Energiaunioni E 178/2014 vp Ympäristövaliokunta 17.6.2015 Päivi Janka Hallitusneuvos, TEM energiaosasto
Energiaunionin taustaa Energiaunioni nousi terminä esiin ensimmäisen kerran huhtikuussa 2014 Puolan pääministeri (nykyisen Eurooppa-neuvoston pj:n) Donald Tuskin kirjoituksessa Financial Times -lehteen, jossa hän peräänkuulutti pankkiunionin kaltaista tiiviimpää energiaunionia sisältäen mm. maakaasun yhteisostot. Energiaunionin idean keskiössä oli EU:n energiaturvallisuus Ukrainan tilanteen vuoksi, erityisesti kaasun osalta. Valmistelussa käsite on kuitenkin laajentunut liki unionin energiapolitiikan synonyymiksi. Energiaunioni on yksi uuden komission kymmenestä prioriteetista. Panostus energiaunioniin näkyy myös Junckerin komissiossa, jossa kokonaisuudesta vastaa varapuheenjohtaja, Slovakian Maros Šefčovič. Nykyinen komissio toimii entistä selkeämmin tiimeinä. Työnjako esim. ilmastoja energiakomissaari Miguel Arias Cañeten kanssa jää vielä osin nähtäväksi.
Taustaa: energian tuonti EU tuo energiastaan 53 % (öljy 90 %, kaasu 66 %, kiinteät polttoaineet 42 %, ydinpolttoaine 40 %) Tuonnin osuus on kasvanut 10 %-yksikköä vuodesta 1995
Energiaunioni-tiedonanto Komissio antoi 25.2.2015 tiedonannon, joka oli ensimmäinen uuden komission energia-alan avaus. Samassa yhteydessä annettiin myös tiedonannot sähköinfrastruktuurista ja tiekartaksi Pariisin ilmastokokoukseen (COP21). Kyseessä EU:n uusi energiapoliittinen toimenpideohjelma, joka tarkastelee asiaa kokonaisvaltaisesti ja linjaa tulevia toimia Junckerin komission aikana. Komission ehdotus jakautuu jo EU:n 2020 energiastrategiassa linjattuihin EU:n energiapolitiikan viiteen pääteemaan: toimitusvarmuus, energian sisämarkkinat, energiatehokkuus, vähähiilinen energiapaletti sekä energia-alan tutkimus ja innovaatiot. Tiedonannosta keskusteltu kevään 2015 aikana useissa eri neuvoston kokoonpanoissa ml. Eurooppa-neuvosto
Suomen näkemyksiä 1/2 Keskustelu energiaunionista mahdollistaa EU:n energiapolitiikan fokusoinnin olennaisimpiin yhteisötason toimiin, kuten sisämarkkinakysymyksiin. On hyvä, että ilmasto/kestävyyskysymysten rinnalla energiaunionissa korostetaan EU:n energiapolitiikan kahta muuta pilaria eli toimitusvarmuutta ja kilpailukykyä. EU:n sähkön ja kaasun sisämarkkinoiden kehittäminen on olennaista EU:n energiapolitiikassa. Myös unionin energiaturvallisuutta parannetaan parhaiten toimivien energian sisämarkkinoiden luomisen kautta. (Tiedonanto onkin markkinamyönteinen.) Yhteiseen kaasunostomekanismiin suhteudutaan epäillen mm. kilpailuoikeudellisista syistä.
Suomen näkemyksiä 2/2 Kaasunostosopimusten avoimuutta voidaan jonkin verran lisätä liikesalaisuutta kunnioittaen. Alueellisen yhteistyön lisääminen on perusteltua erityisesti markkinoiden kehittämiseksi. Muilta osin (esim. uusiutuva energia, energiatehokkuus) tarvetta on syytä harkita. Biomassan ja kehittyneiden liikennebiopolttoaineiden merkitys kotoperäisinä ja kestävinä energialähteinä on tärkeä. Energiaunionin hallintomalli ei saa muodostua raskaaksi. Jäsenvaltioiden oikeutta valita käyttämänsä energialähteet tulee kunnioittaa.
Komission tulevia ehdotuksia 2015 Päästökauppadirektiivin uudistaminen, 2021-2030 Energiamerkintä- ja ecodesign -puitedirektiivien uudelleentarkastelu Lämmitystä ja jäähdytystä koskeva EU-strategia Delegoitu säädös toisesta PCI-hankelistasta Ulkosuhdetoimenpiteitä (energia- ja ilmastodiplomatia, MoU Ukrainan kanssa, MoU Azerbaidzanin ja Turkmenistanin kanssa, Energiayhteisön toiminnan vahvistaminen, Energiaperuskirjan hyväksyminen) Euratom (art. 41 mukaisten tietovaatimusten päivittäminen ja tiedonanto ohjeellisesta ydinalan sopimuksesta (PINC) Uuden energiainfrastruktuurifoorumin perustaminen Tiedonanto sähköverkkojen yhteenliittämisen 10 %:n tavoitteen tehokkaasta saavuttamisesta
Komission tulevia ehdotuksia 2015-2016 Sähkömarkkinarakennetta ja alueellisia sähkömarkkinoita koskeva aloite (liittyy myös uusiutuvilla tuotettuun sähköön) Rahoitusvälineiden kohdennetun käytön tehostaminen energiatehokkuutta parantavien investointien tukemiseksi Vähittäismarkkinatiedonanto Kaasun toimitusvarmuusasetuksen uudelleentarkastelu LNG:tä ja sen varastointia koskeva strategia Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyöviraston (ACER) ja energia-alan sääntelykehyksen uudelleentarkastelu Integroitu strateginen energiateknologiasuunnitelma (SETsuunnitelma)
Komission tulevia ehdotuksia 2016- Lainsäädäntöehdotukset taakanjakopäätöksestä ja LULUCFsektorin sisällyttämisestä 2030-puitteisiin Uusiutuvaa energiaa koskeva paketti: mm. uusi RES-direktiivi, bioenergian kestävyys Tiedonanto jätteen käytöstä energian tuottamiseen Energiatehokkuusdirektiivin uudelleentarkastelu Rakennusten energiatehokkuusdirektiivin uudelleentarkastelu Tiedonanto liikenteen hiilipäästöjen vähentämisestä, ml. toimintasuunnitelma 2. ja 3. sukupolven biopolttoaineista ja muista vaihtoehtoisista polttoaineista Komission uudet ympäristö- ja energiatuen suuntaviivat Sähkön toimitusvarmuusdirektiivin uudelleentarkastelu Tiedonanto sähköverkkojen yhteenliittämisen 15 %:n tavoitteen tehokkaasta saavuttamisesta 2030
Varapuheenjohtaja Šefčovič Energiaunionihallintomalli -Tavoitteiden ja indikaattorien seuranta - Kansallisten suunnitelmien vertaisarviointi ja komission arviointi 2016-2017 Energiaunioni Hallinnollinen taakka?? Komissaari Cañete EU:n energiapolitiikka Business as Usual eli yksittäiset toimintasuunnitelman ehdotukset Toimivallan jako energiapolitiikassa jäsenmaiden ja unionin välillä ei muutu. Suomi ottaa yksityiskohtaisemmin kantaa tiedonannossa ennakoituihin aloitteisiin ja ehdotuksiin vasta asioiden varsinaisen käsittelyn yhteydessä. Yksittäisten ehdotusten lisäksi komissio valmistelee energiaunionin hallintomallia = energiapolitiikan eurooppalainen ohjausjakso vai jotain muuta?