Hyvä hallinto ja valvonta Kari Telaranta Onnettomuuksien ehkäisyn opintopäivät 18.11.2014
OSA 1 PERUSTELUIDEN EXISTENTIA JA ESSENTIA
AOA 9.9.2011 Dnro 2513/4/10 Aluepelastuslaitoksen paloesimiehen viran täytön valmistelu ei ollut asianmukainen, koska puutteellisen dokumentoinnin vuoksi jälkikäteen ei ollut mahdollista arvioida, oliko asiaa kaikkien viran hakijoiden osalta selvitetty tasapuolisesti, syrjimättömästi ja riittävästi. Myöskään viranhaltijapäätöksestä sen puuttuvien perustelujen johdosta ei voitu todeta, perustuiko nimitysharkinta haettavana olevan viran tehtäväalaan ja perustuslaissa säädettyihin yleisiin nimittämisperusteisiin. Päätöksessä ei kerrottu, millä perusteella pelastusjohtaja on päätynyt valintaan eikä viitattu sovellettuihin oikeusohjeisiin.
Hämeenlinnan HAO 14.11.2006 Palotarkastaja oli ylimääräisen palotarkastuksen yhteydessä määrännyt, että parvekkeilla ja alaterasseilla grillaaminen on kielletty Päätöksessä oli viitattu pelastuslain 38 :ään, mutta siinä ei tarkemmin perusteltu annettuja määräyksiä paloturvallisuuden kannalta Päätös oli puutteellisesti perusteltu
Tapaus Kesko ja Suomen Ilotulitus Oy / Hyvinkää Vuonna 2012 kauppakeskus Willan suunnittelun yhteydessä edellytettiin ilotulitevarasto rakennettavaksi, jos aiotaan myydä ilotulitteita Prisma rakensi ilotulitevaraston, K-citymarket ei rakentanut Molemmat tekivät ilmoituksen ilotulitteiden varastoinnista
Samaan aikaan Vantaalla Kauppakeskus Jumbossa ei enää löytynyt ilotulitevarastokontille paikkaa. Halusivat myydä tästä huolimatta ilotulitteita Räjähdeasetuksen perustelumuistion mukaan uudet kontin sijoitusvaatimukset voivat vaikuttaa myös siten, että myyntipistettä ei perusteta sellaiseen paikkaan, jossa kontin sijoitus pihamaalle ei ole mahdollista
Tilanteen arviointi Perustelumuistiossa todettiin myös, että tavoitteena on että tarve varastojen täydennyskuljetuksiin olisi mahdollisimman vähäinen Molemmissa tapauksissa arvioitiin, että riittämätön varastokapasiteetti johtaa tavanomaista useammin tapahtuviin täydennyskuljetuksiin, joten kyseessä on tavanomaista suurempi vaara
Toimenpiteet Molemmissa tapauksissa annettiin päätökset, joissa kiellettiin ilotulitteiden täydennyskuljetukset kauppakeskuksen aukioloaikana Kielto perusteltiin viittauksena pelastuslain 82 :ään (erityiset turvallisuusvaatimukset) Asiakas valitti Helsingin hallinto-oikeuteen päätöstä ei muutettu
Valitukset KHO:een HAO päätös perustuu yksipuolisesti pelastuslaitoksen selvitykseen Päätös loukkaa elinkeinovapautta Päätös on hallinnon oikeusperiaatteiden vastainen (harkintavalta ylitetty) Asiaa ei ole riittävästi selvitetty (potentiaaliset syttymissyyt) Päätöstä ei ole perusteltu Onnettomuuksia ilotulitekaupassa ei ole tapahtunut
Vastine KHO:een Palon syttyminen mahdollista (todennäköisyys 0,8% / a / rakennus) ihmisen toiminta todennäköinen syy ilotulitteita ei ole huomioitu kauppakeskuksen suunnittelussa sammutuslaitteisto ei sammuta ilotulitteiden palo ei noudata standardipalokäyrää Ilotulitteiden menekki suurta asiakasmäärät ja sijainti huomioiden Onnettomuuksia sattunut ulkomailla Siten ei suhteellisuusperiaatteen vastainen
Vastine KHO:een Asiakkaan vaatimus syttymissyiden tarkemmasta selvityksestä ei relevanttia tai mahdollista Ei kohtuuttomasti riko elinkeinovapautta, tavoitteena henkilökohtaisten vapausoikeuksien turvaaminen Luottamuksensuoja ei sovellu säädökset muuttuneet toinen kohteista uusi
Vastine KHO:een Vaikka Helsinki ja LUP eivät ole vastaavaa vaatineet KUP:lla ei ole tiedossa näiden kohteiden ratkaisuun vaikuttaneita seikkoja Lakia on sovellettu sen tarkoituksen mukaisesti onnettomuuksien ehkäisemiseksi Riskienhallinnan kannalta Keskon pyrkimys yhteismitallistaa myymälät ei ole perusteltua
KHO:n ratkaisu 12.8.2014 Kyse on elinkeinovapauden rajoittamisesta, josta on säädetty lailla. Kemikaaliturvallisuuslain 63.1 :n mukaan voidaan antaa tarvittavia ehtoja, joilla samalla rajoitetaan myyntiä Ehtojen tulee olla perusteltuja turvallisuuden kannalta ja oikeassa suhteessa tavoitteisiin
KHO:n ratkaisu Palotarkastajan päätös on perustunut onnettomuusriskiin ja onnettomuudesta aiheutuvan vaaran arvioon. Täydennysten ollessa jatkuvia myös onnettomuuden todennäköisyys voi kasvaa. Seuraukset voisivat olla erittäin vakavia.
KHO:n ratkaisu Onnettomuuden seurausten vakavuus huomioiden on voitu kieltää täydennyskuljetuksen aukioloaikoina. Olosuhteet huomioiden tavoitetta ei voitu muilla keinoin saavuttaa. Valittaja ei ole esittänyt riskien arviota tai muuta selvitystä, jonka perusteella tulisi arvioida toisin.
KHO:n ratkaisu Palotarkastajan päätöstä ei ole perusteltu asianmukaisesti. Kokonaisuus huomioon ottaen päätöstä ei kuitenkaan kumota yksinomaan tämän seikan vuoksi. Hallinto-oikeuden lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Päätös? Perusteleminen? Palotarkastuksissa perinteenä on ollut kirjata pöytäkirjoihin vaatimus, ja sen perään viittaus lakiin Näiden välinen yhteys jää usein epäselväksi Näin oli tässäkin tapauksessa menetelty Onko laatimiemme asiakirjojen sisällön merkitys vaikuttavuudelle aliarvioitu?
Perusteleminen Perusteluiden saaminen on subjektiivinen oikeus PL 2.3 Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia PL 21.1 Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä PL 21.2 Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla HL 45 päätös on perusteltava, ja siinä on ilmoitettava asian ratkaisuun vaikuttaneet seikat
Oikeudellinen harkinta sovellettavien normien valinta ja niiden sisällön määrittäminen normipremissien asettaminen konkreettisten tosiseikkojen valinta faktapremissien asettaminen edellyttää riittävää selvitystä asiassa normien ja faktojen välisen vastaavuuden toteamista tarkoittava oikeudellinen päättely (subsumptio) johtopäätöksen tekeminen
Hallituksen esitys hallintolaiksi Perustelut keskeisiä oikeusturvan kannalta Asianosaisen on saatava tietää, mitkä seikat ovat johtaneet ratkaisun tekemiseen Riittävät perustelut antavat edellytyksiä harkita muutoksenhaun tarvetta Perusteluilla on merkitystä viranomaistoimintaa kohtaan tunnetun yleisen luottamuksen kannalta
OSA 2 KUULLUKSI TULEMINEN ON PERUSOIKEUS
Hämeenlinnan HAO 7.4.2010 Palotarkastuksessa oli annettu korjausmääräyksiä Tarkastuksesta oli ilmoitettu toiminnanharjoittajalle, mutta ei kiinteistön omistajalle Oli asetettu velvoitteita, jotka koskivat myös kiinteistön omistajaa Yhtiötä ei kuultu eikä päätöstä annettu yhtiölle tiedoksi Yhtiö oli asianosainen ja asian käsittelyssä oli sattunut menettelyvirhe
Itä-Suomen HAO 7.5.2014 Pelastuslaitos oli suorittanut palotarkastuksen ratapihalla Tarkastuksen yhteydessä oli annettu määräyksiä Määräyksiä annettiin liikennevirastolle ja VR:lle Pelastuslaitoksen pöytäkirjasta ilmenee, että asiakasta on kuultu ennen korjausmääräyksen antamista
Itä-Suomen HAO 7.5.2014 Asiakirjoissa ei ole tarkempaa selvitystä kuulemisen sisällöstä tai toimittamisen tavasta Pelastuslaitos totesi, että asianosaisia on kuultu suullisesti palotarkastuksessa HAO totesi, että VR-Yhtymä Oy:lle ja liikennevirastolle ei ollut varattu mahdollisuutta tulla kuulluksi Asian käsittelyssä oli tapahtunut menettelyvirhe päätös kumottiin
Kouvolan HAO 5.12.2008 Pelastuslaitos oli antanut Ratahallintokeskukselle määräyksen asianosaista kuulematta. Kuulemisena ei voitu pitää sitä, että Ratahallintokeskuksen edustaja oli ollut läsnä tarkastuksella. Pelastuslaitos ei myöskään ollut väittänyt, että kuulematta jättäminen johtuisi HL 34.2 :ssä mainitusta syystä.
Kuulluksi tuleminen Kuulluksi tuleminen on subjektiivinen oikeus PL 21.2 Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla Asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun (HL 34.1 )
Kuuleminen? Eikö riitä, että asiakas kuulee meitä? Hallinnossa lähtökohtana kirjallinen kuuleminen (HL:n esityöt, HL 36 ) Suullinen kuuleminen mahdollista asianosaisen pyynnöstä (HL 37 ) Suullinen kuuleminen edellyttää, että läsnäolijalla on asianosaisen puhevalta Näin ei useinkaan ole, esimerkiksi isännöitsijällä ei ole vuokralaisen puhevaltaa Poikkeus kuulemisesta: HL 34.2
OSA 3 PÄÄTÖKSEN TIEDOKSIANTO
Hallintolaki 54 Viranomaisen on annettava tekemänsä päätös viipymättä tiedoksi asianosaiselle ja muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea siihen oikaisua tai muutosta valittamalla
Hallintolaki 60 Tiedoksianto on toimitettava postitse saantitodistusta vastaan, jos se koskee velvoittavaa päätöstä, jonka tiedoksisaannista alkaa kulua muutoksenhakuaika tai muu vastaanottajan oikeuteen vaikuttava määräaika. Velvoittavia päätöksiä ovat kaikki sellaiset päätökset, joissa asetetaan jokin toiminnallinen velvoite. Tällainen voi olla maksuvelvoite tai esimerkiksi velvoite poistaa jokin rakennus. (HE 72/2002 vp) Jos palotarkastuspöytäkirja sisältää korjausmääräyksiä, se on toimitettava todisteellisesti
Hämeenlinnan HAO 14.11.2006 Palotarkastuspöytäkirja oli toimitettu yhtiön edustajalle faksilla Hallintolain mukaan asianosaista velvoittava päätös on saatettava asianosaisen tietoon todistettavasti. Tämä tarkoittaa lähinnä saantitodistusmenettelyä tai haastetiedoksiantoa. Muun muassa valitusaika alkaa kulua yleensä päätöksen tiedoksiannosta. Kiireellisessä tapauksessa päätös voidaan joissakin tapauksissa lähettää asianosaiselle myös faksilla, mutta tämän lisäksi on lähetettävä myös todisteellinen tiedoksianto.
OSA 4 JÄLKIVALVONTA OSA VIRKATEHTÄVIÄ
Miksi jälkivalvontaa? Pelastuslaki 78.1 Pelastuslaitoksen on alueellaan valvottava 2 ja 3 luvun säännösten noudattamista. Pelastuslaki 79.1 toinen lause Valvonnan on perustuttava riskien arviointiin, ja sen tulee olla laadukasta, säännöllistä ja tehokasta. Onko veronmaksajalla oikeus odottaa muutakin kuin vikalistoja?
Miksi jälkivalvontaa? Kohteissa käydään aiempaa harvemmin Toimenpiteiden toteuttaminen ei saa jäädä pelkästään kohteen oman tahdon varaan Perusoikeuksien turvaamisvelvoite Hallinnon lainalaisuusperiaate Yhdenvertaisuus Luottamuksensuoja Kukaan ei saa hyötyä tekemästään vääryydestä Viranomaistoiminnan uskottavuus Virkavelvollisuus
Jämsän käräjäoikeus 17.1.1998 Hotellin palotarkastuksessa edellytettiin mm., että osastoivat ovet kunnostettava, pidettävä kiinni ja palovaroittimet tuli asentaa Puutteiden korjausta ei valvottu, määräaikaa ei annettu Syttyi tulipalo, joka johti yhden henkilön kuolemaan ja useisiin loukkaantumisiin
Jämsän käräjäoikeuden tuomio Tarkastuksen toimittanut viranhaltija tuomittiin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja palo ja pelastussäännösten rikkomisesta Päätöstä perusteltiin mm. sillä, että puutteiden korjauksen valvonta oli laiminlyöty Hotellissa paloturvallisuudelle tuli käräjäoikeuden mukaan asettaa korkeat laatuvaatimukset
Tapaus 1 teollisuushalli Palotarkastus 2007 Savunpoistoluukut on huollettava vuosittain Savunpoisto opastettava Laadittava savunpoiston laukaisukaavio Palotarkastus 2008 kuten edellinen Palotarkastus 2009 kuten edellinen Palotarkastus 2013 kuten edellinen
Tapaus 1:n tulipalo 2014 Maalaamossa tupakoitu, josta seurasi tulipalo Savunpoistoa ei ollut opastettu, kukaan ei osannut käyttää savunpoistoa Savu levisi rakennukseen, aiheutti vahinkoja ja vaikeutti pelastustöitä Valvonnan vaikuttavuus?
Tapaus 2 automyymälä/-korjaamo Palotarkastus 2012 Kohteen ilmanvaihtokanavat- ja laitteistot on puhdistettava erikseen mainittu ruiskumaalaamo Tulitöiden osalta arvioitava tulitöihin liittyvät riskit ja suunniteltava toimenpiteet ennalta ehkäisemiseksi pelastussuunnitelmassa 2013 ruiskumaalaamon purkutyöt käynnistyivät
Tapaus 2:n tulipalo 2013 Sprinkleri purettu osittain Ei tulityösuunnitelmaa, ei tulityölupaa Maalaamon ilmanvaihtokanavissa paljon helposti syttyvää maalipölyä Ilmanvaihtokanavia purettiin rälläkällä Palo syttyi Valvonnan vaikuttavuus?
Hallintopakkoa käytettävä tarvittaessa OKV/307/1/2012 Viranomaisen laiminlyönti voi syntyä tilanteessa, jossa ei ryhdytä käyttämään pakkokeinoja tilanteen korjaamiseksi OTKES Y2013-02 Tulisi määritellä kriteerit, joiden perusteella ja mukaisesti ryhdytään viiveettä käyttämään pakkokeinoja lievempien keinojen sijaan
JOHTOPÄÄTÖKSET
Kuuleminen ennen asian ratkaisua Asian ratkaiseminen lopullisesti jo palotarkastuksen yhteydessä ei edusta hyvää hallintoa Asianosaiselle tulee varata aikaa mielipiteiden esittämiseen Tarkastuksella läsnä olevilla henkilöillä ei usein puhevaltaa Riittävällä kuulemisella varmistetaan, että kaikki tieto on käytettävissä ennen ratkaisua (selvittämisvelvollisuus) Kirjallinen kuuleminen vasta, jos harkitaan tehosteellista velvoitetta asettaa asiakkaat eriarvoiseen asemaan
Perusteleminen Palotarkastuspöytäkirjojen laatua syytä parantaa Määräys, jonka perässä on ilmoitettu asiaan löyhästi liittyvä lainkohta ei ole asianosaisen kannalta loogista Loogiseksi saaminen edellyttää tietoja, joita asianosaisella ei ehkä ole
Tiedoksianto Korjausmääräyksiä sisältävien palotarkastuspöytäkirjojen toimittaminen tavanomaisena kirjeenä, faksilla tai sähköpostitse on hallintolain tiedoksiantoa koskevien säännösten vastaista
MITEN TOIMINTA LAINMUKAISEKSI?
Esittämäni toimintamallin lähtökohdat Miten saavutetaan yksittäisellä toimenpiteellä mahdollisimman suuri vaikuttavuus? Miten valvonnasta saadaan mahdollisimman tehokasta resurssit huomioiden? Miten silti turvataan asianosaisten oikeudet? Miten valvonnassa saatua tietoa voidaan hyödyntää?
Mitä uutta nykyiseen malliin? Kun puute ensimmäisen kerran havaitaan, ei anneta määräystä vaan kehotus (pöytäkirjassa). Kehotuksen tai kehotuksia sisältävää pöytäkirjaa ei lähetetä saantitodistuksella, eikä siihen liitetä valitusosoitusta (asiaa ei ole lopullisesti ratkaistu) Asianosainen voi lausua mielipiteensä kehotuksista (kuuleminen) Varaudutaan siihen, että puutteita ei korjata hallintopakko ilman uutta kuulemista
Hallintomenettely valvonta-asioissa Valvonta-asian vireille tuleminen Asianosaisten tunnistaminen Alustava selvittäminen (palotarkastus) Johtopäätökset alustavan selvityksen perusteella (kehotus ei valitusosoitusta) Kirjallinen kuuleminen ja mahdollisuus lisäselvityksen antamiselle Ratkaisuharkinta Lopullinen valituskelpoinen ratkaisu (päätös, jälkipalotarkastuspöytäkirja)
Kehotus Selityspyyntö, jonka ohessa annetaan viranomaisen senhetkinen käsitys kuinka asiassa tulisi menetellä Asianosaisella mahdollisuus tulla kuulluksi kirjallisesti Jos vastinetta ei anneta määräaikaan mennessä, asia voidaan ratkaista kehotuksessa esitetyllä tavalla Kehotus on lievimmän haitan periaatteen mukainen toimenpide
Kehotus Kehotuksen sisältävä palotarkastuspöytäkirja ei ole lopullinen valvonta-asian ratkaisu Asianosaisilla on mahdollisuus esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja, kiistää velvoitteen olemassaolo jne. Lopullisessa päätöksessä otettava kantaa esitettyyn selvitykseen Yleensä yksinkertaisissa tapauksissa puutteet korjataan kehotuksesta Kehotusta ei tarvitse toimittaa saantitodistuksella Sisältäessään maininnan hallintopakon käyttömahdollisuudesta uutta kuulemista ei tarvita mikäli päädytään hallintopakkoon
Pelastuslain 81 :n tulkinnasta Pelastuslaki edellyttää, että jos puutteita havaitaan, on annettava korjausmääräys Tätä ennen lakisääteinen asian selvittäminen ja asianosaisten kuuleminen Lain valvontatehtävä-käsite voidaan ymmärtää valvontaa koskevana asiana, ei yksittäisenä valvontakäyntinä Mikäli asiakas kehotuksen johdosta osoittaa, että täyttää lakisääteiset velvoitteensa, korjausmääräystä ei tarvita (puutetta ei enää ole)
Jälkikäteinen reklamointi? Olisiko sellainen toimintamalli kehotusta parempi, jossa annetaan korjausmääräys, mutta tarjotaan mahdollisuutta reklamoida pelastuslaitokselle esim. 2 vk kuluessa? Ei päädytty työn johtopäätöksissä esittämään tällaista ratkaisua Kysymys ennakollisten oikeussuojakeinojen käyttämisestä
Jälkikäteinen reklamointi Ongelmat Asia on selvitettävä ennen ratkaisun tekemistä, ei vasta jälkikäteen Asiakasta on kuultava ennen ratkaisun tekemistä, ei vasta jälkikäteen Kun annetaan valitusosoitus, viranomainen on päätynyt lopulliseen asiaratkaisuun - kuullut asiakasta, ja hankkinut tarpeelliset selvitykset Mikäli valitusosoitusta ei anneta, kyseessä ei voi olla korjausmääräys (korjauskehotus kylläkin)
Reklamointiaika ei tekisi päätöksestä laillista Kuulematta jättäminen tai selvityksen hankkimatta jättäminen on menettelyvirhe Päätöksen poistaminen on mahdollista prosessuaalisena kanteluna 6 kk:n ajan (HLL 59 ) Päätöksen purkaminen on mahdollista viiden vuoden ajan (HLL 64 )
Kehotusta käyttävät viranomaiset Työsuojeluviranomainen Kunnalliset viranomaiset: rakennusvalvonta, ympäristönsuojelu, terveysvalvonta jne. Pelastusviranomainen (erheet (96 ), hallintopakko) Oikeuskirjallisuudessa ja lainkäytössä tunnustettu kuuluvaksi viranomaisen keinovalikoimaan
Korjausmääräys on hallintopakko Viranomaisen tulisi valita lievin keino, jolla saavutetaan asetettu tavoite (suhteellisuusperiaate, lievimmän haitan periaate) Sinänsä päätös, jolla asianosaiselle asetetaan velvoite noudattaa laista johtuvia velvollisuuksiaan, voi sisältää hallintolainkäyttölain 5 :n 1 momentissa tarkoitetun valituskelpoisen ratkaisun, vaikka siihen ei olekaan liitetty uhkasakkolaissa tarkoitettua tehostetta. Tällainen päävelvoite ilman tehostettakin merkitsee hallintopakon käyttämistä (KHO 2010:36)
Tosiasiallinen hallintotoiminta Välitön pakottaminen Toimenpiteet voidaan suorittaa välittömästi palotarkastuksen yhteydessä. Tällöin suoritetaan ja maininta kertoelmassa C-porrashuoneen palo-ovi havaittiin teljetyksi auki. Kiila poistettiin, jatkossa huolehdittava että ovi sulkeutuu ja salpautuu itsestään. Em. Kaltaisesta tapauksesta puute korjattu jo tarkastuksella -> ei valituskelpoinen päätös
Välitön pakottaminen Tosiasiallista hallintotoimintaa, ei mahdollisuutta valittaa. Toimenpiteet suoritetaan välittömästi. Toiminnan keskeyttäminen, kunnes asiassa on tehty kirjallinen ratkaisu (kirjallisesta valitusoikeus). Tyytymätön asiakas voi tehdä kantelun (neuvonta oikeussuojakeinoista)
Asia kiireellinen Kuuleminen saattaa vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen tai kuulemisesta aiheutuva asian käsittelyn viivästyminen aiheuttaa huomattavaa haittaa ihmisten terveydelle, yleiselle turvallisuudelle taikka ympäristölle (HL 32.2 4k) Annetaan suoraan määräys asianosaista kuulematta Voidaan tehostaa uhkasakolla Valitusosoitus liitetään
Seuranta Lähtökohtana vir.om. ja asiakkaan välinen hyvä yhteistyö Lisäaikaa voi pyytää ja sitä voi myös saada Vaihtoehtoja voi esittää Mikäli puutteita ei korjata -> hallintopakko (korjausmääräys) Tehostetaan pääsääntöisesti aina sakon uhalla
Seuranta Varauduttu yksityiskohtaisin toimintaohjein prosessin viemiseksi alusta loppuun Tarvittaessa sakko määrätään maksettavaksi ja tehostetaan uudella Asiakkaan näkemystä kuunnellaan ja saadut selitykset / selvitykset huomioidaan ja niihin otetaan kantaa Kirjaukset valvontarekisteriin
Seuranta Jälkivalvonnan yhteydessä asia saa lopullisen asiaratkaisun joko annetaan korjausmääräys tai hyväksytään asianosaisen selvitys Mikäli korjausmääräys annetaan palotarkastuksen yhteydessä, jälkivalvonta edellyttää joka tapauksessa vastausta asiakkaalle (tai jopa uuden valvonta-asian kirjaamista) Kyse siis siitä, missä vaiheessa valitusosoitus annetaan, ei ylimääräisestä työstä
Kirjaamisen hyödyt Voidaan seurata Toimenpiteitä edellyttävien havaintojen ja palotarkastusten määrää Minkä tyyppisiä puutteita havaitaan Onko tietyissä kohdetyypeissä tyypillisiä puutteita onko vaihtoehtoisia keinoja vaikuttaa? Saadaan kaikki asiassa kertynyt aineisto valvontarekisteriin mahdollista myöhempää tarvetta varten
Lukuja 1.4.-30.9 / KUP Yleisiä palotarkastuksia 726 kpl Kehotus annettu 156 kpl (21,5 % tarkastuksista) Jälkivalvonta suoritettu 77 kpl (50,6 % kehotuksista) Velvoittavia määräyksiä annettu 7 kpl (4,5 % kehotuksista) Uhkasakkoja määrätty maksuun 0 kpl.
muut määrittelemättömät puutteet muun lain perusteella määräytyvä velvoite räjähdyskelpoiset ilmaseokset kemikaaliturvallisuus palovaroittimet pelastustiet pelastustoiminnan helpottaminen, opasteet, ohjeet nuohous, ilmanvaihtolaitteiden huolto helposti syttyvän tai muun materiaalin varastointi väestönsuojan kunnossapito N=156 laitteiden kunnossapito (pl. väestönsuojat) pelastussuunnitelma omatoiminen varautuminen syttymislähteet palo-osastointi uloskäytävien merkitseminen ja valaiseminen uloskäytävien esteettömyys ja käytettävyys alkusammutuskalusto 0 10 20 30 40 50 60 70
KIITOKSET KUULIJOILLE Koko työ ladattavissa täältä: http://urn.fi/urn:nbn:fi:amk-201404154338