudet ovat K50-1 K80-1 ja vakioleveytenä 1200mm. Laatat raudoitetaan vain pituussuunnassa. Laattoja voidaan tarvittaessa rei ittää, mutta on noudatettava laattavalmistajan ohjeita. Reiät voidaan tehdä mihin kohtaan laattaa tahansa, mutta enintään kolme kappaletta samaan poikkileikkaukseen. Suuret reiät tulisi pyrkiä tekemään jo elementtitehtaalla. Kuorilaatta on harvemmin käytetty laattatyyppi. Sen leveys on 1200mm ja paksuus vaihtelee 70-150mm välillä. Suomessa käytetty kuorilaatta on esijännitetty betonilaatta, joka toimii ensin muottina kuorilaatan päälle tulevalle valulle ja sitten liittorakenteena paikallavalubetonin kanssa. Valmis rakenne on toimintaperiaatteeltaan yhteen suuntaan raudoitettu laatta. Kuori- ja ontelolaatta ovat molemmat tyyppihyväsyttyjä rakenneratkaisuja. [13] 4 Rungon vakavuus 4.1 Yleistä Elementtirakentamisessa tärkeä osa rakennesuunnittelua on rungon jäykistys eli vakavuustarkastelu. Jäykistyksen riittävyys todetaan vakavuuslaskelmilla, jotka on suoritettava sekä työnaikaisessa että rakennuksen lopullisessa tilassa. Rakennuksen riittävä jäykkyys on turvattava asennuksen alusta rakennuksen käyttöönottoon asti. Rakennuksen on lisäksi kestettävä rajutkin onnettomuustilanteet. Riittävä varmuus jäykistävillä rakenneosilla saavutetaan silloin, kun rakenneosissa ei ylitetä 10

rajakapasiteetteja ja sallittuja muodonmuutoksia kuormitettaessa niitä laskennallisesti mitoittavilla vaaka- ja pystykuormilla. [4] Rakennusrungon jäykistysjärjestelmän perusvaatimuksia ovat: - kannettava sille tulevat kuormat - jäykistettävä rakennusrunko - rajoitettava koko rakennuksen ja sen osien taipumia ja heilahtelua - varmistettava riittävä jäykistysvaikutus myös onnettomuustilanteessa ja asennusvaiheessa - siirrettävä kuormat luontevasti perustuksille ja perustusten kautta maaperälle [4] Asuinrakennusrunko jäykistetään yleensä perustuksiin tukeutuvilla betoniseinillä. Suuret rakennukset jaetaan liikuntasaumoilla osiin, jotka käsitellään omina kokonaisuuksina. Rakennuksen jäykistys varmistetaan pystytasoissa, rakennuksen pituus- ja poikkisuunnassa sekä vaakatasossa. Jäykistys on pyrittävä suorittamaan käyttäen pystykuormitettuja rakenteita, sillä rakennusten oma paino parantaa perustuksien vakavuutta ja pienentää niiden kokoa. Jäykistäviä seiniä on asuinrakennuksen poikkisuunnassa yleensä suhteellisen paljon, jolloin jäykistys ei tuota ongelmia. Pituussuunnassa tilanne on toinen ja jäykistävien seinien riittävyys voi olla ongelma. Pituussuuntaisten seinien pystykuormat ovat myös pieniä, sillä välipohjalaatat ovat seinien suuntaisia. Korkeissa rakennuksissa seinien päässä voidaan tarvita pystysuuntaisia vetoteräksiä ja lenkkiliitoksia, joilla stabiloivaa massaa haetaan kauempaa. Pystykuormitettuja jäykistysosia käytettäessä voidaan luopua jopa kokonaan hankalista vetoliitoksista rakenteiden välillä. Jäykisterakenteet olisi myös sijoitettava mahdollisimman symmetrisesti sekä, erityisesti harvoja jäykistäviä osia käytettäessä, mahdollisimman etäälle toisistaan jolloin varmistetaan riittävä vääntöjäykkyys. On myös huomioitava, etteivät rakenteet ja niiden jatkeet leikkaa samassa pisteessä. [5] Kuva 9. Jäykisteiden sijoitusmahdollisuuksia. Vaihtoehdot a, b ja c ovat suositeltavia. Vaihtoehtoja d, e ja f ei suositella. [4] 4.2 Jäykistyksen suunnittelu Betonielementtirakennuksen jäykistyssuunnittelun kulku voidaan karkeasti jakaa seuraaviin vaiheisiin: 1. Jäykistystavan valinta ja rakennemallien muodostaminen 11

2. Vaakakuormien määrittäminen 3. Jäykistysrakenteiden määrä 4. Jäykistäville pystyrakenteille jakautuvien voimien ja pystyrakenteiden voimasuureiden laskenta 5. Vaakarakenteiden voimasuureiden laskenta 6. Jäykistysrakenteiden mitoitus siten, että mahdollisten elementti-/työsaumojen oletetaan yhdistävän rakenneosat toimivaksi kokonaisuudeksi. 7. Saumoissa vaikuttavien voimien laskenta ja liitosten mitoitus [15] Ensimmäinen tarkastelu tehdään karkealla tasolla luonnosvaiheessa, sillä silloin valittaviin ratkaisuihin voidaan vielä vaikuttaa. [15] Jäykistystavan valintaan rakennuksissa vaikuttavat useat tekijät, kuten esimerkiksi jäykistysratkaisun soveltuvuus rakennuksen runkoon, rakennuksen käyttötarkoituksen ja muuntojoustavuuden asettamat vaatimukset sekä eri vaihtoehtojen väliset kustannukset. [15] Alustavassa jäykistyssuunnittelussa todetaan likimääräisesti jäykistyksen riittävyys ja varmistetaan, etteivät jäykistävät rakenteet tai niiden jatkeet leikkaa samassa pisteessä. Lisäksi tarkastetaan liikuntasaumojen tarve ja jäykistyksen symmetrisyys.[15] Asennusvaiheen jäykistystarkastelussa on otettava huomioon rakenteiden jatkuva muuttuminen. Rungon asennus aloitetaan jäykistävistä rakenneosista, joiden jälkeen asennetaan niihin tukeutuvat muut runkorakenteet. Tämän jälkeen ovat asennusvuorossa kantavat elementit. Asennustilassa runkoa kuormittavat kasvava omapaino, tuulikuorma ja asennuksesta aiheutuvat epätavalliset kuormat. Elementtien asennusjärjestys valitaan luonnollisesti siten, että asennusaikaisia jäykisteitä tarvitaan mahdollisimman vähän. Ulko- ja väliseinärakenteet jäykistetään asennusaikana vinotukien eli tönäreiden avulla. Vinotuet voidaan poistaa vasta kun päälle tuleva laatasto on jäykistetty. Rungon asennuksessa ei tule kulkea kuin kaksi kerrosta edellä sitä tasoa, joka on täysin jäykistetty, ettei rakenteita jouduttaisi ylimitoittamaan käyttötilanteita ajatellen.[15] Käyttötilanteessa rakennus on täysin valmis myös jäykistyksen osalta. Koko rakennus tai liikuntasaumojen rajaama rakennuksen osa voi toimia itsenäisesti. Kokonaisvakavuutta laskettaessa otetaan huomioon kaikki rakenteeseen kohdistuvat kuormat kuten omapaino, hyötykuorma, tuulikuorma, maanpaine, nosturikuormat sekä rakenteiden vinoudesta johtuvat kuormat. Järkevällä liikuntasaumojen suunnittelulla otetaan huomioon ns. pakkovoimat, jotka syntyvät mahdollisista tukien painumisista, jännevoimista, virumasta tai kutistumasta. Koko rakennuksen riittävä stabiliteetti on varmistettava laskelmin ja rakennuksen ja sen rakenteiden eri osien rasitusten on pysyttävä niiden kapasiteetteja pienempinä.[15] Onnettomuustilanteen jäykistystarkastelussa varmistetaan, ettei rakennus sorru, vaikka jokin sen jäykistävistä rakenteista menettäisi toimintakykynsä. Tavallisimmat onnettomuuskuormat ovat tulipalo, räjähdyksen aiheuttama painekuorma, liikenneonnettomuuden aiheuttama ajoneuvon törmäyskuorma sekä perustusten pettäminen. Onnettomuustilanteen jäykistyssuunnittelun tavoitteena on varmistaa, ettei vaurio leviä tuhoutuneen rakenneosan ympäristöä laajemmalle. [15] 12

4.3 Jäykistysjärjestelmät 4.3.1 Mastojäykistys Mastojäykistystapoja on kolmea eri tyyppiä: mastopilari, mastoseinä sekä seinien mastokotelot kuten kuilut ja tornit. Suomessa käytetään pääasiallisesti mastopilari- ja mastoseinäjäykistystä. Mastojäykistystavassa rakennuksen pystyrakenteet kiinnitetään jäykästi perustuksiin ja mitoitetaan kestämään kaikki ulkoiset ja sisäiset kuormitukset mastorakenteina. Rungon muut osat on mahdollista tehdä nivelellisinä, mikä on elementtiteknisesti edullista. Välipohjat toimivat tasossaan jäykkinä levyinä ja siirtävät vaakakuormat pystyrakenteille, jotka saavat kultakin välipohjatasolta kuormaa jäykkyyksien suhteessa. Mastossa voi olla yksi tai useampi aukkorivi, tavallisesti ovia tai ikkunoita. [4] Mastoseinäjäykistys soveltuu kaiken korkuisiin rakennuksiin. Korkeisiin rakennuksiin se on usein ainoa vaihtoehto. Mastoseinät ovat levyrakenteita, jotka ovat alareunastaan koko pituudeltaan tuettuja ja joihin kuormitus vaikuttaa vaaka- ja pystysuunnassa. Seinät tulisi suunnitella siten, että ne kantavat mahdollisimman paljon pystykuormia, jotta vetorasituksia ei syntyisi maston eri seinäelementtien välille. Elementtirakenteinen mastoseinä koostuu yleensä kerroksen korkuisista seinälevyistä jotka sijoitetaan rakennuksen eri kerroksissa päällekkäin. Seinäelementeistä voidaan tehdä yhtenäinen jäykistävä mastorakenne suunnittelemalla elementtien pysty ja vaakasaumat niissä vaikuttaville voimille. [4] Mastopilarijäykistys soveltuu 1-3 kerroksisiin rakennuksiin. Rakennuksen korkuiset pilarit kiinnitetään jäykästi perustuksiin ja muut liitokset voivat olla nivelellisiä. Mastopilareilla ei yleensä päästä yhtä pieniin pilarin poikkileikkauksiin kuin muilla jäykistystavoilla, jolloin pilareiden kuormana ovat vain normaalivoimat ja pilarin nurjahduspituus jää pieneksi. Mastopilarit voidaan mitoittaa RakMk B4:n mukaisesti. Useimmiten mitoitus tehdään kuitenkin tarkemmin atkohjelmilla. Mastopilarijäykistyksessä runko on helppo ja nopea asentaa, sillä asennusaikaisia tukia ei tarvita. [4] 13

Kuva 10. Mastojäykistys [4] 4.3.2 Kehäjäykistys Kehäjäykistyksessä runko jäykistetään pilareista ja palkeista tai pilareista ja laatoista muodostuvilla jäykkänurkkaisilla kehillä. Kehäjäykistyksen etuna on tilojen vapaa käyttö kerroksissa. Kehäjäykistystä ei kuitenkaan käytetä paljon elementtirakentamisessa, koska kehäjäykistetyn elementtirakennuksen nurkkaliitoksista tulee yleensä paikallavalutekniikkaa kalliimpia ja hankalampia. [4] 4.3.3 Levyjäykistys Levyjäykistyksessä runko jäykistetään sijoittamalla hajautetusti levyjä runkorakenteiden muodostaman kehän aukkoihin. Menetelmä on edullista erityisesti pitkissä kapeissa rakennuksissa. Jos levyjä ei pystytä sijoittamaan ulkoseiniksi, rajoittaa menetelmä kuitenkin arkkitehtonisia tilaratkaisuja. Levyjäykistyksen periaatteena on melko vapaa levyjen sijoittelu eri kerroksissa, kuitenkin niin, että niitä on oltava vähintään kaksi rakennuksen molemmissa suunnissa eikä levyjen akseleilla saa olla yhteistä leikkauspistettä. Levyissä saa olla rajoitetusti aukkoja. [4] 4.3.4 Ristikkojäykistys Ristikkojäykistys muistuttaa periaatteiltaan levyjäykistystä. Siinä jäykistyslevyt on korvattu aukkoon sijoitetuilla puristus- ja/tai vetosauvoilla. Jäykistysristikoilla tarkoitetaan rakenteita, joissa varsinaiset kannatinrakenteet on sidottu toisiinsa kolmiulotteisesti stabiiliksi systeemiksi. [4] Ristikkojäykistys soveltuu hyvin elementtirungon jäykistykseen. Ristikkojäykistys rajoittaa tilojen käyttöä, mikä asettaa vaatimuksia arkkitehtisuunnittelulle. Levyihin verrattuna ristikot antavat vapaammat mahdollisuudet mm. ovi- ja ikkuna-aukkojen sijoittelulle. Itse ristikoiden sijoittelu on 14

vapaata, koska niiden ei tarvitse olla päällekkäin eri kerroksissa. Ristikoiden hajauttamisella saavutetaan se etu, että vaakakuormista aiheutuvat normaalivoimat jakautuvat useammalle pilarille, jolloin pystykuormille mitoitettujen pilareiden kapasiteetti riittää paremmin. Pystykuormia ei ristikoiden ole tarkoitus kantaa, mutta ristikkotyypistä ja liitoksista riippuen ne voivat saada lisärasituksia esim. varsinaisten kannatinrakenteiden taipumista. Asennuksen näkökulmasta ristikkojäykistys sopii hyvin rakennuksen jäykistykseen, koska ristikkorakenteiden avulla runko voidaan jäykistää jatkuvasti pystytyksen edistyessä ilman häiritseviä väliaikaistuentoja. Ristikot voidaan tuoda työmaalle joko osittain tai kokonaan esivalmistettuina ristikkoelementteinä tai niiden kokoaminen yksittäisistä sauvoista voi tapahtua kokonaan työmaalla. [4] Kuvassa 9 esitetään erilaisia ristikkotyyppejä. Näistä vaihtoehdot a, b ja c ovat yleisimpiä. Kuva 11. Ristikkotyyppejä [4] 4.3.5 Yhdistelmäjäykistys Jäykistystapa tulisi valita siten, että jäykistys olisi kokonaistaloudellisesti hyvä, asennuksen oltava nopeaa, liitosten tulisi olla yksinkertaisia ja väliaikaisia tukia tulisi välttää. Vaadittujen tavoitteiden saavuttaminen saattaa vaatia eri jäykistystapojen yhdistämistä. Monesti yhdistetyn jäykistysjärjestelmän jäykkyys voi olla suurempi kuin erillisten osajärjestelmien jäykkyyksien summa. Yhdistely onkin erityisen käyttökelpoinen silloin, kun valittu jäykistysjärjestelmä ei yksin riitä antamaan riittävää jäykkyyttä ja sitä on täydennettävä toisen periaatteen jäykistysmenetelmällä.[4] 4.4 Asuinkerrostalon runkojärjestelmän valinta Rungon tulisi olla rakennuksen käyttötarkoitukseen sopiva. Mikä runko kulloinkin on sopiva, riippuu monista tekijöistä, joten rungon valinta edellyttää kokemusta ja yhteistyötä arkkitehdin ja rakennesuunnittelijan välillä jo luonnosvaiheessa. Kuormitukset vaikuttavat rungon valintaan siten, että raskaat kuormat johtavat lyhyihin jänneväleihin ja rakenteisiin, jolloin on suuri kantokyky ja pienet muodonmuutokset, eli ne edellyttävät yleensä pilari-palkki-rungon käyttöä. Kevyiden kuormien kanssa voidaan jänneväliä kasvattaa ja käyttää rakenteita, joilla on pieni omapaino esim. 15

kevennettyjä jännitettyjä rakenneosia. Maapohja vaikuttaa taas siten, että huonot pohjaolosuhteet pakottavat kasvattamaan jännevälejä, jolloin yksittäiskuorman vaikutus pienenee omapainon rinnalla ja rakennuksen painumat ovat tasaisempia. Perustusten sallitut muodonmuutokset riippuvat ratkaisevasti yläpuolisen rakenteen jäykkyydestä ja staattisesta epämääräisyysasteesta eli mitä suurempi epämääräisyysaste sitä suurempia rasituksia aiheutuu epätasaisesta painumisesta. [13] Asuinrakennuksen rungon valintaan vaikuttavat seikat muihin rakennuksiin nähden ovat mm. pienemmät hyöty- ja pistekuormat, ei liikkuvia koneita ja pienet huoneyksiköt. Edellä on mainittuna vain muutamia asioita, jotka vaikuttavat rungon valintaan. Pienemmät kuormat mahdollistavat ohuemmat palkit ja laatat ja pidemmät jännevälit. Pienet huoneyksiköt taas helpottavat jäykistävien seinien sijoittamista. Rungon valinnassa tulisi siis ottaa huomioon kyseisen projektin erityispiirteet. Esimerkiksi rakennettaessa asuinkerrostaloa huonolle pohjalle, rakennuksen rungon ei tarvitse olla kovin jäykkä ja jännevälit voidaan valita vapaasti. Huonot pohjaolosuhteet taas kasvattavat jännevälejä ja rungon on oltava jäykempi. Korkean rakennuksen jäykistämiseen käy usein vain levymastojäykistys, kun taas matalan rakennuksen jäykistystapa voidaan valita vapaammin. Suomessa kaksi yleisintä runkojärjestelmää ovat kantavat seinät-laattarunko ja pilari-palkkirunko. Puhtaissa ääritapauksissa kantavat seinät-laattarunko on levyjäykistetty ja pilari-palkkirunko levytai pilarimastojäykistetty (korkeudesta riippuen). Usein käytetään yhdistelmäjäykistystä, missä jäykistys on levy-, masto- tai pilarijäykistyksen sekoitusta, jolloin saavutetaan sekä toiminnallisesti että taloudellisesti paras tulos. 16

5 Elementtiasennus Elementtiasennus on sekä aikataulullisesti että työturvallisuuden kannalta rakennustyömaan merkittävin työvaihe. Elementtiasennuksen suunnittelu on siksi syytä tehdä huolella ja aloittaa hyvissä ajoin jo kohteen rakennussuunnitteluvaiheessa. Usein vakavat tapaturmat sattuvat rakennuksen runkovaiheessa ja erityisesti elementtitöiden yhteydessä. Putoamisvaara on suuri työskenneltäessä korkealla tilapäisten tai keskeneräisten rakenteiden varassa ja suurikokoisten ja raskaiden elementtien käsittely lisää tapaturmariskiä. Aikataulullisesti elementtiasennus tahdistaa koko rakennuksen rakentamista, joten asennuksen työvaiheiden suunnittelu on tärkeää työn häiriöttömän sujuvuuden kannalta. Työmaakohtainen elementtiasennussuunnitelma on lakisääteinen ja myös elementtien rakennesuunnittelussa on otettava huomioon asennuksen vaatimukset. 5.1 Asennussuunnittelu Elementtiasennussuunnittelu alkaa alustavilla suunnitelmilla, jotka tarkentuvat vaihe vaiheelta täsmällisemmiksi. Elementtiasennussuunnitelma on asennustyön turvallisen onnistumisen edellytys sekä työnsuunnittelun ja osapuolten yhteistoiminnan perusta. [13] Suomen rakentamismääräyskokoelman osa B4 edellyttää, että työmaalla on oltava vastaavan rakennesuunnittelijan sekä vastaavan mestarin hyväksymä elementtiasennussuunnitelma, jonka tulee sisältää seuraavat tiedot: - asennusjärjestys - mittausjärjestelmä ja sallitut mittapoikkeamat - vähimmäistukipinnat - asennuksen aikainen tuenta sekä yksittäisen elementin ja koko rakenteen asennusaikaiset vakavuustarkastelut - elementtien kiinnittäminen - kiinnityshitsaukset materiaaleineen - muut tarpeelliset tiedot Suunnitelman tavoitteena on luoda hyvät ja turvalliset käytännön toimenpiteet suunnittelijoiden, elementtien valmistajan, pääurakoitsijan sekä elementtiasennusryhmän välille. Elementtejä tulee käsitellä ja asentaa asennussuunnitelman tarkoittamalla tavalla, niiden rakennusaikainen lujuus ja vakavuus tulee varmistaa asennuksen jokaisessa vaiheessa ja putoamissuojaus on toteutettava asianmukaisesti ja ajallaan. [16] Elementtiasennussuunnitelman liitteeksi voidaan laatia lisäksi erillinen putoamissuojaussuunnitelma. Elementtien asennus on huomioitava niiden rakennesuunnittelussa. Rakennesuunnittelija määrittelee elementtitehtaalle toimitettaviin elementtikuviin nostolenkit sekä elementtitukien kiinnityksen vaatimat kierreankkurit. Nostolenkit on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä sijoittamaan symmetrisesti elementin painopisteakselin suhteen. Elementtitukien kiinnityspisteiden tulee olla elementin painopisteen yläpuolella. Suunnittelussa on myös huomioitava, ettei elementin koko tai muoto tarpeettomasti vaikeuta asentamista. 17

5.2 Asennus Mikäli mahdollista, elementit asennetaan paikalleen suoraan kuormasta ilman välivarastointia. Usein elementit kuitenkin välivarastoidaan työmaalle, sillä kuormassa on usein monia elementtejä ja niiden paikalleen asennus on verraten hidasta. Tällöin seinäelementit nostetaan kampapukkeihin, joissa ne voidaan varastoida pystyasentoon odottamaan asennusta. Laattaelementit varastoidaan vaakatasoon käyttäen aluspuita sekä päällekkäisten laattojen välissä tukivälikkeitä. Nostoissa käytetään torninosturia tai ajoneuvonosturia, joiden on oltava tarkastettuja sekä hyväksymis- ja maksimikuormamerkinnällä varustettuja. Nostoissa käytetään nostoketjuja sekä tarvittaessa nostopuomia. Ennen asennusta tarkastetaan, että elementit ovat suunnitelmien mukaisia ja vahingoittumattomia. Elementtejä varastoitaessa ja liikuteltaessa on varmistuttava etteivät nostolenkit kolhiinnu tai väänny siten, että niiden kestävyys heikkenee. Elementtirungon asennus aloitetaan yleensä jäykistävistä osista, joiden jälkeen asennetaan niihin tukeutuvat muut runkorakenteet ja ei-kantavat elementit. Elementit asennetaan paikoilleen huolellisesti sovittaen siten, että kukin elementti tulee piirustuksen mukaiselle paikalleen. Elementtejä ei missään vaiheessa asennusta saa kuormittaa siten, että niihin kohdistuu rasituksia, joita ei suunnittelussa ole otettu huomioon. [16] Mikäli elementtiasennus tapahtuu talvikaudella, on asennuksessa otettava huomioon pakkasen aiheuttamat erityispiirteet. Lumi ja jää on poistettava asennuspinnoilta, saumausbetonin jäätyminen on estettävä ja saumojen riittävä lujuudenkehitys on varmistettava. Talvella voidaan käyttää erityistä talvijuotosbetonia tai tavallisen juotosbetonin lämpötila on pidettävä riittävän korkeana kunnes jäätymislujuus 5 MN/m 2 on saavutettu. Kylmä ilma myös hidastaa betonin lujuudenkehitystä, jolloin ennen tukirakenteiden purkua on varmistuttava saumabetonin riittävästä lujuudesta. [9] 5.2.1 Seinäelementit Ennen elementtien asennusta elementtiryhmän mittamies merkitsee elementtien paikat ja mittaa lähtökorot tasolaserilla. Elementin vaakasuoruus säädetään korkopalojen avulla. Sandwichelementeissä myös elementtisaumojen lämmöneristeet asennetaan paikoilleen. Elementin alusmassa valmistetaan työmaalla S30-kuivabetonista ja levitetään lapiolla elementin alle. Tämän jälkeen elementti nostetaan paikalleen nosturilla. Sivusuunnassa elementti ohjataan tarkalle paikalleen elementtikankien avulla. Elementti tuetaan vähintään kahdella elementtituella, jotka kiinnitetään molemmista päistään. Yläpään kiinnitystä varten elementtiin on yleensä elementtitehtaalla asennettu sisäkierteellä varustettu kierreankkuri. Alapää kiinnitetään M16 lyöntiankkureilla lattiaan, anturaan tai erilliseen betonitukeen. Elementin pystysuoruus mitataan vesivaa alla ja säädetään säädettävien elementtitukien avulla. Nosturin koukut irrotetaan elementistä vasta kun sen tuenta on varmistettu. Seinäelementtien pystysaumojen vaarnaraudoituksena käytetään yleensä joustavia vaijerilenkkejä, jotka helpottavat elementtien asennusta. Saumaan asennetaan rakennesuunnittelijan ohjeen mukaisesti pysty harjateräs, joka kulkee vaijerilenkkien läpi. Sauma täytetään pumppaamalla siihen työmaalla valmistettua pystysaumabetonia. Sauma voidaan myös muotittaa ja valaa tavallisella betonimassalla. Työsuorituksen on oltava molemmissa tapauksissa huolellinen, että sauma täyttyy kunnolla. 18

5.2.2 Ontelolaatat Ontelolaatat nostetaan paikalleen etukäteen paikalleen asetettujen korkolappujen päälle. Nostossa käytetään nostopuomia, joka on varustettu nostosaksilla ja varmuusketjuilla. Ontelolaatta nostetaan asennuspaikalle, jossa asentajat poistavat varmuusketjut mahdollisimman lähellä tukipintoja ja ohjaavat ontelolaatan asennuskankien avulla paikoilleen. Ennen nostoapuvälineiden irrotusta elementistä on varmistuttava elementtien tuennasta ja tukipinnan riittävyydestä. Tukipintaa on oltava normaalisti vähintään 40 mm ja paksummilla ontelolaatoilla 80 mm. [16] Kun ontelolaatat on nostettu paikoilleen, raudoittaja asentaa laatastoa kiertävät rengasteräkset sekä laattasaumojen teräkset. Laudoittaja asentaa tarvittavat valutukot ja saumat valetaan tavallisesti K30 tai K40 valmisbetonilla. Valu sitoo välipohjalaataston yhtenäiseksi, jäykäksi levyksi. Onnistuneella saumavalulla varmistetaan välipohjan rakenteellinen ja äänitekninen toimivuus. [10] Porras-, porraslaatta- ja parveke-elementtien nostoissa käytetään nelihaaraisia nostolenkkejä. Mikäli nostopiste jää lopullisessa rakenteessa näkyviin tai säärasituksille alttiiksi, elementtitehtaalla yleensä asennetaan elementtiin sisäkierteellä varustetut nostoankkurit. Tällöin työmaalla voidaan käyttää nostoissa nostoankkureihin kierrettäviä vaijerinostolenkkejä. 5.2.3 Hormielementit Jokaiseen hormielementtiin on merkitty tunniste, josta ilmenee nousulinjan numero ja kerros, johon hormielementti asennetaan. Hormien lähtökorko tulee varmistaa, ettei lattiakaivoihin tule takakaatoa. Ensimmäinen hormielementti kannattaa jättää 15-20 mm irti seinästä, jotta rungon mahdollinen virhe ei ala ahdistaa mentäessä ylöspäin. Hormilinjat on tehtävä ehdottomasti suoraan, ettei seuraavissa kerroksissa tule ahtautta. Jos hormilinja alkaa vasta toisesta kerroksesta, tehdään läpimenovaraus niin, että hormi voi tukeutua välipohjaan. Tällöin säästytään hankalalta tukemiselta ja jälkipiikkaukselta. Asennuksessa käytetään ohjuritappeja, jotka varmistavat liitosten paikalleen menemisen. Putkien liittämiseen käytetään liitinyhteitä ja solukumitiivisteitä. Nostamista varten elementtien yläpäässä on nostoankkurit, joihin kiinnitetään kierrettävät nostolenkit. [16] 5.2.4 Pilarit ja palkit Pilarit liitetään perustuksiin joko holkkeja tai peruspultteja käyttäen. Asennuksessa käytetään nostoakselia joka työnnetään pilarissa olevaan reikään ja kiinnitetään nostokoukut, aluslevy, sokka sekä akselin poistonarut. Ennen nostoa vaaitaan korot pilareille. Ennen kuin nostovälineet poistetaan, varmistetaan että pilari on oikein päin ja että asennusmutterit on kiristetty kunnolla. Palkit tukeutuvat suoraan pilarin päälle tai pilarin kyljessä olevaan teräsbetonisen ulokkeen tai teräksisen piilokonsolin varaan. Liitos toimii yleensä nivelenä. Palkin ja betonisen tukipinnan välillä käytetään laakerina yleensä neopreenilevyä. Palkit kiinnitetään teräsbetonikonsoleihin tai pilarin päälle harjateräspultilla. Palkki tuetaan suunnittelijan tai valmistajan antamien ohjeiden mukaan. [16] 19

Lähteet [1] Parma Betonila; ParmaParel-ontelolaatat Suunnitteluohje 1.9.2002 [2] Rakennustieto Oy, toim. Laitinen Eero; Teollinen betonirakentaminen, 1996 [3] RTT Rakennustuoteteollisuus Ry, toim. Arto Suikka; Valmisosarakentaminen 1, 1995 [4] RTT Rakennustuoteteollisuus Ry, toim. Arto Suikka; Valmisosarakentaminen 2, 1995 [5] Suomen rakennusinsinöörien liitto; RIL 115 Betonielementtirakenteet, 1977 [6] Rakennustietosäätiö; Erkki Mäkiö; Kerrostalot 1940-1960, 1989 [7] Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestö; Runko-BES Julkaisu 1 Yleistä, 1983 [8] Rakennustietosäätiö; Erkki Mäkiö; Kerrostalot 1960-1975, 1994 [9] Rakennustuoteteollisuus RTT ry, Betonivalmisosarakentamisen liitos- ja työmaatekniikat, 2001 [10] Betonikeskus ry, Betonielementtien saumavalut, Forssan Kirjapaino Oy, 2002 [11] Betonikeskus ry, Betonielementtien nostolenkit ja ankkurit [12] Suomen rakentamismääräyskokoelma, B4 Betonirakenteet, 2005 [13] Suomen Betoniyhdistys, by 203, Betonirakenteiden perusteiden oppikirja, 1995 Rak-43.240 Rakennuksen rungon suunnittelu, seminaariesitelmät: [13] Laura Vatanen, Betonielementtirakenteisen asuinkerrostalon runko, 2003 [14] Mika Koski, Betonielementtirunko asuinkerrostalossa, 2004 [15] Olli-Pekka Otava, Betonielementtirungot asuin- ja toimistorakennuksessa, 2002 [16] Camilla Vornanen, Elementtirungon työnaikainen tuenta, 2004 [17] Jami Pelli, Asuinrakennuksen betonielementtien liitokset ja jatkokset, 2003 20