SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS KIINNITYSKUDOS- SAIRAUKSIEN HOIDOSSA

Opinnäytetyö (AMK) Suun terveydenhuollon koulutusohjelma Suuhygienisti Syksy 2014 Ida Laakso, Anne Vuolle SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS KIINNITYSKUDOS- SAIRAUKSIEN HOIDOSSA

OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Suun terveydenhuollon koulutusohjelma Suuhygienisti Lokakuu 2014 Sivumäärä 53 Tarja-Leena Kuusilehto, Paula Yli-Junnila Ida Laakso, Anne Vuolle SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS KIINNITYSKUDOSSAIRAUKSIEN HOIDOSSA Kiinnityskudossairaudet ovat Suomessa koko kansan tauti, mikä todetaan Terveys 2000- ja 2011 tutkimuksissa. Aihe on monelle vieras, joten olisi tärkeää kiinnittää huomiota sekä puuttua siihen jo varhaisessa vaiheessa. Myös kiinnityskudossairauksien ennaltaehkäisyllä voitaisiin lisätä merkittävästi suun terveydenhuollon kustannustehokkuutta. Suuhygienistin perustehtäviin kuuluvat ennaltaehkäisevä hoito, valistaminen erilaisista suusairauksista sekä kannustaminen ja motivointi hyvään kotihoitoon. Suuhygienisti työskentelee osana suun terveydenhuollon tiimiä, jossa parhaillaan työnjako hammaslääkärin kanssa on jouhevaa ja tehokasta. Opinnäytetyö tehtiin kirjallisuuskatsauksella. Esseevaihe suoritettiin keväällä 2013 ja opinnäytetyösuunnitelma syksyllä 2013. Opinnäytetyö alkoi saada lopullista muotoaan elokuusta 2014 lähtien, jolloin hakuja suoritettiin tieteellisistä tietokannoista, kuten Medic, Terveysportti sekä PubMed. Aineistoa kerättiin paljon manuaalisesti, mm. Suomen hammaslääkärilehdistä sekä Periodontology for the Dental Hygienist kirjasta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millainen on suuhygienistin asiantuntijuus kiinnityskudossairauksien hoitamisessa. Tavoitteena on tuottaa tietoa suun terveydenalan ammattilaisille ja kouluttajille suuhygienistin asiantuntijuudesta kiinnityskudossairauksien hoidossa, jonka pohjalta työnjakoa voi kehittää. Opinnäytetyön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta kiinnityskudossairauksiin liittyvistä haasteista, tarvittavista erikoistaidoista sekä suuhygienistin toteuttaman työn vaikutuksista. Opinnäytetyön ongelmana oli selvittää mistä koostuu suuhygienistin asiantuntijuus kiinnityskudossairauksien hoidossa. Tulokseksi saatiin suuhygienistin asiantuntijuuden koostuvan terveyden edistämisestä, sujuvasta tiimityöstä, joustavasta työnjaosta sekä laajasta osaamisesta suu- ja yleisterveyden vaikutuksista kiinnityskudossairauksien hoidossa. ASIASANAT: Asiantuntijuus, suuhygienisti, kiinnityskudossairaus, terveyden edistäminen, tiimityö

BACHELOR S THESIS ABSTRACT TURKU UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Degree programme in Dental Hygiene Dental hygienist October 2014 Total number of pages 53 Tarja-Leena Kuusilehto, Paula Yli-Junnila Ida Laakso, Anne Vuolle DENTAL HYGIENIST S EXPERTISE IN TREATMENT OF PERIODONTAL DISEASES Periodontal diseases are sickness of the entire population in Finland, which can be noticed in Health 2000 and 2011-surveys. The topic is unfamiliar for many so it would be important to make an attention and stick to it in an early state. Also with prevention of periodontal disease could increase significantly cost-effectiveness in Dental Healthcare. Dental hygienist s basic tasks are preventive treatment, educate with different mouth diseases and also motivate to good oral healthcare. Dental hygienist is working as a part of Dental healthcare team where at best the work allocation with dentist is flexible and effective. The bachelor s thesis was done with literature review. The essay was accomplished at the spring 2013 and the planning of thesis at autumn 2013. The bachelor s thesis started to get its final form since august 2014 when searches were completed from scientific databases, like Medic, Terveysportti and PubMed. The materials were collected by manual a lot, like Finnish Dental Journal and the book called Periodontology for the Dental Hygienist. The meaning of the thesis was to find out what kind of expertise dental hygienist has in periodontal treatment. The aim is to make information about dental hygienist s expertise in treatment of periodontal diseases for professional of oral healthcare and educators, after that the work allocation can be improved. The main is also sharing more information about challenge of periodontal diseases, requisite special skills and consequence of dental hygienist s work. The problem of the thesis was to examine where dental hygienist s expertise in treatment of periodontal diseases consist. As the results reveal, the expertise of a dental hygienist consist of health promotion, fluent teamwork and flexible work allocation and wide know-how about impact of oral and general health in periodontal treatment. KEYWORDS: Expertise, dental hygienist, periodontal disease, health promotion, teamwork

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 6 2 SUUHYGIENISTI ASIANTUNTIJANA 8 2.1 Suuhygienistin asiantuntijuus 8 2.2 Tiimityö kiinnityskudossairauksien hoidossa 9 2.3 Terveyden edistäminen suuhygienistin työssä 12 3 KIINNITYSKUDOSSAIRAUDET JA NIIDEN HOITO 14 3.1 Biofilmin merkitys kiinnityskudossairauksien syntyyn 14 3.2 Kiinnityskudossairauksien luokittelu ja riskin arviointi PRA-mallin avulla 16 3.3 Kiinnityskudossairauksien esiintyvyys 18 3.4 Kiinnityskudossairauksien hoito 20 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS, TAVOITE JA ONGELMA 22 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 23 5.1 Opinnäytetyön tutkimusmenetelmä 23 5.2 Aineiston kerääminen ja tulkinta 23 5.3 Aineiston analyysi 24 6 SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS KIINNITYSKUDOSSAIRAUKSIEN HOIDOSSA 25 6.1 Opinnäytetyön tulokset 25 6.2 Tulosten tarkastelu 34 7 TUTKIMUKSEN LUOTETTAVUUS JA EETTISYYS 37 8 POHDINTA 39 LÄHTEET 41

LIITTEET Liite 1. PRA-malli Liite 2: Tutkimustaulukko Liite 3: Tiedonhakutaulukko TAULUKKO Taulukko 1: Tiivistelmätaulukko tutkimustuloksista 33

6 1 JOHDANTO Suun terveys on avainasia koko elimistön hyvinvointiin. Huonolla suuhygienialla on monia vaikutuksia niin sairauksien etenemisiin kuin niiden puhkeamisiin. Huono suuhygienia altistaa suuremmalle riskille sairastua muun muassa sydänja verisuonitauteihin sekä voi johtaa ennenaikaiseen synnytykseen. Tutkimuksissa on todettu huonon suuhygienian olevan yhteydessä esimerkiksi Alzheimerin tautiin, syöpään, hedelmättömyyteen, aivoinfarktiin sekä diabeetikoilla huonoon hoitotasapainoon. Tietyt sairaudet altistavat kiinnityskudossairauksiin muuttamalla elimistön omaa tulehdusvastetta. Näitä ovat esimerkiksi reumasairaudet, diabetes sekä Crohnin tauti. (Knuuttila, Tervonen & Pernu 2004; Seymour 2013, 156.) Suuhygienistin työnkuvaan kuuluu suureksi osaksi parodontiumin, eli hampaan kiinnityskudoksen, hoitoa ja hyvän suuhygienian ylläpidon opetusta (American Dental Association 2008, Suomen suuhygienistiliitto 2012). Kiinnityskudossairauksien hoito koetaan tärkeäksi aiheeksi, mutta esimerkiksi kiinnityskudostulehduksesta, parodontiitistä, puhutaan ja tiedotetaan vähemmän kuin hampaiden reikiintymisestä eli karieksesta. Terveys 2000 tutkimuksessa tulee ilmi, ettei kiinnityskudossairauksien yleisyys väestössä ole merkittävästi laskenut 20 vuoden aikana toisin kuin on käynyt karieksen ja hampaattomien ihmisten määrän verrattuna Mini-Suomi -tutkimukseen. Toisin sanoen kiinnityskudossairauksien hoidontarpeessa ei ole tapahtunut muutosta. (Suominen-Taipale, Vehkalahti, Nordblad & Aromaa 2004.) Kuten Terveys 2000 tutkimuksessa, myös Terveys 2011 tutkimuksessa ilmenee, että iensairauksien esiintyvyys on huomattavasti kariesta yleisempää. Tutkimuksessa on huomioitu etelä- ja pohjoissuomalaisten suun terveyttä. Tutkimuksessa iensairaudeksi on luokiteltu yli 4 mm ientasku. Tutkimusten välillä, eli 11 vuodessa ei kiinnityskudossairauksissa ilmennyt merkittävää muutosta, vaan se on edelleen suurin hoitoa vaativa suun terveysvaiva. Voidaan todeta, ettei

7 merkittävää muutosta kiinnityskudossairauksissa ole tapahtunut 31 vuoteen. (Suominen, Vehkalahti & Knuuttila 2012, 102.) Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millainen on suuhygienistin asiantuntijuus kiinnityskudossairauksien hoidossa. Tavoitteena on tuottaa tietoa suun terveydenalan ammattilaisille ja kouluttajille suuhygienistin asiantuntijuudesta kiinnityskudossairauksien hoidossa, jonka pohjalta työnjakoa voi kehittää. Opinnäytetyön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta kiinnityskudossairauksiin liittyvistä haasteista, tarvittavista erikoistaidoista sekä suuhygienistin toteuttaman työn vaikutuksista.

8 2 SUUHYGIENISTI ASIANTUNTIJANA 2.1 Suuhygienistin asiantuntijuus Nykysuomen sanakirja määrittelee sanan asiantuntija henkilöksi, ekspertiksi tai spesialistiksi, jolla on asiantuntemusta, tuntee asian perin pohjin tai jolta pyydetään lausuntoa jostakin asiantuntemuksen perusteella (Suomisanakirja.fi 2013). Benner ym. (1999) määrittelevät asiantuntijuutta seuraavasti - -tietää, mitä hänen täytyy tehdä ja miten. - - tekevät sen minkä kokemus on osoittanut toimivaksi - -. On kuitenkin huomioitava, että hoitotyö nojaa teoreettiseen tietoon. Asiantuntijoiden ei tarvitse kuitenkaan miettiä toimintaansa sääntöjen kautta kuten aloittelijoiden. Taitojen ja kokemusten kautta suunnittelu lisääntyy, tietyissä tapauksissa on samankaltaisuuksia ja erovaisuuksia ja niihin on helpompi reagoida aikaisempien kokemusten kautta. (Benner ym. 1999. 64-65, 145,174-175.) Hotulainen on tarkastellut asiantuntijuutta usealta kannalta. Erään hänen tarkasteleman määritelmän mukaan yhteenvetona asiantuntija-sanalle saadaan, - -saavuttanut mestaritason tietämyksen tai taidot verrattuna toisiin samalla alalla suorituksia tuottaviin tai työskenteleviin henkilöihin-- ja heillä on --jotakin määrällisesti enemmän, laadullisempaa ja syvempää tietämystä ja/tai taitoa kuin muilla samalla alalla työskentelevillä tai suorittavilla henkilöillä. Asiantuntijuuteen ja lahjakkuuteen vaikuttavat osittain lapsuudessa saadut virikkeet ja tavat. Myös Hotulaisen mukaan asiantuntijuuteen kuitenkin kehitytään pitkällä ajalla, tekemällä. (Hotulainen 2010.) Sosiaali- ja terveysministeriöltä on ilmestynyt raportti/muistio, jossa myös kuvataan ammattikorkeakoulun hoitotyön asiantuntijuutta. Ehdotuksessa kuvataan etenkin kliinisen asiantuntijuuden vahvistamisen merkitystä. Samaa pohjaa voidaan hyödyntää suuhygienistin työnkuvaan. Koulutuksessa suuhygienistiopiskelijat saavat perustiedot ja taidot asiantuntijuuteensa. Tätä asiantuntijuutta

9 kehitetään valmistumisen jälkeen työelämässä ja jatkokoulutuksien kautta. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012.) Suuhygienisti on yksi 17:sta nimikesuojatusta terveydenhuollon ammattinimikkeestä. Tämä tarkoittaa sitä, että Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira, ylläpitää rekisteriä näistä alan ammattilaisista. Näin varmistetaan, että ammattia harjoittavilla henkilöillä on vaadittava koulutus, ammatillinen pätevyys sekä muut ammattitaidon vaatimat valmiudet. Näin ollen suuhygienisti - ammattinimikkeen omaava henkilö on oman alansa asiantuntija. (Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto ry 2011; Suomen Suuhygienistiliitto 2012.) Suuhygienistejä valmistuu Suomessa neljästä ammattikorkeakoulusta suun terveydenhuollon koulutusohjelmasta; Helsingin (Metropolia), Oulun, Turun sekä Kuopion (Savonia) ammattikorkeakouluista. Suuhygienistiksi voi opiskella ilman aikaisempaa pohjakoulutusta tai jatkaa hammashoitajapohjaisen koulutuksen jälkeen. Opintojen laajuus on 210 opintopistettä, eli ohjeellisesti koulutus kestää 3,5 vuotta. Opintoihin kuuluu runsaasti käytännön harjoittelua, yleis- ja hammaslääketieteen opintoja sekä perusopintoja sisältäen kieliä ja viestintää. (Turun AMK 2014; Opiskelupaikka 2014.) Suuhygienistin tehtäviin kuuluvat muun muassa terveyden edistäminen sekä suu- ja hammassairauksien ehkäisy, neuvonta ja ohjeistus. Suuhygienisti voi tehdä myös suun terveystarkastuksia, hoidon tarpeen arviointia sekä hoitosuunnitelmaa. Suuhygienisti voi ottaa osaa hammaslääketieteen erikoisalojen osatehtäviin, kuten oikomiseen, protetiikkaan, kirurgiaan, purentafysiologiaan sekä kiinnityskudossairauksien hoitoon. Suuhygienisti voi työskennellä myös hallinnollisissa sekä esimiestehtävissä tai erilaisissa projekti-, kehittämis-, tutkimus- ja asiantuntijatehtävissä. (Suun Terveydenhoidon Ammattiliitto ry 2011; Suomen Suuhygienistiliitto 2012.) 2.2 Tiimityö kiinnityskudossairauksien hoidossa Kansanterveyslakiin tehty uudistus vuosituhannen vaihteessa muutti aikuisten suun terveydenhuollon palvelujen satavuutta. Joulukuussa 2002 voimaan astu-

10 neen lakiuudistuksen myötä koko väestö on voinut käyttää julkisen sektorin terveyskeskuksen suun terveydenhuollon palveluita. Tästä lähtien aikuisten hammashoidon kysyntä on kasvanut. Tämän takia hammashoidossa on jouduttu kehittämään vanhoja työtapoja sekä lisäämään ammattiryhmien välistä tiimityötä sekä työnjakoa. Tuottavuuden parantamiseksi suuhygienisteille on kannattavaa siirtää työtehtäviä, joita kyseinen ammattiryhmä pystyisi tekemään. (Kansanterveyslaki 28.1.1972/66; Suominen-Taipale & Widström 2006; Karjalainen, Turunen & Murtomaa 2010, 22-23.) Suuhygienistin koulutuksessa painotetaan muun muassa yhteisöllistä terveyskeskeistä oppimista ja näin ollen suuhygienisti on osaava työskentelemään asiantuntijana hoitotiimissä (Suomen Suuhygienistiliitto 2012). Terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevassa laissa (559/1994) sekä asetuksessa (564/1994) ei ole määritelty tarkemmin muiden suun terveydenhuollossa työskentelevien henkilöiden kuin hammaslääkäreiden tehtäviä. Näin ollen suuhygienistit voivat lisäkoulutuksen, kokemuksen ja ammattitaidon kasvaessa toimia toisissa tehtävissä, mikäli työ on perusteltua työjärjestelyjen sekä terveyspalvelujen kannalta. Työntekijällä tulee kuitenkin olla itsellä uskallus ja valmius omaan työskentelyynsä. (Karjalainen, Turunen & Murtomaa 2010, 22-23.) Kiinnityskudossairauksien hoito toteutetaan tiimityönä, johon osallistuu moni suun terveydenhuollon ammattilainen. Hammaslääkärin lisäksi hoitoon voivat osallistua suuhygienisti, kiinnityskudossairauksiin erikoistunut hammaslääkäri eli parodontologi sekä hammashoitaja. Tarvittaessa saatetaan tarvita myös oikojahammaslääkäriä ja proteetikkoa. Kuitenkin potilaan, tai hänen hoitajansa/omaisensa, oma aktiivisuus kotihoidon toteuttamisessa määrittää hoidon onnistumisen. (Parodontiitti: Käypä hoito-suositus 2010.) Potilaan saatua parodontologisen diagnoosin, hammaslääkäri suunnittelee potilaalle hoitosuunnitelman ja vastaa hoidon toteutuksesta. Hoitosuunnitelman mukaan pyritään saavuttamaan paras mahdollinen hoito tiimityöskentelyllä. Tapauksissa, jossa potilaalla on lievää ientulehdusta eli gingiviittiä tai parodontiittiä tai parodontiitti on rauhallisessa vaiheessa, suuhygienisti voi suorittaa ylläpitohoidot yhteistyössä hammaslääkärin kanssa. Suuhygienisti ja hammaslääkäri

11 tekevät yhteistyötä aktiivisimmin ylläpitohoitovaiheen aikana, jolloin potilas käy säännöllisesti suuhygienistin ylläpitopuhdistuksissa hoitosuunnitelman mukaisesti. Ylläpitohoidolla tarkoitetaan parodontiittipotilaan saamaa hoitoa akuutin vaiheen jälkeen. Tällöin poistetaan uudet plakkia retentoivat kohdat hampaista, mitkä voisivat edistää kiinnityskudossairauden uusiutumista. Ylläpitopuhdistuksen voi suorittaa myös hammaslääkäri tai parodontologi. (Aass 2004; Parodontiitti: Käypä hoito-suositus 2010; Essex 2014, 306-307.) Anti-infektiivisen hoidon jälkeen potilas käy säännöllisesti ylläpitohoidoissa, joiden väli määritetään yksilöllisesti riskiprofiilin mukaisesti. Ylläpitohoidossa suuhygienisti poistaa hammaskiveä ja plakkia joko ultraäänilaitteella tai käsiinstrumenttien avulla ja näin ollen kiinnityskudossairaus pysyy hallinnassa. Yksi suuhygienistin tärkein tehtävä on myös motivoida potilasta tehokkaaseen kotihoitoon ja antaa neuvoja suuhygienian kohentamiseen. Suuhygienisti jakaa potilaalle tietoa, taitoa, tukee ja motivoi. (Parodontiitti: Käypä hoito-suositus 2010; Essex 2014, 306-307.) Potilaalla on merkittävä rooli hoidon onnistumisessa. Hyvällä kotihoidolla potilas pystyy vaikuttamaan suunsa terveyteen ja näin onnistuu ylläpitämään hoidolla saavutetun tuloksen. Ylläpitovaiheessa potilaalta vaaditaan sitoutumista hoitoon, jotta tilanne suussa ei pääsisi huononemaan. Epäsäännölliset ylläpitohoidot altistavat potilaan kiinnityskudossairauden etenemiseen sekä voivat aiheuttaa hampaiden menetystä. (Parodontiitti: Käypä hoito-suositus 2010.) Potilas, joka kokee saavansa tukevaa ja omistautunutta ohjausta hoitohenkilökunnalta, on taitavampi suunsa hoidossa kuin henkilö, joka kokee olevansa vain potilas vastaanotolla. Jokaiselle potilaalle tulisi antaa yksilöllistä opetusta ja palautetta suuhygieniastaan, ja ohjausta tulisi antaa useassa hoitoprosessin vaiheessa. Potilaalle on tärkeää saada hyvä luottamus hoitohenkilökuntaansa, kuunteleminen, ystävällinen hoitoasenne ja työvaiheiden ja vaihtoehtojen kertominen on potilaalle tärkeää. Näin saadaan potilas osaksi hoitotiimiä. Potilaan roolia tulee korostaa entistä enemmän. (Saito ym. 2009; Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010; Sbaraini, Carter, Evans & Blinkhorn 2012,177.)

12 2.3 Terveyden edistäminen suuhygienistin työssä Suomessa määrätään Terveydenhuoltolain yhtenä osana terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä väestön työkyvyn parantaminen. Tarkemmin samaisessa laissa mainitaan väestön suun terveydenedistäminen, neuvonta, suun sairauksien ehkäisy sekä terveysneuvonta. Työskentelyssä tulisi käyttää enemmän huomiota ja resursseja ennaltaehkäisevään työhön kuin nykyisin käytetään. Terveydenhuollossa tulisi keskittyä asiakaslähtöisyyteen, potilasturvallisuuteen sekä hoidon laatuun. (Terveydenhuoltolaki 30.12.2010/1326.) Terveydenhuoltolain lisäksi terveyden edistämiseen velvoittaa laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Laissa määritetään terveydenhuollon ammattihenkilön velvollisuudeksi --terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen sekä sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen (Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 28.6.1994/559.) Terveyden edistämisen, eli prevention, tavoitteena on lisätä ihmisten terveyttä ja toimintakykyä ja näin ollen vähentää yksilö ja yhteisötasolla sairaanhoidon kustannuksia, sekä vähentää sairauksia ja terveysongelmia. Yhtenä tavoitteena on myös terveyserojen kaventaminen. (Koskenvuo & Mattila 2003; Sairaanhoitajaliitto 2006.) Kiinnityskudossairauksien hoidossa suuhygienistillä on keskeinen tehtävä valistaa potilasta parodontiitista sekä opettaa potilaalle tapoja, joilla hän pystyy ylläpitämään suun terveyttä. Potilaille on kerrottava selkokielellä, mikä parodontiitti on, mistä se johtuu, kuinka yleistä se on sekä miten sitä pystyy hoitamaan. Potilaiden motivointi on suurin haaste suuhygienistin työssä, sillä suun terveyteen vaikuttavat monet tekijät, kuten suuhygienia, ruokailutottumukset sekä ympäristö. (Koskenvuo & Mattila 2003; Beemsterboer, Essex & Perry 2014, 203.) Kiinnityskudossairauksien esiintyvyys aikuisväestössä ei ole muuttunut reilussa 30 vuodessa, toisin kuin karies ja hampaattomuus ovat vähentyneet. Hammashoidon tarvetta voidaan vähentää ehkäisevällä ja kiinnityskudoksien varhaisella hoidolla, etenkin kun väestössä hampaallisten ikääntyneiden määrä on lisääntymässä. Hoidon kustannustehokkuudesta löytyy niukasti tutkimuksia.

13 Kustannustehokkaita tapoja ovat yksilön tehokas omahoito, kiinnityskudossairauksien riskiyksilöiden tunnistaminen ja niiden varhainen hoito sekä saavutetun hoitotuloksen ylläpitäminen. Elämänlaadun kannalta kiinnityskudossairauksien ehkäiseminen on tärkeää. Hyvällä hoidolla pystytään ehkäisemään kiinnityskudossairauksien aiheuttamia terveydellisiä ja psykososiaalisia haittoja. (Suominen-Taipale, Vehkalahti, Nordblad & Aromaa 2004; Parodontiitti: Käypä hoitosuositus 2010.)

14 3 KIINNITYSKUDOSSAIRAUDET JA NIIDEN HOITO 3.1 Biofilmin merkitys kiinnityskudossairauksien syntyyn Biofilmi on järjestäytynyt bakteerien yhdyskunta, jossa yhdessä olevat bakteerit ovat voimakkaampia ja vastustuskykyisempiä kuin yksittäiset bakteerit. Biofilmin bakteerit tuottavat tahmeaa polysakkaridia, mistä niiden seinämä muodostuu. Seinämässä on polysakkaridin lisäksi orgaanisia ja epäorgaanisia tuotteita. Biofilmissä on tarkkaan määritetty ravinteiden jako ja jätteiden poisto. Bakteeriseinämää ei saa rikottua pelkällä huuhtelulla ja se on vastustuskykyinen ulkopuolisia uhkia vastaan, kuten muita bakteereita, antibiootteja ja antiseptisia huuhteita. (Könönen 2012; Loomer 2014, 41-42.) Bakteerien määrä kasvaa nopeasti, jos niiden annetaan kertyä hampaan pinnalla. Erityisesti bakteereja kertyy retentiokohtiin, kuten paikan saumoihin, syviin kuoppiin, approksimaaliväleihin, oikomiskojeihin ja hammasproteeseihin. Kertynyt plakki aiheuttaa suussa monia vaivoja, kuten gingiviittiä, kariesta ja parodontiittia. Edeltävistä syistä päivittäinen mekaaninen bakteerien poisto, hampaiden harjaus, hammasvälien puhdistus sekä ammattimainen vastaanotolla tapahtuva puhdistus ovat tärkeitä keinoja estää näitä tapahtumasta. (Könönen 2012; Loomer 2014, 41-42.) Hammas kiinnittyy leukaluuhun hammasta ympäröivien kudosten avulla, joita kutsutaan parodontiumiksi. Parodontiumin tehtävänä on myös suojata hammasta liiallisilta purentavoimilta ja puolustautua suun haitallisia mikrobeja vastaan. Hammasta ympäröiviin kudoksiin luetaan kuuluviksi ien, parodontaaliligamentit, juurisementti sekä alveoliluu. (Uitto 2008; Perry & Beemsterboer 2014, 16.) Ien jaetaan vapaaseen ja kiinnittyneeseen ikeneen. Vapaa ien, näkyvä osa tai marginaalinen ien, ympäröi hammasta ja jatkuu ikenen ja hampaan väliin jäävän uurteen eli sulkuksen pohjalle. Normaali, terveen sulkuksen syvyys on 0,5-2 mm, kuitenkin alle 3 mm, ja syvyys voi vaihdella yksilön hampaiden kohdalla (Essex, Perry 2014, 70; Perry, Beemsterboer 2014,17.) Kiinnittynyt ien on liitty-

15 neenä kiilteen pintaan kollageenisäikeillä. Ikenen ja hampaan väliin jäävä sulkus on kriittinen kohta parodontaalisten bakteerien elinympäristöksi. Hammas kiinnittyy alveoliluuhun parodontaaliligamenteilla, jotka lähtevät hampaan juurisementistä. Ligamentit antavat jonkin verran periksi muun muassa hampaita yhteen purtaessa ja näin ollen suojaavat purentavoimilta. (Uitto 2008; Perry & Beemsterboer 2014, 19-20.) Hampaan ja ikenen väliin jää v-mallinen uurre, sulkus, johon helposti kerääntyy hammasplakkia. Plakin annettaessa kasvaa riittävän pitkään ienrajoissa, ienkudoksesta alkaa vapautua tulehduksenvälittäjäaineita, joiden houkuttelemana paikalle saapuu veren leukosyyttejä. Tällöin ikenissä on havaittavissa kliinisiä muutoksia, kun veri on pakkautunut ikeniin. Ikenet ovat turvonneet, punoittavat ja vuotavat helposti. Kudoksen nestevirtaus laimentaa mikrobien tuottamia haitallisia aineita, jolloin ientaskusta tihkuu normaalia enemmän ientaskunestettä. Tässä vaiheessa elimistön oma puolustusreaktio bakteerimassaa vastaan aiheuttaa gingiviitin eli ientulehduksen, joka on vielä helposti hoidettavissa. Ien myös palautuu alkuperäiseen kuntoonsa. (Knuuttila 2004; Uitto 2008.) Suuhygienistillä on tärkeä rooli motivoida ja ohjata potilasta omahoitoon sekä tunnistaa ienmuutokset ja riskipotilaat varhaisessa vaiheessa, jotta ientulehdus saadaan hoidettua hyvissä ajoin. Suuhygienistin ja hammaslääkärin tulisi kertoa potilaalle tämän sairastavan ientulehdusta, jolloin potilaan on helpompi ymmärtää terveen ja sairaan raja ja olla yhteistyökykyisempi. (Essex & Perry 2014, 70-71.) Jos gingiviittiä ei hoideta, ja bakteerimassa pääsee leviämään ientaskuun, alkaa voimakkaampi elimistön puolustusreaktio. Näin ollen elimistön oma puolustus tuhoaa myös itseään, jolloin ientasku syvenee ja hammasta ympäröivät parodontaaliligamentit katkeavat. Gingiviitti on uhka parodontiumin terveydelle ja voi hoitamattomana johtaa parodontiittiin. Gingiviitti ei kaikilla etene parodontiitiksi, mutta parodontiittia edeltää aina ientulehdus. Ientaskussa elävät bakteerit suosivat anaerobisia tiloja. Vaikka bakteerit saadaan poistettua ientaskusta, kiinnityskudokset eivät uusiudu, ainakaan alkuperäiseen kuntoon. (Uitto 2008; Perry 2014.)

16 3.2 Kiinnityskudossairauksien luokittelu ja riskin arviointi PRA-mallin avulla Parodontiitti on hampaan kiinnityskudosten tulehdus eli hampaan luuhun kiinnittävien säikeiden ja juurta ympäröivän luun tuhoutumista. Hoitamattomana se vahingoittaa pysyvästi hampaan kiinnityskudoksia ja voi aiheuttaa jopa hampaan irtoamisen. Parodontiitti voi rajoittua muutamaan hampaaseen tai koko hampaistoon. (Knuuttila 2004; Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010; Perry 2014, 88.) Parodontiitin oireita ovat ienverenvuoto, ikenen punoitus ja turvotus. Myös pahanhajuinen hengitys ja paha maku suussa liittyvät taudinkuvaan. Hampaiden lisääntyvä liikkuvuus, siirtyminen, rakojen muodostaminen sekä ientaskusta tuleva märkävuoto viittaavat usein pitkälle edenneeseen parodontiittiin. (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010.) Hammasimplantti on leukaluuhun istutettu, yleensä titaanista valmistettu, keinojuuri. Implanttia ympäröivissä kudoksissa tapahtuvaa kudostuhoa kutsutaan peri-implantiitiksi. Peri-implantiitti, samoin kuin parodontiitti, johtaa hoitamattomana keinohampaan irtoamiseen. Gingiviittiä vastaavaa tilaa hammasimplantin kohdalla kutsutaan perimukosiitiksi. (Mombelli 2002; Könönen 2012.) Jo tapahtuneesta kudostuhosta kertovat syventynyt ientasku, hampaan kiinnityksen kato ja röntgenkuvasta havaittu alveoliluun vaaka- tai pystysuuntainen kato. Jos kahdessa ei-vierekkäisessä hampaassa taskun syvyys on vähintään 4 mm ja kiinnityksen kato 3 mm, puhutaan kroonisesta parodontiitista. Kiinnityksen kadon ollessa vähintään 5 mm ja sitä esiintyy vähintään 30 %:ssa jäljellä olevista hampaista, parodontiitti luokitellaan vaikeaksi. Paikallista aggressiivista parodontiittiä (juveliini parodontiitti) esiintyy enemmän naisilla kuin miehillä. (Parodontiitti: Käypä hoito suositukset 2010.) Parodontaalisairauksia on vaikea luokitella, koska niitä aiheuttavat monet tekijät yhdessä. Siitä syystä luokitteluja arvioidaan ja muutetaan säännöllisesti. Eräs Suomessa käytettävä yksinkertainen luokittelu, jossa kiinnityskudossairauden laajuus (paikallinen/laaja), vaikutusaste (luukadon määrä), potilaan ikä (kuten

17 nuoruusiän tai aikuisiän eli parodontiitin syntyajankohta) sekä myös muut kliiniset erityispiirteet (akuutti, krooninen, aggressiivinen). Parodontiittia tarkastellessa tulee kuitenkin huomioida potilaan yleisterveys ja käyttäytyminen, ja näin ollen mahdollisten lääkkeiden tai sairauksien aiheuttamat muutokset. (Hansen 2004; Suomalainen 2008.) Professorit Lang ja Tonett ovat kehittäneet Periodontal Risk Assesment (PRA) mallin (Liite 1), jolla voidaan yksilöllisesti määrittää potilaalle riski kiinnityskudostuhon sairastumiseen ja sen etenemiseen. Koska pelkkä bakteerien olemassaolo ei aiheuta kiinnityskudostuhoa, ottaa PRA-malli huomioon muitakin tekijöitä. PRA-malli on graafinen työkalu käytettäväksi kiinnityskudospotilaan hoidossa. (Aho ym. 2008, 18-25.) PRA-mallissa huomioidaan potilaan ienverenvuoto, yli 4 mm ientaskujen määrä, menetettyjen hampaiden sekä alveoliluutuen määrä suhteutettuna potilaan ikään. Lisäksi huomioidaan potilaan systeemiset ja geneettiset tekijät, kuten tietyt sairaudet, esimerkiksi diabetes ja tietyt verisairaudet, ja perityt ominaisuudet, jotka altistavat sairauden syntyyn ja etenemiseen. Edellä esitettyjen tekijöiden lisäksi tulee huomioida potilaaseen vaikuttavat ympäristötekijät, kuten elintavat, suurimpana riskinä tupakointi, sekä suun terveyden omahoito. Edellä olevat kuusi riskitekijää antavat graafiseen malliin pinta-alueen, jonka laajuus kuvaa yksilön riskin suuruutta. (Aho ym. 2008, 18-25.) Jokaisella riskitekijällä on omat raja-arvonsa siihen, onko riskitekijä matala, kohtalainen vai korkea. Pinta-alue kuvastaa kokonaisriskiprofiilia. Mitä suurempi on pinta-alueen laajuus, sitä suurempi on myös kiinnityskudossairauden riski. PRAmalli on saatavilla internetissä. Mallin avulla voi määrittää potilaalle yksilöllisen riskimallin ja hoitovälin. PRA-mallista on hyötyä, kun suunnitellaan potilaan ylläpitohoitokäyntien tiheyttä. (Aho ym. 2008, 18-25.) Korkean riskin potilaan olisi hyvä käydä ylläpitohoidossa kolmen kuukauden välein, kohtalaisen riskin potilaan 2-3 kertaa vuodessa ja matalan riskin potilaalle riittää yleensä käynti kerran vuodessa. Mallin avulla voidaan myös motivoida

18 potilasta suun omahoitoon ja riskin pienentämiseen muun muassa elintapojen muutoksella. (Aho ym. 2008, 18-25.) 3.3 Kiinnityskudossairauksien esiintyvyys Terveys 2000 tutkimustuloksien mukaan iensairaudet, joihin luetaan kuuluviksi ientulehdus ja parodontiitti (sekä ikenien liikakasvu), ovat merkittäviä hammashoidollisia sairauksia 30 vuotta täyttäneillä suomalaisilla (Knuuttila 2004). Ikenien liikakasvua ei tässä opinnäytetyössä käsitellä laajemmin. Ikenien liikakasvua voivat aiheuttaa tietyt lääkkeet, hormonit ja sairaudet (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010). Ientulehdusta esiintyy Terveys 2000 tutkimuksen mukaan kaikkiaan 74 %:lla tutkituista, josta miehillä 77 % ja naisilla 70 %. Samainen tutkimus osoittaa myös naisten olevan ahkerampia hampaiden harjaajia kuin miesten; vähintään kahdesti päivässä hampaansa harjaavien määrä naisilla oli 76 % ja miehillä 45 %. Harjaamisaktiivisuuteen on todettu vaikuttavan koulutusaste. Korkea-asteen koulutuksen saaneet harjaavat hampaitaan useammin verrattuna perusasteen koulutuksen saaneisiin. (Knuuttila 2004.) Kuten ientulehduksen kohdalla myös parodontiitin kohdalla naisten osuus sairastavista on pienempi kuin miesten osuus. Terveys 2000 tutkimuksessa parodontiitin esiintyvyys 30-vuotiailla ja vanhemmilla hampaallisilla oli 64%, joista naisilla 57 % ja miehillä 72 %. Tuloksessa ovat mukana kaikki, joilla oli vähintään yksi hammas, jossa oil yli 4 mm ientasku. Kun ientasku oli yli 4 mm, oli parodontiittihampaiden keskimääräiset lukumäärät tutkituilla 4,2 ientaskullista hammasta. Naisilla kyseinen luku oli pienempi (3,2 hammasta) kuin miehillä (5,3 hammasta). (Knuuttila 2004.) Tutkimuksessa vähintään yhden yli 6 mm ientaskun omaavia henkilöitä oli 21 %. Tulos jakautui naisten ja miesten välille seuraavasti: naisilla 16 % ja miehillä 26 %. Parodontiittihampaiden keskimääräinen lukumäärä yli 6 mm ientaskun kohdalla oli 0,7 ientaskuhammasta. Yli 6mm ientaskuhampaita oli kuitenkin naisilla enemmän kuin miehillä, toisin kuin yli 4 mm ientaskuhampaita. Naisilla oli

19 0,9 hammasta kun taas miehillä 0,4 hammasta. (Knuuttila 2004.) Parodontologi Eija Könönen on arvioinut, että väestöstä noin 10 % sairastaa erikoishoitoa vaativaa parodontiittia (Tilander 2011). Tutkimus osoittaa sen, että koulutusasteella ja parodontiitin laajuudella on yhteys. Kuten ientulehduksen kohdalla, myös tässä korkeakoulutetuilla tutkituilla oli vähemmän parodontiittia ja sen vaikeusaste oli vähäisempää kuin perusasteen koulutuksen saaneilla. Näin oli 35-44-vuotiaiden ikäryhmässä. 55-64-vuotiaiden ryhmää tarkasteltaessa korkeakoulutetut sairastivat enemmän mutta parodontiitin laajuudessa ei ollut eroja verrattuna peruskoulutuksen saaneisiin. Tutkimuksessa korkeakoulutetuilla oli enemmän omia hampaita kuin perusasteen tutkituilla. (Knuuttila 2004.) Terveys 2011 tutkimuksessa oli havaittavissa parannusta verrattuna Terveys 2000 -tutkimukseen hampaattomien lukumäärän selvässä laskussa sekä vähintään kahdesti hampaansa harjaavien määrän nousussa. Kiinnityskudossairauksien tilanne väestössä ei ollut muuttunut merkittävästi Terveys 2000- tutkimuksesta: yli 4mm ientaskuja oli naisilla 56 % ja miehillä 70 %. Tutkimuksessa ei ilmennyt yli 6 mm ientaskujen määrää. (Suominen, Vehkalahti & Knuuttila 2012.) Sairauksien ehkäisyä suunniteltaessa on tiedettävä taudin syntyyn vaikuttavia syitä eli etiologia, tietoa eri menetelmien tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta, mahdollisista haitallisista tekijöistä ja sivuvaikutuksista ehkäisyyn liittyen sekä arvioita eettisistä tekijöistä. Preventiota suunniteltaessa on tunnettava riskitekijät, niiden vaikutusmekanismit, sekä ehkäisyn kustannus-hyötysuhde. Suunnitelmassa otetaan huomioon mahdolliset riskitekijät sekä voiko niihin vaikuttaa ja millä menetelmin. Terveysneuvontaa voidaan antaa yksilötasolla tai ryhmäneuvontana. Terveysneuvonta on vuorovaikutuksellista tiedon jakamista. (Koskenvuo & Mattila 2003; Vertio 2003, 16-20, 573.) Eri kiinnityskudossairauksien laajuudesta ja vaikeusasteesta on hyvä olla tietoa, jotta osataan kohdistaa hoitoa ja ennaltaehkäisyä väestön tarpeiden mukaan. Yksilötasolla osataan arvioida potilaiden määrää ja heidän hoidon tarvetta.

20 Suun terveydenhuollon henkilökuntaa voidaan kouluttaa tarpeiden mukaan lisää. Terveys 2000 tutkimuksessa todetaan, että saadut tulokset osoittavat merkittävää hoidollista kansanterveysongelmaa. Sekä sitä, että kiinnityskudossairauksien hoitotaso, toteutus ja varhainen puuttuminen tarvitsevat parantamista. (Knuuttila 2004, 97.) 3.4 Kiinnityskudossairauksien hoito Kiinnityskudossairauksien hoidon tavoitteena on pysäyttää tulehdus ja estää kudostuhon eteneminen. Tulehdusta vähennetään poistamalla bakteeripeite hampailta sekä niitä retentoivat kohdat. Hammaslääkärin ja suuhygienistin tehtävänä on puhdistaa tulehdusta ylläpitävät tekijät ja jättää parodontaalikudokset helposti hoidettavaan kuntoon, jolloin potilas voi ylläpitää hyvää tulosta omalla kotihoidollaan. (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010.) Kiinnityskudosten tilasta saadaan kliinisellä tutkimuksella ientaskumittaria käyttämällä selville; ienverenvuoto eli BOP (Bleeding on proping), ientaskujen syvyydet sekä ienvetäytymät. Kliinisessä tutkimuksessa huomioidaan myös ikenien väri, rakenne, plakki sekä hammaskivi. Lisätietoja kiinnityskudoksen tilasta saadaan röntgenkuvilla. (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010; Cameron, Evans & Perry 2014,115-117.) Kiinnityskudossairauden hoito aloitetaan anti-infektiivisellä hoidolla, jossa pyritään pysäyttämään kiinnityskudoksissa oleva infektio poistamalla hampaista plakkia, hammaskiveä sekä hampaiden plakkia retentioivat kohdat. Antiinfektiivisessä hoidossa voidaan käyttää käsi-instrumenttejä (sirpit, yleiskyretit, viimeistelykyretit), ultraäänilaitetta sekä hammaskivenpoistoon suunniteltuja poria. Tärkeää on puhdistaa ikenen päällinen ja alainen eli supra- ja subgingivaalinen hammaskivi sekä kiillottaa juuren pinta toksisesta sementistä ja dentiinistä, jotta tulehdus voi parantua. Anti-infektiivinen hoito pyritään suorittamaan lyhyen ajan kuluessa. Tavoitteena on luoda potilaalle hyvät olosuhteet toimivalle kotihoidolle. (Talonpoika 2007, 8-11; Parodontiitti: Käypä hoito -suositus 2010; Beemsterboer & Perry 2014, 208.)

21 Anti-infektiivisen hoidon yhteydessä on tärkeää motivoida potilasta suun hoitoon, opettaa harjaus- ja välienpuhdistustekniikka sekä valistaa terveellisistä elintavoista, esimerkiksi tupakoinnin lopettamisesta. Potilaan vastuuta hoidon onnistumisesta on korostettava, sillä potilas on osa hoitotiimiä. (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010.) Syviä ientaskuja voidaan joutua hoitamaan kirurgialla, antibiootti- tai mikrobilääkityksellä. Mikrobilääkitystä käytetään, jos toivottua hoitovastetta ei saavuteta, mutta se ei ole ensisijainen hoitokeino hoidettaessa kiinnityskudossairautta. Lääkkeen valinta perustuu mikrobinäytteen tulokseen, joka saadaan ientaskusta otetusta näytteestä. (Parodontiitti: Käypä hoito-suositus 2010.) Anti-infektiivisen hoitojakson päätyttyä hammaslääkäri arvioi hoitotulosta 4-6 viikon kuluttua. Käynnillä suoritetaan uudelleen parodontologinen tutkimus ja arvioidaan saavutettua hoitotulosta, potilaan motivaatiota sekä riskiprofiilia. Tämän perusteella määritetään kullekin potilaalle yksilöllinen ylläpitohoitoväli. (Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010; Essex 2014, 306-307.) Ylläpitohoidolla pyritään ehkäisemään kiinnityskudossairauden uudelleen syntymistä tai sen etenemistä. Aluksi ylläpitohoitovälit ovat 3-6 kuukautta. Hoitoväliä voidaan pidentää tilanteen pysyessä hyvänä ja mahdollisten riskitekijöiden vähentyessä. Hoitokerroilla pystytään kontrolloimaan suun tilannetta, ylläpitämään potilaan motivaatiota, käymään läpi kotihoitoa sekä esittelemään vaihtoehtoisia suunhoitovälineitä. Ylläpitohoito suoritetaan löydösten mukaan. Plakki ja hammaskivi poistetaan käsi-instrumentein tai ultraäänilaitteen avulla. (Aass 2004; Parodontiitti: Käypä hoito suositus 2010.) Kiinnityskudossairauden etenemisessä on mietittävä, onko syynä huono suuhygienia vai potilaan motivaation puute. Ylläpitohoidoissa on hyvä kertoa potilaalle tämän kiinnityskudoksen kunto. Potilas voi olla tulematta ylläpitohoitoon, koska voi kuvitella parantuneensa kokonaan sairaudesta, epäilee hoidosta saamaansa hyötyä, hoitoon kuluu liikaa aikaa ja rahaa, hoitotilanteet ovat potilaalle jännittäviä tai potilas ei ole tyytyväinen saamaansa hoitosuhteeseen. (Aass 2004.)

22 4 OPINNÄYTETYÖN TARKOITUS, TAVOITE JA ONGELMA Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää, millainen on suuhygienistin asiantuntijuus kiinnityskudossairauksien hoidossa. Tavoitteena on tuottaa tietoa suun terveydenalan ammattilaisille ja kouluttajille suuhygienistin asiantuntijuudesta kiinnityskudossairauksien hoidossa, jonka pohjalta työnjakoa voi kehittää. Opinnäytetyön tavoitteena on myös lisätä tietoisuutta kiinnityskudossairauksiin liittyvistä haasteista, tarvittavista erikoistaidoista sekä suuhygienistin toteuttaman työn vaikutuksista. Opinnäytetyön ongelma Mistä koostuu suuhygienistin asiantuntijuus kiinnityskudossairauksien hoidossa? Ongelmaan saadaan vastaus kirjallisuuskatsauksella.

23 5 OPINNÄYTETYÖN TOTEUTUS 5.1 Opinnäytetyön tutkimusmenetelmä Opinnäytetyön tutkimusmenetelmänä käytettiin kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksessa käytetään aikaisemmin tehtyjä tutkimustuloksia, joiden pohjalta saadaan uusia näkökulmia. Nämä näkökulmat voivat toimia jälleen seuraavien tutkimusten pohjana. Tutkimusaineisto koostuu tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta. Kirjallisuuskatsauksessa kootaan tietoa jo olemassa olevasta kirjallisuudesta. Kirjallisuuskatsaukseen kuuluu tutkimussuunnitelman laadinta, tutkimuskysymysten tai ongelmien määrittäminen, tutkimusten haku, hakutulosten arviointi ja niiden analyysi. Lopuksi esitetään saadut tulokset ja verrataan niitä jo aikaisemmin tehtyihin tietoihin. (Salminen 2011; Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, 91-95.) 5.2 Aineiston kerääminen ja tulkinta Aineistoa kerättiin vuoden 2014 tammikuun alusta lokakuun alkuun. Hakuja suoritettiin tieteellisistä tietokannoista, kuten Medic, Terveysportti, PubMed, Google Scholar ja Cochrane Library. Suomenkielistä aineistoa etsittiin hakusanoilla suuhygienisti, asiantuntijuus, tiimityö sekä kiinnityskudossairaus. Englanninkielistä materiaalia etsittiin yhdistämällä hakusanoja dental hygienist, expertise, teamwork sekä periodontal disease. Aineistoa kerättiin paljon manuaalisesti alan julkaisuista, kuten Hammaslääkärilehdistä sekä ulkomaalaisten hammaslääketieteen sivuilta, muun muassa American Dental Association. Opinnäytetyössä käytettiin parodontiitin käypähoitosuositusta ja kiinnityskudossairauksista julkaistuja tieteellisiä tutkimuksia. Tietoa hankittiin paljon myös kirjastosta löytyvistä teoksista, kuten Periontology for the Dental Hygienist kirjasta sekä International Journal of Dental Hygienie - lehdistä.

24 Tehdyistä hauista pyrittiin keräämään tiedonhakutaulukkoa koko prosessin aikana. Opinnäytetyöhön pyrittiin käyttämään tietoa, joka on julkaistu ajalla 2008 2013. Aineistona käytettiin saatavilla olevia kokotekstejä. Tiivistelmien perusteella etsittiin mahdollinen kokoteksti. Vanhempaa tietoa käytettiin, jos samasta aiheesta ei löytynyt uudempaa tutkimusta. Tietoa etsittäessä käytettiin rajauksia, kuten vuosi-ja kielirajoituksia sekä suosittiin kokotekstejä, jotka olivat saatavilla ilmaiseksi. 5.3 Aineiston analyysi Aineistoa analysoitiin, kunnes saatiin samaa tulosta useista lähteistä eli tieto saturoitui. Tuloksen saamisen kannalta aineiston määrällä ei ollut merkitystä vaan sen laadulla. Työssä käytettiin induktiivista sisällönanalyysia, tällöin analyysi oli aineistolähtöistä. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, 167.) Tutkimuksista esiin tulleiden asioiden perusteella luotiin taulukko, jossa avattiin tutkimuksen pääpiirteitä. Taulukko 1 kerättiin tutkimuksen tekijät, kansallisuus ja vuosiluku, tutkimuksen nimi, otanta, tarkoitus sekä tutkimuksessa saatu tulos. Taulukko 1 perusteella koottiin toinen taulukko, tiivistelmätaulukko tutkimustuloksista. Tähän taulukkoon kerättiin tutkimuksen tekijät, tutkimuksen pelkistys, ryhmittely sekä kattokäsite. Tutkimukset referoitiin erikseen myös tekstiin, johon kirjattiin tutkimusten tärkeimmät tulokset opinnäytetyön kannalta. Löydettyjen tutkimuksien tulokset muistuttivat toisiaan ja teksteistä löytyi yhtäläisyyksiä, jolloin tieto oli saturoitunut. Ryhmittelyn ja kattokäsitteiden perusteella pystyttiin helposti huomioimaan tutkimusten tulokset sekä niiden yhtäläisyydet. Tämän perusteella pystyttiin analysoimaan tulosta ja vetämään johtopäätöksiä. Aineistosta pyrittiin löytämään yhteyksiä suuhygienistin asiantuntijuudesta kiinnityskudossairauksien hoidossa ja suun terveydenhuollon tiimityöskentelystä.

25 6 SUUHYGIENISTIN ASIANTUNTIJUUS KIINNITYSKUDOSSAIRAUKSIEN HOIDOSSA 6.1 Opinnäytetyön tulokset Rantasen (2007) tutkimuksessa tarkasteltiin suuhygienistin näkökulmaa potilasohjauksessa. Tarkoituksena oli selvittää suuhygienistien näkemystä potilasohjaukseen liittyvistä tiedoista ja taidoista sekä potilasohjauksen toteutumista. Tämän pohjalta selvitettiin suuhygienistin suorittaman potilasohjauksen nykytilaa. (Rantanen 2007.) Tulokseksi saatiin, että potilasohjaus nähdään tärkeäksi suuhygienistin työssä ja tutkimukseen osallistujat ohjasivat melkein kaikkia potilaitaan. Osallistujat arvioivat potilasohjaustietonsa ja taitonsa hyviksi. Kiire oli potilasohjauksen suurin este. Suuhygienistit käyttivät eri ohjausmenetelmiä ja taidot koettiin puutteellisiksi ohjausmenetelmien hallinnassa. (Rantanen 2007.) Aaltonen (2007) tutki moniammatillisen yhteistyön toteutumista suun terveydenhuollossa. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää hammaslääkärin, hammashoitajan ja suuhygienistin kokemuksia heidän välisestä yhteistyöstä. (Aaltonen 2007.) Potilaan asioista konsultointia ja ammattiryhmien välistä työnjakoa helpottaa suuhygienistin ja hammaslääkärin läheinen työskentely sekä toisten työskentelytapojen tunteminen. Moniammatillinen yhteistyö edellyttää henkilökunnalta avointa keskustelua, jolla voidaan sopia epäselvistä asioista sekä voidaan etsiä yhteisymmärryksellisiä ratkaisuja. Tutkimus osoitti, että yhteistyön toimivuuden edellytyksenä on henkilökunnan luottamus toisiaan kohtaan sekä toistensa tunteminen. Samankaltaiset näkemykset potilaan hoidosta lisää hammaslääkärin ja suuhygienistin välistä luottamusta. Ammattiryhmien koulutus antaa valmiudet työnjakoon sekä toimii yhteistyön lähtökohtana. (Aaltonen 2007.)

26 Johtamistoiminnan tuki edesauttaa moniammatillista yhteistyötä. Se tukee päivittäistoimintaa sekä toiminnan kehittämistä. Esimiehen tehtävänä on tiedottaa työtä ohjaavat lait ja asetukset henkilökunnalle. Ammattiryhmien välistä yhteistyötä ja toiminnan pelisääntöjä tuetaan kannustavalla johtamistoiminnalla. (Aaltonen 2007.) Tutkimuksessa todettiin, että suuhygienisti kuuluu yhä useammin suun terveydenhuollon hoitotiimiin. Suuhygienisti kartoittaa potilaan suun terveyttä ja lähettää tämän tarvittaessa hammaslääkärin hoitoon. Suuhygienistin päätehtävä on ennaltaehkäisevä hoito sekä kiinnityskudossairauksien hoito. Suuhygienisti tekee tarkastuksia lapsille ja nuorille sekä suorittaa hammaslääkärin ohjaamia tehtäviä. Suuhygienistin ja hammashoitajan ammatilliseen perustehtävään sisältyy vastaanoton toimintavalmiudesta huolehtiminen. (Aaltonen 2007.) Hammaslääkärien kokemukset yhteistyöstä suuhygienistien kanssa vaihtelevat eri organisaatioissa olevista toimintatavoista sekä työnjaosta riippuen. Resurssit ja kysynnän kasvu ovat vaikuttaneet suuhygienistin ja hammaslääkärin väliseen työnjakoon. Tutkimuksessa ilmeni, että yhteistyön esteenä on hammaslääkärin tietämättömyys suuhygienistin koulutuksen sisällöstä. Tietämättömyyteen liittyy haluttomuus perehtyä suuhygienistin ammatinkuvaan, mikä ilmenee haluttomuutena yhteistyöhön. Tällöin hammaslääkäri hoitaa itse omat potilaansa. Myös hoitohenkilökunnan välisten ihmissuhteiden toimimattomuus koetaan esteenä yhteistyölle. (Aaltonen 2007.) Suominen-Taipaleen ja Widströmin (2006) tekemässä artikkelissa käsiteltiin hammashoitouudistuksen vaikutuksia hammashoidon kohdentumiseen, henkilöstön työnjakoon sekä hoitotoimenpiteisiin. Kansanterveyslain uudistus mahdollisti julkisen suun terveydenhuollon kaikenikäisille sekä yksityisten hammashuollon sairausvakuutuskorvaukset koko väestölle. (Suominen-Taipale & Widström 2006.) Tutkimuksessa huomattiin palveluiden käyttäjien lukumäärän kasvaneen terveyskeskuksissa. Henkilökunnan määrä kasvoi suurimmissa terveyskeskuksissa, mutta pienimmissä se väheni. Hoidossa käyneiden lasten määrä pieneni 7 %

27 vuosina 1998-2003, kun taas aikuisten määrä kasvoi 35 %. (Suominen-Taipale & Widström 2006.) Suuhygienistien suorittamien toimenpiteiden osuus kasvoi lapsilla kuusi prosenttiyksikköä ja aikuisilla kaksi prosenttiyksikköä. Hoitotoimenpiteet olivat useimmiten ehkäisevän hoidon, oikomishoidon ja kiinnityskudosten hoidon toimenpiteitä. Suuhygienistit tekivät lapsille eniten ehkäisevän hoidon toimenpiteitä. Kuitenkin niiden osuus laski 58 %:sta 50 %:iin vuosien 1998-2003 välillä. Suuhygienistin tekemien tarkastusten määrä lisääntyi 21 %:sta 30 %:iin. Aikuisten ehkäisevän hoidon toimenpiteet nousivat, ne olivat lähes kolmasosa kaikista hoidoista. Kiinnityskudosten hoito muodosti yli puolet suuhygienistien suorittamista toimenpiteistä. (Suominen-Taipale & Widström 2006.) Suurissa terveyskeskuksissa suuhygienistit tekivät vähiten ehkäisevän hoidon toimenpiteitä sekä lapsille että aikuisille. Pienissä terveyskeskuksissa suuhygienistin suorittama kiinnityskudosten hoito oli vähäisintä eikä he suorittaneet melkein olleenkaan oikomishoitoa. Keskikokoisissa hoitoloissa tarkastusten osuus oli alhaisin. (Suominen-Taipale & Widström 2006.) Hammashoitouudistuksen tuloksena lasten hoitoon käytettiin enemmän suuhygienistejä hammaslääkärityövoiman sijasta. Hammaslääkäreiltä siirrettiin lasten tarkastuksia sekä ennalta ehkäisevää hoitoa suuhygienisteille. Selvityksen mukaan puolessa terveyskeskuksista muutettiin eri ammattiryhmien välisiä tehtäviä. Kuitenkin työnjako oli kehittymätöntä. Kliinisillä tutkimuksilla on todettu, että suuhygienistien työpanosta tarvittaisiin enemmän aikuisten hoidossa. (Suominen-Taipale & Widström 2006.) Sunaga, Kondo, Adachi, Miura ja Kinoshitan (2012) tekemässä tutkimuksessa testattiin suuhygienistiopiskelijoiden sekä opettajien avulla uutta ientaskumittauksen harjoitteluun kehitettyä mallia, johon pystyttiin valitsemaan erilaisia ienmalleja sekä luukadon määrä. Yli 90 % opiskelijoista olivat sitä mieltä, että malli soveltuu ientaskujen mittauksen harjoitteluun. Malli mahdollistaa hyvän tuntuman ientaskun pohjasta. Opiskelijoista 55 % ja opettajista 59 % olivat sitä miel-

28 tä, että ientaskun pohja löytyi helposti. (Sunaga, Kondo, Adachi, Miura & Kinoshita 2006.) Tutkimus osoitti uuden mallin olevan toteuttamiskelpoinen ja todenmukainen sekä hyvä harjoitusväline suuhygienistiopiskelijoille. Opiskelijoiden ja opettajien mielipiteet erosivat kysyttäessä mallin tehokkuutta verrattaessa oikeilla potilailla harjoittelua. Opettajista 60 % olivat sitä mieltä, että malli oli tehokkaampi kuin klinikkatyöskentely, kun taas opiskelijoista 35 % oli samaa mieltä. (Sunaga, Kondo, Adachi, Miura & Kinoshita 2006.) Bell, Phillips, Paquette, Offenbacher ja Wilder (2012) tekemässä tutkimuksessa tarkasteltiin Pohjois-Carolinassa työskentelevien suuhygienistien tietoa suun terveyden ja systeemisairauksien yhteydestä. Tutkimus lähetettiin suuhygienisteille ja vastausprosentiksi saatiin 52. Vastanneiden tietämys huonon suuhygienian, tupakoinnin, bakteerien sekä diabeteksen yhteyksistä parodontiittiin oli hyvä. Monella oli myös tietämystä sydän- ja verisuonitauteihin vaikuttavista riskeistä. Vastaajilla oli melko vähän tietoa osteoporoosiin sekä keskenmenoon vaikuttavista tekijöistä. (Bell, Phillips, Paquette, Offenbacher & Wilder 2012.) Tuloksien perusteella olisi suositeltavaa lisätä opintoihin yleissairauksia käsitteleviä kursseja. Samankaltaisia tuloksia on saatu aiemmin tehdyistä tutkimuksista, joissa tuloksina todettiin suuhygienistien tarvitsevan lisää koulutusta yleissairauksista ja niiden lääkityksistä, esimerkiksi diabeteksesta. Tulokseen päästäisiin kahdella tavalla: liitetään asiat kattavammin suuhygienistikoulutukseen sekä lisätään aihetta jatkokoulutukseen. Olisi toivottavaa pitää tapausseminaareja, joissa eri terveysalojen ammattilaiset toisivat oman ammatillisen näkemyksensä potilastapaukseen. Tämä lisäisi moniammatillista yhteistyötä sekä tiedonjakoa useasta eri näkökulmasta. (Bell, Phillips, Paquette, Offen-bacher & Wilder 2012.) Moni vastanneista oli sitä mieltä, että suuhygienistien pitäisi oppia tunnistamaan suu-systeemisairauksien riskitekijöitä sekä hoitaa aktiivisesti myös potilaiden systeemisairauksia. Joidenkin mielestä myös hammaslääketieteen ja lääketieteenammattilaisten pitäisi työskennellä yhteistoiminnallisesti. Tutkimuksen pe-

29 rusteella suuhygienisteillä on paljon tietoa suu-systeemisairauksista. Suuhygienistien varmuutta voisi kohentaa sekä tietoa voisi laajentaa suusysteemisairauksista. (Bell, Phillips, Paquette, Offenbacher & Wilder 2012.) Stenman, Wennström & Abrahamssonin (2010) Ruotsissa tekemään tutkimukseen osallistui 17 suuhygienistiä. Heidän mielipiteitään ja näkemyksiä tarkasteltiin muun muassa kommunikoinnissa ja luottamuksellisen yhteyden synnyssä potilaan kanssa ja tiedon antamisessa potilaalle. Myös omalla ammattiroolilla sekä työskentely-ympäristöllä ja kollegoilla on suuri merkitys suuhygienistin osaamiseen ja viihtymiseen. (Stenman, Wennström & Abrahamsson 2010.) Suuhygienisti luo potilaaseen hoitosuhteen jo ensimmäisellä käynnillä. Potilas tulee nähdä kokonaisena persoonana eikä vain hänen suunsa tilaa. Suuhygienistin ja potilaan välillä tulee vallita luottamuksellinen suhde, jolloin hoito onnistuu paremmin ja kommunikointi on helpompaa. (Stenman, Wennström & Abrahamsson 2010.) Suuhygienistit haluavat olla hyvin valmistautuneita, kun antavat tietoa potilaallensa tämän suun terveydentilasta tai ohjeistavat. Suuhygienistit ovat valmiita käyttämään ohjauksessa piirroksia tai muita havainnointia helpottavia apukeinoja. Motivoivaa haastattelua on koitettu ja koettu hyväksi keinoksi, potilaalle ei tule antaa liiaksi negatiivista palautetta suun terveydestä vaan mieluummin ohjeistaa. Potilasta tulee myös kuunnella ja ottaa hänen elämäntilanteensa huomioon. (Stenman, Wennström & Abrahamsson 2010.) Ammattiroolissaan suuhygienistien päätehtävä on keskittynyt suun terveyden edistämiseen sekä sairauksien ehkäisyyn. Suu ei ole erillinen kokonaisuus elimistöstä, tällöin tulee olla tietoa myös muusta terveydestä. Suuhygienisteillä on halu kehittyä ja pysyä ajan tasalla uusista muutoksista ja saada päivitystä tietoihinsa. Suuhygienisteille, kuten muillekin terveysalan ammattilaisille, on tärkeää saada tukea ja kannustusta muulta työporukalta ja tuntea, että on helppo hakea apua muilta. Hammaslääkäreiden ja suuhygienistien tulisi olla tietoisempia toistensa työtehtävistä, näin saadaan ammatillisesti suurempi hyöty. (Stenman, Wennström & Abrahamsson 2010.)