Kuukausiposti Huhtikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen. Huhtikuussa teemana oli Ylösnousemuksen, Uusiutumisen, Ikuisen elämän ja Henkisen heräämisen kuukausi. Tähän teemaan yhdistyen käsittelemme uutiskirjeissä mm. Sielun Pimeää Yötä, Sydämen avautumista ja Akatemiassa lähdemme tutkimaan vihkimyksiä seuraavien viiden postin ajaksi. Sain vastaanottaa aivan kuukauden alussa mielenkiintoista uutta tietoa vihkimyksistä, joista uskon olevan itselleni paljon hyötyä tässä vaiheessa omaa polkua. Tunnen sydämen kutsun jakaa kanavoimani asiat myös Sinulle, jos vaikka löydät niistä samanlaista sydämeen resonoivaa asiaa, mitä itse löysin. Kuka haluaa tulla mukaan, voi ilmoittautua Akatemiaan vielä tämän alkavan viikon ajan ja saa tietysti sitten alkuvuoden postit ja loppuvuoden opinnot itselleen. Yhdistyksen jäsenille Akatemiamaksu on 60 eur/vuosi. Vihkimysteemaan kuuluu tällä kertaa ajan rajoituksista luopumisen käsitteen. Ajan rajoituksista luopuminen liittyy sydäntietoisuuden laajenemiseen. Mielestäni sydämen kehittyminen on tärkeä osa vihkimyksiä ja siksi käsittelemme huhtikuussa myös viikottaisissa uutiskirjeissä sydämen avautumisen teemaa. Katsotaan, mitä kaikkea kuukausi tuo eteemme. Henkisen heräämisen kuukausi tuntuu jo heti alkumetreillä voimakkaana lisääntyvänä valona ja mieleen tulee, että varmasti kesän mittaan meillä on luvassa melkoisen korkeat värähtelyt. Tuntuu siltä, kuin koko planeetta olisi liukumassa nyt suureen ja korkeampaan ulottuvuuteen ja se tuntuu erityisesti henkisten ihmisten sielurakenteessa, vauhdittaa avautumisen prosesseja ja herättää yhä enemmän uinuvia ihmisiä havaitsemaan henkimaailmaa jokapäiväisessä elämässä. Henget tuntuvat olevan todella lähellä meitä, joten tästä onkin hyvä lähteä tarkastelemaan alkanutta kuukautta kuukalenterin puolesta!
Valon Alkemia, Valkoista Magiaa Toimi näin: Lue lause ja sitten suljet silmäsi ja otat vastaan hiljaisuudessa ~sydämesi kautta, enkeleittesi välityksellä ~ hoidon, joka viesiin sisältyy! Huhtikuun Valon alkemian lause: Inkarnaatiomme täällä elämien ketjussa on kuin yksi päivä viikossa. Niinkuin kahden päivän välissä on yö ja yöllinen uni, on kahden elämän välissä kuolema ja matka sielun tasoilla henkimaailmassa. Uni ja kuolema ovat olemukseltaan hyvin samanlaisia. Kuten muistamme eilisen päivän tai suunnittelemme tulevaa, niin meidän tulisi suhtautua muihin elämiimme. Pohdintaa: Tämä lause liittyy läheisesti vihkimysteemaan, jota sain vastaanottaa kuukauden alussa. Mitä korkeammalle nousemme, sen laajempia vastaavia rakenteita pystymme havaitsemaan. On tärkeää muistaa välillä irrottaa itsensä arkisesta näkökulmasta ihmisyyden harhan keskeltä ja siirtyä tarkastelemaan tätä matkaa Sielun näkökulmasta. Se kypsyttää sydäntä hiljalleen erottamaan maalliset asiat ikuisista asioista ja saamme syvän ymmärryksen siitä, mihin suuntaan meidän kannattaa työskennellä. Tällainen näkökulma auttaa kohtaamaan arjen ja maailman haasteet aivan uudelta tasolta. Se sisältää laajemman tietoisuuden ja asettaa elämässä tapahtuvat asiat levollisempaan mittakaavaan. Saatamme huomata, että meidän ei tarvitsekaan samastua niin paljon kipeisiin asioihin, joita kohtaamme elämässä. Kun elämme vain tätä elämää, emmekä muista, että olimme olemassa aikaisemmin ja tulemme olemaan vielä joskus tämän jälkeenkin, olemme vankeina kuin laatikon sisällä ja maailma voi tuntua erittäin ahdistavalta. Sillä hetkellä, kun sydäntietoisuus vapautuu muistamaan, tuntemaan ja ymmärtämään sielullista suurempaa polkua, maailman paineet helpottavat. Saamme kyvyn ymmärtää, miten ohimeneviä lopulta ovat monet maailmamme haasteet, joista puhutaan kovasti ihmisten keskuudessa ja ahdistutaan ja menetetään yönunetkin. Minulle tuli tässä muutama päivä sitten henkimaailmasta valon olento muistuttamaan omasta ikuisesta olemuksestani. He puhuivat tämänhetkisen maailman tilanteesta ja kun kysyin, että mitä ihmettä minä olen täällä tekemässä tässä hetkessä ja miksi valotyöntekijät ovat olemassa, jos maailman tilanne on se, mikä se on? Valo-olento sanoi, että meidät on sieluina kylvetty tänne kuin siemenet multaan ja nyt elämme sitä aikaa, kun siemenet alkavat itää. Itäminen on sielullinen tapahtuma ja se ei tapahdu välttämättä kaikille siemenille, mutta kaikki taimet tullaan siirtämään uusille tasoille. Että se itäminen on välttämätöntä, jotta meidät voidaan siirtää uusille valon tasoille henkimaailmassa. Ja siksi olemme tulleet tänne haastavaan aikaan elämään ja näkemään kaikkea hämmennystä, mitä maailmalla nyt on. Mutta valotyöntekijöinä emme ole välttämättä oman itämisemme puolesta täällä, vaan se on saattanut tapahtua jo joskus kauan aikaa sitten jossakin muualla. Ja nyt oletkin kuin puutarhuri hoivaamassa kasvimaata, jossa on tuhansia, miljoonia, miljardeja siemeniä kylvettynä ja meidän tehtävämme on vahvistaa taimiston kasvua. Siksi olemme täällä ja tämä aika kaikkine sekavuuksineen on juuri oikeanlainen sillä se kypsyttää sydämen syvimpiä olemuspuolia. Kaikki hulluus ympärillämme auttaa sielua havahtumaan.
Shamanistinen Kuukalenteri Tämä kuukalenteri on kerätty keskustelemalla Äiti-Kuun, maan, tähtien ja auringon energian kanssa sekä peilaamalla saatua tietoa olemassaolevaan tietoon kuunkierrosta ja sen vaiheista. Kuuntele tietoa sydämessäsi. Kuukalenterissa tärkeänä asiana tarkkaillaan kuun vaiheita, jotka vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia henkisiä prosesseja on menossa. Kuun ratataso tarkoittaa sitä, kuinka korkealla kuu näkyy taivaalla ja myös missä horoskooppimerkissä se sijaitsee astrologisella kartalla. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista horoskooppien tutkimista tai astrologiaa, vaan kuuntelen kuun liikkeitä kirjoittaessani kirjettä Sinulle ja otan vastaan henkimaailman näkyjä tulevalle kuukaudelle. Välttämättä kaikkia kuun kierron vaiheita ei huomioida sillä kuuntelen nyt henkimaailman antamia teemoja ja keskustelen planeettojen sisäisen tietoisuuden kanssa. Huhtkikuun parannukset ja hoidot: Huhtikuussa Äiti-maa matkustaa syvälle valon maailmaan ja sieltä virtaa meille olemukseltaan lämmintä ja syleilevää Universaalia Rakkautta. Olet varmaan lukenut monista kanavoinneista, että Äiti-maan sisäinen tietoisuus on aktivoitunut jälleen uusille tasoille kuluneen kuukauden aikana ja se näkyy mm. siinä, että tänne inkarnoituneet sielut voivat ottaa vastaan entistä syvempää tietoisuutta tulevina kuukausina. Huhtikuun hoidoissa keskitymme erityisesti sielun valon herättämiseen ja sydämen elävöittämiseen voimakkaissa uuden ajan energioissa. Joka viikon keskiviikko kaukohoitoa klo 21 alkaen Viikko 15 täyden kuun aikaa, solar pleksus ja kakkos chakra puhdistuvat Viikko 16 intuitiivisesti saan viestin, että tästä alkaa kaikesta vanhasta luopumisen aika Viikko 17 uuden kuun päivänä erittäin mystinen, voimakas ja maaginen hoitopäivä Viikko 18 viestinä saan, että tästä alkaa voimakas arkisen työskentelyn jakso Maailmanpalvelukset ma, to ja la klo 21 alkaen Perjantaisin kurssihoitoja ja Sunnuntaisin verkkokaupan kautta ladattavien aktivointiejn hoidot. Yleiskatsaus kuukauden energiaan: Meille on tulossa henkisesti erittäin voimakas Huhtikuu. Ensimmäisenä kuukaudesta kiinnittää huomiota tällä kertaa Kristallivalon päivät, joista toinen sattuu hetkeen, jolloin kuu on kauimpana maasta ja toinen uuden kuun aikaan, kääntöpäivälle, jolloin kuu on vielä erityisen lähellä maata. Nämä kaksi päivää muodostavat henkisessä työskentelyssä ikäänkuin kaksi poolia, jotka avaavat ovia syvälle kosmiseen rakkauden ja valon maailmaan. Nyt henkimaailma neuvoo meitä keskittämään kaikki voimat valoon ja vain valoon. Meitä ollaan nostamassa korkealle niillä uusilla siivillä ja ominaisuuksilla, mitä aktivoitiin viimekuussa. Mitä todennäköisimmin nyt ei ole luvassa niin voimakkaan puhdistavaa kuukautta, kuin muutama aikaisempi kuukausi on ollut. Minulla on tunne, kuin suuressa parannuksen kirjassa olisi käännetty uusi sivu ja nyt on vuorossa voimakas
työskentely henkimaailman kanssa. Yhä korkeampia energioita, yhä voimakkaampia valon olentoja tulee keskuuteemme ja herkät näkijät voivat heidät aistia ensimmäisenä. Nämä olennot tulevat uniimme, meditaatioihin ja kanavointeihin ensimmäisenä. He ovat täällä nyt parantamassa ja toivovat, että ottaisimme heidät ilolla ja rakkaudella vastaan ja niinhän me tietysti teemmekin. Kuun vaikutus uuden kuun aikana on voimakas sillä kuu on silloin lähimpänä maata. Uusi kuu tarjoaa meille kuin lempeän Jumalattaren kämmenen ja kuiskaa sydämiimme, että nyt meidän on mahdollista matkustaa korkealle kosmiseen taikamaailmaan kuunsirpin kauniin neitseellisen voiman avulla. Tätä kirjoittaessani saan yhteyden poikkeuksellisen voimakkaisiin valon tasoihin ja sydämeni resonoi näiden olentojen kanssa vahvasti. On tulossa toiveikas kuukausi. 11.4 on täyden kuun päivä, jolloin tunnen hieman odottavaa energiaa. Täysikuu toimii kuin maagisena porttina pääsiäisen kauniisiin energioihin. Jos viimekuu oli vihkimyksien kuukausi ja kuu veti meistä esille uusia henkisiä ominaisuuksia, niin nyt vaellamme kuin uudessa valon maailmassa tutustumassa uusiin valo-olentoihin. Kristallista säkenöivää energiaa tulee tähän kaiken aikaa, kun kirjoitan tämän kertaista kuukalenteriamme. 13.4 Shamanistinen parannuspäivä antaa tällä kertaa mahdollilsuuden virtauttaa valoa syvälle puhdistettaviin ja parannettaviin asioihin. Täyden kuun läheisenä päivänä kuun loitotessa hiljalleen planeetastamme ja näin vaikuttaen heikommin tietosiuuteemme, voimme yhdistyä korkeampiin valon taajuuksiin ja ehkä tuoda joitakin aivan uusia parantavia virtauksia arjen keskelle. Lähestyvän pääsiäisen energiat vaikuttavat voimakkaasti ja minulle tulee tunne, että parannuspäivänä meidän on mahdollista ottaa vastaan harvinaisia valon parantajia ja kaikki pitkäaikaiset ja hankalat jutut kannattaakin nyt pyytää omasta elämästä valon tasoille parannettavaksi. Saan jo nyt kuvan monimutkaisista parannuskoneista, joissa on monivärisiä kuin peilimäisiä rakenteita. Meitä halutaan kuljettaa universumin äärimmäisen rakkaudellisille tasoille ottamaan vastaan syvää parannusta, jota ehkä ei ole edes ollut mahdollista aikaisemmin meille virtauttaa, mutta nyt Äiti-maan uusiutuneen tietoisuuden kautta nämä energiat viimein tavoittavat myös sielun syvyyksiämme. http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/rakkaudentahti-auttaa/shamanistinenpuhdistushoito/ 15. 4 Kristallivalon päivä tulee pääsiäiselle. Pääsiäisenä on perinteisesti aina voimakkaat henkisen syventymisen energiat läsnä ja nyt tänä vuonna energiat tuntuvat jo kuukauden alussa niinkuin Joulun energiat ovat aikaisemmin syksyllä olleet voimakkaat jo syyslokakuun vaiheessa. Kuu on kauimpana maa-planeetasta, joten sen vaikutus on nyt vähäisimmillään. Tuleekin intuitiivinen näky, että se sallii muiden kaukaisten planeettojen ja galaksien energian vaikuttaa voimakkaasti päivän hoitoihin. Nyt kannattaa kaivaa esille mm. Timanttisäde -rukousnauhat ja keskittyä työskentelemään ihan toisten galaksien valoolentojen kanssa. Saan kuvan, kuin olisimme siirtymässä valtavaan Universumin läpi virttaavaan valopyörteeseen tämän kuukauden aikana ja nyt on se päivä, jolloin astumme virtauksiin sisään. Nyt on mahdollista saada tietoa omasta kotiuniversumista. Tuntuu, kuin meille olisi avautumassa harvinainen ovi toisiin maailmoihin, kun kuu ikäänkuin väistyy henkimaailman kaukaisten värähtelyjen edestä. Minulle selitetään, että normaalisti kuun voima on niin suuri, että sen värähtelyn alta on vaikea erottaa kuitenkin aina läsnä olevia kaukaisia galaksien ja ulkoavaruuden värähtelyjä, mutta nyt meillä on erityinen mahdollisuus tunnustella niitä, kun kuun vaikutus on heikko. 19.4 keskiviikkona alkaa eräänlainen luopumisen jakso, jolloin meille luvataan, että nyt on tarkoitus lempeästi päästää irti kaikesta turhasta energiasta omassa elämässämme. Tulee tunne, että luvassa ei niinkään ole voimakasta rytinää, kuin armollinen lupa päästää irti ja puhdistua. Tämä ajanjakso kestää aina uuden kuun päivään 26.4 saakka.
21.4 Rakkaudentähti kokoontuu Oulussa. Ohjelmassa on voimarinki Soman vetämänä. Päivä on ratatasossaan nousevan kuun aikaa ja 19.4 jälkeen tulevana päivänä voimaringistä voidaan odottaa lempeän parantavaa, jossa Sinulla on mahdollista puhdistua ja päästää irti rakkaudellisen taivaallisen syleilyn ympäröimänä kaikista niistä asioista, jotka painavat elämääsi. Nyt ei ole tarkoitus kärsimyksellä katsoa ja kohdata sisäisiä tasoja, vaan päästää irti ja hyvästellä matkalle niitä asioita, joihin olet elämässäsi väsynyt tai jotka vievät muutoin energiaasi. Henkimaailma lupaa yhä uudelleen lempeää parantavaa valoa ja tuntuu, että lempeitä luonnonhenkiä ja ihania enkeleitä on paljon tässä tapahtumassa mukana. 5 päivää ennen uuden kuun aikaa... Aika ennen uutta kuuta on aikaa, jolloin energia ikäänkuin seisoo ja tunnelma voi tuntua välillä voimmakkaalta. Kuu lupaa meille Huhtikuussa voimakkaan apunsa ja tukensa irtipäästämiseen tällä kertaa. Kuu lipuu kuin hitaasti maan läheisyyteen. Kuu on kuin vahva ystävä tällä kertaa rinnallamme ja Hänen sanomansa on, että on tullut aika matkustaa uusiin maailmoihin. Nyt on mahdollista ottaa rakkaudelliset valon suojaukset omaan elämään. Kannattaakin polttaa paljon mieleisiä suistukkeita ja tehdä tästä ajasta eräänlainen hiljaisuuden retriitti. Kuu antaa vinkin, että nyt on erityisen otollinen aika vetäytyä sisään päin etsimään sielun hiljaisuutta. Se voi tottumattomalle olla hieman pelottava, yksinäinen ja voimallinen juttu ja saattaa sisältää hieman omien pelkojen kohtaamistakin, mutta samalla Kuu sanoo, että hän on opettamassa meille kaikille nyt mystistä matkaa sisäisille hiljaisuuden tasoille. Hän avaa tasot ja samalla tuo rakkaudellisen suojauksen. Enkeleitä on nyt paljon lähellä maan kollektiivista tietoisuutta, kun valo lisääntyy kulkiessamme kesää kohti ja luontokin herää uuteen kasvukauteen. On välttämätöntä välillä matkustaa sisäisille tasoille ja olla aivan hiljaa, jotta voi huomata, missä kohtaa aukenevat ovet uuteen maailmaan. Uusi kuu alkaa 26.4.2017 ja tällä kertaa meille luvataan erittäin voimakasta aikaa, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Kuun on nyt erityisen lähellä maata ja siksi sen vaikutus tuntuu niin voimakkaana, joskin nyt vaikutuksen voi tuntea erityisen rakastavana, lempeänä, pehmeänä ja pyhänä. Se on myös ratatasossaan kohoamassa, joten siitä tulee kaksinkertainen nostattava vaikutus kuun viimeisille päiville. Saan intuitiivisen kuvan, että kertaa uusi kuu edustaa neitseellistä valoa erityisen voimakkaastija tuo feminiinisen aspektin elämäämme. Uusi kuu kuiskaa minulle, että se on omimmillaan kevään heräävissä voimissa sillä se edustaa feminiinistä uutta voimaa siinä missä Äiti-maa herättää kaikki kasvit syntymään uudelleen kevään myötä. 30.4 Kristallivalon päivä tulee kuun kääntöpäivälle. Nyt tulee tunne, että tämä päivä keskittyy voimakkaasti oman planeettamme sydäntietoisuuteen ja eräänlaisen Pyhän Planeetan herättämisen energioihin myös vuodenajan puolesta. Aivan yhtä lailla, kun aikaisemmassa kristallivalon päivässä ylsimme kauas, nyt on tarkoitus olla lähempääkin lähempänä, oman sydämen kätköissä ja tutkia omaa energiarakennetta ja tuntea läheisyyttä omassa sydämessään kaikkeen olemassa olevaan. Tämä on hyvä päivä herättää sydämen valon tietoisuuksia. Päivä on energioiltaan kuin tyhjyydessä leijumista sillä kuu vaihtaa silloin ratatasossaan nousevasta linjauksesta laskevaan linjaan. Ei kannata ponnistella kovasti ylös eikä alas, mutta sisimpään sen sijaan ovet ovat voimakkaasti avoinna. 8.5 valoon saattamisen seremoniassa sinun on mahdollista ilmoittaa edemenneet läheiset mukaan, jolloin viemme kaikille Rakkaudelliset terveiset ja saattelemme heitä eteenpäin matkallaan valon tasoille. Seuraava yhdistyksen posti julkaistaan viikolla 19! Siihen saakka voit täydentää tämän kirjeen sanomaa lukemalla muita Rakkaudentähden posteja.