Samalla, kun luonto valmistautuu lepokauteen, elämme työkiireiden suhteen kasvukautta. Syksy ja talvi on monelle

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Pääkirjoitus Samalla, kun luonto valmistautuu lepokauteen, elämme työkiireiden suhteen kasvukautta. Syksy ja talvi on monelle myös täydennyskoulutuksen aikaa. Tässä lehdessä esitellään uutta työterveyshuollon syventävää jatkoopintomahdollisuutta. STM:n, Työterveyslaitoksen sekä ammattikorkeakoulujen yhteistyössä on kehitteillä syventävä työterveyshuollon jatko-opintokokonaisuus. Omasta osaamisesta on huolehdittava, jotta pystymme vastaamaan asiakkaittemme haasteisiin. Tarvitaanko rekkakuskin työssä hyvää kuntoa? Matti Lassila on pro gradu työssään selvittänyt kuljettajien aerobista kuntoa, kuormittumista sekä palautumista. Voimme tutustua myös kirjallisuuskatsaukseen, jossa selviteltiin työpaikoilla tapahtuvien liikuntainterventioiden vaikutuksia työkykyyn. Itä-Suomen työterveyshoitajien antamaa liikuntaneuvontaa on kartoitettu. Neuvonta jää monelta osin puutteelliseksi. Onkohan vieläkään täysin ymmärretty liikunnan merkitystä monien sairauksien ennaltaehkäisyssä ja hoidossa? Kuitenkin tiedämme, että huono kunto on jo yksinään riski terveydelle. Lopuksi meitä herätellään katsomaan peiliin ja tarttumaan mittanauhaan. Siis kokovartalokuva ja vyötärön ympärys. Ravinto ja liikunta ovat kaikille tärkeät hyvinvoinnin kulmakivet. Niiden laadusta ja määrästä on tärkeä huolehtia, jotta jaksaa arjen aherrukset. Pirteää ja aktiivista syksyä, toivottaa: Lehtityöryhmä TYÖFYSIOTERAPEUTTI: TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Jäsenlehti: 4 krt vuodessa veyshuollossa tai yhteistyössä Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Perustettu: 1976 Koulutusta: 2 krt vuodessa muun työterveyshenkilöstön kans- Taitto: Mainostoimisto Kanava.to Jäsenmäärä: 680 Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään sa. Varsinaisen jäsenen on oltava Jäsenmaksu: 35e/vuosi fysioterapeutti, joka toimii työter- Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsen

Työfysioterapeutti 3/2007 sisällys 2 Pääkirjoitus 3 Puheenjohtajan palsta 4 Mahdollisuus Työterveyshuollon osaamisen vahvistamiseen ylempien AMK-tutkintojen yhteyteen 5 Fyysisen aktiivisuuden vaikutus työntekijöiden työkykyyn, sairauspoissaoloihin ja subjektiiviseen hyvinvointiin 9 Hämeenlinnan seudun työfysioterapeutit verkostoituivat 10 RASKAAN liikenteen kuljettajien aerobinen kunto, työssä kuormittuminen ja palautuminen 15 Kipuanalyysi työfysioterapiassa 20 Itä-Suomen työterveyshoitajien kokemuksia liikuntaneuvonnasta Ja syksy saapui! Työfysioterapeutit ry:n hallituksen syyskausi alkoi aktiivisesti. Heti, kun lomat oli vietetty, parhaaseen sienestysaikaan, hallitus kokoontui Pellinkiin viikonlopun workshopiin suunnittelemaan syksyn toimintaa ja tuotteistamaan työfysioterapian palveluvalikoimaa. Jo muutaman vuoden ajan toimintatavaksemme on tullut kokoontua yhdeksi viikonlopuksi käsittelemään asioita, jotka vievät niin paljon aikaa, ettei arki-iltojen kokousaikatauluihin niitä voi millään sovittaa. Tämä käytäntö on osoittautunut erittäin hyväksi. Viikonlopun mielipiteiden vaihdon ja tiiviiden työskentelyjaksojen tuloksena syntyi jälleen toiminnan kehittämisajatuksia sekä konkreettisia työfysioterapian tuotteita jäsenistön käyttöön. Hallitus päätti kehittää yhdistyksen internet -sivustoa siten, että se jatkossa palvelisi jäsenistöämme paremmin. Uusien sivujen kehittäminen alkaa heti ja ne ovat toivottavasti käytettävissä jo ennen vuodenvaihdetta. Syksyn opintopäivät pidetään Tampereella Pirkanmaan ammattikorkeakoulun tiloissa 22. 23.11.2007. Opintopäivien ohjelma on tässä lehdessä toisaalla. Päivillä esitellään hallituksen workshopissa syntyneet työfysioterapian palvelutuotteet, jotka päivien yhteydessä ja niiden jälkeen ovat jäsentemme kommentoitavissa sekä jatkossa tulevat olemaan jäsentemme käytettävissä internet -sivuillamme. Palveluvalikoima on jaoteltu toimintasuunnitelman eri osioiden mukaan ja se perustuu työterveyshuoltolakiin sekä hyvään työterveysh uoltokäytäntöön. Niiden pyrkimyksenä on tehdä työn jäsentäminen hallittavampaan muotoon. Tuotteiden tavoitteena on toimia muun muassa jäsentemme ulkoisen ja sisäisen markkinoinnin sekä tiedonvälityksen apuvälineenä, tukena suunnittelussa ja resurssien käytön arvioinnissa, osto- ja laatusopimusten perusteena sekä palvelujen sisällön, vaikutusten ja laadun arvioinnin välineenä. Valmiina olevat tuotteet ovat ergonomiaselvitys, suunnitteluun osallistuminen, fyysisen toimintakyvyn arviointi, työkykyä ylläpitävään toimintaan osallistuminen, yksilöön sekä ryhmään kohdistuva tietojen anto, neuvonta ja ohjaus. Ne toimivat lähinnä perusrunkoina, joista jokainen työterveysyksikkö voi kehittää tarjoamansa tuotteet asiakasyrityksensä ja omiin tarpeisiinsa sopiviksi. Myös KELA korostaa asiakkaan tarpeiden arvioinnin merkitystä työterveyshuollon palveluja tuotettaessa eikä tue valmiiden standardituotteiden myymistä asiakasyrityksille. Työterveyshuollon ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tekemän asiakkaan tarpeiden analyysi on tärkeä osa laadukasta toimintaa. Tuotteistaminen on kuitenkin merkittävä osa palvelutuotannon kehittämistä ja laadunhallintaa. Syksy on siis alkanut tuotteliaasti tuotteistamisen merkeissä. Toivottavasti tuotteet ja muu opintopäiviemme kiinnostava ohjelma Kuormituksesta kevennykseen houkuttelee mahdollisimman paljon osallistujia Tampereelle. Tavataan Tampereella! JOhanna Koroma 24 Liikuntaa joka lähtöön 26 Eroon omenavartalosta 27 KOLUMNI: Syksyn tullen 3

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Lisätietoja: Maria Rautio maria.rautio@ttl.fi 040-5429450 Eija Kyrönlahti eija.kyronlahti@seamk.fi 040-8302202 Mahdollisuus Työterveyshuollon osaamisen vahvistamiseen ylempien AMK-tutkintojen yhteyteen Työterveyshuolto on tärkeä osa sosiaali- ja terveyspolitiikkaa sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää. Työterveyshuolto tukee terveyden ja työkyvyn säilymistä työssä sekä parantaa työelämän laatua ja edistää turvallisuutta siten, että Euroopan yhteisön säädöksiin sisältyvä työntekijöiden suojelun korkea taso toteutuu. Samalla työterveyshuolto omalta osaltaan tukee työikäisen väestön osallistumista täysipainoisesti työelämään entistä pidempään. Työterveyshuolto edesauttaa STM:n kiteyttämän sosiaaliturvan neljän päästrategian toteuttamista. Nämä päästrategiat ovat; Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen, työelämän vetovoiman lisääminen, syrjäytymisen ehkäisy ja hoito sekä toimivat palvelut ja kohtuullinen toimeentuloturva. Työelämän kasvavat vaatimukset edellyttävät työterveyshuollon ammattihenkilöiltä ja asiantuntijoilta syvällistä ja monipuolista erityisosaamista, jotta he kykenevät vastaamaan työvoiman työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen ja edistämisen asettamiin vaatimuksiin. Sosiaali- ja terveysministeriön, opetusministeriön, ammattikorkeakoulujen ja Työterveyslaitoksen välisen yhteistyön tuloksena on kehitetty työterveyshuollon erikoistumisopintoja ja Työterveyslaitoksen pätevöitymiskoulutusta tavoitteena yhtenäistää opetuksen tavoitteita ja sisältöjä työterveyshuollon ydinosaamisen varmistamiseksi. Yhteistyötä on tarkoitus jatkaa. Vuonna 2006 käynnistyi jatkokoulutuksen suunnittelu edelleen tiiviissä yhteistyössä oppilaitosten, STM:n ja Työ- terveyslaitoksen kanssa. OPM:n rooli on ministeriön sisäisten muutosten jälkeen ollut vähäisempi. Jatkokoulutuksen tavoitteena on syventää työterveyshuollon osaamista. Työelämässä tarvitaan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita tutkimus-, kehittämis- ja koulutustehtäviin. Yhteistyössä tapahtuneen arvioinnin ja keskustelun tuloksena todettiin Terveyden edistämiseen ja Johtamisen ja lähiesimiestyön kehittämiseen suunniteltujen, ylempiin amk-tutkintoihin johtavien koulutusohjelmien soveltuvan erityisen hyvin työterveyshuollon erityisosaamisen syventämiseen. Työterveyshuollon erikoistumisopintoja on tarjottu monissa oppilaitoksissa sekä terveydenhoitajille että fysioterapeuteille. Luonnollinen jatko onkin opiskelumahdollisuuksien avaaminen myös työterveyshuollon jatko-opintoihin molemmille ammattiryhmille. Koulutusohjelmiin integroitujen työterveyshuollon syventävien opintojen laajuudeksi on suunniteltu 30 op. Alustavan suunnitelman tulee olla valmis vuoden 2007 loppuun mennessä. Ensimmäiset opiskelumahdollisuudet avautuvat näillä näkymin vuoden 2008 aikana. Koulutusta markkinoitaessa ilmoituksiin on tarkoitus liittää maininta työterveyshuollon suuntautumismahdollisuudesta. Suunnittelussa on mukana tällä hetkellä oppilaitoksia eri puolelta Suomea, joten alueellinen edustavuus on tällä hetkellä hyvä. Suunnittelun koordinoinnista vastaavat Maria Rautio, Työterveyslaitos ja Eija Kyrönlahti, Seinäjoen ammattikorkeakoulu 4

Ft, Ttyo Minna Haapakoski, TtT Tuulikki Sjögren ja LitT Ari Heinonen Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto Fyysisen aktiivisuuden vaikutus työntekijöiden työkykyyn, sairauspoissaoloihin ja subjektiiviseen hyvinvointiin Johdanto Työterveyslaitoksen Työ ja terveys haastattelututkimuksessa (2006) noin kolmasosa haastatteluun osallistuneista työntekijöistä piti työkykyään, työn fyysisten ja henkisten vaatimusten kannalta, erittäin hyvänä. Tämän päivän yhteiskunnassa työikäisten henkilöiden työkyvyn edistäminen ja ylläpito nähdäänkin tärkeänä tavoitteena työelämässä. Työkyvyllä on merkitystä myös terveyden ja toimintakyvyn säilymiseen nykyistä pidemmälle eläkeikään (Gould ym. 2006). Työpaikoilla tapahtuva terveyttä edistävä toiminta, kohdistuu useisiin eri tekijöihin kuten työ-turvallisuuteen, organisaation kehittämiseen ja työntekijöihin liittyviin toimenpiteisiin. Terveyttä edistävän toiminnan tavoitteena on tukea mm. työntekijöiden fyysistä aktiivisuutta, jolla on todettu olevan positiivinen vaikutus työntekijöiden fyysiseen toimintakykyyn (Dishman ym. 1998). Työpaikoilla toteutettuja harjoitteluinterventiotutkimuksia on tehty vähän. Fyysisen aktiivisuuden ja harjoittelun vaikutuksista fyysiseen toimintakykyyn näyttäisi olevan enemmän näyttöä (Shephard 1996, Dishman ym. 1998, Proper ym. 2003a), kuin vaikutuksista työkykyyn (Nurminen ym. 2002,Proper ym. 2002). Aikaisemmissa katsausartikkeleissa on kuitenkin kritisoitu metodologisesti laadukkaiden tutkimusten vähäistä määrää. Tämä on johtanut osaltaan katsausartikkelien ristiriitaisiin johtopäätöksiin tai johtopäätöksiin, joissa todetaan, että tarvittava näyttö puuttuu (Dishman ym. 1998, Proper ym. 2002, Proper ym. 2003). Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli selvittää työpaikoilla tapahtuvien fyysisten aktiivisuus- ja harjoitteluinterventiotutkimusten vaikutusta työntekijöiden työkykyyn. Lisäksi halusimme kartoittaa, kuinka työkykyä oli tutkimusartikkeleissa mitattu. Menetelmät Tutkimusartikkeleja etsittiin seitsemästä tietokannasta vuodesta 1996 alkaen joulukuun 2006 loppuun. Tietokannat olivat: Cochrane (Central Register of Controlled Trials), CINAHL (Cumulative Index of Nursing and Allied Health Literature), ISI (Web of Science WoS), Medline Ovid, Pedro (Physiotherapy evidence database), EBSCO (SPORTDiscus ja PsycINFO). Hakukriteerinä kaikissa tietokannoissa käytettiin englannin kieltä. Tutkimusartikkeleissa tuli olla interventio, jonka tavoitteena oli vaikuttaa työkykyyn työntekijöiden fyysistä aktiivisuutta lisäämällä. Tutkimuksen kohderyhmä ei saanut olla valikoitunut esimerkiksi minkään sairauden tai diagnoosin mukaan, eikä kohderyhmänä saanut olla ikääntyvät henkilöt. Hakusanat jaettiin kolmeen teemaan, jotka käsittelivät työkykyä, harjoittelua sekä hyvinvointia. Tiedonhakua tehtiin sekä asiasanoilla että vapailla sanoilla. Asiasanat, joilla haettiin informaatiota käsitellen työkykyä, olivat: work, work capacity, sick leave ja absenteeism. Sekä vapaa-sanahaut: work ability, work ability index, workplace ja worksite. Asia-hakusanat harjoitteluun liittyen olivat: exercise, activity, physical fitness sekä vapaa- 5

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Tulevaisuudessa satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia on saatava enemmän, jotta syy-seuraussuhteet saisivat vahvempaa näyttöä. sanahaut: physical exercise, physical exercise intervention, physical activity ja physical activity intervention. Hyvinvointia käsittelevät asiasanat olivat seuraavat: quality of life ja job satisfaction sekä vapaasana haut subjective well-being, subjective physical well-being, ja subjective work ability. Kriteerien perusteella katsaukseen hyväksyttiin 15 tutkimusartikkelia, joista satunnaistettuja kokeellisia tutkimuksia oli seitsemän, ei-satunnaistettuja kokeellisia tutkimuksia oli kaksi ja poikkileikkausasetelmallisia tutkimuksia oli kuusi. Lopulliseen analyysiin (näytönasteet ja johtopäätökset) mukaan otettiin ainoastaan ko-keelliset tutkimukset. Taulukossa 1, on esitetty katsauksen kokeelliset tutkimukset sekä tutkimusartikkeleissa käytetyt työkyky- ja subjektiivisen hyvinvoinnin mittarit. Kolmessa tutkimuksessa mittarina oli suomessa kehitetty työkykyindeksi, joka rakentuu seitsemästä osa-alueesta. Osa-alueet ovat seuraavat: 1 Työkyky verrattuna elinaikaiseen parhaimpaan tilaan 2 Työkyky työn vaatimusten kannalta 3 Lääkärin toteamien nykyisten sairauksien määrä 4 Sairauksien arvioitu haitta työssä 5 Sairauspoissaolopäivät (viimeisen vuoden aikana) 6 Oma arvio kykenevyydestä työhön terveyden puolesta kahden vuoden kuluttua 7 Psyykkiset voimavarat (Tuomi ym. 1997, 9). 6 Tulokset Katsauksen tutkimusartikkelit erosivat toisistaan mm. tutkimusjoukkojen (ammattialat, sukupuolijakaumat), mittausmenetelmien ja interventioiden sisältöjen sekä kestojen suhteen. Lisäksi, tutkimusten metodologinen laatu vaihteli 4 8 pisteen välillä. PEDro-luokituksen arviointi tapahtuu asteikolla 1-10 (Guyatt ym. 1993). Tutkimusta pidetään yleensä metodologisesti korkealaatuisena kun PEDro:n pis-teet ovat kuusi tai sen yli (Dishman ym. 1998). Laadukkaita tutkimuksia oli tässä aineistossa viisi. Edellä mainitut tekijät vaikeuttivat eri tutkimusartikkelien tulosten vertailua. Fyysinen aktiivisuus- ja harjoitteluinterventioiden jälkeen työkykyindeksin koko-naispistemäärässä (n=3) sekä sairauspoissaolojen (n=2) määrässä ei havaittu muutosta yhdessäkään katsauksen neljässä tutkimuksessa. Koettuun työkykyyn interventioilla oli positiivinen vaikutus kaikissa kolmessa tutkimuksessa. Subjektiiviseen hyvinvointiin neljässä tutkimuksesta, kolmessa oli positiivinen vaikutus mutta yhdessä interventiolla ei ollut vaikutusta. Taulukossa kaksi on esitetty tiivistetysti tutkimusartikkelien interventioiden vaikutukset ja tutkimuksien metodolog nen laatu PEDroluokituksen mukaan (PEDro 2007). Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella, fyysisillä aktiivisuus- ja harjoitteluinterventioilla ei ollut vaikutusta työkykyindeksin kokonaispistemäärään tai sairauspoissaoloihin, mutta voimme sanoa, että suuntaa antava näyttö muodostui koettuun työkykyyn ja subjektiivisen yleiseen hyvinvointiin. Tutkimuksemme tuloksissa selkeää näyttöä koettuun työkykyyn ei ollut koska laadukkaita tutkimuksia oli mukana vain kaksi (Nurminen ym.2001, Suni ym. 2006). Subjektiivisen yleisen hyvinvoinnin osalta laadukkaita tutkimuksia oli kol-me (Nurminen ym. 2001, Brox ja Froystein 2005, Sjögren ym. 2006), jossa oli osittain ristiriitaiset tutkimustulokset. Siksi tulokset ovat suuntaa antavia. Metodologisesti laadukkaita tutkimuksia aiheesta on edelleen vähän. Tämän tutkimuksen tulokset ovat samansuuntaisia kuin Tveitto:n (2004) ja Proper:n (2002) kokooma-artikkeleissa. Tveito:n ym. (2004) katsauksen mukaan, interventioilla ei ollut selkeää vaikutusta sairauspoissaoloihin, koska kirjoittajien mielestä katsauksen tutkimusartikkelien tulokset olivat keskenään ristiriitaisia. Proper:n ym (2002) katsauksessa työpaikoilla tapahtuvien harjoitteluohjelmien vaikutuksesta oli vain suuntaa antavaa näyttöä sairauspoissaoloihin. Tulevaisuudessa satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia on saatava enemmän, jotta syy-seuraussuhteet saisivat vahvempaa näyttöä. Tutkimuksiin kaivataan myös tarkempaa kuvausta työstä sekä sen vaatimuksista ja tarkempaa harjoitusinterventioiden raportointia. TAULUKOT JA LÄHTEET

Taulukko 1 Satunnaistetut kokeelliset tutkimukset Tutkimuksen tarkoitus Tutkimusjoukko Interventio ja fyys.&psyyk. mittarit Työkykymittari Päätulokset ja johtopäätökset Brand m. 2006 RCT - Harjoitteluintervention vaikutus WHO:n moniulotteiseen elämän laatuun ja fyysisen kunnon edellytyksiin - n= 110 (M n=83 N n=58) - Koeryhmä n= 52 - Kontrolliryhmä n= 58 - Kaupallisen alan organisaation työntekijöitä - Harjoittelu-interventio 13vko - WHO:n elämän laatukysely - Fyysiset mittaukset (5) - Elämän-laatukysely (sisältyi työ ulottuvuus) (+) - Positiivinen vaikutus elämänlaatuun (subj. hyvinvointiin) Brox ja Froystein 2005 RCT - Arvioida fyysisen harjoittelun vaikuttavuutta työpaikalla - n= 129 - Hoitotyö (vanhainkoti) - Harjoittelu-interventio 6 kk - Terveyteen liittyvä elämän laatu kysely(- ) -Sairauspoissaolot(-) - Ryhmien välillä ei tilastollisesti merkitseviä eroja Nurminen ym. 2002 RCT Perkiö-Mäkelä ym. 1999 RCT - Työpaikalla tapahtuvan harjoitteluohjelman vaikutus koettuun työkykyyn ja sairauspoissaoloihin - Testata ja arvioida kahden eri intervention vaikuttavuutta työkykyyn - n= 260 - Koeryhmä n= 133 - Kontrolliryhmä n=127 - Pesulatyö ( kaikki naisia) - n=126 - Koeryhmä n=62 - Kontrolliryhmä n=64 - Maataloustyö (kaikki naisia) - Interventio 8 kk - Kaksi eri interventioryhmää - Kyselyt TULESoireista ja harjoittelusta - Fyysisen toimintakyvyn arviointi - Työkyky-indeksi(-) - Työkyky-kysely(+) - Sairauspoissaolot(-) -Työkyky-indeksi(-) - Koettu työkyky(+) - Koettu työkyky, ei vaikutusta sairauspoissaoloihin eikä työkykyindeksiin - Interventio vaikutti positiivisesti subjektiiviseen fyysiseen hyvinvointiin Sjögren ym. 2006b CRT - Fyysisen harjoitteluintervention vaikutus subjektiiviseen hyvinvointiin, psykososiaalisiin toimintoihin ja yleiseen hyvinvointiin - n=90 M n= 24 N n=24 - Fyysisesti kevyt työ MET 1,5 toimistotyö - Interventio progressiivisesti etenevää lihasvoimaharjoittelua 15 vko - Subj. fyysinen sekä yleinen hyvinvointi ja psykosos. toiminnot asteikolla 0-100 - Somaattiset oireet ja mieliala suhteessa työhön ja työssä koettuun stressiin asteikolla 0-100(+) - Ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja fyysisen ja psyykkisen työkyvyn välillä, ei eroja psykosomaattisten erojen välillä Smolander ym. 2000 RT - Tutkia muutoksia fyysisessä aktiivisuudessa, sydän- ja verenkiertoelimistön kunnossa ja työkykyindeksissä, 2- vuoden aikana - n=235 (M n=116 N n=119), joista 80 otti osaa työkyvyn arviointiin, Istumatyöntekijöitä - Mittaukset alkutila, 6 kk ja 18 kk - Kaksi erilaista interventiota - Energian kulutus, sydän- ja verenkiertoelimistön kunnon arviointi - Interventio 12 vko - Työkykyindeksi(-) - Päivittäinen energian kulutus lisääntyi, rasva% pieneni, työkykyindeksissä ei muutosta Suni ym. 2006 RCT - Tutkia harjoitteluintervention vaikuttavuutta alaselän asennon hallintaan, alaselän ongelmien uusiutumisen ehkäisyssä - n=106 - VR-henkilökuntaa (kaikki miehiä) - Interventio12 kk - Alaselkäkipujen intensiteetti - Oireiden vaikutus toimintakykyyn - Itse arvioitu tulevaisuuden työkyky TULES-osalta(+) - Ei vaikutusta fyysisiin muuttujiin, koettu tulevaisuuden työkyky parani Jatkuu seuraavalla sivulla 7

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2006 3/2007 Taulukko 2 Interventioiden vaikutukset (+ Positiivinen vaikutus, - Ei vaikutusta, 0 vaikutusta ei kartoitettu tutkimuksessa) PEDro Työkyky- Koettu Sairaus- Sub. indeksi työkyky poissaolot hyvinvointi - Brand ym. 5/10 0 0 0 + 2006 RCT - Brox ja Froystein 6/10 0 0 - - 2005 RCT - Nurminen ym. 7/10 - + - + 2001 RCT - Perkiö-Mäkelä ym. 4/10 - + 0 0 1999 RCT - Sjögren ym. 8/10 0-0 0 2006b CRT - Smolander ym. 6/10-0 0 0 2000 RT - Suni ym. 7/10 0 + 0 0 2006 RCT Brand R, Schlicht W, Grossmann R. Effects of a physical exercise intervention on employees` perceptions of quality of life: a randomized controlled trial. Soz preventive medicine 2006; 51: 14-23. Brox J ja Froystein O. Health-related quality of life and sickness absence in community nursing home employees: randomized controlled trial of physical exercise. Occupational medicine 2005; 55 (7): 558-563. Dishman R, Oldenburg B, O Neal H, Shephard R. Worksite physical activity interventions. American journal of preventive medicine 1998; 15 (4): 344 361. Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. Johdanto. Teoksessa Goul R, Ilmarinen J,Järvisalo J, Koskinen S (toim.) Työkyvn ulottuvuudet. Helsinki: Työterveyslaitos, 2006, 13-16. PEDro 2007, Physiotherapy evidence database.[viitattu 2.5.2007]. http://www. pedro.fhs.usyd.edu.au/tutorial.html Perkiö-Mäkelä M, Notkola V, Husman K. Activities supporting work ability as a part of farmers occupational health services. Journal of occupational rehabilitation 1999; 9: 107-114. Pohjonen T ja Ranta R. Effects of worksite physical intervention on physical fitness, perceived health status, and work ability among home care workers: five-year follow-up 2001;32: 465-475. Proper K, Staal B, Hildebrandt V, van der Beek A, van Mechelen W. The effectiveness of physical activity at worksites with respect to work-related outcomes. Scandinavian journal of work environment health 2002; 28(2): 75 84. cross-over desing. Scandinavia journal of medicine & science in sport 2006b; 16: 381 390. Skargren E ja Öberg B. Effects of an exercise programme on organiosational/psychosocial and physical work conditions, and psychosomatic symptoms. Scandinavian journal of rehabilitation medicine 1999; 31: 109-115. Smolander J, Blair S, Kohl H. Work ability, physical activity, and cardiorespiratory fitness: 2-year results from project active. Journal of occupational environment medicine 2000; 42. 906-916. Suni J, Rinne M, Natri A, Pasanen M, Parkkari J, Alaranta H. Control of the lumbar neutral zone decreases low back pain and improves self-evaluated work ability: a 12- month randomized controlled study. Spine 2006; 31(18): E611-E620. Guyatt G, Sackett D, Cook D. users guides to the medical literature. How to use an article about therapy or prevention: A. Are the results of study valid? Journal of the American medical association 1993; 270: 2598 2601. Käypä hoiti käsikirja. Suomalainen lääkäriseura Duodecim. Helsinki: Vammalankirjapaino 2004, 96 99. Nurminen E, Malmivaara A, Ilmarinen J, Ylöstalo P, Mutanen P, Ahonen G, Aro T. Effectiveness of a worksite exercise program with respect to perceived work ability and sick leaves among women with physical work 2002; 28: 85-93. 8 Proper K, Koning M, van der Beek A, Hildebrandt V, Bosscher R, van Mechelen W. The effectiveness of worksite physical activity, physical fitness, and health. Clin J Sport Med 2003; 13: 106 117. Shephard R. Worksite fitness and exercise programs: a review of methodology and health impact. American journal of health promotion 1996; 10: 436 452 Sjögren T, Nissinen K, Järvenpää S, Ojanen M, Vanharanta H, Mälkiä E. Effects of a physical exercise intervention on subjective physical well-being, psychosocial functioning and general well-being amog office workers: a cluster randomized-controlled Tuomi K, Ilmarinen J, Jahkola A, Katajarinne L, Tulkki A. Työkykyindeksi. 2. painos. Helsinki: Työterveyslaitos, 1997. Tveito t, Hysing M, Eriksen H. Low back pain interventions at the workplace: a systematic literature review. Occupational medicine 2004; 54: 3 13. Työterveyslaitos (TTL). Työ ja terveys haastattelututkimus 2006. Taulukkoraportti. Helsinki: Työterveyslaitos, 2006.

Hämeenlinnan seudun työfysioterapeutit verkostoituivat Idea verkostoitumiseen lähti Janakkalan terveyskeskuksen työfysioterapeutti Taija Miettisen aloitteesta keväällä 2006. Yhdessä Taija ja Rautaruukin työfysioterapeutti Outi Honkanen ideoivat asiaa ja Outi toteutti ensimmäisen tapaamisen. Hän laittoi kutsun kaikille tiedossa oleville Hämeenlinnan lähiseudun työfysioterapeuteille, missä kollegat kutsuttiin tutustumaan Rautaruukki Oyj:n Hämeenlinnan työterveysaseman toimintaan. Noin viidestätoista lähetetystä kutsusta neljään vastattiin myöntävästi ja ensimmäinen tapaaminen toteutui lokakuussa 2006. Ohjelmassa oli mm. tehdaskäynti, terveysaseman esittelyä ja tutustumista kollegoihin. Kaikki läsnäolijat halusivat tapaamisten jatkuvan ja Kiipulan kuntoutuskeskuksen työfysioterapeutit ottivat haasteen vastaan seuraavan tapaamisen järjestämiseksi. Toinen verkostoitumistapaaminen toteutui kesäisenä päivänä 30. toukokuuta 2007, johon osallistui jo 18 työfysioterapeuttia. Aluksi esittelimme itsemme ja kerroimme ajankohtaiset kuulumiset työrintamalta. Kiipulan kuntoutuskeskuksen esittelyn ja pihakierroksen jälkeen johtava ylilääkäri, dosentti Seppo Miilunpalo esitteli terveyskuntoon liittyvää ajankohtaista tutkimustietoa. Vietimme leppoisaa aikaa yhdessä, nautimme pöydän antimista ja mahdollisuus oli myös saunoa sekä uida. Tunnelma oli positiivinen ja kaikki olivat sitä mieltä, että tapaamisia jatketaan ehdottomasti. Riihimäen seudun työfysioterapeutit lupasivat kutsua porukan yhteen ensi vuonna se on varmasti odotettu kutsu! Suosittelemme verkostoitumista muillekin! 9

RASKAAN liikenteen kuljettajien aerobinen kunto, työssä kuormittuminen ja palautuminen Ma i Lassila TtM, työfysioterapeu i Mehiläinen Oy ma i.lassila@mehilainen.fi Rekan kuljettajan tyypillinen työvuoro kestää keskimäärin 10-12 tuntia, autojen lastausta ja purkua on noin neljä tuntia työvuoroa kohden. Rekka-autolla ajamista on keskimäärin kuusi tuntia. Kuljettajilla fyysiset kuormitushuiput sijoittuvat lastaus/purkuvaiheeseen, joissa käytetään suuria lihasryhmiä. Ainsworth (2006) on kuvannut rekan kuljettajan tyypillisen työpäivän energeettistä kuormitusta metabolisen ekvivalentin (MET in) avulla. Ainsworthin ym. mukaan (2000) raskaan liikenteen kuljettajan aineenvaihdunnan kuormittumiselle on tyypillistä lyhyitten, kuten lastaus ja purkaminen ja toisaalta pitkien aineenvaihduntaa vähän kuormittavien (ajaminen) jaksojen vaihtelu. Kuormitushuiput voivat nousta 5-6 METiin, mutta keskimääräisen taso on noin 3,5-5 METiä. Autolla ajaminen on tasoa 1,5-2 MET (taulukko 1). Työterveyshuollossa MET iä on alettu käyttämään systemaattisemmin kuvamaan eri ammattien ja työtehtävien aiheuttamaa energiankulutusta. Se kertoo, kuinka moninkertaiseksi lepotilaan nähden aineenvaihdunta kiihtyy työn aikana. Mitä korkeampi MET-luku, sitä enemmän on fyysistä rasitusta. MET-arvio voidaan tehdä vertaamalla havainnoitua työtä tutkimusraporttien pohjalta saatuihin taulukoihin tai käyttämällä hyväksi sykintätaajuuden rekisteröintejä. TUTKIMUKSEN TARKOITUS Tämän pro gradu työn tarkoituksena oli tutkia rekan kuljettajien aerobista kuntoa spiroergometrialla ja kyselylomakkeen avulla sekä työssä kuormittumista ja palautumista sykevariaation avulla. Tavoitteena oli myös arvioida aerobisen kunnon merkitystä kuormituksesta palautumiseen. Lisäksi selvitettiin strukturoidun kyselylomakkeen käyttökelpoisuutta kuljettajien maksimaalisen hapenottokyvyn arvioinnissa. Tutkimusaineisto Tutkimus on osa maantieliikenteen kuljettajille suunnattua kehittämishanketta, jonka tarkoituksena oli luoda perusteita valtakunnalliselle raskaan liikenteen kuljettajien työterveystarkastusten toimintamallille. 10

Tutkimuksen terveystarkastuksiin osallistui 47 kuljettajaa, joista 26 kuljettajaa osallistui työterveyslaitoksella hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykytesteihin. Kaikki kuljettajat olivat miehiä. Näille 26 kuljettajalle tehtiin spiroergometria ja sykevälivaihteluanalyysi. Mittarina oli Firstbeat Technologiesin (Jyväskylä) kehittämä hyvinvointianalyysin mittausmenetelmä, jossa tässä tutkimuksessa keskityttiin työssä kuormittumiseen ja palautumiseen liittyvien muuttujien tarkasteluun. Kuljettajilta kysyttiin työterveyshuollon terveystarkastusten yhteydessä halukkuutta mennä työterveyslaitokselle hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykytesteihin. Kyselyn teki työfysioterapeutti tuki- ja liikuntaelimistön suorituskykytestien yhteydessä. Kysymys kuului: Haluatko osallistua työterveyslaitoksella tapahtuviin hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintakykytesteihin ja seuraavana työpäivänä tapahtuvaan sykevälivaihtelu mittaukseen Vapaaehtoisia työterveyslaitoksen testeihin ohjautui 26 kuljettajaa. Kuljettajille tehtiin työterveyslaitoksella monia laboratoriotutkimuksia. Tässä tutkielmassa kuvataan opinnäytetyön kannalta tärkeimpiä niistä. Maksimaalista hapenottokykyä arvioitiin spiroergometrian ja kyselylomakkeen avulla. Työpäivänaikaista energeettistä kuormitusta ja autonomisen hermoston tasapainoa seurattiin yhden työpäivän aikana sykevälivaihtelun rekisteröinnillä. Kehon koostumusta arvioitiin bioimpedanssimenetelmällä sekä autonomisen hermoston viiden minuutin lepovaiheen sykevälivaihtelua rekisteröinnin ja jatkuvan verenpainemittauksen avulla. Kuljettajille tehtiin myös keuhkofunktion toimintakokeet spirometrialla, mutta keuhkofunktiokokeita ei analysoitu tässä opinnäytetyössä. TULOKSET Kuljettajat olivat tässä tutkimuksessa kaikki miehiä, keski-iältään 37,6 vuotta. Heidän keskimääräinen painoindeksinsä oli 27,4, joka merkitsee keskimäärin kohtalaista ylipainoa. Bioimpedanssimittarilla mitattuna keskimääräinen rasvanosuus oli noin 19 %. Huomattavaa on, että lihasmassakin huomioon ottaen yli puolella (54 %) oli ylimääräistä rasvaa kehossaan painottuen vielä keskivartalolle. Työterveyslaitoksen testilaboratoriossa kysyttiin kaikilta kuljettajilta vapaa-ajan liikunta-aktiivisuutta viimeisen kuukauden aikana. Taulukkoon 2 on koottu %-osuudet Jacksonin ym.(1990) liikunta-aktiivisuuskyselyyn perustuen. Luokka 1 tarkoittaa, että ei harrasta säännöllistä vapaa-ajan liikuntaa ollenkaan. Luokka 2, että harrastaa säännöllistä vapaa-ajan liikuntaa alle tunnin viikossa Luokka 3, että harrastaa vapaa-ajan liikuntaa säännöllisesti yli tunnin viikossa. Luokat 4-7, että harrastaa säännöllisesti raskasta vapaa-ajan liikuntaa, esim. juoksua tai hölkkää, uintia, pyöräilyä, soutua, naruhyppelyä, tai muuta raskasta aerobista kuormittavaa lajia, kuten tennis, kori- tai käsipalloa. Taulukosta voidaan päätellä, että 45 % oli inaktiiveja vapaa-ajan liikunnan suhteen, 19 % liikkui kerran viikossa ja kaksi tai useamman kerran viikossa vapaa-ajalla liikkuvia oli 36 %. 11

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Taulukko 1 Raskaan maantieliikenteen kuljettajan työn energeettinen kuormittavuus (Ainsworth ym. 2000, mukaeltu) Toiminto/työtehtävä Hapenkulutus (ml/kg/min) Metabolinen ekvivalentti Ajaminen 5-7 1.5-2 Lastaus 17-21 4.5-6 Lastin purku 17-21 4.5-6 Jacksonin kyselyn tulokset olivat keskimäärin hieman pienemmät kuin mitatun hapenkulutuksen tulokset ja suurimmat erot näyttäisivät olevan tulosarvojen ala- ja yläpäässä (taulukko 3) Spiroergometrilla saatiin kuljettajien keskimääräiseksi maksimaaliseksi hapenkulutukseksi 40,3 ml/kg/min., joka on hieman keskimääräistä korkeampi samanikäisiin miehiin verrattuna. Kyselytutkimuksen ja mitatun hapenoton välillä oli kuitenkin tilastollisesti merkitsevä korrelaatio (Pearson r = 0.773, p < 0.001, n = 26). Korrelaatio liikunta-aktiivisuusluokan (0-7) ja aerobisen kunnon välillä oli myös merkitsevä (r = 0.482, p = 0.013, n=26). Työpäivänaikaisella sykevälimittauksella arvioitiin myös kuljettajien palautumisreaktioita työssäoloaikana. Työpäivänaikaista sykevälivaihtelua tarkasteltaessa lineaarista yhteyttä ei löydetty verrattaessa hyväkuntoisten ja heikompikuntoisten autonomisen hermoston reaktioita suhteessa aerobiseen kuntoon. Kuljettajien työpäivänaikaista energeettistä kuormittuneisuutta arvioitiin työpäivän aikana sykevälivaihtelun avulla. Kuviosta 1 voidaan nähdä, että kuljettajan keskimääräinen kuormitus työpäivän aikana jää selvästi alle 30 %:n maksimaalisesta aerobisesta tehosta(punainen käyrä). Kuormittavimpia vaiheita ovat olleet energeettisen kuormituksen osalta aamun lastausvaiheet, jolloin energeettinen kuormitus on keskimäärin 30 %:n luokkaa kuljettajan maksimaalisesta suorituskyvystä. POHDINTA JA JOHTOPÄÄTÖKSET Kuljettajien aerobinen kunto oli keskimääräinen samanikäisiin suomalaisiin miehiin verrattuna. Kestävyyskunnon erot olivat kuitenkin hyvin suuret huonokuntoisten ja hyväkuntoisten välillä. Lisäksi kuljettajista lähes puolet (45 %) oli vapaa-ajan liikunnan suhteen lähes inaktiiveja. Näin ollen jatkossa terveystarkastusten yhteydessä on perusteltua arvioida aerobista kuntoa ainakin kyselyn avulla ja noin 3-5 vuoden välein tehdä spiroergometria. Vähäisenkin liikunnan lisääminen suojaa muun muassa sydän- ja verisuonisairauksilta. Työterveyshuollon toiminnassa lähtökohtana on liikunnan terveellisyydellä ja hyödyllisyydellä motivoiminen. Terveyteen liittyvät odotukset ovat myös tutkimusten mukaan merkittävimpiä liikuntaan motivoimiskeinoja. Kuljettajilla kuormitushuiput osuivat lastaus/purkuvaiheeseen, jolloin tuki- ja liikuntaelimistöön kohdistuva rasitus on kaikkein suurin. Myös työn energeettinen kuormitus oli selvästi suurin lastausvaiheessa. Tutkimustulosten perusteella näyttäisi siltä, että aerobisen kunnon merkitys työstä selviytymisessä ei ole aivan niin tärkeä asia kuin tuki- ja liikuntaelimistön kunto. Suurin osa työajasta on autolla ajamista, joten palautumisen ja työstä selviytymisen kannalta voidaan laskennallisesti arvioida, että kuljettajan työ edellyttäisi noin 8,5 MET in maksimisuoritustasoa (= noin 30 ml/kg/ min). Tähän tutkimukseen osallistuneista kuljettajista vain yksi kuljettaja jäi tämän tason alapuolelle. Tämän tutkimuksen ja nimenomaan sykevälivaihteluanalyysin perusteella näyttäisi siltä, että hyvä kunto ei välttämättä suojaa rekkamiehiä työnaikaiselta kuormittumiselta, eikä vaikuttane välittömiin työstä suoriutumisedellytyksiin. Hyvä aerobinen kunto 12

Taulukko 2 Kuljettajien jakautuminen liikunta-aktiivisuusluokkiin n=26 %-osuus Luokka 1 3 11 Luokka 2 9 34 Luokka 3 5 19 Luokka 4 1 4 Luokka 5 3 12 Luokka 6 2 8 Luokka 7 3 12 Kokonaismäärä 26 100,0 % Taulukko 3 Kuljettajien maksimaalisen hapenkulutuksen minimi, maksimi, keskiarvo- ja keskihajontaluvut spiroergometrialla mitatun ja non-exercise menetelmän mukaan n min. max. k.a. keskih. VO 2 max ml/kg/min. 26 27,6 57,3 40,3 6,5 Jacksonin kysely ml/kg/min. 26 23,3 52,0 38,9 7,3 Liikunta-aktiivisuusluokka 26 1,0 7,0 3,4 2,0 voi kuitenkin suojata rekkamiehiä monilta elintapasairauksilta, joihin työn luonne voi altistaa. Tässä tutkimuksessa käytetty liikuntakysely (Jackson ym.1990) näyttäisi olevan kohtalaisen hyvä apuväline työterveyshuollon terveystarkastuksiin rekkamiehille. Kyselyllä saadaan tietoa fyysisestä aktiivisuudesta, jonka perusteella voidaan antaa liikuntaohjeita. Tähän tutkimukseen osallistuneista kuljettajista vain noin 1/3 harrasti säännöllisesti kuntoa kohottavaa aerobista liikuntaa, joten kysely saattaisi olla myös käyttökelpoinen terveysliikuntaan kannustavana apuvälineenä. Samankaltainen tulos saatiin tuoreessa kuljetusalan kyselyssä, jossa noin 31 % liikenteenalan ammattilaisista ilmoitti harrastavansa useamman kerran viikossa hengästyttävää liikuntaa vähintään puoli tuntia kerrallaan. Laajemman kyselyn tulos on näin ollen melko yhteneväinen tämän tutkimuksen osallistuneisiin rekkamiehiin verrattuna. Koska kuljettajien työ koettiin raskaaksi ja kuormittavaksi, on syytä selvittää tarkemmin ja lisää palautumiseen ja stressiin liittyviä tekijöitä raskaan liikenteen kuljettajilla. Mitkä ovat ne tekijät, jotka eniten kuormittavat työpäivän aikana? Työn energeettinen kuormitus ei näytä rekkatöissä olevan merkittävin kuormitustekijä. Tuki- ja liikuntaelimistöön sitä vastoin kohdistuu voimakastakin rasitusta (hankalat työasennot). Näyttäisi myös siltä, että työn henkiseen kuormitukseen liittyvät seikat, kuten kiire, vastuu kuormasta, muu liikenne, työaikoihin liittyvät tekijät, joihin aikaisemmissa kehittämishankkeissa on viitattu, saattavat olla fyysistä kuormitusta voimakkaimpia palautumiseen ja kokonaisrasitukseen vaikuttavia tekijöitä raskaan liikenteen kuljettajilla. (Kirjallisuusluettelon saa tarvittaessa kirjoittajalta) SEURAAVALLA SIVULLA: Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus 13

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus Tutkimus on osa maantieliikenteen kuljettajille suunnattua kehittämishanketta, jonka tarkoituksena oli pilotoida perusteita valtakunnalliselle raskaan liikenteen kuljettajien työterveystarkastusten toimintamallille. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia rekan kuljettajien aerobista kuntoa, työssä kuormittumista ja palautumista sekä arvioida aerobisen kunnon merkitystä kuormituksesta palautumiseen. Lisäksi selvitettiin kyselylomakkeen käyttökelpoisuutta kuljettajien maksimaalisen hapenottokyvyn arvioinnissa työterveyshuollon terveystarkastuksissa. Johtopäätökset Tämän tutkimuksen ja nimenomaan sykevälivaihteluanalyysin perusteella näyttää siltä, että hyvä kunto ei välttämättä suojaa rekkamiehiä työnaikaiselta kuormittumiselta, mutta hyvä aerobinen kunto on hyvä asia pitkällä aikavälillä, mutta se ei vaikuttane välittömiin työstä suoriutumisedellytyksiin. Hyvä aerobinen kunto suojaa myös monilta yksilöä ja yhteiskuntaa kuormittavilta elintapasairauksilta, joihin rekkamiehen työn luonne voi altistaa. Tässä tutkimuksessa käytetty liikunta-aktiivisuuskysely näyttäisi olevan hyvä apuväline työterveyshuollon terveystarkastuksiin rekkamiehille. Kyselyllä voidaan karkeasti arvioida kestävyyskuntoa ja antaa myös liikuntaohjeita terveystarkastuksen yhteydessä. Jacksonin liikunta-aktiivisuuskysely Non - exercise -menetelmä maksimaalisen hapenottokyvyn arvioimiseksi Lue alla olevat vaihtoehdot ja kysymykset huolellisesti ja valitse vai yksi vaihtoehto ( 0-7 ), joka kuvaa parhaiten yleistä aktiivisuuden tasoasi edellisen kuukauden aikana merkitsemällä rasti numeron päälle. Aineisto ja menetelmä Tutkimukseen osallistui 26 kuljettajaa keski-iältään 38-vuotta. Kaikki olivat miehiä. Aerobista kuntoa arvioitiin spiroergometrian ja kyselylomakkeen avulla. Työpäivänaikaista energeettistä kuormitusta ja autonomisen hermoston tasapainoa seurattiin yhden työpäivän aikana sykevälivaihtelun rekisteröinnillä. Tulokset Spiroergometrilla saatiin kuljettajien keskimääräiseksi maksimaaliseksi hapenkulutukseksi 40,3 ml/kg/min., joka on hieman keskimääräistä korkeampi samanikäisiin miehiin verrattuna.rekan kuljettajien keskimääräinen energeettinen kuormitus työpäivän aikana oli alle 30 % maksimaalisesta hapenkulutuksesta ja meteillä (MET) arvioituna se oli 2.5-3.5 mettiä. Työnaikaisessa palautumisessa ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa hyväkuntoisten ja huonompikuntoisten välillä. Kyselytutkimuksen ja mitatun hapenoton välillä oli tilastollisesti merkitsevä korrelaatio (p-arvo = 0.001, Pearson 0.77, n = 26). En harrasta säännöllistä vapaa-ajan liikuntaa tai raskaita fyysisiä ponnisteluja. 0 = Vältän kävelyä ja ylimääräistä ponnistelua, esim. käytän aina liukuportaita ja kävelyn sijasta ajan autolla aina kun se on mahdollista 1 = Kävelen huvin vuoksi, käytän pääasiassa portaita, toisinaan harrastan liikuntaa niin, että hikoilen ja hengästyn. Harrastan säännöllistä vapaa-ajan liikuntaa tai teen töitä, jotka vaativat kohtuullista fyysistä ponnistelua, esim. ratsastus, voimistelu, pöytätennis, keilailu, kuntosaliharjoittelu tai puutarhatyöt 2 = 10-60 minuuttia viikossa 3 = yli tunnin viikossa Harrastan säännöllisesti raskasta vapaa-ajan liikuntaa, esim. juoksua tai hölkkää, uintia, pyöräilyä, soutua, naruhyppelyä, tai muuta raskasta aerobista kuormittavaa lajia, kuten tennis, kori- tai käsipallo. 4 = Juoksen vähemmän kuin 2 km viikossa tai harrastan vähemmän kuin 30 min. rasitukseltaan vastaavanlaista lajia. 5 = Juoksen 2-10 km viikossa tai harrastan 30-60 min. viikossa rasitukseltaan vastaavanlaista lajia. 6 = Juoksen 10-15 km viikossa tai harrastan 1-3 tuntia viikossa rasitukseltaan vastaavanlaista lajia. 7 = Juoksen 15 km viikossa tai harrastan yli 3 tuntia viikossa rasitukseltaan vastaavanlaista lajia. VO2 max = 56,363 + 1,921 (aktiivisuusluokka) 0,381 (ikä) 0,754 (BMI) + 10,987 SUKUPUOLI Mies = 1 Nainen = 0 Jackson AS., Blair SN, Mahar NT., Wier LT, Ross RM, Stuteville JE. Prediction of functional capacity without exercise testing. Med Sci Sports Exerc 1990; 22: 863-70. 14

Kipuanalyysi työfysioterapiassa Aivan viime päiviin saakka lääketiede ja sen mukana fysioterapeutit ovat seuranneet 1600-luvulta peräisin olevaa Descartes in näkemystä kivusta - näkemys perustui siihen, että kipu on suora reaktio kudosvaurioon ja siten elimistön suojamekanismi. Nykytieteiden mukaan tunnettu tosiasia on kuitenkin se, että kivun syyn ei tarvitse olla siellä missä kipu tuntuu, eikä myöskään kudosvauriota tarvita tunteaksemme kipua. IASP:n (International Association for the Study of Pain) määritelmä kuvaakin tätä kivun abstraktisuutta toteamalla, että kipu on epämiellyttävä aistihavainto jonka taustalla on kudosvaurio tai sellainen kokemus - tunne -kuten kyseinen vaurio olisi olemassa. Englantilaisen fysio- ja manuaaliterapeutin L. Giffordin esittämässä Mature Organism Modelissa(MOM) kipu jaetaan Input, Processing sekä Output tyyppeihin. Tämä jako on mielekäs sillä näiden tyyppien avulla kipua voidaan arvioida kliinisesti ja sen mukaisesti johtopäätöksiä hoidon suuntalinjoista voidaan vetää. Tässä artikkelissa kuvataan lyhyesti nämä eri kiputyypit sekä niiden kliininen tunnistaminen. Hannu Luomajoki, Ft, OMT, MPhty, MIASP, 5734 Reinach, Sveitsi. Tunnetun australialaisen manuaaliterapian uranuurtajan, G. Maitlandin kehittämä Brickwall Esteettömyys on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi monessa eri yhteydessä, se on yksi tämän ajan muotisanoja. Tässä artikkelissa käsittelemme esteettömyyttä työterveyshuollon toimintaan liitettynä. Liikuntaesteinen työntekijä ei ole tyypillinen työterveyshuollon asiakas, mutta tiedetään että hyvällä ergonomialla kyetään tukemaan itsenäistä työssä selviytymistä. Työpaikkojen haasteena on liikuntaesteisen työntekijän näkökulmasta työympäristöjen helppo saavutettavuus. Työterveyshuollolla on tärkeää olla keinoja arvioida ja edistää liikuntaesteisen työntekijän työkykyä. Tässä artikkelissa kuvaamme työterveyshuollon erikoistumisopinnoissa (Stadia) tehdyn kehittämistyön pohjalta esteettömyyden arviointia. Esteettömyyden arviointi työssä (ESTE)- lomake antaa monipuolisen kokonaiskuvan työntekijän toimintarajoitteista ja työn välisestä suhteesta. Hannu@physios.ch teoria esitti, että potilaan lääketieteellinen diagnoosi, biomekaniikka, fysiologia, anatomia ym. teoreettiset seikat eivät useastikaan selitä potilaan vaivoja ja kliinisiä löydöksiä (Maitland et al 2000). Nykypäivänä tämä teoria puolustaa yhä paikkaansa kliinisen työn mallina, ovathan tekniset apuvälineet kuten kuvantamismenetelmät kehittyneet huimalle tasolle. Samanaikaisesti kipuongelmat ovat kuitenkin koko ajan lisääntyneet ja länsimaissa arvioidaankin joka viidennen henkilön kärsivän kroonisesta kivusta (Waddell 2004). Tämä epäsuhta selittyy helposti sillä, että kipua ilmiönä ei vieläkään ymmärretä selkeästi. Paljolti on yhä vallalla käsitys, että kipu on aina peräisin tietystä kudoksesta ja pitää vain tutkia hyvin tarkkaan, että löytyy se paikka mihin taikanuoli (Butler 2000) on ammuttava, jotta kivusta päästään eroon. Kyseessähän on lähes 400 vuotta vanha Descartesin (v. 1596 1650) ajatusmalli kudosvauriosta ja sen aiheuttamasta kipureaktiosta. Kuulostaa hassulta, mutta voidaan kysyä mihin mm. muskuloskeletaalinen koulutus perinteisesti tähtää? Tämän päivän kompleksissa yhteiskunnassa myös kipu on multimodaa- 15

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 Taulukko 1. Perifeerinen nosiseptio; kipumalli Mekaaninen kipu On - Off Selvä löydös (sign) Tietty liike kivulias, toinen taas ei Mekaaninen pinne, puristus aiheuttaa kivun (noxe) Indikaatio mekaaniselle terapialle (esim. Manuaali terapia) Tulehduksellinen nosiseptiivinen kipu Jäykkyys, vaihteleva 24h Punaisuus, turvotus, paineen tunne, lämpö Jatkuva kipu taka-alalla (background ache) Reaktio NSAID:s selkeä Aikatekijä Liikesuunnan vaihto jäykkä, kivulias Iskeeminen kipu Paikallaan pysyvä asento tekee kipeää Liikuttaminen tekee hyvää Päivittäinen käytös joka yhteydessä aktiviteettiin Lääkkeiden vaikutus vähäinen linen ilmiö. Tätä monisäikeistä ongelmaa ovat viimeaikoina yrittäneet pukea selkeään muotoon Maitlandin oppipojat L. Gifford (1998) sekä D. Butler (1998, 2000). Giffordin 1998 julkaisema MOM (Mature Organism Model) malli (kuva 1.) jakaa kivun kolmeen eri osaan: Input, Processing sekä Output systeemeihin. Input systeemiin kuuluvat perifeerinen nosiseptiivinen kipu (tulehduksellinen, mekaaninen ja iskeeminen kipu) sekä perifeerinen neurogeeninen kipu. Processing on kipua, joka johtuu keskushermostosta, sen kivun käsittelystä johtuvista plastisista muutoksista. Tällöin puhutaan myös sentraalista kivusta. Output systeemeihin luetaan kivusta johtuvat elimistön motoriset, vegetatiiviset, neuroimmunologiset, neuroendokriiniset sekä sensoriset muutokset. Kliinisesti lähes joka potilaalla on eri kipumekanismeja samanaikaisesti, mutta on tärkeä yrittää selvittää relevanteimmat mekanismit, sillä se ohjaa koko hoidon päälinjoja. Kiputyypit ovat tunnistettavissa kliinisesti so. haastattelulla sekä kliinisellä tutkimisella. Input mekanismi: indikaatio manuaaliselle sekä fysikaalisille terapioille Input mekanismi on luultavasti parhaiten tunnettu kiputyyppi. Vapaiden hermopäätteiden (nosiseptoreiden) ärsytys kudoksessa johtaa kiputuntemukseen joka välittyy periferiasta keskushermostoon joko A- alfa tai C- syitä pitkin. Nosiseptio voi saada alkunsa mm. tulehduksesta, iskemiasta tai mekaanisesta ärsykkeestä. Tulehdusreaktiossa vaurioituneista soluista erittyy tulehdussopalle (inflammatory soup) tyypillisiä aineita kuten bradykininiä ja prostaglandiinia. Syöttösoluista vapautuva histamiini ja serotoniini aiheuttavat vasodilataatiota, mikä johtaa kudoksen turvotukseen. Perifeeriset hermopäätteet erittävät nk. Substance P:tä, joka vahvistaa tulehdusreaktiota ja aiheuttaa tulehduksen leviämisen. Tulehduksen johdosta hermon aktivaatiokynnys laskee, nk. nukkuvia nosiseptoreita herää ja näin ollen puhutaan primääristä hyperalgesiasta. Tulehdusreaktion kliininen tunnistaminen on tuttua merkeistä color, calor, turgor (punoittaa, lämpiää, turpoaa) (taulukko 1.) Mekaanisessa kivussa perifeeristä nosiseptoria on ärsytetty venytyksellä tai paineella. Mekaanisen kivun käytös on hyvin selkeä (taulukko 1.) Iskeemisessä kivussa kudoksen hapenvähyys johtaa asidoosiin, jonka asianomaiset nosiseptorit välittävät kipuna. Myös iskeemisen kivun kliininen malli on helposti tunnistettavissa, jos sitä osaa odottaa eli kysyä ja hakea (taulukko 1.). Nimenomaan iskeeminen kipu on klassisesti ergonomisiin ongelmiin liittyvää. Nosiseptiivinen kipumekanismi on helppo tunnistaa ja hoitolinjat selkeät sen mukaisesti, ajateltakoon manuaaliterapiaa tai fysikaalisia hoitoja mekaanisen nosiseption hoidossa sekä lisäksi lääkehoitoa tulehduksellisessa ongelmassa. Vamman tai operaatiosta paranemiseen on ajateltava normaalia haavan parantumista; onko kudoksen parantumisaste normaalilla mallilla eli onko kudoksella ollut tarpeeksi aikaa parantua. Iskeemisen kivun hoitona lienee liikunta, taukovoimistelu, ryhdin korjaaminen sekä ergonomiaohjaus ovat paikallaan. Input perifeerinen neurogeeninen kipu Perifeerisellä neurogeenisellä kivulla tarkoitetaan kipua, joka on perifeeristen hermojen (selkäytimen takajuuresta distaalisesti) aiheuttamaa kipua. Neurogeeninen kipu ja ennen kaikkea niiden kliininen tutkimus sekä hoito ovat tulleet tunnetuksi fysioterapeuteille viime vuosina neuraalikudoksen mobilisointiteknikoiden myötä. Perifeerisen hermon vamma on yhteydessä sen verenkiertoon, aksoplasma aineenvaihduntaan sekä nk. ektooppisiin tahdistimiin (ectopic pacemaker). Pahimmassa tapauksessa hermon vamma johtaa arpeen hermossa, mikä ei pelkästään aiheuta ongelmia hermon liikkuvuudessa vaan myös sen konduktiokyvyssä. 70-Luvulla Sunderland (1978) tutki hermojen verenkiertoa ja kehitti painegradientti teorian, jonka mukaan verenpaine valtimossa pitää olla suurempi kuin paine hermon kapillaarissa, jonka paine taas täytyy olla suurempi kuin hermosyyssä, vastaavasti paine laskimossa täytyy olla pienempi kuin 16

Taulukko 2. Kliininen malli: perifeerinen neurogeeninen kipu Oirealue Yhden hermon tai dermatomin innervaatioalue Tietyn hermon kulkusuunta Suoraan hermossa Ehkä myös motorinen vaikutus Kivun laatu Suuria eroja intensiteetissä Polttava, hammaskipu Tunnottomuus, parestesia Kipukäytös Saattaa olla yhteydessä liikkeeseen Ehkä yhteydessä löydöksiin muissa kudoksissa (Esim. lihaskiristys) Psyykkiset tekijät? /Stressi Muita tyypillisiä hermojen dynamiikasta johtuvia oireita Leviävät kivut Refraktaariaika vamman jälkeen (esim. Whiplash) Kutittaa, raavittaa Kipulinja, kuin vesi juoksisi, kuin raaka liha Useasti kombinaatioita sentraalimekanismin kanssa Taulukko 3. Kliininen malli: Sentraalinen kipu Jatkuvat oireet Summaatio & latenssi Arvaamaton kipu Kaikki tekee kipeää Kaikki liikkeet tekee kipeää Leviävät kivut Peilikivut Yhtäkkiset kipupiikit Kipu tekee mitä tahtoo Ihmeparantumiset Plasebo? Kognitiiviset & Affektiviiviset Komponentit etc... hermosyyssä ja laskimopaine täytyy olla suurempi kuin ulkoisen kudoksen kompressio. Jos painegradientti ei täsmää, on seurauksena laskimostaasi, mistä voi kehittyä ödeema. Mikäli ödeema on vallalla pitemmän aikaa (viikkoja) on seurauksena fibroosi, mikä voi tapahtua yksittäisessä hermosyyssä ja johtaa kyseisen hermon vaurioon. Hypoteettisesti voidaan arvioida, että nämä hermovaurion eri vaiheet ovat kliinisesti testattavissa esim. neurodynaamisilla testeillä. Hermon aksoplasman virtaus on vielä herkempi muutoksille kuin sen verenkierto. Lundborg 1988) tutki, että jos 30 mmhg kompressio jo aiheuttaa ongelmia hermon verenkierrolle, on aksoplasman virtaus hidastunut tai estynyt jo pienemmällä kompressiolla. Aksoplasman eli hermon sisäisen nesteen mukana kulkee hermon aineenvaihdunnalle tärkeät partikkelit kuten esim. organellit, neurotransmitterit sekä ionikanavat. Upton ja McComas (1972) tutkivat axoplasmavirran heikentymistä ja totesivat, että kompression hermon yhdessä osassa altistaa saman hermon alueella muihin häiriöihin (double crush ja multiple crush ilmiöt). Tämähän selittää yleisen kliinisen havainnon, että useasti karpaalitunneli syndroomasta kärsivät omaavat usein myös löydöksiä niskassa ja vice versa. Verenkierron ja aksoplasmavirtauksen ongelmat eivät kuitenkaan yksin selitä hermosta tulevaa kipua, vaan kivun suoraan syntymiseen tarvitaan nk. ektooppinen tahdistin (Devor 1999). Tämä AIGS (abnormal impulse generating site) tarkoittaa hermossa olevaa vauriokohtaa, johon on muodostunut ionikanavia, jotka nyt lähettävät impulsseja paikasta, josta niitä ei normaalisti synny. Normaali hermohan lähettää impulsseja vain päistään ja hermorunko voidaan kuvitella kuin kaapeliksi, joka vain johtaa impulssia. Terve hermo siis ei normaalisti ole kipuarka. Patologiset muutokset, jotka ovat yhteydessä AIGS:iin, ovat mm. ns. axonal sprouting, neuroomat sekä vauriokohdan demyelinisaatio (Devor 1999). Perifeerisen neurogeenisen kivun kliininen malli on esitetty taulukossa 2. Takajuuriganglio, joka sijaitsee hermojuuressa, on erittäin mekanosensitiivinen sekä adrenaliiniherkkä ja aiheuttaa näin kliinisesti myös selvästi huomattavan erittäin herkistyneen kudoksen kipumallin. Voidaankin otaksua, että esimerkiksi mekaaniset selkäranka ongelmat voivat pahimmillaan aiheuttaa hermojuuren ärsytyksen, mikä ei jää huomaamatta kokemattomaltakaan terapeutilta; potilas ei kykene liikkumaan juuri millään lailla. Erotusdiagnostisesti erona esim. tulehdukselliseen kaavaan, jossa pieni liikuttelu tekee hyvää. Perifeerisen hermon vaurion tai oireiden hoito voi olla vaikeaa; jos hermon konduktiossa on poikkeavuutta, on tarpeen olla erittäin varovainen, ettei aiheuteta suurempaa haittaa kuin hyötyä. Neurodynaamisessa ongelmassa on tärkeää saada kuva kudoksen ärtyvyydestä eli ei pelkästään siitä, kuinka paljon hermon liikkuvuus on rajoittunut, vaan myös kuinka 17

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 kauan kestää, että aiheutettu kipu on jälleen palautunut normaalitasolle. Hermojuuren ongelmissa lienee hyvä tukeutua Maitland-maiseen assess reassess tyylin eli koettaa löytää tekniikka, hoitolinja, johon potilaan reagoi positiivisesti. Kuva 3. Takajuuren laminat (Willis 1995) Sentraalisen kivun syy on keskushermoston alueelta johtuvaa Sentraalisessa kivussa syy löytyy selkäytimen, aivorungon tai isoaivokuoren tasolta. Tämä kivun käsittelystä (processing) johtuva häiriöksi muodostuva kipu kroonisissa tapauksissa voi olla hankala tunnistettava sekä hoidettava, mutta perimmiltään on kyse fysiologisesta ilmiöstä, joka on aina mukana eri kiputapahtumissa. Kyse on neuroplastisiteetista eli hermoston kyvystä mukautua, oppia ärsykkeistä joita sille tarjotaan. Jos sentraalit mekanismit eivät parane kudoksen parantuessa, on kyseessä krooninen, sentraalisesti ylläpidetty kiputila. Hyvä kliininen kysymys tämän tyyppisen kiputilan tunnistamisessa onkin: onko tällä kudoksella ollut aikaa parantua? Mikäli kyseessä on esimerkiksi nilkan nyrjähdys, niin tietysti on normaalia, että nilkka on arka vielä muutaman päivän kuluttua. Mutta jos tapauksesta on jo 4 kuukautta eikä ulkoisia vamman tai tulehduksen merkkejä ole näkyvissä, on todennäköisyys suuri, että kivusta on tullut omatoiminen eikä niin ollen myöskään tule reagoimaan normaalisti mekaanisiin hoitoihin. Kun perifeerisessä nosiseptiivisessa kivussa puhutaan primääristä hyperalgesiasta (kipuarkuus normaaliin kosketukseen), niin sentraalissa kivussa kyseessä on sekundaarinen hyperalgesia (Woolf 1994). Miten tämä tai sitä vielä ikävämpi versio, allodynia (kipuarkuus kevyeen kosketukseen) 18 syntyy? Eläinkokeista tiedetään, että selkäytimen takajuuren tasolla tapahtuu funktionaalisia ja jopa strukturaalisia muutoksia pitempiaikaisen kivun johdosta. Esimerkkejä näistä ovat mm. ns. wide dynamic range (WDR) interneuronien yliherkistyminen, mitkä synapsoivat normaalisti sekä C syihin että mekanoreseptoreista tuleviin A beta syihin. WDR neuronin yliherkistyminen johtaa siihen että myös mekanoreseptoreista tulevat ärsykkeet koetaan kipuna. Inhiboivat interneuronit voivat pitkäaikaisen pommituksen johdosta kuolla niiden axolemman pettäessä. Takajuuren laminoilla vaurioituneet C syyt voivat kasvaa ( sprouting ) alemmille laminoille, joilla yleensä mekanoreseptorit synapsoivat nousevien afferentteja neuronien kanssa (ks. kuva 3.). Myös periferisestä nosiseptiosta tunnettu ilmiö, nukkuvien nosiseptoreiden herääminen, aiheuttaa vastaavanlaista muutosta takajuuren tasolla sillä seurauksella, että neuronien receptive field eli vastealue kasvaa. Kroonisessa kivussa takajuuren tasolla on voimassa nk. reorganisoitu tila, missä vaurioituneiden interneuronien on kamppailtava laskevien inhiboivien ratojen keralla mekano- sekä nosiseptoreiden informaatiota vastaan. Tällöin kamppailussa tärkeälle sijalle nousevat myös neurotransmitterit. Eksitoivia, ärsyttäviä neurotransmittereitä ovat esim. glutamaatti, aspartaatti, substance P, adrenaliini, kortisoli sekä kolekystokiniini. Inhiboivia tai nk. happy hormooneja ovat mm. serotoniini, opioidit, enkefaliinit sekä GABA, mitä ennen kaikkea erittyy PAG:n (periaquaductal grey) alueelta ja johtaa inhiboivien laskevien ratojen aktivoitumiseen. Sentraalissa kivussa aivojen tasolla tapahtuvat muutokset ovat luultavasti vähintään yhtä suuria kuin selkäydintasolla esimerkkinä esim. sensorisella isoaivokuorella, homunculuksella tapahtuva kipualueen vasteen suureneminen ( pain memory ). Sentraalisen kivun kliininen kipukäytösmalli on kuvattu taulukossa 3. Sentraalisen kivun hoito tai ehkä paremminkin management on monita-

hoinen. Inhiboivia laskevia ratoja on yritettävä aktivoida (motivointi, positiivisuus, nosebon estäminen jne.). Pelkoja, väärinkäsityksiä kivun syistä on korjattava ( fear-avoidance beliefs ) (Waddell 1999, Zusman 1998, Gifford 2000). Yleensä ottaen kognitiivisten sekä affektiivisten huomiointi on tärkeää. Realistisia tavoitteita on asetettava. Puhutaan myös pacing ohjelmista, missä potilaan tärkeimpiä funktioita harjoitetaan määrätietoisesti mutta realistisesti osittamalla niitä lyhyisiin, kipuvapaisiin jaksoihin. Yleiset dysfunktiot esim. ergonomia on korjattava. Luultavasti lähestymistapa tulee olla enemmän hands off kuin passiiviterapeuttinen. Yellow flags eli psykososiaaliset kronifisoitumisen riskitekijät (Kendall et al 1997) on huomioitava ja niihin on yritettävä puuttua ajoissa. Työfysioterapiassa tavataan luultavasti paljonkin näitä tapauksia. Asiakkaan uskomuksilla kivun syistä ( se johtuu työstä, surkea työ, huono pomo jne.), peloilla ( jos jatkan tätä työtä niin oireet pahenevat ), tunteilla ( kukaan ei usko minua, pitävät valittajana ) jne. on suora yhteys kipua sentraalisesti inhiboivien, laskevien keskushermosto ratojen toiminnan heikkenemiseen. Yksinkertaisella tasolla voidaan puhua myös motivaatiosta. Hienommin sanottuna kyse on myös nk. Self-efficacy, eli siitä miten asiakas kokee itse pystyvänsä vaikuttamaan vaivoihinsa. Jos tämä on heikko, on myös kipuinhibitio heikko. Output mekanismit ovat yleisiä mutta jäävät usein tunnistamatta Output mekanismilla tarkoitetaan kivun käsittelystä johtuvia, kivun sekundäärisesti aiheuttamia efferenttejä ilmiöitä kuten motorisia, sympaattisia (ks. taulukko 4.), neuroendokriinisiä, neuroimmunologisia tai käyttäytymishäiriöitä. Tunnemme luultavasti kaikki potilaita, jotka sanovat esineiden putoilevan käsistä tai polvien yhtäkkiä pettävän vaikkei neurologisessa testauksessa olisi mitään outoa. Tai löydöksiä on mutta ne eivät ole segmentaalisia sekä voivat muuttua päivittäin. Turvotusta tai sen tunnetta, joka tulee ja menee. Vastustuskyvyn heikkenemistä kroonisen kivun myötä, hormonaalisia muutoksia kuten dysmenorreaa tai seksuaalista kyvyttömyyttä. Nämä kaikki ovat esimerkkejä output mekanismeista, jotka voivat olla kroonisen kivun vuoksi ilmeneviä. CRPS (algodystrofia), kylmän/ kuuman tunteen häiriöt, pahimmassa tapauksessa psykogeenit halvaukset tai osteoporoosi voidaan myös laskea tähän kipumekanismiin. Output mekanismien hoito lienee, jos suinkin mahdollista, ehkä vielä kiperämpää kuin sentraalisen kivun hoito. Sympaattinen slump mobilisaatio, rintarangan mobilisointi, kylmä-kuumavaihtokylvyt (esim. kneipp-terapia) voivat olla mahdollisuuksia yritettäessä alentaa tai tasapainottaa sympaattikus - parasympaattikus tasolla vegetatiivista hermojärjestelmää. Manuaalinen lymfaterapia voi olla idea, oli turvotusta tai ei (esim. whiplash Kuva 4. Sensoorinen homunkulus (kirjasta: Butler 2000) Taulukko 4. Kliinisiä ilmiöitä yhteydessä sympaattisiin mekanismeihin Kipu Muuttunut hieneritys Muuttunut verenkierto, Väri / lämpötila Turvotus Trooppiset muutokset Tuntemukset mahassa Emotionaalisten tapahtumien kanssa tulevat oireet Thorakaalinen ryhti Rutiinilöydökset 19

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 3/2007 potilaat). Selkeää reseptiä näiden mekanismien hoitoon ei vielä ole, mutta juuri fysioterapeutit lienevät kliinisiltä taidoiltaan etulyöntiasemassa niin tällaisen mekanismin tunnistamisessa kuin hoidossakin. Positiivisuus, hyvä hoitosuhde sekä potilaan kannustaminen lienevät erittäin tärkeitä tekijöitä alentamaan hypofyysi-hypotalamausadrenaliini akselin aktiviteettia, jolla on suuret vaikutukset hormonaalisella sekä immunologisella tasolla. Helpommin sanottuna yritetään lievittää potilaan stressiä, jollaisena krooninen kipu myös voidaan osittain nähdä. Mitä sitten? Mitä kipumekanismien tunnistaminen tuo työfysioterapeutille? Parhaassa tapauksessa ohjaa täsmällisempään terapiaan, estää turhautumiselta, tuo lisää mielenkiintoa potilaiden arvioimiseen, parantaa terapeuttien asemaa lääketieteellisessä yhteisössä jne. Tarvitaanko sitten fysioterapeutteja tähän? Kyllä, sillä kuka muu pystyy niin laaja-alaisesti ja tarkasti kartoittamaan tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia sairastavan potilaan kuin fysioterapeutti. Jollei potilasta pysty tarkasti tutkimaan, ei häntä myöskään voi arvioida tarkasti. Selkeä kliininen ajattelumalli, tarkka hypoteesikeskeinen potilaan haastattelu yhdistettynä adekvaattiin fyysiseen tutkimiseen ovat kipumekanismien tunnistamisen a ja o. Kirjoittajan esittely: Hannu Luomajoki on Rovaniemeltä -86 valmistunut fysioterapeutti, joka on asunut, opiskellut sekä työskennellyt ulkomailla siitä lähtien; Saksassa, Australiassa ja Sveitsissä. Nykyään hän asuu perheineen Zürichin kupeessa Sveitsissä. Hänellä on oma praktiikka ja hän pitää kursseja manuaaliterapian alalta sekä kiputeemoista ympäri Eurooppaa. Hän on Zürichin korkeakoulun fysioterapian jatkokoulutuspäällikkö ja valmistelee parhaillaan väitöskirjaa Kuopion yliopistoon selkäkiputeemasta. lähdeluettelon saa tarvittaessa toimituksesta Itä-Suomen työterveyshoitajien kokemuksia liikuntaneuvonnasta Auli Kempas, TTM/ h Pirjo Rimpiläinen, LiTM, Itä-Suomen lääninhallitus Heikki Pekkarinen, LT, dosen i, Kuopion yliopisto, biolääketieteenlaitos/fysiologia Suomessa työterveyshuollon piirissä on 80 % työikäisistä. Työterveyshuollossa tehdään vuosittain noin miljoona terveystarkastusta, joten työterveyshoitajat ovat merkittävässä roolissa työikäisten kansansairauksien riskihenkilöiden seulojina. Työterveyshuoltolaki (1383/2001) ja valtioneuvoston asetus (1484/2001) sisältävät ohjeistuksen liikuntaneuvonnan huomioimisesta osana työterveyshuoltoa. Liikuntaneuvonnan tehostamista työterveyshuollossa suositellaan myös useissa muissa suosituksissa, mietinnöissä tai strategioissa sekä valtioneuvoston ohjeissa. 20 Liikkumisreseptiin liittyvien tutkimusten yhteydessä on todettu, ettei liikuntaneuvonta ole toteutunut suunnitellulla tavalla ja suosituksia tunnetaan huonosti. Työterveyshoitajien antamaa liikuntaneuvontaa ei ole tutkittu. Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kuinka tärkeäksi työterveyshoitajat liikuntaneuvonnan kokevat, heidän antamansa liikuntaneuvonnan määrää ja laatua, heidän valmiuksiaan liikuntaneuvontaan, heidän koulutustarpeitaan liikuntaneuvonnassa ja liikunnan asiantuntijoiden käyttöä liikuntaneuvonnan apuna Itä-Suomen läänin alueella. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Itä- Suomen lääninhallituksen kanssa. Kuvailevan, kvantitatiivisen kokonaistutkimuksen kohteena olivat Itä-Suomen läänin työterveyshoitajat (N=229). Tiedot kerättiin postitettavalla kyselylomakkeella. Vastausprosentiksi tuli 65. Analyysivaiheessa tarkasteltiin kokonaistuloksia sekä maakuntien välisiä eroja. Kyselylomakkeet analysoitiin SPSS-ohjelman avulla.