Pertti Nieminen Kouvolan hovioikeuden presidentti Oikeuslaitospäivä 15.3.2013 Helsinki Lainkäytön onnistumisen keskeisistä edellytyksistä tuomioistuimen näkökulmasta Arvoisat oikeuslaitospäivän osanottajat! 1. Kiitos Kiitän mahdollisuudesta käyttää puheenvuoron aiheesta "Lainkäytön onnistumisen keskeisistä edellytyksistä tuomioistuimen näkökulmasta". Koska olen tehnyt työurani yleisten tuomioistuinten puolella ja viimeiset runsaat 14 vuotta hovioikeudessa, tarkastelen aihetta enimmäkseen tästä näkökulmasta. Lainkäytön onnistumisen edellytykset ovat asiakokonaisuus, jonka tarkastelussa on tarpeen luoda edes lyhyt katsaus myös seuraaviin asioihin: Mitkä ovat tuomioistuinten tehtävät ja lainkäytön tavoitteet? Miten tuomioistuimet selviytyvät tehtävistään? Millaisia epäkohtia lainkäytössä on? Mitkä ovat keskeiset edellytykset ja tekijät lainkäytön onnistumisessa? Nämä asiat ovat kaiken aikaa työn alla: laajassa mittakaavassa oikeusministeriössä sekä yhteistyönä sen, oikeuslaitoksen eri osapuolten ja lakimiesjärjestöjen kesken, viimeksi oikeusturvaohjelman neuvottelukunnassa ja pienemmissä puitteissa kussakin tuomioistuimessa. Lainkäytön onnistumiselle on välttämätöntä, että oikeusministeriö ja oikeuslaitos kantavat yhdessä vastuuta lainkäytön edellytyksistä. 2. Tuomioistuinten tehtävistä ja lainkäytön tavoitteista Lainkäyttö on tuomioistuinten tärkein tehtävä. Muut tehtävät kuten talous-, henkilöstö- ja oikeushallinto, asiakaspalvelu, viestintä, arkistointi, koulutus, yhteistoiminta, lainkäytön valvonta ja eräät muut toiminnat ovat pääosin lainkäyttöä tukevia tehtäviä.
Lainkäytön pitää olla tuloksellista: laadukasta, ennustettavaa sekä toteutua kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin. Näiden tavoitteiden pitää olla tasapainossa keskenään kunkin asian laadun, laajuuden, intressin ja muiden tekijöiden puitteissa. 2 3. Toimintaympäristön muutoksista Toimintaympäristö oli kohtalaisen vakaa vielä 1970- ja 1980 luvuilla. Niiden jälkeen muutos on ollut pysyvää. Kansainvälistyminen sekä ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien aikaisempaa vapaampi liikkuminen ovat merkinneet muutoksia lainsäädännössä ja kansainvälisissä sopimuksissa. Asiakannoissa tuomioistuimissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Turvapaikka-asiat, ihmiskauppa, taloudellinen rikollisuus, rahanpesu, järjestäytynyt ja kansainvälinen rikollisuus, julkiset hankinnat, maankäyttö-, rakentamis- ja ympäristö-, kartelli- ja kilpailuasiat ovat nykyisin lainkäytön tavanomaista tehtäväkenttää. Erityisesti eteläisessä Suomessa ulkomaalaistaustaisen väestön määrä on jo kohtalaisen suuri. Monikulttuurisuus ja tulkin käyttö ovat usein toistuvia piirteitä oikeudenkäynnissä. Väestön keskittyminen pääkaupunkiseudulle sekä Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään, Kuopioon ja Ouluun sekä osaksi myös tuomioistuinten yhdistämiset ovat johtaneet siihen, että asia- ja työmäärä näiden paikkakuntien tuomioistuimissa on kasvanut. IT-järjestelmien muutokset ovat jatkuvia, varsinkin henkilöstö- ja taloushallinnon puolella. Osin ne helpottavat ja osin hankaloittavat työtä. Valtion taloudellinen tilanne johtaa enenevässä määrin siihen, että on tultava toimeen aikaisempaa vähemmillä varoilla. Säästökohteina ovat henkilöstö ja toimitilat. Toimintaympäristön muutokset asettavat lainkäytölle uusia vaatimuksia. Oikeusministeriö vastaa tuomioistuinten toimintaedellytyksistä, ja tuomioistuimet lainkäytöstä. Työn- ja vastuunjako on selvä. Viime vuodet ovat osoittaneet vielä aikaisempaa selvemmin, että emme selviydy ilman yhteistyötä oikeusministeriön ja oikeuslaitoksen eri toimijoiden välillä. Sen tulee perustua luottamukseen ja avoimuuteen sekä yhteisymmärrykseen siitä, mitkä ovat selviytymiskeinot lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. Näiden lisäksi tarvitaan päätöksenteko- ja toteuttamiskykyä sekä taitoa hankkia tarvittavat varat uudistuksiin.
3 4. Epäkohdista ja puutteista lainkäytössä Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta poikkeuksellisen paljon langettavia tuomiota oikeudenkäyntien viivästymisestä. Kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja on erityisesti laajoissa talousrikosasioissa. Esitutkinta ja joissain tapauksissa myös syyteharkinta kestävät niin pitkään, että oikeuden loukkaus on jo tapahtunut ennen asian vireille tuloa käräjäoikeudessa. Käsittely myös tuomioistuimessa kestää joskus kohtuuttomasti. Näin on erityisesti laajoissa, vaikeissa tai muutoin työläissä asioissa lähes kaikissa tuomioistuimissa. Toisena epäkohtana on pidetty sitä, että käsittelyajoissa on merkittäviä eroja joidenkin tuomioistuinten välillä. Yhdenvertaisuus oikeuden saamisessa ei toteudu. Resurssien vajavuus tapaa ruuhkauttaa tuomioistuinten toimintaa ja entisestään pidentää käsittelyaikoja. Työhyvinvointi ja jaksaminen ovat koetuksella, kun vaikeudet kasaantuvat. Sanotuista epäkohdista huolimatta lainkäyttö Suomessa toimii mielestäni kohtalaisen hyvin. Henkilökunta on motivoitunutta, ammattitaitoista ja vastuuntuntoista. Noin 70 prosenttia ratkaisuista, joista valitetaan hovioikeuteen, käräjäoikeuden ratkaisu pysytetään. Osa muutoksista on vain vähäisiä. Käräjäoikeuksien käsittelyajat rikosasioissa ovat keskimäärin 3,5 ja laajoissa riita-asioissa 8,6 kuukautta. Hovioikeuksissa keskimääräinen käsittelyaika on kirjallisen menettelyn asioissa noin 4 ja pääkäsittelyasioissa noin 9,5 kuukautta. Vuoden 2004 lopussa hovioikeuksissa oli vuotta vanhempia asioita noin 1.640 ja nykyisin noin 300 asiaa. 5. Lainkäytön onnistumiseen vaikuttavista tekijöistä Siihen, miten tuomioistuimet selviytyvät tehtävistään, vaikuttavat lukuisat tekijät. Osaan niistä tuomioistuimet voivat vaikuttaa ja osaan ei lainkaan tai vain hyvin vähäisessä määrin. Viimeksi mainitunlaisia ovat seuraavat: - lainsäädäntö; prosessuaalinen ja aineellinen - saapuvien asioiden määrä ja laatu - asianosaisten ja heidän avustajiensa toiminta asioiden hoitamisessa - tuomioistuinten henkilöstörakenne ja -määrä sekä muut resurssit - tuomioistuinten sijoittuminen, toimitilat, laitteet ja varusteet.
Lainkäytön onnistuminen riippuu paljolti myös tuomioistuimista itsestään. Tuomioistuinten ja niiden henkilöstön vaikutuspiirissä ovat ainakin seuraavat asiat: - tavoiteasettelu - jokaisen työntekijän tietoisuus tavoitteista, omasta tehtävästään ja oman toiminnan merkityksestä tavoitteiden saavuttamisessa ja tuomioistuimen toiminnassa - yhteisen vastuun ja vastuunoton merkityksen ymmärtäminen - toiminnan hyvä organisointi: työjärjestelyjen, työnjakojen sekä työmenetelmien ja - tapojen jatkuvat seuraaminen ja kehittäminen ovat osa tuomioistuinten normaalia toimintaa - työympäristön muutoksista johtuvien muutosten ennakointi ja ajallaan tekeminen - tuloksellisuuden seuranta- ja puuttumisjärjestelmä tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuutta loukkaamatta - henkilöstön työuran kestävä ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen - henkilöstön mahdollisimman tasainen ja hallittu vaihtuminen, jonka seurauksena henkilöstössä on eri-ikäisiä ja kumpaakin sukupuolta olevia työntekijöitä - henkilöstökierto: henkilöstön ajoittainen hakeutuminen eri tehtäviin ammattitaidon kehittämiseksi - työhyvinvointi ja -motivaatio. Lainkäytön onnistuminen edellyttää, että kaikki toimintaan vaikuttavat tekijät ovat kunnossa ja tukevat lainkäytön tavoitteita. Jos osa toimii heikosti, kokonaisuus kärsii ja heikentää onnistumista. Esimerkkinä voidaan mainita käräjäoikeuksille säädetyt lyhyet määräajat kiireellisten asioiden käsittelemiseksi. Ne eivät riitä pitämään kokonaiskäsittelyaikoja lyhyinä, jos esitutkinta tai syyteharkinta, jossa sanotunlaisia määräaikoja ei ole, viivästyvät. Käsittelyketjun pitää toimia kaikissa vaiheissaan viipeettömästi. 4 6. Keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi Lyhyesti sanottuna keskeiset keinot lainkäytön onnistumiselle ovat seuraavat: Oikeusturvan taso ja tavoitteet pitää oikeusvaltion velvoitteiden puitteissa mitoittaa sellaisiksi, että ne vastaavat kantokykyämme sekä että tuomioistuimet kykenevät täyttämään tehtävänsä ilman nykyisenlaisia ongelmia.
5 Tehtävien ja resurssien pitää olla tasapainossa. Työtilojen sekä työvälineiden pitää olla toimivia ja hyvätasoisia. Kaikilla lainkäytössä toimivilla pitää olla hyvä ammattitaito ja koko työuran kestävä koulutus. Työskentelyn eettisen perustan, työhyvinvoinnin ja työmotivaation pitää olla kunnossa. Toimintaympäristön edellyttämiin muutoksiin varaudutaan ja muutokset tehdään riittävän varhaisessa vaiheessa. Todellisuudessa näistä tekijöistä osa on kunnossa ja osa ei. Puitteet ovat tavoiteltavaa tilaa ankeammat, ja keinovalikoima arkisessa lainkäytössä on sanottua suppeampi ja arkisempi. Lainkäytön onnistuminen perustuu suuressa määrin siihen, miten me tuomarit, syyttäjät, asianajajat ja julkiset oikeusavustajat hoidamme työmme. Meidän kaikkien toiminnalla on suuri merkitys oikeusturvan toteutumisessa tuloksekkaasti. Tämän ohella tarvitaan luonnollisesti oikeudenhoitojärjestelmän määrätietoista suunnittelua ja suunnitelmien toteutusta sekä näiden tueksi myönteistä asennetta. Hyvä esimerkki suunnitelmasta on toissapäivänä julkistettu oikeudenhoidon uudistusohjelma vuosille 2013-2025. Puheenvuorossani on samoja aineksia kuin ohjelmassa, ja olisikin ollut helpompaa selostaa ohjelmassa tehtyjä ehdotuksia kuin laatia alustus saamastani aiheesta. 6.1 Tuomioistuinten koko sekä henkilöstörakenne ja -määrä Hovi- ja hallinto-oikeuksia koskevassa rakenneuudistustoimikunnan mietinnössä on esitetty, että parhaiten voisi toimia sellainen tuomioistuin, jossa on 30-50 tuomaria sekä muu henkilökunta, jonka rakenne ja määrä riippuu paljolti oikeusasteesta, asiakannasta ja oikeudenkäyntimenettelystä. Väestön keskittyminen suurimpiin kaupunkeihin ja tämän myötä asioiden keskittyminen näiden alueiden tuomioistuimiin, asioiden laadulliset ja määrälliset muutokset sekä valtion taloudellinen tila ovat pakottaneet tekemään rakenteellisia muutoksia tuomioistuimissa. On todennäköistä, että tuomioistuimia, kuten muitakin virastoja, joudutaan edelleen yhdistämään ja näin osaltaan turvaamaan toimintaedellytyksiä. Rakennemuutosten kielteisiä puolia ovat ne, että lyhyellä tähtäyksellä ne heikentävät tuomioistuinten toimintaedellytyksiä ja saattavat ruuhkauttaa ja näin pitkittää asioiden käsittelyä. Oikeusturvan saaminen ja saavutettavuus heikkenevät niillä alueilla, joista tuomioistuimet poistuvat. Vähänkin syrjäiseksi koettaville alueille ei enää hakeudu tuomareita ja
asianajajia. Tämä on hinta, joka joudutaan maksamaan väistämättömiksi osoittautuneiden rakenneuudistusten seurauksena. Erityisesti oikeusministeriön mutta myös rakenneuudistuksen kohteina olevien tuomioistuinten tehtävä on ratkaista, millä tavoin kielteisiä vaiku tuksia voidaan lieventää. Tämä edellyttää oikeusministeriöltä myönteistä suhtautumista tuomioistuimissa tehtyihin suunnittelemiin organisaationsa ja toimintansa järjestämisestä ja toteuttamisesta. Henkilöstöresurssit ovat tuomioistuinten tärkein voimavara. Yleisten tuomioistuinten työmäärien mittaamista ja resurssien mitoittamista varten laadituilla työmäärämittareilla on kartoitettavissa jokaisen tuomioistuimen työmäärä ja resurssitarve. Siinä on tarpeen ottaa huomioon mahdolliset tuomioistuimen työmäärään vaikuttavat erityispiirteet kuten erityisen laajat asiat ja niiden määrä. Näiden perusteella on määritettävissä yksikkökohtainen resurssitarve. Kaikissa tuomioistuimissa, joissa on esittelijöiden virkoja, on tarpeen tarkastella, käytetäänkö resurssit oikeusturvan kannalta tarpeellisella ja tehokkaalla tavalla. Käsitykseni on, että kaikilta osin asia ei ole näin. Hovioikeuksissa muutokset oikeudenkäyntimenettelyssä ja asiakannassa ovat johtaneet siihen, että esittelijän käyttäminen on tarpeen lähinnä vaikeissa, laajoissa ja muutoin työläissä asioissa. Kuljemme kohti tuomaripainotteista työskentelyä. 6 6.2 Ammattitaito Kaikessa työssä ja erityisesti asiantuntijatehtävissä ammatilliset tiedot ja taidot, halu kehittyä ja mennä eteenpäin, työmotivaatio ja tavoitteellisuus ovat lainkäytön onnistumisen keskeinen perusta. Juristintutkinto on yleistutkinto. Sitä ei ole tarkoitettu minkään erityisen ammatin tarpeisiin. Ammatillinen kouluttautuminen tapahtuu työelämässä ja tuomarin uralle yleensä esittelijän tehtävissä. Puutteena pidän sitä, että meillä ei ole tuomarin koko työuran kestävää järjestelmää ja velvoitetta ammattitaidon ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Meillä on merkittävästi parannettavaa. Jatkuvalla koulutuksella on pidettävissä yllä edes jossain määrin se tiedollinen ja taidollinen taso, jota lainsäädännön lisääntyminen ja pirstaloituminen, oikeuskäytäntö ja oikeustiede sekä niissä luodut oikeusperiaatteet ja -ohjeet edellyttävät meiltä. Tarvitsemme - oikeustieteelliseen tutkintoon liitetyn osan tuomarin koulutusta niille, jotka haluavat hakeutua tälle alalle - tuomarinuraa valmistavan koulutuksen ja
-tuomarin koko työuran kestävän velvoitteen kouluttautumiseen. Tuomarin vuosittainen kouluttautumisen vähimmäismäärä voisi olla viisi päivää. Parhaiten tapaa oppia silloin, kun itse kouluttautumisen lisäksi toimii ajoittain kouluttajana. Tällainen voitaisiin myös ottaa osaksi tuomarin kouluttautumista. Koulutuksen on oltava ammattiin liittyvää ja sitä hyödyttävää. Koulutus on aina muutakin kuin vain tiedon hankkimista. Koulutustilaisuudet ovat sosiaalisia mahdollisuuksia avartaa ajatuksia, tavata kollegoita ja luoda suhteita. IT-taidot ovat alue, joka pitäisi ottaa osaksi koulutusjärjestelmää kaikille. 7 6.3 Erikoistuminen Asioiden laajuus ja laadullinen vaikeus ovat lisääntyneet. Yleistason tiedot ja taidot eivät riitä uudenlaisten, usein hyvinkin vaativien asioiden hyvätasoiseen käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Erityisosaamista edellyttävien ja jossain määrin myös niin sanottujen massaasioiden käsittelyn keskittäminen tapaavat parantaa käsittelyn ja ratkaisun laadullista tasoa, oikeusvarmuutta, tehokkuutta ja joutuisuutta. Tuloksellisuus on keskittämisen ansiosta parempaa verrattuna siihen, että kaikki käsittelevät kaikenlaisia asioita. Henkilöstökierto yksikössä takaa ammattitaidon laaja-alaisuutta. 6.4 Muita lainkäytön laatua ja tehokkuutta parantavia tekijöitä Käräjäoikeudet ovat hyvä esimerkki siitä, miten lainsäädännöllisesti ja käräjäoikeuksien itsensä suunnittelemana niiden toiminta on onnistuttu järjestämään hyvin. Ratkaisukokoonpanot asioiden laadun ja vaativuuden mukaan, delegointi kanslia- ja lainkäyttöhenkilökunnan kesken, tehtäväjaot henkilöstöryhmittäin ja yhteistyö takaavat kohtalaisen hyvin laadullisen tason, hyvän tuottavuuden, kohtuulliset käsittelyajat ja kustannustehokkuuden. Käräjäoikeuden toiminnan järjestäminen antaa hyvän esimerkin, josta on paljon opittavaa muilla tuomioistuimilla. Tämän kaltaista lainsäädäntöä saisi olla muissakin tuomioistuimissa nykyistä enemmän. Työjärjestelyt ja toimintatavat sisältävät nykyisin jonkin verran tuomioistuimesta riippuen itseisarvotyötä ja toiskertaista työtä ilman todellista hyötyä. Tällaisia esimerkkejä on löydettävissä asioiden jaosta, yhteistyöstä tuomarin ja esittelijän kesken, ratkaisujen työstämisestä ja erityisesti esittelijävetoisesta työskentelytavasta. Oikeudenkäyntimenettelyä on muutettu hovioikeuksissa useaan kertaan 1.5.1998 alkaen. Käräjäoikeuksissa noudatettu aktiivinen valmistelu kuuluu myös hovioikeuksille. Suunta hovioikeuksissa on hyvä, vaikkakaan ei vielä olla kaikilta osin edetty sille tasolle, jota lainkäytön hyvä laatu, ennustettavuus, varmuus ja tehokkuus edellyttävät. Kysymys on sii-
tä, että pääkäsittelyasioissa ei valmistelua aina tehdä riittävällä perusteellisuudella yhteis- työssä asianosaisten kanssa. Heidän tehtäviinsä kuuluisi asian riidattoman ja riitaisen ratkaisulle merkityksellisen tosiseikaston yksilöiminen ja oikeudellisen ratkaisuaineiston selvittäminen. Harvoin kuitenkin toimintaa tämän mukaisesti. Vastuu asian valmistelusta tapaa jäädä tuomioistuimelle. Tästä huolehtiminen taas on välttämätöntä sen takaamiseksi, että pääkäsittelyssä keskitytään näytöllisesti ja oikeudellisesti niihin seikkoihin, jotka ovat ratkaisulle merkityksellisiä. Pääkäsittelyn onnistuminen puolestaan takaa hyvän ratkaisun joutuisasti. 8 6.5 Lainkäytön seuranta Tuomioistuimen johtamiseen kuuluu toimintaedellytyksistä huolehtimisen lisäksi keskeisesti myös seurata lainkäytön laatua, yhdenmukaisuutta, käsittelyaikoja, asioiden läpivirtausta sekä vireillä olevien ja vanhojen asioiden määriä. Laadun seuranta tapahtuu tuomioistuimissa muun muassa ratkaisujen lainvoimaiseksi jäämistä, muutoksenhakumääriä ja ratkaisujen pysyvyyttä seuraamalla ja näistä keskustelemalla. Erityisesti uuden lainsäädännön soveltamisesta tavataan pitää koulutus- ja keskustelutilaisuuksia tuomioistuinten sekä osin myös oikeudenhoidon muiden toimijoiden kanssa. Nämä kaikki ovat tarpeen ja edistävät laatuyötä. Pitkät käsittelyajat ja vanhat asiat hiertävät lainkäytössämme ja tuovat tuskaa työskentelyyn. Johdon tehtävä on ottaa nämä esille henkilökunnan kanssa ja selvittää, millä keinoilla lyhyen tai pitkän ajan toimintasuunnitelmalla on mahdollista purkaa ruuhkautuminen, päästä kohtuullisiin käsittelyaikoihin ja tilanteeseen, että tuomioistuimella ei ole siitä riippuvista syistä vanhoja asioita. Helppo sanoa ja vaikea, muttei aina mahdoton toteuttaa. Tulokseen pääseminen vaatii täyden panoksen yksikön koko henkilökunnalta. 6.6 Laatu ja tehokkuus Lainkäytön tärkein tavoite on hyvä laatu: lain- ja oikeudenmukainen asian käsittely ja ratkaisu sekä lainkäytön varmuus ja ennustettavuus. Laatuun kuuluu myös kohtuullinen käsittelyaika. Lisäksi lainkäytön tulee olla tehokasta ja kustannustehokasta. Kaikkien näiden tavoitteiden tulee olla tasapainossa keskenään kussakin käsiteltävässä asiassa sen laadun, laajuuden, intressin ja muiden tekijöiden perusteella tarkasteltuna. Tämä asia pitää olla kunnossa niin oikeudenkäyntimenettelyä koskevassa lainsäädännössä kuin tuomioistuimen toiminnassa. Lainkäytön laatu tavoitteena on aina ymmärretty hyvin tuomioistuimissa. Sen sijaan siinä, mitä ajattelemme laadun ja tehokkuuden tasapainosta ja miten käytännössä toimimme tässä suhteessa, meillä on mielestäni parannettavaa.
Oikeudenkäyntimenettely on melko sidottua. Tämä takaa oikeusvarmuuden ja ennustetta- vuuden. Menettelysäännökset sallivat kuitenkin tarkoituksenmukaisen ja tehokkaan lainkäytön laadusta tinkimättä. Pikemminkin voi olla ja mielestäni on niin, että toiminnallinen tarkoituksenmukaisuus ja tehokkuus lisäävät laatua, kun nämä kohdennetaan sellaisiin asiaryhmiin sekä työjärjestelyihin, työnjakoihin ja työmenetelmiin, joihin ne sopivat. Asiaa voidaan tarkastella esimerkiksi hovioikeuksien käsiteltävien keskeisten asiaryhmien perusteella. Asioiden laadullinen, laajuudellinen ja muu työläys on lisääntynyt. Helppoja asioita on aikaisempaa vähemmin. Tästä huolimatta asiakannassa on edelleen merkittävä määrä sellaisia asioita, joissa tosiseikasto on kokonaan tai suurimmalta osalta riidaton ja sovellettavat säännöt tai oikeusohjeet eivät ole tulkinnallisia. Ratkaisukäytäntö on vakiintunut. Näissä asioissa ratkaistavat kysymykset tapaavat toistua vuodesta toiseen lukuisassa määrässä asioita. Kun tällaisissa asioissa yhdistetään hovioikeuksien osaaminen ja tehokkaat työskentelytavat, on parannettavissa tuottavuutta laatua heikentämättä. Näin voidaan kohdentaa resursseja enemmän laajoihin ja vaikeisiin asioihin sekä nopeuttaa käsittelyä. 9 6.7 Sovinto Meillä on yleisiä tuomioistuimia koskevat säännökset dispositiivisten riita-asioiden sekä rikosasioissa vahingonkorvauksen ja eräiden ei-dispositiivisten riita-asioiden sovittelusta. Sovittelu käräjäoikeuksissa toimii kohtalaisen hyvin. Erityisen hyvä esimerkki on lasten huoltoa ja tapaamista koskevissa asioissa eräissä tuomioistuimissa käytettävä Follosovittelumenettely, jossa tuomioistuimessa on mukana psykologi tai sosiaalityöntekijä. Tulokset ovat olleet niin hyvät, että järjestelmä on tarkoitus ottaa lainsäädäntöön ja laajentaa ensi vuonna koko maahan. Hyviä tuloksia voidaan saada myös tuomioistuimen aktiivisella sovinnon edistämisellä ilman asiantuntija-apua. Laajoissa riita-asioissa asianajajat ja julkiset oikeusavustajat sovittelevat suuren osan asioista saattamatta niitä tuomioistuimen käsiteltäväksi.käräjäoikeuksittain sovintojen määrä vaihtelee 20 ja 40 prosentin välillä. Tästä huolimatta riita-asioiden sovittelu ja sovinnon vahvistaminen yleisissä tuomioistuimissa annetun lain mukaan ei ole lähtenyt käyntiin tavoitellulla tavalla. Jostain syystä varsinaisen oikeudenkäyntimenettelyn ulkopuolella tapahtuvaa sovittelua tuomarin johdolla tai tuomioistuimen ulkopuolisessa menettelyssä on käytetty vain vähäisessä määrin. Poikkeuksena on Oulun käräjäoikeus, jossa laajoista riita-asioista tuomioistuinsovitteluun on ohjautunut yli 10 prosenttia. Kokemukset myöskään sovittelusta hovioikeustasolla eivät ole rohkaisevia, vaikka useissa asiaryhmissä on edellytyksiä saada sovinto vielä myös hovioikeudessa. Tällaisia asiaryhmiä ovat ainakin lasten huolto, tapaaminen ja elatusapu, asuntokauppa- ja urakkariidat sekä vahingonkorvaukset.
Kysymys on paljolti siitä, onko meillä ammattitaitoa ja myönteistä asennetta sovintomenettelyn hoitamisessa. Tarvitaan sovittelukoulutusta osana oikeustieteellistä opetusta ja tuomarin tehtävään koulutuksessa. Asianajajien, julkisten oikeusavustajien ja tuomareiden yhteisiä neuvottelu- ja koulutustilaisuudet edistävät sovittelutaitoja. Lisäksi tarvitaan myönteistä asennetta sovintojen aikaansaamiseksi. 10 7. Summaariset velkomusasiat Riidattomat velkomusasiat on alioikeusuudistuksesta 1.12.1993 lähtien käsitelty kirjallisessa menettelyssä. Se on tehokas ja tuottava valtiolle, mutta erityisesti pikalaina- ja perintötoimistot muodostaville yrityskokonaisuuksille. Mielestäni ei ole eettisesti hyväksyttävää, että yhteiskunta pitää lainsäädännöllisesti yllä ja tuomioistuimet toteuttavat usein vähäosaisimpien kustannuksella järjestelmää, joka lisää perintämenoja ja kasvattaa perintäyritysten tulosta, monesti melko perusteettomasti. Nykyisen järjestelmän ylläpitämistä on perusteltu oikeusturvanäkökohdilla. Käsitykseni on, että oikeusturva voidaan taata hyvin ilman nykyistäkin järjestelmää, koska saatavat ovat lähes poikkeuksetta riidattomia ja maksuvelvollisuus on oikeudellisesti selvä. Tuomioistuinten tarkastelu ja puuttuminen kohdistuvat pääasiassa ylisuuriin kuluihin ja riitautettuihin velkomuksiin. Käsitykseni on, että näissä ja muissa mahdollisissa tilanteissa oikeusturva kyetään takaamaan myös ilman nykyisenlaista asian käsittelyä tuomioistuimessa. Tuomioistuimet ovat riitaisia, ei riidattomia asioita varten. Summaariset velkomusasiat voitaisiin siirtää ja mahdollisesti keskittää muutamaan ulosottovirastoon. Näin vältyttäisiin asioiden kahdenkertaiselta kirjaamiselta ja käsittelyltä. Asioiden vireillepano voitaisiin säätää sähköisesti tehtäväksi. Jo nykyisin täytäntöönpanoperusteen vahvistaminen sekä täytäntöönpano tiedoksiantoineen on erotettu toisistaan ulosottovirastoissa. Tällaisessa järjestelyssä pitää tietenkin olla mahdollisuus riitauttaa perintä ja siirtää asia tuomioistuimessa käsiteltäväksi. Nykyisin summaarisia asioita käsittelee käräjäoikeuksissa noin 200 työntekijää. Mikäli asioiden siirtämisellä ulosottoviranomaisten käsiteltäväksi voidaan vähentää esimerkiksi 100 työntekijää, palkka-, toimitila-, työväline-, koulutus- ja sähköisten tietojärjestelmien kustannusten vähennys vuositasolla on muutaman miljoonan euron luokkaa. 8. Liikennejuopumusasiat Käräjäoikeudet käsittelevät vuosittain yli 20.000 liikennejuopumusasiaa. Huomattava osa niistä ratkaistaan kirjallisessa menettelyssä. Syytteessä esitetty teonkuvaus on yleensä riidaton. Säännösten soveltaminen ja seuraamuskäytäntö on vakiintunutta. Lainkäyttö on varmaa ja tehokasta. Epäkohtana on se, että jossain määrin kirjallisessa menettelyssä rat-
kaisun perusteena oleva tosiseikasto on puutteellinen tai tiedot eivät ole ajantasaisia. Syynä tähän on yleensä se, että vastaajat olettavat heidän esitutkinnassa ilmoittamien- sa tietojen tulevan otetuiksi viran puolesta huomioon ratkaisun perusteena. Näin asia ei ole kirjallista menettelyä koskevien säännösten eikä monesti myöskään noudatetun ratkaisukäytännön mukaan. Tämän seurauksena hovioikeuteen saapuu jonkin verran valituksia, joissa korjataan ja täydennetään ratkaisuperusteena käytettyjä tietoja. Valitukset johtavat usein muutoksiin. Lakiin oikeudenkäynnistä rikosasioissa pitäisi tehdä muutos, joka velvoittaa syyttäjän ja tuomioistuimen toimimaan nykyistä aktiivisemmin oikean ja merkityksellisen ratkaisuaineiston huomioon ottamiseksi. Mielestäni on syytä selvittää, voidaanko ja millä edellytyksillä siirtää liikennejuopumusasioissa ratkaisuvaltaa syyttäjille tai syytevalta poliisille. Näin voitaisiin hyvin tehdä ainakin silloin, kun kysymyksessä on rattijuopumus, tapahtumainkulku ja syyllisyys ovat riidattomat ja vakiintuneen seuraamuskäytännön mukaan teosta tuomittaisiin sakkoa ja on edellytykset asian kirjalliselle käsittelylle käräjäoikeudessa. 11 9. Syyteneuvottelu Muutaman viime vuoden ajan Suomessa on käyty keskustelua syyteneuvottelusta eli syytteestä sopimisesta. Oikeusministeriössä on tehty 15.1.2010 valmistunut arviomuistio syytteestä sopimisesta ja 8.5.2012 valmistunut mietintö syyteneuvottelusta ja syyttämättä jättämisestä. Oikeusjärjestelmästä on pyritty tekemään kaiken kattava. Oikeusturvaa ei kuitenkaan kyetä antamaan täysin kattavasti. Syitä on useita. Esitutkintaviranomaisten resurssit ovat rajalliset. Esitutkintaa rajoitetaan esitutkintalain nojalla intressin vähäisyyden ja todellisuudessa henkilöstöresurssien vähäisyyden vuoksi. Meillä on jonkin verran rikollisuutta, jota ei kaikilta osin tutkita, vaikka sen olemassaolo tiedetään: työelämän väärinkäytökset, perheväkivalta, seksuaalinen rikollisuus, taloudellinen rikollisuus. Voidaan kysyä onko oikein, että tuomioistuimien käsiteltäväksi saatettavat, joskus yhteiskunnallisesti ja yksilönkin kannalta vähäiset asiat, käsitellään täysimittaisesti ja monesti kahdessa oikeusasteessa juurta jaksaen ja osa asioista ei ansaitse tulla selvitetyiksi edes esitutkinnassa. Joskus, onneksi melko harvoin, ratkaisun näytöllinen lopputulos voi vaihdella oikeusasteittain ja olla lopulta äänestyksen tulos. Kun syyteneuvottelua tarkastellaan sanottujen näkökohtien sekä oikeusjärjestelmän tarkoituksen ja toimivuuden kannalta, pidän syyteneuvottelua siihen liittyvistä yhdenvertaisuutta kyseenalaistavista tekijöistä huolimatta kannatettavana. Rankaiseminen viimeisen päälle ei kasvata ihmiskuntaa paremmaksi. Syyteneuvotteluun eivät sovi kaikki asiat. Tällaisia ovat esimerkiksi törkeät väkivaltarikokset ja lapsiin kohdistuvat rikokset.
12 10. Jatkokäsittelylupa Jatkokäsittelylupajärjestelmä on ollut voimassa 1.1.2011 alkaen ja täyttää sille asetetut tavoitteet, myös oikeusturvan. Soveltamislinjaukset ovat hiljalleen muotoutuneet, ja käytäntö yhtenäistyy. Järjestelmä mahdollistaa resurssien kohdentamisen asioihin, joissa on todellinen muutoksenhaun tarve. On nähtävissä, että järjestelmä on vähentänyt sellaisia muutoksenhakemuksia, joilla ei ole menestymisen mahdollisuutta. Muutoksenhakujärjestelmään kuuluu jossain määrin myös tällaisia asioita. Siitä huolimatta on perusteltua selvittää edellytykset jatkokäsittelylupajärjestelmän lievälle laajentamiselle. Tässä yhteydessä on tarpeen muuttaa kirjallisen rikosprosessin niitä säännöksiä, jotka koskevat syyttäjän ja tuomarin velvollisuutta ottaa huomioon viran puolesta myös ne seikat, joihin vastaaja on vedonnut puolustuksekseen. Näin voidaan saada painopistettä lainkäytössä yhä enemmän käräjäoikeuksiin. 11. Oikaisumenettely Nykyiset säännökset eivät juurikaan tunne mahdollisuutta käräjäoikeuden ratkaisujen oikaisumenettelyyn niissäkään tapauksissa, joissa ratkaisun virheellisyys on kiistaton ja oikea ratkaisu on kaikkien osapuolten todettavissa. Kysymys on usein siitä, että ratkaisun perusteena olevat tosiseikasto on puutteellinen tai se ei ole ajan tasalla. Oikaisumenettely tällaisissa tapauksissa olisi oikeusturvan takaava, nopeampi ja halvempi menettely kuin saattaa asia hovioikeuteen kolmen tuomarin ja yhden esittelijän kokoonpanon käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi. Tuntematta hallintolainkäyttöä juurikaan käsitykseni on kuitenkin se, että oikaisumenettely hallintotuomioistuinten käsiteltävissä asioissa olisi tehokas ja oikeusturvan takaava. Näinhän asia on veroasioissa. 12. Sakon muuntorangaistus Sakon muuntorangaistus muuntoksehakumahdollisuuksineen on turhan raskas järjestelmä. Jos se halutaan säilyttää, sakon muuntorangaistus voitaisiin aikanaan käytössä olleen menettelyn mukaisesti todeta jo sakon tuomitsemisen yhteydessä sen varalta, että sakkoa ei makseta. Toinen vaihtoehto olisi se, että täytäntöönpanoviranomainen huolehtisi sakon muuntorangaistuksen laskemisesta ja täytäntöönpanosta. 12. Rakenneuudistus
Muutokset pitää pyrkiä toteuttamaan niin, että kielteiset vaikutukset ovat mahdollisimman vähäiset ja lyhytaikaiset. Muutosten kohteena olevien yksiköiden pitää saada suunnitte- luun ja toteuttamiseen tarvittava aika, lisähenkilöstö ja rahoitus. Henkilökunnan uudelleen sijoittumista tulee tukea henkilöstöpoliittisten periaatteiden mukaisesti. Kun niistä tai aikaisemmista muutoksista ei ole saatavissa suoraa tai ohjeistavaa toimintamallia esimerkiksi henkilöstön uudelleen sijoittamisen tukemiseksi, pitää oikeusministeriön ja sen kanssa neuvottelevien tahojen yhdessä kyetä luomaan ja sopimaan tavoitteiden toteuttamista tukevat ratkaisut. Näin muutokset on mahdollista hoitaa mahdollisimman vähin vaurioin ja käynnistää uuden yksikön toiminta tavoitteiden mukaisesti. Hovioikeuksien rakennemuutoksiin liittyy myös kysymys oikeudenkäyntimenettelystä. Lukuisassa määrässä asioita, jotka eivät kuulu jatkokäsittelyluvan soveltamisen piiriin, pidetään pääkäsittely ja otetaan vastaan todistelua, vaikka se ei johdakaan muutoksiin tai johtaa vain epäolennaisiin muutoksiin. Tällainen lainkäyttö johtaa resurssien suurehkoon hukkaan ja valitettavan usein asianosaisten kustannusten merkittävään kasvuun ja kokemukseen siitä, että haetun oikeuden saaminen on kestänyt pitkää tai haettu oikeus ei toteudu. Oikeudenkäynti hovioikeuksissa pitäisi säätää pääosin oikeudellisiin kysymyksiin keskittyväksi. Vain poikkeuksellisesti tulisi sallia todistelun vastaanottaminen. Näin asia on silloin, kun käräjäoikeuden ratkaisun muuttamiseen on näytön uudelleen vastaanottamiseen ja harkintaan nojautuva selkeä peruste tai erittäin suuri todennäköisyys. Hallinto-oikeuksissa suullisten käsittelyjen määrä ja kesto ovat hovioikeuksiin verrattuna melko vähäisiä. Prosessi sallinee rakennemuutokset eri tavoin kuin hovioikeuksissa. 13 13. Tuomioistuinten keskusvirasto Hovioikeuksien presidentit ovat vuonna 2008 tehneet oikeusministeriölle ehdotuksen tuomioistuinviraston selvittämiseksi. Alustava selvitys asiasta on tehty. Oikeusministeriön strategia-asiakirjoissa virasto on mainittu myönteisessä sävyssä. Tästä asia ei ole edennyt. Valtakunnansyyttäjän- ja valtakunnanvoudinvirastot ovat osoittautuneet tarpeellisiksi ja hyvin toimiviksi. Ne edustavat toimialojaan ja käyttävät valtaa hallinaloillaan. Tuomioistuinten kohdalla asia on järjestämättä ja vallankäytön kannalta ongelmallinen monessa suhteessa. On korkea aika ryhtyä toimeen myös tuomioistuinviraston perustamiseksi. Viivyttäviä tekijöitä tulee vastaan sen verran runsaasti, että olemme pitkällä tulevaisuudessa, kunnes virasto on toiminnassa. 14. Kiitos Kiitän huomioistanne.