1 Uudenmaan ja Itä Uudenmaan vesistöjen ja rannikkovesien tila vuonna 26 Sisältö: 1. Säätila ja hydrologiset olosuhteet 2. Vesistöjen kuormitus 3. Vesistöjen tila vuonna 26 3.1 Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus 3.2 Järvien levätilanne ja ravinnepitoisuudet 3.3 Jokien veden laatu 4. Rannikkovesien tila vuonna 26 5. Yhteenveto pintavesien tilasta vuonna 26 1. Säätila ja hydrologiset olosuhteet Vuosi 26 oli sääoloiltaan ja hydrologisilta oloiltaan hyvin vaihteleva. Vuoden keskilämpötila oli korkea ja sademäärä melko tavanomainen. Kesä oli harvinaisen kuiva ja vuoden lopulla satoi paikoitellen ennätyksellisen paljon. Loka marraskuun vaihteessa oli kylmä jakso ja lunta satoi myös eteläisessä Suomessa. Marraskuun lopussa lumet ja jäät olivat jo sulaneet pois. Vuoden lopussa lunta, jäätä ja routaa oli suuressa osassa maata keskimääräistä vähemmän. Vuoden vaihteessa eteläisessä Suomessa ei ollut lunta eikä vesistöissä ollut jääpeitettä. Tammi ja helmikuussa satoi Uudellamaalla keskimääräistä vähemmän. Keväällä sademäärät olivat normaalilla tasolla, mutta kesä, heinä, elo ja syyskuu olivat tavanomaista huomattavasti kuivempia eteläisessä Suomessa. Lokakuun sademäärä oli Vantaanjoen vesistöalueella yli kaksi kertaa normaalia suurempi. Loppuvuoden sademäärät olivat normaalilla tasolla. Koko vuoden sademäärä Helsingin Oulunkylässä oli 557 mm eli 84 % pitkän ajan keskimääräisestä arvosta. Järvien vedenpinnat olivat vuoden alussa tavanomaista alempana eteläisessä Suomessa. Jäät lähtivät suunnilleen keskimääräiseen aikaan huhtikuun lopussa. Keväiset virtaamahuiput olivat tavanomaisia suuruudeltaan ja ajoitukseltaan. Mm. Porvoonjoella ja Vantaanjoella kevättulva oli tavanomaiseen aikaan huhtikuun lopulla. Vähäsateisen ja lämpimän kesän aikana järvien vedenkorkeudet ja jokien virtaamat laskivat poikkeuksellisen matalalle ja pysyivät alhaalla aina lokakuun lopulle saakka. Vantaanjoella Oulunkylässä virtaama pysytteli pitkään heinäsyyskuussa välillä 2 3 m 3 /s. Syksyn sateet nostivat virtaamia ja vedenkorkeuksia, ja vuoden loppuun mennessä vedenpinnat olivat paikoin nousseet jo ajankohtaan nähden normaalia korkeammalle. Vantaanjoella ja Porvoonjoella virtaamat nousivat poikkeuksellisen korkealle lokakuun lopussa, marraskuun lopussa ja joulukuun alussa. Vantaanjoen vuosikeskivirtaama oli hieman tavanomaista pienempi,15 m 3 /s, kun pitkäaikainen vuosikeskiarvo on noin 17 m 3 /s.
2 Kuvassa 1 on hydrologista tilannetta kuvattu suurimpien jokien yhteenlaskettujen virtaamien avulla. Virtaamiin on laskettu yhteen Karjaan eli Mustionjoen, Siuntionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen kuukausikeskivirtaamat. Kuvassa näkyy kevättulva normaaliin aikaan huhtikuun lopulla, kuiva jakso loppukesällä ja syksyllä sekä marras joulukuun poikkeuksellisen suuret virtaamat. 2 18 keskivirtaama m 3 /s 16 14 12 1 8 6 4 2 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 23 pitkäaikainen 24 25 26 Kuva 1. Uudenmaan jokien virtaamat vuosina 23 26 sekä vuosijaksolla 1961 199. Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja kuukausikeskivirtaamia. 2. Vesistöjen kuormitus Kuvissa 2 ja 3 on esitetty suurimpien jokien mukana mereen kulkeutunut fosfori ja typpikuormitus kuukausikeskiarvoina vuosina 22 26 sekä kuvassa 4 vuosittainen mereen kulkeutunut kuormitus vuodesta 1976 lähtien. Arvoihin on laskettu mukaan Karjaan eli Mustionjoen, Siuntionjoen, Vantaanjoen, Mustijoen, Porvoonjoen ja Koskenkylänjoen kuukausittaiset ainevirtaamat. Vuonna 26 fosfori ja typen ainevirtaamat olivat alkuvuonna melko pieniä, mutta nousivat kevättulvan aikana huhtikuussa. Kuivan kesän ja syksyn aikana ainevirtaamat olivat erittäin alhaisella tasolla, kunnes lokakuussa alkaneet sateet nostivat niitä. Ravinteita huuhtoutui sadevesien ja lumen sulamisvesien mukana erityisen runsaasti marraskuussa. Varsinkin typpihuuhtoutuma oli marraskuussa erittäin suuri, saman suuruinen kuin huhtikuun kevättulvan aiheuttama huuhtoutuma. Kuivan kesän aikana peltokasvit eivät ilmeisesti olleet pystyneet käyttämään pelloille levitettyjä typpilannoitteita kasvuunsa, ja maahan jääneet typpiylijäämät huuhtoutuivat loppuvuonna vesistöihin. Lannoitteiden mukana maahan levitetty fosfori sitoutuu maahiukkasiin tiukemmin kuin typpi, joten fosfori ei ole yhtä altis huuhtoutumiselle kuin typpi. (Kuvat 2 ja 3.)
3 8 7 6 5 4 3 2 1 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu kok.fosfori tonnia/kk 22 23 24 25 26 Kuva 2. Mereen jokien mukana kulkeutunut fosforimäärä kuukausikeskiarvoina vuosina 22 26. 13 kok.typpi tonnia/kk 11 9 7 5 3 1 1 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu 22 23 24 25 26 Kuva 3. Mereen jokien mukana kulkeutunut typpimäärä kuukausikeskiarvoina vuosina 22 26. Jokien mukana merelle huuhtoutuva ravinnekuormitus riippuu jokeen tulevasta pistemäisen kuormituksen (mm. jätevedenpuhdistamot) ja hajakuormituksen (mm. maa ja metsätalous, haja asutus) määrästä sekä valuma alueen suuruudesta ja järvisyydestä. Järvet tasaavat virtaamia ja pidättävät ravinteita. Suurimmalta valumaalueelta, Karjaanjoen vesistöalueelta, mereen kulkeutuu huomattavasti vähemmän ravinteita kuin sitä pienemmiltä Vantaanjoen, Porvoonjoen, Koskenkylänjoen ja Mustijoen valuma alueilta. Eniten fosforia ja typpeä kulkeutui mereen vuonna 26 Vantaanjokea ja Porvoonjokea myöten, kuten aikaisempinakin vuosina. Vuonna 26 Vantaanjoen ja Porvoonjoen mukana kulkeutui mereen lähes 6 % suurten jokien mereen aiheuttamasta fosfori ja typpikuormituksesta, vaikka niiden vastaava osuus virtaamasta on vain noin 45 % (taulukko 1). Kuuden suurimman joen mukana kulkeutui vuonna 26 mereen yhteensä noin 18 tonnia fosforia ja 46 tonnia typpeä. Jokien yhteenlaskettu kuukausikeskivirtaama oli vuonna 26 noin 6 m 3 /s.
4 Taulukko 1. Suurten jokien kuormitusosuudet (%) niiden yhteensä mereen kuljettamasta fosfori ja typpikuormituksesta ja yhteenlasketusta virtaamasta (Q) vuonna 26. kok.p % kok.n % Q % Mustionjoki 8 1 24 Siuntionjoki 9 8 1 Vantaanjoki 31 31 25 Mustijoki 14 16 11 Porvoonjoki 27 27 19 Koskenkylänjoki 11 8 11 yhteensä 1 1 1 Jos lasketaan kunkin joen tuoma kuormitus sen valuma alueen neliökilometriä kohden, Mustionjoen mereen kuljettama kuormitus on suhteellisesti kaikkein pienin tarkastelluista jokialueista. Typen osalta Porvoonjoen kuormitus valuma alueen neliökilometriä kohti on suurin, ja fosforin osalta Porvoonjoen, Mustijoen ja Vantaanjoen kuormitukset ovat suurimmat. Typen suuri kuormitus Porvoonjoella johtuu Lahden jätevesien johtamisesta jokeen. Myös Vantaanjokeen tulee melko paljon jätevesikuormitusta. Mereen vuosittain kulkeutuvat ravinnemäärät olivat laskusuunnassa 2 luvun alussa. Märkänä vuonna 24 määrät nousivat jyrkästi. Vuonna 26 fosforimäärä oli pienempi kuin edellisenä vuonna, mutta typpimäärä oli suurempi edellisvuoteen verrattuna. Vuosittaiset hydrologiset olosuhteet vaikuttavat voimakkaasti jokien virtaamiin ja sitä kautta jokien mukana kulkeutuvien ravinteiden määrään. Vuonna 26 kuiva kesä aiheutti todennäköisesti ravinteiden kerääntymistä maaperään, ja varsinkin typpiylijäämiä huuhtoutui loppuvuoden sadevesien ja sulamisvesien mukana vesistöihin. (Kuva 4.) 5 7 kok.fosfori t/vuosi vuosikeskivirtaama MQ m3/s 45 4 35 3 25 2 15 1 5 6 5 4 3 2 1 1977 1979 1981 1983 1985 1987 1989 1991 1993 1995 1997 1999 21 23 25 kok.typpi t/vuosi MQ m3/s kok.p t/v kok.n t/v Kuva 4. Jokien mereen kuljettamat ravinnemäärät (fosfori ja typpi) sekä vuosikeskivirtaamat vuosina 1976 26. Arvot ovat kuuden suurimman joen yhteenlaskettuja vuosikuormia.
5 3. Vesistöjen tila vuonna 26 3.1. Järvien happitilanne ja sisäinen kuormitus Keväällä 26 jäät lähtivät järvistä suunnilleen keskimääräiseen aikaan huhtikuun lopussa. Vesistöt jäätyivät alkutalvella hieman keskimääräistä myöhemmin, joten pahoilta happikadoilta ja kalakuolemilta vältyttiin. Joissakin järvissä alusveden lämpötila jäi kuitenkin tavanomaista korkeammaksi, mikä aiheutti hapen nopeampaa kulumista pohjan läheisestä vesikerroksesta. Kuvassa 5 on esitetty Tuusulanjärven ja Enäjärven pohjanläheisen kerroksen happitilanne sekä liukoinen fosfaattifosforipitoisuus eri vuosina. Liukoinen fosfaattifosfori on leville suoraan käyttökelpoisessa muodossa olevaa fosforia. Tuusulanjärvessä happikatoa ei havaittu vuoden 26 aikana. Liukoista fosfaattifosforia kuitenkin vapautui sedimentistä, ja pitoisuus oli alusvedessä suurimmillaan kesällä noin 8 µg/l. Tuusulanjärveä hapetetaan talvisin, joten sen happitilanne ei kuvaa muiden alueen järvien tilannetta erityisen hyvin. Enäjärvessä happitilanne oli alkuvuonna 26 huono, jonka seurauksena liukoista fosfaattia alkoi vapautua pohjasedimentistä. Myös loppukesällä fosfaattia vapautui sedimentistä veteen, jolloin pitoisuus alusvedessä oli suurimmillaan noin 1 µg/l. Tuusulanjärven pohjan happi ja liuk.po4 P vuosina 23 26 happi mg/l 14 12 1 8 6 4 2 23 24 25 26 happi mg/l suod. PO4 P µg/l 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 PO4 P µg/l Enäjärven pohjan happi ja liuk. PO4 P vuosina 22 26 happi mg/l 14 12 1 8 6 4 2 14 12 1 8 6 4 2 PO4 P µg/l 22 23 24 25 26 happi mg/l suod. PO4 P µg/l Kuva 5. Pohjan läheisen vesikerroksen happi ja liukoinen fosfaattifosfori(po 4 P) pitoisuus Tuusulanjärvessä vuosina 23 26 (yllä) ja Enäjärvessä (alla) vuosina 22 26.
6 Kesällä 26 järvien keskimääräinen happipitoisuus alusvedessä oli hieman huonompi kuin edellisinä vuosina. Kesän lämmin ja kuiva jakso vähensi järviin tulevia valumavesiä, eikä happitäydennystä veteen tullut niiden mukana. Lämpimässä vedessä hajotustoiminta on vilkasta, ja se kuluttaa järven happivarastoja etenkin alusvedestä. Vastaavasti järvien keskimääräinen alusveden kokonaisfosforipitoisuus oli loppukesällä 26 hieman suurempi kuin edellisinä vuosina viitaten aiempaa suurempaan sisäiseen kuormitukseen eli ravinteiden liukenemiseen pohjasedimentistä veteen. (Kuva 6.) Kuvan 6 tarkastelussa oli vuonna 26 mukana noin 1 järveä, mikä on hieman vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Kuvassa 6 esitettyihin tuloksiin tulee kuitenkin suhtautua varauksella. Järvet ovat eri vuosina pääosin samoja, mutta havaintojen lukumäärä vaihtelee jonkin verran. Myös havaintojen osuminen eri järvissä vuosittain hieman eri ajankohtaan ja eri happitilanteeseen vaikeuttaa tulkintaa. Uudenmaan järvet ovat lisäksi matalia, joten tuulet pääsevät sekoittamaan järvet kesken kerrostuneisuuskauden. Tuuli voi muuttaa hetkessä pohjan happi ja ravinnetilanteen kokonaan toisenlaiseksi, jolloin tulokset antavat aiemmin vallinneesta tilanteesta erilaisen kuvan. Järvien pohjanläheisen vesikerroksen happipitoisuus loppukesäisin vuosina 199 26 O 2 mg/l 7 6 5 4 3 2 1 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Järvien pohjanläheisen vesikerroksen kokonaisfosforipitoisuus loppukesäisin vuosina 199 26 25 2 kok.p µg/l 15 1 5 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Kuva 6 Järvien pohjanläheisen vesikerroksen happi (yllä) ja fosforipitoisuus(alla) vuosina 199 26. Tulokset ovat ajalta 15.7. 1.9. Happihavaintojen lukumäärä viime vuosina ollut 28 37 ja fosforihavaintojen 24 32.
7 3.2. Järvien levätilanne ja ravinnepitoisuudet Vesistöjen levätilanne riippuu paitsi ravinnetilanteesta myös pitkälti sääoloista. Kesällä 26 levätilannetta kuvaava keskimääräinen klorofylliarvo oli tarkastelluissa järvissä hieman korkeampi kuin aikaisempina vuosina. Kuiva ja lämmin sääjakso kesällä suosi levätuotantoa, ja toisaalta järvien pohjasta sisäisen kuormituksen mukana liukenevat ravinteet lisäsivät tuotantoa. (Kuva 7). Kuvan 7 tarkastelussa oli vuonna 26 mukana 11 järveä (yhteensä 23 havaintoa), mikä on hieman vähemmän kuin edellisinä vuosina. Vuosittaiseen keskiarvoon vaikuttaa suuresti mukana olevien järvien lukumäärä ja rehevyys, joten kuvan antama informaatio on lähinnä suuntaa antava. 6 Järvien klorofylliarvot loppukesäisin vuosina 199 26 5 klorofylli a µg/l 4 3 2 1 199 1991 1992 1993 1994 1995 1996 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 Kuva 7. Järvien klorofyllipitoisuudet loppukesäisin (keskiarvo ajalta 2.7. 1.9.) vuosina 199 26. Järvissä on mukana sekä reheviä että karuja järviä ja havaintojen lukumäärä vuosittain on ollut 4 51. Vuonna 26 havaintojen lukumäärä oli 23. Kesällä 26 levätuotanto oli Tuusulanjärvellä melko tasainen läpi kesän, eikä erityisen korkeaa huippua havaittu. Enäjärvellä levätuotannon maksimi havaittiin loppukesällä elokuussa, jolloin klorofylliarvo olikin suurempi kuin aikaisempina vuosina 22 25. Tuloksia tarkasteltaessa on kuitenkin muistettava, että näytteenottoajankohdat eivät ole välttämättä osuneet levätuotannon maksimihetkeen. (Kuva 8). Sinilevien osuus leväbiomassasta oli Enäjärvellä kesälllä 26 lähes 7 % eli korkeampi kuin muutamina aiempina vuosina (kuva 9). Levät käyttävät liukoisia ravinteita kasvuunsa. Tämän vuoksi rehevissä järvissä ei kasvukauden aikana ole juurikaan liukoisia ravinteita. Yleensä liukoinen fosfori loppuu vedestä ensin, ja liukoista typpeä jää jäljelle. Rehevissä järvisysteemeissä kuitenkin fosforia vapautuu pohjasedimenteistä, joten niissä typpi kuluu hyvin vähiin heinä elokuussa levätuotannon voimistuttua. Tämä johtaa monesti levälajiston muuttumiseen loppukesällä typpeä sitoviksi sinileviksi.
8 klorofylli µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 22 23 24 25 26 Tuusulanjärven klorofylli vuosina 22 26 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Enäjärven klorofylliarvot vuosina 22 26 22 1 23 klorofylli µg/l 8 6 4 2 24 25 26 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 8. Levän määrä klorofyllinä Tuusulanjärvellä (yllä) ja Enäjärvellä (alla) kasvukausina 22 26. Enäjärven kasviplanktonin biomassa ja sinilevien % osuus biomassasta heinä syyskuun keskiarvoina kasviplanktonin biomassa mg/l 3 25 2 15 1 5 9 8 7 6 5 4 3 2 1 sinilevien % osuus biomassasta 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 kasviplanktonin kok.biomassa sinilevien osuus biomassasta% Kuva 9. Enäjärven kasviplanktonin biomassa ja sinilevien osuus biomassasta heinäsyyskuun keskiarvoina vuosina 1997 26.
9 Kuvassa 1 on esitetty esimerkkijärviemme pintaveden liukoisen typen ja liukoisen fosforin pitoisuuden vaihtelut eri vuosina. Sekä Tuusulanjärvessä (yläkuva) että Enäjärvessä (alakuva) liukoinen typpi kulutetaan säännöllisesti loppuun, sen sijaan fosforia jää veteen aina ylimäärin mm. sisäisen kuormituksen vuoksi. Tuusulanjärvellä tilanne vuonna 26 oli samankaltainen kuin edellisinäkin vuosina. Talvella ravinteita vapautui sedimentistä veteen, kesällä liukoiset typpiyhdisteet kulutettiin loppuun ja loppuvuonna ravinteita tuli valumavesien mukana runsaasti järveen. Enäjärvellä loppuvuoden sateiden aiheuttamaa ravinnepitoisuuksien nousua ei havaittu, koska viimeiset näytteet otettiin lokakuun alkupuolella ennen sateiden ja sulamisvesien vaikutusten alkamista. Tuusulanjärvi, pintaveden liukoiset ravinteet 22 26 liuk.n µg/l 16 14 12 1 8 6 4 8 7 6 5 4 3 2 PO4 P µg/l 2 22 23 24 25 26 1 liuk.n µg/l PO4 P µg/l Enäjärvi, pintaveden liukoiset ravinteet 22 26 25 7 liuk.n µg/l 2 15 1 5 6 5 4 3 2 1 PO4 P µg/l 22 23 24 25 26 liuk.n µg/l PO4 P µg/l Kuva 1. Liukoisten typpiyhdisteiden (liuk.n) ja liukoisen fosfaattifosforin (PO4 P) pitoisuus pintavedessä Tuusulanjärvessä (yllä) ja Enäjärvessä (alla) vuosina 22 26. Kuiva kesä 26 näkyi myös mm. Tuusulanjärven melko alhaisina sameusarvoina. Myös näkösyvyys oli hieman suurempi kuin kahtena aiempana vuotena. Loppuvuonna sameus kasvoi jyrkästi ja näkösyvyys aleni järveen valuvien vesien aiheuttaman samennuksen vuoksi. (Kuva 1.)
1 Tuusulanjärven sameus ja näkösyvyys vuosina 22 26 sameus FTU 6 4 2 2,5 2 1,5 1,5 1.1.22 1.7.22 1.1.23 1.7.23 1.1.24 1.7.24 1.1.25 1.7.25 1.1.26 näkösyvyys m 1.7.26 Sameus Näkösyvyys Kuva 11. Tuusulanjärven pintaveden sameusarvot ja näkösyvyys vuosien 22 26 havaintojen perusteella. 3.3. Jokien veden laatu Jokivesiin tulevat ravinteet ovat peräisin valuma alueen pelloilta sekä yhdyskuntien ja haja asutuksen jätevesistä. Aika ajoin vesistöissä on myös jätevesistä peräisin olevia suolistobakteereita, jotka alentavat veden käyttökelpoisuutta. Uudenmaan ja Itä Uudenmaan jokivesistöt sijaitsevat pääasiassa savikkoalueilla ja vesi on niissä maaperäoloista johtuen luontaisesti savisameaa. Jokivesistöjen alhaisin ravinnetaso on Mustionjoessa, jonka valuma alueella peltoprosentti on muita alueita pienempi. Lisäksi valuma alueella on useita järviä, jotka tasaavat veden laatua. Korkeimmat fosforipitoisuudet ovat Porvoonjoessa, Vantaanjoessa ja Mustijoessa. Typpipitoisuus on selvästi korkein Porvoonjoessa etenkin vähävetisenä aikana johtuen siihen johdettavista jätevesistä. Fosforipitoisuudet olivat jokivesissä vuonna 26 alemmalla tasolla kuin edellisinä vuosina. Pitkä kuiva jakso kesällä ja syksyllä vähensi jokiin tulevia valumia ja niiden mukana tulevia ravinteita. Mustionjoessa fosforipitoisuus on pysynyt vuosittain suunnilleen samalla tasolla. Tähän vaikuttaa mm. Mustionjoen yläpuolisen Lohjanjärven veden laatua tasaava vaikutus. (Kuva 12.) Typpipitoisuudet olivat vuonna 26 Porvoonjoessa ja Koskenkylänjoessa alemmalla tasolla kuin aikaisempina vuosina. Muissa joissa keskimääräinen typpipitoisuus oli suunnilleen samalla tasolla kuin aiempina vuosina. Kuivan kesän jälkeen typpeä oli kerääntynyt peltoalueille, ja se huuhtoutui loppuvuonna runsaiden sateiden mukana vesistöihin. Tämä näkyy myös jokien kuukausittaisissa ainevirtaamapylväissä. (Kuvat 3 ja 12).
11 Jokien fosforipitoisuus kok fosfori µg/l 2 16 12 8 4 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 mustio siuntio vantaa musti porvoo kosken Jokien typpipitoisuus kok typpi µg/l 7 6 5 4 3 2 1 1997 1998 1999 2 21 22 23 24 25 26 mustio siuntio vantaa musti porvoo kosken Kuva 12. Jokien fosforipitoisuus (yllä) ja typpipitoisuus (alla) suurimmissa joissa vuosina 1997 26. Arvot ovat vuosikeskiarvoja jokien alajuoksujen havaintopaikoilta. Jokien hygieenistä tilaa arvioidaan suolistoperäisten bakteerien avulla. Jätevedenpuhdistamoiden alapuolisilla vesialueilla bakteerikuormitus vesistöihin on paikoitellen melko suuri. Taajamien ulkopuolisilla alueilla haja asutus on merkittävä bakteerikuormituksen lähde. Maatalousalueilla myös karjatalous aiheuttaa paikoitellen hygieenistä kuormitusta. Korkeimmat bakteeripitoisuudet joissa ovat yleensä keväisin ja syksyisin suurten virtaamien aikaan. Kesäisin joet ovat yleensä uimakelpoisia, mutta voimakkaiden sateiden jälkeen bakteeripitoisuudet aina nousevat. Bakteerit säilyvät yleensä kylmässä vedessä pidempään kuin lämpimässä vedessä. Myös auringonvalon uv säteilyllä on bakteereita tuhoava vaikutus. Vantaanjoen bakteeripitoisuus joen alajuoksulla oli vuonna 26 kaikilla kesäkauden havaintokerroilla uimavedeksi sopivaa. Kuivan kesän vuoksi joen alajuoksun bakteeripitoisuudet pysyivät alhaisina. Uimaveden raja arvo, 5 pmy/1 ml, ylittyi alku ja loppuvuonna sade ja sulamisvesien huuhtoessa bakteereita vesistöön. (Kuva 11.) Vantaanjoen keski ja yläjuoksuilla, varsinkin puhdistamoiden alapuolisilla alueilla bakteeripitoisuudet ovat olleet ajoittain hyvinkin korkeita.
12 bakteerit kpl / 1 ml 22 24 23 21 24 18 25 15 26 12 9 6 3 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 13. Fekaalisten koliformisten bakteerien pitoisuus Vantaanjoen alajuoksulla vuosina 22 26. 4. Rannikkovesien tila vuonna 26 Hapettomia pohjia Uudenmaan ja Itä Uudenmaan rannikkovedet voivat huonosti. Uudenmaan ympäristökeskuksen vuoden 26 mittausten mukaan happipitoisuus pohjan läheisessä vesikerroksessa eli ns. alusvedessä väheni jo kesäkuun lopulla. Happikato vallitsi useilla alueilla saaristossa viimeistään elokuussa. Pohjat, joissa happikato toistuu joka tai joka toinen kesä pysyvät kuolleina. Tällaisia ovat esimerkiksi Sandöfjärden Tammisaaressa ja Orrenkylänselkä Porvoossa (kuva 14). Kun veden happipitoisuus laskee alle 4 milligramman litrassa, kalat ja pohjaeläimet kaikkoavat. Kahden milligramman pitoisuus litraa kohden sallii tuskin minkäänlaista elämää.
13 Kuva 14. Rannikkoalueen hapettomia pohjia 2 luvulla. Syynä alusveden happivajeeseen on liian voimakas leväkasvu pintavedessä. Kuolleet levät vajoavat pohjaan, missä bakteerit hajottavat ne. Tähän tarvitaan happea. Jos levää on paljon, pohjan läheinen happi loppuu. Uudenmaan ja Itä Uudenmaan rannikko on suhteellisen matalaa saarten suojaamaa vesialuetta. Saaristo on erittäin herkkä ravinnekuormitukselle, koska lukuisat matalat kynnykset ja saaret vaikeuttavat veden vaihtumista. Kesäaikana lämpötilakerrostuneisuus estää lämpimän happipitoisen pintaveden sekoittumisen kylmemmän vähähappisen alusveden kanssa. Alusvesi hapettuu vasta syksyllä, kun pintavedet ovat kylmenneet. Kesällä paikallinen kuormitus kasvaa Rannikkovesien laatuun vaikuttaa eniten typen ja fosforin kuormitus, jonka joet ja sadevesi tuovat mukanaan valuma alueilta. Uudellamaalla ja Itä Uudellamaalla valuma alueet ovat laajoja, tiheästi asutettuja ja suurelta osin viljeltyjä. (Kuva 15.)
14 Kuva 15. Päävesistöjen valuma alueet Uudellamaalla ja Itä Uudellamaalla. Haja asutusalueella vain osa pysyvistä asunnoista ja kesämökeistä on liitetty viemäriverkostoon. Puutteellisesti käsitelty jätevesi on maa ja metsätaloudesta tulevan kuormituksen ohella yksi suurimmista syistä rannikkovesiemme rehevöitymiseen. Merkityksellistä on myös ilman kautta tuleva typen kuormitus, joka johtuu ensisijaisesti liikenteen typenoksidien päästöistä. Kesäkuukausina paikallisten päästöjen merkitys kasvaa, koska levät sitovat kaikki ravinteet, jotka päästetään veteen. Samaan aikaan saariston mökkeily ja veneilykausi on vilkkaimmillaan. Kuormitusta lisäävät suoraan mökeistä ja veneiden septitankeista mereen lasketut jäte ja käymälävedet. Käymälävesi sisältää suuria määriä typpeä ja fosforia juuri leville sopivassa muodossa. Yhden ihmisen päivittäinen puhdistamaton käymälävesi lisää leväkasvua kilon verran. Sisäinen kuormitus lisää sinilevien kasvua Typen ja fosforin ohella levien kasvua ohjaavat valon määrä ja veden lämpötila. Kasvun heikentyminen tai kiihtyminen riippuu kuitenkin täysin typen ja fosforin saannista. Kasvun kiihtyessä kaislikko ja rihmalevät rehottavat rantavesissä ja planktonlevät lisääntyvät vesimassassa. Huonot happiolosuhteet aiheuttavat sisäistä kuormitusta, jolloin pohjalle sitoutunut fosfori liukenee uudelleen veteen. Sinilevät pystyvät hyödyntämään sisäisestä kuormituksesta vapautuvaa fosforia tehokkaasti sitomalla tarvitsemansa typen suoraan ilmasta.
15 Veden laatu rannikkoasemilla vuonna 26 Havaintopaikka Längden sijaitsee Suomenlahden suulla, Hankoniemen itäpuolella, Tvärminnen eläintieteellisen aseman edustalla. Paikka on yksi ympäristöhallinnon intensiivipaikoista, joilta vesinäytteitä otetaan noin 2 kertaa vuodessa. Klorofyllipitoisuudet Längdenillä olivat vuonna 26 hieman alhaisempia kuin vuonna 25. Klorofyllimaksimit keväällä ja loppukesällä jäivät hieman pienemmiksi kuin edellisenä vuonna. Loppukesän klorofyllikeskiarvot ovat olleet 2 luvulla tasolla 4 6 µg/l, vuonna 2 keskiarvo oli hieman korkeampi. (Kuvat 16a ja 16b.) Liukoiset ravinteet käyttäytyivät kuten aiemmin. Liukoiset typpiyhdisteet loppuivat keväällä kevätkukinnan aikana huhti toukokuun vaihteessa. Fosfaattifosforia oli alkukesällä jonkin verran jäljellä heinäkuun lopulle saakka. Elokuun lopussa happi loppui pohjan läheisestä vesikerroksesta, jolloin fosfaattifosforia vapautui pohjasedimentistä veteen levien käyttöön. (Kuva 17.) Klorofylli a µg/l 5 45 4 25 35 26 3 25 2 15 1 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 16a. Klorofyllipitoisuudet Längdenin havaintoasemalla vuosina 25 ja 26. Längden, loppukesän a klorofylli vuosina 2 26 a klorofylli, µg/l 8 7 6 5 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 vuosi Kuva 16b. Heinä elokuun a klorofyllikeskiarvot vuosina 2 26 Längdenin havaintoasemalla (kokoomanäytteet 8 m tai 1 m).
16 12 1 8 6 4 2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 35 3 25 2 15 1 5 liuk.n /5 liuk.n /6 PO4 P/5 PO4 P/6 Kuva 17. Pintaveden liukoisten ravinteiden pitoisuudet Längdenin havaintoasemalla vuosina 25 ja 26. Liuk.N = liukoiset typpiyhdisteet, PO4 P = fosfaattifosforipitoisuus. Sandöfjärdenin havaintopaikalla läntisellä Uudellamaalla seurataan veden laatua, mm. happitilannetta, lopputalvella kerran sekä kesällä noin kaksi kertaa kuukaudessa. Havaintopaikan syvyys on noin 3 metriä. Sandöfjärdenillä klorofyllipitoisuus oli huipussaan elo syyskuun vaihteessa. Kevätkukinnan huippu on todennäköisesti ollut jo huhti toukokuun vaihteessa ennen näytteenoton alkamista. Liukoisten ravinteiden pitoisuudet pintavedessä alkoivat kohota syksyllä, kun pohjalta vapautuneet ravinteet sekoittuivat pintaveteen. (Kuva 18.) Sandöfjärdenin pohjalla 3 metrin syvyydessä happea oli heikosti jo toukokuussa, ja heikkohappinen tilanne jatkui loppuvuoteen saakka. Elokuussa happi oli lähes loppunut elokuun lopussa 2 metrin syvyydessä ja syyskuun alussa jo 15 metrin syvyydessä. (Kuva 19.) 5 45 4 35 3 25 2 15 1 5 chl a liuk.n PO4 P 86 ja 97 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 Kuva 18. Klorofyllipitoisuus ja pintaveden liukoisten ravinteiden pitoisuudet Sandöfjärdenin havaintoasemalla vuonna 26.
17 Happi mg/l 2 4 6 8 1 12 14 syvyys m 5 1 15 2 25 3 35 1.5. 14.6. 3.8. 22.8. 5.9. 26.9. 1.1. 7.11. 22.11. Kuva 19. Happipitoisuus Sandöfjärdenin havaintoasemalla vuonna 26. Porvoon edustan havaintopaikka sijaitsee Emäsalon kärjen lounaispuolella ja Sipoon edustan havaintopaikka Kaunissaaresta koilliseen. Porvoon edustan merialueelle tulee kuormitusta Porvoonjoen ja Mustijoen mukana sekä alueen jätevedenpuhdistamoilta ja teollisuuslaitoksilta. Porvoonjoen ja Mustijoen suurimmat kuormittajat ovat maatalous ja asutus. Keväällä 26 havaitut klorofyllihuiput olivat huomattavasti pienempiä kuin edellisenä vuonna. Kevätkukinnan maksimi vuonna 26 on saattanut ajoittua jo ennen näytteenoton alkamista. Loppukesällä klorofyllit olivat jonkun verran korkeampia kuin vuonna 25. On kuitenkin huomattava, että näytteenotossa on lähes kahden kuukauden tauko kesä elokuussa, joten tältä väliltä ei ole havaintoja. (Kuva 2.) Porvoon edustan havaintopaikalla happipitoisuus oli pohjan lähellä minimissään noin 3 4 mg/l, mutta Sipoon edustalla oli täysin hapettomia aikoja loppukesällä ja syksyllä. Sipoon edustalla hapettomuus näkyi suurena sisäisenä kuormituksena eli fosfaattifosforin liukenemisena pohjasedimentistä veteen. Porvoon edustalla fosfaattifosforin pitoisuus pohjan lähellä pysyi alemmalla tasolla. (Kuva 21.) 4 Klorofylli a µg/l 35 3 25 2 15 63 77 Sipoo/5 Porvoo/5 Sipoo/6 Porvoo/6 1 5 4 5 6 7 8 9 1 11 Kuva 2. Klorofyllipitoisuus Porvoon ja Sipoon edustan havaintopaikoilla vuosina 25 ja 26.
18 14 12 1 8 6 4 2 4 5 6 7 8 9 1 11 3 27 24 21 18 15 12 9 6 3 PO4 P µg/l Sipoo/O2 Porvoo/O2 Sipoo/PO4 P Porvoo/PO4 P Kuva 21. Happipitoisuus ja fosfaattifosforipitoisuus pohjanläheisessä vesikerroksessa Porvoon ja Sipoon edustan havaintopaikoilla vuosina 25 ja 26. Klorofyllipitoisuudet rannikkoalueella kesällä 26 Kuvissa 22 24 on esitetty rehevyystasoa kuvaavat klorofylli a pitoisuudet Uudenmaan ympäristökeskuksen rannikkomerialueella kesällä 26. Pitoisuudet on laskettu koko alueelle interpoloimalla eri havaintopaikkojen tuloksista. Karttojen pohjana on klorofyllituloksia noin 75 havaintopaikalta ympäristöhallinnon seurannoista, laivaseurannoista ja velvoitetarkkailuista. Merialueella yli 5 µg/l:n pitoisuuksia pidetään korkeina. Heinäkuun loppupuolella klorofyllipitoisuudet olivat vielä pääasiassa alle 1 µg/l, korkeita pitoisuuksia havaittiin vain muutamissa sisälahdissa (kuva 22). Elokuun alkupuolella rannikon läheisyydessä ja sisälahdissa pitoisuudet olivat jo monilla alueilla luokkaa 2 µg/l tai jopa sen yli (kuva 23). Korkeita pitoisuuksia oli varsinkin pääkaupunkiseudun edustan merialueella, mikä johtui osaltaan heinäkuussa alueella tapahtuneesta kumpuamisesta. Syvältä kummunnut kylmä ja ravinnerikas vesi aiheutti levätuotannon voimistumista. Elokuun loppupuolella tilanne oli jonkin verran tasaantunut, mutta korkeita pitoisuuksia havaittiin edelleen useissa sisälahdissa (kuva 24). Heinäkuun alkupuolelta ja elokuun loppupuolelta ei ollut riittävästi tietoja saatavissa Porvoon itäpuoleisilta alueilta, minkä vuoksi näitä alueita ei ole väritetty kuvissa 22 ja 24. Suomen ympäristökeskus ja Merentutkimuslaitos kartoittavat vuosittain Itämeren tilaa myös Suomenlahdella sijaitsevilla havaintopaikoilla. Oheisena linkki elokuussa 26 ilmestyneeseen tiedotteeseen "Suomenlahden happikatoalue poikkeuksellisen laaja, pohjan tila heikompi kuin kertaakaan 2 luvulla". http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=1977&lan=fi
19 Kuva 22. Klorofylli a pitoisuudet Uudenmaan ympäristökeskuksen rannikkomerialueella heinäkuussa (3. 23.7.) vuonna 26. Kuva 23. Klorofylli a pitoisuudet Uudenmaan ympäristökeskuksen rannikkomerialueella elokuun alkupuolella (31.7. 13.8.) vuonna 26.
2 Kuva 24. Klorofylli a pitoisuudet Uudenmaan ympäristökeskuksen rannikkomerialueella elokuun loppupuolella (14.8. 3.9.) vuonna 26. 5. Yhteenveto pintavesien tilasta vuonna 26 Vuosi 26 oli hydrologisilta oloiltaan hyvin vaihteleva. Talvi ei ollut erityisen ankara, ja pahoilta happikadoilta ja kalakuolemilta vältyttiin. Kesä ja alkusyksy olivat hyvin kuivia, mutta vuoden lopulla satoi paikoin ennätyksellisen runsaasti. Kuiva kesä laski jokien virtaamia ja järvien vedenpintoja. Vuoden loppuun mennessä vesitilanne oli palautunut lähes normaalille tasolle. Kesän pitkä kuiva ja lämmin jakso näkyi järvissä keskimäärin hieman edeltäviä vuosia suurempana rehevyystasona. Järvien alusveden happitilanne oli loppukesällä keskimäärin hieman huonompi kuin muutamina aiempina vuosina. Jokivesissä kuivan kauden vaikutus näkyi ravinnepitoisuuksien vuosikeskiarvoissa hieman alhaisempina arvoina kuin aiempina vuosina. Toisaalta fosforin ja typen ainevirtaamat olivat huhtikuussa ja marras joulukuussa hyvin suuria. Rannikkoalueella veden laatu oli vuonna 26 likimain yhtä huono kuin koko 2 luvulla. Happikato vallitsi useilla alueilla pohjanläheisessä vesikerroksessa viimeistään elokuussa. Heinäkuussa kylmää ja ravinnerikasta vettä kumpusi syvältä pinnalle mm. pääkaupunkiseudun edustalla. Tämä aiheutti levätuotannon voimistumista. Leväkukintojen määrä rannikolla oli suunnilleen yhtä suuri kuin aiempinakin vuosina.