POHJAVESIALUEEN GEOLOGISEN RAKENTEEN SELVITYS ORIMATTILAN VIISKIVENHARJUN ALUEELLA

RAAKAVEENSAANNIN TURVAAMINEN STRATEGISESTI MERKITTÄVILLÄ POHJAVESIALUEILLA (RASTAS) -HANKE TUTKIMUSRAPORTTI 10.08.2009 POHJAVESIALUEEN GEOLOGISEN RAKENTEEN SELVITYS ORIMATTILAN VIISKIVENHARJUN ALUEELLA Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Maankäyttö ja ympäristö

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys Viiskivenharju, Orimattila GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / nro 10.08.2009 Tekijät Ahonen, Jussi Rauhaniemi, Tom Leväniemi, Hanna Raportin laji Tilaustutkimus Toimeksiantaja Päijät-Hämeen liitto, Orimattilan vesi Raportin nimi Pohjavesialueen geologisen rakenteen selvitys Orimattilan ja Myrskylän Viiskivenharjun tutkimusalueella Tiivistelmä GTK on tehnyt geologisen rakenneselvityksen Orimattilan ja MyrskylänViiskivenharjun pohjavesialueella sijaitsevalle tutkimusalueelle. Tutkimuksessa selvitettiin kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa ja virtaussuuntia sekä harjumuodostuman syntyvaiheita. Tutkimusmenetelminä käytettiin kairauksia, maatutkaluotausta, painovoimamittauksia ja maastokartoituksia. Tutkimusalue on noin 3 kilometrin mittaisen pitkittäisharjujakson pohjavesialueen pohjoisosa. Kallionpinta on ylimmillään pohjavesialueen reunaosissa hieman yli 85 metriä merenpinnan yläpuolella (m mpy) ja laskee murroksen syvimmissä osissa noin 25 metriä mpy:lle. Viiskivenharjun pohjavesialueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee pohjavesialueen pohjoisosan 63 58 metristä mpy aina eteläosan noin 37 38 metriin mpy. Pohjaveden virtaussuunta on aivan tutkimusalueen pohjoisosaa lukuunottamatta koko alueella pääosin pohjoisesta etelään. Vihtorinmäen ja Lapiosuonmäkien välillä on pohjaveden virtausta rajoittava kalliokynnys. Pohjaveden virtaus tutkimusalueen pohjoisosasta etelään mahdollistuu kuitenkin Lapiosuonmäen itäpuolelta, ja etenkin Sammalsuon Pöyryssuon kautta. Pohjavesivyöhykkeen paksuus on suurimmillaan harjua lännessä ympäröivien soiden Järvi- ja Pyöräsuon sekä Lehtisaaren ja Vehkomaan välisellä peltoaukealla idässä. Itse harjujaksossa pohjavesivyöhykkeen paksuus on lähes kaikkialla vähintään 5 metriä, ja yleisesti 5 15 metriä. Pohjavesi on vähintään metrin syvyydessä maanpinnasta, ja keskimäärin yli viiden metrin syvyydessä. Vajovesivyöhykkeen paksuus on alle metrin lähinnä vain harjumuodostumaa ympäröivillä soilla. Maanpinnan kohotessa myös maanpinnan ja pohjavedenpinnan välinen etäisyys toisistaan kasvaa. Siellä missä harjumuodostumat kohoavat eniten ympäröivästä maastosta, on vajovesivyöhykkeen paksuus yleisesti yli 20 metriä, korkeimpien harjuhuippujen kohdilla jopa hieman yli 40 metriä. Asiasanat (kohde, menetelmät jne.) Pohjavesialue, geologinen rakenneselvitys Maantieteellinen alue (maa, lääni, kunta, kylä, esiintymä) Etelä-Suomi, Päijät-Häme, Orimattila, Myrskylä, Viiskivenharju Karttalehdet 3022 06 Muut tiedot - Arkistosarjan nimi - Arkistotunnus - Kokonaissivumäärä 17 s., 29 liites. Kieli Suomi Hinta - Julkisuus Yksikkö ja vastuualue GTK ESY, VA 212 Hanketunnus - Allekirjoitus/nimen selvennys - Allekirjoitus/nimen selvennys -

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys Viiskivenharju, Orimattila 1 JOHANTO 1 1.1 Yleistä...1 1.2 Aikaisemmat tutkimukset...2 2 MAASTOTUTKIMUKSET 4 2.1 Maastokartoitus...4 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset...4 2.3 Painovoimamittaukset...5 2.3.1 Menetelmän perusteista...5 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta...5 2.4 Maatutkaluotaukset...6 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI 7 4 TULOKSET 8 4.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva...8 4.2 Tutkimusalueen kallionpinnan interpoloitu korkokuva...8 4.3 Viiskivenharjun tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta...8 4.4 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus...10 5 YHTEENVETO 13 6 JATKOTUTKIMUSEHOTUKSET 14 7 KIRJALLISUULUETTELO 15 LIITTEET Liite 1. Mittauslinjat Liite 2. Maaperäkartta Liite 3. Kalliopinnan taso Liite 4. Pohjavedenpinnan taso Liite 5. Pohjavesivyöhykkeen paksuus Liite 6. Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaakerroksen paksuus Liitteet 7.1 7.18 Painovoimamittausten tulkintalinjat Liitteet 8.1 8.3 Havaintoputkikortit Liite 9. Yhteenveto pohjavesiputkiasennusten maalajihavainnoista Liite 10. Tutkimusalueen kallioperä

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 1 Viiskivenharju, Orimattila 1 JOHANTO 1.1 Yleistä Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt kaksi geologista rakenneselvitystä Viiskivenharjulla vuosina 2004 sekä 2008 2009. Viiskivenharju on ensimmäisen luokan pohjavesialue (0156051), jonka eteläisin osa on Myrskylän kunnassa ja pohjoinen osa Orimattilassa (kuva 1). Harjun geologista rakennetta ja pohjavesiolosuhteita tutkittiin Supanmäellä, Lapiosuonmäellä ja Myrskylässä sijaitsevilla alueilla. Vuoden 2004 tutkimukset on tehty Uudenmaan ympäristökeskuksen (UUS) toimeksiannosta. Rahoituksen vuosien 2008 2009 hankkeelle on myöntänyt Päijät-Hämeen liitto. Rahoitus muodostuu EU:n (Euroopan aluekehitysrahasto), valtion ja hankkeeseen osallistuvien kuntien ja vesilaitosten (mm. Orimattilan Vesi) osuuksista. GTK:ssa tutkimuksen organisoinnista ja toteutuksesta on vuosina 2008 2009 vastannut geologi Jussi Ahonen. Pohjavesialueen rakenteen mallinnuksista, niiden tulkinnoista ja tutkimuksen raportoinnista vastasi geologi Tom Rauhaniemi. Painovoimamittauksista ja niiden tulkinnasta vastasivat geofyysikot Hanna Leväniemi ja Jukka Lehtimäki. Maatutkauksesta vastasi maanmittausinsinööri Juha Majaniemi. Vuoden 2004 tutkimuksista vastasivat Olli Breilin, Tuire Valjus ja Miikka Paalijärvi. Kuva 1. Viiskivenharjun tutkimusalueen sijainti Orimattilan kunnan eteläosassa, Myrskylän kunnan rajalla. Kartta GTK, T. Rauhaniemi.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 2 Viiskivenharju, Orimattila Tässä raportissa selvitetään Viiskivenharjun tutkimusalueen kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa, harjun syntyvaiheita sekä maaperäkerrostumien rakenteen ja aineksen vaihtelua kairauksiin, painovoimamittauksiin ja pohjaveden pintatietoihin perustuen. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan hahmottamiselle sekä mm. vedenhankintapaikkojen ja pohjavesialuerajausten määrittelylle. Tiedot palvelevat myös pohjavettä uhkaavissa onnettomuustilanteissa tarvittavien toimenpiteiden suorittamista ja ennakoimista. Rakennetutkimuksella tuotettua tietoa voidaan jatkossa hyödyntää myös pohjaveden virtausmallien laadinnassa. 1.2 Aikaisemmat tutkimukset Tutkimuksen tausta-aineistona on käytetty sekä seuraavia geologisia selvityksiä että pohjaveden hankintaan ja suojeluun liittyviä hydrogeologisia ja teknisiä erillisselvityksiä: Breilin, O., Paalijärvi, M. & Valjus, T. 2004. Pohjavesialueen geologisen rakenteen selvitys Myrskylässä Lapiosuonmäki Tuhkauuninmäki Hjulmalmen alueella. Geologian tutkimuskeskus, julkaisematon tutkimusraportti 8.3.2004. 14 s., 56 liites. Hämeen ympäristökeskus. 2002. Pohjavesiselvitykset Orimattilan kaupungissa. Viiskivenharjun pohjavesiselvitys 2000 2001. 8 s., 15 liites. Hämeen ympäristökeskus. 2002. Pohjavesiselvitykset Orimattilan kaupungissa. Viiskivenharjun pohjavesialueen ja lähialueiden alustava pohjavedenpurkaumakartoitus 2002. Ympäristö- ja vesivaraosasto. 9 s., 2 liites. Insinööritoimisto P. Ristola Oy. 1992. Orimattilan kaupunki, Pakaan pohjavesitutkimus. 4 s., 9 liites. Insinööritoimisto P. Ristola Oy. 2005. Päijät-Hämeen maakunnan vesihuoltosuunnitelma. Insinööritoimisto P. Ristola Oy. 2006. Artjärven ja Orimattilan pohjavesialueiden suojelusuunnitelma. 68 s., 4 liites. Kurkinen, I. & Lunkka, J.-P., 1988. Kiviainestutkimukset TVL:n Uudenmaan piirin keskiosassa Nurmijärven - Myrskylän välillä, v. 1987. 45 s. 26 liites. 25 karttal. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, P3.31.4.002 Kurkinen, I. & Sahala, L. 1989. Myrskylän sora- ja hiekkaesiintymät. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, P31.4.011. 14 s. Laitakari, I. & Simonen, A. 1962. Lapinjärvi. Kallioperäkartta 1:100 000, 3022. Laitakari, I. & Simonen, A. 1963. Lapinjärvi. Kallioperäkartan selitys 1:100 000, 3022. Geologinen tutkimuslaitos. 48 s. Laitakari, I. & Simonen, A., 1964. Kallioperäkartta, Lapinjärvi. Suomen geologinen kartta 1:100 000, kallioperäkartan selitys, lehti 3022. Geologinen tutkimuslaitos. 48 s. Lehijärvi, M. 1964. Lahti. Kallioperäkartta 1:100 000, 3111. Lehijärvi, M. 1964. Lahti. Kallioperäkartan selitys 1:100 000, 3111. 40 s. Mattson, A., 1996. Maapeitteen paksuuden määritys painovoimamittausten avulla

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 3 Viiskivenharju, Orimattila Myrskylässä. Geologian tutkimuskeskus, raportti 18.9.1996. Raikamo, E. 1980. Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus : osaraportti Päijät-Hämeen turvevarojen kokonaisselvityksestä. Raportti P 13.6/80/14. Geologinen tutkimuslaitos. 70 s. 2 liites. Rauhaniemi, T., Palmu, J.-P. & Teeriaho, J. 2004. Moreenimuodostumien valtakunnallinen inventointiprojekti Päijät-Hämeessä. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, P31.4.045. 20 s., 49 liites. Suunnittelukeskus Oy. 2001. Pakaan ja Viiskivenharjun pohjavesiselvitykset. 5 s., 11 liites. Tynni, R., Hyyppä, J. & Valovirta, V. 1976. Lapinjärven kartta-alueen maaperä. Maaperäkartan selitys 1:100 000, 3022. 41 s. Tynni, R. & Kukkonen, E. 1968. Lapinjärvi. Maaperäkartta 1:100 000, 3022. Tynni, R. 1969. Lahti. Maaperäkartta 1:100 000, 3111. Tynni, R. & Hyyppä, J. 1980. Päijät-Hämeen savivarat. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, P13.3.3.011. 7 s. Uudenmaan ympäristökeskus, 2004. Kairaukset ja havaintoputkien asentaminen Myrskylässä. Tieliikelaitos, raportti 13.2.2004. Kallioperäkarttojen (1:100 000), maaperäkarttojen (1:100 000) ja maastokartan (1:20 000) lisäksi käytettävissä oli pohjavesipintahavaintoja alueella sijaitsevista pohjaveden tarkkailuputkista.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 4 Viiskivenharju, Orimattila 2 MAASTOTUTKIMUKSET 2.1 Maastokartoitus Tutkimusalueella tehdyllä maastokartoituksella muodostettiin yleiskäsitys tutkimusalueiden geologisista ja hydrogeologisista olosuhteista. Maastokartoituksella tehtiin geomorfologiset pintahavainnot tutkimusalueen keskeisiltä osilta. Myös kalliopaljastumista ja niiden laajuudesta tehtiin havaintoja. 2.2 Havaintoputkiasennukset ja kairaukset Tutkimusalueella tehtiin marraskuussa 2008 maaperäkairauksia ja havaintoputkiasennuksia yhteensä kolmessa tutkimuspisteessä. Kairauspisteet suunniteltiin painovoimamittausten tukipisteverkkoa ja pohjavedenpinnan havaintoverkkoa silmällä pitäen. Asennuskohteet tarkastettiin maastossa ennen kairausten aloitusta. Maaperäkairausta ja kalliovarmistusta tehtiin yhteensä noin 53 metriä. Havaintoputkea asennettiin yhteensä noin 54 metriä, ja niiden siiviläputket asennettiin läpäisevissä maalajikerroksissa koko pohjavesivyöhykkeeseen. Putket varustettiin suositusten mukaisesti (Arjas 2005) metallisilla galvanoiduilla, lukittavilla suojaputkilla (halkaisija 80 mm). Halkaisijaltaan 52/60 mm:n kokoiset pohjavesiputket ovat materiaaliltaan suuritiheyksistä polyeteeniä (HPE). Kairausten yhteydessä havainnoitiin maaperän vallitseva kerrosjärjestys ja otettiin maanäytteitä. Yksityiskohtaiset havaintoputkikortit ja aistinvaraiset maaperänäytteiden maalajijärjestykset ovat liitteinä 8.1 8.3. Yhteenveto pohjavesiputkiasennusten maalajihavainnoista on liitteenä 9. Maalajimäärityksissä on käytetty GEO-luokitusta (Korhonen et al. 1974). Kuva 2. Pohjavedenpinnan mittaus pohjaveden tarkkailuputkesta. Kuva GTK, T.Rauhaniemi.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 5 Viiskivenharju, Orimattila 2.3 Painovoimamittaukset 2.3.1 Menetelmän perusteista Painovoimamittausten avulla voidaan tutkia tiheydeltään ympäristöstä poikkeavien muodostumien paksuutta ja tilavuutta. Koska maapeitteen tiheys on huomattavasti pienempi kuin kallioperän tiheys, voidaan painovoimamittauksia käyttää maapeitteen paksuuden arviointiin. Mittauspisteen korkeusasema on myös tunnettava ja se määritetään painovoimamittauksen yhteydessä. Painovoimamittauksella ei voi erottaa maaperän eri kerroksia tai pohjavedenpinnan tasoa, mutta olemassa olevia tietoja voidaan kuitenkin hyödyntää tulkinnassa. Maapeitteen paksuutta määritettäessä painovoimaprofiilit sijoitetaan maastoon siten, että niiden alku- ja loppupäät ovat kalliopaljastumilla tai pisteillä, joissa kallionpinnan korkeus tunnetaan. Lisäksi profiilit saattavat kulkea tunnettujen pisteiden kautta tai ristiin toistensa yli. Näin voidaan arvioida painovoimakentän alueellista vaihtelua, jota käytetään tulkinnassa perustasona paikallisille painovoimavaihteluille. Kun maapeitteen ja kallion välinen tiheysero tunnetaan, voidaan painovoima-anomaliasta laskea maapeitteen paksuus. Maapeitteen todellista paksuutta on hyvä kontrolloida riittävän tiheällä kairauksella, koska sekä alueellinen painovoimataso, että maapeitteen tiheys voivat vaihdella mittauslinjalla ja siten vaikuttaa tulkintatulokseen. Vaikka maapeitteen tulkitussa paksuudessa saattaa referenssitiedon puuttuessa olla kohtuullisen suuriakin virheitä, kuvaa tulos kallionpinnan alueellisen topografian vaihtelua yleensä hyvin. 2.3.2 Mittaukset ja tulosten tulkinta Alueella mitattiin 18 profiilia, joiden yhteispituus oli noin 14 km. Mittaukset suoritettiin Worden-gravimetrillä käyttäen 20 m pisteväliä. Mittauspisteiltä vaaittiin maanpinnan tasot LEVA-letkuvaa alla. Tuloksista laskettiin ns. Bouguer-anomalia keskitiheydellä 2.67 kg/m 3. Topografiaeroista johtuvaa painovoimatulosten vääristymää korjattiin käyttäen 3topografiakorjausta, johon poimitaan mittauslinjan lähistöltä maanpinnan tasot Maanmittauslaitoksen 25 m x 25 m resoluutioisesta digitaalisesta korkeusmallista. Tulkinnassa käytettiin Interpexin Magix-XL -tulkintaohjelmaa. Paikallisesta painovoima-anomalian vaihtelusta tulkittiin maapeitteen paksuus. Tulkinnassa koetetaan löytää tulkintamallia muuttamalla sellainen laskennallinen käyrä, joka vastaa parhaiten mittauspisteistä muodostuvaa painovoimakäyrää. Tutkimusalueella mitattiin noin 14 km painovoimalinjaa (sijaintikartta, liite 1). Linjojen päät on sidottu kalliopaljastumiin ja kairauspisteisiin. Tulkitut painovoimaprofiilit on esitetty liitteissä 7.1 7.18 (vaaka-akselin mittakaavat 1:10 000 tai 1:5000). Tulosteissa vaakaviivana näkyvä pohjaveden pinnan tason arviointiin käytettiin kairaustuloksista saatua tietoa. Pohjaveden yläpuoliselle maa-ainekselle on tulkinnassa käytetty tiheyttä n. 1.6 g/cm 3 ja pohjaveden kyllästämälle maa-ainekselle n. 1.9 g/cm 3. Tulkinnan mukaan maakerros on paksuimmillaan noin 30 35 metriä tutkimusalueen kaakkoisosan linjoilla. Kalliopinnan korkeudessa on tulkinnan mukaan suuria vaihteluita. Regionaalitason määräämisessä käytettäviä referenssipisteitä oli melko harvassa, mikä aiheuttaa epätarkkuutta tulkintaan. Tulkintatulos kuvannee kuitenkin hyvin tutkimusalueen kalliopinnan pääpiirteitä.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 6 Viiskivenharju, Orimattila 2.4 Maatutkaluotaukset Maatutkaluotaus on sähkömagneettinen tutkimusmenetelmä, joka perustuu maankamaraan lähetettyjen radioaaltojen takaisin heijastuvan osan rekisteröintiin (kuva 3). Maatutkaluotauksella saadaan jatkuvaa profiilitietoa maaperän rakenteesta. Menetelmä on parhaimmillaan harjualueilla, jossa sillä saadaan tietoa jopa yli 30 metrin syvyydeltä kallionpinnan korkokuvasta, pohjavedenpinnan tasosta, irtainten maalajien laadusta ja maaperän kerrosten rakenteesta. Näillä tiedoilla on merkittävä osuus alueilla, joilla on vähän maaperäleikkauksia. Tutkimusalueilla luodattiin 25.11.2008 GTK:n maatutkakalustolla 3 linjaa (f97-f99). Linjojen yhteispituus on noin 2 kilometriä (1915 metriä). Luotauksissa käytettiin SIR-3000 maatutkalaitteistoa ja 100 MHz:n antennia, joka on tyypillisimpiä antenneja pohjavesitutkimuksissa (Mattsson 2001) ja märästä lumesta johtuvien häiriöiden vähentämiseksi mittausaikana käytettiin 300 nanosekunttia. Linjojen paikannus maastossa tehtiin GPS-paikantimella. Kuva 3. Maatutkausta lumisella metsätiellä. Kuva GTK, T. Rauhaniemi. Maatutkaluotausten tuloksia on tässä raportissa hyödynnetty soveltuvin osin kallion- ja pohjavedenpinnan syvyyden määrityksessä ja muodostumien sisäisen rakenteen tulkinnassa. Maatutkalinjat on tallennettu GTK:n tietokantaan, mistä niitä on tarvittaessa saatavana sekä numeerisena että paperitulosteina.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 7 Viiskivenharju, Orimattila 3 MALLINNUKSET JA VISUALISOINTI Kairauksista, painovoimamittauksista, seismisistä luotauksista ja paljastumahavainnoista saadut kallionpinnan tasotiedot yhdistettiin ArcGIS -ohjelmistolla. Aineistosta laskettiin Topogridinterpolointimenetelmällä mallit tutkimusalueen kallionpinnan korkokuvasta. Pohjavesipintamallit tehtiin em. tavalla hyödyntäen pohjaveden tasotietoja, joita saatiin mm. havaintoputkista ja luonnonvesipinnoista. Viimeksi mainituissa luonnonvesipinnoissa kuten lähteissä, soilla, vesijätöillä ja vesistöissä pohjavedenpinta on samalla tasolla maanpinnan kanssa (Korkka-Niemi & Salonen 1996). Tässä tutkimuksessa luonnonvesipinnat kuitenkin poikkesivat toisistaan esim. Pöyryssuo on noin 10 metriä pohjavedentasoa ylempänä (Päätalo & Virola 2002a). Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus on laskettu pohjavesi- ja kallionpintamallien erotuksena. Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus saatiin tutkimusalueen maanpinnan korkeusmallin ja pohjavesipintamallin erotuksesta. Mallien interpoloinnin ulottuvuutena tunnetuilta tasopisteiltä on käytetty kallionpinnan osalta 150 metriä ja pohjavesipinnan osalta 350 metriä. Saadut pintamallit on visualisoitu ArcGISohjelmistolla karttapohjille. Tutkimusalueen mallinnukset ovat liitteissä 2 6. Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus voitiin visualisoida ainoastaan niillä alueilla, joilta on käytettävissä sekä kallionpinnan että pohjavedenpinnan mallit. Pintamalleja tarkasteltaessa on aina huomioitava mittaus- ja mallinnusmenetelmien rajoitukset. Kallionpinnan korkeustaso on varmasti selvillä vain kairauspisteissä ja avokallioilla. Painovoimalinjojen mittauspisteille tulkitut syvyydet antavat ainoastaan yleiskuvan kallionpinnan korkeustasosta. Mallinnusohjelmisto tasoittaa interpoloimalla tunnettujen ja tulkittujen kallionpintapisteiden välit. Tästä johtuen interpoloidussa mallissa käytettyjen tasopisteiden välialueilla voi olla laajojakin kalliokohoumia tai -painanteita, joita ei pintamallissa voida havaita. Kallionpintamallin reuna-alueilla myös painovoimalinjojen ja kairauspisteiden puutteesta johtuva kalliopaljastumien korkeustasojen ylikorostuminen saattaa aiheuttaa mallin vääristymistä. Pohjavesialuerajojen sisäpuolella mallin tarkkuus on kuitenkin melko hyvä. Pohjavedenpintojen havaintoja oli koko tutkimusalueelta varsin runsaasti pohjavesiputkien ansiosta. Pohjavedenpinnan mallinnus perustuu pohjavesiputkista ja luonnonvesipinnoista saatuihin pohjavedenpinnan korkeustietoihin. Pohjavedenpinnan laskentamallien voidaan olettaa pitävän varsin hyvin paikkansa, ja yleiskuvan pohjaveden virtauksesta voi muodostaa jo kolmella pohjavedenpinnan havainnolla (Korkka-Niemi & Salonen 1996). Kalliopinnan taso saatiin tutkimusalueen ydinosassa selville melko kattavasti kairaustietojen ja painovoimamittauslinjaston ansiosta, kalliopaljastumia oli alueella vain muutamia. Tutkimusalueen keskeisimmissä osissa kalliopintatiedot perustuvat suurilta osin painovoimamittauksista saatujen tietojen tulkintaan ja osin myös kairaustietoihin. Näillä alueilla laskentamalli on melko luotettava.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 8 Viiskivenharju, Orimattila 4 TULOKSET 4.1 Kallioperän koostumus, rakenne ja korkokuva Tutkimusalueen kallioperä kuuluu Etelä-Suomelle tyypilliseen kivilajisuhteiltaan vaihtelevaan Svekofennidien syvälle kuluneeseen juuriosaan. Alueen kallioperä on erittäin hyvin paljastuneena ja sen vaikutus alueen topografiaan näkyy selvästi (Laitakari & Simonen 1963). Korkeussuhteisiin selvimmin vaikuttavien murrossysteemien suunnat näkyvät usein jokien ja järvien suuntauksissa; päämurrossuuntien ollessa likipitäen lounas-koillinen, etelä-pohjoinen ja eteläkaakkopohjois-luode. Ensin mainittua kuvastavat varsinkin järvet, toista suuntaa useat joet, ja viimeksi mainittua useat purolaaksot (Tynni et al. 1976). Murroslaaksoihin usein liittyvät myloniiti ja siirrosbreksia (Laitakari & Simonen 1963) kuvastavat kallioperässä tapahtuneita lohkoliikuntoja, jotka ovat tapahtuneet ennen jääkautta, mahdollisesti jo prekambrikaudella (Tynni et al. 1976). Tutkimusalueen ja sen länsipuolella olevien alueiden yleisimpiä kivilajeja ovat graniitti ja suonigneissit. Aivan tutkimusalueen itäpuolella kivilajeina ovat mm. tumma viborginiitti ja rapakivigraniitti: siitä alkaa idässä aina Venäjän puolelle asti ulottuva, kallioperältään selvästi poikkeava Kaakkois-Suomen rapakivialue (Laitakari & Simonen 1963). 4.2 Tutkimusalueen kallionpinnan interpoloitu korkokuva Viiskivenharjun tutkimusalueen kallionpinnan interpoloitu korkokuva on esitetty liitteen 3 väripintakartassa. Mallinnetulla alueella kallionpinnan korkeuserot ovat suurimmillaan maanpinnan yläpuolella olevalla osuudella n. 10 20 metrin luokkaa. Kokonaisuudessaan kallionpinnan korkeuserot vaihtelevat tutkimusalueella alle 30:stä metristä mpy reuna-alueiden yli 80:een metriin mpy, yksittäisin paikoin lähes 90:een metriin mpy. Kallionpinta on ylimmillään tutkimusalueen reunaosissa, pohjavesialueen ulkopuolella harjun ympärillä sijaitsevien soiden ja peltojen rajaamilla kalliokumpareilla. Suurimmat korkeudet löytyvät pohjavesialueen ulkopuolelta tutkimusalueen lounaisosasta: Palomäen ympäristöstä lähes 90 metriä mpy, tutkimusalueen pohjoisosista noin 75 80 metriä mpy sekä Männistönkulman itäpuolelta yli 70 m mpy. Tutkimusalueen harjun ydinosassa, Supanmäen pohjoispuolelta eteläosan Lapiosuonmäkeen kallionpinnan korkeustaso vaihtelee noin 45 metristä mpy noin 60 metriin mpy. Poikkeuksena itse Supanmäki, missä kallio nousee hieman yli 70 metriin mpy ja eteläosan Lapiosuonmäki, noin 66 m mpy. Syvimmillään kallionpinta on tutkimusalueen harjuosaa ympäröivien soiden ja savikoiden alla: Pöyryssuon pohjoisosissa ja Vehkomaan peltoaukealla alle 30 m mpy ja tutkimusalueen länsiosien Järvisuon ja Pyöräsuon alla noin 35 40 metriä mpy. Myös koillisessa Rintalan talon lounaispuolisella peltoaukealla kallionpinta on matalalla, alle 40 metriä mpy tasolla. Myös itse harjun ydinosassa, Lehtisaaren ja Pyöräsuon välissä kallionpinta laskee alle 40 metriä mpy tasolle. 4.3 Viiskivenharjun tutkimusalueen geologisesta rakenteesta ja syntyhistoriasta Selvitys perustuu alueella aiemmin tehtyihin tutkimuksiin ja selvityksiin sekä geomorfologiseen karttatulkintaan, jota on täydennetty paikalla tehdyillä maastohavainnoilla ja kairaustiedoilla. Tutkimusalue sijaitsee noin 25 kilometriä I Salpausselästä etelään, sen distaalipuolella. Pakaan 1:20 000 peruskarttalehden (3022 06) poikki etelästä pohjoiseen kulkee katkonainen harjujakso,

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 9 Viiskivenharju, Orimattila joka paikoitellen jää harjun päälle kerrostuneiden savikoiden alle ilmaantuen taas uudelleen ympäristöstään kohoavaksi muodostumiksi. Tutkimusalueelta etelään päin mentäessä tämä harjujakso jatkuu Myrskylän keskustan kautta aina rannikolle, Pernajanlahden itäpuolelle asti (Punakivi 1969). Tutkimusalueella harjujakson leveys on keskimäärin 200 300 metriä ja pohjavesivyöhykkeen paksuus vaihtelee yleensä 5 20 metrin välillä. Viiskivenharjun tutkimusalueen eteläpuolella Myrskylässä on tässä harjujaksossa deltamainen leventymä ja sen länsipuolella luoteeseen suuntautuva harjuhaara. On ilmeistä, että alueen huomattavimman deltamaisen muodostuman syntyminen on johtunut kahden yhtyvän jäätikköjokihaaran suulle tapahtuneesta voimakkaasta sulamisvesien keskittymisestä ja aineksen kerrostumisesta. Tämä huomattavin harjujakso sijaitsee uurteiden mukaan eri suuntiin virranneiden jääkielekkeiden rajalla, ts. jäätikön sulamisvaiheessa sama vyöhyke on ollut jäätikön railoutunut heikkousvyöhyke sekä myöhemmin jäätikköön työntynyt lahdelma (Tynni et al. 1976). Luoteeseen suuntautunut harjujakson haara jatkuu Orimattilan kirkonkylän ohi kohti Lahtea ja itäisempi harjujakson päähaara jatkuu pohjoiseen kohti Nastolaa (Tynni & Kukkonen 1968, Tynni 1969). Kuva 4. Tutkimusalueen länsiosaa. Kuvan etualalla pohjavesialuetta reunustavia savikkopeltoja. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Tutkimusalueen harjujakso on syntynyt mannerjäätikön sulamisvaiheessa, jolloin sulamisvedet ovat kerrostaneet hiekkaa ja soraa kallioperän murrosvyöhykkeisiin ja kallioperän painanteisiin. Harjujaksojen ydinosien maa-aines on yleensä karkeampaa, kuin niitä ympäröivien alueiden, joissa sivulle päin aines muuttuu hienojakoisemmaksi. Geologian tutkimuskeskus on selvittänyt Myrskylän kunnan puolella olevaa, tutkimusalueen eteläistä jatkoa vuonna 1989 seuraavasti: Viiskivenharjun teräväpiirteisen länsiosan selänne on kokonaan soraa ja (murskaus)kiveä. Pinnalla on ylisuuria lohkareita, mutta aineksessa ei lohkareita ole lainkaan. Kivikoko on pääasiassa

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 10 Viiskivenharju, Orimattila halkaisijaltaan alle 300 mm. Viiskivenharjun etelä- ja itäosat ovat pääsoin hiekkaa ja soraa tavataan vain kapeina välikerroksina muodostuman pintaosissa. Keskikarkea hiekka on hyvin lajittunutta ja homogeenista, samoin kuin pohjaosassa esiintyvä hieno hiekka (Sahala & Kurkinen 1989). Orimattilan suot kuuluvat suoyhdistymätyyppiin Rannikko-Suomen kermikeitaat ja edelleen osa-alueeseen Etelä-Suomen tasangon kermikeitaat (Eurola 1962). Niiden tunnusomaisia piirteitä on kilpimäinen muoto, jolloin keskusta kohoaa loivasti reunoja korkeammalle. Topografisesti Orimattilan suot sijaitsevat yleisimmin tasaisella savikolla tai kallioperän painanteissa ja soiden pohjamaalajeina on yleisimmin savi tai siltti. Allasmaisten soiden pohjalla, saven päällä on toisinaan liejukerros osoittamassa suon syntyneen vesistön umpeenkasvun seurauksena. Osa Orimattilan soista on myös syntynyt mineraalimaan soistumisena (Raikamo 1980). Orimattilan parhaiten kehittyneitä keidassuotyyppejä edustaa tutkimusalueen lounaisosassa maakunnallisesti merkittävä (Päijät-Hämeen liitto 2008) Pöyryssuo. Suo kallistuu loivasti sekä koilliseen että kaakon suuntaan ja sen pohjamaalaji on pääasiassa savea. Suon vedet laskevat Kenkijärvenojaan. Tutkimusalueen länsiosassa, harjun reuna-alueen painanteessa sijaitsee noin 11 ha pinta-alainen Pyöräsuo, ja tutkimusalueen luoteisosassa sijaitsee kuivatettu järvi, Järvisuo jossa pintakasvillisuuden alla on noin 1 2 metrin paksuinen liejukerros. Sekä Pyöräsuon että Järvisuon vedet laskevat Hautamyllynojaan (Raikamo 1980). Harjujen liepeet sekä harjujen ja kalliomäkien väliset painannealueet voivat olla savikerrosten peittämiä, ja Viiskivenharjun harjujaksokin rajautuu ympäristöstään savikoihin poislukien edellisissä kappaleissa mainitut suoalueet. Tutkimusalueen peruskarttalehdillä (3022 06 Pakaa ja 3111 04 Orimattila) savien prosentuaalinen levinnäisyys on lähes puolet, noin 46 48 % alueen koko pinta-alasta, joka on varsin tyypillistä Päijät-Hämeen II Salpausselän distaalipuolella sijaitseville alueille. Sedimentoitumistilassa oleva savi on laskeutunut pääasiassa suojatuimpiin lahdelmiin ja paksuimmat savikerrostumat ovat muodostuneet kallioperän laajempiin ja syvempiin murrosvyöhykkeisiin. Usein tällaisissa paikoissa kalliopinnan ja sitä (mahdollisesti) peittävän moreenin pintatason korkeus vaihtelee jyrkästi samoin kuin tasapintaisen savikonkin paksuus (Tynni & Hyyppä 1980). Tutkimusalueella vähälukuisina sijaitsevat kalliopaljastumat edesauttavat pohjaveden muodostumista, vaikka Suomen kivilajit eivät varsinaisesti olekaan vettä johtavia. Kalliopinnalle satava ja kalliopinnalla virtaava vesi joutuu osittain suoraan kallion rakosysteemeihin, osittain valuu paljastumaa reunustaviin maakerroksiin (Korkka-Niemi & Salonen 1996). 4.4 Pohjavedenpinnan taso, virtaussuunnat, pohjavesivyöhykkeen paksuus ja pohjavettä suojaavan irtomaakerroksen paksuus Tutkimusalueen havaintoputkista ja luonnonvesipinnoista saatujen tasotietojen perusteella interpoloitu pohjaveden pinnankorkeusmalli on esitetty liitekartassa 4. Liitteessä 5 on esitetty pohjaveden kyllästämän maapeitteen paksuus sekä pohjavedenpinnan yläpuolisten kallioalueiden sijainti. Liitteessä on myös esitetty pintamallien perusteella tulkittujen pohjaveden virtausta rajoittavien kalliokynnysten sijainnit sekä pohjaveden päävirtaussuuntaa kuvaavat nuolet. Liitteessä 6 on esitetty pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen (vajovesivyöhykkeen) paksuus. Pohjavedenpinnantasoja, virtaussuuntia ja pohjaveden virtauksen kannalta tärkeitä kerrostumia käsitellään myös kappaleessa 4.2. Tutkimusalue, eli Viiskivenharjun I luokan pohjavesialuen, koostuu pohjoisesta etelään suuntautuneesta, lähes 3 kilometriä pitkästä harjujaksosta. Tällaiset pitkät ja kapeat, usein kallioperän

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 11 Viiskivenharju, Orimattila ruhje- ja murrosrakenteita noudattaviin laaksoihin ja maaston alavimmille osille sijoittuvat harjujaksot ovat usein synkliinisiä eli pohjavettä ympäristöstään kerääviä pohjavesialueita. On kuitenkin huomattava, että samalla pohjavesialueella voi olla sekä pohjavettä ympäristöstä kerääviä että ympäristöön purkavia osia (Alalammi (toim.) 1990, Mälkki 1999) ja että (alueella mahdollisesti tapahtuva) pohjavedenotto aiheuttaa ympärilleen käytännössä aina jonkinasteisen vedenpinnan painauman (Mälkki 1999). Alueella ei kuitenkaan tällä hetkellä ole laajempaa pohjavedenottoa, ja Hämeen ympäristökeskuksen tekemissä tutkimuksissa (Päätalo & Virola 2002b) mainitaan pohjavettä mahdollisesti purkautuvan pohjavesialueelta ympäristöön. Kuva 5. Lumen maisemoima soranottoalue tutkimusalueen pohjoisiosassa. Kuva GTK, T.Rauhaniemi Varsinaisen pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala on tutkimusalueella varsin saman kokoinen kuin itse pohjavesialue. Jonkin verran pohjavesimuodostumaan voi kertyä vettä myös pintavaluntana ympäristön kallioalueilta. On huomattava, että pohjavesialue myös purkaa pohjavettä harjua ympäröiville suo- ja peltoalueille. Moreenikerrostumista tutkimusalueen läheisyydestä ei löydy sellaisia moreenimuodostumia, joita voitaisiin käyttää yksittäistä asutusta runsaampaan pienveden hankintaan (Mälkki 2001), ja koska moreenialueilta saatavat vesimäärät ovat huomattavasti vähäisempiä kuin lajittuneesta aineksesta koostuneista muodostumista (Tynni et al. 1976), ovat alueen hyödynnettävät pohjavesivarannot lajittuneiden maa-ainesten alueilla, ts. harjujaksoissa. Päijät-Hämeen maakunnan vesihuoltosuunnitelmassa on arvioitu Viiskivenharjun soveltuvan lisävedenhankintaan Orimattilan kunnan puolella vesimäärällä 1000 m 3 /d, kun koko Viiskivenharjun pohjavesialueen antoisuudeksi Artjärven ja Orimattilan pohjavesien suojelusuunnitelmassa arvioidaan 1400 m 3 /d. Viiskivenharjun pohjavesialueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee Supanmäen noin 65 metristä mpy Pöyrysuon n. 53 metriin mpy. Siirryttäessä kohti Rauhalan vedenottamoa pohjavedenpinta laskee tasolle 37 38 m mpy. Näin jyrkkien pohjavedenpinnan gradienttien aiheuttajia voi-

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 12 Viiskivenharju, Orimattila vat olla esimerkiksi kalliokynnykset ja/tai vettä pidättävät siltti- ja savikerrokset. Pöyryssuon ja järven vedet ovat (suon pohjalla todennäköisesti esiintyvien hienoainessedimenttien vuoksi) orsivesityyppisiä ja niiden pinnankorkeus onkin lähes 10 metriä harjujaksolla vallitsevaa pohjavedenpintaa ylempänä. Pohjavedenpinnan suuren korkeuseron vaihtelun pienellä, alle kolme kilometriä pitkällä harjujaksolla selittää yksittäinen havaintopiste Supanmäen länsipuolella. Laskentamallin perusteella pohjavesi on yleisesti korkeammalla tutkimusalueen pohjoisosassa, josta se laskee varsin tasaisesti tutkimusalueen keskiosien kautta ollen alimmillaan tutkimusalueen eteläosassa. Supanmäen pohjoispuolella virtaus on pienellä alalla vastakkaissuuntainen, etelästä pohjoiseen, mutta jo luultavasti heti Supanmäen kohdalla pohjoisesta etelään. Lapiosuonmäen-Viiskivenharjun alueella muodostuvat pohjavedet virtaavat kohti etelää, purkautuen kuitenkin osittain ennen Rauhalan ottamoa Palonpään lähteen kautta Lähdeojaan. Supanmäen länsipuoleinen, varsin runsaasti muista pohjavesipinnoista poikkeava pohjavedenkorkeus 65,39 m mpy on saatu Viiskivenharjun pohjavesiselvityksestä 2000 2001 (Päätalo & Virola 2002a) havaintoputki KP13:n mittauksesta 8.3.2000. Putken vesipinnan korkeus säilyi välillä 65,26 65,64 m mpy koko seuranta-aikana vuoden 2000 maaliskuusta joulukuuhun, joten havaintoa voidaan kuitenkin pitää suhteellisen luotettavana. Havaintoputki on näiden havaintojen jälkeen tuhoutunut, joten tuoretta tietoa pohjavedenpinna tasosta tältä alueelta ei saatu käyttöön. Pohjavesivyöhykeen paksuus vaihtelee tutkimusalueella nollasta (kallionpinta pohjavedenpinnan yläpuolella) aina lähes 35 metriin. Paksuimmillaan, yli 30 metriä, pohjavesivyöhyke on harjua lännessä ympäröivien soiden Järvi- ja Pyöräsuon sekä itäpuolella Lehtisaaren ja Vehkomaan välisellä peltoaukealla. Palonpään-Rauhalan alueella pohjavesivyöhyke on jopa 50 metrin paksuinen. Pohjavedellä kyllästyneen maapeitteen paksuus ruhjevyöhykkeessä vaihtelee pääosin 5 25 metrin välillä. Itse harjujaksossa pohjavesivyöhykkeen paksuus on lähes kaikkialla vähintään 5 metriä. Kallionpinta on pohjavesivyöhykettä ylempänä tutkimusalueen koillisosan Supanmäellä. Samoin tutkimusalueen eteläosassa Vihtorinmäen ja Lapiosuonmäkien alapuolella kallionpinta nousee niin ylös, että alueelle muodostuu pohjaveden virtausta rajoittava kalliokynnys alueen nykyisillä pohjavedenpinnan korkeuksilla (noin 56 m mpy). Painovoimalinjojen 1, 2 ja 4 (liitteet 7.1, 7.2 ja 7.4) tulkinnoissa kallionpinta on em. mäkien välillä yleisesti 5 15 metriä pohjavedenpintaa ylempänä. Edellä mainitut kalliokynnykset pilkkovat pohjavesivyöhykkeen pieniin altaisiin, joiden välinen pohjaveden virtaus, ainakin hyvin vettä johtavan harjuytimen kautta, on rajoittunutta. Pohjaveden virtaus tutkimusalueen pohjoisosasta eteläosaan sekä edelleen kohti Myrskylää mahdollistuu kuitenkin Lapiosuonmäen itäpuolelta, ja etenkin Sammalsuon Pöyryssuon kautta. Liitteessä 6 on esitetty tutkimusalueen pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaapeitteen paksuus. Pohjavesi on tutkimusalueen pohjavesialuerajauksen sisäpuolella vähintään metrin syvyydessä maanpinnasta, ja keskimäärin yli viiden metrin syvyydessä. Pohjavettä suojaavan maakerroksen paksuus on alle metrin lähinnä vain harjumuodostumaa ympäröivien soiden (Järvisuo ja Pyöräsuo) läheisyydessä. Yleisesti ottaen maanpinnan kohotessa myös maanpinnan ja pohjavedenpinnan välinen etäisyys toisistaan kasvaa. Suurimmillaan maanpinnan ja pohjaveden etäisyys onkin siellä, missä harjumuodostumat kohoavat eniten ympäröivästä maastosta. Näillä kohdin vajovesivyöhykkeen paksuus on yleisesti yli 20 metriä, ja suurimmillaan korkeimpien harjuhuippujen kohdilla jopa hieman yli 40 metriä. Yleisesti kaikkien mallien tarkkuus on sitä parempi mitä lähempänä alue sijaitsee mitattuja sekä pohjaveden- että kallionpintatasoja.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 13 Viiskivenharju, Orimattila 5 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) Etelä-Suomen yksikkö on tehnyt geologisen rakenneselvityksen Viiskivenharjulla vuonna 2004 sekä vuosina 2008 2009. Harjun geologista rakennetta ja pohjavesiolosuhteita tutkittiin Myrskylässä sekä Orimattilassa Supanmäen ja Lapiosuonmäen alueilla sijaitsevalla Viiskivenharjun ensimmäisen luokan pohjavesialueella (0156051). Tutkimuksessa selvitettiin alueen kallionpinnan korkokuvaa, pohjavedenpinnan tasoa ja virtaussuuntia, harjumuodostuman syntyvaiheita sekä maaperäkerrostumien rakenteen ja aineksen vaihtelua. Tutkimusmenetelminä käytettiin painovoimamittauksia, kairauksia ja maastokartoituksia. Kallio- ja pohjavesipintamallit yhdessä maaperämuodostumien syntyvaiheiden tulkinnan kanssa luovat perustan alueen vedenjohtavuuksien ja pohjaveden virtauskuvan määrittelylle. Tutkimusalue sijaitsee noin 25 kilometriä I Salpausselästä etelään, sen distaalipuolella. Pakaan 1:20 000 peruskarttalehden (3022 06) poikki etelästä pohjoiseen kulkee katkonainen harjujakso, joka paikoitellen jää harjun päälle kerrostuneiden savikoiden alle ilmaantuen taas uudelleen ympäristöstään kohoavaksi muodostumaksi. Tutkimusalueelta etelään päin mentäessä tämä harjujakso jatkuu Myrskylän keskustan kautta aina rannikolle, Pernajanlahden itäpuolelle asti (Punakivi 1969). Viiskivenharjun tutkimusalueen eteläpuolella Myrskylässä on tässä harjujaksossa deltamainen leventymä ja sen länsipuolella luoteeseen suuntautuva harjuhaara. On ilmeistä, että alueen huomattavimman deltamaisen muodostuman syntyminen on johtunut kahden yhtyvän jäätikköjokihaaran suulle tapahtuneesta voimakkaasta sulamisvesien keskittymisestä ja aineksen kerrostumisesta. Tämä huomattavin harjujakso sijaitsee uurteiden mukaan eri suuntiin virranneiden jääkielekkeiden rajalla, ts. jäätikön sulamisvaiheessa sama vyöhyke on ollut jäätikön railoutunut heikkousvyöhyke sekä myöhemmin jäätikköön työntynyt lahdelma (Tynni et al. 1976). Luoteeseen suuntautunut harjujakson haara jatkuu Orimattilan kirkonkylän ohi kohti Lahtea ja itäisempi, harjujakson päähaara jatkuu pohjoiseen kohti Nastolaa (Tynni & Kukkonen 1968, Tynni 1969). Varsinaisen pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala on tutkimusalueella varsin samankokoinen kuin itse pohjavesialue. Jonkin verran pohjavesimuodostumaan voi kertyä vettä myös pintavaluntana ympäristön kallioalueilta. On huomattava, että pohjavesialue myös purkaa pohjavettä harjua ympäröiville suo- ja peltoalueille. Viiskivenharjun pohjavesialueen pohjavedenpinnan korkeus vaihtelee Supanmäen noin 65 metristä mpy aina eteläosien n. 37 38 metriin mpy. Pohjavedenpinnan suuren korkeuseron vaihtelun pienellä, alle kolme kilometriä pitkällä harjujaksolla selittää yksittäinen havaintopiste Supanmäen länsipuolella. Yleisenä havaintona pohjavesi on korkeammalla tutkimusalueen pohjoisosassa, josta se laskee varsin tasaisesti (Supanmäkeä lukuun ottamatta) tutkimusalueen keskiosien kautta ollen alimmillaan tutkimusalueen eteläosassa. Pohjavedellä on laskentamallin perusteella tasaisena virtaussuuntana, Supanmäen pohjoisosaa lukuun ottamatta koko tutkimusalueella pohjoisesta etelään. Supanmäen pohjoispuolella virtaus on pienellä alalla vastakkaissuuntainen, etelästä pohjoiseen, mutta jo luultavasti heti Supanmäen kohdalla pohjoisesta etelään. Lapiosuonmäen Viiskivenharjun alueella muodostuvat pohjavedet virtaavat kohti etelää, purkautuen kuitenkin osittain ennen Rauhalan ottamoa Palonpään lähteen kautta Lähdeojaan. Supanmäen länsipuoleinen, varsin runsaasti muista pohjavesipinnoista poikkeava pohjavedenkorkeus 65,39 m mpy on saatu Viiskivenharjun pohjavesiselvityksestä 2000 2001 (Päätalo & Virola 2002a) havaintoputki KP13:n mittauksesta 8.3.2000. Vesipinta säilytti tasonsa koko vuoden 2000 maaliskuusta joulukuuhun.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 15 Viiskivenharju, Orimattila 7 KIRJALLISUULUETTELO Alalammi, P. (toim.) 1990. Suomen kartasto, vihko 123-126: Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s. 3 liitekarttaa. Arjas, J. 2005. Pohjaveden havaintoputket. Teoksessa: Pohjavesitutkimusopas, käytännön ohjeita. Suomen vesiyhdistys. 88 91 s. Eurola, S. 1962. Über die regionale Einsteilung der südfinnischen Moore. Ann. Botanici Soc. Zool. Botan. enniae Vanamo 33 (2), 1-243. Korhonen, K.-H., Gardemeister, R. & Tammirinne, M. 1974. Geotekninen maalajiluokitus. VTT, Geotekniikan laboratorio. Tiedonanto 14. Korkka-Niemi, K. & Salonen, V-P. 1996. Maanalaiset vedet pohjavesigeologian perusteet. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja A 50. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus. 181 s. Kurkinen, I. & Sahala, L. 1989. Myrskylän sora- ja hiekkaesiintymät. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti, P31.4.011. 14 s. Laitakari, I. & Simonen, A. 1963. Lapinjärvi. Kallioperäkartan selitys 1:100 000, 3022. Geologinen tutkimuslaitos. 48 s. Tynni, R., Hyyppä, J. & Valovirta, V. 1976. Lapinjärven kartta-alueen maaperä. Maaperäkartan selitys 1:100 000. Karttalehti 3022. 41 s. Mattsson, A. 2001. Geofysiikan menetelmistä pohjavesialueen rakenteen tutkimuksessa. Teoksesssa: Salonen, V.-P. & Korkka-Niemi, K. (toim.) Kirjoituksia pohjavedestä : 3. Ympäristögeologian päivät, Turku, 13.-14.3.2000. Turku: Turun yliopiston geologian laitos, 47 54 s. Mälkki, E. 1999. Pohjavesi ja pohjaveden ympäristö. Helsinki: Tammi. 304 s. Mälkki, E. 2001. Pohjavesigeologisen tutkimuksen kehitystarpeet Suomessa. Teoksesssa: Salonen, V.-P. & Korkka-Niemi, K. (toim.) Kirjoituksia pohjavedestä : 3. Ympäristögeologian päivät, Turku, 13.-14.3.2000. Turku: Turun yliopiston geologian laitos, 11 20 s. Päijät-Hämeen liitto. 2008. Päijät-Hämeen maakuntakaava 2008. Selostuksen liiteosa. 53 s. 67 liites. Punakivi, K. 1969. Porvoo. Maaperäkartta 3021. Suomen geologinen kartta, 1:100 000. Geologinen tutkimuslaitos, Espoo. Päätalo, P. & Virola, T. 2000a. Pohjavesiselvitykset Orimattilan kaupaungissa. Viiskivenharjun pohjavesiselvitys 2000 2001. Hämeen ympäristökeskus. 8 s. 15 liites. Päätalo, P. & Virola, T. 2002b. Viiskivenharjun pohjavesialueen ja lähialueiden alustava pohjavedenpurkaumakartoitus 2002. Hämeen ympäristökeskus. 9 s. 1 liites. Raikamo, E. 1980. Orimattilan ja Artjärven turvevarat ja niiden käyttökelpoisuus : osaraportti Päijät-Hämeen turvevarojen kokonaisselvityksestä. Raportti P13.6/80/14. Geologinen tutkimuslaitos. 70 s. 2 liites.

Pohjavesialueen geologinen rakenneselvitys 16 Viiskivenharju, Orimattila Tynni, R. 1969. Lahti. Maaperäkartta 1:100 000, 3111. Tynni, R. & Hyyppä, J. 1980. Päijät-Hämeen savivarat. Geologian tutkimuskeskus, arkistoraportti P13.3.3.011. 7 s. Tynni, R. & Kukkonen, E. 1968. Lapinjärvi. Maaperäkartta 1:100 000, 3022.

LIITE 1 3435000 3436000 3437000 3438000 6738000 ORIMATTILA, VIISKIVENHARJU Mittauslinjat 6738000 3434000 Painovoimamittauslinja 2009 Mittaukset nuolensuuntien mukaisesti Painovoimamittauslinja 1996, 2003 6737000 14 0 500 metriä Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/09 12 18 GTK1 2008 6737000 15 Pohjavesialue 11 13 10 GTK2 2008 6736000 17 9 6736000 Pohjavesiputki 16 5 7 8 6 3 4 6735000 6735000 1 2 GTK3 2008 6734000 6734000 6733000 6733000 6732000 6732000 3435000 3436000 6731000 6731000 3434000 3437000 3438000

LIITE 2 Tutkimusalueen sijainti Karttatuloste Copyright GTK 2009 Pohjakartta Copyright Maanmittauslaitos, lupanumero 13/MML/2009

LIITE 3 3436000 3437000 3438000 E 3435000 6737000 E 6736000!. ORIMATTILA, VIISKIVENHARJU Kalliopinnan taso m mpy Alle 30 m 55-60 30-35 60-65 35-40 65-70 40-45 70-75!. 45-50 75-80 50-55 Yli 80 m Painovoimamittauspiste 2009!.!.!.!. Pohjavesiputken kalliokairaus v. 2008!. Kalliokairaus vanha Painovoimamittauspiste 2003!. Kalliopaljastuma!. Pohjavesialue!. 0 500 metriä Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos,!. lupa nro 13/MML/09!. 3437000 3435000 3436000 3438000 6733000. 6732000 6734000 6735000 E E! 6731000 6731000 E 6732000 6733000 6734000 6735000 E 6736000 E E E 6737000 E E E E E!.!.!.

LIITE 4 3435000 3436000 3437000 3438000 3439000 GTK1 2008-40 52-55 40-43 55-58 43-46 58-60 46-49 60-63 49-52 63-66 6737000 6737000 ORIMATTILA, VIISKIVENHARJU Pohjavedenpinnan taso, metriä mpy GTK2 2008 0 6736000 6736000 Pohjaveden virtaussuunta Pohjavesiputki Pohjavedenottamo Pohjavesialue Pohjaveden virtausta estävä kallioperän rakenne GTK3 2008 500 metriä Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/09 6735000 6735000 0 Hp2(Pt2) 6734000 6734000 Hp3(Pt3) 6733000 6733000 703 MV4 HP5 6732000 6732000 HP6 MV3 MV5 603 MV6 HP7 HP8 0 HP2 MV2 HP9 6731000 6731000 MV7 MV1A 3435000 3436000 3437000 3438000 3439000

LIITE 5 3436000 3437000 3438000 6737000 3435000 6737000 3434000 GTK1 2008 6736000 6736000 GTK2 2008 6735000 6735000 6734000 6733000 Kallionpinta pohjavesitason yläpuolella 0-5 6733000 ORIMATTILA, VIISKIVENHARJU Pohjavesivyöhykkeen paksuus, metriä 6734000 GTK3 2008 5-10 10-15 15-20 20-25 Pohjaveden virtaussuunta Pohjavesialue 0 Pohjavesiputki 6731000 Pohjaveden virtausta rajoittava kallioperän rakenne 0 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/09 3434000 3435000 3436000 500 metriä 3437000 3438000 6731000 6732000 Yli 30 m 6732000 25-30

LIITE 6 3435000 3436000 3437000 3438000 3439000 6737000 6737000 ORIMATTILA, VIISKIVENHARJU Pohjavedenpinnan yläpuolisen irtomaakerroksen paksuus GTK1 2008 Alle 1 m 1-5 10-15 GTK2 2008 6736000 15-20 6736000 5-10 20-30 30-35 35-40 Yli 40 m Pohjavedenottamo 6735000 6735000 0 GTK3 2008 Pohjavesiputki Pohjavesialue 0 500 metriä 6734000 6733000 6732000 0 6731000 6731000 6732000 6733000 6734000 Karttatuloste GTK Pohjavesialueet SYKE. Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupa nro 13/MML/09 3435000 3436000 3437000 3438000 3439000

LIITE 9 YHTEENVETO POHJAVESIPUTKIASENNUSTEN MAALAJIHAVAINNOISTA Korkeus Korkeus (m mpy) (m mpy) Putki 70 GTK 2 70 Syvyys (m) Maalaji Putki 0,0-19,5 Sr kiviä, GTK 3 HkSr ja Sr Syvyys (m) Maalaji 0,0-0,8 Mr 65 Putki 0,8-3,6 Si, SiSa 65 GTK 1 Syvyys (m) Maalaji 0,0-0,4 HkMr 3,6-5,8 Hk 0,4-2,8 Si 60 5,8-12,7 HkSr 60 2,8-9,2 Sr ja Ki 9,2-12,2 Ka 12,7-15,7 Ka 19,5-22,8 Hk 22,8-29,1 Sr kiviä 29,1-32,1 Ka HEIKKO VEENJOHTAVUUS Savi ja Siltti KESKINKERTAINEN VEENJOHTAVUUS Hienohiekka ja hiekka HYVÄ VEENJOHTAVUUS Karkea hiekka ja sora HEIKKO-KESKINKERTAINEN VEENJOHTAVUUS Moreeni HEIKKO VEENJOHTAVUUS Kallio

LIITE 10 KALLIOPERÄKARTTA Viiskivenharjun tutkimusalue Amfiboliittia tai emäksista tuffiittia Gabroa tai dioriittia Graniittia Granodioriittia Kiilleliusketta, -gneissiä tai suonigneissiä Porfyyrigraniittia Tasarakeista rapakivigraniittia Viborgiittia Karttatuloste Copyright GTK 2009 Pohjakartta Copyright Maanmittauslaitos, lupanumero 13/MML/2009