Ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille annettava suomen kielen opetus ja sen kehittämistarpeet Toimittanut IRMA GARAM CIMO Publications 1 2004 Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO 1
2 Kannen sarja-asu Graafi nen muotoilu M-L Muukka ISBN 951-805-014-7 (painettu) ISBN 951-805-015-5 pdf) ISSN 1239-145X
Sisältö 1 Taustaa 4 1.1 Kotimaisten kielten opetus ulkomaisille opiskelijoille osana korkeakoulujen kansainvälistymistä 4 1.2 Selvityksen toteutus 5 2 Suomi toisena kielenä -opetuksen organisointi korkeakouluissa 7 2.1 Opetuksen järjestäminen 7 2.2 Yhteistyö lähialueen korkeakoulujen ja koulutusorganisaatioiden kanssa 7 2.3 Opetuksen suuntaaminen tietyn opiskelijaryhmän tarpeisiin 9 2.4 Opetuksen rahoitus 10 3 Suomi toisena kielenä -opetustarjonta 11 3.1 Ulkomaisilta tutkinto-opiskelijoilta vaadittu suomen kielen lähtötaso 11 3.2 Tutkintoon pakollisina kuuluvat suomen opinnot 11 3.3 Suomen opinnot tutkintoon vapaavalintaisina kuuluvina opintoina 14 3.4 Korkeakoulujen suomi toisena kielenä -opetuksen kokonaistarjonta 15 3.5 Kielitaidon määrittely todistuksessa 16 4 Suomi toisena kielenä -opetuksen käytännön järjestäminen 18 4.1 Opetushenkilökunta 18 4.2 Opetustavat 19 4.3 Lähiopetuksen aikataulutus 21 4.4 Kieliopinnoista tiedottaminen 22 5 Opetuksen ongelmakohdat ja yhteistyön tarve 23 5.1 Suomi toisena kielenä -opetuksen ongelmakohdat 23 5.2 Tarve yhteistyön lisäämiseksi lähialueen korkeakoulujen ja muiden organisaatioiden kanssa 25 6 Ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille annettavan suomen kielen opetuksen kehittäminen 28 Lähteet 36 Liitteet 37 3
1 Taustaa 1.1 Kotimaisten kielten opetus ulkomaisille opiskelijoille osana korkeakoulujen kansainvälistymistä Opiskelijoiden liikkuvuus on yksi keskeisimmistä korkeakoulutuksen kansainvälistämisen välineistä. Tällä hetkellä Suomen korkeakouluista lähtee vuosittain ulkomaille noin 7500 vaihtoopiskelijaa ja vastaavasti Suomeen saapuu runsaat 6000 ulkomaista vaihto-opiskelijaa 1. Lisäksi suomalaisissa korkeakouluissa opiskelee noin 7000 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa 2. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2003-2008 (Opetusministeriö 2004) kunnianhimoisena tavoitteena on kasvattaa vaihto-opiskelijoiden ja ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden volyymi nykyisestä kaksinkertaiseksi vuosikymmenen lopulle mentäessä. Opiskelijaliikkuvuudella on kerrannaisvaikutuksia korkeakoulujen opetukseen ja muuhun toimintaan. Edellyttäähän se opintojen kansainvälistä vertailtavuutta ja hyväksilukemisen mekanismeja, tukipalveluja ja pienellä kielialueella myös vieraskielisen opetustarjonnan luomista. Kotimaisten kielten opetuksen järjestämistä ulkomaisille opiskelijoille ei tässä yhteydessä ole juurikaan korostettu. Suomen tai ruotsin oppiminen on kuitenkin olennaista, sillä koulutuksen laadun ja kilpailukyvyn lisäksi kansainvälistymisen halutaan palvelevan myös työvoimapoliittisia tavoitteita. Suomeen opintojen jälkeen jäävien ulkomaisten opiskelijoiden odotetaan helpottavan tulevaa työvoimapulaa ja antavan osaamisensa suomalaisten työmarkkinoiden käyttöön. Korkeakoulutuksen kansainvälisen toiminnan strategiassa (Opetusministeriö 2001) korkeakoulujen odotetaankin huolehtivan ulkomaisten (tutkinto-) opiskelijoiden suomen tai ruotsin opetuksesta siten, että opiskelija tulee hankkimallaan kielitaidolla toimeen Suomessa. Täysin vieraskielisen opetuksen perusongelma on, että vaikka sen avulla saadaan ulkomaisia opiskelijoita Suomen korkeakouluihin, sen avulla ei tarjota opiskelijoille erityisen hyviä mahdollisuuksia integroitua ja työllistyä Suomeen. Suomeen työllistyminen kun edellyttää joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta hyvää kotimaisen kielen taitoa. Puutteet opiskelumaan kielen taidossa on huomattu vieraskielisen koulutuksen ongelmaksi Euroopassa laajemminkin (ks. Maiworm & Wächter 2002, 94). Korkeakoulutuksen saaneiden kohdalla kielitaito on erityisen olennainen, sillä he sijoittuvat ammatteihin, joissa kommunikointi- ja viestintävalmiudet korostuvat. Esimerkiksi Helsingin yliopistosta vuosina 1997-99 valmistuneista ulkomaalaisopiskelijoista vain noin neljännes työskenteli ensisijaisesti englannin kielellä (Pulkkinen 2003, 34). Ulkomaiset opiskelijat ja vastavalmistu- 4 1 Varsinaisesti ulkomaisessa korkeakoulussa opiskeleva opiskelija, joka suorittaa osan opinnoistaan jonkin vaihtojärjestelyn kautta Suomessa. 2 Ulkomainen opiskelija, joka on pyrkinyt suoraan suomalaiseen korkeakouluun ja suorittaa tutkintonsa suomalaisessa korkeakoulussa.
neet itse kokevat kielitaidon puutteen suurimmaksi esteeksi työllistyä Suomeen (Ally 2002, 99; Pulkkinen 2003, 58-59). Kielitaidon merkityksestä kertoo myös se, että ammattikorkeakouluissa jo pelkästään tutkintoon kuuluvan harjoittelupaikan järjestäminen ulkomaisille opiskelijoille on koettu ongelmalliseksi (Aalto 2003, 46). Ulkomaiset opiskelijat eivät ole erityisen tyytyväisiä korkeakoulujen ja varsinkaan ammattikorkeakoulujen suomen ja ruotsin kielen opetukseen. Alkeisopetuksessa yleisimmät kritiikin aiheet ovat kurssien heikko saatavuus ja opetuksen huono taso, edistyneen tason opetuksessa opetuksen puuttuminen. (Kinnunen 2003, 42.) Kohdemaan kielen ja kulttuurin oppiminen on olennainen osa opintoja myös vaihto-opiskelussa. Vaihto-opiskelijoiden mahdollisuuksia kohdemaan kielen oppimiseen, mikäli kyseessä on Euroopassa harvemmin puhuttu kieli, on pyritty parantamaan esim. järjestämällä Erasmus-opiskelijoille erillistä intensiivistä kielivalmennusta 3. Suomessa näiden intensiivikurssien kysyntä ylittää selvästi tarjonnan. Suomen korkeakouluihin saapuvista vaihto-opiskelijoista selkeä enemmistö opiskelee varsinaisten opintojensa lisäksi myös suomen tai ruotsin kieltä (Hietaluoma 2001, 35). Moni heistä haluaa myös jatkaa kieliopintoja alkeita pidemmälle. Myös vaihto-opiskelijamäärien kasvu tulee lisäämään tarvetta järjestää kotimaisten kielten opetusta. Suomalaista korkeakoulutusta kehitetään nk. Bolognan prosessin mukaisesti mm. siirtymällä kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen, pyrkimällä selkiyttämään ammattikorkeakoulututkintojen asema osaksi tätä rakennetta sekä siirtymällä opintojen mitoituksessa eurooppalaiseen ECTSjärjestelmään. Muutosten yhteydessä korkeakouluille tarjoutuu luonteva paikka pohtia myös ulkomaisten opiskelijoiden kotimaisten kielten opintojen asemaa tutkinnoissa. Olennaista ulkomaisten opiskelijoiden suomen tai ruotsin opetuksen kehittämisessä on korkeakoulujen profiloituminen kansainvälistymisen strategioissaan. On tiedettävä, mitä opiskelijaryhmiä vaihto- vai tutkinto-opiskelua, koulutusaloja ja koulutustasoja korkeakoulu kansainvälistymisessään painottaa. Vieraskielisiä opintokokonaisuuksia järjestettäessä on tiedettävä, mitä niillä viime kädessä tavoitellaan. Suomalaisopiskelijoiden kansainvälistämistä? Ulkomaisten opiskelijoiden integroitumista Suomeen? Vai onko taustalla muita motiiveja? Kuten työryhmä luvussa 6 painottaa, ei ole tarpeen lähteä hakemaan yhtä kaikille sopivaa mallia sille, kuinka paljon ulkomaiset opiskelijat tarvitsevat kotimaisen kielen opetusta ja kuinka opetus järjestetään. Vaihto- ja tutkinto-opiskelijoilla, kandidaatti- ja maisteritasoilla, erilaisilla ohjelmilla ja eri koulutusaloilla on omat erityispiirteensä ja tarpeensa kotimaisten kielten opetuksen tarpeen ja järjestelyjen suhteen. Pohdinnan tulee tapahtua korkeakouluissa ja yksiköissä. Sen sijaan kaikille yhteisenä nimittäjänä tulee olla se, että ulkomaisten tutkinto- ja vaihto-opiskelijoiden kotimaisten kielten opetus nivotaan osaksi korkeakoulun kansainvälistymisen strategiaa ja rekrytointipolitiikkaa. 1.2 Selvityksen toteutus Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO asetti opetusministeriön toimeksiannosta lokakuussa 2003 työryhmän selvittämään ulkomaisille opiskelijoille annettavan suomen kielen opetuksen 3 EILC-kurssit (Erasmus Intensive Language Courses) ent. ILPC-kurssit. 5
tarjontaa ja kehittämistarpeita. Toimeksiantona oli selvittää ulkomaisille opiskelijoille, erityisesti tutkinto-opiskelijoille, annettavan suomen kielen opetuksen tämänhetkistä tarjontaa ja kehittämistarpeita Suomen korkeakouluissa ottaen huomioon alueellisen yhteistyön mahdollisuudet. Työryhmän puheenjohtajana toimi professori Jyrki Kalliokoski Helsingin yliopistosta ja sihteerinä tutkija Irma Garam CIMOsta. Työryhmän jäseninä olivat erikoissuunnittelija Pirjo Aalto (CIMO), kansainvälisten asiain päällikkö Timo Ahonen (Lahden ammattikorkeakoulu), lehtori Arja Issakainen (Rovaniemen ammattikorkeakoulu), johtaja Maija Kalin (Jyväskylän yliopiston kielikeskus), kansainvälisten asioiden sihteeri Kirsi Korpela (Turun yliopisto), professori Tuomo Kässi (Lappeenrannan teknillinen yliopisto) ja professori Maisa Martin (Jyväskylän yliopisto). Lisäksi työskentelyyn osallistuivat kansainvälisten asioiden sihteeri Inka Leisma (SYL) ja kansainvälisten asioiden sihteeri Timo Sivonen (SAMOK). Työryhmä kokoontui kolme kertaa, minkä lisäksi keskusteluja käytiin sähköpostin välityksellä. Osana selvitystä työryhmä teki korkeakouluille kyselyn, joka löytyy liitteestä 1. Kyselyn laati, vastaukset analysoi ja raportin kirjoitti tutkija Irma Garam. Projektisihteeri Krista Kaipainen (CIMO) avusti vastausten keräämisessä. Kyselyyn vastasi 37 korkeakoulua, 16 yliopistoa ja 21 ammattikorkeakoulua. Kyselyyn vastanneet korkeakoulut on lueteltu liitteessä 2. Suomi toisena kielenä -opetuksella tarkoitetaan vieraskielisille opiskelijoille Suomessa annettavaa suomen opetusta. Vaikka ryhmän toimeksianto koski ainoastaan suomen kielen opetusta, lähetettiin kysely myös ruotsinkielisiin korkeakouluihin, joista vastauksia pyydettiin ruotsin kielen osalta. Jatkossa raportissa puhutaan yksinkertaisuuden vuoksi suomen kielen opetuksesta tai suomi toisena kielenä -opetuksesta. Tällä viitataan myös ruotsinkielisten korkeakoulujen antamaan ruotsin opetukseen vastausten antamissa rajoissa. Ruotsin kielen asema ja opetus Suomessa poikkeaa kuitenkin monilta osin valtakielestä eikä tässä selvityksessä puututa näihin erityiskysymyksiin. Raportin luvuissa 2-5 kuvataan korkeakoulujen nykyistä suomi toisena kielenä -opetusta, sen järjestämistä ja ongelmia. Tiedot perustuvat ensisijaisesti kyselyn tiedoille, joita on täydennetty korkeakoulujen edustajille puhelimitse tai sähköpostitse tehdyin kyselyin. Lukuun 6 on koottu työryhmän näkemykset suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämisestä. 6
2 Suomi toisena kielenä -opetuksen organisointi korkeakouluissa 2.1 Opetuksen järjestäminen Yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektoreilla on toisistaan selvästi poikkeavat käytännöt järjestää ulkomaisille opiskelijoille annettava suomen kielen opetus. Yliopistosektorilla tyypillinen käytäntö on keskittää opetus ja sen suunnittelu erilliseen kielikeskukseen tai vastaavaan kielten opetukseen erikoistuneeseen yksikköön. Muutamassa yliopistossa vastuu suomi toisena kielenä -opetuksesta on jaettu kielikeskuksen ja suomen kielen (tai vastaavan) tutkinto-opetusta antavan laitoksen kesken, yleensä siten että kielikeskus hoitaa alkeis- ja jatkotason opetuksen, laitos edistyneen tason opetuksen. Ammattikorkeakoulusektorille tyypillinen käytäntö on hajauttaa suomen kielen opetuksen suunnittelu- ja järjestämisvastuu yksittäisille koulutusohjelmille ja yksiköille. Vain muutama yksittäinen ammattikorkeakoulu on keskittänyt kaiken ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille tarjotun kielten opetuksen erilliseen kielikeskuksen kaltaiseen yksikköön, josta järjestetään opetus kaikkien alojen opiskelijoille. Monella ammattikorkeakoululla on yksikköjä eri paikkakunnilla, joten opetuksen keskittäminen yhteen kielikeskukseen on käytännössä hankalaa. Osassa ammattikorkeakouluista opetuksen järjestämisvastuu on jaettu koulutusohjelmien ja kansainvälisten asioiden toimiston kesken: kukin koulutusohjelma ja yksikkö hoitaa omien ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoittensa opetuksen, kun taas vaihto-opiskelijoiden kielikurssit ovat kansainvälisten asioiden toimiston vastuulla ja järjestetään keskitetysti koko ammattikorkeakoulun tasolla. Muutamalla pienellä yliopistolla ja ammattikorkeakoululla ei ole omaa suomi toisena kielenä -opetusta lainkaan, vaan opiskelijat ohjataan tarvittaessa muiden korkeakoulujen tai organisaatioiden järjestämään opetukseen. 2.2 Yhteistyö lähialueen korkeakoulujen ja koulutusorganisaatioiden kanssa Yli puolella kyselyyn vastanneista korkeakouluista (22 korkeakoululla) oli lähialueen korkeakoulun tai muun koulutusorganisaation kanssa sopimuksia, jotka mahdollistivat korkeakoulun opiskelijoiden osallistumisen myös yhteistyökumppanin järjestämään suomen kielen opetukseen. Opiskelijoita lähettävä korkeakoulu maksaa vastaanottavalle organisaatiolle opiskelijoittensa opetuksesta. Ylivoimaisesti eniten tämän kaltaisia sopimuksia tehdään toisten korkeakoulujen kanssa 4. 4 Vastanneista korkeakouluista vajaa puolet (17 korkeakoulua, 8 yliopistoa ja 9 ammattikorkeakoulua) ilmoitti, että heidän opiskelijoillaan on mahdollisuus osallistua muun lähialueen korkeakoulun järjestämään opetustarjontaan. 7
Lähialue tarkoittaa tässä yhteydessä yleensä samaa paikkakuntaa, sillä opiskelijoita ei mielellään lähetetä toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ainoastaan pääkaupunkiseutu muodostaa poikkeuksen, jonka sisällä kynnys liikutella opiskelijoita yli kuntarajojen on muuta Suomea pienempi. Mikäli paikkakunnalta löytyy useita yliopiston tai ammattikorkeakoulun yksiköitä (esim. pääkaupunkiseutu, Tampereen ja Turun seutu), yhteistyötä on yleensä tehty ensisijaisesti yliopistosektorin ja ammattikorkeakoulusektorin sisällä. Muussa tapauksessa yhteistyötä tehdään myös sektoreiden välillä, mikäli samalla paikkakunnalla on sekä yliopiston että ammattikorkeakoulun toimipiste. Yliopistosektorilla on tyypillistä käyttää JOO-sopimusta 5. Varsinkin pääkaupunkiseudun taidekorkeakoulut, Turun kauppakorkeakoulu ja Tampereen teknillinen yliopisto toivat esille käyttävänsä sopimusta oman suomi toisena kielenä -opetuksensa täydentämisessä ohjaamalla ulkomaisia opiskelijoita paikkakunnalla sijaitsevan suuremman yliopiston kielitarjonnan pariin. Ammattikorkeakoulupuolelta esimerkin tarjoaa Uudellamaalla toimivien ammattikorkeakoulujen Opintopassi-verkosto 6, jonka sisällä opiskelija voi suorittaa vapaavalintaisia opintoja toisessa Opintopassi-ammattikorkeakoulussa. Vaasan korkeakoulukonsortio 7 tarjoaa esimerkin järjestelystä, jonka sisällä joustavaa opinto-oikeutta toteutetaan myös alueella toimivien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimipaikkojen välillä. Lisäksi opiskelijoiden on ainakin periaatteessa mahdollista liikkua samalla paikkakunnalla toimivan yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä lähes kaikissa yliopistokaupungeissa: Jyväskylässä, Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella ja Turussa. Käytännössä toisen korkeakoulun suomi toisena kielenä -opetukseen osallistuvien ulkomaisten opiskelijoitten määrä ei kuitenkaan ole kovin suuri. Yhteistyön ongelmana pidettiin mm. täysiä ryhmäkokoja: kun korkeakoulun omiakin opiskelijoita on vaikea mahduttaa kursseille, ei toisen korkeakoulun opiskelijoille jää tilaa. Lisäksi yhteistyön esteenä pidettiin eri korkeakoulujen aikataulujen yhteensovittamisen ongelmia sekä sitä, että eri tyyppisillä korkeakouluilla on erilaiset tavoitteet ulkomaisten opiskelijoiden suomen opiskelulle. Varsinkin suuremmissa korkeakouluissa periaatteessa olemassa olevaa mahdollisuutta käyttää hyväksi toisen korkeakoulun suomi toisena kielen -opetustarjontaa käytetään hyvin vähän. Kyse on selkeästi omaa opetustarjontaa täydentävästä järjestelystä, johon turvaudutaan vasta jos omasta kurssivalikoimasta ei löydy opiskelijalle sopivaa opetusta. Sen sijaan pienissä korkeakouluissa mahdollisuus osallistua toisen oppilaitoksen opetukseen voi muodostaa olennaisen lisän 8 5 Joustava opinto-oikeus. Sopimuksen tehneiden yliopistojen opiskelijat voivat suorittaa tutkintoon liitettäviä opintoja toisissa sopimusyliopistoissa, mikäli vastaavia opintoja ei löydy kotiyliopistosta. Opiskelijan kotiyliopiston on puollettava opiskeluoikeuden myöntämistä ja se myös maksaa kohdeyliopistolle suoritetuista opinnoista. Tällä hetkellä JOO-sopimukset ovat kahdenvälisiä, syksyllä 2004 siirrytään valtakunnalliseen JOO-sopimukseen. 6 Opintopassiin kuuluvat Arcada, DIAK, EVTEK, Laurea, Haaga Instituutti, Helia, Stadia, Humanistinen ammattikorkeakoulu, Poliisiammattikorkeakoulu sekä Yrkeshögskolan Sydväst. Yhteistyö toimii JOO-sopimuksen tapaan: puolto opintoihin haetaan opiskelijan kotikorkeakoulusta, joka myös maksaa muualla suoritetut opinnot. 7 Konsortioon kuuluvat Vaasan yliopisto, Svenska Handeslhögskolan, Åbo Akademi i Vasa, Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan koulutus Vaasassa, Vaasan ammattikorkeakoulu, Svenska Yrkeshögskolan ja Taideteollisen korkeakoulun Länsi-Suomen muotoiluinstituutti MUOVA.
omaan opetustarjontaan. Kun ulkomaisia opiskelijoita on vähän, jää varsinkin jatkotason kurssien kysyntä vähäiseksi eikä omien kurssien järjestäminen kannata. Parissa kyselyn palauttaneessa korkeakoulussa ulkomaisten opiskelijoiden suomen opetus järjestetään ensisijaisesti ohjaamalla opiskelija yhteistyökorkeakoulun opintotarjonnan pariin. Yhteistyötä ulkomaisille opiskelijoille annettavan suomen kielen opetuksen järjestämisessä tehdään myös muiden organisaatioiden kuin korkeakoulujen kanssa. Yhteensä kahdeksan korkeakoulua (22% vastanneista), 2 yliopistoa ja 6 ammattikorkeakoulua, ilmoitti kyselyssä järjestävänsä opiskelijoilleen tarpeen tullen mahdollisuuksia osallistua korkeakoulusektorin ulkopuolisen organisaation järjestämään opetukseen. Tyypillisesti yhteistyökumppanit ovat paikallisia työväen- tai kansalaisopistoja, mutta yksittäisissä tapauksissa opiskelijoille tarjotaan opetusta myös esim. aikuiskoulutuskeskuksessa tai lukiossa. Korkeakoulusektorin ulkopuolisten tahojen kanssa tehty yhteistyö opetuksessa on leimallisesti kuitenkin muita järjestelyjä täydentävää. Ensisijaisesti opiskelijoille pyritään antamaan opetus joko omassa tai yhteistyökorkeakoulussa. Ainoastaan yksi vastanneista ammattikorkeakouluista järjestää ulkomaisten opiskelijoittensa suomen opetuksen yksinomaan ostamalla opetuksen työväenopistolta. Korkeakoulujen välinen yhteistyö suomi toisena kielenä -opetuksessa on pääasiassa opiskelijoiden vaihtoa korkeakoulu tarjoaa omille opiskelijoilleen mahdollisuuden suorittaa opintoja toisessa korkeakoulussa ja muiden korkeakoulujen opiskelijoille mahdollisuuden osallistua omaan opetukseensa. Muunlaista yhteistyötä korkeakouluissa tehdään kovin vähän, vaikka opetuksen kehittäminen, yhteisten kurssipohjien, verkko- tai itseopiskelumateriaalien sekä alakohtaisen opetusmateriaalin kehittäminen tarjoaisikin luontevan paikan korkeakoulujen väliselle yhteistyölle. Kyselyyn vastanneista korkeakouluista ainoastaan kolme raportoi muunlaisesta yhteistyöstä: pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulut kehittävät yhteistä verkossa järjestettävää ulkomaisten opiskelijoiden perehdytysopintojaksoa, joka sisältää yleistä tietoutta Suomesta ja Suomen koulutusmahdollisuuksista sekä suomen kielen alkeita. Verkkojaksoa tarjotaan ulkomailta saapuville opiskelijoille ja sen voi suorittaa jo ennen Suomeen saapumista. Vaasan yliopistossa on järjestetty paikallisen tutkimus- ja koulutuskeskuksen kanssa ulkomaisille opiskelijoille suunnattu suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa käsittelevä kurssikokonaisuus, jolle osallistui opiskelijoita myös muista alueen korkeakouluista. Kurssi koettiin hyödylliseksi, sillä millään yksittäisellä alueen korkeakoululla ei ole opetustarjonnassaan vastaavanlaista kurssia. Oulun seudun ammattikorkeakoulussa tehdään yhteistyötä paikallisten yritysten ja julkishallinnon laitosten kanssa siten, että osana kielikursseja ulkomaiset opiskelijat tutustuvat paikallisiin yrityksiin ja laitoksiin. 2.3 Opetuksen suuntaaminen tietyn opiskelijaryhmän tarpeisiin Yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorit eroavat toisistaan sen suhteen, mille opiskelijaryhmälle suomi toisena kielenä -opetus on tällä hetkellä pääasiallisesti suunnattu. Suurin osa ammattikorkeakouluista suuntaa opetuksen ensisijaisesti englanninkielisissä ohjelmissa opiskeleville tutkinto-opiskelijoille, suurin osa yliopistoista puolestaan vaihto-opiskelijoille. Erot heijastavat korkeakoulujen jossain määrin erilaisia ulkomaalaisopiskelijaprofiileita. Suomi toisena kielenä -opetus suunnataan ensisijaisesti niille ryhmille, joita korkeakouluissa on määrällisesti eniten. 9
Suomi toisena kielenä -opetus suunnattu ensisijaisesti YO AMK YO+AMK vaihto-opiskelijoille 8 6 14 englanninkielisissä ohjelmissa opiskeleville tutkinto-opiskelijoille 1 13 14 suomenkielisissä ohjelmissa opiskeleville tutkinto-opiskelijoille 5 0 5 kaikille yhtä paljon 3 1 4 Yhteensä 17 20 37 Taulukko 1. Mille opiskelijaryhmälle ulkomaisille opiskelijoille annettava suomen kielen opetus on ensisijaisesti suunnattu (lukumäärä) 2.4 Opetuksen rahoitus Ulkomaisille opiskelijoille annettava suomen kielen opetus rahoitetaan pääosin opetuksesta vastaavan yksikön normaaleista budjettivaroista. Yliopistosektorilla tämä tarkoittaa ensisijaisesti kielikeskuksen, joissakin tapauksissa myös suomen kielen (tai vastaavan) laitoksen budjettivaroja. Lisärahoitusta saatetaan saada jonkin verran myös tiedekuntien tai osastojen budjetista. Ammattikorkeakouluissa kukin koulutusohjelma tai yksikkö vastaa omien ulkomaisten opiskelijoittensa opintojen rahoituksesta. Tyypillisesti myös kansainvälisten asioiden toimisto osallistuu kieliopintojen rahoittamiseen kustantamalla erityisesti vaihto-opiskelijoille tarkoitettuja suomen opintoja Euroopan komissiolta saaduista Erasmus-liikkuvuuden järjestämiseen tarkoitetuista rahoista 8. Muutamassa korkeakoulussa suomi toisena kielenä -opetusta rahoitetaan myös erillisistä hanke- tai projektirahoista. Viidessä yliopistossa järjestetään ennen lukuvuoden alkua kaikkien korkeakoulujen Erasmusvaihto-opiskelijoille suunnattuja intensiivikielikursseja 9, jotka rahoitetaan Euroopan komission tätä tarkoitusta varten erikseen myöntämistä rahoista. Nämä rahoituslähteet muodostavat yleensä kuitenkin vain pienen lisän suomi toisena kielenä -opetuksen kokonaisrahoitukseen. Suomi toisena kielenä -opetustarjonnan rahoituksen suuruus määräytyy korkeakoulun yleisen rahanjaon perusteella, jossa keskeisimpänä perusteena korostetaan korkeakoulusta riippuen joko suoritettuja opintoviikkomääriä tai opiskelijamääriä tai molempia. Tosin monessa korkeakoulussa ei ole käytössä mitään varsinaista mallia, jonka perusteella rahoitus lasketaan, vaan rahoituksesta päätetään opintoja rahoittavan yksikön ja korkeakoulun johdon välisissä neuvotteluissa, jossa tarve arvioidaan ilman tarkkoja mittareita. Moni korkeakoulu korosti myös, että käytännössä kyse on ennemminkin siitä, että opetuksen määrä suhteutetaan käytettävissä oleviin resursseihin kuin siitä, että rahoitus suhteutettaisiin tosiasialliseen tarpeeseen. 10 8 Nk. OM-raha (Organization of mobility) 9 EILC-kurssit (Erasmus Intensive Language Courses), ent. ILPC
3 Suomi toisena kielenä -opetustarjonta 3.1 Ulkomaisilta tutkinto-opiskelijoilta vaadittu suomen kielen lähtötaso Lähtötasovaatimukset ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden kotimaisen kielen taidolle vaihtelevat koulutusaloittain ja -tasoittain. Englanninkielisissä koulutusohjelmissa opiskelijoilta vaaditaan ensisijaisesti riittävä opiskelukielen hallinta, ei suomen tai ruotsin kielen taitoa. Joitakin yksittäisiä poikkeuksia tosin on. Esimerkiksi Stadia-ammattikorkeakoulun englanninkieliseen, pääasiassa maahanmuuttajille suunnattuun hoitotyön ohjelmaan vaaditaan suomen kielen perustaidot ja ohjelmaan hakevien kielitaidon testaamiseksi on korkeakoulussa laadittu oma kielikoe. Tavalliseen suomen- tai ruotsinkieliseen koulutukseen vaaditaan opiskelukielen hallinta, mutta harvassa korkeakoulussa on tarkasti määritelty, mitä riittävä kielitaito tarkoittaa. Yleensä kielitaitoa ei myöskään todenneta testein, vaan se tarkistetaan ennemminkin tapauskohtaisesti. Kyselyssä vain pari yksittäistä korkeakoulua mainitsi osan tiedekunnistaan tai yksiköistään käyttävän kielikoetta testatessaan suomen- tai ruotsinkieliseen koulutukseen pyrkivien ulkomaalaisopiskelijoiden kotimaisen kielen taitoa. Tyypillisempää on kontrolloida kielen hallintaa suomen tai ruotsin kielellä tapahtuvan hakuprosessin avulla. Toisaalta varsinkin yliopistosektorilla otetaan joillakin aloilla tavalliseen suomen- tai ruotsinkieliseen koulutukseen myös kieltä taitamattomia opiskelijoita. Tällöin opiskelija yleensä suorittaa opintonsa erityisjärjestelyin pääasiassa englanninkielisiä kirjoja tenttimällä ja kirjallisilla tehtävillä. Korkeakoulut eivät aktiivisesti ole suunnittelemassa muutoksia ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden suomen tai ruotsin kielen lähtötasovaatimuksiin. 3.2 Tutkintoon pakollisina kuuluvat suomen opinnot Ulkomaiset tutkinto-opiskelijat opiskelevat suomalaisissa korkeakouluissa sekä erillisissä vieraskielisissä yleensä englanninkielisissä koulutusohjelmissa että tavallisessa suomen- tai ruotsinkielisessä koulutuksessa. Vieraskielisten koulutusohjelmien kirjo on laaja ja vain osa niistä johtaa alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon. Ammatillista korkeakoulusektoria perustettaessa ammattikorkeakouluissa panostettiin englanninkielisen opetuksen kehittämiseen. Lähes jokaisesta ammattikorkeakoulusta löytyykin englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia, ja ammattikorkeakoulusektorin ulkomaiset tutkinto-opiskelijat opiskelevat pääsääntöisesti niissä. Yliopistoissa tutkintoon johtavat vieraskieliset koulutusohjelmat ovat toistaiseksi harvinaisempia, vaikka kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtymisen yhteydessä moni yliopisto kehittääkin englanninkielisiä maisteriohjelmia. Yliopistoissa sen sijaan opiskelee runsaasti ulkomaisia opiskelijoita myös suomen- tai ruotsinkielisessä koulutuksessa erilaisin järjestelyin. 11
Se missä määrin Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneelta edellytetään kotimaisen kielen hallintaa, vaihtelee koulutusaloittain ja -tasoittain, jopa yksiköittäin ja laitoksittain. Esimerkiksi lääketieteiden ja hoitoalan koulutukselle on ollut tyypillistä painottaa kotimaisten kielten hallintaa. Samoin suomen taitoa on painotettu myös tiukkoja turvallisuusmääräyskiä sisältävillä aloilla kuten pelastus- tai rakennusalalla. Sen sijaan esimerkiksi informaatioteknologian alalla sekä kaupallisen ja yhteiskuntatieteellisen alan erilaisissa kansainvälisen kaupan ja vuorovaikutuksen ohjelmissa on ollut tapana painottaa ennemminkin kykyä kommunikoida englannin kielellä. Keskeistä kielitaitovaatimusten kannalta on myös se, missä määrin ohjelman tavoitteena on integroida ulkomaisia opiskelijoita suomalaiseen yhteiskuntaan. Yksi tapa korostaa suomen merkitystä on sisällyttää kielen opiskelua tutkintoon pakollisina opintoina. Korkeakouluille suunnattu kysely osoitti, että eri korkeakoulujen ja eri alojen käytännöt sen suhteen, vaaditaanko ulkomaisilta tutkinto-opiskelijoilta tutkintoon pakollisia suomen opintoja vaihtelevat suuresti. Kyselyyn vastanneista ammattikorkeakouluista suurin osa ilmoitti suomen kielen opiskelun olevan pakollista erillisissä englanninkielisissä ohjelmissa. Yliopistoissa sikäli kun englanninkielisiä tutkinto-ohjelmia löytyy suomen opinnot eivät pääsääntöisesti ole pakollinen osa tutkintoa. Ovatko suomen/ruotsin opinnot pakollisia englanninkielisissä ohjelmissa YO AMK YO+AMK Kyllä 4 15 19 Ei 8 1 9 Osassa ohjelmista 2 3 5 Yhteensä 15 19 34 Taulukko 2. Suomen tai ruotsin kielen opintojen pakollisuus englanninkielisissä ohjelmissa opiskeleville (lukumäärä). Niissä englanninkielisissä ohjelmissa, joissa tutkintoon kuuluu pakollisia suomen opintoja, on näiden opintojen laajuus keskimäärin hieman yli neljä opintoviikkoa. Yliopistoissa pakollisten suomen opintojen laajuus on keskimäärin hieman alle neljä opintoviikkoa (keskiarvo 3,6 ov, min 3 ov max 4 ov), ammattikorkeakouluissa hieman yli neljä opintoviikkoa (keskiarvo 4,4 ov, min 1 ov max 12 ov). Suomenkielisessä koulutuksessa tutkintoon pakollisena kuuluvien kotimaisen kielen opintojen suhteen yliopistot ja ammattikorkeakoulut eroavat niin ikään toisistaan: yliopistot vaativat ammattikorkeakouluja yleisemmin ulkomaisilta opiskelijoilta suomen opintoja. Tosin vastausten erilaisuus saattaa osittain johtua siitä, ettei ammattikorkeakouluissa ulkomaisia, suomea taitamattomia opiskelijoita juurikaan opiskele suomenkielisessä koulutuksessa. 12
Ovatko suomen/ruotsin opinnot pakollisia suomen- tai ruotsinkielisissä ohjelmissa YO AMK YO+AMK kyllä 10 7 17 ei 4 10 14 osassa ohjelmista 1 1 2 Yhteensä 15 18 33 Taulukko 3. Suomen tai ruotsin kielen opintojen pakollisuus suomen- tai ruotsinkielisessä koulutuksessa (lukumäärä). Niissä suomenkielisissä ohjelmissa, joissa tutkintoon kuuluu pakollisia suomen opintoja, on näiden opintojen laajuus keskimäärin hieman vajaat viisi (4,8) opintoviikkoa. Yliopistosektorilla suomen opintoja vaaditaan keskimäärin vajaat kuusi (5,8) opintoviikkoa, ammattikorkeakouluissa keskimäärin vajaat neljä (3,8) opintoviikkoa. Eri yksikköjen väliset erot ovat suuret: yliopistoissa pakollisten suomen opintojen määrä on suppeimmillaan yksi opintoviikko ja laajimmillaan 20 opintoviikkoa, ammattikorkeakouluissa pakollisten suomen opintojen määrä vaihtelee yhdestä kymmeneen opintoviikkoon. Yliopistojen tutkintorakenteen muuttaminen kaksiportaiseksi tulee edellyttämään myös tutkintojen sisältöjen ja opintoviikkomitoitusten uudelleen arviointia. Ainakin tutkintoon pakollisina kuuluvien suomi toisena kielenä -opintojen osalta tutkintovaatimukset ovat yliopistoissa vielä auki. Suurimmassa osassa kyselyyn vastanneista yliopistoista muutoksia ei aktiivisesti suunnitella, mutta toisaalta mahdollisuus muutoksiin pidetään auki. Sama pätee myös ammattikorkeakouluihin. Vain kahdessa ammattikorkeakoulussa ollaan lisäämässä ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tutkintoon pakollisena kuuluvien suomen opintojen määrää. Toisessa tapauksessa englanninkieliseen sairaanhoitajakoulutukseen, johon ei aikaisemmin ole sisältynyt pakollista suomen kielen opintojaksoa, sellainen ollaan lisäämässä. Toisessa tapauksessa ammattikorkeakouluun kehitetään uutta englanninkielistä informaatioteknologian koulutusohjelmaa, jonka osaksi suunnitellaan myös pakollisia suomen opintoja. YO AMK YO+AMK Ei 4 6 10 Ei varmaa 10 11 21 Kyllä 0 2 2 Yhteensä 14 19 33 Taulukko 4. Onko korkeakouluissa suunnitteilla muutoksia ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tutkintoon pakollisena kuuluviin suomen tai ruotsin opintoihin (lukumäärä). 13
3.3 Suomen opinnot tutkintoon vapaavalintaisina kuuluvina opintoina Ulkomaisia opiskelijoita voidaan kannustaa kehittämään kielitaitoaan, paitsi vaatimalla kieliopintoja pakollisena osana tutkintoa, myös tarjoamalla opiskelijoille mahdollisuuksia sisällyttää suomen kielen opintoja tutkintoon vapaavalintaisina opintoina. Edellytyksenä on, että tutkinnossa on tilaa vapaavalintaisille kieliopinnoille ja että korkeakoulun opetustarjonta on pakollisia kursseja laajempi. Termi tutkintoon vapaavalintaisina sisällytettävät opinnot voi viitata sekä tutkinnon minimilaajuuteen sisältyviin vapaavalintaisiin opintoihin että normitutkinnon yli meneviin opintoihin. Esimerkiksi monessa ammattikorkeakoulututkinnossa 140 tai 160 opintoviikon laajuiseen tutkintoon sisältyy 10 opintoviikon verran vapaavalintaisia opintoja, jotka voivat sisältää myös kieliopintoja. Toisaalta varsinkin yliopistosektorilla opiskelijat usein suorittavat opintoviikkoja normitutkintoa enemmän, jolloin vapaavalintaisilla opinnoilla voidaan tarkoittaa tutkintoon sisällytettäviä, normitutkinnon ylittäviä opintoja. Tässä raportissa ollaan ennen kaikkea kiinnostuneita siitä, missä määrin ulkomaisten opiskelijoitten on mahdollista sisällyttää suomen opintoja normitutkintoon sisältyviin vapaavalintaisiin opintoihin. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden on mahdollista sisällyttää tutkintoonsa suomen opintoja vapaavalintaisina opintoina lähes kaikissa koulutusohjelmissa oli kyse sitten englanninkielisistä ohjelmista tai suomen- tai ruotsinkielisestä koulutuksesta (taulukko 5). Ainoastaan muutamassa koulutusohjelmassa tai tiedekunnassa sisällyttämismahdollisuutta ei ole. Tutkinnot, joissa sisällyttämismahdollisuutta ei ollut, löytyivät usein tekniseltä ja matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta. Tosin aina näissäkään tapauksissa kyse ei ole siitä, etteikö tutkinnossa olisi tilaa vapaavalintaisille suomen opinnoille. Ongelma on ennemminkin se, ettei kaikissa korkeakouluissa ole tarpeeksi opetustarjontaa, jota voisi käyttää vapaavalintaisiin opintoihin. YO AMK YO+AMK Englaninkieliset ohjelmat Suomen- tai ruotsin-kielinen koulutus Englaninkieliset ohjelmat Suomen- tai ruotsin-kielinen koulutus Englaninkieliset ohjelmat Suomen- tai ruotsin-kielinen koulutus Kyllä 13 14 14 12 27 26 Osassa tiedekunnista / ohjelmista 1 1 2 2 3 3 Ei 2 0 3 4 5 4 Yhteensä 16 15 19 18 35 33 Taulukko 5. Onko ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden mahdollista sisällyttää suomen opintoja tutkintoonsa vapaavalintaisina opintoina (lukumäärä) 14 Osa vastanneista korkeakouluista määritteli myös opintoviikoin, kuinka paljon suomen opintoja on enimmillään mahdollista sisällyttää tutkintoon vapaavalintaisina opintoina. Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden on enimmillään mahdollista sisällyttää tutkintoonsa suomen opintoja
keskimäärin vajaan kuuden (5,9) opintoviikon verran 10. Tässä englanninkielisiä ohjelmia ei ole erotettu suomen- tai ruotsinkielisestä koulutuksesta. Jälleen kerran sisällyttämismahdollisuudet vaihtelevat suuresti eri korkeakoulujen ja alojen välillä; vaihteluväli ulottui yhdestä opintoviikosta 20 opintoviikkoon. Yliopistoissa ulkomaisten opiskelijoitten on enimmillään mahdollista sisällyttää suomen opintoja tutkintoonsa keskimäärin vajaat kahdeksan opintoviikkoa (keskiarvo 7,8 ov, min 1 ov max 20 ov), ammattikorkeakouluissa vajaat viisi opintoviikkoa (keskiarvo 4,7 ov, min 1 ov max 12 ov). Myös mahdolliset muutokset tutkintoon vapaavalintaisina sisällytettävien kieliopintojen määrästä ovat auki suurimmassa osassa korkeakouluista. Muutoksia ei tällä hetkellä aktiivisesti suunnitella, mutta toisaalta niiden mahdollisuutta ei kielletäkään. Neljä ammattikorkeakoulua ilmoitti suunnittelevansa muutoksia siihen, kuinka paljon ulkomaiset tutkinto-opiskelijat voivat sisällyttää tutkintoonsa suomen opintoja, mutta yhdessäkään tapauksessa ei ollut kyse varsinaisesta tutkintomääräysten muuttamisesta, vaan suomen kielen opetuksen kokonaistarjonnan lisäämisestä. YO AMK YO+AMK Ei 5 6 11 Ei varmaa 11 10 21 Kyllä 0 4 4 Yhteensä 16 20 36 Taulukko 6. Onko korkeakouluissa suunnitteilla muutoksia ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tutkintoon vapaavalintaisina sisällytettävien suomen opintojen määrään (lukumäärä) 3.4 Korkeakoulujen suomi toisena kielenä -opetuksen kokonaistarjonta Keskimäärin suomalaisen korkeakoulun suomi toisena kielenä -opetustarjonta on 8 opintoviikon laajuinen. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorien ero tarjonnan kokonaislaajuudessa on kuitenkin suuri: yliopistoissa tarjontaa on keskimäärin 12 opintoviikon, ammattikorkeakouluissa vajaan kuuden opintoviikon verran. Pienimmillään suomi toisena kielenä -opetustarjontaa ei ole kahdessa korkeakoulussa lainkaan, laajimmillaan sitä on 35 opintoviikkoa. Huomion arvoista on kuitenkin, että kolmasosalla kaikista korkeakouluista ja lähes puolella ammattikorkeakouluista suomen kielen kokonaistarjonta on enintään viiden opintoviikon laajuinen. Suurella osalla korkeakouluista tarjonta kattaa siis pelkästään kielen alkeet. 10 Joistakin vastauksista oli mahdotonta erottaa, tarkoitetaanko opintoviikkomäärällä normitutkintoon mahtuvia kieliopintoja vai korkeakoulun suomen kielen kokonaistarjontaa. Varsinkin joidenkin yliopistojen antamat suuret opintoviikkomäärät antavat aiheen epäillä jälkimmäistä. 15
YO AMK YO+AMK 0-5 ov 3 9 12 5-10 ov 6 10 16 11-15 ov 3 1 4 16 ov tai enemmän 4 0 4 Yhteensä 16 20 36 Taulukko 7. Suomi toisena kielenä -opetuksen kokonaistarjonta korkeakouluissa (lukumäärä) Ulkomaisille opiskelijoille annettavan suomen kielen opetuksen tarjonta sisältää tyypillisesti suomen alkeiskurssin (suomea ulkomaalaisille 1) sekä tarjonnan laajuudesta riippuen yhden tai useamman jatkokurssin laajimmillaan aina suomea ulkomaalaisille 6 saakka. Monessa korkeakoulussa alkeisopetus on eriytetty siten, että tavallisen alkeiskurssin rinnalla tarjotaan myös nk. Survival Finnish -kursseja, joissa opitaan suomeksi selviytymisen alkeet. Kurssi on yleensä laajuudeltaan hieman tavallista alkeiskurssia suppeampi ja suunnattu erityisesti niille vaihto-opiskelijoille, jotka eivät aio jatkaa suomen opintoja. Monipuolisimmillaan eri tasoiset suomea ulkomaalaisille -kurssit sisältävät kielioppia, sanavaraston laajentamista, kirjallista ja puheviestintää, luetun ja kuullun ymmärtämistä, suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemusta sekä edistyneillä tasoilla eri tyylilajien hallintaa. Korkeakouluissa, joissa opetustarjonta on laaja, tarjolla on myös erillisiä puhe- ja kirjoitusviestintään, luetun ymmärtämiseen, sanastoon, kielioppiin tai suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin keskittyviä erikoiskursseja. Näitä erikoiskursseja saatetaan tarjota myös ohjattuna itseopiskeluna. Yliopisto- ja ammattikorkeakoulusektorien erilaiset tavoitteet ja tavat organisoida kieltenopetus heijastuvat jossain määrin myös kurssitarjontaan. Ammattikorkeakouluissa, joissa kielen opetus on usein koulutusohjelmien vastuulla, löytyy yliopistoja runsaammin tietyn koulutusalan sanastoon ja viestintään keskittyviä suomen kursseja (esim. suomea sairaanhoitajille). 3.5 Kielitaidon määrittely todistuksessa Korkeakouluilla on erilaisia käytäntöjä määritellä ulkomaisen opiskelijan kielitaito ja ilmoittaa siitä todistuksessa, mikä heikentää esimerkiksi työnantajien mahdollisuutta todentaa ja verrata valmistuneiden suomen kielen taitoa. Tyypillisin tapa määritellä opiskelijan suomen kielessä saavuttama taso on mainita todistuksessa tai siihen liitteenä kuuluvassa opintorekisteriotteessa suoritettujen kurssien nimet, opintoviikkomäärät sekä opiskelijan saamat arvosanat. Muutamassa korkeakoulussa tähän lisätään myös kuvaus suoritettujen kurssien sisällöistä. Suomen kielessä suoritettu opintoviikkomäärä ei kuitenkaan ole sama asia kuin kielitaito. Kolmessa korkeakoulussa todistuksessa määritellään myös opiskelijan kielitaidon yleistaso; näistä kaksi kertoi käyttävänsä määrittelyssä hyväkseen Euroopan Neuvoston taitotasoja. Yhdessäkään korkeakoulussa opiskelijoitten saavuttamaa kielitaitoa ei arvioida erikseen kielen eri osa-alueiden (esim. suullinen kielitaito, kirjallinen kielitaito) osalta. 16
YO AMK YO+AMK Kurssien nimet ja ov-määrät 5 1 6 Kurssien nimet, ov-määrät ja arvosanat 7 16 23 Kurssien nimet, ov-määrät, arvosanat ja sisällön kuvaus 2 0 2 Kurssien nimet, ov-määrät, arvosanat ja opiskelijan yleistaso kielessä (esim. Euroopan Neuvoston taitotasoja hyväksikäyttäen) 2 1 3 Muu tapa 1 0 1 Yhteensä 17 21 35 Taulukko 8. Miten opiskelijan saavuttama taso määritellään todistuksessa (lukumäärä) 17
4 Suomi toisena kielenä -opetuksen käytännön järjestäminen 4.1 Opetushenkilökunta Vain alle puolessa korkeakouluista löytyy opettaja, joka antaa yksinomaan tai pääasiassa suomi toisena kielenä -opetusta. Ratkaisevaa tässä on tietenkin oppilaitoksen koko: lähes kaikista opiskelijamäärältään yli 8000 kokoisista korkeakouluista löytyy suomi toisena kielenä -opetukseen erikoistunut opettaja, alle 4000 opiskelijan kokoisista korkeakouluista ei yhdestäkään. Kyselyyn osallistuneista yliopistoista yli puolessa (59%) on suomi toisena kielenä -opetukseen erikoistunut opettaja, ammattikorkeakouluista alle neljäsosassa (26%). Yksinomaan tai pääasiassa suomi toisena kielenä -opetusta antavia opettajia Korkeakoulun opiskelijamäärä yli 8000 4000-8000 alle 4000 Kyllä 9 6 0 Ei 1 7 13 Yhteensä 10 13 13 Taulukko 9. Yksinomaan tai pääasiassa suomi toisena kielenä -opetusta antavien opettajien yleisyys eri kokoisissa korkeakouluissa (lukumäärä) 18 Tyypillisesti niissä korkeakouluissa, joissa on suomi toisena kielenä -opetukseen erikoistuneita opettajia, opettajien lukumäärä vaihtelee yhden ja kolmen välillä. Enimmillään opettajia on seitsemän. Luvut sisältävät myös esimerkiksi tuntiopettajat, mikäli korkeakoulut ovat vastauksessaan niitä ilmoittaneet. Paria poikkeusta lukuun ottamatta korkeakouluissa ei pidetty pätevien suomi toisena kielenä -opettajien löytämistä erityisen suurena ongelmana (ks. luku 5.1). Opettajien vähyydessä kyse lienee enemmän korkeakoulujen resurssipulasta kuin pätevien opettajien puuttumisesta työmarkkinoilta. Suomi toisena kielenä -opettajien täydennyskoulutustarve vaihtelee suuresti korkeakouluittain eikä kaikissa korkeakouluissa koettu mitään erityistä täydennyskoulutuksen tarvetta edes olevan. Täydennyskoulutustarpeet mikäli niitä todettiin olevan liittyivät yleensä neljään asiaan: Suomen opettajat toivoivat lisäkoulutusta ensinnäkin siihen, kuinka opettaa suomea nimenomaan vieraana kielenä. Toive heijastanee sitä, että monessa korkeakoulussa suomi toisena kielenä -opetusta antavat äidinkielen opettajat. Toiseksi tukea toivottiin monikulttuurisen opetustilanteen hallintaan: opettajat halusivat lisää tietoa erilaisista (oppimis)kulttuureista ja kulttuurien kohtaamisesta. Kolmanneksi opettajat toivovat koulutusta siihen, kuinka käyttää ja yhdistellä opetuksessa erilaisia opetusmenetelmiä ja oppimisympäristöjä. Opettajien on hallittava myös muunlaiset ope-
tustavat kuin perinteinen luokkahuoneessa tapahtuva lähiopetus. Yhtenä konkreettisena kohteena mainittiin verkko-opetuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyvä koulutus sekä uuden tieto- ja viestintäteknologian hyväksikäyttö opetuksessa. Neljänneksi lisäkoulutusta toivottiin myös yleisemmällä tasolla erilaisista kielen opettamisen pedagogisista mahdollisuuksista ja ratkaisuista sekä näihin liittyvistä uusimmista tutkimustuloksista. Näiden lisäksi monessa vastauksessa tuotiin esille tarve järjestää alan opettajille mahdollisuuksia toistensa tapaamiseen ja kokemusten vaihtoon esimerkiksi kurssien ja seminaarien avulla. 4.2 Opetustavat Korkeakoulujen antama suomi toisena kielenä -opetus perustuu vahvasti lähiopetukseen. Yhdessäkään korkeakoulussa opetusta ei toteuteta pelkästään itseopiskeluna tai verkko-opetuksena. Lähiopetuksen osuus koko opetustarjonnasta on myös varsin suuri, keskimäärin 75 prosenttia. Yhdeksän korkeakoulua (2 yliopistoa ja 7 ammattikorkeakoulua) kertoi kyselyssä antavansa suomi toisena kielenä -opetusta pelkästään lähiopetuksena. Taulukkoon 10 on koottu tieto siitä, kuinka yleistä lähiopetuksen, itseopiskelun, verkko-opetuksen tai muiden opetustapojen käyttö on korkeakoulujen suomi toisena kielenä -opetuksessa. Opetustapa Kuinka monessa korkeakoulussa käytetään opetustapaa Opetustavan osuus koko suomi toisena kielenä -opetustarjonnasta, % lkm % keskiarvo min. max. Lähiopetus 33 100 75 40 100 Itseopiskelu 24 73 21 0 50 Verkko-opetus 11 33 2 0 20 Muu opetustapa 5 15 1 0 20 Taulukko 10. Eri opetustapojen yleisyys ja osuus koko opetustarjonnasta Lähiopetuksessa keskimääräinen ryhmäkoko on 20 opiskelijaa, pienimmillään 7 ja suurimmillaan 35 opiskelijaa. Yliopistoissa on keskimäärin suuremmat opetusryhmät kuin ammattikorkeakouluissa. Yliopistoissa ryhmäkoko on keskimääräin 24 opiskelijaa (min 16, max 35), ammattikorkeakouluissa 16 opiskelijaa (min 7, max 30) Itseopiskeluna (opetusvideot, kielistudiot, itsenäisesti suoritettavat etätehtävät, kokonaiset itseopiskelukurssit) tarjotaan noin viidennes korkeakoulujen suomi toisena kielenä -opetustarjonnasta. Tyypillistä on käyttää itseopiskelua lähiopetuksen tukena erilaisten itsenäisti suoritettavien tehtävien muodossa; kokonaisia kursseja ohjattuna itseopiskeluna korkeakoulut tarjoavaa harvemmin. Kokonaiset itseopiskelukurssit toteutetaan käytännössä antamalla opiskelijalle alkutapaamisen jälkeen erilaisia tekstejä, materiaaleja ja tehtäviä, joita sovituin väliajoin käydään läpi ja tarkistetaan ohjaajan kanssa. Ohjattuun itseopiskeluun saattaa kuulua opettajan antaman ohjauksen lisäksi myös opiskelijatutorointia. Ohjattuna itseopiskeluna järjestettävät kurssit ovat tyypillisesti edistyneen tason erikoiskursseja kuten suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemus, sanasto-, teksti- ja kirjoituskursseja. Kurssien sisältöä voidaan muokata tapauskohtaisesti opiskelijan 19
omien mielenkiinnon kohteitten mukaan. Joissakin tapauksissa myös alkeiskursseja järjestetään ohjattuna itseopiskeluna, mikäli opiskelija ei muuten pääse osallistumaan opetukseen. Verkko-opetus ei ole vielä lyönyt itseään läpi korkeakoulujen suomi toisena kielenä -opetuksessa. Yhteensä 11 korkeakoulua (6 yliopistoa ja 5 ammattikorkeakoulua) ilmoitti käyttävänsä verkko-opetusta suomi toisena kielenä -opetuksessaan. Kaiken kaikkiaan verkko-opetus muodostaa kuitenkin vain häviävän pienen osan opetuksen kokonaistarjonnasta, keskimäärin kaksi prosenttia. Parhaimmillaan kaksi yliopistoa ilmoitti tarjoavansa viidenneksen (20%) opetuksestaan verkko-opetuksena. Itseopiskelun ja verkko-opetuksen yleisyyden vertailua tosin hankaloittaa se, että opetustavat menevät osittain päällekkäin. Verkko-opetus toteutuu usein ainakin osittain itseopiskeluna ja itseopiskelumoduulit voivat olla verkkopohjaisia. Myös verkkomateriaalia käytetään tyypillisesti muun opetuksen tukena: osana kurssia opiskelijat tekevät verkkopohjaisia tehtäviä tai ovat vaikkapa sähköisesti yhteydessä muihin suomen opiskelijoihin. Kokonaisia verkkopohjaisia kursseja tarjoaa vain harva korkeakoulu. Itseopiskelukurssien tapaan myös nämä sijoittuvat yleensä edistyneelle tasolle ja keskittyvät johonkin erityisteemaan kuten kirjoittamiseen, tekstinymmärtämiseen tai suomalaiseen kulttuurin tuntemukseen. Muutama korkeakoulu tarjoaa verkkopohjaisena myös jatkotason käytännön tilanteiden kielenkäytön opetusta sekä alkeistason orientoivaa opetusta suomen kieleen ja suomalaiseen kulttuuriin. Lisäksi pari korkeakoulua mainitsi ohjaavansa opiskelijoita myös Internetissä yleisesti saatavilla olevien kurssien pariin esimerkkeinä luetun ymmärtämisen kurssi Ymmärrä suomea! sekä Yleisradion Supisuomea-kurssi. Muina korkeakouluissa käytettyinä opetustapoina tuotiin esille tutustumiskäynnit ja ekskursiot osana kursseja sekä nk. tandem-opetus, jossa suomalainen opiskelija opettaa suomen kieltä sekä maa- ja kulttuuritietoutta ulkomaalaiselle opiskelijalle ja päinvastoin. Joissakin yliopistoissa on käytössä myös opetusassistenttijärjestelmä: suomi toisena kielenä -opettajaksi suuntautuvat opiskelijat toimivat kielitaitokursseilla apuopettajina. Opiskelijoiden itseopiskelumahdollisuuksien sekä verkko-opetuksen kehittämistä pidettiin korkeakouluissa tärkeänä suomi toisena kielenä -opetusta kehitettäessä. Verkko- tai cd-rom - materiaalia toivottiin sekä oheismateriaaliksi ja lähiopetuksen tueksi että kokonaisina kursseina. Materiaalia kaivataan moneen eri tarkoitukseen ja eri tasoille aina alkeista edistyneelle tasolle: luetun ymmärtämiseen kuullun ymmärtämiseen kirjoitustaidon harjoittamiseen alkeisopetukseen ennen Suomeen saapumista kielitaidon ylläpitämiseen opiskelun jälkeen alakohtaisen ammattisanaston ja terminologian harjoitteluun, yleisemminkin sanastoharjoitteluun kielioppiin suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemukseen kurssien tukena esim. opitun kertaamiseen ja testaamiseen. 20
4.3 Lähiopetuksen aikataulutus Ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille annettava suomi toisena kielenä -opetus eivät eroa toisistaan aikataulutuksen suhteen. Molempien opiskelijaryhmien tapauksessa selvästi yleisintä on järjestää opetus tasaisesti läpi lukukauden jatkuvana opetuksena. Käytännössä monessa korkeakoulussa vaihto- ja tutkinto-opiskelijat käyvätkin samoja kielikursseja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa korkeakouluissa käytetään läpi lukukauden aikataulutettua lähiopetusta ja lähes kaikissa tapauksissa kyse on korkeakoulussa yleisimmästä tavasta aikatauluttaa opetus. Vaihto-opiskelijat Järjestely käytössä Järjestely yleisin Tutkinto-opiskelijat Järjestely käytössä Järjestely yleisin lkm % lkm lkm % lkm Läpi lukukauden jatkuva opetus 30 79 25 29 76 27 Intensiivikurssi lukukauden ulkopuolella 21 55 10 19 50 7 Intensiivikurssi lukukauden aikana 7 18 2 3 8 3 Muu järjestely 3 8 2 3 8 1 Taulukko 11. Ulkomaisille vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille annetun suomen opetuksen aikataulutus (mitkä järjestelyt käytössä sekä järjestelyjen yleisyys) Kohtalaisen suosittuja ovat myös lukukauden ulkopuolella järjestettävät intensiivikurssit, joita järjestetään erityisesti vaihto-opiskelijoille. Esimerkiksi Suomeen saapuville Erasmus-vaihto-opiskelijoille suunnattuja, juuri ennen syyslukukauden alkua pidettäviä ja vähintään kolmen viikon mittaisia EILC-kursseja suomen alkeisopetukseen järjestetään Euroopan komission erillisellä rahoituksella viidessä yliopistossa. Taulukon 11 luvut kertovat, että vastaavan tyyppisiä intensiivikursseja järjestetään myös muissa korkeakouluissa. Lukukauden aikana järjestettäviä intensiivikursseja käytetään vain vähän. Osa korkeakouluista mainitsi käyttävänsä myös puoli-intensiivisiä kielikursseja, jolloin opetusta on esim. 6 tuntia viikossa. Ongelmaksi varsinkin läpi lukukauden jatkuvassa opetuksessa koettiin kielituntien meneminen päällekkäin aineopintojen kanssa, jolloin opiskelijat eivät pysty osallistumaan opetukseen (ks. luku 5.1). Erityisesti tätä ongelmaa korostettiin tapauksissa, joissa yhteistyötä kielen opetuksessa tehdään usean tiedekunnan, yksikön tai oppilaitoksen välillä ja opetuksessa on sovitettava yhteen monen yksikön aikataulut. Päällekkäin meno muun opetuksen kanssa lienee myös keskeisin syy sille, miksi lukukauden aikana ei juurikaan järjestetä intensiivikursseja. Joissakin tapauksissa ongelmaksi koettiin myös se, ettei opiskelijoilla ole pitkäjänteisyyttä, jota läpi lukukauden tai -vuoden jatkuva opetus vaatii, ja kurssit jätetään herkästi kesken. Lisäongelmia opetuksen aikataulutukseen tuovat kesken lukukautta saapuvat vaihto-opiskelijat, jotka eivät ehdi opetuksen alkuun, sekä kesken lukukautta lähtevät vaihto-opiskelijat, jotka eivät saa suoritettua kursseja loppuun. 21
4.4 Kieliopinnoista tiedottaminen Opiskelijan omaehtoinen kielen opiskelu edellyttää sitä sinänsä yksinkertaista asiaa, että opiskelijan on saatava tietoa kurssimahdollisuuksista. Tyypillistä on, että suomen kielen opiskelumahdollisuuksista tiedottaminen ulkomaisille opiskelijoille hoidetaan korkeakouluissa usean eri tahon yhteistyönä. Tiedotuskanavat vaihto- ja tutkinto-opiskelijoille eroavat toisistaan jonkin verran. Tutkinto-opiskelijoille tiedottaminen on usein pääasiallisesti yksittäisten ainelaitoksien, koulutusohjelmien tai yksiköitten vastuulla, vaihto-opiskelijoille suunnattuun tiedottamiseen osallistuu myös kansainvälisten asioiden toimisto. Ero heijastanee korkeakouluissa vanhastaan vallitsevaa ajattelutapaa, jonka mukaan opiskelijavaihdon järjestäminen kuuluu korkeakoulujen kansainvälisiin asioihin, ulkomaisten tutkinto-opiskelu puolestaan mielletään osaksi yksiköitten normaalia opetusta. Kansainvälisten asioitten toimisto Kielikeskus tai muu suomen opetusta antava yksikkö Tiedekunta, koulutusala Muut tahot % (lkm) % (lkm) % (lkm) % (lkm) % (lkm) % (lkm) Laitos, yksikkö, koulutus-ohjelma Opinto-toimisto Vaihto-opiskelijoille 84 (31) 32 (12) 35 (13) 11 (4) 3 (1) 6 (2) Tutkinto-opiskelijoille 38 (13) 35 (12) 62 (21) 21 (7) 3 (1) 6 (2) Taulukko 12. Suomen kielen opetustarjonnasta tiedottamiseen osallistuvat tahot (kuinka monessa korkeakoulussa taho osallistuu tiedottamiseen) 22 Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on erilaiset tiedottamisen väylät. Yliopistoissa erillinen kielen opetusta tarjoava yksikkö (kielikeskus tai suomen kielen opetusta antava laitos) osallistuu yleensä opetustarjonnasta tiedottamiseen. Ammattikorkeakouluissa ulkomaisia opiskelijoita vastaanottavan yksikön tai koulutusohjelman tiedottamisvastuu on suurempi ja tutkinto-opiskelijoille tiedottamisen hoitaakin lähes yksinomaan opiskelijoita vastaanottava koulutusohjelma tai yksikkö. Ero heijastaa korkeakoulutyyppien erilaisia tapoja organisoida ulkomaisille opiskelijoille tarjottava kielten opetus. Yleisimmät suomen kielen opetustarjonnasta tiedottamisen tavat ovat Internet, painetut opinto-oppaat sekä ulkomaisille opiskelijoille erikseen järjestettävät orientaatioluennot tai tiedotustilaisuudet. Lisäksi tiedottamisessa käytetään henkilökohtaista neuvontaa kansainvälisten asioiden toimistossa tai opintotoimistoissa, erillisiä tiedotuslehtisiä tai -kirjeitä sekä ilmoittelua ilmoitustaululla. Korkeakoulun hallinnon näkökulmasta tieto opetustarjonnasta välittyy ulkomaisille opiskelijoille kohtalaisen ongelmattomasti (ks. luku 5.1). Vain kaksi ammattikorkeakoulua koki tiedonkulussa olevan suuria ongelmia ja yksi ammattikorkeakoulu kohtalaisen suuria ongelmia. Tämä ei tietenkään vielä kerro siitä, kokevatko myös ulkomaiset opiskelijat saavansa hyvin tietoa kielten opetustarjonnasta.