Kruununhaan yläasteen koulu Valinnaisaineopas 2018 Ohjeet valinnaisaineiden valitsemiseksi Oppilaat valitsevat kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa varten valinnaisaineita seuraavasti: Musiikkipainotus kaksi yhden viikkotunnin valintaa 8. luokalla ja yksi 9. luokalla (tai B2-kieli) o jos oppilas valitsee B2-kielen, hän saa valinnaisaineopetusta yhteensä neljä tuntia kolmen sijaan joko populaari- tai klassisen musiikin painotus 8. ja 9. luokalle (1 viikkotunti) Tanssitaidepainotus kaksi yhden viikkotunnin valinnaisainetta sekä 8. luokalla että 9. luokalla (tai B2-kieli) Design-linja kaksi yhden viikkotunnin valinnaisainetta sekä 8. luokalla että 9. luokalla (tai B2-kieli) Huoltajat saavat Wilman kautta sähköisen kyselylomakkeen valinnaisaineiden valinnasta 8. luokalle. Vastausaika on 7.-17.2. 9. luokan valinnaisaineet valitaan ensi vuonna. Valinnaisaineet ovat yhden viikkotunnin kursseja. Ne arvioidaan suoritusmerkinnällä, jonka lisäksi oppilas saa sanallista palautetta. Poikkeuksena ovat musiikin painotuslinjat sekä B2- kieli eli saksa tai ranska, joista annetaan numeroarvosana. Oppilas voi kuitenkin halutessaan ottaa vain suoritusmerkinnän B2-kielestä päättötodistukseen. Jos oppilas valitsee B2-kielen, jota opiskellaan kaksi viikkotuntia, hän ei valitse muita valinnaisaineita. Koulu tarjoaa seuraavia valinnaisaineita. Oppilas valitsee haluamansa kurssit, kaksi ensisijaista toivetta ja kaksi varatoivetta. Koulu muodostaa ryhmät niihin aineisiin, joihin on tarpeeksi valintoja. Valinnat ovat sitovia; niitä ei vaihdeta ilman erityisen painavaa syytä. 8. luokalla aloitettu B2-kieli jatkuu koko yläkoulun ajan. Muut kurssit eivät liity toisiinsa eivätkä tämän vuoden valinnat vaikuta ensi vuoden valintoihin. VALINNAISAINEET 8. LUOKKA VKO1 Ruokakulttuuria Itämereltä Välimerelle Kurssilla tutustutaan Suomen ja eri Euroopan maiden ruokakulttuurien erityispiirteisiin ja taustoihin. Kurssilla syvennetään ruoanvalmistustietoja- ja taitoja. Kurssilla valmistetaan ruokia ja leivonnaisia kunkin maan tyypillisiä raaka-aineita ja ruoanvalmistustapoja käyttäen. VKO2 Ruokatrendien uudet tuulet
Kurssilla saat eväitä hyvinvointia edistävään ja ekologiseen ruoanvalmistukseen sekä ruokavalintoihin. Kurssilla tutustutaan uusiin raaka-aineisiin ja valmistetaan ruokia ja leivonnaisia niitä käyttäen. VMU1 Bändisoiton perusteet Bändisoiton perusteiden opetuksen tehtävänä on syventää kaikille yhteisessä musiikinopetuksessa opittuja bändisoitinten soittotaitoja sekä yhtyeessä laulamisen ja soittamisen perusteita. Opetuksessa huomioidaan oppilaiden lähtötaso ja musiikilliset kiinnostuksen kohteet. Aine sopii kaikille bändisoitosta kiinnostuneille lähtötasosta riippumatta ja ryhmässä voi olla niin musiikki- kuin ei musiikkiluokkalaisia. Ryhmän sisällä voidaan myös jakautua kiinnostusten kohteiden ja taitojen mukaan. VMU2 Svengaava bändi Svengaava bändi opetuksen tehtävänä on kehittää yhteismusisointitaitoja bändisoittamisessa ja laulamisessa. Opetuksessa huomioidaan oppilaiden lähtötaso ja musiikilliset kiinnostuksen kohteet. Tavoitteena on valmistaa myös pienimuotoinen esitys ja äänitys ryhmän tuotoksesta. Aine sopii kaikille bändisoitosta ja esiintymisestä kiinnostuneille lähtötasosta riippumatta ja ryhmässä voi olla niin musiikki- kuin ei musiikkiluokkalaisia. Ryhmän sisällä voidaan myös jakautua kiinnostusten kohteiden ja taitojen mukaan. VKU1 Valokuvasta elokuvaan Kurssilla harjoitellaan ilmaisua valokuvan ja elokuvan keinoin. Oppilas tutustuu järjestelmäkameran käyttöön. Kameran automaattiasetusten sijaan opetellaan suljinajan ja aukon vaikutus kuvaan erilaisten harjoitusten myötä. Kurssilla tutustutaan myös elokuvan tyylilajeihin sekä kuvataan ja editoidaan itse. Oppilaan on mahdollista painottaa koko kurssin työskentely joko valokuvaan tai elokuvaan. Mahdollisuuksien mukaan kurssilla käydään valokuvanäyttelyssä ja/tai elokuvissa. VKU2 Avoin ateljee 1 Kurssilla oppilas saa itse päättää aiheet ja tekniikat (piirustus, maalaus, muovailu, keramiikka, rakentelu, grafiikka, ym). Oppilas voi syventää opettajan avulla seiskalta tuttuja tekniikoita tai tehdä myös muualla opituilla tekniikoilla. Kurssi sopii oppilaalle, jolla on paljon omia ideoita ja innostusta tekemiseen sekä kokeiluun. Kurssin aikana käydään mahdollisuuksien mukaan myös näyttelyissä hakemassa inspiraatiota omaan työskentelyyn. VTS1 Kokeileva kankaanpainanta Hulluttele, keksi, kokeile erilaisia tapoja ja esineitä, joilla voit painaa kankaalle. Suunnittelet ja toteutat kankaanpainantaa sisältävän tuotteen. Kurssilla saat itse päättää työn/työt, mihin kankaanpainantaa tulee. Valmistatko sitten vaatteen, sisustustuotteen, kassin tai tuunaatko T-paidan vai omat vanhat tennarit. Kurssilla luot uutta ja lisäksi syvennät taitoa ja ymmärrystä käsityön suunnittelu- ja toteutusprosessista. Mahdollisuuksien mukaan käymme kankaanpainantaan/käsityöhön liittyvässä näyttelyssä, museossa tai muussa tutustumiskohteessa.
VTS2 Värit ja sisustus Tutustu tyyleihin ja väreihin sisustuksessa. Suunnittelet ja toteutat omaan tyyliin ja värimaailmaan sopivan sisustustuotteen. Kurssilla saat itse päättää valmistettavan tuotteen esim. peitto, verhot, säilytyskori tai tyyny. Saat myös vapaasti valita tekniikan tai yhdistellä niitä esim. koneompelu, kankaanpainanta, tilkkutyöt, neulonta, virkkaus, huovutus tai kirjonta. Kurssilla luot uutta ja lisäksi syvennät taitoa ja ymmärrystä käsityön suunnittelu- ja toteutusprosessista. Mahdollisuuksien mukaan käymme väreihin ja sisustukseen/käsityöhön liittyvässä näyttelyssä, museossa tai muussa tutustumiskohteessa. VTS3 Kirjansidonta Tutustu kirjansidontaan ja kirjankannen kuvioimistapoihin. Valmistat päiväkirjan, valokuvaalbumin, kansion tai muistikirjan. Kurssilla saat päättää, kuvioitko kannen esim. marmoroinnilla, kirjonnalla vai leimasinpainannalla. Kurssilla luot uutta ja lisäksi syvennät taitoa ja ymmärrystä käsityön suunnittelu- ja toteutusprosessista. Mahdollisuuksien mukaan käymme kirjansidontaan/käsityöhön liittyvässä näyttelyssä, museossa tai muussa tutustumiskohteessa. VTN1 Tekninen työ 1 Suunnittele ja valmista oman mielenkiinnon mukaan tuote. Voit käyttää puu-, metalli- tai elektroniikan tekniikoita, joita 7. luokalla on opittu tai opetella täysin uuden tekniikan. Töitä, joita esimerkiksi olemme tehneet aiemmin: puukot, sohvapöytä, led-kylttejä, elektroninen noppa, keittiökalusteita, low rider -polkupyörän runko, pelituoli jne. Mikä uuden taidon opettelu kiinnostaa, sekin onnistuu: esim. 3D-tulostus, taonta, metallin valaminen tai korujen teko. Mikäli kiinnostaa rakentaa legorobotteja ja koodata niitä, sekin onnistuu. Voimme mielenkiinnon mukaan tehdä korjaus- ja entisöintitöitä. Olemme korjanneet keinutuoleja, polkupyöriä sekä huoltaneet mopoja ja polkupyöriä. Voit tehdä yhden suuremman työn tai useita pieniä, ihan miten itse haluat. VTN2 Mopo- ja liikenneturvallisuuskurssi Teemme ajoharjoittelua. Opiskelemme liikennesääntöjä jalankulkijan, pyöräilijän ja mopoilijan näkökulmasta. Valmistaudumme siis ajo- ja teoriakokeeseen mopokorttia varten. Tutustumme ajovarusteisiin. Opettelemme ennen ajoon lähtöä tehtävän tarkastuksen ja perushuollot mopoon. VTA1 Tanssi?! Mitä tanssi on? Mikä tyyli, mikä liike, mikä keho, mikä musa, mikä kuva, mikä fiilis? Voit osallistua kurssille, vaikkei sinulla olisi aiempaa tanssikokemusta, mutta haluaisit tutustua tanssikulttuurin monimuotoisuuteen itse liikkuen, katsoen ja kokeillen. Kurssi sopii myös aiemmin tanssineille. Tarkemmat sisällöt sovitaan yhdessä ryhmän taustat ja toiveet huomioiden.
VTA2 Omat jutut -koreografiatyöpaja Kurssilla valmistetaan omat koreografiat oppilaiden omien ideoiden pohjalta ja käydään läpi koreografisen työskentelyn perusteita. Kurssia suositellaan tanssilinjalaisille syventämään tanssitaiteen opintoja, mutta se sopii erinomaisesti myös musiikki- ja designlinjan oppilaille, jotka haluavat kehittää liikeilmaisuaan ja työskennellä itsenäisesti opettajan ohjauksessa. VL1 Joukkuepelit Kurssilla korostuu fyysinen aktiivisuus ja yhdessä tekeminen joukkuepelien muodossa. Kurssin sisältämät palloilulajit valitaan ryhmän toiveet huomioiden. Pelataan paljon. VFK Tutkiva luonnontiede Kurssi koostuu kemian, fysiikan ja biologian sisällöistä, ja pääpaino on tutkivassa oppimisessa eli erilaisten tutkimusten ja kokeellisten töiden tekemisessä. Kurssin sisältöä suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa niin, että oppilaat voivat valita kiinnostuksensa mukaan kurssilla käytäviä aiheita. VAT1 Peliohjelmointi Kurssilla oppilas saa käsityksen ohjelmointikielen perusteista ja valmiudet toteuttaa niiden avulla yksinkertaisia pelejä. Tutustutaan pelien ohjelmoinnin kannalta tärkeisiin käsitteisiin ja ratkaisumalleihin. Harjoitellaan graafisten elementtien luontia. VIL1 Ilmaisun iloa 1 Opiskelun yleistavoitteena on, että oppilas kehittää ilmaisu- ja vastaanottokykyään, oppii käyttämään aistejaan ja mielikuvitustaan. Oppilasta ohjataan sekä yksilö- että ryhmätoimintaan ja erilaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Oppilas oppii ymmärtämään tunteitaan, elämän ilmiöitä ja ihmisten välisiä vuorovaikutussuhteita. Kurssi alkaa ryhmäytymisestä ja tutustumisesta. Tästä edetään näyttelijäntyöhön liittyviin harjoituksiin ja draaman työtapoihin. Myöhemmin voidaan toteuttaa jonkinlainen esitys ryhmän niin toivoessa. VSA 8.luokalla alkava saksa (jatkuu 9.luokalla) B2-saksassa opiskellaan alkeistasolla arjen viestintätilanteisiin liittyviä ilmaisuja (esim. tervehtiminen, esittäytyminen, vapaa-ajasta kertominen) ja kielen perusrakenteita, ääntämisen perusteita sekä kulttuuritietoutta. Kurssilla harjoitetaan kaikkia kielitaidon osaalueita. Tavoitteena on, että oppilas hahmottaa saksan luonteenomaisia piirteitä muihin kieliinsä verrattuna kommunikoi kaikkein tavallisimmissa tilanteissa, ymmärtää arkielämää käsittelevää tekstiä ja puhetta sekä tuottaa arkisista asioista lyhyitä suullisia ja kirjallisia viestejä tuntee kielialueen kulttuuria sekä toimii ja viestii sille luontevalla tavalla
hyödyntää muissa kielissä hankkimiaan tietoja, taitoja ja strategioita ja kehittyy kielenoppijana VRA 8.luokalla alkava ranska (jatkuu 9.luokalla) Ranskan kurssilla opitaan ranskan kielen perusteet, harjoitellaan ääntämistä ja opitaan erilaisia viestintätilanteita. Kurssilla tutustutaan ranskalaiseen kulttuuriin: kuvataide, tanssi, musiikki, Pariisin nähtävyydet, jne. Lisäksi tutustutaan ranskalaiseen elämään ja tapoihin. Edellisten lisäksi musiikkipainotusoppilaat valitsevat jommankumman seuraavista painotuslinjoista, joka jatkuu 9. luokalla. Tämä aine arvioidaan numeroarvosanalla. A) MUK Klassinen musiikki Opintojakson painopiste on länsimaisen taidemusiikin opiskelussa. Työtavat ovat soittaminen, laulaminen, kuuntelu, säveltäminen, projektityöskentely ja konserttikäynnit. Oppilaalle syntyy laaja kokonaiskuva taidemusiikin estetiikasta ja historiasta. Musiikkioppilaitoksissa opiskelevien oppilaiden oppisisällöissä huomioidaan opiskelijan yksilölliset tarpeet. B) MUP Populaarimusiikki Opintojakson painopiste on populaarimusiikin maailmassa. Oppilas oppii tietoja ja taitoja rock- ja jazz- musiikin ympäristöstä: estetiikasta, keinovaroista ja historiasta. Oppilas saa valmiudet kevyen musiikin aktiiviseen harrastamiseen. Työtavat ovat yhtyesoitto ja -laulu, kuuntelu ja projektityöskentely. Musiikkioppilaitoksissa opiskelevien oppilaiden oppisisällöissä huomioidaan opiskelijan yksilölliset tarpeet. VALINNAISAINEET 9.LUOKKA 9. luokan valinnaisaineiden tarkemmat kuvaukset ovat koulun opetussuunnitelmassa http://ops.edu.hel.fi. 1.Ruokakulttuuria maailman ympäri 2. Krunachef 3. Päivän hittejä ja eilisen helmiä 4. Keikkaa pukkaa 5. Kolmiulotteinen työskentely 6. Piirustus ja maalaus 7. Avoin ateljee 2 8. Asusteet ja korut
9. Muoti ja vaatteet 10. Lankatyöt 11. Tekninen 2 12. Mikä tyyli! 13. Oma prokkis-koreografiatyöpaja 14. Palloilu 15. Body and Mind 16. Lakitieto 17. Syventävä matematiikka 18. Mediatiimi 19. Ilmaisun iloa 2 20. Englannin valinnaiskurssi "Syvennä, sovella, suullista!"