SUOMEN KASV ATUStiISTORIANtlARRASTUKSBN JA TUTKIMUKSEN ELVYTTÄMINEN. Suomen Kouluhistoriallisen Seuran esimiehen, professori Aukusti Salon, avajaispuhe Seuran vuosikokouksessa 30.3, 1950. Vuosikokouksen arv. Osanottajat! Viime helmik. 4. n.nä tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Suomen Kouluhistoriallisen Seuran perustamrskokous pidettiin. Tämäkin Seura sai alkunsa muutamien asianharrastajien intomielisyyden virikkeestä, kute:n on ollut laita niin monen monien kulttuurielämän aloitteiden. Seuramme aatteelliset alkujuuret ulottuvat oikeastaan jo vuoteen 1904, jolloin tehtiin ensimmäinen aloite koulumuseon aikaansaamiseksi maahamme. Mvöhemrnin tätä aatetta eteenpäin viemään syntyi erityinen Koulumuseovhdistvs, ioka kuiten.kin lakkasi 1933, ja Suomen Kouluhistoriallinen Seura sai perinnökseen mainitun yhdistyksen keräämän' materiaalin ja tehtävän. Niinpä Seuran ensimmäisessä vuoslkiriassakrn kiin- 'nitetään varsinaisesti huomiota tä:hän Seuran toiminnan puoleen: vanhempien koulukirioien, opetusvälineiden. koulukaluston yms. koulumuseoaineiston keräämisen tarueellisuuteen, Ja aina edelleenkin tämä tehtävä on kuulunut, usein ehkä liian vkslpuolisestikin tähdennettynä, Seuran harrastuksiin. Materiaalia onkin jo kertynyt, mutta varojen puute on estänyt iäriestämästä sitä aineskokoelmasta koulumuseoksi. Toivomme kuitenkin, että voisimme myös tämän Seurarnme ensi aikojen ilmoituksen kohteen saada toteutetuksi.
8 Tällä kerralla pyydän kuitenkin arvo Läsnäolijoiden huomiota kohdistaa erityisesti Seuran ohjelman toiseen puoleen: Suomen kouluhistoriallisen tai laajemmin sanoen Suomen kasvatushistoriallisen harrastuksen ja tutkimuksen elvyttämiseen. Vuosikymmenien varrella meillä on jo syntynyt lukuisien asianharrastajien toimesta joukko maamme kasvatushistoriaa valaisevia suurempia ja pienempiä tutkielmia ja lähdeiulkaisuia. Iloksemme voimme tällä kertaa erityisesti todeta, että oppikoulumme historia 'on saanut kokonaisesitvksen tri J. T. Ilanhon uutteran ja pitkäaikaisen työn tuloksena. Odotamme vain mielenkiinnolla hänen suuren tutkimuksensa "Suomen oppikoululaitoksen historian" v, 1947 ilmestyneeseen 1 osaan jatkoksi sen II osaa. Yhtä suuri ilon aihe on kasvatusväelle ollut tri Aimo Halilan niin ikään intensiivistä työtä vaatinut "Suomen kansakoululaitoksen historia", jonka kaksi ensimmäistä osaa ilmestyi viime vuonna ja toiset kaksi osaa ovat luvassa tämän vuoden alussa. Mutta työmaata on edessämme yllin kyllin. Täytyy myöntää, että oman maamme kasvatushistoriaa on vielä suhteellisen vähän valotettu verrattuna moniin muihin maihin, esim. naapurimaahamme Ruotsiin. Meillähän on mahdollista valmistua opettaiantoirneenkin tuntematta sanottavasti omien kasvatusoloiernrne menneisyyttä. Kun tulevaisuus kansojen ja niiden instituutioiden elämässä rakentuu aina menneisyyden tuntemuksen pohjalle, mikäli rakennustyötä ei tahdota tehdä häälvvästi ja satunnaisesti, niin täytyy kasvatusolotemme kehittämisen kannalta asiaa ajatellen toivoa t.ässä suhteessa perusteellista muutosta. Kasvatuksen hlstorian liian heikko harrastus johtunee osaksi myös siitä, että kasvattajat eivät katso mermeillä asioilla enää olevan itselleen sitä käytännöllistä arvoa, mikä heidän mielestään on nykyajan tulvillaan olevilla uusilla pedagogisilla aatteilla. Mutta kasvatuksen historia muodostaa koko pedagcgiikan sen pääosan, jota sanomme historialliseksi pedagogiikaksi. Kasvattajalle tämän tunteminen on yhtä tarpeel-
lista kuin perehtyminen pedagogiikan muihinkin puoliin. Historiallinen elämä käsittää sarjan alituisia muutoksia ja niiden aiheuttajia. Kun näiden muutosten kesken todetaan jatkuvuutta, puhumme historiallisesta kehityksestä. Tähän alituisten muutosten virtaan kiertyy myös kasvatuksen lakkaamaton kehitys. Jos kasvattaja elää yksinomaan nykyhetken kasvatuksen maailmassa, olosuhteiden läheisyys ja hänen oman kokemuspiirinsä ahtaus tekevät hänet liian lvhvtnäköiseksi, subjektiivisen vksipuoliscksi ja saattaa hänet toimimaan liian lyhyellä tähtäimellä, jopa tekemään enemmän tai vähemmän raskaita hairahduksia. Menneisyyden positiiviset tai negatiiviset kokemukset, onnistumiset tai erehdykset ovat kasvatuksen alueella nykyisyyden oppimestareita jokaiselle kasvattajalle ja pedagogille, Kasvatuksen historialla on hänelle muutenkin jotakin syvällistä sanottavanaan. Se opettaa häntä näkemään itsensä oikeissa mittasuhteissa, saattaa häntä ymmärtämään kasvatusta paremmin ja perusteellisemmin, avartaa häntä arvioimaan kasvatuksen ongelmia useilta näkökannoilta ja entistä objektiivisemmin. Kasvatuksen historiasta kasvattaja saa aina henkistä tukea, joko kehoittavaa tai varoittavaa. On sen vuoksi toivottavaa, että Suomeri Kouluhistoriallinen Seura saattaisi toimintaansa kehittää siihen suuntaan, että se voisi olla maamme kasvatushistoriallisen harrastuksen ja tutkimuksen keskittävänä, innoittavana ja tukea antavana elimenä. Ehkä tällä hetkellä vielä esitän liian kaukaisia toiveita, kun kohdistan huomiota Seuran kirjallisen julkaisutoiminnan laajentamiseen. Näkisin tässä suhteessa edessämme kolme linjaa: 1) V u 0 s iki r jaa "K 0 u I u ja me n n e i syy s", josta tänä vuonna ilmestyy jo VIII osa, on tietenkin jatkettava sellaisenaan suppeiden tutkielmien ja Seuran tiedoitusten [ulkaisuna. 2) "S U 0 m e n K 0 u I u h i s t o r i a II i sen S e ura n j u 1- kai s u j a" (jonkinlainen "Acta paedagogica Tenniae"}, joka sisältäisi laajempia kasvatushistoriallisia monografioita, olisi 9
10 uusi, perustettava sarja. Tähän sarjaan Seura voisi ottaa esim. yliopistollisia väitöskirjoja, joiden painatusavustukseen se saattaisi koettaa hankkia varoja. 3) "S u 0' m e n ka s v a t u s h i s to r i a II i n e n a r k i s- t 0" ("Documenta paedagogica Fenniae"), joka kasvatushistoriallisia lähteitä käsittävänä julkaisusarjana kuuluisi luonnostaan tällaisen seuran tvöalaan, olisi niin ikään uusi ja perustamistaan odottava. Eräänä suurena ja vastaisen kasvatushistoriamme tutkijoille ensiarvoisena pitäisin Suo m e n kas v a t u s h i s tor i a II i- sen k i r i a II i suu den I ä h del u e t tel 0 naikaansaamista ja julkaisemista. Lähinnä tämä sisältäisi 1) dokumenttien luettelon, 2) kasvatushistorialliset vleisteokset, 3) paikalliset kouluhistorial!iset julkaisut, 4) kasvatus- ja opetusopilliset julkaisut, 5) oppikirjat aineittain sekä 6) huornattavimpien opettajien ja pedagogien biografiat, Kun Helsingin va. opettajakorkeakoulun Herra Rehtori on minua tässä tilaisuudessa pyytänyt kiinnittämään huomiota erityisesti kansan kasvatuksen historian aiheisiin, jotta valmistuvat opettajat iatkaessaan opintojaan ja svventvessään elämäntehtäväänsä saisivat siten jonkinlaista ohjausta ja virikettä, tävtän hänen pyyntönsä sangen mielelläni jo siitäkin syystä, että Seurarnrne on saanut kokouspaikakseen huoneiston, jota käytetään myös mainitun korkeakoulun tarkoituksiin ja mistä olemme suuresti kiitollisia, mutta vielä enemmänkin vhtven Herra Rehto-rin perusteluihin, siis siinä hartaassa toivossa, että nuoret kansanopettajat innostuisivat svventvmään oman tvökenttär.sä menneisyyteenkin. Kouluhistorialliset aiheet tarjoavat yllin kyllin tehtäviä sekä seminaariesitelmiä ja laudaturkirjoituksia että yliopistollisia väitöskirioiakin varten taikka pelkästään omaksi mieliharrastukseksi ja tutkijaninnoituksen tyydyttämiseksi. Ken tällaisia tehtäviä aikoo ryhtyä käsittelemään, voi aina luottaa siihen, että hän arkailematta voi kääntyä Seuran tai sen jäsenten puoleen ohjeita työtään varten saadakseen.
R.ajoitun siis tällä kertaa mainitsemaan vain kasvatushistoriallisen tutkimuksemme laajasta työkentästä muutamia esimerkkejä kansankasvatuksen historian alalta. 1) Kun v. 1916 vietettiin nykyaikaisen kansakoululaitoksemme 50-vuotisjuhlaa, ryhtyi sitä varten asianharrastalista muodostunut komitea hyvissä aioin keräämään kansakoulun historian aineksia ja kinnitti tällöi erityistä huomiota p i t ä- i ie n ja kaupunkien kansanopetushistorioiden aikaansaamiseen. Näitä historioita onkin sen jälkeen julkaistu aina viime aikoihin saakka, niin että niitä nyt jo on olemassa useita kymmeniä. Tässä on kävtännölliselle kansakoulunopettaja lle hyvin kiitollinen tutkielman aihe omasta kunnastaan, mikäli siitä ei vielä ole mainitunlaista julkaisua olemassa. Kitollinen se on senkin vuoksi, että aineiston saanti paikallisissa oloissa on verraten helppoa. Koulujen, kirkon ja kunnan arkistot sisältävät pääasiallisen lähdeaineiston. Varsin useat näistä kouluhistoriikeista noiautuvat ainoastaan tähän arkistomateriaaliin. Sen perusteella niistä on syntynyt vain kertomuksia, jotka jo sellaisinaan ovat vastaiselle tutkijalle lähteinä, mikäli tiedot on niihin huolella otettu. Mutta kouluhistorialliselta tutkielmalta on vaadittava enempää. Yksitvisen pitäiänkin kansanopetuksen historiaa on tarkkailtava kunkin ajan yleisen muun kehityksen taustaa vasten. Kiinnitän myös huomiota siihen, että äskenmainitut arkistolähteetkään eivät ole riittäviä. Nyt kysymyksessä olevaan tarkoitukseen ei ole tähän asti käytetty Valtionarkistossa olevia laajoja Uno Cygnaeuksen kokoelmia. Mitään hänen aikansa kansanopetusta käsittelevää kysymystä ei voida riittävästi valaista ilman tätä arvokasta materiaalia. Niin ikään pitäjien kansanopetuksen historioiden kirioittaiien olisi käytettävä myös tuomiokapitulien ja rnaakunta-arkistoienkin sekä kouluhallituksen arkiston (vanhempaa ainesta siirretty Valtionarkistoon) kätköissä olevaa lähdeaineistoa. 2) Yle i s t e n ka n s a k 0 u 1 u k 0 k 0 u s t e m m e h i s t 0- r i a tarjoaa tutkijalle kiitollisen tehtävän. Lähdeaineistona sii- 11
n t 12 hen ovat mainittujen kokousten painetut pövtäkiriat, sanomalehdet, kouluhallituksen arkista ja tietenkin mainitut Cvgnseuksen kokoelmat sekä muuallakin säilvtetvt Cvgnreuksen kirjeet. 3) 1870-luvulta alkaen ryhdyttiin Cvgneeuksen aloitteesta pitämään myös p a i k al l i s ia 0. p et ta ia k 0 k 0. U k s i a. Niiden vaiheiden selvittely olisi mielenkiintoinen ja tärkeä tehtävä. Aineistoa siihen on saatavissa etenkin sanomalehdistä ja kansakoulupedag ogisista aikakauslehdistä. 4) K a n s a k 0. U I u n i o n k i n 0 p p ia i n e e n j ase n 0. p P iki r j 0. j e 11 k e h i t y s tarjoaa niin ikään varsin kiintoisan tutkielman aiheen. Materia-alia on saatavissa mm. 2. ja 3. kohdassa mainituista lähteistä.. 5) Ensimmäisten kansakouluntarkastatien aikaansaaminen oli monien vaikeuksien takana. Ta r kas t u s I a i ta k sen e s i h i s t 0. ri aja e 11 s i m mä i se t ta r kas ta ja t tarioavat myös tutkijalle kylliksi kiintoisaa aihetta ei ainoastaan kouluhallinnolliselta, vaan myös pedagogiselta kannalta. 6) Se ura kun n a II i s te nai k u k 0. U I u j en, n s. p i k- k u- j a k i e r t 0 k 0. U I u j e n, 0. p e t taj i en p ä e v v y s j a la a t u odottavat nekin tutkijaansa. 7) Samoin p itä j ä k 0. U l u m e s ta r i e n h i s t 0. r i a taisi paljon valaistusta vanhempiin kansanopetusoloihimme. Edellisten lisäksi mainitsen vielä muutaman esimerkin laajoista tutkimustehtävistä, jatka maamme pedagogiikan historian kannalta olisivat varsin suuriarvoisia: 1) Suo. m a ia i sen a a p i sen h i s ta r i a on mieltä svkähdvttävä aihe. Tehtävän suorittaminen olisi tärkeä sekä yleiseltä kulttuurihistarialliselta ja kiriallsuudenhistorialllselta että pedagogiselta kannalta. Työ on kyllä aika vaivan takana, kaska siinä ei vojda rajoittua ainoastaan meidän kiriastoissamrne säilvte ttvihin suomalaisiin aapisiin - mutta toisaalta se annistuttuaan myös epäilemättä tuottaisi tyydytystä tutkii alleen. 2) Herbartilarsen koulukunnan pedagogiikka an Suomen koulun sisäiseen kehitykseen vaikuttanut enemmän kuin mikään muu pedagoginen virtaus. Se on täälläkin siirtänyt kou-
r lun kasvatus- ja opetustyön tieteellisen ohjauksen alaiseksi. Sen vukosi aihe "Ii e r b a r t i Ia i suu d e n vai k utu s S u o- me n k 0 u l u n p e da g 0 g i s e e n k e h i t y k se e n" olisi sangen arvokas tehtävä. 3) Tvökouluaatteella on Suomessa pitkäaikainen historia takanaan, alkaen Uno Cvgnreuksesta, joka meillä on tämän aatteen ensimmäinen tulkki. Iiyvin mielenkiintoinen ja arvokas aihe sen vuoksi olisi "T y ö ko u l u a a t tee n s y n t y j a k e h i t y s Suo m e s s a", Nämä esimerkit suurista tehtävistä, jotka läheltä koskettelevat kansanopetusta. mutta ioilla sen ulkopuolellakin on merkitystä; riittäkööt. Lisäksi pyydän vielä aivan luettelomaisesti esitellä eräitä kasvatushistoriamme henkilöhahrnoia, joiden elämäkerrat ja niiden yhteydessä heidän aatteensa ja vaikutuksensaodottavat kirioittaiia: 1) 0 l a i Wa l Iin, Jyväskylän seminaarin ensimmäinen pedagogiikan Ie.htori, ensimmäisen suomalaisen kasvatus- ja opetusopin kirjoittaja, ensimmäisen suomenkielisen pedagogisen aikakauslehden "Koti ja koulu" perustajia ja toimittajia, Erkkylän yksityisen kansakoulun (Hausiärvellä) opettaja ennen. kansakouluasetuksen voimaantuloa, kansakoulun tarkastaja yrn. 2) Ch ari 0 t ta L y dee ken, Jyväskylän seminaarin alkuaikojen monivuotinen johtajatar, kansakoulun naiskäsitvön uranuurtaja ym. 3) K ar l G u s ta If G ö ö s, Jyväskylän seminaarin ensimmäinen voimistelun lehtori.,erehdyttävästi hänestä on arvovaltaisessa julkaisussa mainittu, että hän oli vailla aakkivalmistusta, vaikka tosiasiallisesta hän oli saanut aikansa parhaan mahdollisen voimistelunopettaianvalmistuksen Dresdenin ja Tukholman voimistelu opistoissa. flänen uraauurtava kirjallinenkin toimitansa ansaitsee huomiota. 4) Eri k A u g u s t Ii a g,f 0 r s, Jyväskylän seminaarin ensimmäinen musiikin lehtori sekä säveltäjä. 5) A x e l T ö 13 n u d d, tunnettu musiikkipedagogi, säveltäjä,
14 svtvttävä laulunopettaja ja ensimmäinen laulunopetuksen tarkastaja kouluhallituksessa. 6) Jaa k 0 L ä n k elä, Jyväskylän seminaarin ensirnmäinen äidinkielen lehtori, kansakoulun äidinkielen opetuksen edistäiä lukukirjojensa avulla, Helsingin yksityisen suomalaisen kansakoulun opettaja ennen kansakouluasetuksen julkaisemista yrn. 7) M i k a c l Ny,b e r g, Sortavalan seminaarin musiikin lehtori sekä tunnettu säveltäjä. 8) A u g u s t a B c r g rn a n, Sortavalan seminaarin ensimmäinen johtajatar, suomentaja vrn. Luetteloa voidaan vielä hyvin pitkälti jatkaa, mutta tyydyn vain mainitsemaan nämä nimet esimerkkeinä. Lisäksi biografioita ansaitsevat m 0 n et k a n s a k 0 u I u no p e t t a ia t, k a n- s a k 0 II 1II n t a r kas taj a t ja k 0 u l u 11 ali i t u k sen j ä s e- ne t, sellaiset, jotka tavallisen virkatyönsä lisäksi ovat huomattavasti vaikuttaneet kansanopetuksemrne kehitykseen. Arv. Läsnäoluat! Samalla kun pyydän laskea svdärnillenne edelläesittämiäni aja tuksia, kiinnitän vielä toiveen i siihenkin, että Seura saisi lisääntyvän jäsenmäärän muodossa sen toiminnalle elinvoimaa antavaa aatteellista tukea - sanon sitä aatteelliseksi siitä syystä, että jäsenmaksu on siksi vähäinen, että se nähdäkseni ei ole Seuraan liittyrnisen esteenä. Eri,tyisesti kiinnitäu toiveeni nuoreen kasvatushistorian harrastajien ja tutkijoiden polveen. Avatessani tällaisin ajatuksin Suomen Koulnhistorlallisen Seuran vuosikokouksen pyydän Seuran puolesta lausua Teidät tervetulleiksi.