Useilla työpaikoilla on oma kuntosali. Sen käyttö työaikana on kuitenkin usein ankarasti kielletty. Tuulikki Sjögren

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Pääkirjoitus Useilla työpaikoilla on oma kuntosali. Sen käyttö työaikana on kuitenkin usein ankarasti kielletty. Tuulikki Sjögren on väitöskirjassaan tutkinut kevyen kuntosaliharjoittelun vaikutuksia toimintakykyyn toimistotyöntekijöillä. Tutkimuksessa havaittiin, että jo hyvin lyhytkestoinen säännöllinen harjoittelu kohentaa työkykyä. Olisiko yritysten aika havahtua ja sallia henkilökunnalleen esim. puolen tunnin harjoittelu pari kertaa viikossa työajalla? Jos tällaisella panostuksella vältyttäisiin kivuilta ja kolotuksilta sekä jopa muutamalta sairauslomalta, kannattaisi se varmasti. Sirpa Rauas-Huuhtanen ja Kirsti Launis käsittelevät artikkelissaan moniammatillista yhteistyötä ja työfysioterapeutin asiantuntijuuden kehittymistä laajasti aina -70 luvulta asti tähän päivään. Työhyvinvoinnin eteen tulisi tehdä laajaa yhteistyötä työterveyshuollon tiimin sekä työsuojelun ja yrityksen kanssa. Työfysioterapeutin ja työterveyshoitajan yhteistyössä tekemää työhyvinvointihanketta HUS:ssa kuvataan Taina Lehtomäen ja Anne Virolaisen artikkelissa. Fyysisen jaksamisen arviointi ja tukeminen on perinteisesti työfysioterapeutin ominta aluetta näissä hankkeissa. Yhteistyössä työterveyshoitajan ja/tai -psykologin kanssa pystytään tarjoamaan yrityksille erittäin laaja-alaista osaamista henkilökunnan hyvinvoinnin tukemiseen. Hoitajien peruskoulutukseen on otettu ergonomiaopetus mukaan. Hoitotyön fyysisesti kuormittavin vaihe, potilasnostot, opetellaan jo opiskeluvaiheessa suorittamaan mahdollisimman terveellisesti ja turvallisesti. Aiheesta on ilmestynyt myös runsaasti materiaalia. Ja nyt - käsi sydämelle! Miten on oman kuntosi laita? Viekö työpäivä kaikki voimavarasi? Jaksatko viettää aktiivista ja antoisaa vapaa-aikaa? Myös meidän työfysioterapeuttien pitää huolehtia omasta fyysisestä kunnosta. Työssämme ohjaamme ja neuvomme muita kohentamaan fyysistä kuntoa, jotta työpäivän jälkeen jäisi voimia vapaa-ajalle ja jotta työ ei aiheuttaisi vaivoja ja kolotuksia. Usein vaan on niin, ettei suutarin lapsellakaan ole kenkiä Ritva Kukkonen herättelee meitä artikkeleissaan testaamaan myös omaa kuntoamme ja patistelee puheiden ohella myös tekemään asialle jotain! Työfysioterapeutin työ on rankkaa - pidetään siis huoli omasta jaksamisesta! Tämän lehden ilmestyessä on joillakin jo ansaittu kesäloma aivan lähellä. Kesällä on loistava tilaisuus aktivoitua myös oman kunnon kohentamisen suhteen. Toivottavasti meistä jokainen pystyy irrottautumaan töistä kesän aikana ja palautumaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Ja loman sitten loppuessa voimme palata levänneenä ja rentoutuneena töihin valmiina tarttumaan uusiin haasteisiin. Oikein rentouttavaa ja lämmintä kesää! Lehtityöryhmä TYÖFYSIOTERAPEUTTI: TYÖFYSIOTERAPEUTIT Ry: Jäsenlehti: 4 krt vuodessa veyshuollossa tai yhteistyössä Julkaisija: Työfysioterapeutit Ry Perustettu: 1976 Koulutusta: 2 krt vuodessa muun työterveyshenkilöstön kans- Taitto: Mainostoimisto Kanava.to Jäsenmäärä: 680 Varsinaiseksi jäseneksi hyväksytään sa. Varsinaisen jäsenen on oltava Jäsenmaksu: 35e/vuosi fysioterapeutti, joka toimii työter- Suomen Fysioterapeutit ry:n jäsen

Työfysioterapeutti 2/2007 sisällys 2 Pääkirjoitus 3 Puheenjohtajan palsta 5 Työterveyshuollon asiantuntijuuden kehittämisen haasteet 10 MET lukujen käyttö työkykyä ylläpitävän toiminnan tutkimuksessa ja kliinisessä työssä 15 Työterveyshuolto esteettömyyden asialla 22 Työfysioterapeutin ja työterveyshoitajan suunnittelema työhyvinvointihanke 26 Ergonomiaopetusta on kehitetty hoitajien ammatillisessa peruskoulutuksessa 28 Oma kunto kullan kallis Kohti lämmintä kesää! Jälleen on kesä edessä. On aika rentoutua ja unohtaa työasiat hetkeksi. Ennen lomien alkua haluaisin hieman vielä aktivoida teitä toimimaan nyt ja samalla varautumaan tulevaan syksyyn. Yhdistyksen hallitus pyrkii tarjoamaan jäsenpalveluna tietoa alamme koulutuksista nettisivuillamme, postitse tai sähköpostitse. Osa jäsenistöstä on saanut sähköpostilla viestejä ajankohtaisista ilmaisista tai hyvin edullisista koulutuksista talven ja kevään aikana. Sähköposteista palautuu kuitenkin erittäin paljon, mikä osoittaa sen, etteivät osoitetiedot ole ajan tasalla. Yhdistyksen hallitus myy myös mainostustarkoituksiin jäsenistön osoitetarroja. Tarroja myydään alan yrityksille, jotka postittavat mainoksiaan tai järjestävät koulutustilaisuuksia. Jäseneksi hakeutuessa kysytään, saako nimeänne käyttää mainostustarkoituksissa. Tämäkin tieto on hyvä päivittää, jos siihen toivoo muutosta. Toivoisimmekin, että päivittäisitte sihteerillemme Hanna Nummilalle (hanna.nummila@yle.fi) sekä sähköposti- että postiosoitteenne, jotta kaikki viestit löytäisivät varmasti perille. Hallituksen kokouksissa on kevään aikana pohdittu palkkaus- ja tehtävänsiirtokysym yksiä, koulutusasioita ja toimenkuvan laatimisen tarvetta. Näistä asioista on tulossa enemmän tietoa ensi syksyn lehdissä. Nettisivuillamme toteutettu palkkakysely on tuottanut kovin hajanaisen ja vaikeasti tulkittavan tuloksen. Useat jäsenemme ovat kääntyneet puoleemme kysyäkseen apua palkkatoivomuksen esittämiseen. Lisäksi viime vuosikymmenen aikana koulutusvaatimukset ovat muuttuneet. Tutkintomme on muuttunut ammattikorkeakoulututkinnoksi ja useaan johtamis- ja kehittämistehtävään vaaditaan maisterin tutkinto. Tulevaisuudessa myös työfysioterapeuteille saattaa olla tarjolla ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Nämä koulutusvaatimusten lisäykset eivät kuitenkaan näy palkkauksessamme. Tehtävänsiirroista on tullut myös kyselyjä. Miten niitä voi toteuttaa työterveyshollossa ja suuntaako ne työfysioterapeutin työtä liiaksi yksilöohjauksiin. Katsahtelijakin otti Fysioterapia lehden numerossa 3/07 kantaa tehtävänsiirtoihin. Hänen mielestään tehtävänsiirroista johtuviin uusiin tehtäviin tarvitaan koulutusta ja työn tekijöille lisää palkkaa. Hallitus onkin pohtinut omien palkkasuositusten tekemistä. Ammattitaidon ylläpitäminen on meille kaikille tärkeää. Tavoitteenamme on tarjota vuosittain jäsenillemme kaksipäiväinen kohtuuhintainen koulutus. Yhdistyksen ensi syksyn opintopäivien ajankohta ja paikka on sovittu. Päivät pidetään Tampereella Pirkanmaan ammattikorkeakoulun tiloissa 22. 23.11. Laittakaa ajankohta jo nyt kalentereihinne. Päivien ohjelmasta saatte tarkempaa tietoa syksyllä. Oikein rentouttavaa ja lämmintä kesää kaikille! 30 Mikä minua liikuttaisi? 33 Koulutuskalenteri JOhanna Koroma 3

Työterveyshuollon asiantuntijuuden kehittämisen haasteet 4

Sirpa Rauas-Huuhtanen ja Kirsti Launis Työterveyslaitos, Työn kehi äminen -tiimi sirpa.rauas-huuhtanen@ l.fi; kirsti.launis@ l.fi Tässä artikkelissa pohdimme työterveyshuollon asiantuntijuuden muutosta. Työelämän muutos haastaa ammattirooliinsa sidottua, oman ammattikuntansa edustajaa työelämän muutoksia ymmärtäväksi ja niihin vaikuttamaan pyrkiväksi yhteiskehittelijäksi, joka ei ainoastaan tarjoa ratkaisuja, anna suosituksia tai vastaa esitettyihin kysymyksiin vaan on mukana tekemässä uudenlaisia kysymyksenasetteluja, kehittämässä uusia välineitä ja paikallisia yhteistoiminnan tapoja. Vaikka yhteistyö edellyttää uudenlaista orientoitumista yhteistyön kaikilta osapuolilta, pohdimme erityisesti työterveyshuollon asiantuntijuuden kehittämisen haasteita sillä Työterveyshuollon tavoitteena on yhteistyössä työnantajan, työntekijän ja työterveyshuollon kanssa edistää työn ja työympäristön terveellisyyttä ja turvallisuutta, työyhteisön toimintaa sekä työntekijän terveyttä ja toimintakykyä työuran eri vaiheissa ja ehkäistä työhön liittyviä sairauksia ja tapaturmia (HTTHK 2007, 11). Artikkelimme lopussa päädyimme siihen, että työfysioterapeutit ovat merkittävässä asemassa työterveyshuollon yhteistoiminnallisuuden kehittämisessä. Viimevuosien jatkuvat muutokset, kuten yritysten kansainvälistyminen, organisaatiomuutokset, tietotekniikan tehostuva käyttöönotto, työvoiman ikääntyminen ja monenlaisten epävarmuustekijöiden lisääntyminen johtivat lainlaatijat 2000-luvun alussa uudistamaan myös työterveydenhuoltoa ja työsuojelua koskevaa lainsäädäntöä. Tämä onkin ollut tarpeen sillä huolimatta esimerkiksi työterveyshuollon laajasta kattavuudesta (yli 90% työikäisestä väestöstä) eivät työhön liittyvät ongelmat kuten kiire, työuupumus, henkinen kuormitus ja työikäisten depressio, sairauspoissaolot tai varhainen eläköityminen ole merkittävästi vähentyneet. Työpaikoilla tapahtuvat monenlaiset muutokset ja suomalaisen työväestön ikärakenne huomioiden olisi ajankohtaisempaa kuin koskaan koota yhteiset voimavarat ponnisteluun työhyvinvoinnin edistämiseksi työpaikoilla. Yhteistyöhön tarvitaan lainsäädännön uudistamisen lisäksi - tai siitäkin huolimatta - työpaikkakohtaista usean eri tahon yhteistyötä (työntekijät, työnantajat, henkilöstön kehittäminen, työterveyshuolto ja sen monenlaiset asiantuntijat, työsuojelu). Tässä suomalaisen työelämän kannalta välttämättömässä yhteistyössä mukana olevat joutuvat arvioimaan ja kehittämään omaa asiantuntijuuttaan, toimintatapojaan ja työvälineitään kokonaan toisenlaisin perustein kuin esimerkiksi työterveyshuoltolain syntyvaiheissa. Kuvaamme seuraavassa työterveyshuollon asiantuntijuuden kehittymistä yksilöasiantuntijuudesta hajautetuksi moniammatillisuudeksi sekä sen jälkeen erityisesti niitä haasteita, joita työterveyshuollon asiantuntijuudella on edessään 2000- luvun taitteessa alkaneessa työorganisaatioiden kehityksen murrosvaiheessa. Ammattirooliin ja yksilöön sidottu asiantuntijuus Työterveyshuollon perustana Suomessa pidetään tehtaanlääkäreiden ja sairaanhoitajien toimintaa, jolloin suuret työpaikat pyrkivät huolehtimaan niin työntekijöidensä kuin heidän perheidensä terveydestä. Toiminnan ensimmäisen sadan vuoden (noin 1850-1940) aikana terveydenhuoltohenkilökunnan määrä työpaikoilla lisääntyi hyvin vähän ja heitä oli ensi sijassa teollisilla työpaikoilla. 5

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Toiminta painottui tuolloin sairaanhoitoon, asiantuntijuuden sisältö koostui sairaanhoidollisesta osaamisesta ja kokemusperäisesti kehittyneeseen tehtaan työntekijöiden ja heidän perheittensä pitkäaikaisesta tuntemuksesta. Terveydenhuollon ammattilaiset työpaikoilla kiinnittivät jo varhain huomiota ympäristö- ja työhygieenisiin kysymyksiin sekä niiden yhteyteen työntekijöiden terveyteen. Työolojen katsottiin tuolloin kuitenkin olevan ensi sijassa työnantajan asia, johon ulkopuolinen ei voinut puuttua. Nykyaikaisen työterveyshuollon (työhön ja työoloihin vaikuttaminen) lähtökohdat syntyivät erityisesti teollisen massatuotannon laajetessa ja uusien työhygieenisten terveysriskien kasvaessa kun mm. ammattitautien ja ammattikuolemien määrä Suomessa lisääntyi 1940- ja 1950-luvuilla. Tehtaanlääkäreiden ja sairaanhoitajien havainnot työolojen vaikutuksista sairauksiin lieneekin tärkeä edellytys nykyisen lakisääteisen työterveyshuollon kehittämiselle ja osoittaa myös, että asiantuntijat itse laajentavat ja asettavat haasteita omalle asiantuntijuudelleen. Työterveyshuollon kehittämisen tarve 1960-luvulle tultaessa liittyi kiinteästi myös siihen, että silloisessa työelämän kehitysvaiheessa tarvittiin puolueetonta työn ja terveyden vuorovaikutuksen asiantuntijaa, jonka toiminnalle työlääketieteellinen epidemiologiaan pohjautuva tutkimus toi sisältöä. Pääosin 1970-luvulle saakka työterveyshuollon asiantuntijuus edusti ammattirooliin sidottua usein vahvasti kokemusperäisesti noviisista kokeneeksi senioriksi kehittyvää yksilöasiantuntijuutta, jonka kehitysvaiheita on paljon kuvattu asiantuntijuutta koskevassa kirjallisuudessa. Kehittyvässä työterveyshuollossa asiantuntijuutta tyypillisimmillään edusti lääkärien ammattikunta, jota kautta myös (työ)lääketieteellisen tiedon erikoisosaaminen korostui. Asiantuntijalla oli oma toimintamallinsa ja näkemyksensä, joka perustui lääketieteelliseen tietoperustaan ja yksilö/ potilaskeskeiseen epidemiologiseen lähestymistapaan, jossa kiinnostus alkoi yhä enemmän kohdistua sairautta aiheuttaviin työympäristön altisteihin ja muihin tekijöihin. Työterveyshuollon asiantuntijuudessa tieto ja kompetenssi, vaikkakin alkoi yhä enemmän kiinnittyä kehittyvään työlääketieteelliseen ja epidemiologiseen tietoperustaan, konkretisoitui ja paikallistui ammattilaisiin yksilötasolla. Työpaikoilla työterveyshuollon asiantuntijuus perustui työelämän tuottamien ongelmien (sairaudet, tapaturmat) hoitoon ilman merkittävää ja tietoista suuntausta kollektiivisen tiedon, yhteistoiminnan tai visioiden synnyttämiseen, vaikkakin jo 1960- luvulla suurten yritysten työterveyslääkärit olivat vahvasti mukana ja yhteistyössä ensin sopimusperustaisen ja sittemmin lakisääteisen työterveyshuollon kehittämiseksi. Moniammatillinen yhteistyö ja jaettu asiantuntijuus Lakisääteinen työterveyshuolto käynnistyi vuonna 1978. Lakisääteisen toiminnan perustana oli pyrkimys vaikuttaa työhön ja työoloihin. Asiantuntijuuteen alettiin etsiä uusia ulottuvuuksia uusien asiantuntijaryhmien, ensin fysioterapeuttien ja työelämän psyykkisen kuormituksen lisääntyessä 1980-luvulla myös psykologien osaamisen alueilta. Työterveyshuollon asiantuntijuudelle alkoi yksilön ja sairaanhoidon sijaan syntyä uusi kohde: työolojen kartoitus työpaikkaselvityksin ja niihin perustuvat terveystarkastukset, ergonomiset hankkeet sekä luennot ja koulutustapahtumat. Työn tietoperusta pohjautui edelleen pääosin kehittyvään epidemiologiseen tutkimusperinteeseen, joka määritti sen, millaisiin ongelmiin työterveyshuolto työpaikoilla (esim. työpaikkaselvityksissä) kiinnitti huomiota. 6

tiimiin. Moniammatillisuuden myötä asiantuntijuuden kehittymiseen alkoi parhaimmillaan liittyä prosessinomaisuutta ja kollektiivisuutta, jaettu asiantuntijuus kehittyi vuorovaikutuksessa ja yhteisissä ongelmanratkaisuissa, esimerkiksi yhteisissä ja jaetuissa hankkeissa. Asiantuntijuuden tutkijoiden mukaan juuri yhteinen ongelmanratkaisu tuottaa myös dynaamisen ja vuorovaikutteisen elementin asiantuntijuuden kasvulle ja koko asiantuntijatoiminnan edelleen kehittymiselle. Vuosituhannen vaihteessa työterveyshuoltotoiminnan organisoinnin perusta on muuttunut. Kehittyvä toiminta haastoi työterveyshuollon asiantuntijoita uudenlaiseen keskinäiseen yhteistyöhön. Syntyi tarve uudenlaiseen asiantuntijuuden määrittelyyn ja alettiinkin puhua työterveyshuollon moniammatillisuudesta. Hyvän työterveyshuolto-käytännön mukaan toiminnan kehittyminen edellytti siirtymistä yksilökeskeisestä asiantuntijuudesta reviirirajoja ylittäen moniammatillisesti toimivaan Työterveyshuollon asiantuntijana toimiminen edellytti toiminnan suunnittelemista asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja toiminnan suuntaamista myös niihin kysymyksiin, joita asiakas nosti esille ja halusi käsiteltävän. Asiakkaan osuus ja todellinen vaikuttaminen työterveyshuollon toiminnan suunnittelemisessa jäi kuitenkin pääsääntöisesti vähäiseksi, toiminnan suunnittelu lähti enemmän työterveyshuollon omista toimintatavoista tai arvo- ja lähtöoletuksista ja toteutettiin työterveyshuollon asiantuntijavälinein. Työterveyshuollon jaettu asiantuntijuus ikään kuin pysyi oman funktionsa sisällä rakentamassa eri ammattiryhmien yhteistyötä. Yhteistyötä toki haettiin myös muihin asiantuntijoihin, joiden välineistö perustui samanlaiseen työn ja terveyden välisen vuorovaikutuksen käsitteellistämiseen. Monella työpaikalla työterveyshuolto ja työsuojelu tekivätkin esimerkiksi yhteisiä työpaikkaselvityksiä, mutta pääosin selkeästi etukäteen sovituin ja määritetyin roolein. Työterveyshuolto laajeni 1990-luvulla. Alettiin puhua kokonaisvaltaisesta työterveyshuollosta. Toimintaan alkoi sisältyä työoloihin kohdistuvan ennaltaehkäisevän toiminnan lisäksi yhä enemmän työntekijöiden sairaanhoitoa ja yksilön työssä jaksamista, erityisesti fyysistä suorituskykyä tukevaa työkykyä ylläpitävää toimintaa. Vuonna 1994 voimaantulleen valtioneuvoston päätöksen (950/94) mukaan työterveyshuollon toimintaan liitettiin hyvän työterveyshuolto-käytännön, työkykyä ylläpitävän toiminnan sekä toiminnan seurannan ja arvioinnin periaatteita, joista viime mainitut korostivat erityisesti keskustelua toiminnan vaikuttavuudesta. Toiminnan sisällön laajentuminen haastoi työterveyshuoltohenkilöstöä yhteistyön laajentamiseen erityisesti asiakasyritysten eri osapuolten kanssa. Vuosituhannen vaihteessa työterveyshuoltotoiminnan organisoinnin perusta on muuttunut. Yritykset ovat ulkoistaneet omia työterveysyksiköitään ja ostavat työterveyspalvelunsa lääkärikeskuksilta tai terveyskeskusten työterveysasemilta. Palvelujärjestelmän kehittämishaasteeksi on tällä hetkellä mainittu mm. työterveysyksiköiden koon suurentaminen, mikä takaisi sen, että niissä työskentelee riittävästi pätevää ja moniammatillisesti toimivaa henkilöstöä. Palvelujärjestelmän kehityspiirteinä näyttää tällä het- 7

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 4/2006 2/2007 kellä olevan myös liikelaitostuminen ja pyrkimys palvelujen tuotteistamiseen. Nämä asettavat haasteen myös työterveyshuollon moniammatillisuudelle. Onhan nähtävissä myös oireita siitä, että palveluja tuotteistetaan ammattiryhmäkohtaisesti, kärjistetyimmillään esimerkiksi psykologit hoitavat tuotteistetut työyhteisöhankkeet, fysioterapeutit tykyryhmät ja ergonomiahankkeet tai lääkärit lisääntyneet sairaanhoitopalvelut. Moniammatillinen tiimityö saattaa tällöin helposti kutistua muodollisiksi kokouksiksi ja informaationjako tilaisuuksiksi ja moniammatillisen tiimin yhteinen kohde hajota. Työhyvinvoinnin yhteiskehittely asiakkaan kanssa on uusi haaste asiantutnijuudelle Yhteistyö asiakkaan kanssa on siis aina ollut työterveyshuollon asiantuntemuksen kehittämisen keskeinen periaate, sitä on korostettu jo 1980- ja 1990-luvuilla ja periaate on hyvin vahvasti kirjoitettu myös 2000-luvulla uudistettuun lakiin. Yhteistyö on asiantuntijuuden luonteen mukaisesti ymmärretty kuitenkin laadullisesti eri aikana eri tavoin. Uusitun lain hengen mukaan korostetaan nyt erityisesti yhteistyön kehittämistä ja verkottumista työpaikan ja sen eri osapuolten kanssa. Kysymys ei tällöin ole vain työpaikan ihmisten toiveiden kuulemisesta ja omien tuotteiden markkinoimisesta asiakaslähtöisesti. Kysymys on myös sellaisten välineiden ja mallien kehittämisestä, joiden avulla työpaikan osapuolet, työsuojelun edustajat ja työterveyshuolto yhdessä voivat analysoida ja tulkita työtä ja sen muutoksia työpaikalla. Näiden yhteisten analyysien ja tulkintojen pohjalta työterveyshuol- 8 to voi kehittää myös omia toimintatapojaan, välineitään ja menetelmiään. Työterveyshuollon asiantuntijuuden haasteeksi nousee siis erityisesti työhön ja työolojen kehittämiseen liittyvän asiantuntijuuden, sen välineiden ja toimintamallien uudistaminen. Tällaisen asiantuntijuuden pohja - muuttuva työ - on paljon haastavampi ja moniaineksisempi kuin aiempi altisteja kuormitustekijäperustainen. Pelkän samaa funktiota (esim. työterveyshuoltoa) toteuttavien ammattilaisten jaetun asiantuntijuuden lisäksi ja sijaan uutta luova asiantuntijuus on dialogista, rajoja ylittävää ja uudenlaisia kysymyksenasetteluja tekevää. Tällainen työterveyshuollon asiantuntijuus ei hamstraa eikä omi erikoistunutta tietoa. Se ei pyri tekemään yhteistyökumppaneitaan asiantuntijasta riippuvaisiksi pelkästään lain tai säädösten pohjalta vaan siksi, että sillä on jotain annettavaa työn meneillään olevaan muutokseen. Tällaisessa yhteistyössä työpaikkojen osapuolet nostetaan tasavertaiseksi kumppaniksi, joiden kanssa yhteisessä oppimisprosessissa, yhteiskehitellen tuotetaan uusia paikallisia sovelluksia ja ratkaisuja. Yhteiskehittely edellyttää myös uusia välineitä, jotka kaikki osapuolet hyväksyvät ja arvioivat toimiviksi, ovat jopa mukana niiden kehittämisessä. Näissä yhteistyötilanteissa rooleja ei voi etukäteen yksiselitteisesti jakaa eikä eri asiantuntijuuksien rajoja tiukasti asettaa. Työterveyshuollon lakiuudistuksen yhteydessä tapahtui työfysioterapeuttien asemassa oleellinen juridinen muutos. Työfysioterapeutit ulkoistettiin työterveyshuollon ydintiimistä, johon he olivat kuuluneet koko lakisääteisen toiminnan ajan, vuodesta 1978 lähtien. Lakisääteisen ammattiaseman muuttuminen nostatti työfysioterapeuttien keskuudessa voimakkaita kannanottoja yhdessä työterveyspsykologien kanssa. Lakiuudistuksen tullessa voimaan kummallakin ammattiryhmällä oli pelko asemansa olennaisesta heikentymisestä. Aseman heikentymisestä saattaisi seurata työnkuvan kapeutuminen ja oman asiantuntijuuden arvostuksen heikkeneminen työterveyshuollon moniammatillisessa tiimissä. Jos näin tapahtuu, se on tappio työterveyshuollolle, jonka moniammatilliseen asiantuntijuuteen erityisesti työfysioterapeutit toivat mukanaan ja kehittivät merkittävää työvälineiden, työmenetelmien ja työolojen kehittämiseen liittyvää asiantuntijuutta - lakisäteisen työterveyshuollon ydintä. Tämän ytimen myötä työfysioterapeuteilla on edelleen erityisen hyvä tarttumapinta työpaikan työhön ja sitä kautta myös rajojen ylittämisen ja dialogisen asiantuntijuuden kehittämisen mahdollisuudet. Epilogi Tämä artikkelimme pohjana on ollut Sirpa Rauas-Huuhtasen kasvatustieteen opintojen yhteydessä tekemä kirjallisuusessee asiantuntijuudesta. Lukemisen sujuvoittamiseksi olemme tästä poistaneet kirjallisuusviitteet. Jos kuitenkin olet niistä kiinnostunut, voit pyytää koko alkuperäisen esseen Sirpalta esim. sähköpostitse. Tutustu myös tiimimme työterveyshuollon asiantuntijakoulutukseen TTL:n wwwsivuilla.

9

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 MET lukujen käyttö työkykyä ylläpitävän toiminnan tutkimuksessa ja kliinisessä työssä Tuulikki Sjögren, TtT,, tutkija, Esko Mälkiä, LiT,, fysioterapian professori Jyväskylän yliopisto, Terveystieteiden laitos, Fysioterapian yksikkö KUVA1 Työntekijöiden fyysisen aktiivisuuden ja sen osatekijöiden mittaaminen Väittelin syyskuussa 2006 Jyväskylän yliopiston terveystieteiden laitoksella, pääaineenani fysioterapia. Väitöskirjani nimi oli suomeksi Työpaikalla tapahtuvan fyysisen harjoitteluintervention vaikuttavuus toimistotyöntekijöiden toimintakykyyn, työkykyyn ja yleiseen subjektiiviseen elämänlaatuun ryhmätasolla satunnaistettu vaihtovuorokoe ja vuoden seuranta (Sjögren 2006). Työn ohjaajina olivat fysioterapian professori Esko Mälkiä Jyväskylän yliopistosta ja psykologian professori Markku Ojanen Tampereen yliopistosta. Väitöskirjatutkimuksen tarkoitus ja tämän artikkelin painopiste Neljästä osajulkaisusta ja yhteenvedosta koostuvan tutkimuskokonaisuuden tarkoituksena oli ensisijaisesti tutkia työpaikalla tapahtuvan kevyen (30 % 1RM) kuntosaliharjoittelun vaikutusta toimistotyöntekijöiden fyysiseen ja psykososiaaliseen toimintakykyyn, koettuun työkykyyn ja yleiseen subjektiiviseen elämän laatuun (Sjögren et al. 2005, Sjögren et al. 2006a, Sjögren 2006, Sjögren et al. 2006b). Harjoitteluvaikutusten lisäksi tutkimme fyysiseen harjoitteluinterventioon osallistumista, arvioimme harjoitteluvaikutusten pysyvyyttä alkumittausten ja 12 kuukauden seurantamittausten perusteella (Sjögren 2006) sekä tutkimme alkumittauksissa kootun poikkileikkausaineiston avulla, mitkä fyysiset ja psykososiaaliset toimintakyvyn edellytykset olivat yhteydessä koettuun työkykyyn ja yleiseen subjektiiviseen elämänlaatuun (Sjögren et al. 2002). Fyysisen harjoitteluintervention koeasetelmana oli ryhmittäin satunnaistettu vaihtovuorokoe [Cluster randomized trial (CRT), cross-over study desing], joka sisälsi 15 viikkoa kestävän kuntosalilaiteharjoittelun paineilmalaitteilla ja siihen liittyvän ohjauksen sekä 15 viikon kontrollijakson, jolloin koehenkilöt eivät harjoitelleet eivätkä saaneet ohjausta. Työpaikalla toteutettuja satunnaistettuja kontrolloituja harjoittelututkimuksia on vähän ja tämä tutkimus on tiettävästi ensimmäinen harjoittelututkimus, jossa harjoitteluintervention vaikutusta on tutkittu ryhmätasoista satunnaistamista ja vaihtovuorokoeasetelmaa käyttäen. Tämä tutkimus on myös ensimmäinen työpaikalla tapahtuva kuntoutustutkimus, jossa fyysisen harjoitteluintervention annos vastesuhteita on tarkasteltu samalla kun harjoittelun ulkopuolinen fyysinen aktiivisuus on kontrolloitu. Tässä Työfysioterapeuttilehden artikkelissani keskityn tarkastelemaan fyysisen harjoitteluintervention tuloksia lepoaineenvaihdunnan kerrannaisten avulla, MET (mabolic equivalent) lukuja käyttäen. Väitöskirjatutkimuksessani mittasimme työntekijöiden fyysistä aktiivisuutta MET lukujen avulla työssä, työmatkoilla, vapaa-aikana sekä työpaikalla toteutetussa fyysisessä harjoitteluinterventiossa. Tutkimuksessa on pyritty hallitsemaan työntekijöiden koko vuorokauden (24h) fyysinen aktiivisuus ja suhteuttamaan tähän kokonaisuuteen työpaikalla toteutettu harjoittelu ja sen tulokset. Mitä MET on ja miten se lasketaan? Fyysistä aktiivisuuden mittayksikkönä voidaan käyttää lepoaineenvaihdunnan kerrannaista MET lukua, joka kuvaa suorituksen tehoa (Montoye 1996, ACSM 2000). Yksi MET vastaa ihmisen energiankulutusta, kun hän istuu rauhassa. Tämä energiankulutus yleensä ilmoitetaan kehon mas- 10

saan suhteutettuna lepohapenkulutuksena 3,5 ml/kg/min (McArdlle et al. 2007). Ylipainoisilla tämä luku on todennäköisesti alhaisempi (Byrne et al. 2005). MET lukujen käyttö mahdollistaa eri painoisten, ikäisten ja sukupuolta olevien henkilöiden fyysisten aktiivimuotojen vertailun yksilötasolla ja ryhmätasolla. Menetelmää voidaan hyödyntää hyvin työkykyä ylläpitävässä toiminnassa ja tutkimuksessa. Fyysinen aktiivisuus voidaan jakaa karkeasti työhön, työmatkoihin ja vapaa-aikaan. Vapaa-aika sisältää mm. harrastustoiminnan, kotiaskareet ja hyötyliikunnan. Osa-alueet voidaan jakaa vielä tarkemmin esimerkiksi yksittäisiin työ- tai vapaa-ajan toimintoihin. Tässä tutkimuksessa olemme halunneet erotella työpaikalla tapahtuvan fyysisen harjoittelun selvästi erilliseksi kokonaisuudeksi muusta fyysisestä aktiivisuudesta työssä (kuva 1). Työn, työmatkojen ja vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden tehoa voidaan kuvat keskimääräisen tehon kautta, jolloin puhumme keskiarvointensiteetistä (MET). Keskimääräisessä tehossa ei kuitenkaan ole huomioitu työsuorituksiin tai vapaa-ajan liikuntaan käytettyä aikaa. Koehenkilöiden kuormittumisen kannalta on olennaista tietää kuinka kauan keskimääräisellä teholla suoritetaan työtä tai harrastetaan vapaa-ajalla. Kuormittuminen eroaa selvästi, jos fyysinen aktiivisuus keskimääräisellä teholla kestää 5 minuuttia tai 60 minuuttia. Kun keskimääräisessä tehossa on otettu huomioon toimintoon käytetty aika, puhumme aikapainoitetusta keskiarvointensiteetistä (time-weighted intensity average, TWA-MET), jolloin fyysisen aktiivisuuden työmäärä voidaan laskea MET- minuutteina (METmin) tai MET- tunteina (METh). Maksimaalinen MET-arvo (Max-MET) kuvaa fyysisen aktiivisuuden suurinta yksittäistä tehoa, joka voidaan laskea työssä, vapaa-ajasta tai työmatkoista tai näiden toimintojen osasuorituksista. Tässä tutkimuksessa kuvaamme koehenkilöiden fyysistä aktiivisuutta MET, TWA-MET ja Max-MET lukujen avulla. Tutkimuksen kohdejoukko ja työntekijöiden fyysinen kuormittavuus työssä Tutkimuksen kohteena olivat Kuopion kaupungin keskushallinnon työpaikat, joiden työ oli fyysisesti kevyttä. Kaikista 123 työntekijästä 90 vapaaehtoista [73 %, 66 naista ja 24 miestä, keski-ikä 45.7 (SD 8.5) vuotta] halusi osallistua vapaaehtoisesti työkykyä ylläpitävänä toimintana järjestettävään fyysiseen harjoitteluinterventioon. Työntekijöiden työpaikat sijaitsivat fyysisesti neljässä eri rakennuksessa; Atk-palvelu, Henkilöstö- ja asuntotoimisto, Kaupungintalo sekä Suunnittelu- ja yrityspalvelu ja kaupunginarkisto. Työ oli pääasiassa istumatyötä, joka sisälsi näyttöpäätetyötä. Työssä tapahtuvan fyysisen aktiivisuuden mittasimme Metpro - fyysisen aktiivisuuden kyselylomakkeen osakysymyksen avulla. Työn fyysinen aktiivisuuden arviointi perustui työntekijän omaan arvioon MET- skaalalla, jossa 1,5 kuvastaa kevyttä työtä ja 10 erittäin raskasta fyysistä työtä. Lomakekyselyn perusteella työntekijöiden fyysinen aktiivisuus eli työn fyysinen kuormittavuuden keskiarvointensiteetti oli 1.5 MET yksikköä. Viiden viikon aikana, kahdeksan tunnin työpäivän mukaan arvioituna, työmäärä oli 3600 METmin tai 60 METh. Fyysinen aktiivisuus työpaikalla toteutetussa kevyessä kuntosaliharjoittelussa Kuntosaliharjoitusohjelma sisälsi kuusi dynaamista liikettä: polven ojennus ja koukistus, yläraajojen ojennus ja koukistus sekä vartalonkierto oikealle ja vasemmalle). Työntekijöitä ohjattiin suorittamaan harjoitusohjelma oman työn lomassa kerran työpäivän aikana (5x/vko) ensimmäisen viiden viikon aikana ja yksi - kaksi kertaa työpäivän aikana (7-8x/vko) toisen ja kolmannen viiden viikon aikana. Harjoittelujakson aikana työntekijät pitivät viikkopäiväkirjaa siitä, kuinka monta kertaa he olivat harjoitelleet viikon aikana ja kuinka monta minuuttia harjoitus keskimäärin kesti. Ohjatun kuntosaliharjoittelun aikapainotteinen keskiarvointensiteetti oli 2,8 TWA-MET. Tämä arvo perustuu pilottitutkimuksemme tuloksiin (Rönkä et al. 2000), jossa tutkimme yhden harjoittelukerran kuormittavuutta suhteessa koehenkilöiden (n=11) maksimaaliseen sykkeeseen (keskiarvo 63 % HRmax) ja hapenkulutukseen (35 % VO2max). Tutkimukseen osallistuneiden toimistotyöntelijöiden 11

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 maksimaalinen hapenkulutus oli 33 % alhaisempi kuin pilottitutkimukseen osallistuneiden henkilöiden, joten arvioitu harjoittelun MET- arvio oli vastaavasti alhaisempi. Kuntosaliharjoitteluun käytetty keskiarvoaika 15 viikon aikana oli 125 minuuttia, joka oli työmäärältä 350 MET- minuuttia (5,8 METh). Harjoittelu toteutui keskimäärin 66 % ohjeistetusta harjoittelumäärästä. Taulukossa 1 on kuvattu tarkemmin 5 viikon jaksoissa harjoitteluun käytetty aika ja harjoitteluun ohjattu aika (min ja METmin) sekä osallistumisen aste prosentteina. Fyysinen aktiivisuus työmatkoilla ja vapaa-aikana Mittasimme työmatkojen sekä vapaaajan fyysinen aktiivisuuden MetPro fyysisen aktiivisuuden kyselylomakkeella. Kerätyt tiedot muutettiin MET-luvuiksi Metpro - tietokoneohjelmalla (MetPro, SciReha, Jyväskylä). Muunnos perustuu aikaisempien tutkimuksien (Ainsworth et al. 1993, ACSM 2000) yhteenvetotietokantaan. Tietyn suorituksen tekeminen aiheuttaa eri henkilöille saman fyysisen kuormituksen, mutta riippuen henkilön maksimaalisesta suorituskyvystä, voi fyysinen kuormittuminen olla hyvinkin erilaista. Laskennassa fyysinen kuormittuminen suhteutetaankin henkilön maksimaaliseen aerobiseen tehoon (VO2 max tai MET- lukuina ilmoitettuna MET capacity). MetPro - fyysisen aktiivisuuden kyselylomakkeessa kysyttiin koehenkilöiden työmatkojen ja vapaa-ajan suorituksien tyyppi, kesto, frekvenssi ja intensiteetti. Intensiteetti kysyttiin hikoilun ja hengästymisen avulla. Fyysisen harjoitteluintervention tuloksia arvioitaessa on tärkeää huomioida työntekijöiden fyysinen kokonaisaktiivisuus. Tässä väitöskirjatutkimuksessani pyysimme työntekijöitä pitämään muun fyysisen aktiivisuuden intensiteetin ja tason muuttumattomana koko intervention ajan. Tätä muuta fyysisen aktiivisuuden (työ, työmatkat ja vapaa-aika) määrää ja laatua kontrolloimme viiden viikon välein toteutetulla strukturoidulla teemahaastattelulla, joka pohjautui Metpro - kyselyihin. Kun fyysisen aktiivisuuden määrä ja taso [kokonaisaktiivisuuden (työ, työmatkat ja vapaa-aika) ja vapaa-ajan TWA-MET ja Max-MET ] pysyivät muuttumattomana, pystyimme varmemmin sanomaan, että tutkimuksessa saavutetut tulokset olivat työpaikalla toteutetun harjoitteluintervention vaikutusta. Jos muussa fyysisessä aktiivisuudessa olisi tapahtunut tilastollisesti merkitseviä muutoksia, olisimme ottaneet vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden työmäärän mukaan tulosten analysointivaiheeseen. Tällöin olisimme voineet erottaa olisiko mahdolliset positiiviset muutokset vastemuuttujissa voinut johtua siitä, että työntekijät olivat lisänneet muun fyysisen aktiivisuuden työmäärää työajan ulkopuolella. Tässä tutkimuksessa tällaista vapaa-ajan TAULUKKO 1 fyysisen aktiivisuuden lisäystä ei ollut, joten voimme sanoa, että seuraavaksi raportoimamme positiiviset tulokset olivat työpaikalla tapahtuneen harjoittelun seurausta. Työpaikalla toteutetun harjoitteluintervention tulokset ja harjoittelun osuus fyysisestä kokonaisaktiivisuudesta Spesifi kuntosaliharjoittelu vähensi tilastollisesti merkitsevästi työntekijöiden päänsäryn (p=0.041-0.047) esiintyvyyttä sekä niskan (p=0.003), hartioiden (p=0.007) ja alaselän (p=0.020) oireiden esiintyvyyttä. Lisäksi oireiden voimakkuuden lievittymistä tapahtui päänsäryssä (p=0.001) sekä niskan (p=0.002) ja alaselän (p=0.020) alueella henkilöillä, jotka olivat kivun vuoksi kokeneet haittaa päivittäisissä työtehtävissään alkumittausta edeltäneenä 12 kuukauden aikana. Tuki- ja liikuntaelinten oireiden vähentyminen oli kliinisesti merkittävää. Kuntosaliharjoittelu lisäsi koettua fyysistä kuntoa (p=0.015) ja hartialihasten voimaa (p=0.001) sekä paransi koehenkilöiden koettua vointia (p=0.015), mutta sillä ei ollut vai- 12

kutusta muuhun psykososiaaliseen toimintakykyyn tai yleiseen subjektiiviseen elämän laatuun. Harjoittelulla ei ollut myöskään vaikutusta työkykyyn, jos tarkastelemme työkykyä työkykyindeksin summapistemäärän mukaan. Uudempien alustavien tutkimustulostemme mukaan harjoittelulla olisi kuitenkin vaikutusta työkykyindeksi lomakkeen alakysymyksiin, jossa mitattiin koettua subjektiivista työkykyä, kuten työkykyyn suhteessa ruumiillisiin vaatimuksiin ja suhteessa elinikäiseen parhaaseen työkykyyn. Nämä alustavat tulokset perustuvat Ttyo Minna Haapakosken tulevan KUVA 3, osa 1 Harjoittelun annos (METh) KUVA 3, osa 2 Fyysinen harjoitteluinterventio Kevyt kuntosaliharjoittelu Keskiarvo 5.6METh 5 viikon aikana (1,1 METh/viikko) Fyysinen aktiivisuus* 1.4% 7.4% Pro Gradun tuloksiin, jotka tulemme julkaisemaan myöhemmin. Fyysisen kunnon ja hartialihasten voiman tulokset perustuvat käsikirjoitusvaiheessa oleviin tutkimustuloksiin (Sjögren et al. käsikirjoitus). Harjoitteluohjelman toteutukseen käytetty aika oli 6,3 tuntia 15 viikon aikana, joka on keskimäärin 2,1 tuntia viiden viikon aikana (25 minuuttia viikossa, 5 minuuttia työpäivänä). Tämä aika on noin 1 % henkilöiden keskimääräisestä kahdeksan tunnin työajasta ja 0.35 % koehenkilöiden vuorokautisesta kokonaisajasta. Kun Muu fyysinen aktiivisuus (METh) Kokonaisaktiivisuus (työ, työmatkat, vapaa-aika) Keskiarvo 386.9 METh 5 viikon aikana (77,4 METh/viikko) Vapaa-aika Keskiarvo 76.1 METh 5 viikon aikana (15,2 METh/viikko) *Fyysinen aktiivisuus on kaikkien tahdonalaisten lihasten aikaansaamien liikkeiden ja asentojen vaatima Energiankulutus (Kuva 3, osa 1) tarkastelemme kuntosaliharjoittelun METh lukemia suhteessa muuhun fyysiseen aktiivisuuteen, huomaamme, että harjoittelun osuus koehenkilöiden muusta kokonaisaktiivisuuden työmäärästä oli kuitenkin suurempaa. Harjoittelun keskimääräinen fyysinen aktiivisuus oli 16,8 METh 15 viikossa ja 5,6 METh viidessä viikossa. Harjoittelun työmäärä oli siten 7.4 % vapaa-ajan fyysisestä aktiivisuudesta ja 1.4 % koehenkilöiden kokonaisaktiivisuuden työmäärästä. Harjoitteluun käytetty aika oli vähäistä, mutta kuin asiaa tarkastellaan suhteessa henkilöiden muuhun fyysiseen aktiivisuuteen, voidaan havaita, että näinkin kevyt kuntosaliharjoittelu säännöllisesti toteutettuna voi muodostaa kohtalaisen osuuden fyysisen aktiivisuuden työmäärästä, jos sitä vertaa henkilön muuhun vapaa-ajan toimintoihin (7,4 %). Kuvassa 3 esitetään toimistotyöntekijöiden keskimääräinen fyysinen aktiivisuus (METh) viiden viikon aikana työpaikalla toteutuneessa fyysisessä harjoittelussa, vapaa-ajan toiminnoissa ja kokonaisaktiivisuudessa (työ, työmatkat ja vapaa-aika) sekä harjoittelun prosentuaalinen osuus verrattuna muihin aktiivisuusmuotoihin. Tutkimuksen positiiviset tulokset työntekijöiden toiminta- ja työkyvyssä tukevat käsitystä, että spesifi kuntosaliharjoittelu työpaikalla on tärkeä osa työkykyä ylläpitää toimintaa. Lähdeluettelon seuraavalla sivulla... Kevyt kuntosaliharjoittelu Harjoittelu, METh Vapaaaika METh Kokonaisaika, METh Harjoittelun % - osuus vapaa-ajasta Ensimmäien 5 viikkoa 5.3 69.4 383.6 7.6 1.4 Toinen 5 viikkoa 6.7 77.9 390.3 8.6 1.7 Kolmas 5 viikkoa 4.8 83.8 386.9 5.7 1.2 Yhteensä 15 viikkoa 16.8 231.1 1160.7 7.3 1.4 Keskiarvo 5 viikon aikana 5.6 76.1 386.9 7.4 1.4 Harjoittelun % -osuus kokonaisajasta 13

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 LÄHDELUETTELO American College of Sports Medicine (ACSM). 2000. Guidelines for exercise testing and prescription, 6th edn. Philadelphia: Lippincott Williams & Wilkins. Byrne NM, Hills AP, Hunter GR, Weinsier RL, Schutz Y. 2005. Metabolic equivalent: one size does not fit all. J Appl Physiol 99,1112-1119. Montoye HJ, Kemper HCG, Saris WHM, Washburn RA. 1996. Measuring physical activity and energy expenditure. Leeds: Braun-Brumfield. McArdle WD, Katch FI, Katch VL. 2007. Exercise physiology. Energy, nutrition and human performance 6th ed. Philadelphia, PA: Lippincott Williams &Wilkins. Rönkä T, Kaikkonen H, Virtanen P, Laukkanen R, Mälkiä E. 2000. Cardiovascular response during one light resistance training exercise session. 5th Annual Congress of the European College of Sport Science. Jyväskylä 2000, Finland. Proceedings, 635. Sjögren T, Nissinen K, Järvenpää S, Ojanen M, Vanharanta H, Mälkiä E. 2005. Effects of a workplace physical exercise intervention on the intensity of headache and neck and shoulder symptoms and upper extremity muscular strength of office workers: A cluster randomized controlled cross-over trial. Pain 116, 119-128. Sjögren T, Nissinen K, Järvenpää S, Ojanen M, Vanharanta H, Mälkiä E. 2006a. Effects of a workplace physical exercise intervention on the intensity of low back symptoms of office workers: A cluster randomized controlled cross-over design. Journal of Back and Musculoskeletal Rehabilitation 19, 13-24. Sjögren T. 2006. Effectiveness of a workplace physical exercise intervention on the functioning, work ability, and subjective well-being of office workers a cluster randomised controlled cross-over trial with one-year follow-up. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 99 p. (Studies in Sport, Physical Education and Health, ISSN 0356-1070; 118) ISBN 951-39-2518-8. Sjögren T, Nissinen K, Järvenpää S, Ojanen M, Mälkiä E. 2006b. Effects of a physical exercise intervention on the subjective well-being, psychosocial functioning and general well-being among office workers: A cluster randomized controlled cross-over design. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports 16, 381-390. Sjögren-Rönkä T, Ojanen MT, Leskinen EK, Mustalampi ST, Mälkiä EA. 2002. Physical and psychosocial prerequisites of functioning in relation to work ability and general subjective well-being among office workers. Scandinavian Journal of Work Environment & Health 28, 184-190. Julkaisematon lähde: Sjögren T, Nissinen K, Järvenpää S, Ojanen M, Vanharanta H, Mälkiä E. Effects of a physical exercise intervention on the physical functioning among office workers: A cluster randomized controlled cross-over design (valmis käsikirjoitus). 14

Kirsi Kaltio,, Oulun yliopistollinen sairaala Sari Linna,, Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskus s.linna@kolumbus.fi TYÖTERVEYSHUOLTO ESTEETTÖMYYDEN ASIALLA - SENTTIMETRIEN SIJAAN MITTARINA TYÖNTEKIJÄ ITSE Esteettömyys on noussut ajankohtaiseksi aiheeksi monessa eri yhteydessä, se on yksi tämän ajan muotisanoja. Tässä artikkelissa käsittelemme esteettömyyttä työterveyshuollon toimintaan liitettynä. Liikuntaesteinen työntekijä ei ole tyypillinen työterveyshuollon asiakas, mutta tiedetään että hyvällä ergonomialla kyetään tukemaan itsenäistä työssä selviytymistä. Työpaikkojen haasteena on liikuntaesteisen työntekijän näkökulmasta työympäristöjen helppo saavutettavuus. Työterveyshuollolla on tärkeää olla keinoja arvioida ja edistää liikuntaesteisen työntekijän työkykyä. Tässä artikkelissa kuvaamme työterveyshuollon erikoistumisopinnoissa (Stadia) tehdyn kehittämistyön pohjalta esteettömyyden arviointia. Esteettömyyden arviointi työssä (ESTE)- lomake antaa monipuolisen kokonaiskuvan työntekijän toimintarajoitteista ja työn välisestä suhteesta. Suomessa liikkumis- ja toimimisesteisiä on noin 10 % väestöstä ja työssä käyviä liikuntavammaisia arvioidaan olevan useita tuhansia. Henkilö on liikkumis- tai toimimisesteinen, jos hänen kykynsä liikkua, toimia, suunnistautua tai kommunikoida on rajoittunut joko tilapäisesti tai pysyvästi vamman, sairauden tai iän vuoksi. Vaikka heitä onkin prosentuaalisesti työelämässä vähän, on nykyinen suuntaus kuitenkin se, että eritavoin vajaakuntoiset, vammaiset ja ikääntyvät tulisi kyetä huomioimaan ja pitämään kiinni työelämässä. Myös useat säädökset, lait ja sopimukset velvoittavat mahdollistamaan yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua työelämään. Suomessa esteettömyyden huomioimista edellyttävät perustuslaki, työturvallisuuslaki, työterveyshuoltolaki sekä rakennusasetus. Työympäristön esteettömyyden kehittämiselle löytyy perusteita myös kansainvälisistä ja kansallisista asiakirjoista. (Nevala Puranen ym. 2001: 3, 12, 15-16.) 15

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Esteettömyyden selvittäminen on tarpeellista mutta haasteellista. Artikkelin tarkoitus on kuvata, kuinka liikuntaesteisen työntekijän esteettömyyden tarve selvitetään työterveyshuollon toimesta. Työpaikkaselvitys luo perustan työterveyshuollon toiminnalle ja sillä tarkoitetaan työpaikan terveysvaarojen tunnistamista ja kartoitusta (Uitti Saarinen Arola 2005: 23). Apunamme käytimme Esteettömyyden arviointi työssä (ESTE) lomaketta, joka on Työterveyslaitoksen julkaisema arviointilomake liikuntaesteisten työntekijöiden työolojen arviointiin. Lomakkeen lähtökohtana on ns. osallistuva ergonomia, joka määritellään työntekijän aktiiviseksi osallistumiseksi oman työnsä ja työpaikkansa ergonomian kehittämiseen. (Nevala-Puranen ym. 2001: 67.) ESTE - lomake osoittaa ongelmapaikat ja - tilanteet. Yhteistyöllä ja oikealla asenteella keksitään toimivat ratkaisut. Työterveyshuolto esteettömyyden arvioijana Työpaikkakäynnit ja selvitykset ovat työterveyshuollon arkipäivää. Työpaikkaselvityksellä hankitaan tietoja työstä ja työympäristöstä sekä arvioidaan niiden vaikutuksia työntekijän terveyteen. Työpaikkaselvitys on työterveyshuollon toiminnan perusta. Sen avulla selvitetään, millaista työ on, sekä millaisessa työympäristössä ja minkälaisilla välineillä eri ammattiryhmät sitä tekevät. (Hyvä työterveyshuoltokäytäntö 1997: 130.) Työpaikkaselvitystä tarvitaan työn sopeuttamiseksi työntekijän edellytyksiin, työntekijöiden työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja edistämiseksi sekä toimenpide ehdotusten toteutumisen seuraamiseksi (työterveyshuoltolaki 1383/2001, 12 ) (Pääkkönen Rantanen - Uitti 2006: 27). Työpaikkaselvitysmenetelmiä on tarjolla monenlaisia ja käytännössä menetelmä valikoituu tarpeen ja tavoitteiden mukaan. Aihe, joka kuitenkin tuntuu jäävän eri menetelmien välimaastoon, on esteettömyyden arviointi. Kun työntekijällä on synnynnäinen, sairauden tai vammautumisen seurauksena aiheutunut liikunta- tai toimimisrajoitus, on töihin paluun tai työpaikan vaihtamisen yhteydessä tärkeää selvittää useita normaalin työpaikkaselvityksen ulkopuolelle jääviä asioita. Pelkkä diagnoosi ei riitä, vaan liikkumis- tai toimintakyvyn rajoituksista ja vaikutuksista päivittäisiin toimiin ja työtehtävistä suoriutumiseen, olisi hahmotettava kokonaiskuva. Liikuntaesteisen henkilön päivittäiset toimet vaativat usein aikaa, kekseliäisyyttä ja vaivaa. Työmatkat, sosiaalinen osallistuminen tai WC - käynneistä suoriutuminen saattaa edellyttää oman sotasuunnitelman tai mahdollisuudet työasentojen vaihtamiseen voivat olla hyvin rajalliset. Liikuntavammainen työelämässä - tutkimus osoittaa, että työpaikoilla on toteutettu vain vähän muutostöitä. Tutkimuksen mukaan 36 % haastatelluista toivoi muutoksia työjärjestelyihin, työtiloihin sekä henkilökohtaisen työpisteen mitoitukseen. (Seuri Nevala-Puranen - Mönkkönen 1996, Nevala- Puranen ym. 2001: 12.) Selkäydinvamman Käypä hoitosuosituksessa todetaan, että pyörätuolinkäyttäjä kykenee nykypäivänä moneenkin työtehtävään, jos vain työympäristö on tehty esteettömäksi ja tarvittavat apuvälineet hankittu. (Ammatillinen kuntoutus 2006.) Voisi ajatella, että käytettävissä oleva toimintakyky ja mahdolliset apuvälineet sanelevat minkälaisia toimenpiteitä työpaikalla mahdollisesti tarvitaan, mutta asiaa olisi hyvä tarkastella ihmisen ja työympäristön vuorovaikutuksen kautta. Tämä voi käytännössä tarkoittaa, ettei pyörätuolista tehdä työntekijän ongelmaa, vaan se tulisi katsoa ympäristön haasteeksi. Työtä voidaan tietenkin sovittaa henkilölle sopivaksi poistamalla hänelle sopimattomia työn kuormitustekijöitä, mutta usein saattaa olla tarvetta muutostöihin tai jopa laajempiin rakennusteknisiin ratkaisuihin. Invalidiliiton esteettömyysprojekti -esitteessä todetaankin: Esteettömässä ympäristössä kaikki voivat toimia yhdenvertaisina. Mitä esteettömämpi ympäristö, sitä vähemmän vammaisuutta. (Esteettömyysprojekti, Invalidiliitto 2005.) 16

Esteettömällä ympäristöllä ymmärretään yleensä ympäristöä, jossa ei ole portaita eikä tasoeroja ja jossa pystyy liikkumaan pyörätuolilla. Esteetön työpaikka on kaikille toimiva työpaikka Esteettömyys palvelee kaikkia, mutta erityisen tärkeää se on kuitenkin henkilöille, joilla on jo jokin tilapäinen tai pysyvä liikunta- tai toimintarajoite. Esteettömyys on keskeinen osa ihmisten yhdenvertaisuutta ja jokaisen perusoikeus. Rakennusteknisesti esteettömyyden huomioimisen pitää olla arkipäivää. (Moisio Martikainen 2006: 25.) Voimassa olevissa suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvissä ohjeissa ja määräyksissä on suhteellisen kattavasti selostettu eri vammojen ja sairauksien aiheuttamat tarpeet rakennetulle ympäristölle, ja niiden tavoitteena onkin hyvä ja esteetön ympäristö kaikille. Ongelmana ei ole tiedon puute, vaan edelleenkin olemassa olevan tiedon siirtymättömyys käytäntöön. (Pesola 2006.) Esteettömällä ympäristöllä ymmärretään yleensä ympäristöä, jossa ei ole portaita eikä tasoeroja ja jossa pystyy liikkumaan pyörätuolilla. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Esteettömään suunnitteluun liittyy myös mm. valaistus-, kontrastiasiat, akustiikka, työvälineiden käytön helppous. Hyvin suunniteltu esteetön ympäristö vähentää apuvälineiden ja avustajan tarvetta. Se ei passivoi, vaan lisää omatoimisuutta ja tasa-arvoisuutta, sekä pienentää myös mm. onnettomuus riskiä. Esteetön ympä ristö tuokin itse asiassa säästöjä. (Pesola 2006.) Työpaikan esteettömyydellä tarkoitetaan työpaikkarakennuksen saavutettavuutta, liikkumisen ja toimimisen esteettömyyttä rakennuksen sisällä, työympäristön hyvää ergonomiaa, työn organisoinnin joustavuutta, työntekijöiden välistä tasa-arvoa ja palvelujen saavutettavuutta. (Nevala-Puranen ym. 2001: 3.) Liikuntavammaisten henkilöiden työtilojen suunnittelussa tulee ottaa huomioon kaikki tilassa tehtävät työt ja työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet, kuten mm. ulottuminen kohteisiin, työasennon ylläpitäminen, käsien lihasvoima ja koordinaatio tai pakkoliikkeitä lisäävät tekijät (Väyrynen - Nevala - Päivinen 2004: 120). Lähtökohtana osallistuva ergonomia Yksinkertaisimmillaan esteettömyydestä voidaan saada tietoa pyörätuolilla liikkuvan henkilön kokemana ja toteamana: täällä suoriudun tai täällä en pärjää itsenäisesti. Liikuntaesteinen henkilö tuntee itse parhaiten sekä omat rajoitteensa että työnsä vaatimukset. Hän on itse avainhenkilö arvioitaessa työtä, työoloja, työssä selviytymistä sekä mietittäessä keinoja työolojen kehittämiseksi. ESTE - lomakkeen kehittämisen lähtökohtana on ollut juuri tämä ns. osallistuva ergonomia; henkilö itse osallistuu oman työnsä arviointiin ja suunnitteluun. Esteettömyyden arvioinnin tavoitteena on auttaa liikunta- ja toimimisesteisiä henkilöitä sekä työterveyshuoltoa arvioimaan työpaikkojen esteellisyyttä ja löytämään ratkaisuja esteellisyydestä aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi. (Nevala-Puranen ym. 2001: 66.) Liikuntaesteisten työntekijöiden kokemusperäinen asiantuntemus tuleekin huomioida kaikessa esteettömyyteen liittyvässä suunnittelussa ohjeiden ja teoriatiedon ohella. (Nevala-Puranen ym. 2001: 31.) ESTE - lomake sisältää taustatietojen, toimintarajoite- ja apuvälinetietojen lisäksi kahdeksan selvitettävää osa-aluetta: 1. Työmatka 2. Rakennuksen saavutettavuus 3. Työpaikalla kulkeminen 4. Työpaikan yhteiset tilat Nevala, Juhola, Anttila, Alaranta 2006 5. Henkilökohtainen työpiste 6. Työn tekeminen 7. Työn organisointi 8. Työyhteisö ja työterveyshuolto Mittarina on työtekijä itse Työntekijä voi täyttää ESTE - lomakkeen omalla tietokoneellaan itsenäisesti tai yhdessä työterveysfysioterapeutin tai hoitajan kanssa. Arviointi tehdään työntekijän omien kokemusten ja tarpeiden perusteella. Arviointia tehdessä ei siis tarvita mittanauhoja tai vastaavia mittareita. Senttimetrien sijaan mittarina toimii työntekijä itse. 17

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Arvio on henkilökohtainen; jos työpaikalla on useampi liikuntaesteinen, se tehdään jokaiselle erikseen. Apuna voi käyttää lomakkeeseen kirjattuja arviointikriteerejä. Arviointi tehdään kolmiluokkaisella arviointiasteikolla. Kohta kunnossa toteutuu, kun henkilö suoriutuu mahdollisimman itsenäisesti. Osittain kunnossa toteutuu, kun kriteerit täyttyvät osittain, henkilöllä on kuitenkin vaikeuksia suoriutua mahdollisimman itsenäisesti. Ei kunnossa tarkoittaa, että henkilö ei pysty suoriutumaan tilanteessa /tiloissa itsenäisesti. Arvioinnin päätteeksi on mahdollista tulostaa arvioinnista yhteenvetolomake. (www.ttl.fi) ESTE - lomake osoittaa ongelmapaikat ja tilanteet Kaikki alkaa jo työmatkasta ja työpaikan saavutettavuudesta. Mikäli liikuntaesteinen henkilö suorittaa työmatkat omalla autolla, tarvitaan työpaikan sisäänkäynnin läheisyyteen pysäköintipaikka. Sisäänkäynti työpaikalle voi olla minkälainen tahansa. Yleisiä ovat muutama porrasaskelma, pieni ylätasanne ja raskas ulko-ovi. Silloin voisi miettiä onko talossa muualla sisäänkäyntiä, jota voisi hyödyntää vai ovatko muutostyöt ainoa vaihtoehto. Suuntaa antavan kuvan voi saada, kun itse testaa suoriutumista pyörätuolista käsin. Tulee kuitenkin muistaa, että pyörätuolinkäyttäjän valmiudet käsitellä tuolia ovat täysin erilaiset kuin omasi. käytävät, kapeat oviaukot ja täyteen kalustetut työhuoneet ovat haaste kun tiloissa pitäisi liikkua pyörätuolilla tai rollaattorilla. Käytännössä käytävien mitoitukset ovat pysyviä, mutta mahdollisia irtokalusteita voi ehkä siirtää ja taas vaihtoehtoisia reittejä voi miettiä. Henkilökohtaisen työpisteen arviointi, mitoitus ja toimivuus, työvälineiden, koneiden ja laitteiden käyttö, valaistus, lämpö ja ääniolot arvioidaan pitkälti samoin kuin missä tahansa ergonomisessa arvioinnissa. Apuvälineen käyttö tai esim. sairauden vuoksi heikko lämmönsietokyky tulee osata kytkeä arviointiin mukaan. Pyörätuolinkäyttäjä ei voi säätää tuolinsa korkeutta, joten mahdollisuus työtason korkeuden säätämiseen saattaa olla perusteltua. Työtason sopiva korkeus riippuu henkilön toimintakyvystä, työtehtävistä ja -asennosta sekä käytettävistä välineistä. (Nevala- Puranen ym. 2001: 49.) Työtehtävien sopivuus, työmäärän ja tahdin kohtuullisuus on hyvä huomioida. Vammasta tai sairaudesta johtuen saattaa toimintakyky vaihdella vaikuttaen liikkeiden tarkkuuteen, voimaan tai keskittymiseen. Työntekijä itse osaa usein parhaiten selvittää tilanteensa - se on hyvä muistaa pitkin matkaa. Wc-tilojen muutostyöt ovat kalliita toteuttaa, joten ne tulee suunnitella huolella. Olemassa olevat wc-tilat on hyvä katsastaa huolella ja valikoida muutostöiden kohteeksi se, jossa lähtökohdat ovat parhaat. Tilaa ei välttämättä tarvitse rakentaa kokonaan uusiksi, vaan mahdollisesti oven leventäminen, pesualtaan uusiminen ja kiinnittäminen sopivalle korkeudella wc-istuimen kääntäminen tai mahdollisesti harkiten kiinnitetyt tukikahvat voivat olla riittäviä ratkaisuja. Työntekijän toimintakyky, esim. siirtymistapa wc-istuimelle ja ulottuvuudet ratkaisevat. Liikuntaesteisen työntekijän tapaturmavaarat on myös tärkeä tiedostaa etukäteen. Poistumismahdollisuus hätätilanteessa tulisi myös olla hyvin suunniteltu. Kun hissin käyttö ei ole mahdollista, tulee työpaikalla olla suunnitelma, kuinka liikuntaesteisen kollegan kanssa silloin toimitaan. Esimerkiksi tilanteeseen tarkoitetun ns. kantotuolin tai paarien käyttöä olisi hyvä säännöllisesti harjoitella. Silloin kantotuoliin siirtyminen ja sen käsittely on kaikille osapuolille mahdollisessa tositilanteessa helpompaa. ESTE - lomakkeen viimeinen arvioitava kohta on Työterveyshuoltopalvelujen esteettömyys. Se on varmasti osa-alue, Raskaissa ovissa sähköiset ovenavauspainikkeet ovat usein välttämättömiä. Kynnykset, pehmeät kynnysmatot ja ahtaat tuulikaapit ovat myös liikuntaesteisille usein ongelmallisia ylittää. Sisätilojen ahtaus on varmasti yleisin ongelma työpaikoilla. Kapeat 18

Lomaketta täyttäessä tulee työntekijän tarkasteltua työympäristöään ja omaa suoriutumista eri silmin - onko näin hyvä vai voisiko tilannetta vielä parantaa? jota jokaisessa työterveyshuoltoyksikössä voisi pohtia. Kaatuuko käynti työterveyshuollossa mahdottomiin portaisiin tai kapeisiin oviaukkoihin vai onko vastaanotoille laadittu joustavia käytäntöjä, jolloin kaikki tapaamiset hoidetaankin työntekijän työpaikalla? Työntekijän tarpeet ja kokemukset ratkaisevat Kun oma toimintakyky, käytössä olevat apuvälineet, työympäristö ja työtehtävät ovat tiedossa, on ESTE - lomakkeen täyttäminen sujuvaa. Lomake ohjaa pysähtymään ja miettimään jo mahdollisesti tehtyjä ratkaisuja - kuinka toimivia ne ovat? Lomaketta täyttäessä tulee työntekijän tarkasteltua työympäristöään ja omaa suoriutumista eri silmin - onko näin hyvä vai voisiko tilannetta vielä parantaa? Mitä vähemmän työpäivässä on erilaisia häiriötekijöitä, sitä tehokkaampaa työskentely on - sen meistä tietää jokainen. Kun lomaketta taas täytetään työsuhteen alussa, työntekijä kykenee selvittämään omat rajoituksensa, mutta ei välttämättä vielä osaa kytkeä suoriutumistaan tuleviin tehtäviin. Työterveyshuollossa tulisikin silloin osata hahmottaa kokonaisuus, toimintakyky, työtehtävät ja työympäristön ominaisuudet, ja osata arvioida muutostarpeita yhdessä työntekijän kanssa - johdatellen tai esiin nostaen ei niin silmiinpistäviä tekijöitä tai vaihtoehtoja. Pelkkä diagnoosi työntekijän vammasta tai sairaudesta ei riitä. Toimintakyvyn tai omatoimisuuden tasoa ei pidä arvailla, vaan se tulee selvittää yksilöllisesti liikunta- tai toimimisrajoitteisen työntekijän kohdalla. Työterveyshuollossa tulisi olla karkea käsitys henkilön toimintakyvystä ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Tieto, että henkilö kävelee, ei yksin kerro kuinka toiminnallista kävely on. Olisi hyödyllistä selvittää, kuinka sujuvaa kävely on, minkä pituisia kävelymatkat ovat, onnistuuko kävely lainkaan apuvälineittä tai kykeneekö työntekijä nostamaan tai kantamaan mitään seisoma-asennossa? Tukipohjalliset tai kevyet tukisidokset eivät näy päällepäin, kun taas kyynärsauvat tai rollaattori ovat heti tunnistettavissa. Pyörätuolilla liikkuvalta henkilöltä olisi tärkeä kartoittaa pyörätuolin käsittelytaitoja. Siirtymiskyky pyörätuolista pois ja takaisin kertoo vartalon toiminnoista ja istumatasapainosta. Pyörätuolin käyttäjä saattaa kyetä siirtymään seisoma-asennon kautta, seisomaan hetken tuetta tai kävelemään muutamia askelia. Siirtyminen voi myös tapahtua yläraajoilla punnertamalla mahdollisesti jonkin siirtymisapuvälineen avulla. Tieto on tarpeellinen esimerkiksi wc-tilojen toimivuutta arvioitaessa. Heikentyneet yläraajojen toiminnot vaikuttavat kaikkiin hienomotoriikkaa edellyttäviin toimintoihin. Toisaalta, vaikka yläraajat toimisivat ns. normaalisti, saattaa hyvin heikko vartalon hallinta, tuntopuutokset, voimakas spastisuus tai pakkoliikkeet vaikeuttaa itsenäistä suoriutumista. Mitä välttämättömämpi apuväline on liikkumiselle, sitä tärkeämpää on kytkeä se mukaan tehtävään arvioon. Hyvään ratkaisuun päästään yhteistyöllä Muutostöitä suunniteltaessa suosituksista ja ohjeistuksista on hyvä olla tietoinen, mutta yksin niiden pohjalta toimiminen ei välttämättä takaa toiminnallisesti parasta ratkaisua juuri tietylle työntekijälle. Hyvään ratkai- 19

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 suun päästään yhteistyöllä. Työympäristön esteettömyyden kehittämisessä työpaikka voi tehdä yhteistyötä useiden eri tahojen kanssa. (Nevala-Puranen ym. 2001: 14.) Työterveyshuollon kuuluu osallistua prosessiin aktiivisesti, mutta työterveyshuollon asiantuntijoiden ei pidä pyrkiä olemaan kaikkien alojen asiantuntijoita, vaan todellista asiantuntijuutta osoittaa se, että osaa hakea yhteistyökumppaneita oikeista suunnista. Esteettömyyden arviointi työssä lomakkeen kehittämisen yhteydessä on koottu Esteettömyyden tietopankki, josta löytyy hyviä käytännön ehdotuksia ja ratkaisuja työpaikoille sovellettaviksi. Myös alla olevista osoitteista löytyy runsaasti esteettömyyteen ja ergonomiaan liittyvää tietoa: www.ttl.fi/ergonomia/internet/ forms/ esteettomyyden_arviointi.htm www.invalidiliitto.fi /portal/esteeton. fi/fi/tieto-osio/ esteettomyys/ www.stakes.fi /FI/aiheet/vammaisuus/esteettomyys.htm Paikanpäällä itse koettuna ja nähtynä monet asiat saattavat saada aivan eri merkityksen ja painoarvon. Esteettömyyden arvioinnin yhteydessä joudutaan usein tekemään kompromisseja mutta kenen kannalta toimivia ja minkälaisia? Jos arvio tehdään ainoastaan työterveyshuollon toimesta, on tulos varmasti erilainen, kuin jos arvio tehdään yhdessä asian varsinaisen asiantuntijan eli työntekijän itsensä kanssa. Esteettömyydellä ei tavoitella erityiskohtelua tai ylellisyyttä, vaan mahdollisuutta itsenäiseen toimintaan tasavertaisena muiden kanssa. Lopuksi kiitos Stadiassa toteutettavat erikoistumisopinnot, Työterveyden edistäminen moniammatillisesti, mahdollistivat tämän mielenkiintoisen kehittämistyön tekemisen. Kokemuksiamme kuntoutuspuolelta liikuntaesteisten kanssa oli mielenkiintoista ja haastavaa lähteä työstämään työelämään ja työterveyshuoltoon liitettynä. Työterveyshuollon toimintaa selvitimme luentojen, lähteiden, haastatteluiden ja käytännön harjoittelun avulla. Löysimme myös erilaisia esteettömyyteen liittyviä hankkeita, mutta yhteyttä työelämään niissä ei vielä ollut. Mielestämme ESTE- lomake täydentää hyvin työterveyshuollon jo käytössä olevien mittareiden ja arviointimenetelmien listaa. Vaikka esteettömyyden arviointi ei ole aivan jokapäiväistä työterveyshuollon työtä, on tärkeää tietää, että liikuntaesteisen henkilön työpaikan esteettömyyden arviointiin löytyy tarvittaessa hyvin toimiva menetelmä. ESTE - lomakkeen lisäksi on hyvä arvioida muiden mittarien käyttötarve täydentämään työpaikkaselvitystä, jossa osallisena on liikuntaesteinen työntekijä. Kehittämisehdotuksina mietimme, voisiko ESTE- lomakkeen huomioita kohdista olla suora linkki kehittämistoimenpiteisiin? Parhaat ideat tulevat spontaanisti ja ne olisi tehokkainta saada kirjattua saman tien talteen. Mietimme myös olisiko perusteltua, että arviointikriteeri kunnossa tarkoittaisikin työntekijän itsenäistä suoriutumista mahdollisimman itsenäisen sijaan? Sävyero on pieni, mutta käytännössä merkitys voi olla suuri. Kun asia todetaan olevan kunnossa, ei muutoksiin ole tarvetta. Haluamme kiittää tutoreitamme Elisa Mäkistä ja Leena Norosta saamastamme tuesta ja kannustuksesta. Lisäksi 20

CASE-tapaus kiitämme henkilöitä, jotka kokeilivat kanssamme ESTE lomaketta ja mahdollistivat siten käytännön kokeilun. Kiitos myös Nina Nevalalle, hänen avustuksellaan löysimme kehittämistyömme aiheen. Info! Esteettömyys-aiheeseen liittyen vuosi 2007 on Yhdenvertaiset mahdollisuudet kaikille - teemavuosi. Teemavuoden tavoitteena on mm. lisätä tietoisuutta vammaisten ihmisten oikeuksista, lisätä ihmisten ja väestöryhmien keskinäistä arvostusta sekä lisätä yhteenkuuluvuutta poistamalla stereotyyppisiä käsityksiä ja ennakkoluuloja. www.yhdenvertaisuus.fi/suomi/ teemavuosi_2007.html Pekalla on etenevä neurologinen sairaus, joka tällä hetkellä aiheuttaa ongelmia vartalon hallinnassa ja alaraajojen toiminnassa. Hän käyttää liikkumisapuvälineenä rollaattoria sekä työpaikalla liikkuessa potkulautaa. Pekka työskentelee neuvontapalveluissa, joihin kuuluu useampi eri työpiste. Neuvontatyöhön kuuluu mm. asiakkaiden opastusta, maksuliikenteen hoitamista/ laskuttamista, puhelinliikenteen hoitamista, avainten luovuttamista ja vastaanottoa. Työpaikalla oli tehty vastikään työpaikkaselvitys, jonka avulla mm. koottiin tietoa työyksikön työkykyä ylläpitävän toiminnan suunnitteluun. Työpaikkaselvityksessä käytettiin apuna työkykyindeksikyselyä, Päätetyöpaikkojen ergonomiatalkoot kyselyä, esitietolomaketta, työpaikkakäyntejä, terveystarkastuksia sekä haastattelua ja havainnointia. Työtiloihin on suunnitteilla remontti, mutta aikataulu on vielä avoin. ESTE lomake täytettiin yhdessä Pekan kanssa, liitettäväksi työpaikkaselvitykseen. Auton pysäköintimahdollisuus oli järjestetty, mutta jo sisäänkäynnissä tuli vastaan ensimmäiset esteet ulko-oven ritilät ja ala-aulan portaat. Lomaketta täytettäessä osittain kunnossa -kohtaan tuli yllättävän monta merkintää. Työpisteissä ongelmaksi nousivat tilojen ahtaus ja niiden erillään sijaitseminen, tilojen korkea lämpötila ja kynnykset. Muita muutoksia vaativia kohteita olivat mm. kahvihuone- ja wc-tilat, koska käytävillä oli runsaasti hankalasti avattavia ovia ja huonetilat olivat ahtaat. Työmäärän ja työtahdin kohtuullisuus riippui siitä, missä työpisteessä milloinkin työskenteli. Sen sijaan työaikojen joustavuus ja työyhteisön toimivuus tuntui olevan kunnossa. ESTE- lomakkeen anti Pekan kohdalla oli työpäivästä selviytymisen kokonaiskuvan hahmottuminen. Työpäivä alkaa jo kotiovelta työmatkan muodossa. Myös ruokailut, liikkuminen työpaikalla, wc-käynnit ja kokoukset kuuluvat oleellisesti työpäivän sisältöön. Tästä olisikin hyvä laajentaa remonttisuunnitelmaa muuallekin kuin vain työpisteeseen Esteetön liikkumis- ja toimimisympäristö. 2006. RT ohje kortti 09 10884. http://www.ttl.fi/internet/forms/esteettomyyden_arviointi.htm luettu 23.4.2007 Hyvä työterveyshuoltokäytäntö. Opas toiminnan suunnitteluun ja seurantaan. 1997. Maisa Hurme (toim.). Sosiaali- ja terveysministeriö. Työterveyslaitos. Helsinki. http://www.ttl.fi/nr/rdonlyres/ 1290A60D-859C-4C29-9E7D-4CA711875D01/0/ htth.pdf Luettu 23.4.2007 Ammatillinen kuntoutus. Käypä hoitosuositus. Selkäydinvamma. 2006. Suomalainen lääkäriseura Duodecim. http://www.kaypahoits.fi/kh/kh_ julkaisu.naytaartikkeli?p_artikkeli=nix00206 luettu 23.4.2007 Artikkelin tunnus: nix00206 Esteettömyysprojekti 2005. Tietoa rakennetun ympäristön esteettömyydestä (esite). Invalidiliitto. LÄHDELUETTELO Moisio, Elina Martikainen, Tuomas 2006: Kykyjen mosaiikki? Suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä moninaisuudesta työelämässä vuonna 2020. Delfoi-paneelin tuloksia. Monikko- projekti. Väestöliitto, väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 25/2006. Nevala, Nina - Juhola, Tiina - Anttila, Juha - Alaranta, Hannu 2006: Esteettömyyden arviointi työssä - ESTE. Loppuraportti Työsuojelurahastolle. Työterveyslaitos. Nevala, Nina Juhola, Tiina Alaranta, Hannu 2006: Esteettömyysratkaisujen tietopankin sisältö. Liiteraportti. Työterveyslaitos. Nevala-Puranen, Nina Innanen, Taina Ekroos, Timo Alaranta, Hannu 2001: Esteetön työympäristö liikuntavammaisille. Opas työterveyshuoltoja työsuojeluhenkilöstölle. Työterveyslaitos. Pesola, Kirsi 2006: Ajatuksia esteettömyydestä. Esteettömyys seminaari 3.2.2006. Helsinki. Uitti, Jukka Saarinen, Kimmo- Arola Heikki 2005: Työpaikkaselvitys ja riskin arviointi. Työterveyslääkäri. Pääkkönen, Rauno Rantanen, Salme Uitti, Jukka 2006: Työn terveysvaarojen tunnistaminen. Työterveyslaitos. Sosiaali- ja terveysministeriö. Seuri, Markku - Nevala-Puranen, Nina Mönkkönen, Jorma 1996: Liikuntavammainen työelämässä. Raportti (94229) työsuojelurahastolle. Kuopion aluetyöterveyslaitos. http://www.tsr.fi/tutkimus/tutkittu/hanke. html?id=94229 luettu 20.1.2007 Väyrynen, Seppo Nevala, Nina Päivinen, Minna 2004: Ergonomia ja käytettävyys suunnittelussa. Teknologiateollisuus ry. 21

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Työfysioterapeutin ja työterveyshoitajan suunnittelema työhyvinvointihanke Helsingin yliopistollisen keskussairaalan vuodeosastolle Kirjoitus on tiivistelmä kirjallisesta työstä, joka on osa työterveyshuoltolain edellyttämää työterveyshuollon toteuttamiseen tarvittavaa pätevöittämiskoulutusta. Työhön kuului toimintasuunnitelman laatiminen ja kehittämishankkeen suunnittelu. Tässä artikkelissa kuvaamme kehittämishankkeen suunnittelua ja menettelytapoja. Taina Lehtomäki Vastaava työfysioterapeu i Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HYKS Työterveysasema Työterveyshuollon toiminta perustuu toimintasuunnitelmaan, joka tarkistetaan vuosittain. Työterveyshuollon toiminnan tavoitteena on terveellinen ja turvallinen työympäristö, hyvin toimiva työyhteisö, työhön liittyvien sairauksien ennaltaehkäisy sekä työntekijän työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen. Työterveyshuollon tavoitteena on tukea työpaikan perustehtävän toteutumista luomalla yhteistyössä asiakasyrityksen kanssa terveelliset sekä työkykyä ja hyvinvointia tukevat olosuhteet. Työterveyshuollon ja asiakasyrityksen yhteinen vuoropuhelu auttaa löytämään yhteiset tavoitteet ja keinot henkilökunnan hyvinvoinnin parantamiseksi ja työkyvyn turvaamiseksi. Tämän työn tavoitteena on käydä läpi yhden asiakasyrityksen, yliopistollisen keskussairaalan työterveyshuollon perustuvan suunnitteleminen. toimintasuunnitelmaan hyvinvointi-intervention Anne Virolainen Työterveyshoitaja, TtM Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HYKS Työterveysasema Yritysjohdon tapaaminen Sairaalan johdon ja työterveyshuollon yhteistapaaminen pidettiin helmikuussa 2006, jolloin käsiteltiin yrityksen tilannetta henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Henkilöstöstrategian keskeisenä tekijänä nähtiin työhyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Toiminnasta hyötyvät sekä itse työntekijät että yrityksen toiminta. Johtavan ylihoitajan kanssa käydyn keskustelun perusteella laadittiin SWOT-analyysi (kuvio 1.) (Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats), jonka tuloksia voidaan hyödyntää yrityksen ongelmien tunnistamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. SWOT-analyysin perusteella osa sairaalan nykyisistä vahvuuksista kuin myös tulevaisuuden uhkista keskittyy samaan ilmiöön, henkilökunnan ikääntymiseen. Ikääntyvällä työntekijällä on paljon kokemusta ja niin sanottua hiljaista tietoa, joka on yrityksen todellista vahvuutta. Ikääntyminen vaikuttaa kuitenkin työssä jaksamiseen ja työkykyyn. Fyysisesti raskas kolmivuorotyö sekä resurssipula lisäävät henkilöstön kuormittumista. Kasvava resurssipula ja lisääntyvät velvoitteet vaikuttavat myös henkiseen kuormittumiseen. Vahvuutena on esimiesten sitominen henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseen. Työergonomiaan on jo pyritty vaikuttamaan ergonomia-verkoston ja nosto-siirtokoulutusten avulla. Kehittämistehtävän suunnittelun taustaa Johtavan ylihoitajan kanssa käydyn keskustelun, SWOT-analyysin ja työterveyshuollon toimintasuunnitelman pohjalta valittiin yhden vuodeosaston hoitohenkilökunta ensisijaiseksi interventiokohteeksi henkilökunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi sekä itsehoitoon kannustamiseksi. Intervention kohteeksi valitun osaston kehittämishankkeen tarpeenarviointi perustuu aikaisempiin työpaikkakäynteihin ja osastolle tehtyyn riskinarviointiin, johon sisältyy myös työn fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen ja työaikaan liittyvän kuormituksen arvio. Henkinen kuormittuminen nousi selvästi merkittävimmäksi luokaksi riskiprofiilissa. Hoitajilla oli omat vastuualueet, mutta epäselvää oli kuka vastaa keikkalaisten tai uusien työntekijöiden perehdytyksestä. Työnkuvaukset eri ammattiryhmien välillä olivat puutteelliset. Jatkuva valppaana olo, kiire ja työn pakkotahtisuus lisäsivät henkistä kuormitusta. 22

TAULUKKKO 1. Kehittämishankkeen osatavoitteet - Henkisen työhyvinvoinnin parantuminen: stressin hallinta - Työn sujuvuuden kehittyminen - Oikeiden työasentojen-, työtapojen ja liikkeiden kehittäminen/omaksuminen - Työn tauotuksen ja elpymisliikkeiden sisäistäminen - Henkilöstön motivoituminen huolehtimaan fyysisestä kunnostaan hyvän työ- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi - Terveellisten elämäntapojen omaksuminen Työergonomiassa ongelmaksi koettiin se, että osastolla on vaikeasti nostettavia ja siirrettäviä potilaita, mikä vaatii osaamista työntekijöiden oman kehon käytössä sekä työtavoissa että työliikkeissä. Apuvälineitä osastolla Terveydenhuollon ammattilaisina hoitohenkilökunnalla on tietoa terveydestä ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä runsaastikin. Työntekijöiden motivointi monella tasolla on keskeinen keino intervention tavoitteiden oli olemassa, mutta opastus ja ohjaus saavuttamiseksi. Motivointikeinoina laitteiden käyttöön olivat puutteel- voidaan käyttää erilaisten testien lista ja henkilökunnan mielestä osaa laitteista oli vaikea käyttää tila-ahtauden vuoksi. Tilojen ahtauden vuoksi joutuu myös kurkottelemaan ja selkä joutuu usein kiertyneisiin asentoihin. Fysikaalisissa, kemiallisissa ja tapaturmariskeissä esille nousi pääasiassa työympäristöön liittyviä asioita, joihin voidaan vaikuttaa toimintatapoja tarkistamalla sekä osaston tiloja remontoimalla. Laajempi peruskorjaus sairaalaan on tulossa muutaman vuoden kuluessa. Kehittämishankkeen päätavoitteeksi nousi sairauspoissaolojen vähentyminen sekä työhyvinvoinnin (fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen) osa-alueiden parantuminen. Kehittämishankkeen osatavoitteet on esitetty taulukossa 1. (mm. fyysisen kunnon mittaustulokset, TIKKA, työhyvinvointikysely, työn videointi, erilaiset kyselylomakkeet, kuten Toisto-REPE sekä laboratoriokokeet) tuloksia ja tulosten sitomista siihen tietoon mitä henkilökunnalla jo on sekä uuden tiedon välittämistä. Lisätietoa löytyy www.ttl.fi/menetelmapankki) tai www.ttl.fi. Haasteellinen tehtävä työterveyshuollolle on ikääntyvän henkilökunnan työkyvystä ja työhyvinvoinnista huolehtiminen. Esimiehille annettava tuki on tärkeä osa henkilöstön jaksamisen tukemisessa. Tavoitteiden saavuttamisen onnistumista seurataan ja arvioidaan käymällä läpi suoritettuja toimenpiteitä. Vaikuttavuutta arvioidaan tekemällä seurantakyselyt ja arviot puolen vuoden kuluttua varsinaisen intervention päättymisestä. Päätavoitteen eli henkilökunnan työkyvyn parantumisen seurantaan käytetään sairauslomatilastoja, joiden seuranta kuvaa kohtuullisen hyvin tavoitteiden saavuttamista pitkällä aikavälillä. Tärkeimmät laadulliset tulokset ovat henkilökunnan hyvinvoinnin lisääntyminen, joka näkyy parempana työhön sitoutumisena ja pienempänä henkilöstön vaihtuvuutena. Määrällisenä tuloksena on henkilökunnan vähentynyt sairastavuus ja ennenaikaisen eläköitymisen vähentyminen. Työhyvinvointihankkeen toteuttaminen Kehittämishankkeen onnistumisen edellytyksenä on toteuttaa se kaikissa vaiheissa osaston henkilökunnan ja esimiehen kanssa yhteistyössä. Ensimmäiseksi sovitaan työpaikkakäynti, jolloin selvitetään henkilöstölle työpaikkakäynnin tarkoitus, suunnitelma tulevasta interventiosta ja sen sisältö, sekä henkilökunnan mahdolliset toiveet. Samalla sovitaan yhteisistä pelisäännöistä ja niihin sitoutumisesta. Selvitetään myös intervention tarpeen arviointi, toiminnan suunnittelu, toimintojen toteuttaminen, arviointi ja seuranta. Toiminnan tavoitteet laaditaan yhdessä henkilökunnan kanssa. KUVIO 1. SWOT-analyysi NYKYISIÄ VAHVUUKSIA: - Esimiehen varhaisen puuttumisen malli - Ergonomia verkosto - Nosto-siirtokoulutus NYKYISIÄ HEIKKOUKSIA: - Resurssipula - Työsuhteiden osa-aikaisuus (50%-78% työaikaa tekevät) sekä sijaiset - Korkea keski-ikä - Vuorotyö - Fyysisesti kuormittava työ, TULE-oireet - Työnkierron vaikeus TULEVAISUUDEN MAHDOLLISUUKSIA: - Kokemus, hiljainen tieto - Nosto-siirtokoulutus - Joustavuutta työnkiertoon - Henkilökunnan aktivoiminen huolehtimaan omasta kunnostaan TULEVAISUUDEN UHKIA: - Ikääntyvä henkilökunta - Lisääntyvä sairastavuus - Kasvava resurssipula - Lisääntyvät velvoitteet 23

TYÖFYSIOTERAPEUTTI 2/2007 Kuvio 2. Vuokaavio työhyvinvointi-intervention vaiheista Alkukartoitus (esim. Työhyvinvointikysely) koko henkilökunnalle 9/2006. Suunnitelma kyselyn tulosten pohjalta 9-10/2006 (seurannan arvioinnin perusteella) Testit (esim. polkupyöräergometri, kävelytesti sekä laboratoriokokeita)10/2006 Perustetaan interventioryhmä (noin 10 12 henkilöä) 11/2006 Osastotunti: Työergonomia luento työasennoista, työtavoista ja liikkeistä, oman kehonkäytöstä fyysisesti raskaan potilaan hoidossa 1/2007, työfysioterapeutti Osastotunti: Elpyminen työssä ja itsehoito 2/2007, työterveyspsykologi Osastotunti: Terveelliset elämäntavat 3/2007, työterveyshoitaja Seuranta ja arviointi 9-10/2007 (intervention aikana jatkuvasti toiminnan seurantaa ja arviointia) Ohjaus eri liikuntaryhmiin (HYKS:n omat, Työterveyshuollon ryhmät sekä Urheiluseurojen toiminta) Pilotti"-ryhmän kokemusten pohjalta toiminnan mallintaminen ja ottaminen osaksi työterveyshuollon järjestämää työkykyä ylläpitävää toimintaa Aikataulun suunnittelu ja siitä sopiminen on oleellinen osa, sillä toiminnan onnistumisen lähtökohtana on, että henkilökunnalla on realistinen mahdollisuus osallistua intervention eri vaiheisiin. Työterveyshuollon toiminnan kannalta oikeanlainen aikatauluttaminen on tärkeää, jotta interventio perustetaan interventioryhmä (mm. inaktiivit, TULES-oireiset, painonhallinta, terveelliset elämäntavat, työn hallinta ja elpyminen). Kuviossa 2 esitetään intervention eri vaiheet suunnittelusta seurantaan ja toiminnan arviointiin sekä toiminnan mallintamiseen jatkokäyttöä varten. voidaan toteuttaa tasokkaasti ja realistisesti työterveyshuollon muu Interventioryhmän työterveyshuollon toiminta huomioiden. Eri yhteistyötahojen ja -kumppanien (mm. työsuojelu) päävastuuhenkilöt ovat työter- veyshoitaja ja työfysioterapeutti. Al- mukaan ottaminen tulee tapahtua kukartoituksen pohjalta toiminnan mahdollisimman varhain. suunnittelu ja toteutus täsmentyy ja työterveyspsykologin ja työterveyslääkärin Seuraavassa vaiheessa tehdään alkukartoitus (esim. Työhyvinvointikysely), joka on toiminnan yksityiskohtaisemman toteutuksen suunnittelun perustana. Alkukartoituksen pohjalta mahdollinen osuus interven- tion toteuttamisessa muotoutuu ja varmistuu. Interventiolle tulee laatia budjetti, jossa tulee huomioida sekä toiminnan suunnittelu ja toteutus. 24 Pilotti-interventio on yritykselle kalliimpi kuin jo valmiiksi mallinnettu interventio. Kehittämissuunnitelman alkukartoituksen jälkeen varmentuu eri työterveyshuollon ammattiryhmien osallistuminen interventioon. Kansaneläkelaitos (KELA) korvaa Sairausvakuutuslain (1224/2004, lisäys 1.1.2006 alkaen) mukaan 60 % ennaltaehkäisevästä suunnitelmallisesta toiminnasta. Työnantajalle maksettava korvaus määräytyy työntekijäkohtaisen laskennallisen enimmäismäärän mukaan. Yhteisen alkusuunnitelman yhteydessä sovitaan vapaaehtoiset henkilökunnan edustajat intervention tukihenkilöiksi, jotka voivat toimia myös yhdyshenkilöinä ryhmän ja työterveyshuollon välillä. Esimiehen kiinnostus ja sitoutuminen toimintaan on oleellisen tärkeää intervention onnistumiseksi. Esimiehen tuki kannustaa henkilöstöä tavoitteiden suuntaiseen toimintaan ja auttaa motivaation säilyttämisessä. Työterveyshuollon toimintaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Yksilötason tietoja annetaan ainoastaan asianomaiselle suoraan. Ryhmätason tietoja voidaan antaa esimiehille ja muille yhteistyökumppaneille ainoastaan, jos interventioryhmän koko on riittävän suuri (yli 10 henkilöä). Näin voidaan taata henkilöiden anonymiteetti. Koko interventio perustuu tarpeen arviointiin ja interventio muotoutuu koko ajan yhteistyössä osaston henkilökunnan kanssa. Jos tavoitteet eivät toteudu suunnitellulla tavalla, on tarpeen tehdä uudelleen arviointi ja kehittää interventiota täsmennettyjen uusien tavoitteiden suuntaisesti. Varsinaisen kehittämishankkeen yksityiskohtainen suunnittelu ja toteuttaminen jäävät toimintasuunnitelman mukaisesti syksylle 2006 ja talvelle 2007. Lisätietoja hyvinvointihankkeesta saa kirjoittajilta sähköpostilla (etunimi.sukunimi@hus.fi)

www.adi.fi RBM 721 RBM 721 -tuoli on suunniteltu istuma/seisomatyöskentelyyn. Ergonominen satulamainen istuin, portaaton istuinkulman ja muotoillun selkänojan säätö sekä selkänojan korkeussäätö takaavat aina optimaalisen työskentelyasennon. RBM 721 -tuoliin voit valita lisävarusteena korkean kaasujousen sekä käytännöllisen kromipintaisen jalkarenkaan. ADI Kalusteet Oy Pääkonttori ja tehdas Turuntie 114, 24800 Halikko Puh. (02) 737 5000 Myyntinäyttely Turku Puistokatu 3, 20100 Turku Puh. (02) 251 9480 Myyntinäyttely Helsinki Snellmaninkatu19-21 D, 00170 Helsinki Puh. (09) 6124 0184