ENSIMMÄISEN LAPSEN SAANEIDEN ÄITIEN JA ISIEN KOKEMUKSIA VANHEMMUUTEEN KASVUSTA SEKÄ PERHEVALMENNUKSESTA

ENSIMMÄISEN LAPSEN SAANEIDEN ÄITIEN JA ISIEN KOKEMUKSIA VANHEMMUUTEEN KASVUSTA SEKÄ PERHEVALMENNUKSESTA Anuliina Autioaho Reeta Erola Opinnäytetyö, kevät 2004 Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma, terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Terveydenhoitaja (AMK)

2 TIIVISTELMÄ Autioaho, Anuliina & Erola, Reeta. Ensimmäisen lapsen saaneiden äitien ja isien kokemuksia vanhemmuuteen kasvusta sekä perhevalmennuksesta, Lahti, kevät 2004, 92 s. 10 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Lahden yksikkö, Diakoninen sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelma. Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, terveydenhoitaja (AMK). Opinnäytetyön tarkoituksena oli tutkia ensimmäisen lapsen saaneiden äitien ja isien kokemuksia vanhemmuuteen kasvusta sekä perhevalmennuksesta. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita, miten vanhemmat kokivat vanhemmuuteen kasvuprosessinsa raskauden alusta lähtien. Tutkimuksella haluttiin myös selvittää, millaisia kokemuksia vanhemmilla oli perhevalmennuksesta ja millaisia toiveita heillä oli sen kehittämiseksi. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta. Aineistonkeruumenetelmänä oli teemahaastattelu. Tutkimukseen osallistui neljä äitiä ja neljä isää. Haastatteluhetkellä tutkittavien esikoiset olivat 2-3 kuukautta vanhoja. Aineisto analysoitiin sisällön analyysiä käyttäen. Tutkimustuloksista ilmeni, että vanhemmuuteen kasvu sai äideillä ja isillä aikaan paljon erilaisten asioiden pohdintaa. Pohdinta liittyi tulevaan elämänmuutokseen, omaan rooliin äitinä tai isänä, parisuhteen sekä muiden ihmissuhteiden muutokseen. Lisäksi mietittiin vauvan hoitoon, kasvatukseen, työhön ja talouteen liittyviä asioita. Tukea vanhemmat saivat vanhemmuuteen kasvussaan läheisiltä sekä ulkopuolisista lähteistä, kuten kirjoista, lehdistä, netistä ja asiantuntijoilta. Ilon lisäksi vanhemmuuteen kasvu toi mukanaan myös ristiriitaisia tunteita ja huolia. Äideille äidiksi tulo todentui jo raskausaikana, kun taas suurimmalle osalle isistä isyys todentui vasta lapsen syntymän jälkeen. Ensimmäisen lapsen syntyminen koettiin suurena elämänmuutoksena. Perhevalmennuksesta tutkittavilla oli sekä tyytyväisyyden että tyytymättömyyden aiheita. Koettiin, että sieltä saatiin luotettavaa tietoa synnytyksestä. Äidit kokivat valmennuksen keskittyneen kuitenkin liikaa synnytykseen ja henkisempiä aihevalintoja toivottiin lisää. Niin äidit kuin isät olisivat toivoneet tietoa myös lapsen hoidosta ja erilaisista ongelmatilanteista. Lisäksi toivottiin käytännönharjoittelua ja perhevalmennuksen olevan luonteeltaan keskustelevampaa. Ryhmästä saatavaa vertaistukea jäätiin kaipaamaan. Tutkimuksen pohjalta voidaan päätellä, että vanhemmuuteen kasvun tukeminen on tärkeää. Vanhemmaksi tulo ensimmäistä kertaa on käännekohta koko tulevalle elämälle. Perhevalmennusta tulisi kehittää enemmän vanhempien toiveita ja odotuksia vastaavaksi. Tutkimuksesta on hyötyä ammattilaisille, jotka työskentelevät lapsiperheiden parissa. Tutkimuksesta voi löytää myös kehitysideoita perhevalmennuksen toteuttamiseen. Avainsanat: kokemukset; vanhemmuus; äitiys; isyys; perhevalmennus; kvalitatiivinen tutkimus

3 ABSTRACT Autioaho, Anuliina & Erola, Reeta. Experiences on growing to parenthood and on family training of first-time mothers and fathers. Lahti 2004, 92 pages, 10 appendices Diaconia Polytechnic, Lahti Unit, Degree Programme in Diaconal Social Welfare and Health Care, Public Health Nurse The purpose of this study was to examine the experiences on growing to parenthood and on family training of first-time mothers and fathers. In the study we were interested in how parents experienced their growing process to parenthood from the beginning of the pregnancy. The study was also aimed to clarify what kind of experiences parents had of the family training they received and what kind of hopes they had in order to develop the training in the future. A qualitative method was used to conduct the study. Theme interviews were used in collecting the material. 4 mothers and 4 fathers took part in the study. At the time of the interviews the first born children of the people examined were 2 3 months old. The material was analysed by content analysis. The results of the study seem to indicate that the growth to parenthood brought about speculation of many different matters. The speculation was connected with the coming change in life in one s own role as a mother and as a father, the relation between the parents and in the change of other relationships. Furthermore, things like taking care of and raising the baby, work and household were thought about. Parents received support for their parenthood from both close relations and outside sources, such as books, magazines, the internet and experts. Growing to parenthood caused joy and also inconsistent feelings and sorrow. For a mother becoming a mother became true already during her pregnancy time. For most of the fathers fatherhood did not become true until the child was born. The birth of the first baby was considered a big change in life. The persons taking part in the study found the received family training both satisfactory and unsatisfactory. They had received reliable knowledge of the birth of the child. Mothers thought that the training had concentrated too much on the birth of the child and they hoped for more emotional topics. Both the mothers and the fathers would have hoped information on how to care for the child and on different problematic situations too. Furthermore, they would have liked the training to be more practical and discussing. They also longed for support of persons in the same situation. From the basis of the study it can be stated that supporting the growing for parenthood is important. Becoming a parent for the first time is a turning point in life. Family training should be developed to correspond more the parent s hopes and expectations. Professionals who work among the families with children benefit from this study. Ideas for developing family training are also included in this study. Key words: experiences; parenthood; motherhood; fatherhood; family training; qualitative study

4 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ 2 ABSTRACT 3 1 JOHDANTO 7 2 VANHEMMUUS 9 2.1 Vanhemmuus tänä päivänä 9 2.2 Vanhemmuuteen siirtymisen yleiset kehitystehtävät 9 2.3 Vanhemmaksi tuleminen ensimmäistä kertaa 10 2.4 Vanhemmaksi tulemisen tuomat muutokset naisen ja miehen elämässä 12 2.5 Äitiyshuollon tuki vanhemmuudelle 13 2.6 Ystävien ja läheisten tuki vanhemmuudelle 15 3 NAISEN ODOTUSAIKA JA ÄITIYTEEN KASVAMINEN 16 3.1 Odotusajan kulku ja äitiyden aikaansaamat elämänmuutokset 16 3.2 Äidin kokemat ristiriitaiset tunteet raskauden aikana 17 4 ISYYTEEN KASVAMINEN 19 4.1 Nykyajan isyys 19 4.2 Isyyteen siirtyminen 20 4.3 Isän rooliin sopeutuminen 21 5 PERHEVALMENNUS 22 5.1 Perhevalmennuksen taustat 22 5.2 Äitiyshuollon tavoitteet 22 5.3 Perhevalmennuksen tavoitteet 23 5.4 Perheiden toiveet ja odotukset perhevalmennuksesta 24

5 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT 27 7 TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN 28 7.1 Tutkimuksen kohderyhmä 28 7.2 Tutkimusmenetelmä ja tutkimusaineiston kerääminen 29 7.3 Tutkimusaineiston käsittely 30 8 TUTKIMUSTULOKSET 32 8.1 Haastateltavien taustatietoja 32 8.2 Äitien ja isien kokemukset vanhemmuuteen kasvusta 32 8.2.1 Vanhemmuuteen kasvun aikaansaama asioiden pohdinta 33 8.2.2 Äitien ja isien läheisiltä sekä ulkopuolisilta saatu tuki 37 8.2.3 Vanhemmaksi tulon aikaansaamat elämänmuutokset 40 8.2.4 Vanhemmuuteen kasvuun liittyvät huolen aiheet 43 8.2.5 Äitiyteen ja isyyteen kasvaminen 46 8.3 Perhevalmennuksen tarjoama tieto ja tuki äideille sekä isille 48 8.3.1 Perhevalmennuksesta saatu tieto 49 8.3.2 Tyytyväisyyden aiheet perhevalmennuksesta 50 8.3.3 Tyytymättömyyden aiheet perhevalmennuksesta 53 8.4 Äitien ja isien toiveet perhevalmennuksesta 56 8.4.1 Tuen saaminen perhevalmennuksesta elämänmuutokseen 56 8.4.2 Perhevalmennuksen toteutuksen muuttaminen 57 8.4.3 Tiedon saannin lisääminen 60 9 POHDINTA 62 9.1 Tulosten tarkastelua 62 9.1.1 Äitien ja isien kokemukset vanhemmuuteen kasvusta 62 9.1.2 Perhevalmennuksen tarjoama tieto ja tuki äideille sekä isille 68 9.1.3 Äitien ja isien toiveet perhevalmennuksesta 70 9.2 Jatkotutkimusaiheita 74

6 10 TUTKIMUKSEN EETTISYYS JA LUOTETTAVUUS 76 10.1 Tutkimuksen eettisyys 76 10.2 Tutkimuksen luotettavuus 77 LÄHTEET 80 Liite 1. Tutkimuslupa 84 Liite 2. Tiedote vanhemmille 85 Liite 3. Teemahaastattelurunko 86 Liite 4. Esimerkki laadullisen sisällön analyysin vaiheista 88 Liite 5. Kategoriataulukko. Äitien kokemuksen vanhemmuuteen kasvusta 89 Liite 6. Kategoriataulukko. Äitien kokemuksen perhevalmennuksesta 90 Liite 7. Kategoriataulukko. Äitien toiveet perhevalmennuksesta 90 Liite 8. Kategoriataulukko. Isien kokemukset vanhemmuuteen kasvusta 91 Liite 9. Kategoriataulukko. Isien kokemukset perhevalmennuksesta 92 Liite 10. Kategoriataulukko. Isien toiveet perhevalmennuksesta 92

7 1 JOHDANTO Nykyisin lähes kaikki ensisynnyttäjät osallistuvat maassamme järjestettävään äitiysneuvolan perhevalmennukseen (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 5). Äitiysneuvolan asiakkaat ovat vuosien varrella muuttuneet. Perheet ovat aktiivisempia kuin ennen ja tiedon taso on entistä korkeampi. He haluavat myös päättää omista asioistaan ja tehdä valintoja. Toisaalta kokemus lapsista ja lapsien hoidosta saattaa olla hyvinkin puutteellinen. Kun perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi, vanhemmat voivat tuntea itsensä hyvinkin epävarmoiksi. (Vehviläinen-Julkunen 1990, 114 115.) Keskustelu ja arviointi suomalaisesta äitiysneuvolatyöstä ja perhevalmennuksesta, sen sisällöstä ja ohjaus- sekä neuvontamenetelmistä on jatkuvasti ajankohtainen (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 5). Vanhempana toimimisen edellytykset ovat muuttuneet 1990-luvun yhteiskunnallisen murroksen myötä ja vanhemmat elävät tänä päivänä monenlaisten ristikkäisten odotusten ympäröiminä (Rönkä & Kinnunen 2002, 4). Näin ollen haasteet sekä vanhemmuudelle että vanhemmuuden tukemiselle ovat suuria tämän päivän Suomessa (Lammi-Taskula & Varsa 2001, 3). Perhevalmennuksen sisällön ja toteutuksen lähtökohtana tulisi olla vanhempien tarpeet ja odotukset. Vehviläinen-Julkusen (1996, 7 9) tekemän tutkimuksen mukaan perheet toivovat saavansa valmennuksesta ajankohtaista tietoa synnytyksestä ja sen kulusta sekä lapsen kehityksestä ja hoidosta. Vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat koettiin myös tärkeiksi. Varsinkin äidit toivoivat enemmän ohjausta vanhemmuuteen kasvussa ja totesivat valmennuksen keskittyvän liiaksi synnytykseen valmentautumiseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ensimmäisen lapsen saaneiden äitien ja isien kokemuksia vanhemmuuteen kasvusta sekä perhevalmennuksesta. Tutkimuksen tarkoituksena on saada tietoa vanhemmuuteen kasvuprosessista ja vanhempien kokemuksista sekä toiveista perhevalmennukseen liittyen. Olisi tärkeää, että perhevalmennuksen sisältö saataisiin vastaamaan enemmän vanhempien tarpeita ja odotuksia.

8 Kiinnostuimme tutkimuksen aiheesta ollessamme työharjoittelussa äitiys- ja lastenneuvolassa. Näimme sen, kuinka tärkeää lapsen hyvän kehityksen kannalta on, että vanhemmat ovat omaksuneet roolinsa vanhempina. Osallistuessamme neuvolan järjestämiin perhevalmennustilaisuuksiin meitä jäi askarruttamaan perhevalmennuksen rooli vanhemmuuden tukemisen kannalta. Äitiys- ja lastenneuvoloilla on hyvät mahdollisuudet olla tukemassa vanhemmuutta ja tätä mahdollisuutta tulisi hyödyntää. Tutkimuksesta on hyötyä terveydenhoitajille, jotka työskentelevät lapsiperheiden parissa. Tutkimuksesta saa myös arvokasta tietoa perhevalmennusryhmien vetämiseen sekä sisällön että opetusmenetelmien suunnitteluun.

9 2 VANHEMMUUS 2.1 Vanhemmuus tänä päivänä Vanhemmuus on tänä päivänä pitkälti jaettua, yhteistä vanhemmuutta. Se sisältää paljon molemmille sukupuolille yhteisiä ominaisuuksia, tehtäviä ja rooleja. Vanhemmuuteen vaikuttaa edelleen myös kulttuurin antamat sukupuolisesti määrittyvät näkemykset. Nyky-yhteiskunnassa isät ja äidit ovat paljon aiempaa tasavertaisempia ja toistensa kaltaisia. Näin isät ovat äitien rinnalla yhtä tärkeitä rakkauden antajia eivätkä vain rajojen asettajia. He ovat myös turvan ja hoivan tarjoajia sekä lapsensa kanssa leikkiviä ja lastaan opettavia aikuisia. Vaikka miehet ja naiset osoittavat sekä jakavat tunteitaan läheisissä ihmissuhteissa jonkin verran eri tavoin, pystyvät he yhtälailla toimimaan tasavertaisina vanhempina. (Tamminen 2001, 4.) Jaetun vanhemmuuden ideana on vanhemmuuden näkeminen hoivatyönä, joka voidaan puolittaa isän ja äidin kesken. Tässä näkemyksessä vanhemmuus ei jakaudu isän ja äidin erillisiin rooleihin, joihin mies ja nainen ovat sukupuolensa vuoksi sidottuja. Isän ja äidin erilaisuus syntyy tavallisissa arjen vuorovaikutustilanteissa lapsen kanssa. Jotta jaetussa vanhemmuudessa isyys voisi vahvistua tasaveroiseksi äitiyden kanssa, kummankin vanhemman täytyy olla alusta alkaen yhtä sitoutuneita vanhemmuuteensa. Kummankin on oltava valmiita kaikkiin kodin ja lasten hoidossa eteen tuleviin töihin. Kumpikin vanhempi on lapselleen sekä hoivan ja hellyyden antaja että auktoriteetti ja yhdessä sovittujen rajojen pitäjä. Kumpikin pyrkii myös aktiivisesti tasapainoon kodin ja työn välillä. (Huttunen 2001, 17 18.) 2.2 Vanhemmuuteen siirtymisen yleiset kehitystehtävät Lapsen syntymä on merkittävin perheen kehitysmuutos eli siirtymävaihe. Siirtymävaiheisiin liittyviä tehtäviä kutsutaan kehitystehtäviksi. Kehitystehtävä on psykologinen tehtävä, joka yksilön on suoritettava tietyssä elämänvaiheessa. Kehitystehtävän menestyksekäs ratkaiseminen auttaa selviytymään myös tulevista muutosvaiheista ja näin siirtymään eteenpäin elämänkulussa. (Etzell, Korpivaara, Lukkarinen, Nikula, Pekkari-

10 nen, Peni & Värmälä 1998, 147.) Vanhemmaksi kasvua on käsitelty myös kasvukriisinä, jolla tarkoitetaan ihmisen elämään luonnostaan liittyvää kehitysvaiheen muutosta. Tällöin tutkimuksissa on lähdetty liikkeelle elämänkaariajattelusta. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 15 17.) Vanhemmaksi tuloon liittyy erilaisia kehitystehtäviä. On kyse toisaalta äidiksi ja isäksi tulemiseen liittyvistä yksilöllisistä kehitystehtävistä, mutta myös yhteisistä, perheeseen liittyvistä kehitystehtävistä. Vanhemmaksi tulo onkin yksilöllisten muutosten lisäksi vanhempien yhteinen elämänmuutos. (Ruoppila 1984, 42 46.) Vanhemmuuteen siirtymisessä yleisiä kehitystehtäviä ovat muun muassa muuttuva suhde itseen, muuttuva suhde omiin vanhempiin, suhde puolisoon, suhde tulevaan lapseen ja suhtautuminen elämänolosuhteiden muutokseen (Nieminen & Nummenmaa 1985, 23 24). Naisen ja miehen raskaudenaikaisia kehitystehtäviä ovat työstää muuttuvaa suhdetta omaan itseen sekä rooliinsa äitinä ja isänä. Puolisoiden suhdetta on kehitettävä siten, että siihen tulee tilaa syntyvälle lapselle kahden ihmisen välisen suhteen muuttuessa kolmiosuhteeksi. (Etzell ym. 1998, 147.) 2.3 Vanhemmaksi tuleminen ensimmäistä kertaa Ensimmäisen lapsen odottaminen ja syntyminen merkitsevät siirtymää ihmisen elämänkulussa. Vanhemmaksi tulo kattaa odotuksen ja synnytyksen lisäksi lapsivuodeajan tai laajemmin lapsen syntymän jälkeisen ajan. (Karila 1989, 7.) Vanhemmuuteen kasvaminen ja valmistautuminen lapsen kasvatukseen luovat pohjan pitkään jatkuvalle kehitykselle (Viisanen 1999, 9). Odotusaikana nainen ja mies joutuvat arvioimaan itseään. Naisen on työstettävä minäkuvaansa ne ainekset, jotka liittyvät äitiyteen ja miehen ne ainekset, jotka liittyvät isyyteen. Heidän on luovuttava tyttären ja pojan rooleista sekä siirryttävä itse vanhemmiksi samalla kun heidän omista vanhemmistaan tulee isovanhempia. Puolisoiden väliseen suhteeseen liittyvät kehitystehtävät edellyttävät tiiviin ja vakiintuneen parisuhteen väljentämistä niin, että siinä on elintilaa syntyvälle lapselle. Lapsen ja tulevan vanhemman tunnesuhde alkaa kehittyä jo odotusaikana. Todennäköisesti tunnesuhteen

11 voimakkuuteen vaikuttavat odottavien vanhempien lapseen liittämät arvot ja merkitykset. (Karila 1989, 8.) Paavilainen (2003, 83 85) tutki äitien ja isien kokemuksia raskaudesta ja äitiyshuollosta. Tutkimuksessaan hän kuvasi lapsen odotuksen muodostuvan neljästä eri ulottuvuudesta, jotka ovat raskauden käsittäminen, odotusajan elämän hallitseminen, eläminen lapsen haltuunottaman kehon kanssa ja kahden elämänvaiheen rajalla oleminen. Ne ovat yhteydessä toisiinsa mutta eivät etene ajallisessa järjestyksessä, vaan ovat kukin läsnä eri voimakkuuksina raskauden suunnitteluvaiheesta synnytykseen asti. Vanhemmuus merkitsee elämänmittaista sitoutumista kasvavaan lapseen ja mahdollisuutta jatkuvaan omaan henkiseen kasvuprosessiin (Tamminen 2001, 4). Ensimmäisen lapsen odottaminen ja syntyminen vievät puolisot kehitysvaiheeseen, jossa kummankin on luotava itselleen uudet roolit äitinä ja isänä. Äitiys ja isyys on muodostettava osaksi omaa persoonallisuutta. (Eskola & Hytönen 2002, 100.) Aikuisen, niin miehen kuin naisen, näkökulmasta katsottuna vanhemmuus on haastava elämäntehtävä, joka kypsyttää ihmistä niin ihmisenä olemisen kuin ihmissuhdetaitojen osalta. Vanhemmuus on myös mahdollisuus kehittää omaa itseä vanhempana sekä oman lapsen kasvattajana. Vanhemmat voivat tarjota ja jatkaa kaikkea omassa lapsuudessa koettua hyvää omille lapsilleen. He voivat myös poistaa, korvata ja hyvittää omassa lapsuudessaan koettua pahaa. Monille aikuisille vanhemmuus on pysyvä elämänilon lähde ja syvin tarkoitus omalle elämälle. (Tamminen 2001, 4.) Oma kasvatustausta vaikuttaa myös vanhemmuuden kokemiseen. Lapsuuden kodin ilmapiiri, vanhempien keskinäinen suhde ja perhe-elämän malli vaikuttavat siihen, kuinka tulevat vanhemmat muodostavat omaa identiteettiään vanhempina. Onnistunut vanhemmuus on kasvamista ja kehittymistä yhdessä lapsen kanssa. (Kalliopuska & Karjalainen 1988, 67 68.)

12 2.4 Vanhemmaksi tulemisen tuomat muutokset naisen ja miehen elämässä Perheen perustaminen ja lasten hankkiminen merkitsee voimakkaiden tunnesiteiden, parisuhteen sekä vanhemmuuden muodostamista ja kehittymistä. Lapsen syntyminen muuttaa suuresti perheen sisäistä tasapainoa. Muutos on suurin ensimmäisen lapsen syntymän yhteydessä, mutta myöhemmin jokaisen uuden lapsen syntymä luo uuden tilanteen perheen harmoniassa. (Huttunen 1994, 13 14.) Lapsen syntyminen perheeseen merkitsee suurta muutosta perheen arkeen. Esikoistaan odottavat vanhemmat eivät useinkaan ole tietoisia siitä, kuinka paljon vauva tulee muuttamaan heidän elämäänsä. (Taskinen 1993, 6.) Äidiksi ja isäksi tuleminen sekä näihin rooleihin kohdistuvat odotukset ja vaatimukset asettavat monia haasteita, joihin vastaaminen vaatii yksilöltä ja parisuhteelta muutosta sekä mukautumista (Ruoppila 1992, 155). Kehittyminen naisesta äidiksi ja miehestä isäksi alkaa raskausaikana (Etzell ym. 1998, 146). Silloin myös suurin osa ajatuksista, puheista ja tekemisistä pyörivät tulevan vauvan ympärillä. Se antaa mahdollisuuden valmistautua tulevaan muutokseen. Odotusaikana vauvan tuloon voi valmistautua konkreettisesti hankkimalla kaikkea vauvan tarvitsemia tavaroita, mutta ennen kaikkea raskausaika antaa mahdollisuuden henkiseen valmistautumiseen vauvaa varten. (Taskinen 1993, 6.) Äidiksi ja isäksi tuleminen on suuri muutos niin naiselle kuin miehellekin ja se tuo mukanaan ilon lisäksi myös vastuuta, huolia ja pelkoja. Vaikka raskaus olisi toivottu, on normaalia, että jossakin vaiheessa niin äiti kuin isä alkaa epäröidä. Epävarmat tunteet kuuluvat osana vanhemmuuteen kasvua ja ne menevät ohitse sitä paremmin, mitä luottavaisemmin niistä voi keskustella. (Taskinen 1993, 6.) Vaatii aikaa, pohtimista ja keskustelua, ennen kuin äiti ja isä tottuvat uuden tulokkaan tuomaan muutokseen (Hämäläinen, Miller, Kuosmanen, Rönkä & Sihvola 1990, 27). Vauvan tulo perheeseen korostaa parisuhdetta, sen kesto ja laatu saavat erityisen merkityksen. Ensimmäisen yhteisen lapsen syntymä tekee parista perheen ja se on eräänlainen parisuhteen huipentuma. Se on myös suuri elämänmuutos, joka voi vaarantaa naisen ja miehen keskinäisen suhteen ja aiheuttaa siinä ongelmia. Lapsen syntymän jälkeen pa-

13 risuhde ei ole enää kahden itsenäisen ihmisen yhdessä elämistä, vaan yhteistä toimintaa perheen ja lapsen hyvinvoinnin eteen. (Kuronen 1994, 85.) Tulevan äidin sekä isän tulisi pohtia elämäntilannettaan ja lapsen syntymän vaatimia muutoksia elämäntavoissa. Työn ja omien harrastusten sijaan molempien vanhempien tulisi suuntautua koti- ja perhekeskeisemmin. Odotusaika on henkistä ja käytännöllistä valmistautumista vanhemmuuteen, jota äitiysneuvolassa pyritään tukemaan. (Kuronen 1994, 85.) 2.5 Äitiyshuollon tuki vanhemmuudelle Vanhemmuus on aikuisessa oleva voimavara, jonka syntymistä ja kehittymistä voidaan yhteiskunnan toimenpitein tukea. Viime vuosina on nostettu esille vanhemmuuden merkitys molempien puolisoiden tasavertaisena oikeutena. Tähän näkökulmaan on pystytty vastaamaan kehittämällä erilaisia palvelu- ja tukijärjestelmiä. Perhevalmennus on tästä hyvä esimerkki. Perhevalmennuksen kehittyminen nykyiseen muotoonsa on ollut merkittävä osa yhteiskunnan tuesta vanhemmuudelle. Nyt myös isälle on annettu mahdollisuus vanhemmuuteen. (Huttunen 1994, 13 14.) Äitiysneuvolassa voidaan tukea vanhemmuuteen kasvamista antamalla tietoja vuorovaikutuksen syventämisestä, kasvatuksesta ja perhe-elämästä sekä tekemällä ryhmätyötä perheiden kanssa (Eskola & Hytönen 2002, 100). Lapsen odotus, syntymä ja imeväisen hoito tulisi olla perhe-elämää rikastuttava kokemus niin äidille, isälle sekä koko perheelle (Viisanen 1999, 9). Odottavien vanhempien tukeminen raskauden aikana ei ole tärkeää ainoastaan sen vuoksi, että heitä autetaan käymään läpi yksilöllisiä kehitystehtäviä. Tuen antaminen on tärkeää myös siksi, että syntyvä lapsi alkaa kasvaa ja kehittyä juuri siinä ympäristössä, jonka vanhemmat hänelle tarjoavat. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 41.) Lapsen syntymä ja hoito ovat oivallisia mahdollisuuksia tukea vanhempien itsenäisyyttä ja heidän voimavarojaan. Vanhempien rohkeus luottaa odotusaikana itseensä ja omiin kykyihinsä on yhtä tärkeää lapsen kuin vanhempienkin kannalta. (Simell & Simell

14 1997, 14.) Äitiysneuvolatoimintaa onkin viime vuosina kehitetty niin, että se ottaa entistä enemmän huomioon molemmat vanhemmat. Äitiyshuollossa perhekeskeisyys tarkoittaa muun muassa sitä, että miehiä tuetaan heidän rooliristiriidoissaan ja autetaan heitä löytämään positiivinen isänä olemisen tunne. Näin tuetaan myös äitiä. Isyys ei korvaa äitiyttä, vaan se on osa vanhemmuutta eli vuorottelua ja toisen tukemista perheen yhteisessä hoivatehtävässä. (Eskola & Hytönen 2002, 100.) Piensohon (2001, 12 13) tekemän tutkimuksen mukaan neuvoloista toivotaan saatavan enemmän psyykkistä huolenpitoa. Neuvolan tuki on ensiarvoisen tärkeää raskausaikana, mutta naista ei saa jättää yksin synnytyksen jälkeenkään. Monelle esimerkiksi synnytyksen jälkeinen masennus oli tullut yllätyksenä ja avun etsiminen ja saaminen siihen oli ollut usein hankalaa. On tärkeää, että neuvolat ja vapaaehtoisjärjestöt tukevat äitejä esimerkiksi äiti-vauva-ryhmissä, joissa äidit voivat jakaa kokemuksiaan. Jotkut tutkimuksen naisista olivat sivuuttaneet raskausaikansa lähes huomioitta, joillekin aika oli onnea ja tasapainoa, toisille se oli kaaos. Tämä erilaisuus tulee ottaa huomioon kaikessa raskaudenaikaisessa tuessa. Neuvolakäyntien yhteydessä olisi pyrittävä siihen, että raskaana olevaa ohjattaisiin havainnoimaan omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Neuvoloissa tulisi enemmän miettiä, miten siellä voitaisiin tukea naista, joka pelkää synnytystä ja kokee raskauden ahdistavana. Vaikka miesten osallistumista lastenhoitoon pidetään tärkeänä, heidän selviytymistään siitä saatetaan epäillä. Miehen osallistumisen teema on korostuneimmillaan lapsen syntymää edeltävänä ja välittömästi sitä seuraavana aikana. Miehestä keskustellaan neuvolassa konkreettisesti lapsen odotuksen, syntymän ja hoidon käytäntöihin osallistujana. Toisaalta mies määrittyy naisen emotionaaliseksi tukijaksi ja auttajaksi. Raskaana oleva nainen nähdään henkilönä, joka tarvitsee runsaasti ulkopuolista tukea ja tuen antajaksi määritellään ensisijaisesti mies, lapsen isä. Naisen mielialaa tarkkaillaan raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen, kun taas miehen mielialaa huomioidaan harvoin. Miehien ei oleteta olevan epävarmoja, väsyneitä tai huolestuneita, puhumattakaan masentuneisuudesta. Kun äitiyteen nähdään kuuluvan tietty huolestuneisuus, on isän tehtävä tukea huolestunutta äitiä. Miehen ei siis oleteta tarvitsevan erityistä henkistä tukea isyydessään. Myös miestä tulisi tukea, kannustaa ja antaa hänelle mahdollisuus hoitaa lasta omalta osaltaan. (Kuronen 1994, 96 97.)

15 2.6 Ystävien ja läheisten tuki vanhemmuudelle Perheen ulkopuolisista voimavaroista keskeisimpiä ovat muiden ihmisten kuten sukulaisten, ystävien ja naapurien tarjoama sosiaalinen tuki. Samassa elämäntilanteessa olevat muut perheet ovat osoittautuneet varsin tärkeäksi tuen lähteeksi monelle perheelle. (Neuvolatoiminnan asiantuntijaryhmän aineisto 2003, 13.) Sosiaalinen tuki on ihmisen elämään ja hyvinvointiin vaikuttava tekijä. Sen eri toteutumismuotoja on henkinen, aineellinen, tiedollinen ja vahvistava palaute. Sosiaalinen tuki vaikuttaa positiivisesti ihmisen elämään. (Järvinen 1998, 11.) Sosiaalisella tuella on tärkeä merkitys erilaisista elämän muutosvaiheista selviytymiselle. Tunne siitä, että perhe, läheiset ihmiset ja tarvittaessa hoitoalan ammattilaiset ovat tukena elämän eri vaiheissa, voivat auttaa selviytymään paremmin elämän muutosvaiheista. (Tarkka 1996, 16.) Puolisojen välinen hyvä parisuhde on tärkein voimavara ensimmäisen lapsen tuomaan elämänmuutokseen sopeutumisessa. Toiseksi tärkein voimavara on toimiva sosiaalinen verkosto ja kolmanneksi tärkeimmän tekijän muodostavat aineelliset olosuhteet, kuten asunto, työn pysyvyys ja taloudellinen asema. (Dunderfelt 1996, 97 98.) Tarkan (1996, 117) tekemässä tutkimuksessa isovanhemmilta, sisaruksilta, lähisukulaisilta sekä ystäviltä saatu sosiaalinen tuki osoittautui merkittäväksi tekijäksi äitiyteen kasvun tukijana. Äidit tarvitsevat konkreettista apua jokapäiväisissä tehtävissä sekä tukea, ohjausta, kannustusta ja rohkaisua uudessa tehtävässään äitinä. Läheisiltä saatu emotionaalinen tuki lisää ensisynnyttäjä-äidin itsevarmuutta ja rohkeutta toimia äitinä. Kurosen (1994, 74) mukaan viime vuosina on käyty paljon julkista keskustelua perheiden eristäytyneisyydestä ja sukupolvien välisten suhteiden katkeamisesta. Kurosen tutkimuksesta kävi kuitenkin ilmi, että isovanhemmista keskusteltiin äitiysneuvolassa yllättävänkin paljon ja he merkitsivät perheelle sekä konkreettista että henkistä tukea. Vanhemmat korostivat isovanhempien merkitystä lastenhoitoapuna, lapselle merkittävinä ihmissuhteina ja lapsen vaatteiden, hoitovälineiden sekä lelujen ostajina. Isovanhempien merkitys tuli esille myös vanhempien omissa lapsuuden kokemuksissa ja niiden vaikutuksessa heidän omaan vanhemmuuteensa.

16 3 NAISEN ODOTUSAIKA JA ÄITIYTEEN KASVAMINEN 3.1 Odotusajan kulku ja äitiyden aikaansaamat elämänmuutokset Äidin ja lapsen suhteen muotoutuminen on monivaiheinen ja ainutlaatuinen tapahtuma. Raskauden alkupuolella äiti kokee sikiön osaksi omaa itseään. Raskauden keskivaiheilla äiti alkaa tuntea sikiön liikkeet ja tämän kautta hän alkaa mieltää sikiön itsestään erilliseksi. Näin tuleva äiti alkaa muodostaa itselleen mielikuvaa tulevasta lapsestaan. (Niemelä 1992, 142.) Terveydenhuollossa raskaus jaetaan yleisesti kolmeen osaan sikiön kasvun perusteella. Ensimmäinen raskauskolmannes kestää viimeisten kuukautisten alkamisesta 13. raskausviikon loppuun. Toinen raskauskolmannes ajoittuu raskausviikkojen 14 28 välille ja viimeinen raskauskolmannes kestää 29. raskausviikosta lapsen syntymään. (Eskola & Hytönen 2002, 95 96.) Tämä kolmivaiheinen jaottelu ei kuvaa kuitenkaan riittävästi raskauden psykologisia vaiheita (Etzell ym. 1998, 146). Gloger-Tippelt (1983, 134 148) pitää tätä jaottelua liian suppeana. Hän esittää nelivaiheisen raskaudenkulun prosessimallin. Hän yhdistää mallissaan perinteiseen lääketieteelliseen kolmijakoon psykologiset ja sosiaaliset muutokset. Hän tarkastelee raskautta biologisena, psykologisena ja sosiaalisena muutoksena, jonka sisältö on erilainen raskauden eri vaiheissa. Hän jakaa raskauden vaiheet havahtumisvaiheeseen, sopeutumisvaiheeseen, keskittymisvaiheeseen sekä ennakointi- ja valmistautumisvaiheeseen. Tieto raskaudesta ja äidiksi tulemisesta myllertää sen elämän ja ne ihmissuhteet, jotka nainen on rakentanut ennen raskauttaan. Tämä on kuitenkin välttämätöntä, jotta äiti voisi rakentaa entisen elämänsä sijaan sellaisen elämän, jossa on tilaa lapselle (Niemelä 1992, 142.) Äidiksi kehittymiseen vaikuttavat naisen omat lapsuudenaikaiset hoivaamiskokemukset. Tämä vaikuttaa siihen, millaiseksi hänen oma sisäinen äitikuvansa ja mielikuvansa tulevasta lapsesta muodostuu. (Etzell ym. 1998, 148.) Suhde omaan äitiin muuttuu yleensä ratkaisevasti ensimmäisen raskauden aikana. On hyvä, jos nainen voi keskustella äitiydestä oman äitinsä kanssa. Keskustelujen myötä heidän suhteensa alkaa muodostua tasavertaisemmaksi ja tytär siirtyy suhteessa äitiinsä tyttären asemasta aikuisen naisen asemaan. (Niemelä 1993, 39 40.)

17 Ensimmäisen raskauden aikana nainen valmistautuu äitiyteen monin eri tavoin. Käytännön tasolla hän hankkii tulevalle lapselleen vaatteita ja muuta tarpeellista. Samalla hän miettii tulevaa äitiyttään ja vauvaansa koettaen totutella tulevaan elämänmuutokseen. (Niemelä 1990, 9.) Raskaus on naiselle biologisten, psykologisten ja sosiaalisten muutosten aikaa (Etzell ym. 1998, 146). Lapsi syntyy äidin elämän keskelle. Äidillä on usein oma koulutus, työ ja harrastukset. Aika on jaettu työn ja vapaa-ajan kesken. Vanhemmat ovat luoneet oman elämäntyylinsä ja heillä on omat tekemisensä kotona sekä kodin ulkopuolella. Raskauden aikana äiti alkaa miettiä omaa elämäänsä ja sitä millaiseksi hän on sen luonut. Mieltä askarruttaa myös se, mistä hänen on tulevaisuudessa luovuttava antaakseen tilaa vauvan tarpeille. Useille äideille opiskelu ja työ ovat tärkeä osa elämää. Koulutus ja työ ovat tärkeän osa äidin identiteettiä. Tulevaa äitiä huolestuttaa monesti, miten tuleva lapsi ja äitiysloma vaikuttavat hänen työhönsä tai opiskeluunsa. Monet pelkäävät, että heidän täytyy luopua kodin ulkopuolisesta elämästään ja ihmissuhteistaan. Lapsen saanti aiheuttaakin uudenlaiset vaatimukset kotielämälle. (Niemelä 1992, 145 146.) Luopuminen siitä, mitä hänellä on ollut, on samalla valmistautumista uuteen (Niemelä 1993, 39). 3.2 Äidin kokemat ristiriitaiset tunteet raskauden aikana Elämänsä ja ihmissuhteidensa keskellä äiti muuttuu myös itse. Tulevan lapsen syntymä ja edessä olevat elämän sekä ihmissuhteiden muutokset saavat aikaan epävarmuutta. Raskauden aikaansaaman ilon lisäksi äiti voi alkaa tuntea ärtymystä, haikeutta ja jopa vihaa, surua ja pelkoa. Äidit hämmentyvät usein näistä ambivalenteista tunteistaan ja ne tulevat yllätyksenä. Ne saavat aikaan pelkoa, sillä koko ajan ei olekaan onnellinen olo, kuten saattoi aluksi odottaa. (Niemelä 1990, 14 16.) Tunteet liittyvät yleensä äidin oman elämän ristiriitoihin. Äiti saattaa toisaalta haluta lasta, toisaalta ei. Usein äiti on tietoisempi siitä, että hän haluaa lapsen, mutta ei ole tiedostanut siihen liittyviä ristiriitoja. Ristiriitojen tiedostaminen, tutkiminen ja työstäminen ovat valmistautumista äitiyteen monella tavalla. (Niemelä 1993, 38, 40.)

18 Ristiriitaisten tunteiden käsittelyssä on tärkeää asioista keskusteleminen ja läheisten ihmisten tuki. Muuttuvassa elämäntilanteessa puhuminen valmistaa naista äitiyteen. Tunteiden käsittely vaatii kuitenkin riittävästi sekä omia psyykkisiä voimavaroja että ulkopuolisten tukea. (Niemelä 1990, 14 16.) Piensohon tutkimuksesta (2001, 12 13) käy ilmi, että myönteiset raskaus- ja synnytyskokemukset antoivat uskoa omaan selviytymiseen. Negatiivisista kokemuksista tuli merkityksellisiä, kun nainen uskaltautui pohtimaan niitä. Kokemusten läpikäyminen oli tärkeä oppimisen edistäjä. Negatiiviset kokemukset ja epäonnistumiset synkensivät joidenkin naisten elämää vuosien, jopa vuosikymmenien ajan. Piensoho korostaa raskausajan, synnytyksen ja äitiyden alkuvaiheiden tukemisen tärkeyttä, sillä joillekin naisille omien kokemusten läpikäyminen tapahtuu kuin luonnostaan, mutta useimmat tarvitsevat siihen tukea. Piensohon mukaan neuvoloiden perhevalmennuksen sisältöä ja menetelmiä olisi uudistettava jatkuvasti ja otettava huomioon naisten yksilölliset kokemukset, tarpeet sekä toiveet. Raskaus ja synnytys merkitsevät naisille hyvin erilaisia asioita, joista päästään selville vain vuorovaikutuksen, puhumisen ja kuuntelun avulla.

19 4 ISYYTEEN KASVAMINEN 4.1 Nykyajan isyys Nykyään isyydessä on tapahtunut muutoksia. Isyys on sekä lisääntynyt että vähentynyt, sitä on löytynyt ja sitä on kadotettu. Miehet joutuvat elämään ja saavat elää muutosta, jossa oma koettu lapsuus ei anna riittävää mallia, miten toimia. Nyt miehet etsivät ja luovat uutta isyyttä, tähän tarvitaan sekä miesten yhteistä keskustelua isyydestä että asian jakamista myös naisten, äitien kanssa. (Tamminen 2001, 6.) Korhonen (1999, 7, 232) on tutkinut keski-ikäisten miesten lapsuudenkokemuksia ja omaa vanhemmuutta. Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata suomalaisessa kulttuurissa tapahtuneita isyyden muutoksia. Tutkimuksesta kävi ilmi, että isyydessä on yhden sukupolven aikana tapahtunut monia muutoksia. Kun 1950-luvun isät olivat pääsääntöisesti vielä melko kaukana lasten ja naisten arkielämästä, suurten ikäluokkien miehet ovat jo selvemmin sitoutuneita isyyteensä ja kotiin muutenkin kuin perheen elättäjinä. Isyyteen liittyy nykyään entistä enemmän läsnäoloa, huolenpitoa ja läheisyyttä. Myös suhde lapsiin on aiempaa tasavertaisempi ja läheisempi. Sukupolvien välillä vallinnut kuuliaisuussuhde on muuttunut keskustelu- ja neuvottelusuhteeksi. Huttusen (2001, 16) mukaan nykyään perinteisen isämallin rinnalle on noussut niin sanottu osallistuva isä. Nimensä mukaisesti hän osallistuu äidin rinnalla aikaisempaa enemmän kotitöihin, lastenhoitoon ja kasvatukseen. Äitiysneuvolassa miehet ovat toivottuja asiakkaita, mutta kuitenkin naisiin nähden toissijaisia. Miehet asiakkaina halutaan kuitenkin ottaa huomioon ja heille pyritään antamaan omaa erityistä aikaa ja tilaa vähintäänkin muutaman miehelle kohdistetun kysymyksen muodossa. Äitiysneuvolassa miehen asiakkuus on konkreettisesti erilaista, koska mies ei ole koskaan yksin asiakkaana vaan ainoastaan naisen kanssa. (Kuronen 1994, 53.)

20 4.2 Isyyteen siirtyminen Aiemmin odotusaika miellettiin vain raskaana olevaa äitiä koskevaksi tilaksi, joka ei juuri kosketa tulevaa isää. Viime vuosina on kuitenkin huomattu, että raskausaika on myös miehelle monella tavalla kriittinen kausi, jonka aikana kasvetaan ja sopeudutaan lapsen tuloon liittyviin elämänmuutoksiin. Toisin kuin äidille, odotusaika on isälle ennen kaikkea psyykkinen prosessi, koska isän kannalta tärkeät fyysiset muutokset tapahtuvat hänen ulkopuolellaan. Muutokset puolison ulkonäössä, käyttäytymisessä ja seksuaalisuudessa vaikuttavat isän kokemusmaailmaan ja kukin isä reagoi muutoksiin omalla yksilöllisellä tavallaan. (Säävälä, Keinänen & Vainio 2001, 12.) Odotusaikana isä saattaa kokea itsensä ulkopuoliseksi, sillä kaikki asiat ja keskustelet tuntuvat pyörivän äidin ympärillä. Äiti onkin ainoa, joka tuntee lapsen olemassaolon jatkuvasti, vaikka ei ajattelekaan lasta. Isän vuorovaikutus syntyvään lapseen kasvaa äidin kautta välillisesti. (Hämäläinen ym. 1990, 30.) Yleensä isät kokevat lapsen odotuksen myönteisenä aikana, jolloin suhde puolisoon lähenee. He näyttävät olevan toiveikkaita ja onnellisia lapsen odotuksesta. Odottavat isät kokevat vaimon tarvitsevan häntä raskauden aikana. Tuleva isyys saa miehet reagoimaan voimakkailla tunteilla ja aktiivisella toiminnalla. (Säävälä ym. 2001, 14.) Isyyteen siirtymiselle on ominaista myös se, että naiseen verrattuna miehen emotionaalinen vanhemmuuteen herääminen näyttää tapahtuvan verrattain myöhään, vasta lapsen syntymän jälkeen (Huttunen 1994, 61). Kaila-Behmin (1997, 86) tekemän tutkimuksen mukaan mies kokee tulevansa todella isäksi vasta silloin, kun esikoinen syntyy. Isänä olemisen kokemus syntyy lapsen syntymän jälkeen eikä odotusaikana. Isät kokevat, että vasta vauvan syntymän jälkeen alkavat sekä perhe-elämä, että isänä oleminen. Huttunen (1994, 61) toteaa, että miehet kokevat naisia enemmän ristiriitaisia tunteita ja riittämättömyyttä. Tällaiset kokemukset näyttävät kuitenkin riippuvan olennaisesti siitä, kuinka varhain ja kuinka intensiivisesti isä tulee mukaan vastasyntyneen hoitoon. Ennakkoluuloton synnytykseen ja varhaishoitoon osallistuminen näyttää lisäävän nopeasti isänä olemisen varmuutta.

21 4.3 Isän rooliin sopeutuminen Kaila-Behm (1997, 55 85) tutkimuksesta kävi ilmi, että miehen odotusaikaan sisältyi kahdeksan erilaista muutosvaihetta. Muutos isäksi alkoi lapsen tulon ajattelusta ja päättyi esikoisen syntymän odotusvaiheeseen. Mayn (1986, 115 127) tutkimuksen mukaan ensimmäistä lastaan odottavien isien odotusaika muodosti kolmivaiheisen kehitysprosessin, joka kuvaa isyyteen kasvua raskauden kuluessa. Tulevalle isälle tieto vauvan tulosta on yhtälailla ilon ja sekavien tunteiden aikaa kuin äidillekin. Isä joutuu arvioimaan uudelleen itseään, suhdetta vaimoonsa, työhönsä ja vapaa-aikaansa. Vauvan tulo merkitsee kotikeskeisempää elämää myös miehelle. Odotusaikana mieltä askarruttaa oma kykeneväisyys isäksi. Mielessä käy myös suhde omaan isään. (Hämäläinen ym. 1990, 29.) Miehet kuvaavat usein sopeutumisensa isän rooliin nopeaksi ja helpoksi. Se osoittaa, että miesten on ehkä vaikea myöntää uuteen rooliin sopeutumisen vaikeutta ja siihen liittyviä ristiriitaisia tunteita. (Ruoppila 1992, 157.) Todellisuudessa vanhemmuuteen sopeutuminen on kuitenkin usein vaikeampaa miehille kuin naisille, sillä käsitys isänä olemisen roolista ja tehtävistä voi odotusaikana olla epäselvä (Hämäläinen ym. 1990, 29). Myös isät tarvitsevat tukea isäksi työskentelyssään, sillä esikoinen on uusi, vieras ja outo asia isälle (Kaila-Behm 1997, 76). Useimmat odottavat isät valmistautuvat uuteen rooliinsa muuttamalla käyttäytymistään jo lapsentekovaiheessa ja viimeistään odotusaikana. He vähentävät urheiluharrastuksiaan ja ravintolassa käyntejään sekä alkavat olla aiempaa enemmän kotona. Monet muuttavat elämäntyyliään omaehtoisesti ilman puolison vaatimuksia. Joskus kuitenkin nuoret isät eivät näytä pystyvän muuttamaan elämäntyyliään, ja valmistautuminen lapsen tuloon voi olla vähäistä. Perhevalmennuksessa ryhmän keskustelut eivät kiinnosta ja olo vaikuttaa lähinnä hämmentyneeltä. Nuoret isät voivat toisaalta olla hyvinkin kykeneviä lapsenhoidossa, vaikka he eivät olekaan kiinnostuneita pohtimaan omaa isyyttään. Valmiudet hoitaa lasta voivat olla hyvät, vaikka varsinainen pitkäjänteinen isäksi kasvamisen prosessi ei ole lähtenytkään liikkeelle. (Säävälä ym. 2001, 14.)

22 5 PERHEVALMENNUS 5.1 Perhevalmennuksen taustat Äitiysneuvolatyössä synnytyksen valmentamisella on maassamme pitkät perinteet jo 1940-luvulta lähtien. Alkujaan äitien valmentaminen synnytykseen on laajentunut käsittämään koko perheen valmentamisen synnytykseen ja syntymän aiheuttamiin muutoksiin. (Neuvolatoiminnan kehittämistyöryhmä 1984.) Perhevalmennus on saavuttanut vankan aseman äitiysneuvolatyössä, sillä nykyisin lähes kaikki ensisynnyttäjät käyttävät tätä palvelua hyväkseen. Isien mukanaolo on lisääntynyt sitä mukaa kun sairaaloihin on tullut mahdolliseksi perhesynnytykset. (Vehviläinen-Julkunen 1990, 114.) Kun siirryttiin 1970-luvulle ja uusi kansanterveyslaki tuli voimaan, saatiin uusia tutkimustuloksia isän merkityksestä synnytyksessä ja valmennuskurssien ohjelmaa laajennettiin kasvatukselliseen suuntaan. Myös nimi muutettiin perhevalmennukseksi. (Nieminen & Nummenmaa 1985, 86 87.) Perhevalmennus vaatii myös kehittämistä. Äitiysneuvolan asiakkaat ovat muuttuneet, perheet ovat aktiivisia ja heidän tietojensa taso on suhteellisen korkea. Perheet odottavat neuvolalta sosiaalista, emotionaalista ja aivan konkreetista tukea uudessa elämäntilanteessa erityisesti ensimmäisen lapsensa kanssa. Vaatimukset perhevalmennuksen kehittämiseen liittyvät sen sisältöön ja erityisesti valmennustilaisuuksien toteuttamiseen. (Vehviläinen- Julkunen & Teittinen 1993, 5.) 5.2 Äitiyshuollon tavoitteet Äitiyshuollon palveluista vastaavat perusterveydenhuollossa kunnalliset ja yksityiset äitiysneuvolat sekä erikoissairaanhoidossa äitiyspoliklinikat ja synnytysosastot (Viisanen 1999, 10). Äitiys- ja lastenneuvolat voivat vaikuttaa suoraan tai välillisesti lähes koko väestön terveyskäyttäytymiseen (Simell & Simell 1997, 12). Äitiyshuollon pääasiallisena tehtävänä on turvata odottavan äidin, sikiön, vastasyntyneen ja perheenjäsenten paras mahdollinen terveys. Tavoitteena on raskauden aikaisten

23 häiriöiden ehkäisy, häiriöiden varhainen toteaminen ja sujuva hoitoon ohjaaminen. Tavoitteena on myös tehokas hoito ja kuntoutus, hyvä synnytyksen hoito ja vastasyntyneestä huolehtiminen sekä perheen tukeminen sairauden tai vamman kohdatessa. Äitiyshuollossa tehtävän työn perustana on luotettava tieto ja sitä tulee toteuttaa tehokkaasti annettujen voimavarojen turvin. Työntekijällä täytyy olla luotettavaa tietoa seulonnoista, ennaltaehkäisystä sekä hoitojen vaikuttavuudesta. (Viisanen 1999, 9.) Laajemmin äitiyshuollon tavoitteena on edistää tulevien vanhempien terveyttä ja hyvinvointia sekä auttaa heitä suhtautumaan myönteisesti perhe-elämään ja perheen asemaan yhteiskunnassa (Viisanen 1999, 9). 5.3 Perhevalmennuksen tavoitteet Perhevalmennus on osa äitiysneuvola toimintaa (Etzell ym. 1998, 152). Varhaisen vuorovaikutuksen lisäksi kasvu vanhemmuuteen on keskeinen tavoite neuvoloissa. Vanhemmuuteen valmistautuminen ja vanhempana olemisen roolin selkiytyminen ovat tärkeitä osa-alueita neuvoloiden toiminnassa. (Lammi-Taskula & Varsa 2001, 7.) Valmennuksen tulee olla laaja-alaista, ei vain synnytystapahtumaan liittyvää. Tavoitteeksi on hyvä ottaa koko perhe ja sen elämäntilanteen huomioon ottaminen. (Winter-Heikkilä 1994, 43.) Terveydenhoitajan tulisi korostaa perhevalmennuksesta kertoessaan, että se on tarkoitettu yhtälailla miehelle kuin naiselle (Kuronen 1994, 53). Naisen ja miehen mielestä äitiyteen ja vanhemmuuteen voi monesti liittyä luonnottoman suuri myönteisyys (Eskola & Hytönen 2002, 124). Mitä realistisemmin vanhemmat pystyvät arvioimaan lapsen syntymän aiheuttamia muutoksia perheen toimintoihin, sitä vähemmän he kokevat sopeutumisvaikeuksia lapsen synnyttyä (Karila 1989, 9). Perhevalmennus tukee perheiden valmistautumista uuteen elämäntilanteeseen. Se sisältää synnytysvalmennusta, vanhempien neuvontaa sekä lastenhoidon ohjausta. Tavoitteena on tukea perheitä raskauteen liittyvissä kehitysvaiheissa sekä tulevia vanhempia vanhemmuuteen kasvussa. Perhevalmennuksessa sekä isä, että äiti saavat tietoa ja ohjausta synnytykseen liittyvissä kysymyksissä. Perhevalmennuksen tarkoituksena on myös antaa perheille mahdollisimman realistinen kuva synnytyksestä ja lapsen syntymän

24 vaikutuksista perhe-elämään. (Vehviläinen-Julkunen & Teittinen 1993, 5; Etzell ym. 1998, 153.) Perhevalmennusryhmät ovat myös vanhempien kohtaamista varten. Niissä voi keskustella toisten samassa elämäntilanteessa olevien vanhempien kanssa ja kysellä mieltä askarruttavista asioista. Näin vanhemmat voivat saada tukea ja kannustusta toisilta vanhemmilta. Tämä edellyttää kuitenkin ryhmien suhteellisen pientä kokoa, jolloin osallistujat pääsevät läheiseen vuorovaikutukseen. Ryhmätapaamisia olisi hyvä jatkaa vielä synnytyksen jälkeenkin. Näillä tapaamiskerroilla olisi hyvä käydä läpi muun muassa erilaisia kokemuksia synnytyksestä, isyydestä ja äitiydestä. (Hartikainen ym. 1995, 218.) Perhevalmennuksen tavoitteena on perheen terveys ja kohteena raskaana oleva nainen sekä hänen puolisonsa. Valmennus pyrkii muun muassa luomaan mahdollisimman hyvät edellytykset vanhempien ja syntyvän lapsen fyysiselle, psyykkiselle sekä sosiaaliselle hyvinvoinnille. Perhevalmennuksessa pyritään myös antamaan perustietoa odotusajasta, vauvan hoidosta, tarpeista ja kehityksestä sekä vanhemmaksi tulosta. (Vehviläinen- Julkunen 1987, 21 23.) Tavoitteena on myös antaa tietoa tulevista luonnollisista muutoksista, niin fyysisistä kuin psyykkisistäkin ja antaa valmiuksia niiden kohtaamiseen (Karila 1989, 35). 5.4 Perheiden toiveet ja odotukset perhevalmennuksesta Äitiysneuvolan asiakkaiden tarpeet ovat muuttuneet vuosikymmenien myötä. Suomalaiset perheet ovat aktiivisia ja tiedon taso on suhteellisen korkea. Ensimmäistä lastaan odottavat vanhemmat edellyttävät äitiyshuollolta terveydentilan seurannan ja hoidon lisäksi sosiaalista ja henkistä tukea sekä apua uudessa elämäntilanteessa. (Vehviläinen- Julkunen & Teittinen 1993, 5.) Vaikka esikoisen vanhemmilla voi olla paljonkin tietoa lapsen mukanaan tuomista asioista, he kaipaavat kuitenkin ammattilaisten ja toisten samassa tilanteessa olevien vanhempien tukea ja apua. Perhevalmennuksen tehtävä on vastata näihin tarpeisiin. (Seulontatutkimukset ja yhteistyö äitiyshuollossa 1999, 9.)

25 Perhevalmennuksen sisällön ja toteutuksen lähtökohtana tulisi olla vanhempien tarpeet ja odotukset. Vehviläinen-Julkusen (1996, 7) tekemän tutkimuksen mukaan valmennuksesta tulisi saada ajankohtaista tietoa synnytyksestä ja sen kulusta sekä lapsen kehityksestä ja hoidosta. Suurin osa pariskunnista arvioi tärkeäksi saada valmennuksessa tietoa isän osuudesta synnytyksessä ja lapsen hoidossa. Vanhemmuuteen, isän ja äidin jaksamiseen sekä parisuhteeseen liittyvät teemat koettiin myös tärkeiksi. Vanhemmat pitivät tärkeänä heidän toiveidensa ja odotustensa kysymistä sekä selvittämistä. Ehkäisyyn ja seksiin liittyvät asiat arvioitiin perhevalmennukseen liittyvistä alueista vähiten tärkeiksi. Vain viidennes vastanneista vanhemmista arvioi, että synnytyssairaalaan tutustuminen ei ole heille tärkeää. Lisätoiveena toivottiin perhevalmennuksen sisältöön liitettäväksi vauvan hoidon lisäämistä ohjelmaan. Raskauden epänormaalista kulusta ja poikkeavasta synnytyksestä sekä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta haluttiin tietää myös lisää. Varsinkin äidit toivoivat enemmän ohjausta vanhemmuuteen kasvussa ja totesivat valmennuksen keskittyvän liiaksi synnytykseen valmentautumiseen. Vanhemmilta tiedusteltiin, otettiinko heidän toiveensa ja odotuksensa tarpeeksi huomioon perhevalmennustilanteissa sekä niiden suunnittelussa. Vertaillessa äitien ja isien vastauksia kävi ilmi, että useampi äiti kuin isä koki toiveiden huomioimisen riittämättömäksi. Pariskuntia pyydettiin myös arvioimaan asiantuntijoiden merkitystä perhevalmennustilaisuuksien kannalta. Tärkein asiantuntija sekä äitien että isien mielestä oli äitiysneuvolan terveydenhoitaja ja toiseksi tärkeimpänä pidettiin lastenneuvolan terveydenhoitajaa. Neuvolalääkärin sekä toisten vanhempien käyttämistä asiantuntijoina arvostettiin. Sosiaalityöntekijän ja psykologin asiantuntijuutta vastaajat pitivät vähemmän tärkeänä, mutta kaksi kolmasosaa arvosti kuitenkin heidän osuuttaan. Hammashuollon asiantuntijat, synnytyssairaalan kätilöt ja lääkärit sekä lääkintävoimistelijat mainittiin myös hyviksi asiantuntijoiksi. Vähän yli puolet isistä oli sitä mieltä, että perhevalmennusryhmässä käytävää keskustelua ja kokemusten vaihtoa toisten vanhempien kanssa oli riittämättömästi. Yli puolet äideistä kertoi, että keskustelua käytiin riittävästi. (Vehviläinen-Julkunen 1996, 7 8.) Perhevalmennuksen toteutuksessa on usein suuriakin paikkakohtaisia eroja (Hartikainen ym. 1995, 218). Alkuvalmennusta järjestetään terveyskeskuksissa joko yksilö- tai ryhmätilaisuuksina ensimmäisten 20 raskausviikon aikana yleensä 3 5 kerran

26 kokonaisuutena. Tilaisuuksissa käsitellään raskauden aiheuttamia muutoksia, raskausajan terveydenhoitoa, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyviä asioita. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Vanhemmat kokevat pienet valmennusryhmät myönteisiksi, koska tällöin heidän on helpompi tutustua toisiin ryhmän jäseniin ja osallistua ryhmän keskusteluihin (Vehviläinen & Julkunen 1987, 129). On tärkeää, että valmennus ei ole vain synnytystä varten, vaan sen tulisi antaa valmiuksia myös synnytyksen jälkeiseen aikaan (Vehviläinen- Julkunen 1987, 24). Tulevilla vanhemmilla on luonnollinen tarve saada tietoa ja kasvatuksellista tukea vanhemmuuteensa. He kaipaavat tietoa menettelytavoista erilaisissa tilanteissa ja pulmatilanteiden kohtaamisesta sekä ympärivuorokautisen vastuunkantamisen merkityksestä. Nykyisessä tietoyhteiskunnassa lastenkasvatuksessa tarvittavat tiedot ja taidot eivät siirry enää sukupolvelta toiselle, joten tukea vanhemmuuteen tarvitaan. (Etzell ym. 1998, 151.) Perheiden odotukset perhevalmennuksen toteuttamiseen liittyvät sekä valmennuksen sisältöön että tilaisuuksien toteuttamiseen. Tutkimusten mukaan perheet kokevat vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyvät teemat tärkeiksi. Äidit toivovat saavansa ajankohtaista ja totuudenmukaista tietoa synnytyksestä, sen normaalista ja epänormaalista kulusta sekä lapsen kehityksestä ja hoidosta. Isät toivovat synnytystiedon lisäksi tietoa synnytyksen jälkeisestä ajasta ja vastasyntyneen hoidosta sekä tukea isyyteen kasvussa. Valmennus ei saisi olla liian äitikeskeistä. Valmennuksen toivotaan olevan yksilöllistä ja perhekeskeistä. Myös aikaa vanhempien väliseen kokemusten vaihtoon toivotaan lisää. (Eskola & Hytönen 2002, 124.) Perhevalmennuksen ohjaus- ja neuvontamenetelmien olisi perheiden toiveiden mukaan tuettava omatoimisuutta ja mahdollisuutta tavata samassa elämäntilanteessa olevia perheitä. Toteutus olisi hyvä muuttaa pienryhmämuotoiseksi keskusteluksi, sillä asiakkaat toivovat perhevalmennuksesta keskustelun syntymistä muiden parien kanssa sekä ryhmän ohjaajan kanssa. Ryhmän vetäjän roolin muuttaminen tiedon jakajasta vanhempien kanssa yhteistyössä toimivaksi ohjaajaksi ja tiedon lähteeksi on haaste perhevalmennusta toteuttaville terveydenhoitajille. (Vehviläinen-Julkunen 1994, 21 22.)

27 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ensimmäisen lapsen saaneiden äitien ja isien kokemuksia vanhemmuuteen kasvusta sekä perhevalmennuksesta. Tutkimus tuo esille, millaisia kokemuksia vanhemmilla on vanhemmuuteen kasvusta, millaista tukea ja tietoja he saivat perhevalmennuksesta sekä millaisia toiveita heillä oli perhevalmennusta kohtaan. Tutkimustehtävät ovat: 1. Minkälaisia kokemuksia äideillä ja isillä on vanhemmuuteen kasvusta? 2. Mitä perhevalmennus tarjosi äideille ja isille? 3. Millaisia toiveita äideillä ja isillä on perhevalmennusta kohtaan?