KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 1 Maakuntahallitus I 20.04.2009 AIKA 20.04.2009 Klo 12:40-13:55 PAIKKA Puolangan kunnanviraston valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 115 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 116 Pöytäkirjantarkastajien valinta 5 117 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot 6 118 Vastine Markkinaoikeudelle. Maakuntavaltuuston päätös 16.2.2009 24. Tilintarkastusyhteisön valinta kaudelle 2009-2012 119 Lausunto Magnus Minerals Oy:n valtaushakemuksesta 9 120 Viranhoitomääräys maakuntajohtaja Alpo Jokelaiselle 10 121 Kainuun edustajat Euregio Karelian hallituksessa 2009-2010 122 Edustajan nimeäminen Kajaanin Kaupungin perustamaan romanityöryhmään 123 Valtuustoaloite: Maakunnan toimeentuloturvan käsittelyjonojen saattamisesta lain velvoittamalle tasolle 124 Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut 8 11 12 13 16
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 2 KOKOUSAIKA 20.04.2009 klo 12:40-13:55 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot Päätöksentekijät Jokelainen Alpo 12:40-13:55 puheenjohtaja ei osallistunut 120 aikana Piirainen Raimo 12:40-13:55 I varapuheenjohtaja Kinnunen Anneli 12:40-13:55 II varapuheenjohtaja Haataja Minna 12:40-13:55 jäsen Huttu Lauri 12:40-13:55 jäsen Kemppainen Tapani 12:40-13:55 jäsen Krogerus Timo 12:40-13:55 jäsen Lukkari Anne 12:40-13:55 jäsen Okkonen Arto 12:40-13:55 jäsen Sarparanta Tiina 12:40-13:55 jäsen Seppänen Juhani Pärkkä-Hietala Leena-Kaisa 12:40-13:55 jäsen 12:40-13:55 Vaalan kunnan edustaja ei osallistunut 123, 124 aikana Muut osallistujat Säkkinen Timo 12:40-13:55 mv:n puheenjohtaja Polvinen Osmo 12:40-13:55 mv:n I vpj Juntunen Hannu 12:40-13:55 mv:n II vpj Yliniemi Kalevi 12:40-13:55 sihteeri Pääkkönen Tuomo 12:40-13:55 sosiaali- ja terveysjohtaja Teittinen Jorma 12:40-13:55 kehittämisjohtaja Tuominen Anssi 12:40-13:55 koulutustoimialajohtaja Tolonen Asta 12:40-13:55 talousjohtaja ALLEKIRJOITUKSET Alpo Jokelainen Raimo Piirainen Kalevi Yliniemi Puheenjohtaja Puheenjohtaja 120 aikana Pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 115-124 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS.4.2009 Tapani Kemppainen.4.2009 Anneli Kinnunen
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 3 PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Kainuun maakunta -kuntayhtymän kanslia, Kauppakatu 1 torstaina 30.4.2009 kello 8.00-15.00 / 2009 toimistosihteeri Aila Kokkonen
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 4 Maakuntahallitus I 115 20.04.2009 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus MH 115 Kainuun maakunnan hallintosäännön 4 :n mukaan kokouskutsu on lähetettävä kokoukseen vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Esityslista, johon sisältyy selostus käsiteltävistä asioista sekä päätösehdotus, lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä (4 2 mom.). Maakuntahallitus I: Tämä esityslista on postitettu 15.4.2009 Maakuntahallitus totesi kokouksen olevan sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 5 Maakuntahallitus I 116 20.04.2009 Pöytäkirjantarkastajien valinta MH 116 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus I: Hallintosäännön 15 :n 3 mom. mukaan pöytäkirjan tarkastaa kaksi toimielimen kullakin kerralla valitsemaa jäsentä, ellei toimielin toisin päätä. Jos pöytäkirjantarkastajat eivät hyväksy pöytäkirjaa, se tarkastetaan toimielimen seuraavassa kokouksessa. Valitaan pöytäkirjantarkastajiksi Tapani Kemppainen ja Anneli Kinnunen. Hyväksyi.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 6 Maakuntahallitus I 117 20.04.2009 Pöytäkirjat, viranhaltijapäätökset ja lausunnot MH 117 Kainuun maakuntahallinnossa on valmistunut seuraavat kokouspöytäkirjat: - Koulutuslautakunta 2.4.2009 - Sosiaali- ja terveyslautakunta 1.4.2009 Viranhaltijapäätökset: - Maakuntajohtaja Alpo Jokelainen 17 - Vs. maakuntajohtaja Kalevi Yliniemi 21 - Hallintojohtaja Kalevi Yliniemi :t 72-80 - Henkilöstöjohtaja Juha Jääskeläinen 4 - Aluekehitysjohtaja Juhani Kärkkäinen :t 12-16 - Suunnittelujohtaja Hannu Heikkinen 11 - Tietohallintojohtaja Riitta Remsu :t 44-47 - Kehittämisjohtaja Jorma Teittinen :t 22-27 - Hankintapäällikkö Laila Härkönen :t 30-33 - Laskentapäällikkö Irma Kärnä :t 31-34 - Toimistopäällikkö Anja Martiskainen :t 21-22 - Sairaalainsinööri Pentti Keränen :t 38-42 ja 30 - Ruokahuoltopäällikkö Eila Heikkinen :t 10 ja 7 - Laskentasihteeri Pirjo Heikkinen :t 11-12 - Laskentasihteeri Raisa Heikkinen 34 - Palkkahallinnon tiiminvetäjä Hilja Helenius 11 Lausunnot: 1) Suunnittelujohtaja Hannu Heikkinen ja suunnittelija Martti Juntunen ovat an ta neet 1.4.2009 seu raa van sisältöisen lau sunnon Kainuun ympäristökeskukselle koskien lau suntopyyntöä Ympäristömi nisteriön esityk sestä Suomen Natura 2000 -verkostoehdo tuksen täy dentämiseksi: "Valtioneuvosto on tehnyt 8.5.2002 ja 2.6.2005 päätökset Natura 2000 -ver kostoa koske van Suomen ehdotuksen täydentämisestä. Päätöksistä tehty jen valitusten johdosta kor kein hallin to-oikeus on palaut tanut asian eräiden alueiden osalta valtioneuvostolle uu delleen käsiteltä väksi. Tämän johdosta ympäristöministeriö valmistelee lisäksi kolmea aluetta koskien ehdo tusta valtioneuvoston uudeksi päätökseksi. Kainuun maakunnassa tämä ehdo tus koskee Moi lasenvaaran aluetta Suomussal men kunnan Hossassa. Val tio neuvosto päättää kuulemis- ja lausuntokier roksen jälkeen luonnonsuoje lulain 64 :n 2 momentin mukaisesti Suomen Natura -verkostoehdotuksen täydentämisestä. Hossan retkeilyalue on toinen Suomen ensimmäisistä valtion omistamista retkeilyalueis ta ja se perustettiin syyskuussa 1979. Natura -verkostoon ehdotettu Moilasenvaaran alue (1559 ha) rajoittuu retkeilyalueeseen sen länsipuolella. Moilasenvaaran alue on suunniteltu liitettä väksi retkeilyalueeseen ja alueen suojelun toteutustapa on ulkoilulaki. Moilasenvaaran alue
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 7 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: täydentää Hossan retkeilyaluetta edustavilla luontotyypeillä sekä li sää retkeilyalueen matkai lullista ja virkistyskäyttöarvoja. Kainuun maakuntakaava on parhaillaan vahvis tettavana Ympäristöministeriössä. Maa kunta kaavassa ehdotettu Moilasen vaaran alue on otettu huomioon alueva raukse na (vir kistysalue / Hossan retkeily alue) ja alu een erityisominai suutta kuvaa valla merkinnällä (Natura 2000 -ver kostoon kuuluva tai eh dotettu alue)." Lisätietoja asiasta antaa hallintojohta ja Kalevi Yliniemi puh. 044-7101 767 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus päättää, ettei viranhaltijapäätöksiä ja pöytäkirjoihin merkittyjä päätöksiä oteta maakuntahallituksen käsitel täväksi ja merkitsee annetut lausun not tiedoksi. Hyväksyi.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 8 Maakuntahallitus I 118 20.04.2009 Vastine Markkinaoikeudelle. Maakuntavaltuuston päätös 16.2.2009 24. Tilintarkastusyhteisön valinta kaudelle 2009-2012 MH 118 Oy Audiator Ab on 30.3.2009 jättänyt Markkinaoikeuteen hakemuksen Kainuun maakunta -kuntayhtymän tilintarkastusyhteisön valintapää töksen kumoamiseksi. Maakuntavaltuusto valitsi 16.2.2009 tilintar kastusyhteisöksi kaudelle 2009-2012 KPMG Kunta Oy:n. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Audiatorin hakemus liitteenä nro 1. Audiatorin hakemuksessa vaaditaan myös päätöksen täytäntöönpanokieltoa. Maakunta on 2.4.2009 lähettänyt Markkinaoikeuteen vastineen, jossa pyydetään hylkäämään tämä vaatimus. Vastine täytäntöönpanokieltoon liitteenä nro 2. Markkinaoikeus on 2.4.2009 päivätyllä kirjeellä antanut maakunnalle tilaisuuden varsinaisen vastineen antamiseen Audiatorin hakemuksen johdosta. Vastine pyydetään toimittamaan 27.4.2009 mennessä. Maakunnan hallinnossa on valmisteltu hakemukseen vastinetta. Maakuntahallituksen työjärjestyksen 5 10)-kohdan mukaan maakuntahallitus antaa selityksen valtuuston päätöksestä tehdyn valituksen johdosta. Vastine hakemukseen jaetaan kokouksessa. Liite nro 3. Maakuntajohtajan muutettu ehdotus: Lisätietoja asiasta antaa sisäinen tarkastaja Harri Turkulainen p. 044 7100 866 tai etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus antaa Markkinaoikeudelle liitteen 3 mukaisen vastineen Audiatorin hakemukseen. Maakuntahallitus antaa Markkinaoikeudelle korjatun liitteen 3 mu kaisen vasti neen Audiatorin hakemukseen. Maakuntahallitus: Maakuntahallitus hyväksyi muutetun ehdotuksen.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 9 Maakuntahallitus I 119 20.04.2009 Lausunto Magnus Minerals Oy:n valtaushakemuksesta MH 119 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt Kainuun maakunta -kuntayhtymältä lausuntoa Magnus Minerals Oy:n valtaushakemuksesta. Valtausalueet si jaitsevat Sotkamon kun nassa Naapurin vaaran alueella. Valtaushakemus koskee kaivoslain mukaista tutkimuslupaa (valtausoi keus) malmin etsi misek si. Mikäli tutkimuslupa myönnetään, saa hakija oi keuden suorittaa malminetsintä tutkimuksia. Työ- ja elinkeinoministeriö te kee hakemusasiassa päätöksen vasta sen jäl keen, kun ministeriö on va rannut maanomistajille ja muille asianosaisille mahdollisuuden lausua mie lipiteensä ha kemuksen johdosta. Samalla varataan alueen kunnalle sekä pai kalliselle ympäristökeskuksel le ja tarvittaessa myös muille viranomaisil le mahdollisuus antaa lausuntonsa asian johdosta. Kainuun maakuntakuntayhtymän lausunnon ovat valmistelleet ympäristöterveydenhuollon-, suunnittelun- ja kehittämisen tulosalu eet. Liite nro: 4 Maakuntajohtajan muutettu ehdotus: Lisätietoja antavat Martti Juntunen puh. 044-710 0850 ja Päivi Nykänen puh. 044 710 0830 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus antaa liitteen nro: 4 mukaisen lausunnon. Maakuntahallitus antaa korjatun liitteen nro: 4 mukaisen lausunnon. Maakuntahallitus hyväksyi muutetun ehdotuksen.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 10 Maakuntahallitus I 120 20.04.2009 Viranhoitomääräys maakuntajohtaja Alpo Jokelaiselle MH 120 Hallintojohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Maakuntavaltuuston päätöksestä (16.2.2009 25) valita maakuntajohtajan virkaan Alpo Jokelainen on kunnallisvalitusaika päättynyt eikä valituksia ole jätetty. Valittu on antanut hyväksytyn lääkärinlausunnon terveydentilastaan jo aikaisemmin. Lain Kunnallisesta viranhaltijasta 9 :n mukaan viranhaltijalle on annettava viranhoitomääräys, josta ilmenee ainakin hänen virkanimikkeensä, virkasuhteen kestoaika, määräaikaisuuden peruste, mahdollinen koeaika, virantoimituksen alkamisajankohta, pääasialliset tehtävät tai niiden määräytymisperuste ja palkkauksen perusteet. Lisätietoja asiasta antaa hallintojohtaja Kalevi Yliniemi puh. 044-7101 767 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus antaa maakuntajohtaja Alpo Jokelaiselle määräyksen ottaa virka vastaan 1.5.2009 alkaen. Virkasuhde on määräaikainen lakiin Kainuun hallintokokeilusta perustuen. Määräaika on lain mukaan vaalikauden 2009-2012 ja se jatkuu enintään siihen asti, kun maakuntajohtajan viranhoito on järjestetty vaalikauden päättymisen jälkeen. Maakuntajohtajan tehtävät on määritelty laissa Kainuun hallintokokeilusta ja maakuntahallituksen johtosäännössä. Palkkaukseen ja virkaan sovelletaan kunnallista virka- ja työehtosopimusta. Maakuntajohtajan kokonaispalkka päätetään pitää entisen kokoisena (10 536,96 euroa). Maakuntajohtajalle myönnetään lomavuodelle 2009 täysi 38 vrk:n lomaoikeus. Hyväksyi. Maakuntajohtaja Alpo Jokelainen poistui kokouksesta jäävinä (asian osainen). Puheenjohtajana oli tämän asian aikana varapuheenjohtaja Raimo Pii rainen.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 11 Maakuntahallitus I 121 20.04.2009 Kainuun edustajat Euregio Karelian hallituksessa 2009-2010 MH 121 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Kainuu, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Pohjanmaa yhdessä Karjalan tasavallan kanssa muodos tavat rajanylittävän yhteistyöalueen, Euregio Karelian, joka on perustettu yhtäpitävillä päätök sillä vuonna 2000. Euregio Karelia on jatkuva prosessi, jossa yhteistyötä tehdään konkreettisella ta solla rajan molemmin puolin yhteisen päämäärän hyväksi. Euregio Karelian teh tävänä on edistää ra ja-alueyhteistyötä helpottamalla kanssakäymistä rajan yli, li säämällä ihmisten hyvinvointia ra jan molemmin puolin sekä edistämällä demo kratian toteutumista. Yhteistyön pääsuunnat on määritelty yhteisessä ohjelmas sa ("Yhteinen rajamme"). Ohjelmaa arvioidaan vuosittain ja määritellään kullekin vuodelle yhteistyön pai nopisteet, joita edistetään rajan molemmilla puolin alueellisesti ja valtakunnalli sesti. Euregio Karelian hallitus kokoontuu yhden kerran vuodessa ns. huippu-/vuosiko koukseen. Hallitus on yhteistyön päälinjoja määrittelevä poliittinen foorumi, jossa on kuusi edustajaa Karjalan tasavallasta ja kuusi edustajaa Suomesta. Suo men osapuolen puheenjohtajuus kiertää vuosittain. Vuonna 2007 puheenjohtajavuoro on Kainuulla. Kokoukseen kutsutaan ul komi nisteriön ja sisäasiainministeriön se kä EU:n edustajat. Lisäksi ko koukseen osallistuvat käsiteltävien asioiden asian tuntijat molemmin puolin rajaa. Hallituksella on yhteinen sihteeris tö. Kainuuta edustivat kaudella 2007-2008: Maakuntajohtaja Hannu Leskinen (va ralla maakun tavaltuuston puheenjohtaja Timo Korhonen) ja maakuntavaltuuston I. varapuheenjohtaja Os mo Polvinen (varalla maakuntahallituksen I varapuheen johtaja Raimo Piirainen). Lisätietoja asiasta antaa hallintojohtaja Kalevi Yliniemi puh. 044-710 1767 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus valitsee Kainuun edustajiksi Euregio Karelian hallitukseen kaudelle 2009-2010 maakunta johtaja Alpo Jokelaisen (varal la maa kuntaval tuuston I varapuheenjoh taja Osmo Polvi nen) ja maa kunta valtuuston puheenjohtaja Timo Säkkisen (va ralla maakuntahal lituk sen I varapu heenjohtaja Raimo Piirainen). Hyväksyi.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 12 Maakuntahallitus I 122 20.04.2009 Edustajan nimeäminen Kajaanin Kaupungin perustamaan romanityöryhmään MH 122 Kajaanin kaupunginhallitus on päättänyt perustaa roma nityöryhmän ja nimesi työryhmän jäseneksi ja koollekutsujaksi sivis tystoimialan talouspäällik kö Osmo Kurkisen se kä jäseniksi romani asiain neuvottelukunnan jäsenen, pe rusopetuksen maahanmuuttaja työn koordinaattori Mirja Junttilan ja romaniasiain neuvottelukunnan jäsenen Viljo Tammisen. Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Työryhmän tehtävänä on kehittää romaniväestön oman osallistumisen mahdolli suuksia pai kallisesti, edistää viranomaisten ja romanien välistä vuorovaikutusta, kehittää opetusta, työlli syyttä jne. Työryhmässä romanien edustajat voivat ta sa-arvoisesti yhdessä kunnan virka miesten ja luottamushenkilöiden kanssa teh dä kuntakohtaista kehittämistyötä romanien elin olojen parantamiseksi. Samalla kaupunginhallitus esittää, että seuraavat tahot nimeävät edustajansa työryhmään: Romaniasiain neuvottelukunta - 3 paikallista romanihenkilöä - työvoimaviranomaiset - Kiinteistö Oy Kajaanin Pietari - Kajaanin ev.lut. seurakunta - Kainuun maakunta -kuntayhtymä Lisäksi kaupunginhallitus esittää, että Pohjois-Suomen Romaniasiain neuvottelu kunnassa työskentelevä suunnittelija voi osallistua työryhmän kokouksiin. Lisätietoja asiasta antaa hallintojohtaja Ka levi Yliniemi puh. 044-7101 767 tai sähkö postitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus nimeää Kainuun maa kunta -kuntayhtymän edustajaksi perhepalveluiden vastuualuepäällikkö Pertti Markkasen. Hyväksyi.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 13 Maakuntavaltuusto 29 16.02.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 87 01.04.2009 Maakuntahallitus I 123 20.04.2009 Valtuustoaloite: Maakunnan toimeentuloturvan käsittelyjonojen saattamisesta lain velvoittamalle tasolle 157/18/180/2009 MV 29 Maakuntavaltuusto: STLTK 87 Pöytäkirjaan merkittiin valtuutettu Vesa Kaikkosen esittämä Vasemmistoliiton valtuustoryhmän (11 valtuutetun allekirjoittama; Korhonen Jou ko, Im mo nen Kau ko, Räisä nen Aki, Polvinen Osmo, Haataja Minna, Pii rai nen Mauri, Kyl lönen Merja, Kaikkonen Vesa, Niskanen Marko, Mylly lä Raili, Ron kainen Tauno) seuraavan sisältöinen valtuustoaloi te: "Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi. Toimeentulotuki myönnetään hakemuk sesta yleensä kuukaudeksi kerrallaan. Tukea maksetaan se määrä, jolla asiakkaan tukee oikeuttavat menot ylittävät hänen tulonsa ja va ransa. Kainuussa on ollut ongelmana jo usein vuosien ajan toimeen tuloturvan käsittelyjonojen pituus. Ne ovat olleet parhaillaan 12 vii kon mittaiset. Tällä hetkellä ne ovat "vain" 3-4 viikon mittaiset, eli noin 20 työpäivää. Lain mukaan päätösten käsittely pitäisi tapahtua 7 työpäivässä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä tekee aloitteen, jot ta Maakunnassamme panostetaan toimeentuloturvan käsittelyjono jen purkamiseen ja saatetaan tilanne aidosti lain velvoittamalle tasol le." Maakuntavaltuuston työjärjestyksen 21 :n mukaisesti maakuntavaltuusto päätti lähettää valtuustoaloitteen maakuntahallituksen valmisteltavaksi. Toimeentulotukihakemusten keskimääräi nen käsittelyaika on noin viisi (5) päivää. Noin 70% hake muksista saadaan käsitellyksi lain sää tä mäs sä määräajassa, joka on seitsemän (7) arki päivää. Käsittely ti lanne vaihte lee toi mipis teittäin. Kajaanissa uusien hake musten kä sittely aika on vii mei sen vuoden aikana vaihdellut 2,5-5 viikon välil lä (vii me kesän pa himpina ruuhkaviikkoina 6-7 viik koa). Jatkokuu kaudet käsitellään määrä ajassa. Muissa toimipisteissä on pääsään töisesti pystytty py symään määräajan puit teissa. Tosin ongelma on se, että niissä kaik ki ha kemukset jätetään samanaikaisesti
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 14 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: kuukau den vaih teessa, min kä vuoksi on vaikeuksia saada kaikkiin päätös seitse mässä (7) arkipäi vässä. Joi denkin hakemusten käsit tely kes tää 10-12 arkipäi vää. Hakemusten määrän voi ennustaa kasva van jatkossa taantuman edetessä, mikä tuo lisäpai netta käsittelylle. Nyt on esiin noussut myös sellainen ilmiö, että ammattiliittojen työttömyys kassat eivät suoriudu ansiosidon naisten työttömyyspäi värahojen hakemus ten käsittelystä. Esimer kiksi metalliliiton kassan käsittelyaika on parhaillaan noin 2,5 kuukautta. Kassat ke hottavat huolestuneita jäseniään hakemaan toimeentulotukea kun nista. Tämä lisää toi meentulotukihake musten määrää ja hidas taa osaltaan niiden käsittelyä. Onneksi Kela on ai nakin toistai seksi pystynyt käsittele mään omat hake muksensa kohtuullisen no peasti. Olemme huomioineet tilanteen ja ryhtyneet toimenpiteisiin käsittelyajan saamiseksi lain sää tämän määräajan puitteisiin. Toukokuun alkuun mennessä ka jaanilaisten hakemus ten käsit telyyn lisätään alkuvuoden aikana yhteen laskien neljän (4) henkilön työpanos. Osa tästä on jo saatu. Kajaanin sosiaalipal velukeskukseen tulee kaksi (2) uut ta va kinaista toi meentulotukisih teeriä, joista toinen siirtyy ela tustur vas ta sen siirtyessä Kelalle ja toi nen on siirretty henkilös tö palveluista. Hei dän lisäkseen "ostamme" yhden henkilön työpanok sen hakemus ten käsitte lyyn ja toi sen niiden vastaanottoon kuntayh tymän va ra henki löstöstä. Lisäksi saamme kajaa ni laisten hakemus ten käsitte lyyn yh den osa-aikaisen työntekijän työpa noksen (8-9 työpäivää/kk) Kuh mon ter veysasemalta huhtikuun alusta ja samoin 50%:n työpa nok sen Suomus salmelta. Tä män lisäksi tu lemme siirtä mään maakun nan eri toimipis teiden elatusturvasihteereille muun ohella toimeen tulotukiasioita vapautu van kapasi teetin tilalle. Siis lyhyesti: Kajaaniin noin neljän (4) henki lön työpanoksen lisäys ja muille paikkakun nille jonkin verran työpa nosta li sää toimeen tu lotukihakemusten kä sittelyyn. Näillä toimenpiteillä pyritään sa malla myös siihen, että sosiaalityöntekijöi den ja -ohjaa jien työpanosta saadaan suun natuksi ny kyistä enemmän heidän am ma tillista koulu tustaan vas taaviin tehtäviin eli asiakkaiden sosiaalisten ongelmien sel vit telyyn ja ratkai sujen etsi miseen niihin. Tarve tähän kasvaa taantuman edetessä. Myös alkuvuonna käynnistynyt kuntouttavan työ toiminnan tun tuva laajennus tulee ai heut tamaan lisätyötä sosiaalitoimistojen so si aali työntekijöille ja -ohjaajille. Lisätietoja asiasta antavat perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara, puh. 08 6155 4242, 044 750 2424 ja sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen, puh. 044 777 3033 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Sosiaali- ja terveyslautakunta
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 15 Sosiaali- ja terveyslautakunta: 1) merkitsee tiedoksi perhepalveluissa laaditun selvityksen toimen piteistä joilla maakunnan toimeentuloturvan käsittelyjonot saatetaan lain velvoittamalle tasolle. 2) saattaa selvityksen tiedoksi edelleen maakuntahallitukselle ja edel leen valtuustolle. Hyväksyi päätösehdotuksen. Perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 12:12. MH 123 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se merkitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan selvityksen tiedoksi. Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että se toteaa aloitteen loppuun käsi tellyksi. Hyväksyi.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 16 Sosiaali- ja terveyslautakunta 18 28.01.2009 Maakuntahallitus I 124 20.04.2009 Kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon järjestäminen ja perittävät asiakasmaksut STLTK 18 Kainuun kunnissa kehitysvammaisten koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on järjestetty perusopetuslain mukaisena toimintana, muutamissa tapauksissa päivähoitolain mukaisena toimintana. Kehitysvammalain mukaisena ko. toiminta ei ole ollut. Kunnat ovat määritelleet toiminnasta perittävän asiakasmaksun kuntakohtaisesti ja perineet kaikilta lapsilta saman maksun myös kehitysvammaisten lasten osalta. Suomussalmen kunta ja Kajaanin kaupunki ovat kyseenalaistaneet kuntien järjestämis- ja maksuvelvollisuuden kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivähoidon osalta, ja myös kehitysvammaisten lasten perheet ovat kysyneet toiminnan maksuttomuutta vedoten kehitysvammalakiin. Asiaan liittyen on käyty 9.12.2008 neuvottelu, jossa oli mukana Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhepalveluiden, Kajaanin kaupungin ja Suomussalmen kunnan viranhaltijoita. Neuvottelussa ei päästy yksimieliseen näkemykseen asiasta ja päätettiin, että asia viedään maakuntavaltuuston käsittelyyn ja sitä ennen pyydetään kuntien lausunnot asiaan. Perusopetuslain muutoksella 1135/2003 säädetään aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisestä ensimmäisen ja toisen vuosiluokan sekä sitä vanhemmillekin erityisopetuksessa oleville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa. Toiminnan järjestämistä varten myönnetään rahoitusta perustamishankkeisiin ja käyttökustannuksiin opetus- ja kulttuuritoiminnan rahoitusta koskevan lain mukaisesti. Aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea kodin ja koulun kasvatustyötä sekä lapsen tunne-elämän kehitystä ja eettistä kasvua. Lisäksi aamu- ja iltapäivätoiminnan tulee edistää lasten hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä ennalta ehkäistä syrjäytymistä ja lisätä osallisuutta. Perusopetuslain mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä kuukausimaksu. Maksu voidaan jättää perimättä tai sitä voidaan alentaa, jos huoltajan elatusvelvollisuus, toimeentuloedellytykset tai huollolliset näkökohdat huomioon ottaen siihen on syytä. Päivähoitolain mukaan lasten päivähoitoa voivat saada lapset, jotka eivät vielä ole oppivelvollisuusikäisiä sekä milloin erityiset olosuh teet sitä vaativat eikä hoito ole muulla tavoin järjestetty, myös sitä vanhemmat lapset. Kouluikäisten lasten sijoittaminen alle koulu ikäisten
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 17 lasten ryhmään ei kuitenkaan anna lapsille mahdollisuuksia heidän ikätasoa vastaavan toimintaan. Päivähoidosta peritään asiakasmaksulain 7 a :n mukainen maksu. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain 1 :n mukaan erityishuoltoa annetaan henkilölle, jonka kehitys tai henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja joka ei muun lain nojalla voi saada tarvitsemaansa palvelua. Erityishuollon tarkoituksena on edistää suoriutumista päivittäisistä toiminnoista, hänen omintakeista toimeentuloaan ja sopeutumistaan yhteiskuntaan sekä turvata hänen tarvitsemansa hoito ja muu huolenpito. Mikäli kunnassa tai lähikuntien kesken on riittävä määrä kehitys vammaisten erityishuollon tarpeessa olevia kouluikäisiä lapsia, ilta päivätoimintaa voidaan järjestää myös kehitysvammalain 2 pykälän 10. kohdan mukaisena muuna erityishuollon toteuttamiseksi tarpeel lisena toimintana. Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain mukaan kehitysvammaisten erityishuolto on maksutonta lukuun ottamatta kehitysvammaisen ylläpitoa. Alle 16-vuotiaalle annettava osittainen ylläpito on kuitenkin maksutonta. Erityishuoltona järjestettävään toimintaan tarvittavat kuljetukset tulee järjestää myös erityishuoltona. Valtakunnallista toimintalinjaa kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnassa on selvitetty Suomen kuntaliiton ja sosiaali- ja ter veysministeriön virkamiesten kautta. Selvityksen perusteella on käy nyt ilmi, että yhtenäistä valtakunnallista toimintamallia ei ole, vaan kunnat toimivat eri tavoin. Myöskään STM ja opetusministeriö eivät ole pystyneet antamaan yhtenäistä kannanottoa asiasta. Kuntaliiton näkemyksen mukaan pääsääntönä on, että aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään ns. normaalisuusperiaatteen mukaan. Jos kuitenkin kehitysvammaisen lapsen erityishuolto-ohjelmaan on merkitty aamu- ja iltapäivätoiminta lapsen erityishuoltoon kuuluvana, niin silloin ap/ip-toiminta myönnetään erityishuoltona, joka voidaan toteuttaa aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä. Tällöin toiminta on lapselle maksutonta ja siihen kuuluu myös erityishuollon saamiseksi välttämättömät kuljetukset. Siihen, merkitäänkö ap-/ip-toiminta erityishuolto-ohjelmaan ratkaistaan paikallisesti lapsen ja kehitys vammahuollon palveluiden tilanteen mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriö on tuonut esille seuraavat asiat: Vammaispolitiikan tavoitteena on yleisten palvelujen ensisijaisuus, minkä seurauksena yleiset palvelut tulee järjestää siten, että ne soveltuvat mahdollisimman monille. Sosiaaliviranomaiset järjestävät vammaisen lapsen päivähoidon ensisijaisesti osana yleistä päivä hoitoa. Tarvittaessa lasta ja hoitoyhteisöä tuetaan erityisin tukitoi min.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 18 Sosiaali- ja terveysjohtajan ehdotus: Opetusviranomaiset huolehtivat vammaisten lasten opetuksen järjestämisestä. Tarvittaessa vammaista lasta ja hänen opettajaansa tuetaan järjestämällä hänen tarvitsemansa ylimääräinen tuki. Erityispalvelujen tavoitteena on yhdenvertaisuuden turvaaminen. Erityispalvelut tulevat kysymykseen silloin, kun yleiset palvelut eivät tuettuinakaan ole sopeutettavissa vammaisen lapsen tarpeiden mukaisiksi. Mikäli toiminto tai palvelu järjestetään erityispalveluina silloinkin, kun toimiva palvelu olisi mahdollista järjestää yleisenä pal veluna, joudutaan kielletyn erityiskohtelun, syrjinnän, alueelle. Ottaen huomioon perustuslain yhdenvertaisuussäännös sekä vammaispolitiikan yleisten palvelujen ensisijaisuuden periaate vammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminta tulee ensisijaisesti järjestää yhdessä muiden lasten kanssa osana perusopetuslain mukaista toimintaa. Joissakin tapauksissa opetustoimen järjestämään iltapäivätoimintaan osallistuvaa vammaista lasta sekä ryhmää on tarpeen tukea koulutoimen tai sosiaalihuollon erityisin toimenpitein. Tällaisia eri tyistoimenpiteitä ovat mm. avustajan sijoittaminen ryhmän tai vam maisen lapsen tueksi. Tällöin kysymyksessä on positiivinen erityis kohtelu, jolla vammaisen lapsen osallistumismahdollisuudet turva taan. Erityistilanteissa voidaan iltapäivätoimintaa tai -hoitoa järjestää myös sosiaalihuollon lainsäädännön perusteella sosiaalihuollon toi mintana. Mikäli aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään vammaisille lapsille ilman perusteltua syytä muista erillään, kysymyksessä on vammaisten lasten erilliskohtelu, jota voidaan pitää perustuslain vastaisena. Lainsäädäntöpohjan kirjavuudesta johtuen myös toiminnan asiakasmaksukäytäntö on muodostunut kirjavaksi. Johtavana periaatteena on, että kuntalaisia kohdellaan yhdenvertaisesti. Yhdenvertaiseen kohteluun kuuluu myös se, että vammaisuuden vuoksi tarvittavasta erityispalvelusta ei peritä asiakasmaksua. Yleisistä palveluista voidaan periä yleisten maksuperusteiden mukainen asiakasmaksu, jota voidaan myös kohtuullistaa. Maksuttomaksi erityispalveluksi voidaan katsoa aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen kolmannesta kouluvuodesta eteenpäin, kos ka tällöin iltapäivätoimintaa tarvitaan vammaisuudesta johtuvista syistä. Lisätietoja asiasta antavat perhepalvelujohtaja Helena Ylävaara, puh. 08 6155 4242, 044 750 2424 ja sosiaali- ja terveysjohtaja Tuomo Pääkkönen, puh. 044 777 3033 tai sähköpos tit se etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää maakuntahallitukselle ja edelleen valtuustolle päätettäväksi, että Kainuussa kehitysvam maisten
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 19 Sosiaali- ja terveyslautakunta: lasten aamu- ja il tapäivähoidon järjestäminen kuuluu edel leen Kainuun maakunnan peruskuntien tehtäviin samoin kuin mui denkin koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen pe rusopetuslain tai päivähoitolain perusteella. Mikäli kehitysvammainen lapsi tarvitsee aamu- ja iltapäivätoimintaa pidempään kuin muut lapset (1- ja 2 -luokkalaiset), perheelle toiminta on maksutonta, jolloin kunta luopuu maksun perinnästä, eikä myöskään peri ko. asiakasmaksua Kainuun maakunta -kuntayhtymältä. Pääsääntöisesti vanhemmat kuljettavat lapsensa itse iltapäivähoidosta kotiin. Mikäli kehitysvammaisen lapsen kuljetuksia kodin ja aamu- ja iltapäivähoidon välillä ei pystytä järjestämään koululaiskul jetusten yhteydessä vaan ne joudutaan järjestämään erilliskuljetuksina, kunnat järjestävät kuljetukset ja Kainuun maakunta -kuntayhtymä vastaa kuljetuskustannuksista. Maakuntavaltuusto pyytää ennen asian käsittelyä peruskunnilta lausunnot asiasta. Hyväksyi päätösehdotuksen. MH 124 Asiasta on pyydetty ja saatu kuntien lausunnot. Yhteenveto Kainuun kuntien antamista lausunnoista Sotkamon kunta hyväksyy järjestelyt ja asiakasmaksut lautakunnan esityksen mukaisesti. Kuhmon kaupunki jatkaa nykyistä toimintatapaansa, joka on järjestetty lautakunnan esittä mällä tavalla eikä järjestämistapaan ole tarkoitusta tehdä muutosta. Suomussalmen kunta toteaa päätöksessään, että Kainuun maakunta -kuntayhtymän perhe palvelut voi erityistilanteessa joutua järjestämään kehitysvammaisten koululaisten aamuja il tapäivätoimintaa erityishuoltona eikä ota muilta osin kantaa järjestämisvelvollisuuteen. Hyrynsalmen ja Paltamon kunnat toteavat lausunnoissaan, että Kainuun maakunta -kuntayhtymälle kuuluu velvollisuus huolehtia kehitysvammaisten erityishuoltona annetussa laissa säädetyistä tehtävistä. (Laki Kainuun hallintokokeilusta 324/2003). He katsovat näin ollen ke hitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivähoidon järjestämisvastuun kuuluvan kuntayhtymäl le.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 20 Puolangan kunta toteaa lausunnossaan, että jos kehitysvammainen lapsi tarvitsee aamu- ja iltapäivähoitoa vammastaan johtuen enemmän kuin muut samanikäiset kunnan päätöksen mukaisesti, tällainen palvelu on Kainuun maakunta -kuntayhtymän kustannettavaa kehitys vammaisten erityishuoltoa. Perusopetuslain mukaisen aamuja iltapäivähoidon järjestää kunta päättämiensä perusteiden mukaan kehitysvammaisille lapsille samoin perustein ja tak soin kuin muillekin. Puolanka vaatii pikaisesti selvitystä niistä harmaista vyöhykkeistä, joissa maakunnan ja kuntien tehtävä- ja kustannustenjako poikkeaa eri kuntien alueella. Ristijärven kunta toteaa, että vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoi mista vastuu Kainuussa kuuluu Kainuun maakunta -kuntayhtymälle. Suomussalmen, Hyrynsalmen, Paltamon ja Ristijärven ovat kuljetusvastuusta ja järjeste lyistä ja kustannusten jaostoa samaa mieltä lautakunnan esityksen kanssa. Suomussalmen, Hyrynsalmen, Paltamon ja Ristijärven kunnat ilmoittavat asiakasmaksujen osalta, et tä kunnilla tulee olla oikeus periä kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivähoidon asiakasmak sut Kainuun maakunta -kuntayhtymältä. Kajaanin kaupunki on jatkossakin valmis järjestämään vammaisten lasten aamu- ja iltapäivä toimintaa nykyisellä tavalla, mutta siltä osin kuin aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä tarvitaan normaalista poikkeavaa erityishuoltoa, kustannusvastuun tulee olla Kainuun maa kunta -kuntayhtymällä. Jos vammaisella ei ole erityishuollon tarvetta, aamu- ja iltapäivätoi minta voidaan järjestää perusopetus lain mukaisena toimintana myös vammaisten lasten osalta. Kajaanin kaupunki viittaa päätöksessään, että vammaisten lasten tarvitsemat avusta japalvelut aamu- ja iltapäivätoiminnassa eivät kuulu ns. normaalipalveluihin, vaan silloin kyse on erityishuoltona järjestettävistä palveluista. Kajaani ilmoittaa, että tällä hetkellä on Kale van ja Väinölän koulujen aamu- iltapäivätoiminnan piirissä 22-24 oppilasta, jotka eivät heidän käsityksensä mukaan voi olla normaalin perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoimin nan piirissä. Kajaanin kaupunki on kuljetusvastuusta ja järjestelyistä ja kustannusten jaos toa samaa mieltä lautakunnan esityksen kanssa. Kainuun kuntien näkemykset kehitysvammaisten lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestä misestä eroavat hyvin paljon toisistaan. Kaikissa lausunnoissa ei ole otettu selkeästi kantaa lautakunnan esitykseen. Lausunnoissa viitataan myös hallintokokeisluta annetun lain tekstiin, jonka mukaan kehitysvammaisten erityishuolto kuuluu maakunnan tehtäviin. Kuljetusvastuusta ja järjestelyistä ja kustannusten jaosto Kainuun kunnat ovat samaa mieltä lautakunnan esityksen kanssa. Viisi kuntaa ilmoittaa, että kuntien tulee voida periä asiakasmaksut Kainuun maakunta -kuntayhtymältä.
KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 8/2009 21 Maakuntajohtajan ehdotus: Maakuntahallitus: Maakuntajohtajanmuutettu ehdotus: Vaala ei osallistu tämän asian käsittelyyn. Lisätietoja asiasta antavat Liisa Horttana puh. 044-750 2160 ja Kalevi Yliniemi puh. 044-710 1767 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuu.fi. Maakuntahallitus päättää hyväksyä sosiaali- ja terveyslautakunnan ehdotuksen. Maakuntahallitus päättää hyväksyä sosiaali- ja terveyslautakunnan ehdotuksen. Asian täsmennys otetaan käsittelyyn maakuntahallinnon jatkovalmis te lussa. Maakuntahallitus: Hyväksyi muutetun ehdotuksen.