KAUPUNGINVALTUUSTO 119 28.08.2017 Valtuutettujen aloitteet KV 119 Hallintosääntö 122 Valtuutettujen aloitteet "Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen val tuus toryh mäl lä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toi min taa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan pu heenjoh ta jal le. Aloite on sitä enempää käsittelemättä lähetettävä kau pun gin hal li tuksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi päättää, että aloitteessa tar koi tetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu. Kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esi tet tä vä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kun nan halli tuk sel le lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden lop puun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mi hin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mit kä aloitteista on käsitelty loppuun." Hallintosääntö 123 Kunnanhallitukselle osoitettava kysymys "Vähintään neljäsosa valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle kir jal li sen kysymyksen kunnan toiminnasta ja hallinnosta. Kaupunginhallituksen on vastattava kysymykseen viimeistään valtuus ton kokouksessa, joka ensiksi pidetään kolmen kuukauden kulut tua kysymyksen tekemisestä. Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään kannatettu ehdotus tilapäisen va lio kun nan asettamisesta selvittämään kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä, asetetaanko tilapäinen valiokunta. Muu ta päätöstä ei asiassa saa tehdä." Päätösesitys (kaupunginhallitus): kaupunginvaltuusto merkitsee tehdyt aloitteet tiedoksi ja saattaa ne kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Kaupunginvaltuusto: Merkitsi tiedoksi seuraavat valtuustoaloitteet: Valtuutettu Kari Malkamäen valtuustoaloite 28.8.2017/Vihannin kau-
pun gin osan kouluratkaisut: "Arvoisat valtuutetut. Kaupunkimme painii jatkuvasti uusien sisäilmaongelmien parissa. Entisiä ongelmia ei ehditä korjata kun jo uusia ilmenee. Näin on käynyt myös Vihannin kaupunginosassa. Arvoisat valtuutetut Ehdotan pikaista kiirehtimistä Vihannin kaupunginosan kou lu rat kaisuil le. Mielestäni ehdottoman nopeasti tulee kartoittaa riittävät mutta tar koituk sen mu kai set koulutilat. Samalla tulee kartoittaa kattavasti myös mah dol li suu det laajempaan yhteiskäyttöön mm. vanhustenhoivan, nuo ri so ti lo jen ja jopa terveysasemapalvelujen kanssa. Näillä yh teiskäyt tö mah dol li suuk sil la voidaan rakentamis- tai vuokrakustannuksia ja kaa useamman toimijan kesken. Samalla turvataan kattavien palve lui den saatavuus myös Vihannin kaupunginosassa. Mikäli selvitykset viipyvät tulee väliaikaiset koulutilat vuokrata pi kaises ti. Mielestäni ns. konttikoulu tulee korvata pitempiaikaisilla vuokra ti loil la ja näin saadaan rauhassa suunnitteluaikaa uusien ratkaisujen ja laskelmien tekemiseen." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustoaloite 28.8.2017 nuorisopassista: "Lasten ja nuorten liikkumismahdollisuuksia kannattaa tukea ja edistää kaikin tavoin. Kunnossa olevat lähiliikuntapaikat, pyöräilemiseen in nos ta vat turvalliset kevyen liikenteen väylät, leikkipuistot, ui ma rannat jne. ovat tärkeä osa terveellisten elämäntapojen ylläpitämisessä ja kansanterveyden edistämisessä. Esitin tässä salissa viime vaalikaudella aloitteen alle 18-vuotiaiden mak sut to mas ta uinnista, koska uimataito on yksi kansalaistaidoista ja sen edistäminen on meidän kaikkien yhteinen velvollisuus. Kuntalehden verkkosivuilla julkaistiin 15.8. hieno juttu siitä, kuinka Nuo ri so pas si kannustaa porilaisia nuoria harrastamaan ja myös uimaan säännöllisesti. Porissa passin suosituimpia palveluja ovat olleet mak sut to mat sisäänpääsyt mihin tahansa Porin Teatterin näytök seen, uimahalliin, kuntosalille ja Ässien peliin. Artikkelin mukaan Porin kaupunki yrittää nyt lisätä lasten ja nuorten liik ku mis ta mahdollistamalla kuudes- ja seitsemäsluokkalaisille joka viik ko ilmaisen uintikerran. Oppilaille jaetaan uimahallin rannekkeet, joi hin on ladattu valmiiksi ilmaiset uintikerrat.
Meillä täällä Raahessa on käytössä senioripassi, mutta nyt olisi aika ot taa käyttöön myös nuorisopassi kaikille yläkoululaisille. Tällä passil la lisätään nuorten osallisuutta, harrastusmahdollisuuksia, kult tuuri tun te mus ta ja edistetään terveellisiä elämäntapoja. Lapsiin ja nuoriin kan nat taa sijoittaa, koska sijoitus maksaa itsensä moninkertaisesti ta kai sin. Yllä olevan perusteella esitämme, että Raahen kaupunki valmistelee en si vuoden talousarvioon nuorisopassin kaikille raahelaisille ylä koulu lai sil le ja sen lisäksi mahdollistaa kaikille alle 18-vuotiaille yhden ilmai sen uintikerran kuukaudessa. Näin saamme uimahallin käyt tö astet ta nostettua ja parannettua lasten ja nuorten uimataitoa." Valtuutettu Katja Hännisen esittämä Vasemmistoliiton val tuus to ryhmän valtuustokysymys 28.8.2017 kaupunginhallitukselle Raahen am mat ti opis ton tilanteesta: "Arvoisat valtuutetut, Olemme huolissamme Raahen ammattiopiston tilanteesta. Tänä vuon na hallitus leikkasi 190 miljoonaa euroa toisen asteen kou lu tukses ta. Leikkaukset osuivat myös meidän oppilaitoksiimme. Lo mautuk set ja irtisanomiset ovat johtaneet tilanteisiin, joissa opettajan työn oh jauk sen puutteen vuoksi työssäoppiminen ei oppilastyönä ole ol lut mahdollista (asiakastyön vastaanottaminen ei ole onnistunut). Sain palautetta, että esimerkiksi viime keväänä autopuolella opis ke lijat eivät voineet korjata asiakkaiden autoja, koska opettaja oli lo mautet tu na ja viimeksi eilen kuulin, että sähköpuolelta on vähennetty kolme opettajaa, jolloin jokaisella vuosiluokalla on enää vain yksi opetta ja, siis tänään sähköpuolella opettajia on puolet vähemmän kuin vuo si sitten. Kysymme, että miten työkohteiden vastaanottaminen on onnistunut opet ta jien vähentymisen seurauksena viime vuodesta tähän vuoteen? Haluaisimme myös selvityksen siitä kuinka mahdollisten op pi las töiden vähentyminen on vaikuttanut ammattiopiston tuloihin? Ra hoi tetaan han osa oppilaitoksen toiminnasta nimenomaan asiakastyöstä saa ta vil la tuotoilla. Toisaalta kuinka opiskelijoiden ammattitaito tur vataan ja työssäoppiminen toteutetaan laadukkaasti, mikäli opet ta ja resurs sit eivät riitä kysynnän mukaiseen työnohjaukseen? Raahen seutukunnassa on vireillä monia merkittäviä ra ken nus hankkei ta ja työllisyystilanne monella alalla on parantunut viimeisen vuoden aikana. Osaavista ammattilaisista tulee olemaan kova kilpailu tu-
le vai suu des sa ja meidän ammattioppilaitoksesta valmistuu vuosittain iso joukko eri alojen osaajia. Toivomme, että saisimme seuraavaan valtuustoon tilannekatsauksen Raa hen ammattiopiston tilanteesta ja vastaukset edellä esittämiimme ky sy myk siin ja että tarpeen vaatiessa Raahen kaupunki ryhtyy toi men pi tei siin laadukkaan ammatillisen koulutuksemme turvaamiseksi myös tulevaisuudessa." Valtuutettu Jarmo Uutelan esittämä Kokoomuksen valtuustoryhmän val tuus to aloi te 28.8.2017/Kevyenliikenteen ongelmakohdasta: "Mestauskallion liikenneympyrästä tulee Pajuniityntien vierustaa pyörä tie aina rautatien tasoliittymään saakka. Kesällä pyöräilijät ja ja lankul ki jat käyttävät oikopolkua ylittäessään rautatien tien sivussa. Mutta tal vi liuk kail la oikopolkua ei aurata, joten kevyt liikenne joutuu ta so ris teyk ses sä autojen sekaan. Tasoristeyksessä on runsaasti työmatkapyöräilijöitä ja on oletettavaa, et tä Antinkankaan uusi koulu tuo risteykseen runsaasti pieniä pyö räi li jöi tä. Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää, että tämä vaaralliseksi todettu ke vyen lii ken teen ongelma poistetaan viipymättä ja ennen seuraavia tal vi ke le jä." Valtuutettu Harri Kiviniityn esittämä Vihreiden valtuustoryhmän valtuus to aloi te 28.8.2017 elektronisesta kulunvalvonnasta ja yhteisestä lip pu tuot tees ta Raahen liikuntapalveluihin: "Raahelaan on tehty mittavat korjaukset ja sen myötä kuntosali on lait teis toa myöten uudistettu. Kuitenkaan peruskorjausta ei ole täysin hyö dyn net ty. Raahela sulkeutuu arkisin jo iltapäivällä ja vii kon lop puisin se on kokonaan suljettuna. Ongelmana on myös maksuvälineiden ra jal li suus, sillä tällä hetkellä Raahelassa käy maksuvälineenä vain kä tei nen. Tähän liittyy yhteisen lipputuotteen puuttuminen kaupungin lii kun ta pal ve luis sa, kuukausi- ja sarjakortit eivät toimi kuin tietyssä lii kun ta pai kas sa. Raahelan kuntosalin käyttöaste on matala mutta voidaan esittää kysy mys, että missä määrin tähän vaikuttavat edellä mainitut puutteet. Au ki olon rajoittuminen iltapäivään ja arkipäiviin poissulkee valtaosan opis ke li jois ta ja työssäkäyvistä. Vesipekan kuntosali n aukioloajat eivät tätä pysty paikkaamaan, sillä siellä käyttöaste lähentelee sataa pro sent tia.
Maksuvälineiden rajoittuminen käteiseen, suppeat aukioloajat ja lippu tuot teen puuttuminen eivät ole tätä päivää. Kaupungin lii kun ta palve lu jen tulisi olla helposti saatavilla kaikille kuntalaisille. Lii kun ta palve lu jen puutteet poissulkevat osan asiakaskunnasta ja hankaloittavat eri liikuntapaikkojen joustavaa käyttöä. Esitämme, että Raahelassa ja liikuntahallissa otettaisiin käyttöön elekt ro ni nen kulunvalvonta, täten asiakas voi käyttää kuntosaleja myös iltaisin ja viikonloppuisin. Käytännössä tarkoittaen asiakkaalle myy tä vää kulkukorttia, joka toimii avaimena liikuntapaikoille. Esi tämme myös, että muodostettaisiin yhteinen lipputuote Vesipekkaan, Raa he laan ja liikuntahalliin. Lipputuote ladataan edellä mainitulle kor til le. Tällöin aukioloaikoja voidaan laajentaa ilman hen ki lös tö resurs sien lisäämistä ja nykyaikaistaa liikuntapalveluja vastaamaan kun ta lais ten tarpeisiin. Kortilla voisi olla myös muita käyttömahdollisuuksia tu le vai suu des sa. Nämä toimet olisivat merkittävä askel kohti terveellisempää, liik kuvam paa ja nykyaikaisempaa Raahea. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raahen kaupunki selvittää mahdol li suu den elektroniseen kulunvalvontaan ja yhteiseen lip pu tuot teeseen Raahen liikuntapalveluissa." Valtuutettu Harri Kiviniityn esittämä Vihreiden valtuustoryhmän valtuus to aloi te 28.8.2017/Vegaaniruokavaihtoehto kaupungin pal ve luihin: "Tällä hetkellä vegaaneilla tarjotaan vegaaniruokavaihtoehto kou luissa yläluokilta alkaen sitä erikseen pyydettäessä. Vegaaneja voi olla kui ten kin eri ikäryhmissä, aina päiväkoti ikäisistä vanhuksiin asti. Palve lu tar jon nan pitäisikin mukautua tähän tarpeeseen ja tarjota ve gaani ruo kaa kaikille ikäluokille. Pohjimmiltaan kyse on tasa-arvosta. Vegaaniruokailijoille tulisi tarjota yh tä läi syy det mahdollisuudet ruokailuun kaupungin palveluissa. Nyt pa him mas sa tapauksessa ollaan tilanteessa, jossa esimerkiksi koulu lai sel ta jää kouluruokailu väliin. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista kou lu lai sen jaksamisen kannalta. Ei voida myöskään olettaa, että eet ti set valinnat vaihtuvat toisiksi päivän aikana. Esitämmekin, että vegaanivaihtoehto ulotetaan kattamaan kaikki kau pun gin palvelut. Sisältäen niin päiväkodit, koulut kuin vanhuspalvelut. Tä män hetkisestä rajauksesta vegaaniruoan tarjoamisesta yläluokilta al kaen luovutaan ja muutetaan se siten, että vegaaniruokaa on saa ta vis sa sitä haluavalle.
Esitämme myös, että vegaanivaihtoehto on päivittäin tarjolla ylä luokil ta alkaen ilman erillistä pyyntöä. Tämän ikäiset nuoret tarkastelevat jo va lin to jaan eettisistä ja ekologisista näkökulmista. Näin ollen on pe rus tel tua, että heille tuo valinta mahdollistetaan myös ruokailun osal ta. Me allekirjoittaneet esitämme, että Raahen kaupunki selvittää mahdol li suu den tarjota vegaaniruokaa kaikissa kaupungin palveluissa, se kä sen tarjoamisen päivittäin ilman erillistä pyyntöä yläluokilta alkaen." Valtuutettu Matti Nikulan esittämä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän val tuus to aloi te 28.8.2017/Harraste-avustus: "Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Gran-Laaksosen vuonna 2015 työ ryh män tekemän tutkimuksen mukaan, lähes puolet lapsista ja nuo ris ta liikkuu urheiluseuroissa vähintään kerran viikossa. Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei kuitenkaan varaa harrastaa. Raahen vasem mis to lii ton valtuustoryhmä esittää, että Raahen kaupungissa otetaan käyttöön harrastustoiminta-avustus. Harrastustoiminta-avustus suun nat tai siin vähävaraisten perheiden alle 18 vuotiaille lapsille ja nuo ril le, joiden on vaikea aloittaa tai jatkaa harrastusta perheen talou del li sen tilanteen vuoksi. Harraste-avustus on käytössä mm. Lappeenrannan kaupungissa. " Valtuutettu Jonne Törmäkankaan esittämä Perussuomalaisten valtuus to ryh män valtuustoaloite 28.8.2017/Ollinsaaren grillikatos: "Kaupunki vuokraa pieniä maanviljelyspalstoja Ollinsaarentien varres sa. Vuokraajat tykkäävät usein myös viettää vapaa-aikaa au rinkoi sel la palstallaan mm. aurinkoa ottaen ja grillaten. Esitän, että kaupungin toimesta rakennetaan alueen laidalle gril li katos palvelemaan vuokraajia. Julkisia grillikatoksia löytyy muutamia Raa hen alueelta ja niiden käyttöaste on käsittääkseni varsin korkea, jo ten uusi katos kaupunkialueelle ei olisi pahitteeksi. Grillikatosta ovat toi vo neet palstojen vuokraajat. Kaupungin tulisi pyytää tarjoukset gril li ka tok ses ta ja rakentaa/rakennuttaa katos viljely-alueen laidalle." Valtuutettu Jonne Törmäkankaan esittämä Perussuomalaisten valtuus to ryh män valtuustoaloite 28.8.2017/Risteysalueiden korjaaminen:
"Kuten kaikki varmasti tietävät, ovat Raahen tiet osittain hyvin surkeas sa kunnossa. Rahaa ei kuitenkaan ole liikaa kunnostukseen. Pa him mat paikat pitäisi kuitenkin korjata ennen talvea jotta ve ronmak sa jat eivät joutuisi särkemään niissä autonsa niveliä ja iskareita tal vi kau den aikana. Tarkoitan laajassa käytössä olevia ja suht runsas lii ken tei siä risteyksiä kuten Rautaruukintien ja Ketunperäntien risteys aluet ta Saloisissa molemmin puolin kasitietä. Sotaplassintien mo lem pia päätyjä Pattijoella sekä liikenneympyrää Rautaruukintien ja La pa luo don tien varressa. Monia muitakin on jotka pitäisi saattaa nopeasti kuntoon mutta ne ovat osittain paljon laajempia projekteja, joita ei luultavasti ehditä kor ja ta talveen mennessä kuten Palokunnankatu ja Ouluntie ko konai suu des saan. Esitän että ainakin nyt nuo muutamat mainitut risteys alu eet korjattaisiin vielä talveksi kuntoon. Korjauksien tulee olla uutta as falt tia koko korjausalueelle eikä pelkkää reikien täyttämistä öl jy so ral la yms. Tekohengitys auttaa yleensä vain hetken ja risteys pysyy sil loin käytännössä todella töyssyisenä vaarantaen lii ken ne turval li suu den. Mikäli alueet ovat ELY-keskuksen vastuulla, tulee kaupungin il moit taa asiasta eteenpäin ELY-keskukseen." Valtuutettu Viljo Lehmuskedon valtuustoaloite 28.8.2017/Pekkatorin kiin teis tö jen kunnostustuki: "Esitän, että kaupunginhallitus varaa vuosittain esim. 200.000 euron tu ki mää rä ra han Pekkatorin ympäristön kiinteistöjen kunnostamiseen. Esim. Kirkkokatu 21 kiinteistö on todella huonossa kunnossa Samoin en ti nen kirjasto eli ns. Frimannin talo. Aikoinaan kaupunki siirsi suuremman osan vanhoista paljon kunnos tus ta vaativista kiinteistöistä Kummatti Oy:lle kaupungin taseen pa ran ta mi sek si. Kuitenkaan Kummatti Oy ei ole annettu mah dol lisuuk sia korjata kaikkia kiinteistöjä, esim. Kirkkokatu 21 asuu muutama vuok ra lai nen. Ei ole oikein, että Kummatti Oy:tä moititaan näiden kiin teis tö jen huonosta kunnosta, kun kaupunki on vetäytynyt kokonaan niis tä. Ei ole oikein, eikä mahdollista, että Kummatti Oy:n pientuloiset muual la kuin Pekkatorilla asuvat vuokralaiset voisivat maksaa myös Pekka to rin kiinteistöjen investointikustannukset, kun yhtiö joutuu kamppai le maan suuressa muutoksissa olevissa vuokramarkkinoissa talous on gel mis sa. On hyvä, jos tässä tilanteessa asukkaat pystyvät yllä pi tä mään omien kiinteistöjen käyttökustannukset. Esitän, että kaupunki varaa muutamaksi vuodeksi 200.000 euroa esim. tarveaine- ja muihin kustannuksiin. Työn voi teettää, kuten en-
ti sen vanhainkodin/päiväkodin (Merikatu 18) kunnostuksessa tehdään, työttömien työkohteina ja työkokeiluna, tietysti ammattitaitoisen työn joh don avulla. Esim. myös ns. Langin alakartanon kunnostus kah vi lak si on yksi toimintatapa." Valtuutettu Saila Salonsaari kysyi venäläisen koulun saamisesta Raa heen. Opetus- ja kasvatusjohtaja Ritva Mattila vastasi, että ve näjän kie lis tä opetusta voidaan tarjota, mutta venäläisestä koulusta ei ole kes kus tel tu. Valtuutettu Tarja Ollanketo kysyi varavaltuutetuille toimitettavista esitys lis tois ta ja toivoi, että heille menee kokouksista tieto sähköpostiin. Valtuutettu Paavo Törmi toivoi muutoksia Vihannista aamulla Raaheen lähtevän linja-auton aikatauluihin siten, että linja-auto odottaisi mu kaan myös aamujunalta tulijat. Valtuutettu Marina Alapere antoi kiitosta kaupungin tämän kesän kuk ka-ase tel mis ta.