KIRJALLINEN KYSYMYS 869/2006 vp Omaishoitajien oikeus vapaaseen Eduskunnan puhemiehelle Omaishoitolain 4 :n mukaan omaishoidon tuesta kunnan kanssa sopimuksen tehneellä henkilöllä on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Vuoden 2007 alusta vapaaoikeus laajenee kolmeen vuorokauteen kuukaudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön omaishoitajalain soveltamista koskevissa ohjeissa (Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Opas 2005:30) sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta muualla käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaalitai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta. Hoidettavan voidaan katsoa viettävän vähäisen osan vuorokaudesta kotinsa ulkopuolella, jos hänen säännöllinen poissaolonsa kestää keskimäärin enintään 5 7 tuntia arkipäivää kohti. Kyseinen ohje on ongelmallinen, sillä se rajaa suuren joukon omaishoitajia pois lomaoikeuden piiristä. Esimerkiksi omaishoitajina toimivat vanhemmat, jotka käyvät normaalissa kokopäivätyössä samalla, kun heidän lapsensa ovat päivittäin yli 7 tuntia päivässä koulussa tai päivähoidossa, jäävät lomaoikeuden ulkopuolelle. Vanhempia, jotka hoitavat omia vaikeasti vammaisia tai sairaita lapsiaan kotona, on tuettava samalla tavoin kuin muitakin omaishoitajia. Omaishoitajan työ on sekä fyysisesti että henkisesti raskasta ja sitovaa. Kaikille sitä jatkuvasti ja ympärivuorokautisesti oman työn ohessa tekeville henkilöille on suotava oikeus lakisääteisiin vapaapäiviin. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin perustuu sosiaali- ja terveysministeriön omaishoitajalain soveltamista koskeva ohje ja katsooko asianomainen ministeri kyseisen ohjeen kohtelevan oikeudenmukaisesti niitä omaishoitajia, jotka oman ansiotyönsä ohessa vastaavat ympärivuorokautisesti omaisensa hoidosta? Helsingissä 8 päivänä marraskuuta 2006 Maija Perho /kok Virpa Puisto /sd Versio 2.1
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Maija Perhon /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 869/2006 vp: Mihin perustuu sosiaali- ja terveysministeriön omaishoitajalain soveltamista koskeva ohje ja katsooko asianomainen ministeri kyseisen ohjeen kohtelevan oikeudenmukaisesti niitä omaishoitajia, jotka oman ansiotyönsä ohessa vastaavat ympärivuorokautisesti omaisensa hoidosta? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Omaishoidon tukea koskeva lainsäädäntö tuli alun perin voimaan vuonna 1993. Sosiaalihuoltolain (710/1982) 27 a :ssä säädettiin muun ohella omaishoidon tuen myöntämisen perusteista. Tarkemmat säännökset sisältyivät omaishoidon tuesta annettuun asetukseen (318/1993). Asetuksen 5 sisälsi suosituksen vapaan myöntämisestä. Hoitajalle oli mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vapaata. Vapaa tuli porrastaa hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Hoitajalle, jonka vastuulla oli runsaasti hoitoa ja huolenpitoa tarvitseva henkilö, oli mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vähintään yksi vapaapäivä viikossa, yksi vapaa viikonloppu kuukaudessa sekä vuosittain yhtäjaksoinen vähintään viikon pituinen vapaa. Stakesin omaishoitoa koskeva selvitys vuodelta 1995 osoitti, että asetuksen suosituksesta huolimatta sitovaa hoitotyötä tekevien omaishoitajien vapaa ei toteutunut toivotulla tavalla. Epäkohdan korjaamiseksi sosiaalihuoltolakiin lisättiin vuoden 1998 alussa voimaan tullut säännös omaishoitajan vapaasta. Uudistuksen tavoitteena oli turvata oikeus vapaaseen niille omaishoitajille, jotka olivat kaikkein kiinteimmin sidottuja hoitotyöhön. Lain perustelujen mukaan "hoitotyön sidonnaisuus olisi ratkaiseva tekijä arvioitaessa sitä, onko hoitajalla lakisääteinen oikeus vapaaseen. Pelkästään hoidon fyysinen tai psyykkinen raskaus tai hoitotyön vaativuus ei perustaisi oikeutta lakisääteiseen vapaaseen, jollei hoito samalla ole ehdotetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla sitovaa." Edelleen perusteluissa todettiin, että "sidonnaisuus voisi väistyä, jos omaishoidon tukeen liittyy huomattava määrä säännöllisiä kunnan järjestämiä palveluja, joiden avulla hoitaja voi irrottautua hoitotyöstä". Vuoden 2002 alussa tuli voimaan sosiaalihuoltolain muutos, jolla omaishoitajien lakisääteisen vapaan määrä nousi kahteen vuorokauteen kuukaudessa. Samalla oikeus lakisääteiseen vapaaseen laajeni koskemaan myös sellaisia omaishoitajia, joiden hoidettavat ovat vähäisen osan vuorokaudesta kodin ulkopuolisten palvelujen piirissä. Hallituksen esityksen (HE 153/2001 vp) perusteluissa todetaan, että "hoidettavan voidaan katsoa viettävän osan vuorokaudesta kotinsa ulkopuolella ehdotetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla, jos hänen poissaolonsa kotoa kestää keskimäärin enintään 5 7 tuntia arkipäivää kohti". Omaishoidon tukea koskeva kokonaisuudistus toteutettiin vuoden 2006 alusta, mutta omaishoitajien vapaata koskevat säännökset säilyivät entisellään. Sosiaali- ja terveysministeriön omaishoidon tukea koskevassa oppaassa (Omaishoidon tuki. Opas kuntien päättäjille. Opas 2005:30) oleva ohje hoidon sitovuudesta vastaa 2
Ministerin vastaus KK 869/2006 vp Maija Perho /kok ym. sisällöltään täysin edellä mainitun hallituksen esityksen HE 153/2001 vp perusteluja. Omaishoidon tuen kokonaisuudistuksella parannettiin omaishoitajien asemaa monin tavoin muun muassa korottamalla minimipalkkiota ja edellyttämällä, että sopimukset pääsääntöisesti tehdään siten, että ne ovat voimassa toistaiseksi. Myös omaishoitajien oikeutta vapaaseen täydennettiin kuntien mahdollisuudella järjestää virkistysvapaita. Ensi vuoden alussa omaishoitajien oikeus lakisääteiseen vapaaseen nousee kolmeen vuorokauteen. Sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan tietoisia siitä, etteivät omaishoitajien vapaat vieläkään toteudu kaikilta osin täysin ihanteellisella tavalla. Omaishoitajien vapaan laajentamista kysymyksessä esitetyllä tavalla voidaan pitää perusteltuna, mutta sillä olisi huomattavia kustannusvaikutuksia. Omaishoidon kehittämistä tulee jatkaa myös seuraavalla hallituskaudella. Asian toteuttamiseen voi seuraava hallitus ottaa kantaa. Helsingissä 28 päivänä marraskuuta 2006 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 869/2006 rd undertecknat av riksdagsledamot Maija Perho /saml m.fl.: Vad ligger till grund för social- och hälsovårdsministeriets anvisningar om tilllämpning av lagen om stöd för närståendevård och anser den minister som saken gäller att anvisningarna är rättvisa för de närståendevårdare som vid sidan av sitt förvärvsarbete ansvarar för vården av en anhörig dygnet runt? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Lagstiftningen om stöd för närståendevård trädde ursprungligen i kraft 1993. I 27 a i socialvårdslagen (710/1982) bestämdes bl.a. om grunderna för beviljande av stöd för närståendevård. Närmare bestämmelser fanns i förordningen om stöd för närståendevård (318/1993). I 5 i förordningen ingick en rekommendation om beviljande av ledighet. Vårdaren skulle i mån av möjlighet få ledighet från vården. Ledigheten skulle graderas på basis av hur bindande och krävande vården var. En vårdare som hade ansvar för en person som behövde vård och omsorg i stor utsträckning skulle i mån av möjlighet få minst en ledig dag i veckan, ett ledig veckoslut i månaden samt årligen minst en veckas oavbruten ledighet. Av Stakes utredning om närståendevård från 1995 framgick att trots rekommendationen i förordningen fick inte närståendevårdare som utförde ett bindande vårdarbete ledigt på önskat sätt. I syfte att rätta till missförhållandet kompletterades socialvårdslagen med en bestämmelse om ledighet för närståendevårdare. Bestämmelsen trädde i kraft vid ingången av 1998. Syftet med revideringen var att trygga rätten till ledighet för de närståendevårdare som var allra mest bundna vid vårdarbetet. I motiveringen till lagen sades följande: "Bundenheten vid vårdarbetet skall vara en avgörande faktor när man bedömer om närståendevårdaren har lagstadgad rätt till ledighet. Vårdaren skulle inte enbart utgående från hur tung vården är fysiskt och psykiskt eller hur krävande vårdarbetet är ha rätt till lagstadgad ledighet, om inte vården samtidigt är bindande på det sätt som avses i den föreslagna bestämmelsen." I motiveringen konstaterads vidare att "bundenheten kan lätta om stödet för närståendevård är förknippat med en betydande mängd regelbunden kommunal service med hjälp av vilken vårdaren avlastas i vårdarbetet." Genom den ändring av socialvårdslagen som trädde i kraft vid ingången av 2002 utökades närståendevårdarnas lagstadgade lediga tid till två dygn per månad. Samtidigt utvidgades rätten till lagstadgad ledighet till att gälla också sådana närståendevårdare vilkas vårdbehövande en liten del av dygnet omfattas av tjänster utanför hemmet. I motiveringen i regeringspropositionen (RP 153/2001 rd) konstaterades att "den vårdbehövande kan anses tillbringa en del av dygnet utanför hemmet på sätt som avses i den föreslagna bestämmelsen om hans eller hennes regelbundna bortavaro från hemmet varar i medeltal högst 5 7 timmar per vardag." En totalrevision av stödet för närståendevård genomfördes vid ingången av 2006, men bestämmelserna om närståendevårdarnas ledighet kvarstod oförändrade. Innehållet i de anvisningar om bundenheten vid vården som ingår i social- och 4
Ministerns svar KK 869/2006 vp Maija Perho /kok ym. hälsovårdsministeriets handbok om stöd för närståendevård (Stödet för närståendevård. Handbok för kommunala beslutsfattare. Handböcker 2005:31) motsvarar fullständigt motiveringen i den nämnda regeringspropositionen RP 153/2001 rd. Genom totalrevisionen av stödet för närståendevård förbättrades närståendevårdarnas ställning på många sätt, bl.a. genom att minimiarvodena höjdes och genom att det föreskrevs att avtalen i regel skall ingås så att de gäller tills vidare. Därtill kompletterades närvårdarnas rätt till ledighet genom kommunernas möjlighet att ordna rekreationsledighet. Vid ingången av nästa år utökas närståendevårdarnas rätt till lagstadgad ledighet så att den omfattar tre dygn. Vid socialoch hälsovårdsministeriet råder medvetenhet om att närståendevårdarnas ledigheter ännu inte till alla delar genomförs på ett alltigenom idealiskt sätt. Det kan anses vara befogat att utöka närståendevårdarnas ledighet så som framförs i spörsmålet, men en sådan utökning skulle ha betydande kostnadseffekter. Utvecklandet av närståendevården bör även fortgå under följande regeringsperiod. Nästa regering kan ta ställning till genomförandet. Helsingfors den 28 november 2006 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5