Kuntalaisten osallistaminen 2017 Kooste kehittämistoimista Asukaslautakunta 17.10.2017
Taustaa Kaupunkistrategia 2024, arvot ja periaatteet: Hyvä palvelu: Ylöjärven kaupunki on asiakkaan näkökulmaa painottava palveluyhteisö. Kaupunki uudistaa ja kehittää toimintaansa asukkaiden hyväksi. Avoimuus: Ylöjärven kaupunki toimii julkisesti ja avoimesti lain sekä hyvän hallinnon edellyttämällä tavalla. Kaupunki viestii, kuuntelee ja mahdollistaa osallistumisen. 3
Painopisteet 2017 Sähköisten palautekanavien kehittäminen Asiakasraatien hyödyntäminen Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen 4
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Osallistamisen toteuttaminen kaikissa DigiYlöjärvi-hankkeissa; uusien kanavien ja välineiden kokeilu Kehitysjohtaja Varhaiskasvatuksen viestinnän ja vuorovaikutuskanavien kehittämishanke käynnistymässä (Ylöjärven, Lempäälän ja Nokian yhteishanke; rahoitusta VM:n digikuntakokeilusta) Talousarviovalmisteluun liittyvä kysely, toteutus ennen talousaiheista asukasiltaa Suorien videolähetysten kokeileminen Nykyisten kaupungilla käytössä olevien sosiaalisen median palvelujen tehokkaampi hyödyntäminen sekä uusien palvelujen käyttöönotto Talousjohtaja, asukaslautakunta Hallinto- ja talousosaston hallintopäällikkö, tiedottaja Tiedottaja, kulttuuri- ja markkinointituottaja, osastopäälliköt MAPSTO-kuntalaiskysely toteutettu 9/2017 Toteutunut asukasillassa 15.2.2017 (lähetys kaupungin YouTube-kanavalla) Uusia Facebook-sivuja (mm. useita ikääntyneiden palveluissa) ja Instagramtilejä perustettu, mobiilisovellukset Sportywe ja Nuorten Ylöjärvi otettu käyttöön (12/2016), verkkokauppa avattu osana DigiYlöjärvi-hanketta 5
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Perusturvaosasto: Ohjauksen ja neuvonnan, myös ajanvarausjärjestelmien, kehittäminen (ns. yhden numeron periaate) Hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Terveys- ja sosiaalijohtaja Hoito- ja kuntoutumispalvelut on aloittanut sotevalmisteluissa/ikäneuvo-hankkeen osana 10/2017 yhteisen maakunnallisen ikäihmisten neuvontapuhelimen. Lokakuussa Ylöjärvellä on aloitettu myös maakunnallinen keskitetty asiakasohjaus (tulevan sotejärjestäjän tehtäviin sisältyvä toiminta) sekä Lähitori. Aiemmin aloitettu Ikäpiste-neuvonta sulautuu Lähitoriin ja syksyllä 2017 käynnistetään kokeiluna myös liikkuvia neuvontapalveluja yhteistyössä kaupungin eri toimialojen kanssa. Muu yhden numeron periaate : toteutus on kesken Palautekanavien lisääminen; merkittävä osa asiakastyytyväisyyskyselyistä toteutetaan ensikertaa sähköisenä Viestintäkanavien lisääminen nuorten parissa työskentelevillä (älykännyköiden käyttöönotto Perhekeskuksessa) Terveys- ja sosiaalijohtaja Ehkäisevien ja korjaavien hyvinvointipalvelujen johtaja Sähköisten palautekanavien käyttöönotto on vielä kesken Asia on kesken 6
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Tekninen osasto: Karttapohjainen asiointiportaali katujen, teiden, liikuntaalueiden sekä yleisten alueiden epäkohdista ilmoittamista varten; hankkeen tiedotus, käyttöönotto, vakiinnuttaminen Karttapohjaisen informaation tarjoaminen liikuntareittien ja alueiden kunnossapidosta; hankkeen tiedotus, käyttöönotto, vakiinnuttaminen Lisäksi: Luokitellut (ns. salkutetut) rakennukset kartalle kaupungin kotisivuille Yhdyskuntatekniikan päällikkö Yhdyskuntatekniikan päällikkö Tilapalvelupäällikkö ja paikkatietoinsinööri 7 Työn alla Karttasovellus koekäyttöön 1/2017 Toteutunut 5/2017 (Ylöjärvi.fi >Toimitilat ja kiinteistöt)
Sähköisten palautekanavien kehittäminen Sivistysosasto: Koulujen loma- ja työaikojen kysely oppilaiden huoltajille ja oppilaille Kouluterveyskysely 8.-9.- luokkalaisille ja lukion opiskelijoille Sivistysjohtaja Sivistysjohtaja Toteutustavan suunnittelu käynnissä Toteutunut suunnitellusti 8
Asiakasraatien hyödyntäminen Asiakasraatitoiminnan kehittäminen ja hyödyntäminen entistä paremmin palvelutuotannossa Asukasilta, laaja-alainen, poikkihallinnollinen näkökulma ja toteutus Asukaslautakunta, asiakasraadeista vastaavat Siirtyy vuodelle 2018 9
Asiakasraatien hyödyntäminen Perusturvaosasto: Jatkuu: terveyskeskuspalveluiden ja kotihoidon asiakasraadit, teemakohtaiset raadit (uutena esim. omaishoidon palvelut) sosiaalityön/palvelujen asiakasraadit Tekninen osasto: Yksityistieasiat, tieisännöitsijöiden kokoontuminen vuosittain Perusturvaosaston vastuualuepäälliköt Yhdyskuntatekniikan päällikkö Terveyskeskuksen asiakasraati kokoontuu säännöllisesti. Kotihoidon asiakasraadit toteutuvat edelleen säännöllisesti 1-2 kertaa vuodessa. Syksyllä 2017 toteutetaan uutena kokeiluna ikääntyneiden palvelujen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen yhteinen esittelyja asiointikierros kaupungin reuna-alueilla. Ikääntyneiden asumispalvelujen asukasraadit kokoontuvat säännöllisesti (raatilaiset asukkaita). Hoito- ja kuntoutumispalveluissa on laajassa yhteistyössä yhdistysten, järjestöjen, vapaaehtoistoimijoiden ja seurakunnan kanssa toteutettu verkostoitumistilaisuuksia, jollaisia jatketaan vielä vuoden lopulla. Eri puolilla kaupunkia kokoontuu vertaistukiryhmiä / ikääntyneiden palvelujen käynnistämiä ja vapaaehtoisten vetämiä porinapiirejä. Vapaaehtoistyo.fi-sivuston käyttö on alkamassa ennen vuodenvaihdetta. Aikuissosiaalityö käynnistää asiakasraatitoiminnan loppusyksystä. Suunnitteilla loppuvuodesta 2017 10
Asiakasraatien hyödyntäminen Sivistysosasto / varhaiskasvatus: Kokeillaan asiakasraatityyppistä toimintaa esim. tekstiviestipohjaisena vuoden jatkuvana kysely- ja vaikuttamisfoorumina Huoltajia osallistetaan varhaiskasvatussuunnitelman valmisteluun Varhaiskasvatuksen johtaja Varhaiskasvatuksen johtaja Ensimmäisiä kyselyjä tehty Päikyn kautta; järjestelmää kehitetään edelleen Toteutunut; vanhempia kannustettiin osallistumaan suunnitelman laadintaan ja kommentointiin (mm. päiväkodeissa järjestettiin asiaa koskevia tilaisuuksia) 11
Asiakasraatien hyödyntäminen Sivistysosasto / vapaa-aikapalvelut: Seuraparlamentin toiminnan synkronointi talousarvion valmisteluprosessiin sekä MAPSTO-valmisteluun niin, että seuraparlamentin lausunnot ovat käytettävissä sekä lautakunta- että valtuustotasolla päätöksenteon yhteydessä Nuorisopalvelujen auditoinnin jatkotyöstö: kuntalaisten osallistaminen nuorisopalvelujen kehittämiseen Vapaa-aikajohtaja Vapaa-aikajohtaja Toteutunut suunnitellusti Vapaaehtoisista nuorista on koottu ns. tapahtumaryhmä, joka on mukana kaupungin järjestämien nuorten tapahtumien suunnittelussa 12
Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Suomi 100 juhlavuoden toteuttamisen tukeminen Yhdessä-teeman mukaisesti Vuoden 2017 talkoorahaa sekä kulttuuri- ja nuorisotyön avustuksia myönnettäessä huomioidaan erityisesti Suomi 100 tapahtumat; kaupungin omat yksiköt voivat hakea sisäistä avustusrahaa juhlavuoden tapahtumiin ja hankkeisiin Yhdistyksille ja yhteisöille tarjotaan mahdollisuutta käyttää veloituksetta kaupungin tiloja juhlavuoden tapahtumiin Kaupunki tukee tapahtumien järjestäjiä viestinnässä: pääkanavina kotisivujen tapahtumakalenteri sekä Ylöjärven Suomi 100 Facebook-sivu Koko kaupunkiorganisaatio, juhlavuoden työryhmä vetäjänään kulttuurisihteeri Toteutunut suunnitellusti; www.ylojarvi.fi/ suomi100 + facebook.com/ suomi100ylojarvi 13
Paikallisen, asukaslähtöisen toiminnan tukeminen Perusturvaosasto: Jatketaan ja laajennetaan ikäihmisten porinapiirejä, avoimia liikuntaryhmiä, kulttuuriyhteistyötä sekä muuta yhteistyötä järjestöjen ja yhdistysten kanssa Vastuualuepäälliköt Toteutunut kaikilta osin hoito- ja kuntoutumispalvelujen vastuualueella: ks. dia 10, hyvinvointikertomus ja perusturvaosaston www-sivut 14
Työryhmä Valmistelutyöryhmä: hallintopäällikkö Antti Pieviläinen, pj. tiedottaja Tiina Helminen, siht. johdon sihteeri Hanna Isotalo hoito- ja kuntoutumispalvelujen johtaja Anu Kallio koordinaattori Sari Lyytinen kehitysjohtaja Riku Siren vapaa-aikajohtaja Sami Yli-Pihlaja 15