Teknisen keskuksen kokoushuone, Räikäntie 3 B

Samankaltaiset tiedostot
TEKLTK Työtilannetta koskevat selvitykset sekä in ves toin ti oh jel man toteutuminen. Viranhaltijapäätökset

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Hyväksyn vuokralaisvalinnan Kiinteistö Oy Avo-Vuokratalojen

TEKLTK Pirkanmaan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskuksen Tien pidon ja liikenteen suunnitelma

Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Tekninen lautakunta Yhdyskuntatekniikan ja tilakeskuksen viranhaltijapäätökset

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Yhtymäkokous Pöytäkirja 3/ Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone. Karinen Jussi

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 9/ Otsikko Sivu 37 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Sisällysluettelo. 36 Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman investoinnit 3

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/ Otsikko Sivu 27 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Valtuustoaloite yksityisteiden saattamisesta tasa-arvoiseen asemaan

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Teknisen toimialan kokoushuone, kaupungintalon 2. krs.

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kunnossapitoavustukset 2015

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Vanhusneuvosto. AIKA klo 14:00-15:30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Kokousaika kello 14:00-14:30

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 1/ Rakennuslautakunta. Aika klo 17:00-17:10. Kunnantalon kahvio. Käsitellyt asiat

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisäys hallintosääntöön / päätelaitteiden käyttöä koskeva korvaus 497/01.


Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu. 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

PUUMALAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Tutustuminen ruokapalveluiden toimintaan 3

Sisällysluettelo. 67 Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman investoinnit Kaupunginjohtajan tilannekatsaus 7

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 29 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 40

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen Pöytäkirja 11/ kuntayhtymä

Teknisen osaston johtosääntö 5 Lautakunnan ratkaisuvalta: Kaupungin talousarvioon on varattu vuosittain määräraha yksityisteiden avustuksiin.

NURMIJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 9/ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Tekninen lautakunta Tiedoksiannettavat. TEKLTK Viranhaltijapäätökset

Transkriptio:

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 Tekninen lautakunta 15.06.2017 Aika 17:00-18:35 Paikka Teknisen keskuksen kokoushuone, Räikäntie 3 B Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Työjärjestyksen hyväksyminen ja pöytäkirjantarkastajien 4 valinta 56 Tiedoksiannettavat 5 57 Luottamushenkilöiden omien päätelaitteiden käyttöä 12 koskeva toimintamalli 58 Teknisen lautakunnan loppuvuoden 2017 kokouspäivät 14 59 Talouden toteutuminen 30.4.2017 16 60 Kuru-neuvoston esitys / Poikeluksen koulun pihavälineet 18 61 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 20 2016 I-kunnossapitoluokan teille 62 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 23 2016 II-kunnossapitoluokan teille 63 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 26 2016 III-kunnossapitoluokan teille 64 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 29 2016 IV-kunnossapitoluokan teille 65 Teknisen lautakunnan alaisen tiejaoston jäsenten valinta 32 66 Liikenneturvallisuutta parantavat toimenpiteet, 34 liikenneturvallisuuden ongelmakohtia kartoittava työryhmä 67 Valtuustoaloite linnunpönttötalkoisiin osallistumisesta 36 68 Kirkonseudun asemakaavan muutos / Elovainion 38 kauppakeskuksen asemakaavan muutos / Teknisen lautakunnan lausunto kaavaehdotuksesta 69 Teknisen lautakunnan edustajan nimeäminen Ylöjärven seuraparlamenttiin 39

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 2 OSALLISTUJAT Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Toivonen Timo 17:00-18:35 pj. Sippola Ossi 17:00-18:35 vpj. Göös-Leppänen Anne 17:00-18:35 jäsen Hakanen Teuvo 17:00-18:35 jäsen Mykkänen Sari 17:00-18:35 jäsen Nevala Yrjö 17:00-18:35 jäsen Peurala Sami 17:00-18:35 jäsen Sieppi Elina 17:00-18:35 jäsen Sorvanto Katariina 17:00-18:35 jäsen Henriksson Eila 17:00-18:35 varajäsen Saaristo Tomi 17:00-18:35 varajäsen MUU Sorsa Minna 17:00-18:35 kaup.hall. edustaja Rautiainen Sauli 17:00-18:35 varanuorisoedustaja Harjula Mirko 17:00-18:35 esittelijä Nurmi Jukka 17:00-18:35 esittelijä Piiparinen Pauli 17:00-18:35 esittelijä Kangasniemi Arja 17:00-18:35 asiantuntija Uusitalo Riina 17:00-18:35 pöytäkirjanpitäjä ALLEKIRJOITUKSET Timo Toivonen puheen johtaja Riina Uusitalo pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 54-69 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Ylöjärvellä 20.6.2017 Ossi Sippola Anne Göös-Leppänen PÖYTÄKIRJA YLEISESTI NÄHTÄVILLÄ Asetettu yleisesti nähtäville 15.6.2017 kaupungin yleisessä tietoverkossa (www.ylojarvi.fi) kuntalain 140 :ssä sää de tyllä tavalla. Riina Uusitalo, hallintosihteeri

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 3 Tekninen lautakunta 54 15.06.2017 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus TEKLTK 15.06.2017 54 Teknisen lautakunnan kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on teknisen lautakunnan päättämällä tavalla toimitettu teknisen lautakunnan jäsenille ja että saapuvilla on enemmän kuin puolet lautakunnan jäsenistä. valtaisuuden edellytyksenä on, että kokouksessa on vähintään kuusi jäsentä. : Todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 4 Tekninen lautakunta 55 15.06.2017 Työjärjestyksen hyväksyminen ja pöytäkirjantarkastajien valinta TEKLTK 15.06.2017 55 Tekninen lautakunta hyväksyy toimitetun esityslistan työjärjestykseksi ja valitsee kaksi jäsentään tarkistamaan kokouksesta laadittavan pöytäkirjan. Tämän kokouksen pöytäkirja on ilmoitettu pidettäväksi yleisesti näh tävänä 20.6.2017 lukien Ylöjärven kaupungin yleisessä tietoverkossa (www.ylojarvi.fi) kuntalain 140 :ssä säädetyllä tavalla, joten se tulee allekirjoittaa ja tar kastaa viimeistään edellä mainittuna päivänä ennen klo 10.00. Elinvoimajohtajan ehdotus: Tekninen lautakunta valitsee Ossi Sippolan ja Anne Göös-Leppäsen tarkastamaan kokouksesta laadittavan pöytä kir jan. : Esittelijä lisäsi päätösehdotukseen seuraavat kohdat: Poikeluksen koulun pihavälineet -pykälään lisätään vanhempainyhdistyksen ja opettajakunnan kirje ja muokattu päätösesitys Lisätään asialistalle pöydälle tuotava teknisen lautakunnan edustajan nimeämispykälä seuraparlamenttiin Listalta poistetaan led-pykälä jatkoselvittelyjä varten (Mirko voi myös lyhyesti täydentää tätä asiaa, jos tarvetta) Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 5 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 Tiedoksiannettavat TEKLTK 15.06.2017 56 Työtilannetta koskevat selvitykset sekä in ves toin ti ohjel man toteutuminen Kuullaan yhdyskuntatekniikan päällikön ja ra ken nuspääl li kön selvitys työtilanteesta sekä kaupungin omien työ mai den työturvallisuustilanteesta, viik ko tar kas tusten havainnoista ja johtopäätöksistä ja in ves toin ti oh jelman toteutumisesta Asuntosihteeri Viranhaltijapäätökset 3.5.-5.6.2017 Yleinen päätös 03.05.2017 16 Asia Asumisoikeusasunnon haltijan hyväksyminen Vireillepanija YH-Asumisoikeus Länsi Oy Hyväksyn YH-Asumisoikeus Länsi Oy:n esittämän hen kilön asumisoikeuden haltijaksi ja vahvistan ilmoitetun 27969,14 :n asumisoikeusmaksun. 03.05.2017 17 Asia Asumisoikeusasunnon haltijan hyväksyminen Vireillepanija YH-Asumisoikeus Länsi Oy Hyväksyn YH-Asumisoikeus Länsi Oy:n esittämät henkilöt asu mis oi keu den haltijoiksi ja vahvistan ilmoitetun 26894,59 :n asumisoikeusmaksun. 03.05.2017 18 Asia Asumisoikeusasunnon haltijan hyväksyminen Vireillepanija YH-Asumisoikeus Länsi Oy Hyväksyn YH-Asumisoikeus Länsi Oy:n esittämän hen kilön asumisoikeuden haltijaksi ja vahvistan ilmoitetun 10838,77 :n asumisoikeusmaksun. 15.05.2017 19 Asia Asumisoikeusasunnon haltijoiden hyväksyminen Vireillepanija YH-Asumisoikeus Länsi Oy Hyväksyn YH-Asumisoikeus Länsi Oy:n esittämät henkilöt asu mis oi keu den haltijoiksi ja vahvistan ilmoitetun 16 609,34 :n asumisoikeusmaksun. 17.05.2017 20 Asia Asumisoikeusasunnon haltijan hyväksyminen Vireillepanija YH-Asumisoikeus Länsi Oy Hyväksyn YH-Asumisoikeus Länsi Oy:n esittämän hen kilön asumisoikeuden haltijaksi ja vahvistan ilmoitetun 16 020,81 :n asumisoikeusmaksun. 26.05.2017 21 Asia Asumisoikeusasunnon haltijan hyväksyminen Vireillepanija TA-Asumisoikeus Oy Hyväksyn TA-Asumisoikeus Oy:n esittämän henkilön asumis oi keu den haltijaksi ja vahvistan ilmoitetun 20.819,86 :n asumisoikeusmaksun. Elinvoimajohtaja Hankintapäätös 08.05.2017 8 Asia Räikän urheilukentän suorituspaikkavälineiden hankinta Vireillepanija Yleiset alueet

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 6 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 Päätän, että Räikän urheilukentän suo ri tus paik ka va rusteet hankitaan Suomen Kenttävaruste Oy:ltä hintaan 54.862,40 (alv 0%) tarjouksen 7.4.2017 mukaisesti. Han kin ta kustannetaan Räikän kentän peruskorjaukselle va ra tuis ta investointirahoista. 11.05.2017 9 Asia Autocad-ohjelmistojen 2 vuotinen ylläpitosuunnitelma (sub scrip ti on contract) / Toimittajan valinta Vireillepanija Kunnallistekninen suunnittelu Päätän, että Autocad-ohjelmistojen 2 vuotisen yl lä pi tosuun ni tel man (subscription contract) hankinta toteutetaan suun nit te li jan esityksen mukaisesti Symetri Oy:ltä tar jouspyyn nön ja Symetri Oy:n tarjouksen 2.5.2017 mukaisesti, han kin ta hin taan 20.499,36 (alv 0 %). 22.05.2017 10 Asia Tontinvuokrausohjelmiston hankinta Vireillepanija Talouspäällikkö Arja Kangasniemi Tontinvuokraohjelmisto hankitaan CGI:ltä selosteosan ja tar jouk sen perusteella. (33.798,60 ) 31.05.2017 11 Asia Yrjöntien kevyenliikenteenväylän kivityöt Vireillepanija Yhdyskuntatekniset palvelut Päätän valita Yrjöntien kevyenliikenteenväylän in ves toin tikoh teen kiveystöiden tekijäksi Ympäristöpalvelut Knuutila Oy:n selosteosan mukaisin perustein hankintahintaan 59.500 (Alv 0%). Henkilöstöpäätös 11.05.2017 7 Asia Palkan tarkistaminen sijaisuuden ajalta 24.7.-6.8.2017 Päätän, että rakennusmestarin tehtäväkohtaista palkkaa ko ro te taan 5%:lla ajalla 24.7.-6.8.2017 23.05.2017 8 Asia Liikuntapaikkojen hoitajan toimen (vakanssi nro 99522101) täyttäminen Vireillepanija Yleiset alueet 1. Valitsen liikuntapaikkojen hoitajan toimeen 1.12.2017 alkaen Juha Jokihaaran kuuden kuu kauden koeajalla. 2. Valitun on ennen toimen vastaanottamista esi tettä vä Terveystalon työterveyshoitajan antama hy väksyt tä vä -todistus terveydentilastaan. 3. Esitän kaupunginjohtajalle, että palkkaryhmäksi vah vis tet tai siin 1B ja perustuntipalkaksi 11,25 /h. 4. Työkokemuslisästä päätetään erikseen. Yleinen päätös 17.05.2017 8 Asia Suunnitelmaehdotuksen nähtäville asettaminen / Asuntila Vireillepanija Kunnallistekninen suunnittelu Päätän asettaa selosteosan mukaisen suun ni tel ma eh dotuk sen julkisesti nähtäville 24.5 7.6.2017 väliseksi ajaksi. Rakennuspäällikkö Hankintapäätös 04.05.2017 11 Asia Tähkätaskun päiväkoti, leikkivälineiden asennus tur vahiek koi neen Vireillepanija Rakennusmestari Tommi Rämö Päätän, että leikkivälineiden asennus turvahiekkoineen Täh kä tas kun päiväkodin pihaan hankitaan Kompan Suomi Oy:ltä saadun tarjouksen mukaan kaupungin pui te sopi muk sen mukaisesti kokonaishintaan 12700 alv 0%.

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 7 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 08.05.2017 12 Asia Moision koulun tilamuutokset /rakennusteknisten töiden te ki jän valinta Vireillepanija Rakennusmestari Tommi Rämö Päätän hyväksyä rakennusmestarin esityksen ja valita Moi sion koulun tilamuutosten rakennusteknisten töiden teki jäk si Tampereen Tasorakennus Oy:n. (Laskutyönä) 08.05.2017 13 Asia Moision koulun tilamuutokset /pinnoitustöiden tekijän valin ta Vireillepanija Rakennusmestari Tommi Rämö Päätän hyväksyä rakennusmestarin esityksen ja valita Moi sion koulun tilamuutosten pinnoitustöiden tekijäksi Maa laus pal ve lu Laine Oy:n. (Laskutyönä) 08.05.2017 14 Asia Kurun urheilutalo, salin lattian uusiminen /uusimistyön teki jän valinta Vireillepanija Rakennusmestari Esa Väätänen Päätän hyväksyä rakennusmestarin esityksen ja valita Kurun urheilutalon salin lattian uusimistyön tekijäksi Ka lus teasen nus Olli Turunen. (Laskutyönä) 09.05.2017 15 Asia Moision koulun tilamuutokset /putkitöiden tekijän valinta Vireillepanija Lvi-teknikko Jouko Keskikallio Päätän hyväksyä Lvi-teknikon esityksen ja valita Moision kou lun tilamuutosten putkitöiden tekijäksi LVI Kurikka Oy:n Ylöjärven kaupungin puitesopimuksen mukaisesti las ku työ nä. 17.05.2017 16 Asia Salkutettujen kiinteistöjen myynti / kiinteistönvälittäjän valin ta Vireillepanija Tilapalvelupäällikkö Ulla Siuko Päätän hyväksyä tilapalvelupäällikön esityksen ja valita Kiin teis tö maa il ma Oy myyntikohteiden kiin teis tön vä lit täjäk si. (Minipalkkio 3000 /kohde sis.alv.) Yleinen päätös 11.05.2017 2 Asia Siivikkalan koulu, laajennus ja peruskorjaus 2012-1014, vai he 2. Rakennusurakan/pääurakan takuuaikaisen vakuu den vapauttaminen Vireillepanija Paanurakenne Oy konkurssipesä Vapautan Siivikkalan koulun laajennuksen- ja pe rus korjauk sen 2012-2014, vaihe 2, rakennusurakan/pääurakan ta kuu ai kai sen vakuuden Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennian takauksen. 31.05.2017 3 Asia Siivikkalan koulu, laajennus ja peruskorjaus 2012-1014, vai he 2. sähköurakan takuuaikaisen vakuuden va paut tami nen Vireillepanija Epilän Sähkökone Oy Vapautan Siivikkalan koulun laajennuksen- ja pe rus korjauk sen 2012-2014, vaihe 2, sähköurakan takuuaikaisen va kuu den Nordea Pankki Suomi Oyj:n takauksen. Tilapalvelupäällikkö Henkilöstöpäätös 11.05.2017 2 Asia Siivouspalveluesimiehen toimen täyttäminen määräajaksi 31.12.2018 saakka Vireillepanija Siivouspalvelupäällikkö Minna Lahtinen Päätän, että Sari Rouru valitaan hoitamaan sii vous pal velu esi mie hen avoinna olevaa tointa määräajalla 1.6.2017-31.12.2018. Tehtäväkohtainen palkkaus TS-sopi muk sen 57 pisteen mukaan 2.253,02.

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 8 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 Yleinen päätös 24.05.2017 1 Asia Pakettiauton myynti / Mitsubishi L 300 (VGM-600) Vireillepanija Kiinteistötyönjohtaja Päätän myydä käytöstä poistetun pakettiauton, Mitsubishi L 300 (VGM-600) vm. 1997, korkeimman tarjouksen tehneel le Tmi Juha Ruohoselle hintaan 500 (alv 0%) 10.05.2017 2 Asia Ylöjärven kaupungin ikkunanpesut Vireillepanija Siivouspalvelupäällikkö Minna Lahtinen Päätän hyväksyä kaupungin ikkunanpesuun yritykset Siivous pa ja Oy sekä Siivousurakointi S.Hirvonen, va lin ta perus tee na edullisin tarjous. (kohteet 1-7, 9 8387,10 (alv 0%), kohteet 8 ja 10 980,00 alv 0%) Yhdyskuntatekniikan päällikkö Hankintapäätös 03.05.2017 4 Asia Räikän urheilukentän maalikameran ja lä he tys jär jes telmän hankinta Vireillepanija Yleiset alueet Päätän, että Räikän kentän maalikamera ja lä he tys jär jestel mä hankitaan Alge Sportele Oy:ltä hintaan 11.860,00 (alv 0%) tarjouksen 24.3.2017 mukaisesti. Kustannus mak se taan Räikän kentän vuoden 2017 peruskorjauksen in ves toin ti ra hois ta. 12.05.2017 5 Asia Traktorimönkijän hankinta Vireillepanija Kunnossapitopäällikkö Päätän, että traktorimönkijä lisävarusteineen hankitaan VK-Mo tors Oy:ltä hintaan 12.983,87 (alv 0%) tarjouksen nro 399 24.4.2017 mukaisesti. 30.05.2017 6 Asia Haverin laiturin hankinta Vireillepanija Yleiset alueet Päätän hyväksyä yleisten alueiden esityksen Haverin laitu rin uusimisesta ja hyväksyä WonderWord Oy / Pimeesal men Telakka tarjouksen 18.5.2017 koskien Ha verin laiturin hankintaa. Hankintakustannus 29.180,00 (alv0%). Yleinen päätös 03.05.2017 32 Asia Lupa Kauppatien, Satamatien ja Matkahuollontien sul kemi seen 22.7.2017 Kurun Markkinoiden vuoksi Vireillepanija Kuru-seura / Jaana Tiura Annan luvan Kauppatien, Satamatien ja Matkahuollontien sul ke mi seen 22.7.2017 klo 8-15 väliseksi ajaksi Kurun Mark ki noi den vuoksi. 04.05.2017 33 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Pals ta tie, Vuorentausta 135, 980-427-0001-0327 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 04.05.2017 34 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Idän tie, Mantere, 980-406-0001-0475 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 04.05.2017 35 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Mas ton tie, Idänvainio, 980-403-0002-0619 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 9 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 04.05.2017 36 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Kaup pa ku ja, Vuorentausta 135, 980-427-0001-0327 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 37 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Ala ku ja, Vuorentausta 135, 980-427-0001-0327 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 38 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Käy rä ku ja, Vuorentausta 135, 980-427-0001-0327 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 39 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Käy rä ku ja, Vuorentausta, 980-403-0002-0761 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 40 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Teh taan tie, Tukiaistenmaa, 980-403-0002-0762 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 41 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Ha to lan tie, Tukiaistenmaa, 980-403-0002-0762 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 05.05.2017 42 Asia Lupa puistomuuntamon sijoittamiseen kaupungin maalle / Rin ne tie, Vuorentausta 135, 980-427-0001-0327 Vireillepanija Leppäkosken Sähkö Oy Myönnän luvan puistomuuntamon sijoittamiseen se los teosan mukaisesti. 08.05.2017 43 Asia Lupa vesijohdon sijoittamiseen Mäkikujan katualueelle Vireillepanija Kurun Vesiosuuskunta Päätän antaa Kurun Vesiosuuskunnalle luvan vesijohdon si joit ta mi seen Kurun keskustan Mäkikujan katualueilla suun ni tel man mukaisesti. Rakentamisen jälkeen kau pungil le on toimitettava tiedot toteutuneista linjasta. Linjan sijoit ta ja vastaa yhdessä yhteistoiminnan harjoittajan, Ylöjär ven Vesi Oy:n, kanssa katualueen painumista ym. linjal la takuuajan 24 kk ajan. Jos katualue on päällystetty, pin ta on päällystettävä vanhaa vastaavalla pinnoitteella. Jos tiepohja soraa, toteutettava sorarakenteisena. 11.05.2017 44 Asia Käyttölupa Tiuravuoren kentälle sirkusvierailuun 15.4.2018 Vireillepanija Sirkus Caliba Myönnän Sirkus Caliballe käyttöluvan Tiuravuoren ken tälle 15.4.2018 klo 9-21 seuraavin ehdoin: 1. Hiekkakentät tivoli, sirkus tai muu vastaava: vuokra 305 / kerta. 2. Tievarsimainosten sijoituksesta tulee sopia kaupungin ka tu ti la val vo jan kanssa.

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 10 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 3. Kentällä meneviä kaapeleita ja salaojia tulee varoa telttaa pystytettäessä. 4. Ennen teltan pystytystä tulee olla yhteydessä työ maapääl lik kö Jyrki Tanhuanpäähän p.0500719399. 5. Tilaisuuden järjestäjän tulee huolehtia alueen siis ti mises tä tilaisuuden jälkeen. 11.05.2017 45 Asia Työaikaisen vakuuden vastaanottaminen / Asfaltointityöt 2017 Vireillepanija Lemminkäinen Infra Oy Vastaanotan Lemminkäinen Infra Oy:n toimittaman se loste osan mukaisen työaikaisen vakuuden. 18.05.2017 46 Asia Lupa palveluskoiraharjoitusten järjestämiseen / Pik ku-ahvenis ton alue, Tulotien, Pikitien ja Hopeatien metsäalueet Vireillepanija Teiskon tahtotassut ry Myönnän luvan Pikku-Ahveniston alueen, Tulotien, Pi kitien ja Hopeatien metsäalueiden käyttöön anomuksen mu kai ses ti. Laavulle on oltava vapaa pääsy ja huo mioi tava myös muut liikkujat ulkoilureiteillä. Harjoitusten jälkeen tu lee jäljet siivota. 18.05.2017 47 Asia Lupa terassialueen tilapäiselle laajennukselle 24.-27.5.2017 ja 9.-11.6.2017 Vireillepanija MHM-Ravintolat Oy/Pub Pikku Pete Myönnän luvan terassialueen laajennukselle ajalle 24.-27.5.2017 ja 9.-11.6.2017 sillä ehdolla, että alue pi detään siistinä ja siivotaan tapahtuman jälkeen. 18.05.2017 48 Asia Lupa kaupungin ulkoilureittien, Topin tuvan ja Pik ku-ahvenis ton laavun käyttöön pyöräilytapahtumassa 1.7.2017 Vireillepanija Gravel Sports Oy Myönnän luvan ulkoilureittien, Topin tuvan ja Pik ku-ahvenis ton laavun käyttöön pyöräilytapahtumassa 1.7.2017. Laa vul le oltava vapaa pääsy ja huomioitava myös muut liik ku jat ulkoilureiteillä. Tapahtuman jälkeen tulee jäljet siivo ta. 18.05.2017 49 Asia Lupa mainostaulun sijoittamiseen os. Haverintie 9 A Vireillepanija Hakanen Teuvo Myönnän hakijalle luvan sijoittaa ja rakentaa mainostaulun ha ke muk sen mukaisesti Haverin asemakaava-alueelle. Eh to na on, että mainostaulu ei heikennä liikennenäkymiä alu eel la tai muutoin aiheuta turvallisuutta vaarantavaa näke mä es tet tä alueella liikennöitäessä. 18.05.2017 50 Asia Lupa ajoyhteyden rakentamiselle Särkäntien ase ma kaavas sa esitetylle "ajo" merkinnällä olevalla alueelle Vireillepanija Hietaniemi Matti Myönnän luvan hakemuksen mukaisen ajoyhteyden raken ta mi sel le Särkäntien asemakaavassa esitetylle "ajo" mer kin näl lä olevalla alueelle hakemuksen mukaisessa levey des sä. Ajoyhteys lähtee Korpimäentien päästä. Yhteys on hakijan ja mahdollisesti alueelle perustettavan tai siellä ole van Särkäntien tiekunnan kunnossapidettävä, yhteys ei ole asemakaavan mukainen tie ja ei siten kuulu kau pungin rakennettavaksi tai ylläpidettäväksi. 22.05.2017 51 Asia Pysäköinnin salliminen Jukolantien kentällä 3.6.2017 Vireillepanija Muurasniemi Päivi Päätän, että hakija voi osoittaa vieraspysäköinnin käyt tämät tö mä nä olevalle kentälle Jukolantiellä perhejuhlien ajak si 3.6.2017. Ehtona on, että hakija vastaa alueella tarvit ta vas ta liikenteenohjauksesta, sekä alueen siisteydestä py sä köin nin jälkeen.

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 11 Tekninen lautakunta 56 15.06.2017 22.05.2017 52 Asia Lupa kevyenliikenteenväylän sulkemiseen ra ken ta mis töiden ajaksi 5.6.2017-5/2018 Vireillepanija Toimitilat Myönnän luvan kevyenliikenteenväylän käytöstä poistoon edel lä esitetyksi ajaksi. Ehtona on, että Ylöjärven kau punki / Toimitilat huolehtii reitin turvallisesta katkaisusta ja käy tös tä poistosta, hakemuksen liitteenä olevan suun nitel man mukaisesti sekä vastaa kevyenliikenteenväylän kat kai se mi sen ja käytössä olevien reittiyhteyksien tie dotta mi ses ta etenkin koululle sekä alueen naapurustoon. Raken ta mis toi min nan päättymisen jälkeen on mahdolliset es teet poistettava kevyenliikenteenväylältä ja väylä en nallis tet ta va käyttökuntoon. 24.05.2017 53 Asia Lupa Viljakkalan koulun kentän käyttäminen kesäteatterin park ki paik ka na Vireillepanija Viljakkalan Teatteriyhdistys Wimma ry Myönnän luvan Viljakkalan koulun kentän käyttämiseen ke sä teat te rin parkkipaikkana sille ajalle, kun koululla ei ole koulutoimintaa kesän aikana. 30.05.2017 54 Asia Lupa sähkön ottoon katuvalaistuksesta Haverin Ko ne päivien ajaksi 10.6.2017 Vireillepanija Viljakkalan Haveri ry Päätän antaa hakijalle luvan ottaa sähköt ka tu va lais tukses ta Haverin Konepäiville 10.6.2017. 30.05.2017 55 Asia Ylöjärven kaupungin maa-alueiden käyttö salaoja- ja pi hasa nee rauk sen aikana ajalla 14.6.-30.8.2017 Vireillepanija As Oy Tiilihovi Myönnän As Oy Tiilihoville luvan kaupungin maa-alueiden käyt töön anomuksen mukaisesti ajalle 14.6.-30.8.2017. Alu eel la ei ole lupaa puiden kaatoon. 30.05.2017 56 Asia Lupa vesijohdon sijoittamiseen samaan kaivantoon kaupun gin hulevesiviemäröinnin yhteyteen, kiinteistö 980-440-1-113, Särkäntie 125 Myönnän sijoitusluvan kiinteistön 980-440-1-113, Sär käntien 125, vesijohdon asettamiseen samaan kaivantoon kau pun gin alueelle rakennetun/rakennettavan hu le ve si viemä röin nin yhteyteen. Hakija vastaa vesijohdon asen ta mises ta sekä kunnossapidosta. Mahdollisessa vesijohdon rik kou tu mis ti lan tees sa hakija vastaa vesijohdon kor jaa mises ta ja tästä mahdollisesti kaupungilla ja kolmansille osa puo lil le aiheutuvista haitoista ja vahingoista. 31.05.2017 57 Asia Lupa juhlakuusen istuttamiseen laattoineen kirkon ja Il tarus kon väliselle puistoalueelle Vireillepanija Ylöjärven Rotaryklubi ry Myönnän luvan juhlakuusen istuttamiseen laattoineen kirkon ja Iltaruskon väliselle puistoalueelle. Elinvoimajohtajan ehdotus: Tekninen lautakunta päättää merki tä tietoonsa saatetuiksi ilmoi tusluonteiset asiat. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 12 Tekninen lautakunta 57 15.06.2017 Luottamushenkilöiden omien päätelaitteiden käyttöä koskeva toimintamalli 300/00.01.02/2017 TEKLTK 15.06.2017 57 Elinvoimajohtaja Pauli Piiparinen Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 6.6.2016 53 muu tok sen kaupungin hallintosääntöön, joka mahdollistaa kor vauk sen maksamisen luottamushenkilöille, mikäli he sitou tu vat käyttämään luottamustehtävässään omia pää te laittei taan ja vastaanottamaan toimielimen esityslistat liit teineen ja oheismateriaaleineen ainoastaan sähköisessä muodos sa. Toimintamalli tuo mukanaan muun muassa toi mi elintyös ken te lyn sähköistymisen ja paperittomuuden, jo olemas sa olevien toimintamahdollisuuksien paremman hyödyn tä mi sen, tiedonkulun nopeutumisen sekä hallinnollisen työn uudelleen kohdentamisen kopioinnin ja postittamisen si jaan. Toimintamallin käyttöönoton edellytyksenä on toimielimen eril lis pää tös asiassa. Käyttöönottopäätöksen jälkeen toi mielin sekä toimielimen varsinainen ja varajäsen al le kir joit ta vat toimintamallia koskevan sopimuksen, jossa sovitaan muun ohella sopimuksen voimassaolosta sekä osapuolten vä li sistä vastuista. Toimintamalliin sitoutuville teknisen lautakunnan jäsenille ja va ra jä se nil le toimitetaan jatkossa kaikki kokousmateriaalit toi mi eli men Virta-työtilaan, johon heille avataan tunnukset. Teknisen lautakunnan kokousten esityslistat, liitteet, oheisma te ri aa lit sekä muu mahdollinen kokousmateriaali tal lenne taan esityslistan valmistuttua Virtaan kokouskohtaiseen kan si oon. Toimintamallin piiriin kuuluville jäsenille ja va ra jäse nil le lähetetään sähköpostitse linkki, jonka kautta he pääse vät tarkastelemaan kokouksen esityslistaa ja ko kous mate ri aa le ja. Toimintamallia käytetään myös lautakunnan muiden mahdollisten tilaisuuksien materiaalien toimittamisessa. Oheismateriaali - Sopimus päätelaitteen käytöstä luottamustehtävän hoi tami ses sa Elinvoimajohtajan ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1. ottaa omien päätelaitteiden käyttö koskevan toi min tamal lin käyttöön elokuun kokouksesta alkaen. 2. todeta, että toimintamalliin sitoutuvat luottamushenkilöt

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 13 Tekninen lautakunta 57 15.06.2017 al le kir joit ta vat toimielimen kanssa tämän pykälän oheisma te ri aa lin mukaisen sopimuksen ja että allekirjoitetut so pi muk set astuvat voimaan, kun molemmat osapuolet ovat ne allekirjoittaneet. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 14 Tekninen lautakunta 58 15.06.2017 Teknisen lautakunnan loppuvuoden 2017 kokouspäivät 304/00.01.02/2017 TEKLTK 15.06.2017 58 Kaupungin hallintosääntö 3 Kaupungin hallintosääntö 4 Kokousaika ja -paikka Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikas sa. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo ko kouk sen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jä se nistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Kokouksen koollekutsuminen Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä olles saan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka se kä käsiteltävät asiat (asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan ko kous kutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joil la on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, viimeistään neljä päi vää ennen kokousta. Kokouskutsu voidaan toimittaa myös sähköisesti. Kaupungin hallintosääntö 15 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pi tä minen Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöy tä kir jan pitä jä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöy tä kir jan pi tä jä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättä mäl lä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päät tämä nä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu. Muuta taustaa Teknisen lautakunnan kokoukset on aiemmin pidetty yleensä torstaisin. Siihen on liittynyt hankaluutena, että tors tai-iltai sin pidetään usein kaupunginvaltuuston infoja, joihin

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 15 Tekninen lautakunta 58 15.06.2017 Elinvoimajohtajan ehdotus: usean lautakunnan jäsenen tulisi osallistua. Torstai sijoittuu myös useita juhlapyhä-viikonloppuja vasten ja toukokuussa on myös helatorstai. Kokouspäivän siirtäminen kes ki viikkoon helpottaisi kokouspäivien suunnittelua huomioiden muut kaupungin kokoukset sekä juhlapäivät. Loppuvuoden ko kous päi vät on ehdotuksessa sijoitettu samojen viikkojen kes ki viik koi hin, kuin on ollut aiemmin alustavissa ko kous aika tau luis sa merkittynä torstaille. Tekninen lautakunta päättää 1. pitää loppuvuoden kokouksensa vuonna 2017 kes kiviik koi sin seuraavasti: 23.8. 6.9. 20.9. 18.10. 22.11. 13.12. Kokoukset aloitetaan klo 17.00. Muutokset mahdollisia. Ko kouk set pidetään Teknisen keskuksen ko kous huonees sa, os. Räikäntie 3. 2., että kokouskutsu ja esityslista liitteineen toimitetaan säh kö pos tit se linkkinä niille teknisen lau ta kun nan jä senil le ja varajäsenille sekä nuorisoedustajalle, jotka ovat teh neet sopimuksen päätelaitteen käytöstä luot ta musteh tä vien hoitamisessa sekä kau pun gin hal li tuk sen edus ta jal le ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvol li suus kokousta edeltävän viikon torstaina. Esi tys lista julkaistaan kaupungin internet-sivuilla. 3., että sähköpostiosoitteen toimittaneille tie do tus vä li neille, kaupunginhallituksen pu heen joh ta jal le ja kau pun ginark ki teh dil le lähetetään link ki esityslistaan. 4., että pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä ko kouspäi vää seuraavan viikon tiistaista lukien Ylöjärven kaupun gin yleisessä tietoverkossa (www.ylojarvi.fi) kun talain 140 :ssä säädetyllä tavalla tai mikäli em. päivä on muu kuin arkipäivä, seuraavana arkipäivänä. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 16 Tekninen lautakunta 59 15.06.2017 Talouden toteutuminen 30.4.2017 313/02.02.02/2017 TEKLTK 15.06.2017 59 Talouspäällikkö Arja Kangasniemi Kaupunginhallitus edellyttää toimielimiä raportoimaan säännöl li ses ti talouden toteutumisesta ja tilinpäätös ennusteesta. Talousarvion jatkuvaan seurantaan ja ennakointiin on kiin nitet tä vä erityistä huomiota. Poikkeamiin tulee regoida. Toiminta tu lee sopeuttaa niin, että valtuuston myöntämät määrärahat ei vät ylity. Vuoden ensimmäinen raportti on laadittu maaliskuun lo pussa ja seuraava laadittiin huhtikuun lopussa. Huhtikuun lopun to teu ma ei juurikaan poikkea maaliskuun lopun toteumasta ja sen antamasta tilinpäätösennusteesta. Lautakunnan tuotot ovat kertyneet lähes talousarvion ensim mäi sen kolmanneksen edellyttämän noin 33,3 prosentin mu kai ses ti. Kulut sen sijaan ovat hieman jäljessä tuosta tavoitteesta. Lautakunnan alaisen toiminnan kulut ovatn 29,2 prosenttia huhtikuun lopussa. Toimitilojen alaisella siivoustoimella on budjetoitu liian korkeat tulot. Tämä korjataan muutostalousarvion yhteydessä syk syl lä 2017, korjaus on noin 208.000 euroa. Tämä on myös huomioitu sisäisissä laskutuksissa. Muilta osin ei tässä vaiheessa vuotta ole nähtävissä ta lousar vi oon tulevia poikkeamia. Liitteet - nro 1 vastuualuekohtainen sanallinen selvitys - nro 2 vastuualuekohtainen tilinpäätösennuste Lisätiedot Arja Kangasniemi, p. 050 599 9054, arja.kangasniemi@ylojarvi.fi Elinvoimajohtajan ehdotus: Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi talouden to teu tu misen 30.4.2017 sekä esittää sen edelleen kau pun gin hal li tuksel le tiedoksi. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 17 Tekninen lautakunta 59 15.06.2017 Arja Kangasniemi poistui tämän pykälän käsittelyn jälkeen klo 17.40. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 18 Tekninen lautakunta 60 15.06.2017 Kuru-neuvoston esitys / Poikeluksen koulun pihavälineet 289/10.03.02/2017 TEKLTK 15.06.2017 60 kurneu 09.05.2017 22 Poikeluksen entisen koulun ulkona olevat pihavälineet pi täisi siirtää pois. Kuru-neuvosto esittää tekniselle lautakunnalle, että pi ha vä lineet siirrettäisiin Kurun Yhtenäiskoululle ja, että kaupunki hank ki si turvahiekan pihavälineiden alle. ----- Rakennuspäällikkö Jukka Nurmi Kuru-neuvosto on kokouksessaan 9.5.2017 esittänyt tek nisel le lautakunnalle, että Poikeluksen päiväkodin leik ki vä lineet siirrettäisiin Kurun yhtenäiskoululle. Poikeluksen koulu on muutettu päiväkodiksi v.2010. Remon tin yhteydessä pihaan asennettiin uusi aita sekä tar vitta va määrä leikkivälineitä. Kohteelle varatuilla in ves toin ti rahoil la tilakeskus sai hankittua uuden aidan, mutta leik ki vä lineet tulivat toisesta kohteesta kunnostettuina ja maalattuna. Poi ke luk sen päiväkoti on toiminut remontista saakka yh täjak soi ses ti noin 6 vuotta. Leikkivälineiden kunto on tällä hetkel lä vain välttävä. Leikkivälineiden puuosat tikkuilevat ja vaa ti vat muiltakin osin kunnostamista. Elinkaaren lop pu metreil lä olevaa välineistöä ei kannata siirtää toiseen koh teeseen lyhyestä jäljellä olevasta käyttöiästä johtuen. Ai noastaan aidat otetaan talteen tai siirretään toiseen koh tee seen en nen kiinteistön myymistä. Päiväkotien leikkivälineet ei vät so vi koulukäyttöön eri-ikäisistä käyttäjäryhmistä joh tuen. Kurun uusi päiväkoti tulee rakentumaan Kurun yh te näis kou lun ton til le ja leikkivälineiden tarve selvitetään uu den hankkeen ra ken ta mi sen yhteydessä. Kurun yh te näis kou lun pihan nykyi set leikkivälineet on uusittu kun ta lii tok sen jälkeen ny kymää räyk set täyttävään tasoon. Toimitilat vastuualueen esimiehille on toimitettu lista päi väko tien ja koulujen pihojen muutos- sekä korjaustarpeista sivis tys osas ton johdon taholta. Toimitilat vastuualueella toi mitaan tämän listan mukaisesti osittain käyttötalouden ja osin in ves toin ti ra ho jen mahdollistamissa rajoissa. Kuru-neuvoston kanssa samasta asiasta ovat tehneet vastaa van ehdotuksen Kurun Yhtenäiskoulun van hem pain yh-

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 19 Tekninen lautakunta 60 15.06.2017 dis tys ja opettajakunta. Kirje liitteenä. Liite Lisätiedot - Kurun Yhtenäiskoulun vanhempainyhditys KiVa ry:n ja Kurun Yhtenäiskoulun opettajakunnan kirje Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi Rakennuspäällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1. merkitä tiedoksi Kurun yhtenäiskoulun van hem pain yhdis tyk sen ja opettajakunnan kirjeen. 2., että selosteosassa mai nit tui hin Kuru-neuvoston eh dotta miin Poikeluksen päiväkodin leik ki vä li nei den siirtoihin ei ryhdytä selosteosassa mainituin pe rus te luin ja pi hassa sijaitseva aita siirretään varastoon tai asen ne taan toiseen kohteeseen. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 20 Tekninen lautakunta 61 15.06.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 2016 I-kunnossapitoluokan teille 290/02.05.01/2017 TEKLTK 15.06.2017 61 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven kaupunki on julkaissut viikolla 13 Ylöjärven uu tisis sa, Kurun lehdessä ja Hämeenkyrön sanomissa sekä kau pun gin www-sivuilla ilmoituksen yksityisteiden kun nossa pi to avus tus ten hakemisesta. "YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET V. 2016 KULUIHIN Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2016 kustannuksiin ovat haettavissa tekniseltä lau ta kun nalta 30.4.2017 mennessä. Avustuksiin ovat oikeutettuja ne tie kun nat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon. Yksityistieavustusta hakevan yksityistien tulee avustusta haet taes sa täyttää ja toimittaa ajantasainen kun nos sa pitoluok ka sel vi tys. Kunnossapitoluokituksen mukaan yk si tyiset tiet jaetaan pisteytyksellä neljään luokkaan ja tämä luoki tus mää rit te lee kulloinkin myönnettävän avustussumman. Avustushakemukset on toimitettava määräpäivään mennessä tekniselle lautakunnalle os. Räikäntie 3 A, 33470 Ylöjär vi. Hakemuskaavakkeita saa teknisen osaston asia kas pal velupis tees tä os. Räikäntie 3 A, ma-pe klo 9 11 ja 12-15. Hake mus kaa vak keen voi myös tulostaa itse paperille tai täyttää sähköisessä muodossa osoitteessa www.ylojarvi.fi/liikenne-ja-kadut/kadut-ja-tiet/yksityistiet. Samas ta osoitteesta löytyy myös kaupunginvaltuuston päätös 12.11.2009 121 perusteista kunnossapitoavustusten maksa mi sek si. Tekninen lautakunta" Ylöjärven kaupunki, Hallintosääntö 1.6.2017 "137 Teknisen lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta 33. Päättää ja jakaa yksityisten teiden kunnossapitoon osoite tut varat kaupunginvaltuuston talousarvioon hyväksymien pe rus tei den ja määrärahojen mukaisesti."

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 21 Tekninen lautakunta 61 15.06.2017 Ylöjärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2009 121 hyväksynyt uudet yksityisteiden avus tuspe ri aat teet. "10. Tekninen lautakunta voi vuosittain muuttaa tien kunnos sa pi toon käytettyä maksimikustannusta kilometriä kohden, mikäli talousarvioon myönnettävä määräraha antaa siihen mahdollisuuden tai määrärahan vähyys niin vaatii. Mahdol li set muutokset koskevat kaikkien kunnossa- pitoluokkien enim mäis kor vauk sia samassa suhteessa (sama %-määrä)." Luokka /km I 1050 II 750 III 500 IV 400 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 16.3.2017 28 päät tä nyt, että vuoden 2016 kunnossapitoavustuksiin I - IV kun nos sa pi to luok kien teille varataan 180.000 määräraha. Ehdotus korvattaviksi kunnossapitokustannuksiksi vuodelta 2016 on laskettu siten, että kun nos sa pi to kor vaus ten yh teenlas ket tu tarveraha kaikissa kunnossapitoluokissa ei ylitä käy tös sä olevaa kaupungin määrärahaa. Liitteenä seuraavassa taulukossa on luettelo sekä ehdotus avus tus ten jaosta I-kunnossapitoluokan teillä. Käytössä oleva määräraha ei mahdollistanut suurimpien mahdollisten /km-avus tus ten myöntämistä, joten hyväksytyt km-kus tannuk set ovat siten vuoden 2016 osalta enintään 924,00 /km. Kaupungin avustus on 75 % ja tiekunnan osuus 25 % tien hy väk sy tyis tä enimmäiskustannuksista. I-kunnossapitoluokan teillä on siten kaupungin osuus enintään 0,75 x 924,00 /km = 693,00 /km. Jos tiekunnan kulu on jäänyt alle edellä hyväksytyn enimmäiskustannuksen, on avustus 75% toteutuneesta kulusta /km. Kunnossapitoavustuslaskelma on tehty kau pun gin valtuuston 12.11.2009 121 hyväksyttyjen periaatteiden mukaan. Liite - Taulukko avustusten jaosta I-kunnossapitoluokan teille

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 22 Tekninen lautakunta 61 15.06.2017 Lisätiedot: Mirko Harjula, p. 050 384 8383, mirko.harjula@ylojarvi.fi Yhdyskuntatekniikan päällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1., että yksityisteiden kunnossapitoavustukset I-kun nos sapi to luo kan teille jaetaan liitteen mukaisesti. 2., että kaupungin hoidossa olleiden I-kunnossapitoluokan tei den kaupungin korvausosuus on enintään 693,00 /km. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 23 Tekninen lautakunta 62 15.06.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 2016 II-kunnossapitoluokan teille 290/02.05.01/2017 TEKLTK 15.06.2017 62 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven kaupunki on julkaissut viikolla 13 Ylöjärven uu tisis sa, Kurun lehdessä ja Hämeenkyrön sanomissa sekä kau pun gin www-sivuilla ilmoituksen yksityisteiden kun nossa pi to avus tus ten hakemisesta. "YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET V. 2016 KULUIHIN Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2016 kustannuksiin ovat haettavissa tekniseltä lau ta kun nalta 30.4.2017 mennessä. Avustuksiin ovat oikeutettuja ne tie kun nat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon. Yksityistieavustusta hakevan yksityistien tulee avustusta haet taes sa täyttää ja toimittaa ajantasainen kun nos sa pi toluok ka sel vi tys. Kunnossapitoluokituksen mukaan yksityiset tiet jaetaan pisteytyksellä neljään luokkaan ja tämä luokitus mää rit te lee kulloinkin myönnettävän avustussumman. Avustushakemukset on toimitettava määräpäivään men nessä tekniselle lautakunnalle os. Räikäntie 3 A, 33470 Ylö järvi. Hakemuskaavakkeita saa teknisen osaston asia kas pal ve lupis tees tä os. Räikäntie 3 A, ma-pe klo 9 11 ja 12-15. Hake mus kaa vak keen voi myös tulostaa itse paperille tai täyttää sähköisessä muodossa osoitteessa www.ylojarvi.fi/liikenne-ja-kadut/kadut-ja-tiet/yksityistiet. Samas ta osoitteesta löytyy myös kaupunginvaltuuston päätös 12.11.2009 121 perusteista kunnossapitoavustusten maksa mi sek si. Tekninen lautakunta" Ylöjärven kaupunki, Hallintosääntö 1.6.2017 "137 Teknisen lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta 33. Päättää ja jakaa yksityisten teiden kunnossapitoon osoite tut varat kaupunginvaltuuston talousarvioon hyväksymien pe rus tei den ja määrärahojen mukaisesti."

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 24 Tekninen lautakunta 62 15.06.2017 Ylöjärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2009 121 hyväksynyt uudet yksityisteiden avus tuspe ri aat teet. "10. Tekninen lautakunta voi vuosittain muuttaa tien kunnos sa pi toon käytettyä maksimikustannusta kilometriä kohden, mikäli talousarvioon myönnettävä määräraha antaa siihen mahdollisuuden tai määrärahan vähyys niin vaatii. Mahdol li set muutokset koskevat kaikkien kunnossapitoluokkien enim mäis kor vauk sia samassa suhteessa (sama %-määrä)." Luokka /km I 1050 II 750 III 500 IV 400 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 16.3.2017 28 päät tä nyt, että vuoden 2016 kunnossapitoavustuksiin I - IV kun nos sa pi to luok kien teille varataan 180.000 määräraha. Ehdotus korvattaviksi kunnossapitokustannuksiksi vuodelta 2016 on laskettu siten, että kunnossapitokorvausten yh teenlas ket tu tarveraha kaikissa kunnossapitoluokissa ei ylitä käy tös sä olevaa kaupungin määrärahaa. Liitteenä seuraavassa taulukossa on luettelo sekä ehdotus avus tus ten jaosta II-kunnossapitoluokan teillä. Käytössä ole va määräraha ei mahdollistanut suurimpien mahdollisten /km-avus tus ten myöntämistä, joten hyväksytyt km-kus tannuk set ovat siten vuoden 2016 osalta enintään 660,00 /km. Kaupungin avustus on 75 % ja tiekunnan osuus 25 % tien hy väk sy tyis tä enimmäiskustannuksista. II-kunnossapitoluokan teillä on siten kaupungin osuus enintään 0,75 x 660,00 /km = 495,00 /km. Jos tiekunnan kulu on jäänyt alle edellä hyväksytyn enimmäiskustannuksen, on avustus 75% toteutuneesta kulusta /km. Kunnossapitoavustuslaskelma on tehty kau pun gin val tuuston 12.11.2009 121 hyväksyttyjen periaatteiden mukaan. Liite Lisätiedot - Taulukko avustusten jaosta II-kunnossapitoluokan teille Mirko Harjula, p. 050 384 8383, mirko.harjula@ylojarvi.fi

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 25 Tekninen lautakunta 62 15.06.2017 Yhdyskuntatekniikan päällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1., että yksityisteiden kunnossapitoavustukset II-kun nossa pi to luo kan teille jaetaan liitteen mukaisesti. 2., että kaupungin hoidossa olleiden II-kun nos sa pi to luokan teiden kaupungin korvausosuus on enintään 495,00 /km. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 26 Tekninen lautakunta 63 15.06.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 2016 III-kunnossapitoluokan teille 290/02.05.01/2017 TEKLTK 15.06.2017 63 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven kaupunki on julkaissut viikolla 13 Ylöjärven uutisis sa, Kurun lehdessä ja Hämeenkyrön sanomissa sekä kau pun gin www-sivuilla ilmoituksen yksityisteiden kunnossa pi to avus tus ten hakemisesta. "YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET V. 2016 KULUIHIN Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2016 kustannuksiin ovat haettavissa tekniseltä lau ta kunnalta 30.4.2017 mennessä. Avustuksiin ovat oikeutettuja ne tie kun nat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon. Yksityistieavustusta hakevan yksityistien tulee avustusta haet taes sa täyttää ja toimittaa ajantasainen kun nos sa pitoluok ka sel vi tys. Kunnossapitoluokituksen mukaan yk si tyiset tiet jaetaan pisteytyksellä neljään luokkaan ja tämä luoki tus mää rit te lee kulloinkin myönnettävän avustussumman. Avustushakemukset on toimitettava määräpäivään men nessä tekniselle lautakunnalle os. Räikäntie 3 A, 33470 Ylöjärvi. Hakemuskaavakkeita saa teknisen osaston asia kas pal ve lupis tees tä os. Räikäntie 3 A, ma-pe klo 9 11 ja 12-15. Hake mus kaa vak keen voi myös tulostaa itse paperille tai täyttää sähköisessä muodossa osoitteessa www.ylojarvi.fi/liikenne-ja-kadut/kadut-ja-tiet/yksityistiet. Samas ta osoitteesta löytyy myös kaupunginvaltuuston päätös 12.11.2009 121 perusteista kunnossapitoavustusten maksa mi sek si. Tekninen lautakunta" Ylöjärven kaupunki, Hallintosääntö 1.6.2017 "137 Teknisen lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta 33. Päättää ja jakaa yksityisten teiden kunnossapitoon osoite tut varat kaupunginvaltuuston talousarvioon hyväksymien pe rus tei den ja määrärahojen mukaisesti."

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 27 Tekninen lautakunta 63 15.06.2017 Ylöjärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2009 121 hyväksynyt uudet yksityisteiden avustuspe ri aat teet. "10. Tekninen lautakunta voi vuosittain muuttaa tien kunnos sa pi toon käytettyä maksimikustannusta kilometriä kohden, mikäli talousarvioon myönnettävä määräraha antaa siihen mahdollisuuden tai määrärahan vähyys niin vaatii. Mahdol li set muutokset koskevat kaikkien kunnossapitoluokkien enim mäis kor vauk sia samassa suhteessa (sama %-määrä)." Luokka /km I 1050 II 750 III 500 IV 400 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 16.3.2017 28 päät tä nyt, että vuoden 2016 kunnossapitoavustuksiin I - IV kun nos sa pi to luok kien teille varataan 180.000 määräraha. Ehdotus korvattaviksi kunnossapitokustannuksiksi vuodelta 2016 on laskettu siten, että kunnossapitokorvausten yh teenlas ket tu tarveraha kaikissa kunnossapitoluokissa ei ylitä käy tös sä olevaa kaupungin määrärahaa. Liitteenä seuraavassa taulukossa on luettelo sekä ehdotus avus tus ten jaosta III-kunnossapitoluokan teillä. Käytössä ole va määräraha ei mahdollistanut suurimpien mahdollisten /km-avus tus ten myöntämistä, joten hyväksytyt km-kus tannuk set ovat siten vuoden 2016 osalta enintään 440,00 /km. Kaupungin avustus on 75 % ja tiekunnan osuus 25 % tien hy väk sy tyis tä enimmäiskustannuksista. III-kunnossapitoluokan teillä on siten kaupungin osuus enintään 0,75 x 440,00 /km = 330,00 /km. Jos tiekunnan kulu on jäänyt alle edellä hyväksytyn enimmäiskustannuksen, on avustus 75% toteutuneesta kulusta /km. Kunnossapitoavustuslaskelma on tehty kau pun ginvaltuuston 12.11.2009 121 hyväksyttyjen periaatteiden mu kaan. Liite - Taulukko avustusten jaosta III-kunnossapitoluokan teille

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 28 Tekninen lautakunta 63 15.06.2017 Lisätiedot Mirko Harjula, p. 050 384 8383, mirko.harjula@ylojarvi.fi Yhdyskuntatekniikan päällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1., että yksityisteiden kunnossapitoavustukset III-kunnossa pi to luo kan teille jaetaan liitteen mukaisesti. 2., että kaupungin hoidossa olleiden III-kun nos sa pi toluokan tei den kaupungin korvausosuus on enintään 330,00 /km. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 29 Tekninen lautakunta 64 15.06.2017 Yksityisteiden kunnossapitoavustusten jako vuodelta 2016 IV-kunnossapitoluokan teille 290/02.05.01/2017 TEKLTK 15.06.2017 64 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven kaupunki on julkaissut viikolla 13 Ylöjärven uu tisis sa, Kurun lehdessä ja Hämeenkyrön sanomissa sekä kau pun gin www-sivuilla ilmoituksen yksityisteiden kun nossa pi to avus tus ten hakemisesta. "YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET V. 2016 KULUIHIN Raha-avustukset yksityisteiden kunnossapidon vuoden 2016 kustannuksiin ovat haettavissa tekniseltä lau ta kun nalta 30.4.2017 mennessä. Avustuksiin ovat oikeutettuja ne tie kun nat, jotka hoitavat itse tiensä kunnossapidon. Yksityistieavustusta hakevan yksityistien tulee avustusta haet taes sa täyttää ja toimittaa ajantasainen kun nos sa pi toluok ka sel vi tys. Kunnossapitoluokituksen mukaan yksityiset tiet jaetaan pisteytyksellä neljään luokkaan ja tämä luokitus mää rit te lee kulloinkin myönnettävän avustussumman. Avustushakemukset on toimitettava määräpäivään men nessä tekniselle lautakunnalle os. Räikäntie 3 A, 33470 Ylö järvi. Hakemuskaavakkeita saa teknisen osaston asia kas pal ve lupis tees tä os. Räikäntie 3 A, ma-pe klo 9 11 ja 12-15. Hake mus kaa vak keen voi myös tulostaa itse paperille tai täyttää sähköisessä muodossa osoitteessa www.ylojarvi.fi/liikenne-ja-kadut/kadut-ja-tiet/yksityistiet. Samas ta osoitteesta löytyy myös kaupunginvaltuuston päätös 12.11.2009 121 perusteista kunnossapitoavustusten maksa mi sek si. Tekninen lautakunta" Ylöjärven kaupunki, Hallintosääntö 1.6.2017 "137 Teknisen lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta 33. Päättää ja jakaa yksityisten teiden kunnossapitoon osoite tut varat kaupunginvaltuuston talousarvioon hyväksymien pe rus tei den ja määrärahojen mukaisesti."

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 30 Tekninen lautakunta 64 15.06.2017 Ylöjärven kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.11.2009 121 hyväksynyt uudet yksityisteiden avus tuspe ri aat teet. "10. Tekninen lautakunta voi vuosittain muuttaa tien kunnos sa pi toon käytettyä maksimikustannusta kilometriä kohden, mikäli talousarvioon myönnettävä määräraha antaa siihen mahdollisuuden tai määrärahan vähyys niin vaatii. Mahdol li set muutokset koskevat kaikkien kunnossapitoluokkien enim mäis kor vauk sia samassa suhteessa (sama %-määrä)." Luokka /km I 1050 II 750 III 500 IV 400 Tekninen lautakunta on kokouksessaan 16.3.2017 28 päät tä nyt, että vuoden 2016 kunnossapitoavustuksiin I - IV kun nos sa pi to luok kien teille varataan 180.000 määräraha. Ehdotus korvattaviksi kunnossapitokustannuksiksi vuodelta 2016 on laskettu siten, että kunnossapitokorvausten yh teenlas ket tu tarveraha kaikissa kunnossapitoluokissa ei ylitä käy tös sä olevaa kaupungin määrärahaa. Liitteenä seuraavassa taulukossa on luettelo sekä ehdotus avus tus ten jaosta IV-kunnossapitoluokan teillä. Käytössä ole va määräraha ei mahdollistanut suurimpien mahdollisten /km-avus tus ten myöntämistä, joten hyväksytyt km-kus tannuk set ovat siten vuoden 2016 osalta enintään 352,00 /km. Kaupungin avustus on 75 % ja tiekunnan osuus 25 % tien hy väk sy tyis tä enimmäiskustannuksista. IV-kunnossapitoluokan teillä on siten kaupungin osuus enintään 0,75 x 352,00 /km = 264,00 /km. Jos tiekunnan kulu on jäänyt alle edellä hyväksytyn enimmäiskustannuksen, on avustus 75% toteutuneesta kulusta /km. Kunnossapitoavustuslaskelma on tehty kau pun gin val tuuston 12.11.2009 121 hyväksyttyjen periaatteiden mukaan. Liite Lisätiedot - Taulukko avustusten jaosta IV-kunnossapitoluokan teille Mirko Harjula, p. 050 384 8383, mirko.harjula@ylojarvi.fi

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 31 Tekninen lautakunta 64 15.06.2017 Yhdyskuntatekniikan päällikön ehdotus: Tekninen lautakunta päättää 1., että yksityisteiden kunnossapitoavustukset IV-kun nossa pi to luo kan teille jaetaan liitteen mukaisesti. 2., että kaupungin hoidossa olleiden IV-kun nos sa pi to luokan teiden kaupungin korvausosuus on enintään 264,00 /km. : Hyväksyttiin yksimielisesti. -----

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 6/2017 32 Tekninen lautakunta 65 15.06.2017 Teknisen lautakunnan alaisen tiejaoston jäsenten valinta 287/00.00.01/2017 TEKLTK 15.06.2017 65 Yhdyskuntatekniikan päällikkö Mirko Harjula Ylöjärven kaupungin Teknisen lautakunnan alaisuudessa toi mii tiejaosto, joka toimii kaupungin toimielimenä yk si tyistei den ja tiekuntien asioita käsiteltäessä (mm. tiekuntien perus ta mi seen liittyvät asiat, riita-asioiden sovittelu ja käsittely jne). Tiejaostosta on kaupungin Hallintosääntö 1.6.2017, sanottu seuraavaa: "134 Tekninen lautakunta, jaosto ja toimikunta Teknisellä ja ympäristötoimialalla on tekninen lautakunta. Tekninen lautakunta voi asettaa jaoston hoitamaan tie lau takun nal le yksityisistä teistä annetussa laissa määrättyjä tehtä viä. 135 Teknisen lautakunnan, jaoston ja toimikunnan kokoon pa no Tekninen lautakunta valitsee jaostoon viisi ja toimikuntaan kol me jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ja nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja va ra pu heen johta jan. Jäsenten ja varajäsenten on oltava lautakunnan varsi nai sia tai varajäseniä. 136 Esittely teknisessä lautakunnassa, jaostossa ja toi mikun nas sa Vastuualuepäälliköt esittelevät vastuualueidensa osalta asiat teknisessä lautakunnassa, toimikunnassa ja jaostossa. Vas tuu alue pääl li kön ollessa estynyt tai esteellinen asiat esit te lee elinvoimajohtaja. Lisäksi: 137 Teknisen lautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta Teknisen lautakunnan tehtävänä on 24. vastata tielautakunnalle yksityisistä teistä annetussa lais sa määrätyistä tehtävistä