Asemakaavan muutos / 8. Liuhtarin kaupunginosa, Vanhan Paukun alue, osakortteli 843

Samankaltaiset tiedostot
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) toria ja Torikadun osaa koskeva asemakaavamuutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus

Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan luonnos / Kaupungin lausunto / Ehdotusvaiheen lausunto

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Korttelin 53 asemakaavan muutos / hyväksymisvaihe 358/ /2014

Rantayleiskaavan muutos 54/06.61/2012, 228/ /2014

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Asemakaavan muutos hyvinvointikeskuksen alueella korttelissa 46

MANSIKKANIEMENRANNAN ASEMAKAAVAMUUTOS 204/ /2014

Taajama-alueiden osayleiskaavan muutos 270/ /2014

Asemakaavan muutos ja laajennus / 4. Ritakallion, 7. Ritamäen ja 8. Liuhtarin kaupunginosat / Alanko II kaavahanke. Kaavan vireille tulo ja tavoitteet

Saarenalueen korttelin 513 torialueen asemakaavan muutos / OAS / Luonnos / Ehdotus / Asemakaavan hyväksyminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Kaavoituspalveluissa on valmisteltu luonnos Pihlajaveden osayleiskaavan tarkistamiseksi.

Kankaanpään kaupungin Karhoismajan kylän tilaa Kalliola koskeva ranta-asemakaavaehdotus (Pikku-Mateen ranta-asemakaava 3)

Asemakaavan muutos ja laajennus / 7. Ritamäen kaupunginosa / Ritavuoren koulun alue. Kaavan vireille tulo ja tavoitteet


Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta Kunnanhallitus Kaavoitus- ja rakennuslautakunta

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ (vain sähköisenä)

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Merisalin asemakaavamuutos , Nunnakatu 1b

Lisätietoja: kaavoitusarkkitehti Minna Kulojärvi

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaavan laatijana toimii Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa

KH 173 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto :

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Pykälän tarkastaminen / Kannuksen kaupungin Kuuronkallion

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Päätös: Keskustelun aluksi jäsen Timo Virta jätti esityksen kaavan säi lyt tä mi sek si ennallaan, jonka lautakunta merkitsi tiedokseen.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

Selitys korkeimmalle hallinto-oikeudelle tehtyyn valitukseen koskien Venesjärven osayleiskaavamuutosta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus

Valmistelija / lisätietojen antaja: kaavoituspäällikkö Pertti Kyyhkynen, puh. (09) tai sähköposti

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kaavamuutosalueelta laaditaan ennen ehdotusvaihetta luon to sel vitys.

Kirkonseudun ja Saarenalueen asemakaavan muutos Niskan alueella / OAS / Päivitetty OAS Pyhäjokitalo hankekaava / Luonnos / Ehdotus

Euran keskustan osayleiskaavan laatiminen

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta

Keskushallinnon yleishallintoon on saapunut seuraavat pöytäkirja- ja vi ran hal ti ja pää tös jäl jen nök set:

Kaupunkirakennelautakunta Joensuun Botania Oy:n hakemus asemakaavan muuttamiseksi 3963/ /2019

Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloite harrastustakuusta

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU

Pyhäselkä-Telmonselkä osayleiskaavamuutos tilalla Väärälahti RN:o 13:67 ( )

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Tontinosien myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.

Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Äijälän ranta-asemakaava ja Nimetön-Patarauta-Renko ranta-asemakaavan muutos Äijälän tilan alueella

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Matkakeskuksen asemakaavan muutos (kaava nro 01/010) 289/10.02.

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Liitteenä kokoukseen osallistuville on osallistumis- ja arviointisuunnitelmaehdotus.

Rakennusalueen suunnitteluvaraus Kaustarissa (ns. Tyllin pelto)

Asemakaavan muutos Toivonpuiston (9.) kaupunginosan liikenne-, urheilu- ja puistoalueiden osalle (Safaripuiston jalkapallokenttä)

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Valtuusto aloite valtuutettu Alapere

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2016 1

Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4


Transkriptio:

Kaupunginhallitus 6 02.10.2017 Asemakaavan muutos / 8. Liuhtarin kaupunginosa, Vanhan Paukun alue, osakortteli 843 218/10.02.01.00/2016 Kh 02.10.2017 6 Valmistelija: Kaupungingeodeetti Tapio Moisio, puh. 06 438 4630, 044 438 4630 Kaavan vireille tulo ja tavoitteet Kaupunginhallitus on pannut 4.4.2016 vireille asemakaavan muu toksen koko korttelin 843 osalta Vanhan Paukun alueella. En si vai heessa käsittelyssä olevan korttelin 843 itäosan kaa va muu tok sen ta voittee na on luoda edellytyksiä kerrostaloasumisen laa jen ta mi seen siten, että asumisen toiminnot yh teen sovitetaan Vanhan Paukun kulttuu ri kes kuk sen miljöön ja ta pah tu ma toi min to jen kanssa. Korttelin 843 itäosan kaava-alueen pinta-ala on noin 1,11 ha, joka on kokonaan kau pun gin omistuksessa. Kaavan luonnosvaihe Kaupunginhallitus on 20.6.2016 antanut Lujatalo Oy:lle alustavan ton tin va rauk sen korttelin 843 itäosasta. Kaavoitustyö aloitettiin syksyl lä 2016 koko Vanhan Paukun alueen yleissuunnittelulla ja han ketoi mi ja Lujatalo Oy aloitti oman hankealueessa kerrostaloalueen luon nos suun nit te lun. Yleissuunnitelman luonnosvaihtoehtoja on kä sitel ty puheenjohtajiston työryhmän kokouksissa syyskuun lopulla ja jou lu kuun puolivälissä. Vuoden vaihteen jälkeen korttelin 843 itä osan hankealueen kaavasuunnittelu eteni kaavaluonnosvaiheeseen. Kaava luon nos vai hees sa on käyty keskusteluita hanketoimijan kans sa. Korttelin itäosan asemakaavaluonnos asetettiin osallistumis- ja arvioin ti suun ni tel man sekä muun valmisteluaineiston kanssa nähtäville 17.2.-10.3.2017. Kaavahankkeesta pidettiin yleisötilaisuus nähtävillä olon aikana 24.2.2017. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen kanssa pi det tiin 14.3.2017 työneuvottelu kaavahankkeesta. Kaavaluonnoksesta saatiin lausunnot Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuk sel ta, Museovirastolta, Elenia Oy:ltä, ympäristölautakunnalta, tekni sel tä lautakunnalta ja sivistyslautakunnalta. Mielipiteitä saatiin 2 kpl, jossa toisessa oli allekirjoittajina alueella toimivia tahoja ja toises sa Nurkkakivi ry (selvitys lausunnoista ja mielipiteistä kaa va se lostuk sen sivuilla 21-23). Nähtävillä olon jälkeen pidettiin 5.4.2017 työneuvottelu saadusta pa-

laut tees ta kaupungin rakennusvalvonnan, ympäristötoimen, kult tuu ritoi men ja kiinteistötoimen virkamiesten kanssa. Puheenjohtajiston työ ryh mä käsitteli saatuja palautteita kokouksessaan 10.5.2017, jossa yhteydessä päätettiin vielä teettää tapahtuma-/konserttimelun osal ta lisämelumallinnuksia ennen kaavaehdotuksen nähtäville panoa. Kaavan ehdotusvaihe Kaavaehdotus on laadittu luonnosvaiheessa saadun palautteen, tehty jen lisäselvitysten ja puheenjohtajiston linjausten pohjalta. Asemakaavan muutoksella osoitetaan jo nykyisessä kaavassa olevan 8-kerroksisen kerrostalotontin lisäksi uusi 6-kerroksinen ker rosta lo tont ti, johon on mahdollista sijoittaa joko yksi pitkänomainen kerros ta lo tai kaksi pistekerrostaloa. Asuntojen parkkipaikat sijoittuvat Van han Paukun tien puoleiselle tonttialueelle kahteen tasoon siten, et tä poh ja ta son parkkipaikat toteutetaan osittain manalaisina. Joenran ta-alue on osoitettu puistoalueeksi, jossa kulkee rantapolku. Kaava mää räyk siin on otettu määräyksiä Vanhan Paukun kult tuu ri keskuk sen tapahtumamelulta suojautumiselta, jotka koskevat mm. raken nus ten seinien ja ikkunoiden rakenteita, nukkumatilojen si joit te lua ja par vek kei den lasittamista. Kaavaehdotus on pantu maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mu kai ses ti yleisesti nähtäville 11.7. - 23.8.2017 väliseksi ajaksi se kä tek ni sen keskuksen maankäyttö- ja kiinteistöosastolle että Van han Pau kun Kulttuurikeskuksen kirjaston tiloihin. Kaavaehdotuksesta saatu palaute Muistutukset: Kaavaehdotuksesta ei ole jätetty muistutuksia. Lausunnot: Kaavaehdotuksesta on pyy det ty lausunnot seitsemältä vi ran omai selta (Tekninen lautakunta, Ym pä ris tö lau ta kun ta, Sivistyslautakunta, Ete lä-poh jan maan liitto, Mu seo vi ras to, Etelä-Pohjanmaan maa kunta mu seo ja Ete lä-poh jan maan ELY-keskus) Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa asemakaavan muutos eh do tuk ses ta. Teknisen lautakunnan lausunto, liite Ympäristölautakunta on 29.8.2017 antamassaan lausunnossa kiinnit tä nyt huomiota asemakaavamääräysten mahdolliseen täy den tä mi-

seen maanalaisten pysäköintitilojen rakennusoikeuden, par ve ke lasien ja kaikkien asuinrakennusten ulkovaipan ääneneristävyyden ja puh dis ta mat to man maaperän osalta. Lisäksi tulisi selvittää, miten käy tän nös sä meluvaimennuksen kannaltakin tarpeellisen am pu matun ne lin jatko-osan säilyminen on yhteen sovitettavissa kevyen liiken teen kulkuväylän kanssa. Ympäristölautakunnan lausunto, liite Sivistyslautakunta on 29.8.2017 antamassaan lausunnossa to dennut, että aikaisemmassa lautakunnan 13.3.2017 antamassa lau sunnos sa esille tuomat näkökohdat on otettu huomioon kaa va eh do tukses sa, jonka vuoksi lautakunnalla ei ole enää muuta kom men toi tavaa kaavamuutoksesta. Sivistyslautakunnan lausunto, liite Museovirastolla ei ole huomauttamista kaavaehdotuksesta ar keo logi sen kulttuuriperinnön osalta. Museovirasto tuo esille lau sun nossaan, että rakennetun kulttuuriympäristön ja maiseman osalta lausun non anto on delegoitu Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseolle viras to jen keskinäisen yhteistyösopimuksen mukaisesti. Maa kun ta museo ei ole antanut lausuntoa ko. kaavaehdotuksesta. Museoviraston lausunto, liite Etelä-Pohjanmaan liitto toteaa lausunnossaan, että alueen kaa voi tus mah dol lis taa kaupunkikuvaa täydentävän asuinkerrostalojen ra kenta mi sen. Kulttuurihistoriallisesti arvokas Vanhan Paukun alue tu lee ot taa riittävällä tavalla huomioon suunnittelussa. Maa kun ta kaa van suun nit te lu mää räyk sen mukaan valtakunnallisesti arvokkaisiin kohtei siin vaikuttavissa hankkeissa on pyydettävä museovirastolta ja ym pä ris tö kes kuk sel ta (nykyinen ELY-keskus) lausunto. Etelä-Pohjanmaan liiton lausunto, liite Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että aiemmin luon nos vai hees sa annetun lausunnon ja kaavan laatimisvaiheessa pi de tyn kaavaneuvottelun yhteydessä esille nousseet asiat on pääosin huomioitu asemakaavaehdotuksessa. ELY-keskuksella ei ole huo mau tet ta vaa Vanhan Paukun alueen asemakaavan muu tos eh dotuk ses ta. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausunto, liite Kaavoittajan vastineet lausuntoihin: Teknisen lautakunnan, Sivistyslautakunnan, Museoviraston, Ete lä-

Poh jan maan liiton ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen lau sun noissa ei ole tuotu esille sellaisia seikkoja, jotka antaisiavat aihetta kaava eh do tuk sen muuttamiseen. Ympäristölautakunnan lau sun nos sa on nostettu esille kaavamääräyksiin liittyviä tarkentavia asioita, jot ka on syytä ottaa vähäisinä muutoksina huomioon kaa va eh do tuk ses sa. Kaavaehdotuksen määräyksiä tarkistetaan seuraavilta osin; mää ri tetään par ve ke la si tuk sen ää nen eris tä vyyden vähimmäistaso, sel kiin nyte tään ra ken nus ten ulkovaipan ää neneris tä yy den kaavamää räystä sekä lisäätään kaa va eh do tuk seen puh dis ta mat to man maa pe rän kunnostustarvetta osoit ta va kaa va mer kin tä (pima-aluemerkintä koskee suurimmaksi osaksi purettavan entisen keskusvaraston alla olevaa maaperää). Li säk si rannassa kul ke van kevyen liikenteen väy län oh jeel lis ta linjausta tar kis te taan sen län si pääs sä si ten, että tä mä kevyen liikenteen väylä on mah do lis ta linjata tarvittaessa se kä ampu ma tun ne lin ete lä puo lel ta että sen poh jois puo lel ta. Kaavaehdotukseen tehtävät muutokset kaupungin omistamalla alueel la ovat merkitykseltään vähäisiä, joten ne eivät anna ai het ta kaava eh do tuk sen uudelleen nähtävillä pitoon. Kaupunkisuunnittelujaosto on käsitellyt 5.9.2017 kaavahanketta ja kat so nut, että kaavaehdotus voidaan viedä tarvittavin vähäisin muutok sin kau pun gin hal li tuk sen käsittelyyn. Tarkistettu asemakaavaehdotus, liite Asemakaavaselostus, liite Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 1. hyväksyy asemakaavaehdotukseen tehtävät vähäiset muu tok set, 2. esittää kaupunginvaltuustolle, että asemakaavan muu tos eh do tus koskien 8. Liuhtarin kaupunginosan osakorttelia 843 sekä sii hen liittyviä virkistys-, vesi- ja katualueita hyväksytään ohei sen liitteen mukaisena. Päätös: Kaupunginjohtaja alusti asiaa. Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen keskustelun jälkeen. Lisätietoja: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003, 044 438 4003 ja kaupungingeodeetti Tapio Moisio, puh. 06 438 4630, 044 438 4630