Tulevaisuuden museo // Tulevaisuusmuseo Yliopistonlehtori, dosentti, FT Katriina Siivonen Åbo Akademi, Pohjoismainen etnologia UUDEN ALKU Aineettoman kulttuuriperinnön suojelu RITUAALIVIIKKO NYT RIITTI Rituaalimuseo, Rikalanmäki, Salo 4.8.2013
Mitä tavataan suojella museoimalla? Kulttuuria museoidaan ja arkistoidaan Kulttuuria on esineissä, rakennuksissa sekä tavoissa, tottumuksissa, puheenparsissa Kulttuuria suojellaan kaavoituksella ja suojelualueilla (esim. kansallispuistot) Kulttuuria on rakennuksissa, rakennelmissa ja maisemissa Kulttuuria on myös kaikenkarvaisissa aikeissa, teoissa, toimissa, sanoissa ja sanattomuudessa Museoidaanko niitä kaikkia? Kuka määrittää museoimisen tavan ja tarpeen, niiden avulla hahmottuvan tulevaisuuden? Tämän miettimiseksi on hyvä eritellä suhteessa toisiinsa Perinnettä, kulttuurin periytymistä ja kulttuuriperintöä 19.8.2013 2
Arjen kulttuuri on perinnettä Katson kulttuuria yksittäisten ihmisten ja heidän toimintansa ja yhteistoimintansa suunnasta Perinnettä ovat aineelliset ja aineettomat kulttuuripiirteet, joita ihmiset välittävät toisilleen Monesti perinne käsitetään sukupolvelta toiselle välittyviksi ilmiöiksi Siis pitkäkestoisiksi toisten kanssa jaetuiksi totunnaisuuksiksi Tällaisella perinteellä on ajallinen jatkuvuus, se sisältää ajatuksen muuttumattomuudesta ja tarjoutuu helposti suojeltavaksi
Perinne jatkuvuutena Pertti Anttosen esittämän analyysin mukaan perinnettä käytetään monesti merkitsemässä ilmiöitä, jotka ovat tietyn historiallisen kehityskulun lopputuloksia: modernia vasten asettuvaa ja modernia edeltävää traditionaalista /perinteistä kulttuuria, josta on piirteitä jäljellä nykyisyydessä Anttonen, Pertti J. 1993: Folklore, Modernity, and Postmodernism. A Theoretical Overview. Teoksessa Pertti J. Anttonen & Reimund Kvideland (toim.), Nordic Frontiers. Recent Issues in the Study of Modern Traditional Culture in the Nordic Countries. NIF Publications 27, s. 17 33. Turku: Nordic Institute of Folklore. Åbo Akademi Domkyrkotorget 3 20500 Åbo 19.8.2013 4
Perinne analyyttisena käsitteenä Kulttuuri koostuu kokonaan perinteestä Perinteen käsitteen avulla analysoidaan empiirisesti havaittavaa kulttuurista arkitodellisuutta menneestä, nykyisyydestä ja tulevaisuuttakin luodaten Perinne nähdään jatkuvasti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa elävinä, mennyttä toistavina ja uudistavina, aineellisina ja aineettomina kulttuurin ilmentyminä Perinne välittyy yksittäisiltä ihmisiltä toisille, vanhemmilta nuoremmille ja nuoremmilta vanhemmille, välittymisen ketju voi olla pitkä, mutta myös hyvin lyhyt Kulttuurin virta kulkee jatkuvasti uudistuvana menneestä tulevaan Bringéus, Nils-Arvid 1981: Människan som kulturvarelse. Lund: LiberLäromedel.; Talve, Ilmar 1963: Suomalainen kansatiede. Tähänastista kehitystä ja tulevaisuuden tehtäviä. Turku: Turun yliopisto, kansatiede. Åbo Akademi Domkyrkotorget 3 20500 Åbo 19.8.2013 5
Perinne tulevaisuutena Sekä muutos ja luovuus että jatkuvuus ovat perinteen erottamattomia piirteitä Kulttuurin ja perinteen muutosta ei voi pysäyttää, mutta sen suuntaa voi tulevaisuutta hahmottamalla ja visioimalla pyrkiä ohjaamaan Jokainen havainto, kokemus, ajatus, teko ja lausahdus vie perinteestä jotakin entistä tulevaisuuteen ja tuottaa siihen samalla jotakin aineellista ja/tai aineetonta uutta
Kulttuurinen perinnöllisyys Regina Bendix käyttää jotakin ihmisryhmää sisäisesti ajassa ja tilassa yhdistävästä ja heidän elämäänsä kuuluvasta kulttuurista käsitettä perinnöllisyys, heredity Kulttuuri on hybridistä, kun siihen on periytynyt ja sekoittunut kulttuuripiirteitä monista tällä tavalla hahmotettavista kulttuureista Näkemykseni mukaan ihmisiä voi yhdistää syntyperä ja sosiaalinen asema (kuten Bendixin analyysissa), mutta myös vuorovaikutus paikassa, eri medioiden avulla, Internetissä, aatteiden ja kiinnostuksen kohteiden perusteella, kansainvälisenä yhteistoimintana, kaukaisten tuotteiden myötä Yksi ihminen voi kuulua useaan ihmisryhmään yhtäaikaisesti ja ryhmiin voi liittyä, niissä voi pysytellä ja niistä voi irtautua, vaivihkaa tai rituaalisesti Yhdistävä perinnöllisyys sisältää sekä myönteisiä että kielteisiä asioita 19.8.2013 7
Kulttuuriperintö symbolisena erityisyytenä Bendix erottaa toisistaan termit heredity ja heritage (kulttuuriperintö) Kulttuuriperinnön avulla luodaan kuvaa jostakin tietystä, rajallisena nähdystä kulttuurisesta ryhmästä, symbolisesta erityisyydestä Kulttuuriperintö koostuu erityisesti esille nostetuista, valikoiduista, arvostettavista ja positiivisista kulttuuripiirteistä Kulttuuriperintö saa aseman itsestään selvänä ja luonnollisena kulttuurinsa ilmentäjänä Tämä peittää alleen sen, että kulttuuriperinnön taustalla on aina jokin taloudellinen tai poliittinen intressi ja voima, jonka hyväksi sitä käytetään Arkinen perinne ja kulttuurin perinnöllisyys ovat raaka-ainetta, josta tuotetaan kulttuuriperintöä Kulttuuriperintö alkaa myös elää osana arkista perinnettä ja kulttuurin perinnöllisyyttä Nuotanvetäjä-patsas Rymättylässä 19.8.2013 8
Kulttuuriperintö on työväline Kulttuuriperintö on keskeinen kulttuuripoliittinen käsite niin Suomessa kuin Euroopassakin Kulttuuriperinnöllä on institutionaalista voimaa Esimerkiksi Euroopan unioni, valtiot ja erilaiset alueelliset hallinnolliset ja taloudelliset organisaatiot ja kansalaisjärjestöt tuottavat ja käyttävät oman alueensa kulttuuriperintöä Museot, valtion hallinto, maakuntaliitot ja muu aluehallinto, kotiseutumuseot ja -yhdistykset ja muut kansalaisjärjestöt, (matkailu)yritykset... Tavoitteena on vahvistaa alueensa paikallisidentiteettiä, tukea suotuisaa poliittista kehitystä ja hyödyntää kulttuuriperintöä esimerkiksi taloudellisesti, tähtäin on tulevaisuudessa ja muutoksessa kohti parempaa Kuitenkin tässä rituaalikin jähmettyy helposti tunnistettavaksi toistoksi Beckman, Svante 1998: Vad vill staten med kulturarvet? Teoksessa Annika Alzén & Johan Hedrén (red.) Kulturarvets natur. Stockholm/Stenhag: Brutus Östlings Bokförlag Symposion Shore, Chris 2000: Building Europe. The Cultural Politics of European Integration. London & New York: Routledge. 19.8.2013 9
Miten kulttuuria viedään tulevaan? Perinteen jatkuvuudesta huolehtiminen Menneen ajan ilmiöiden ylläpitämistä, menneestä kiinni pitämistä, perinteen nostamista kulttuuriperintönä näkyvään arvoon Kulttuuripiirteiden //rituaalien// mahdollisimman tarkkaa ja tietoista kopioimista Perinteen uusiutumisesta huolehtiminen Tulevaisuuteen tietoisesti varautumista, innovointia Mahdollisimman uudenlaisen ja haluttavan kulttuuripiirteen //rituaalin// tietoista tuottamista Molemmat vaativat paljon aktiivista työtä, ja maailman muuttamista haluttuun suuntaa: säilyttävään tai uudistavaan Tekeekö museo molempia?
Muuntuva ja varioiva totunnaisuus Kolmas tulevaisuuteen vievä muoto Perinteen jatkuva ja huomaamaton uusiutuminen ja variointi arjessa Kulttuurin kulkeutumista kohti tulevaa Totunnaisuuden tyyssija Totunnaisuus ja tavanomaisuus eivät pysy koko ajan samanlaisina eivätkä ole muuttumattomia Mikä on museon suhde tähän? Åbo Akademi Domkyrkotorget 3 20500 Åbo 19.8.2013 11
Tulevaisuusmuseo Tulevaisuutta rakentava museo vaalii kulttuuria ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa elävänä luovana ja moniarvoisena perinteenä Arvo ihmisten tuottamalle kulttuuria uudistavalle ja sitä jatkavalle perinteelle Kullekin museossa vierailevalle valta määrittää omaksi kokemaansa kulttuuriaan ja elämänympäristöään; entistä, nykyistä ja tulevaa Museot ovat osa ihmisiä ja ihmisryhmiä yhdistävää paikallista, alueellista, kansallista ja globaalia kulttuurista vuorovaikutusta Tulevaisuusmuseon tehtävänä voisi olla yksilöllistä ja kollektiivista muistitietoa ja tulevaisuustietoa koskevan tietoisuuden kasvattaminen Ihmisille välineitä vaikuttaa halutun tulevaisuuden tuottamiseen menneen ja nykyisyyden avulla aineellisesti ja aineettomasti 19.8.2013 12