Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 27/2013 11.6.2013 Esa Uotila Yksityismetsätalouden liiketulos 80 euroa hehtaarilta Yksityismetsätalouden liiketulos jatkoi laskuaan vuonna 2012. Tulos jäi 80 euroon metsämaan hehtaarilta, mikä oli reaalisesti yli viidenneksen alempi kuin kymmenen edeltäneen vuoden keskiarvo. Kaikkiaan liiketulosta kertyi 1,1 miljardia euroa. Vähennystä edellisvuodesta oli lähes 110 miljoonaa euroa ja reaalisesti tulos laski 12 prosenttia. Yksityismetsätalouden liiketulos oli 1,1 miljardia euroa vuonna 2012. Tulos jäi 109 miljoonaa euroa pienemmäksi kuin edellisvuonna ja reaalisesti laskua oli 12 prosenttia, kun rahanarvon muutos tehtiin elinkustannusindeksillä (inflaatio 2,8 %). Liiketuloksen kaikki osatekijät pienenivät edellisvuodesta, tulot kuitenkin enemmän (bruttokantorahatulot 10 % ja valtion myöntämät tuet puuntuotantoon 6 %) kuin kokonaiskustannukset ( 5 %). Kokonaiskustannukset koostuvat investoinneista puuntuotantoon ja erilaisista metsien hallintokustannuksista. Liiketulos on ollut reaalisesti alempi 1990-luvun alusta alkavalla kaudella vain vuonna 2009 ja 1990-luvun alun laman aikoihin. Liiketuloksen laskusuunta on jatkunut viimeisen 10 vuoden aikana niin, että tulos on ollut reaalisesti edellisvuotta suurempi vain korkeasuhdannevuonna 2007 ja taantumasta toivuttaessa vuonna 2010. Vuonna 2012 suurimmat yksityismetsätalouden liiketulokset saatiin metsäkeskusalueittain Etelä-Savon (152 milj. ), Häme-Uusimaan (136 milj. ), Pohjois-Savon (107 milj. ) ja Lounais-Suomen (107 milj. ) alueilta. Liiketulos lisääntyi reaalisesti vain Lounais-Suomessa (+12 %) ja Ahvenenmaalla (+7 %) ja laski suhteellisesti eniten Lapin ( 22 %) ja Pirkanmaan ( 20 %), Kainuun ( 19 %) ja Keski- Suomen ( 19 %) alueilla. Yksityismetsätalouden hehtaarikohtainen liiketulos jäi 80 euroon hehtaarilta vuonna 2012. Tulos oli 8 euroa alempi kuin edellisvuonna. Suuralueittain hehtaarikohtainen liiketulos oli suurin Itä-Suomessa 125 euroa ( 10 % reaalisesti verrattuna edellisvuoteen), Länsi-Suomessa tulos oli 99 euroa ( 12 %) ja Pohjois-Suomessa 25 euroa ( 18 %). Kansallinen metsäohjelma 2015 asetti vuonna 2010 yksityismetsien liiketulostavoitteeksi vähintään 110 euroa hehtaarilta. Se on osoittautunut viime vuosina kovaksi haasteeksi. Metsäveromuutoksen siirtymäkaudella 1993 2005 tavoitteesta jäätiin reaalisesti keskimäärin 5 prosenttia, mutta vuosina 2006 2012 ero kasvoi keskimäärin 17 prosenttiin. Vuonna 2012 tavoitteesta jäätiin 31 prosenttia. Lisätietoja: Esa Uotila, p. 050 391 2214, esa.uotila@metla.fi Laatuseloste: www.metla.fi/metinfo/tilasto/laatu/tulotjamenot.htm Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2013 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery
3000 milj. 2500 2000 Valtion tuki puuntuotantoon Bruttokantorahatulot Investoinnit puuntuotantoon Hallinto ym. kulut Liiketulos 1500 1000 500 0-500 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuva 1. Yksityismetsätalouden tulot, menot ja liiketulos 1995 2012 vuoden 2012 rahana (defl atointi: elinkustannusindeksi 1951=100) 250 /ha 200 Itä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois-Suomi 150 100 50 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 Kuva 2. Yksityismetsätalouden hehtaarikohtainen liiketulos 1995 2012 vuoden 2012 rahana (defl atointi: elinkustannusindeksi 1951=100) 2 Metsätilastotiedote 27/2013
1. Yksityismetsätalouden tulot, menot ja liiketulos alueittain 2012 0 Ahvenan- 1 Rannikko 2 Lounais- 3 Häme- 4 Kaakkois- 5 Pirkan- 6 Etelä- 7 Etelä- ja Keski- 8 Keski- 9 Pohjois- 10 Pohjois- 11 Kainuu 12 Pohjois- 13 Lappi Koko maa Suomi Uusimaa Suomi maa Savo Pohjanmaa Suomi Savo Karjala Pohjanmaa maa 1 000 Bruttokantorahatulot 4 181 74 638 128 553 161 582 120 304 93 045 174 120 85 630 122 223 127 176 96 884 38 861 88 665 50 022 1 365 884 Puuntuotannon kokonaiskustannukset 1 060 22 314 24 469 29 320 19 737 22 609 28 368 32 424 27 607 31 411 22 768 15 593 37 817 29 520 345 017 Investoinnit puuntuotantoon 473 13 445 14 038 19 258 11 129 14 369 17 692 20 505 17 701 18 473 13 066 8 747 22 478 13 507 204 881 Metsän uudistaminen 237 5 290 5 258 10 100 6 168 5 136 9 026 4 959 7 025 7 588 5 259 2 427 7 067 5 180 80 720 Uudistusalojen valmistaminen 67 2 263 2 293 3 910 2 752 2 134 3 474 1 962 2 654 2 721 2 326 1 158 2 714 2 082 32 509 Metsänviljely 170 3 027 2 966 6 191 3 416 3 002 5 552 2 997 4 371 4 867 2 932 1 269 4 353 3 098 48 211 Nuoren metsän hoito 219 4 978 5 887 7 252 4 210 7 071 6 662 8 614 6 971 7 830 5 231 2 931 7 606 4 314 79 774 Taimikonhoito 98 2 230 3 023 3 623 2 445 3 426 4 312 4 318 4 435 5 317 3 887 1 820 3 894 1 914 44 743 Nuoren metsän kunnostus 121 969 1 219 2 014 832 1 945 1 303 3 187 1 226 1 557 808 966 3 446 2 171 21 764 Pystykarsinta 0 9 50 32 19 20 90 28 42 112 33 9 22 33 499 Kasvatushakkuiden ennakkoraivaus 0 1 770 1 595 1 582 914 1 679 957 1 081 1 267 845 502 135 245 196 12 768 Metsänparannus 17 3 177 2 894 1 906 751 2 163 2 004 6 932 3 705 3 055 2 576 3 389 7 805 4 014 44 386 Metsänlannoitus 0 155 112 241 189 149 297 482 769 1 049 438 272 908 26 5 087 Metsäojitus 5 1 068 665 225 89 210 362 2 906 408 742 572 1 073 3 039 1 319 12 683 Metsäteiden rakentaminen ja perusparannus 12 1 954 2 117 1 440 472 1 803 1 345 3 544 2 528 1 264 1 566 2 044 3 858 2 668 26 616 Metsien hallinto ym. kulut * 586 8 869 10 431 10 062 8 608 8 240 10 676 11 919 9 906 12 938 9 702 6 846 15 339 16 013 140 136 Metsänhoitomaksut * 166 1 782 3 243 2 075 2 612 2 199 2 251 3 167 2 192 1 987 1 660 1 163 1 795 1 350 27 642 Metsäteiden kunnossapito 32 432 522 483 366 532 605 717 716 573 584 507 876 1 051 7 996 Matkat 168 3 274 2 539 3 164 2 213 2 000 3 206 3 433 2 909 5 493 3 645 2 727 7 022 9 028 50 820 Muut kulut (puun myynti, koulutus, jäsenmaksut ym.) * 221 3 382 4 127 4 341 3 417 3 509 4 615 4 602 4 089 4 885 3 813 2 449 5 646 4 585 53 678 + Valtion tuki puuntuotantoon 128 3 328 2 975 3 529 2 776 2 934 5 236 6 148 5 202 4 942 3 911 3 410 10 077 6 606 61 201 = Liiketulos 3 249 55 652 107 059 135 790 103 343 73 370 150 988 59 354 99 818 100 707 78 027 26 678 60 925 27 108 1 082 068 Pinta-ala, 1 000 ha (metsämaa) 64 723 895 829 612 744 994 1 158 1 000 1 025 835 806 1 840 1 967 13 492 Bruttokantorahatulot, /ha 65,1 103,3 143,7 194,9 196,6 125,1 175,2 73,9 122,2 124,1 116,0 48,2 48,2 25,4 101,2 Kokonaiskustannukset, /ha 16,5 30,9 27,3 35,4 32,3 30,4 28,5 28,0 27,6 30,7 27,3 19,3 20,6 15,0 25,6 + Valtion tuki puuntuotantoon, /ha 2,0 4,6 3,3 4,3 4,5 3,9 5,3 5,3 5,2 4,8 4,7 4,2 5,5 3,4 4,5 Liiketulos, /ha 50,6 77,0 119,6 163,8 168,9 98,6 151,9 51,3 99,8 98,3 93,5 33,1 33,1 13,8 80,2 Liiketulos / Bruttokantorahatulot, % 78 75 83 84 86 79 87 69 82 79 81 69 69 54 79 * Ennakkotieto, kesäkuu 2013 Yksityismetsätalous sisältää varsinaisten yksityismetsänomistajien lisäksi kuntien, seurakuntien ja muiden yhteisöjen metsät. Lähteet: Metsäntutkimuslaitos; Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Yksityismetsätalouden liiketulos 2012 3
2. Yksityismetsätalouden tulot, menot ja liiketulos suuralueittain 1995 2012 metsämaan pinta-alaa kohti Alue 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 /ha Koko maa Bruttokantorahatulot 98,0 88,8 111,9 119,2 116,3 123,4 111,2 115,9 115,8 114,5 108,0 104,8 157,4 119,1 74,6 110,1 109,7 101,2 Kokonaiskustannukset 16,4 16,6 17,9 19,0 19,5 20,6 21,6 20,9 21,8 22,4 21,8 22,8 24,3 26,4 26,7 26,6 26,0 25,6 + Valtion tuki puuntuotantoon 3,4 3,5 3,7 3,7 3,3 3,5 4,1 4,3 4,9 4,6 4,4 4,3 4,1 4,5 5,1 4,8 4,7 4,5 = Liiketulos 85,0 75,7 97,6 103,9 100,2 106,3 93,7 99,2 98,9 96,7 90,7 86,3 137,3 97,2 53,1 88,3 88,3 80,2 Länsi-Suomi Bruttokantorahatulot 114,2 108,5 136,7 147,0 144,2 153,0 133,5 144,3 143,5 139,2 131,6 132,1 190,8 142,5 92,0 131,6 133,3 123,7 Kokonaiskustannukset 18,1 18,3 20,4 21,1 22,4 23,8 24,6 24,5 25,8 26,4 25,9 26,3 28,8 31,8 31,2 29,6 29,2 29,5 + Valtion tuki puuntuotantoon 2,8 3,0 2,9 3,0 2,9 3,2 3,6 3,9 4,5 4,2 4,0 3,9 3,8 4,1 4,8 4,6 4,5 4,5 = Liiketulos 98,8 93,2 119,2 128,9 124,7 132,4 112,6 123,7 122,1 117,0 109,8 109,6 165,7 114,9 65,6 106,6 108,6 98,7 Itä-Suomi Bruttokantorahatulot 151,0 126,9 162,5 168,6 164,1 174,0 159,3 160,4 157,1 156,5 147,0 142,2 221,1 156,5 99,3 152,8 161,2 149,6 Kokonaiskustannukset 20,7 21,4 22,2 23,8 23,7 25,3 26,4 24,7 25,4 25,6 25,3 27,0 27,2 29,0 30,4 29,5 31,3 29,5 + Valtion tuki puuntuotantoon 2,9 3,0 3,5 3,4 3,2 3,5 4,2 4,1 5,1 4,5 4,1 4,2 4,1 4,5 5,2 4,8 4,8 4,9 = Liiketulos 133,2 108,5 143,8 148,2 143,6 152,2 137,1 139,8 136,8 135,4 125,8 119,4 197,9 131,9 74,2 128,1 134,7 125,0 Pohjois-Suomi Bruttokantorahatulot 35,8 32,4 38,7 43,4 41,7 44,4 43,4 43,2 47,0 48,3 45,7 39,1 62,3 58,3 32,1 47,2 43,2 38,5 Kokonaiskustannukset 10,9 10,4 11,2 12,5 12,2 12,6 13,9 13,3 13,8 14,6 13,5 14,7 16,1 17,3 17,8 20,3 18,5 18,0 + Valtion tuki puuntuotantoon 4,5 4,5 4,7 4,8 3,9 3,8 4,7 4,9 5,1 5,1 5,0 4,8 4,6 5,0 5,4 5,1 4,9 4,4 = Liiketulos 29,4 26,5 32,2 35,8 33,4 35,6 34,1 34,8 38,2 38,9 37,2 29,2 50,8 45,9 19,6 32,0 29,6 24,9 Länsi-Suomi: Ahvenanmaa sekä Suomen metsäkeskuksen toimialueet 1 Rannikko, 2 Lounais-Suomi, 3 Häme-Uusimaa, 5 Pirkanmaa, 7 Etelä- ja Keski-Pohjanmaa ja 8 Keski-Suomi Itä-Suomi: Suomen metsäkeskuksen toimialueet 4 Kaakkois-Suomi, 6 Etelä-Savo, 9 Pohjois-Savo ja 10 Pohjois-Karjala Pohjois-Suomi: Suomen metsäkeskuksen toimialueet 11 Kainuu, 12 Pohjois-Pohjanmaa ja 13 Lappi Yksityismetsätalous sisältää varsinaisten yksityismetsänomistajien lisäksi kuntien, seurakuntien ja muiden yhteisöjen metsät. Lähteet: Metsäntutkimuslaitos; Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio; Tilastokeskus 4 Metsätilastotiedote 27/2013
Suomen virallinen tilasto Maa-, metsä- ja kalatalous 2013 Finlands officiella statistik Jord- och skogsbruk samt fi ske Offi cial Statistics of Finland Agriculture, forestry and fi shery Julkaisija: Metsäntutkimuslaitos Metsätilastollinen tietopalvelu PL 18 01301 Vantaa Sähköposti: tilasto@metla.fi www.metla.fi /hanke/3006/index.htm Puhelin 029 532 5441 ISSN 1796-0479 Suomen virallinen tilasto (verkkojulkaisu) ISSN 1797-3074 Metsätilastotiedote (verkkojulkaisu)