OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T2 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T2 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina käytetty geotekniikkayksikön pohjatutkimusrekisterin tietoja sekä maaperä- ja rakennettavuuskarttoja. Maaperä Maanpinta tontilla laskee itään ja maanpinnan taso vaihtelee noin +35,5 +40,5 välillä. Kantakartan ja vuoden 2015 ortokartan tietojen mukaan tontilla on havumetsää. Tontin luonnollinen pohjamaa ohuen humuskerrokset alla on moreenia ja tontin länsiosassa on laaja kalliopaljastuma-alue, jossa on myös avokallioita. Tontin itäpuolella Kauppakumppanintiellä tehdyissä painokairauksissa on havaittu olevan noin 1,4 m silttiä ja savea ja porakonekairaukset ovat päättyneet kallioon noin 1,8 4,1 m syvyydellä maanpinnasta. Kalliopaljastuma-alueella kallionpinta on joko kokonaan paljastunut tai noin 0,0 0,5 m syvyydellä maanpinnasta. Radonin esiintymiseen tulee varautua. Radonsuojaus tehdään RT 81-10791 Radonin torjunta (2003) ohjeen mukaan. Espoon kaupungin ympäristökeskuksen mahdollisesti pilaantuneet maa -rekisterin mukaan alueella ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. Arvio perustamisesta Rakennukset Rakennukset voidaan perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Rakennusten perustamisessa tulee varautua louhintaan. Rakennuksen perustamisessa ja kuivatussuunnitelmassa tulee huomioida tontin korkeuserot. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Piha-alueet ja putkijohdot Piha-alueet ja putkijohdot voidaan tontilla perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Putkijohtojen sijainnista riippuen tulee varautua louhintaan. Jatkotoimenpiteet Tämä selvitys ei ole riittävä lopullisia rakennussuunnitelmia varten, vaan tulevien rakennuspaikkojen kohdilta tulee tehdä lisäpohjatutkimuksia maakerrosten varmistamiseksi, lopullisen perustamistavan määrittämistä ja yksityiskohtaista perustamisen suunnittelua varten.
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 2 K44073 T2 16.8.2017 Tontin rakennettavuusluokka: 3B (Vaikeasti rakennettava rinnemaasto) ja 2 (Normaalisti rakennettava) Ympyröityjen kairausten diagrammit (Huom. Ei mittakaavassa) Espoossa 16.8.2017 geo@espoo.fi Kaupunkitekniikan keskus / Geotekniikkayksikkö
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T4 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T4 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina käytetty geotekniikkayksikön pohjatutkimusrekisterin tietoja sekä maaperä- ja rakennettavuuskarttoja. Maaperä Maanpinta tontilla laskee koilliseen ja maanpinnan taso vaihtelee noin +35,0 +42,0 välillä. Kantakartan ja vuoden 2015 ortokartan tietojen mukaan tontilla on havumetsää. Tontin luonnollinen pohjamaa ohuen humuskerroksen alla on moreenia ja tontin lounaisosassa on laaja kalliopaljastuma-alue. Tontin koillisnurkassa on pieni alue, jossa on moreenin päällä voi olla silttiä/savea Tontin pohjoispuolella Kauppakumppanintiellä tehdyissä painokairauksissa on havaittu olevan noin 1,4 1,9 m turvetta, silttiä ja savea ja kairaukset ovat päättyneet kiveen tai kallioon noin 2,3 4,1 m syvyydellä maanpinnasta. Kalliopaljastuma-alueella kallionpinta on joko kokonaan paljastunut tai noin 0,0 0,5 m syvyydellä maanpinnasta. Radonin esiintymiseen tulee varautua. Radonsuojaus tehdään RT 81-10791 Radonin torjunta (2003) ohjeen mukaan. Espoon kaupungin ympäristökeskuksen mahdollisesti pilaantuneet maa -rekisterin mukaan alueella ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. Arvio perustamisesta Rakennukset Rakennukset voidaan perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Rakennusten perustamisessa tulee varautua louhintaan. Rakennuksen perustamisessa ja kuivatussuunnitelmassa tulee huomioida tontin korkeuserot. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Piha-alueet ja putkijohdot Piha-alueet ja putkijohdot voidaan tontilla perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Putkijohtojen sijainnista riippuen tulee varautua louhintaan. Jatkotoimenpiteet Tämä selvitys ei ole riittävä lopullisia rakennussuunnitelmia varten, vaan tulevien rakennuspaikkojen kohdilta tulee tehdä lisäpohjatutkimuksia maakerrosten varmistamiseksi, lopullisen perustamistavan määrittämistä ja yksityiskohtaista perustamisen suunnittelua varten.
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 2 K44073 T4 16.8.2017 Tontin rakennettavuusluokka: 3B (Vaikeasti rakennettava rinnemaasto) ja 2 (Normaalisti rakennettava) Ympyröityjen kairausten diagrammit (Huom. Ei mittakaavassa) Espoossa 16.8.2017 geo@espoo.fi Kaupunkitekniikan keskus / Geotekniikkayksikkö
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T6 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T6 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina käytetty geotekniikkayksikön pohjatutkimusrekisterin tietoja sekä maaperä- ja rakennettavuuskarttoja. Maaperä Maanpinta tontilla laskee pohjoiseen ja maanpinnan taso vaihtelee noin +39,0 +42,0 välillä. Kantakartan ja vuoden 2015 ortokartan tietojen mukaan tontilla on havumetsää. Tontin luonnollinen pohjamaa ohuen humuskerroksen alla on moreenia ja itäosassa on kalliopaljastuma-alue ja avokalliota. Katualueella tehdyssä painokairauksessa on havaittu olevan hiekkaa ja samassa pisteessä tehty porakonekairaus on päättynyt kallioon noin 0,7 m syvyydellä maanpinnasta. Kalliopaljastuma-alueella kallionpinta on joko kokonaan paljastunut tai noin 0,0 0,5 m syvyydellä maanpinnasta. Radonin esiintymiseen tulee varautua. Radonsuojaus tehdään RT 81-10791 Radonin torjunta (2003) ohjeen mukaan. Espoon kaupungin ympäristökeskuksen mahdollisesti pilaantuneet maa -rekisterin mukaan alueella ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. Arvio perustamisesta Rakennukset Rakennukset voidaan perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Rakennusten perustamisessa tulee varautua louhintaan. Rakennuksen perustamisessa ja kuivatussuunnitelmassa tulee huomioida tontin korkeuserot. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Piha-alueet ja putkijohdot Piha-alueet ja putkijohdot voidaan tontilla perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Putkijohtojen sijainnista riippuen tulee varautua louhintaan. Jatkotoimenpiteet Tämä selvitys ei ole riittävä lopullisia rakennussuunnitelmia varten, vaan tulevien rakennuspaikkojen kohdilta tulee tehdä lisäpohjatutkimuksia maakerrosten varmistamiseksi, lopullisen perustamistavan määrittämistä ja yksityiskohtaista perustamisen suunnittelua varten.
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 2 K44073 T6 16.8.2017 Tontin rakennettavuusluokka: 3B (Vaikeasti rakennettava rinnemaasto) ja 2 (Normaalisti rakennettava) Ympyröityjen kairausten diagrammit (Huom. Ei mittakaavassa) Espoossa 16.8.2017 geo@espoo.fi Kaupunkitekniikan keskus / Geotekniikkayksikkö
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 1 (2) K44073 T7 16.8.2017 ALUSTAVA KAUKLAHTI KAUPPAKUMPPANINTIE KORTTELI 44073 T7 Yleistä Alueen alustavaa rakennettavuusselvityksen määrittämistä varten on lähtötietoina käytetty geotekniikkayksikön pohjatutkimusrekisterin tietoja sekä maaperä- ja rakennettavuuskarttoja. Maaperä Maanpinta tontilla laskee pohjoiseen ja maanpinnan taso vaihtelee noin +40,0 +43,0 välillä. Kantakartan ja vuoden 2015 ortokartan tietojen mukaan tontilla on havumetsää, jossa on tehty hakkauksia. Tontti on lähes kokonaan kalliopaljastuma-aluetta ja avokalliota, mutta itä- ja länsinurkissa luonnollinen pohjamaa ohuen humuskerroksen alla on moreenia. Katualueella tehty porakonekairaus on päättynyt kallioon noin 1,8 m syvyydellä maanpinnasta ja kalliopaljastuma-alueella kallionpinta on joko kokonaan paljastunut tai noin 0,0 0,5 m syvyydellä maanpinnasta. Radonin esiintymiseen tulee varautua. Radonsuojaus tehdään RT 81-10791 Radonin torjunta (2003) ohjeen mukaan. Espoon kaupungin ympäristökeskuksen mahdollisesti pilaantuneet maa -rekisterin mukaan alueella ei aikaisemman toimintahistorian perusteella ole syytä epäillä maaperän pilaantumista. Arvio perustamisesta Rakennukset Rakennukset voidaan perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Rakennusten perustamisessa tulee varautua louhintaan. Rakennuksen perustamisessa ja kuivatussuunnitelmassa tulee huomioida tontin korkeuserot. Perustukset salaojitetaan ja varustetaan routasuojauksella VTT:n talonrakennuksen routasuojausohjeet 2007 mukaisesti. Piha-alueet ja putkijohdot Piha-alueet ja putkijohdot voidaan tontilla perustaa maan- tai kallionvaraisesti, kun pehmeät maakerrokset on poistettu. Putkijohtojen sijainnista riippuen tulee varautua louhintaan. Jatkotoimenpiteet Tämä selvitys ei ole riittävä lopullisia rakennussuunnitelmia varten, vaan tulevien rakennuspaikkojen kohdilta tulee tehdä lisäpohjatutkimuksia maakerrosten varmistamiseksi, lopullisen perustamistavan määrittämistä ja yksityiskohtaista perustamisen suunnittelua varten.
OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN VARATTUJEN TONTTIEN 2 K44073 T7 16.8.2017 Tontin rakennettavuusluokka: 3B (Vaikeasti rakennettava rinnemaasto) ja 2 (Normaalisti rakennettava) Ympyröityjen kairausten diagrammit (Huom. Ei mittakaavassa) Espoossa 16.8.2017 geo@espoo.fi Kaupunkitekniikan keskus / Geotekniikkayksikkö