1988 vp. - HE n:o 153 Hallituksen esitys Eduskunnalle ammattitautilaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esitys sisältää ammattitautilain uudistamisen. Esityksessä ehdotetaan otettavaksi lakiin säännöksiä, jotka nyt ovat asetuksessa tai sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä. Lisäksi ehdotetaan myös eräitä muutoksia nykyiseen säännöstöön. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia ammattitaudin käsitteen määritelmään. Esityksen mukaan työn ja sairauden välinen syy-yhteys olisi olemassa, jos vakuutettu on työssä altistunut yleisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan sairautta aiheuttavalle aineelle sekä sairastaa tällaisesta aineesta johtuvaa sairautta. Myös muun kuin ammattitaudiksi katsottavan sairauden olennainen paheneminen korvattaisiin pahenemisen aiheuttaman työkyvyttömyysjakson aikana ammattitautilain mukaan, kun paheneminen on aiheutunut työssä todennäköisesti fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Jännetupen tulehdus ja olkaluun sivunastan tulehdus korvattaisiin edelleen nimenomaisen säännöksen perusteella. Altistustekijöinä olisivat toistuva ja yksipuolinen tai vakuutetulle outo liike. Niissä tapauksissa, JOissa erityinen työolosuhteiden selvitys työpaikalla katsotaan ammattitaudin selvittämistä varten tarpeelliseksi, työolosuhdeselvityksestä aiheutuva kustannus korvattaisiin vakuutetulle silloin, kun hän joutuisi itse vastaamaan siitä. Esityksen mukaan ammattitautilaissa säädettäisiin vakuutuslaitokselle velvollisuus korvausasian vireilletulon jälkeen hankkia sen ratkaisua varten tarvittavat asiakirjat mahdollisimman nopeasti. Vakuutuslaitoksen tulisi myös ryhtyä toimenpiteisiin korvausasian vireillepanoa koskevien asiakirjojen hankkimiseksi niissä tapauksissa, joissa sen tietoon on tullut mahdollisesti korvattava ammattitauti. Hoitavan lääkärin tulisi lähettää määrittelemästään ammattitaudista ilmoitus paitsi työsuojeluhallitukselle myöskin sille vakuutuslaitokselle, jossa työntekijä on vakuutettu työtapaturman varalta. Uusi ammattitautilaki sekä siihen liittyvät muut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989. 380988S
2 1988 vp. - HE n:o 153 SISÄLLYSLUETTELO Sivu Sivu YLEISPERUSTELUT......................... 3 4.8. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslakia koskeva muutos.... 14 1. 5. Esityksen taloudelliset vaikutukset.... 14 Nykyinen tilanne............................... 1.1. Yleistä.................................... 3 3 1.2. Ammattitautilaki.......................... 3 1.3. Ammattitautiasetus....................... 3 1.4. Sosiaaliministeriön päätös ohjeista ammattitaudin 6. Muita esitykseen liittyviä seikkoja.... 15 toteamiseksi.................. 3 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT.... 15 1.5. Asetus eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista.......................... 3 15 15 1.6. Korvauskäytännöstä...................... 4 16 1. Lakiehdotusten perustelut.... 1.1. Ammattitautilaki..... 1.2. Tapaturmavakuutuslaki.... 2. Ongelmien tarkastelua......................... 6 1.3. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki.... 16 2.1. Työperäisten sairauksien käsite........... 6 2.2. Ammattitaudit... cc cc _:_ ~~6.,._ 1.4. Laki työsuojelun valvonnasta.... 16 2.3. Sairauksien paheneminen. 7-2 M t 1... d.. et t t 2.4. Muut työperäiset sairaudet................ 8 uu amsaa an o mmenpi ee.... 17 2.5. Tutkimuskulut............................ 9 3. Voimaantulo.... 17 2.6. Ammattitaudin ilmenemisajankohta ja LAKITEKSTIT.... 17 vuosityöansion määrittäminen.... 10 1. Ammattitautilaki............................... 17 3. Valmisteluvaiheet.... 10 2. Laki tapaturmavakuutuslain muuttamisesta... 18 II 4. Ehdotuksen sisältö.... 4.1. Ammattitaudin käsite ja syy-yhteyden määrittäminen.... 4.2. Sairauksien pahenemisen korvattavuus.... 4.3. Tutkimuskulujen korvaaminen epäiltäessä sairautta ammattitaudiksi.... 4.4. Eräiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien korvattavuus.... 4.5. Vakuutuslaitoksen korvausasiaa koskeva selvittämisvelvollisuus.... 4.6. Ammattitaudin ilmenemisajankohta.... 4. 7. Työsuojelun valvonnasta annetun lain ammattitautia koskevat ilmoitukset.... 11 12 13 13 13 14 14 3. Laki maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 6 :n muuttamisesta... 18 4. Laki työsuojelun valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta............................. 19 LIITE... 20 Rinnakkaistekstit................................. 20 2. Laki tapaturmavakuutuslain muuttamisesta... 20 3. Laki maatalousyrittäjän tapaturmavakuutuslain 6 :n muuttamisesta... 21 4. Laki työsuojelun valvonnasta annetun lain 22 :n muuttamisesta.......................... 22
1988 vp. - HE n:o 153 3 YLEISPERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne 1.1. Yleistä Ammattitautien korvausjärjestelmä perustuu tapaturmavakuutuslakiin (608/ 48), ammattitautilakiin (638/67) ja sitä edeltäneeseen vuonna 1939 annettuun ammattitautilakiin (139/39) sekä ammattitautiasetukseen (67 /87). Lisäksi sosiaaliministeriö on antanut vuonna 1967 päätöksen ohjeista ammattitaudin toteamiseksi (640/67). Ammattitautilainsäädäntöön liittyy käsitteellisesti myös asetus eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista (852/48). 1.2. Ammattitautilaki Ammattitautilaki sisältää ammattitaudin yleisen määrittelyn ja perusedellytykset sen korvattavuudelle. Laki jättää ammattitaudin yksityiskohtaisen määrittelyn ammattitautiasetuksen ja edellä mainitun sosiaaliministeriön päätöksen varaan. Ammattitautilain 1 :n mukaan ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka sen mukaisesti kuin asetuksella säädetään, on työsuhteen, maatalousyrittäjätoiminnan taikka virka- tai toimisuhteen perusteella suoritetussa työssä aiheutunut fysikaalisista, kemiallisista tai biologisista tekijöistä. Ammattitautilainsäädäntö liittyy työtapaturmien korvausjärjestelmään. Ammattitautilain 2 :ssä todetaan, että korvausvelvollisuudesta, korvauksesta ja korvausasioiden käsittelystä on voimassa, mitä tapaturmavakuutuslaissa ja valtion viran- ja toimenhaltijain tapaturmakorvauksesta annetussa laissa (154/35) on säädetty. Tapaturman sattumishetkeä vastaa tällöin se ajankohta, jolloin ammattitauti on ilmennyt. 1.3. Ammattitautiasetus Ammattitautiasetuksen 1 :n mukaan ammattitaudilla tarkoitetaan sairautta, joka on todennäköisesti aiheutunut ammattitautilaissa määritellyssä työssä esiintyneestä fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä. Asetuksessa on mainittu kaksi sairautta, jännetupen tulehdus ja olkaluun sivunastan tulehdus, joiden korvattavuudelle on asetettu erityinen arviointiperuste. Sairaudet korvataan, jos ne ovat todennäköisesti aiheutuneet työssä tavan takaa toistuvan ja yksipuolisen taikka työntekijälle oudon työliikkeen suorittamisesta. Ammattitautiasetuksen 2 :ssä on määritelty ammattitaudin ilmenemishetki. Se on ajankohta, jolloin sairastunut henkilö hakeutui ensimmäisen kerran lääkärin tutkittavaksi silloin tai myöhemmin ammattitaudiksi todetun sairauden johdosta. Erityisestä syystä ammattitaudin ilmenemishetkenä voidaan pitää myös jotakin ensimmäistä lääkärissäkäyntiä edeltänyttä ajankohtaa. 1.4. Sosiaaliministeriön päätös ohjeista ammattitaudin toteamiseksi Päätös sisältää esimerkkiluettelon ammattitautina korvattavia sairauksia aiheuttavista fysikaalisista ja kemiallisista tekijöistä. Biologisia tekijöitä ei siinä mainita. Lisäksi päätöksessä on lueteltu töitä, joissa ilmenee kokemuksen mukaan ammattitauteja sekä sairauden muotoja, joita fysikaaliset ja kemialliset tekijät voivat työssä aiheuttaa. 1.5. Asetus eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista Tapaturmavakuutuslain 4 :n 2 momentin mukaan työntekijän työssä tai työstä jobtuvissa olosuhteissa saama vamma, joka on syntynyt lyhyehkönä, enintään yhden vuorokauden pituisena aikana ja jota ei korvata ammattitautina, voidaan sen mukaan kuin asetuksessa määrätään, katsoa työtapaturman aiheuttamaksi. Lainkohta viittaa asetukseen eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista. Siinä
4 1988 vp. - HE n:o 153 luetellaan joukko sairauksia, jotka kuuluvat käsitteellisesti ammattitautilainsäädännön yhteyteen. 1.6. Korvauskäytännöstä Ammattitautiasia tulee tapaturmavakuutuslaitoksessa vireille työnantajan tapaturmailmoituksen tekemisellä. Käytännössä asia voi tulla vakuutuslaitoksen tietoon myös asianomaisen henkilön kirjallisella hakemuksella tai lääkärinlausunnolla. Tällöin vakuutuslaitos pyytää työnantajalta tapaturmailmoituksen. Ammattitautiasian ratkaisemiseksi on välttämätöntä, että vakuutuslaitokselle toimitetaan lääkärinlausunto. Vakuutuslaitos suorittaa lääkärintutkimuksesta aiheutuneet kustannukset myöntäessään korvausta ammattitaudin perusteella. Silloin, kun tutkimus perustuu vakuutuslaitoksen pyyntöön, kulut korvataan aina. Lääkärintutkimuskulut vakuutuslaitos maksaa myös niissä tapauksissa, kun ammattitautia voidaan perustellusti epäillä, vaikka sairaus ei tutkimuksissa osoittaudukaan ammattitaudiksi. Korvauksen suorittamisen edellytyksenä on tällöin, että tutkimus perustuu työterveyshuoltoon perehtyneen lääkärin arviointiin ja tutkittavan henkilön työolosuhdetietoihin. Käytännössä tällaisena lääkärinä on pidetty asianomaisen yrityksen työterveyslääkäriä ja muutakin lääkäriä, jolla on katsottu olevan riittävät tiedot työoloista. Korvattavia kustannuksia aiheuttavina on yleensä pidetty kaikkia sellaisia lääkärin tarpeellisiksi katsomia lääketieteellisiä tutkimuksia, joiden tarkoituksena on selvittää ammattitaudin olemassaolo. Koska ammattitautiepäilytapauksissa korvauksen myöntämisen edellytyksenä on lääkärin ammattitautiepäily, korvattaviksi on lähes poikkeuksetta katsottu ensimmäisen lääkärissäkäynnin jälkeen syntyneet kulut. Tavallisesti kysymyksessä ovat olleet työntekijän erityistutkimuksiin lähettämisestä aiheutuneet kulut, kuten poliklinikka- ja sairaalamaksut, työterveyslaitoksen tutkimuskulut tai erityisesti ihotaudeissa allergiatesteistä aiheutuneet kulut. Sen sijaan yleensä ensimmäisestä lääkärissäkäynnistä aiheutuneita kustannuksia ei ole ammattitautiepäilytapauksissa korvattu. Tämä on johtunut siitä, että vakuutetun on katsottu hakeutuneen lääkärintutkimuksiin erilaisten oireiden eikä ensisijaisesti ammattitautiepäilyn vuoksi. Lääketieteellinen ratkaisu ammattitaudiksi epäillyn sairauden korvattavuudesta tehdään yleisesti hyväksyttyjen lääketieteellisten kriteerien mukaisesti. Sosiaaliministeriön päätös ohjeista ammattitaudin toteamiseksi ei ole ollut käytännön korvaustoiminnassa keskeinen. Korvauskäytäntö on voinut seurata lääketieteen kehitystä, vaikka mainittu päätös ei ole kaikilta osin ollut ajan tasalla. Niin sanotuissa klassisissa ammattitaudeissa (myrkytykset, melun aiheuttama huonokuuloisuus, pölykeuhkosairaudet) korvaus on yleensä lääketieteellisin perustein selvä silloin, kun riittävät selvitykset on saatu. Kaikissa tapauksissa ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteisiä lääketieteellisiä kriteerejä siitä, milloin jokin sairaus on ammattitauti. Esimerkkinä voidaan mainita jännetupen tulehdukset ja aikaluun sivunastan tulehdukset, joiden korvattavuudelle on asetettu erityinen arviointiperuste. Toinen sairausryhmä, jossa korvausratkaisun tekeminen yksinomaan lääketieteellisin perustein on ongelmallista, muodostuu sellaisista sairauksista, joita esiintyy väestössä yleisesti ilman työssä tapahtuvaa altistusta, mutta joiden tiedetään olevan yleisempiä tietylle haittatekijälle altistuneilla työntekijöillä kuin muulla väestöllä. Esimerkkinä on keuhkosyöpä, jonka tärkein syytekijä on tupakointi. Asbestille altistuminen lisää keuhkosyöpäriskiä sekä tupakoimattomilla että varsinkin tupakoivilla henkilöillä. Lähinnä asiantuntijalausuntojen ja muutoksenhakuelinten ratkaisujen perusteella on tällaisissa tapauksissa päädytty määrättyyn vakiintuneeseen korvauskäytäntöön. Asbestoosia sairastavan työntekijän keuhkosyöpä on korvattu ammattitautina tupakoinnista riippumatta. Samoin on menetelty virtsarakon syöpätapauksissa, mikäli työntekijä on työssään altistunut virtsarakon syöpää aiheuttaville aineille. Ammattitautina on myös joissakin tapauksissa korvattu olemassa olevan sairauden työolosuhteista johtunut paheneminen. Esimerkiksi työstä riippumatonta nikkelin aiheuttamaa allergista ihottumaa sairastavan työntekijän ihottuman pahenemisvaihe on korvattu, kun hän on joutunut työssään käsittelemään nikkeliä tai nikkeliyhdisteitä ja sairauden pahenemisen yhteys tehtyyn työhön on siten ollut todennäköinen. Tapaturma- ja ammattitautivakuutuksen periaatteisiin kuuluu, että vahingoittunut on vakuutettu niine sairauksineen, joita hänellä oli ennen vakuutustapahtumaa. Tämä tarkoittaa
1988 vp. - HE n:o 153 5 sitä, että samanlainen tapaturma tai ammattitauti voi aiheuttaa eri henkilöille erilaisen työkyvyttömyyden tai kulujen korvattavuuden. Esimerkiksi ikääntyneille tai pitkäaikaisia sairauksia potev:ille vakuutetuille saattaa syntyä keskimääräistä pitempiä toipumisaikoja. Nämä kuuluvat tapaturmavakuutuskorvauksen piiriin. Ammattitautikorvaus määräytyy tapaturmavakuutuslain mukaan. Tapaturman sattumishetkeä vastaa se ajankohta, jolloin ammattitauti on ilmennyt. Ammattitauti eroaa kuitenkin eräässä olennaisessa suhteessa työtapaturmasta. Työtapaturma ilmenee hetkessä, ammattitaudin kehittymiseen sen sijaan saattaa kulua pitkä aika, joissakin tapauksissa jopa vuosia tai vuosikymmeniä. Ammattitautiasetuksen mukaan ammattitaudin ilmenemishetki on se ajankohta, jolloin työntekijä hakeutui ensimmäisen kerran lääkärin tutkittavaksi silloin tai myöhemmin ammattitaudiksi todetun sairauden johdosta. Korvauslajit ja korvaus määräytyvät ammattitautitapauksessa samoin kuin työtapaturmassa. Sairaanhoitokulut korvataan yleensä täysimääräisinä sen mukaan, mitä korvauksensaaja joutuisi maksamaan. Samoin korvataan eräät apuvälineet ja sairaanhoitoon liittyvät matkakulut. Ansionmenetyskorvauksessa on lähtökohtana täyden korvauksen periaate. Päivärahaa, jonka korvaustaso on 100 OJo vuosityöansiosta, maksetaan enintään vuoden ajan. Tämän jälkeen maksetaan tapaturmaeläkettä, jonka korvaustaso on 85 % vuosityöansiosta. Sekä päiväraha että tapaturmaeläke ovat kokonaisuudessaan veronalaista tuloa. Ennen vuotta 1982 ilmenneissä ammattitaudeissa korvaukset määräytyvät sitä ennen voimassa olleiden tapaturmavakuutuslain säännösten mukaan. Päivärahaa maksetaan tällöin enintään vuoden ajalta. Sen korvaustaso on noin 60-80 % ansiosta huoltovelvollisuudesta riippuen ja korvaus on kokonaan verovapaa. Vuotta pitempään kestävästä haitasta maksetaan elinkorkoa, jonka suuruus määräytyy lääketieteellisen invaliditeettiprosentin mukaan. Lisäksi voidaan maksaa ansionaleneroan mukaista täydennyskorkoa. Elinkorkokorvaus on osittain verovapaa. Mikäli ammattitauti aiheuttaa työntekijän kuoleman, maksetaan omaisille perhe-eläkettä. Yleisen haitan korvauksena voidaan ammattitaudista jääneestä pysyvästä haitasta maksaa haittarahaa. Sairaudesta aiheutuva ohimenevä haitta ei oikeuta haittarahakorvaukseen. Tätä varten vammat on jaettu 20 haittaluokkaan sosiaali- ja terveysministeriön vahvistaman taulukon (1012/86) mukaan. Haittarahan osuus lasketaan haitan osoittamana osuutena tapaturmavakuutuslakiin sisältyvästä vuosittain vahvistettavasta vähimmäisvuosityöansiosta ja se on siis sairastuneen tuloista riippumaton. Haittarahakorvaus on verovapaa, koska tällöin on kysymys paitsi aineettoman haitan korvaamisesta myös vammasta aiheutuvien tarkemmin määrittelemättömien kustannusten korvaamisesta. Sairauksista, jotka jatkuvasti pahenevat ja mahdollisesti johtavat kuolemaan, on haittarahaa maksettu sairauden tilan mukaisesti ja haittarahaa on korotettu sairauden pahetessa. Esimerkkinä tällaisesta sairaudesta on asbestin aiheuttama keuhkopussin pahanlaatuinen kasvain. Ennen vuotta 1982 ilmenneissä ammattitaudeissa korvaus yleisestä haitasta sisältyy elinkorkokorvaukseen. Ammattitaudista aiheutuvia lisäkustannuksia kuten kohonneita kodinhoitokustannuksia voidaan korvata erikseen. Myös haitta- ja vaatelisät ovat tarkoitetut korvaamaan lisäkustannuksia. Tapaturmavakuutuksen korvausetuuksiin kuuluu myös kuntoutus, joka voi olla joko ammatillista tai lääkinnällistä. Kuntoutuskustannuksissa pätee sama periaate kuin sairaanhoidossa eli korvataan ne kulut, jotka vahingoittunut joutuisi itse maksamaan. Kun vakuutettu on kuntoutushoidossa laitoksessa, ammattikoulutuksessa tai työhönvalmennuksessa, maksetaan koulutusajalta täysimääräinen ansionmenetyskorvaus, tavallisesti tapaturmaeläke. Tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain mukainen korvausasian käsittely on rinnastettavissa hallintolainkäyttöön. Tämä merkitsee sitä, että vakuutuslaitoksella on itsenäinen korvausasian selvittämisvelvollisuus. Selvittämisvelvollisuudesta on säädetty tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain täytäntöönpanosta annetussa asetuksessa. Sen 7 :n mukaan vakuutuslaitoksen tulee huolehtia siitä, että korvausasian järjestelyä varten tarvittavat asiakirjat hankitaan mahdollisimman nopeasti. Keinot korvausasiaa varten tarvittavan asiakirjaaineiston saamiseksi vakuutuslaitokselle on turvattu laissa. Viranomaisen, työnantajan ja lääkärin tiedoksiantovelvollisuudesta korvausasiassa on säädetty tapaturmavakuutuslain 65 a :ssä. Korvauksen hakijaa koskeva tiedonan-
6 1988 vp. - HE n:o 153 tovelvollisuus sisältyy lain 41 :n 5 momenttiin ja 46 :n 2 momenttiin. Sen jälkeen kun korvausratkaisu on vakuutuslaitoksessa tehty, siitä annetaan päätös, joka kielteisessä tapauksessa yleensä myös perustellaan. Samoin perustellaan esimerkiksi täydestä ansionmenetyskorvauksesta poikkeavat ratkaisut silloin, kun korvaus perustuu todetun ansionaleneman pohjalta tehtyyn ratkaisuun. Päätösten yhtenäisyyttä valvomaan on sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä perustettu tapaturma-asiain korvauslautakunta, joka käsittelee kaikki ensimmäiset tapaturma- ja perhe-eläkepäätökset, tapaturmaeläkkeen tason muutosta koskevat päätökset, kahdeksatta tai sitä suurempaa haittaluokkaa koskevat haittarahapäätökset sekä korvausvelvollista laitosta koskevat ratkaisut. Myös poikkeuksellista täydennyskorkoa koskevat elinkorkopäätökset on lähetettävä korvauslautakuntaan tarkastettaviksi. Lisäksi vakuutuslaitokset voivat pyytää korvauslautakunnan lausunnon mistä tahansa korvauksiin liittyvistä seikoista yksittäistapauksissa. Näistä lausuntopyynnöistä huomattava osa koskee ammattitauteja. Korvauslautakunnan lausunto ei ole vakuutuslaitosta sitova, mutta mikäli se poikkeaa lautakunnan lausunnosta, on siitä päätöksessä erikseen mainittava. Käytännössä korvauslautakunnan lausunnosta poikkeavat päätökset ovat hyvin harvinaisia. Mikäli vakuutettu on tyytymätön vakuutuslaitoksen päätökseen, hän voi valittaa siitä tapaturmalautakuntaan ja edelleen jatkovalituksena vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeuden päätöksestä voi vielä eräissä tapauksissa valittaa korkeimpaan oikeuteen, mikäli se antaa valitusluvan. Siitä, missä määrin valitukset johtavat vakuutuslaitosten päätösten muuttamiseen ammattitautitapauksissa, ei ole saatavissa tällä hetkellä tarkkoja tilastotietoja. Koko tapaturmavakuutuksen osalta muuttuneiden päätösten osuus vastaa muun sosiaalivakuutuksen tasoa. 2. Ongelmien tarkastelua 2.1. Työperäisten sairauksien käsite Työperäiset sairaudet on käsite, jolle ei ole yleisesti hyväksyttyä määritelmää. Tavallisesti sillä ymmärretään ammattitauteja laajempaa kokonaisuutta, johon korvattavien ammattitautien lisäksi kuuluu eräitä muilla perusteilla korvattavia sairauksia (asetus eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista) ja sellaisia sairauksia, joiden synnyssä työllä on ainoastaan vähäinen tai myötävaikuttava osuus. Joidenkin tautien paheneminen tai niiden etenemisen nopeutuminen työn vaikutuksesta on myös joskus katsottu kuuluvan tämän käsitteen piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi eräät tuki- ja liikuntaelinten rappeumasairaudet. Olemassa olevan sairauden paheneminen on korvattu ammattitaotina joissakin tapauksissa silloin, kun syy-yhteys työhön on voitu katsoa todennäköiseksi. 2.2. Ammattitaudit Ammattitaudin diagnoosi yksilötasolla asetetaan lääketieteellisesti samojen periaatteiden mukaan kuin muissakin sairauksissa. Ennen kuin yksilödiagnoosia voidaan tehdä edellytetään, että epäillyn taudin aiheuttajan ja taudin välillä on osoitettu yleensä olevan syy-seuraussuhteen. Ammattitautidiagnostiikassa on menettelyä nimitetty kaksiportaisen syy-seuraussuhteen osoittamiseksi. Ensimmäinen porras on siis yleisen syy-seuraussuhteen osoittaminen, mikä perustuu altistustekijän ominaisuuksista kertyneeseen tietoon, usein eläinkokeisiin ja kliiniseen tutkimukseen ja joskus myös epidemiologisiin tutkimuksiin. Esimerkiksi lyijymyrkytys voidaan varsin suurella todennäköisyydellä todeta laboratoriokokeissa, kun tiedetään, että lyijy aiheuttaa sille tyypillisen häiriön veren punasolujen muodostumisessa. Useimpien niin sanottujen klassisten ammattitautien kohdalla onkin jo olemassa riittävästi tietoa kaksiportaisen syy-seuraussuhteen ensimmäisestä portaasta ja käytännön työssä voidaan suoraan siirtyä toiseen portaaseen eli yksilödiagnostiikkaan. Yleisen syy-seuraussuhteen selvittäminen tulee kysymykseen lähinnä uusien aineiden ja sairauksien kohdalla. Tällöin selvitykset tehdään tavallisesti erikoislaitoksissa kuten työterveyslaitoksessa. Useimpien korvattavien ammattitautien kohdalla syy-yhteyttä joudutaan tarkastelemaan vain yksilödiagnostisena kysymyksenä. Tällöin ammattitautidiagnoosilta edellytetään, että voidaan osoittaa altistuminen ammattitautia aiheuttavalle tekijälle ja taudinkuva sopii ammattitautiin sekä muut syyt on suljettu riittävällä todennäköisyydellä pois. Esimerkiksi me-
1988 vp. - HE n:o 153 7 lun aiheuttaman huonokuuloisuuden diagnosoimiseksi on edellytetty, että työntekijä on työssään altistunut kovalle melulle, kuulolöydös on audiologisesti meluvammaan sopiva ja kuulon huononeminen ei johdu jostakin osoitettavissa olevasta muusta syystä. Viime vuosina työterveyslaitoksen pitämään ammattitautirekisteriin on ilmoitettu vain muutamia pahanlaatuisia kasvaimia. Vuosina 1982-1984 siihen ilmoitettiin 8 asbestoosia sairastavaa, joilla oli myös keuhkosyöpä. Mesotelioomatapauksia ammattitautirekisteriin on ilmoitettu 11 vuosina 1983-1986. Vain pieni osa Suomessa todetuista mesotelioomatapauksista on rekisteröity ammattitautina, vaikka hyvin suureen osaan niistä todennäköisesti liittyy asbestialtistuminen. Työterveyslaitoksen asbestiohjelman (1987) yhteydessä on arvioitu asbestin aiheuttamia kuolemantapauksia olevan Suomessa kaikkiaan jopa 130-150 vuodessa (keuhkosyöpää noin 100, mesotelioomaa noin 40-50 ja muutamia asbestooseja). Asbestin aiheuttamia sairauksia arvellaan Suomessa ilmenevän vielä pitkälle 2 000-luvulle-sen asbestialtistumisen seurauksena, joka on tapahtunut tähän mennessä. Muiden syöpää aiheuttavien aineiden kuin asbestin johdosta työstä syntyneiden sairauksien määrää on vaikea arvioida. Yhteistä kaikille tapauksille on, että altistuksen jälkeen on olemassa pitkä latenssiaika eli 20-40 vuotta, jonka jälkeen sairaus puhkeaa. Voimassa olevan lainsäädännön ja muutoksenhakuelinten vakiintuneen käytännön mukaan sellainen sairaus, jossa altistus on päättynyt ennen nykyisen ammattitautilain voimaantuloa eli ennen vuotta 1968, kuuluu vuoden 1939 ammattitautilain korvausoikeutta koskevan säännöstön piiriin. Tästä johtuen ne tapaukset, joissa altistus on päättynyt ennen vuotta 1968 ja joissa ammattitauti ilmenee yli 10 vuoden kuluttua työskentelyn päättymisestä, jäävät korvattavuuden ulkopuolelle, vaikka nykyisen tietämyksen mukaan sairaus aiheutuisi työssä esiintyneestä tekijästä. Vuoden 1939 ammattitautilain korvausoikeutta koskevat rajoitussäännökset kohdistuvat erityisesti asbestialtistuksiin. Tämä johtuu asbestitapausten pitkästä latenssiajasta, joka voi olla 20-25 vuotta. Silloinkin, kun ammattitauti on sinänsä kiistaton, saattaa esiintyä korvausongelmia tapauksissa, joissa ammattitaudin lisäksi esiintyy muita sairauksia, joiden vaikutus työkykyyn on merkittävä. Lähtökohtana korvattavuutta arvioitaessa on, että työntekijä on "vakuutettu sellaisena kuin hän on", toisin sanoen aikaisemmat sairaudet eivät vaikuta ammattitaudin korvattavuuteen. Täten esimerkiksi atooppista ihottumaa Sairastavan työntekijän työstä saama allerginen ihottuma on korvattu ammattitautina. Samoin tapauksissa, joissa työntekijällä on useita työkykyä alentavia sairauksia ja ammattitauti katkaisee työuran, korvataan koko työkyvyttömyys siitä riippumatta, että täysin terveellä työntekijällä ammattitauti ei olisi aiheuttanut työkyvyttömyyttä. Tällöin maksetaan ansionmenetyskorvaus yleensä täysimääräisenä. Aiemmin mahdollisesti alentuneen ansiokyvyn katsotaan heijastuvan korvauksen perusteena olevassa vuosityöansiossa eikä sitä täten tule ottaa huomioon enää ammattitautikorvausta määrättäessä. Ongelmia syntyy silloin, kun ammattitaudin aiheuttama ansiokyvyn alenema on vähäinen, mutta sairastunut ei palaa työhön tai lopettaa työnteon pääasiassa muista sairauksista johtuen. Näissä tapauksissa joudutaan työkyky arvioimaan joko laskennallisesti (verrataan vuosityöansiota ansioon sellaisessa työssä, jota sairastunut pystyisi tekemään) tai harvemmin lähinnä lääketieteellisin perustein. Lääketieteelliseen arvioon turvaudutaan vain silloin kun muuta luotettavaa selvitystä ansiokyvystä ei ole saatavissa (esimerkiksi yrittäjät eräissä tapauksissa). Tällöinkään arvio ei ole lääketieteellistä invaliditeettiprosenttia koskeva arvio, vaan koskee nimenomaan jäljellä olevaa ansiokykyä. 2.3. Sairauksien paheneminen Ammattitautina on joissakin tapauksissa korvattu myös olemassa olevan sairauden paheneminen. Tämä on ollut kuitenkin poikkeusmenettely, koska se on voinut johtaa osakorvauksia myönnettäessä yhteensovitusongelmiin muun sosiaaliturvan kanssa. Tästä syystä on pyritty siihen, että sairaus on joko kokonaan hyväksytty ammattitaudiksi ja koko korvausvastuu on jäänyt tapaturmavakuutukselle tai sairautta ei ole lainkaan katsottu ammattitaudiksi, jolloin korvausvastuu on jäänyt muulle sosiaalivakuutukselle. Silloin kun olemassaolevan sairauden paheneminen on katsottu ammattitaudiksi, ansionmenetyskorvaus on maksettu sairauden pahe-
8 1988 vp. - HE n:o 153 nemisajalta, jonka jälkeen korvausvastuu on siirtynyt muulle sosiaalivakuutusjärjestelmälle. 2.4. Muut työperäiset sairaudet Useimmat sairaudet johtuvat monista eri tekijöistä. Yksilölliset tekijät, jotka yleensä tunnetaan huonosti, vaikuttavat sairastumistadennäköisyyteen myös ammattitaudeissa. Huonoissakaan työolosuhteissa kaikki eivät sairastu ja hyvissäkin työolosuhteissa voi erityisen herkkä henkilö sairastua. Korvattavilie ammattitaudeille on kuitenkin ominaista, että niitä ei esiinny ilman työssä tapahtuvaa altistumista. On kuitenkin olemassa varsin paljon sairauksia, joissa työssä tai muualla tapahtuva altistuminen voi olla yhtenä syynä tai myötävaikuttavana tekijänä sairauden syntyyn tai pahenemiseen. Osa tällaisista sairauksista tunnetaan syytekijöiden osalta suhteellisen hyvin osan ollessa näiltä osin vielä hyvinkin huonosti tunnettu. Esimerkiksi eräistä syöpälajeista, parhaiten keuhko- ja virtsarakkosyövästä tiedetään, että tietyt kemialliset tai muut tekijät lisäävät vaaraa sairastua näihin sairauksiin. Korvattavuuden kannalta ongelmallista on, että juuri koskaan ei yksilötasolla voida sanoa, mistä syöpä juuri tällä työntekijällä on johtunut. Kun lisäksi tiedetään tupakanpolton ja muiden ympäristötekijöiden mahdollinen vaikutus, ei korvausratkaisulle yksittäistapauksessa ole olemassa yksiselitteistä lääketieteellistä perustetta. Asbestialtistuksen ja keuhkosyövän sekä keuhkopussin syövän välisen syy-yhteyden on katsottu olevan niin voimakas, että asbestoosipotilaiden tai asbestille altistuneiden työntekijöiden syöpätapaukset on katsottu viime vuosina ammattitaudiksi vakiintuneen käytännön mukaan jokseenkin aina. Sen sijaan useiden muiden syöpätyyppien osalta sekä syy-yhteyden voimakkuus tieteellisessä mielessä että korvauskäytäntö ovat epäselvempiä. Korvauskäytäntöä ovat tällöin ohjanneet yksittäistapauksissa pyydetyt lausunnot. Syövän suhteen ongelma on kahdella tasolla. Ensiksikin puuttuu tieteellistä tietoa syövän syytekijöistä yleensä ja työssä esiintyvien altisteiden osuudesta siinä. Toisaalta käytännön korvaustoimintaa vaikeuttaa se, että yksittäistapauksessa juuri milloinkaan ei voida korvattavuutta ratkaista vain lääketieteellisin perustein. Syövän lisäksi toinen ongelmallinen sairausryhmä ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Esimerkiksi nivelrikon syntymekanismi on edelleen varsin epäselvä. Siihen vaikuttavat yksilöllisten, perinnöllisesti määräytyvien tekijöiden lisäksi vanheneminen, vammat ja kuormitus. Erityisen ongelmallista on, että tuki- ja liikuntaelimistö tarvitsee terveenä pysyäkseen tietyn määrän kuormitusta, joten sekä ali- että ylikuormitus voi olla haitallista. Näiden eri tekijöiden vaikutuksesta on selvästi liian vähän tietoa, jotta lääketieteellisin perustein voitaisiin sanoa, missä tapauksessa esimerkiksi nivelrikka voisi johtua työn kuormituksesta. Yleinen käsitys on, että kuormitustekijöillä on merkitystä, mutta nivelrikon pääasiallinen syy ei yleensä ole työssä tapahtuva kuormittuminen. On tosin olemassa epidemiologisia tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että eräissä raskaiksi luokiteltavissa töissä (kaivostyö, raskas metalliteollisuus, maataloustyö, rakennustyö) on esiintynyt enemmän eräiden nivelten nivelrikkoa kuin kevyemmissä töissä. Erot ovat kuitenkin olleet pieniä eikä tuloksia ole voitu kaikissa tapauksissa vahvistaa. Tulosten sovellutusarvoa heikentää edelleen se, että monet tutkimuksista perustuvat työoloihin, jollaisia nykyisessä työelämässä esiintyy enää vähän. Kun lisäksi ei ole mitään lääketieteellistä tutkimusmenetelmää, jolla voitaisiin luotettavasti erottaa mahdollisesti kuormituksesta johtuva nivelrikka muista syistä johtuvasta, ei nivelrikkasairauksia ole yleensä katsottu korvattaviksi ammattitaudeiksi Suomessa. Tuki- ja liikuntaelinten alueella esiintyy myös runsaasti erilaisia kiputiloja, joiden syyt tunnetaan usein varsin huonosti. Kiputilat voivat johtua rakenteellisista seikoista, kuormituksesta, psyykkisperäisestä lihasjännityksestä, tulehdussairauksista ja niin edelleen. Eräiden kiputilojen yhteyttä työhön on yleisen kokemuksen perusteella pidetty niin selvänä, että on katsottu aiheelliseksi erikseen säätää niiden korvattavuudesta, vaikka syy-yhteyden osoittaminen lääketieteellisesti on osoittautunut vaikeaksi. Näitä sairauksia ovat lähinnä yläraajan jännetupen tulehdus ja aikaluun sivunastan tulehdus, joiden korvaamisesta on erikseen säädetty ammattitautiasetuksessa. Näissä tapauksissa korvausratkaisu perustuu lääketieteellisen diagnoosin lisäksi ennen kaikkea työolosuhdetietoihin, joiden suhteen korvattavuudelle on asetettu verrattain kaavamaiset edellytykset. Vastaavanlaisia sairauksia ovat esimerkiksi polven ja kyynärpään limapussin tulehdukset, joiden korvattavuudesta säädetään
1988 vp. - HE n:o 153 9 eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetussa asetuksessa. Olkapään ja niska-hartiaseudun kiputilojen lääketieteellinen diagnostiikka on varsin vaativaa, koska kiputilat voivat johtua monista eri sairauksista, joiden toteaminen vaatii usein erityistä asiantuntemusta. Yleinen käsitys on, että kuormitus aiheuttaa tilapäistä kipeytymistä tämän alueen rakenteissa, mutta taudin perussyytä ei riittävästi tunneta. Myös selän kiputilat ovat syytekijöiden suhteen ongelmallisia. lkääntymiseen liittyvillä rappeutumamuutoksilla, anatomisilla ja muilla sisäsyntyisillä tekijöillä on katsottu lääketieteellisesti olevan merkittävämpi osuus näiden sairauksien syntyyn. Työliikkeen yhteydessä tapahtuva selän kipeytyminen on sitävastoin säädetty erikseen korvattavaksi asetuksella eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista. Useissa, pääasiassa kyselymenetelmiin perustuvissa tutkimuksissa on voitu todeta tilastollinen yhteys työn kuormitustekijöiden ja erilaisten tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuten niska-, hartia- ja selkävaivojen välillä. Kuormitukseen liittyvän lisäriskin suuruus on vaihdellut melkoisesti eri tutkimuksissa eikä sitä läheskään aina ole voitu objektiivisin kliinisin tutkimuksin todeta. Kertynyt tutkimustieto kokonaisuutena viittaa siihen, että työhän liittyvillä kuormitustekijöillä voi olla vaikutusta tuki- ja liikuntaelinten erilaisten kiputilojen syntyyn. Sitä vastoin on epäselvempää, missä määrin kuormitus aiheuttaa pysyviä muutoksia tuki- ja liikuntaelimissä ja mikä olisi tuki- ja liikuntaelinten kannalta sopiva kuormitus. Nykyisen lainsäädännön mukaan sairauksien korvattavuus laajenee, kun lääketieteellinen tietämys paranee. Psyykkisten tekijöiden mahdollisesti aiheuttamia sairauksia ei nykyisen lainsäädännön mukaan ole voitu korvata ammattitautina. Tämä johtuu siitä, että erilaisten psyykkisten ja muiden sairauksien ja kuormitustekijöiden välisistä yhteyksistä tiedetään liian vähän, jotta olisi yksittäistapauksessa mahdollista arvioida työn osuutta. Useimpien psyykkisten sairauksien perimmäinen syy on yhä edelleen epäselvä. Sekä perinnöllisillä että ympäristötekijöillä on ilmeisesti vaikutusta henkilön alttiuteen sairastua psyykkiseen sairauteen. Psyykkisiä sairauksia ei lääketieteellisen kokemuksen mukaan ole yleensä korvattu aikuisiän ulkoisten tapahtumien seurauksena eräitä poikkeuksia lukuunottamatta. Esimerkiksi ul- koisista syistä johtuvan voimakkaan järkytyksen yhteydessä syntyneet äkilliset mielenterveyden häiriöt on tapaturmavakuutuksessa korvattu silloin kun ne liittyvät johonkin tapaturmatilanteeseen. Tällaisia tilanteita on syntynyt etenkin liikenteessä. Esimerkkinä voidaan mainita ajoneuvoa ohjanneen henkilön järkytystila yliajotapauksessa. Psyykkisillä tekijöillä. on merkitystä paitsi varsinaisten psyykkisten sairauksien syntymiselle myös useisiin muihin sairauksiin liittyen. Stressin on arvioitu lisäävän sepelvaltimotaudin riskiä. Tutkimustulokset ovat kuitenkin osittain ristiriitaisia ja vaikuttaa siltä, että nimenomaan personallisuuden rakenteella on merkitystä sepelvaltimotaudin riskiin. Myös monien yleensä lieviksi luokiteltavien elimellisten oireiden syntyyn ja niiden kokemiseen voi psyykkisillä tekijöillä olla huomattava merkitys. Ei kuitenkaan yleensä tiedetä täsmällisesti, mikä osuus psyykkisillä tekijöillä eri sairauksien syntymiseen on. Yksilöllinen sairastumisalttius on hyvin erilainen eivätkä kaikki ihmiset reagoi samalla tavalla ulkoisiin psyykkisiin rasitustekijöihin. Tilanne, jonka yksi henkilö kokee kielteisenä ja stressiä tuottavana, voi toisen mielestä olla haastava ja voittopuolisesti tai yksinomaan myönteinen. Ei ole myöskään luotettavaa keinoa erottaa työssä esiintyvien psyykkisten kuormitustekijöiden vaikutusta muista, työn ulkopuolisista kuormitustekijöistä. Psyykkisten tekijöiden aiheuttamia sairauksia ei yleensä korvata missään ammattitautina. Ruotsissa niiden korvaaminen on katsottu eräissä tapauksissa mahdolliseksi. 2.5. Tutkimuskulut Ennen 1 päivänä tammikuuta 1982 voimaan tullutta tapaturmavakuutuslain muutosta jäivät ammattitaudin toteamiseksi tehdyt tutkimukset potilaan maksettaviksi sellaisissa tapauksissa, joissa ammattitautia ei voitu todeta. Nykyisin korvataan tutkimuskulut myös silloin kun tutkimuksissa osoittautuu, että sairaus ei perustellusta epäilystä huolimatta ole ammattitauti. Edellytyksenä tutkimuskulujen korvattavuuteen on, että tutkimukset on tehty työterveyshuoltoon perehtyneen ja työpaikan olosuhteet tuntevan lääkärin aloitteesta. Käytännössä tämä ei ole osoittautunut ongelmalliseksi, koska perusteettornia epäilyjä on esiintynyt vähän. Mikäli tutkimuksiin lähettänyt lääkäri on ollut 2 380988S
10 1988 vp. - HE n:o 153 muu kuin työterveyshuoltoon perehtynyt lääkäri, on vakuutuslaitoksissa jouduttu yksittäistapauksissa harkitsemaan kyseisen ammattitautiepäilyn aiheellisuutta. Esimerkiksi tapauksissa, joissa potilas on suoraan keskussairaalasta ohjattu työterveyslaitoksen tutkimuksiin, on epäilyä yleensä pidetty perusteltuna ja kulut on korvattu, vaikka työterveyshuollon erityisasiantuntemusta ei olekaan lähettämisvaiheessa käytetty. Sen sijaan kuluja ei ole korvattu niissä tapauksissa, joissa kyseessä ei ole ollut ensisijaisesti ammattitautiepäily, vaan normaaliin taudin erotusdiagnostiikkaan kuuluvat tutkimukset, joista yhtenä epätodennäköisenä mahdollisuutena on tehty tutkimuksia myös ammattitaudin poissulkemiseksi. Tutkimuskuluina on voitu korvata tavallisesti vain lääketietellisistä tutkimuksista aiheutuneita kustannuksia. Työhygieenisiä mittauksia on korvattu vain poikkeustapauksissa. Tällöin ne ovat olleet nimenomaan kysymyksessä olevan potilaan ammattitaudin lääketieteellisen selvittämisen tähden välttämättömiä. Normaalitapauksessa ne kuuluvat työnantajan kustantamaan normaaliin työsuojelu- tai työterveyshuoltotoimintaan. 2.6. Ammattitaudin ilmenemisajankohta ja vuosityöansion määrittäminen Ammattitaudin ilmenemisajankohtana pidetään 1 päivänä maaliskuuta 1987 voimaan tulleen ammattitautiasetuksen mukaan sitä ajankohtaa, jolloin sairastunut henkilö hakeutui ensimmäisen kerran lääkärin tutkimuksiin silloin tai myöhemmin ammattitaudiksi todetun sairauden johdosta. Ilmenemisajankohdan määrittelyyn voi tästä aikaisempaa käytäntöä selkiyttäneestä säännöksestä huolimatta liittyä eräitä ongelmia. Joskus voi olla vaikeaa tietää, mikä lääkärissäkäynneistä oli ensimmäinen nimenomaan kyseisen ammattitaudin vuoksi tehty käynti silloin kun käyntejä on useita vuosien ajalta ja ammattitauti todetaan vasta pitkän ajan kuluttua ensimmäisten lääkärissäkäyntien jälkeen. Käytännössä ongelmia on tässä suhteessa ollut varsin vähän ja rajatapauksissa on yleensä otettu ilmenemishetkeksi lähimpänä taudin toteamista oleva ajankohta. Esimerkiksi pitkään ihottumaa sairastaneen työntekijän ammattitauti on katsottu ilmenneeksi silloin kun työperäinen allergia todetaan. Jos ammattitauti todetaan vasta pitkän ajan kuluttua altistumisesta, esimerkiksi työntekijän ollessa eläkkeellä, voi olla vaikeaa ratkaista korvauksen perusteena oleva vuosityöansio. Vuosityöansion määrittämiseen liittyviä ongelmia voi esiintyä myös silloin kun ammattitaudin ilmenemishetki sattuu ajankohtaan, jolloin sairastunut ei ole sellaisessa työssä, jossa esiintyy sairautta aiheuttavaa altistetta, tai ajankohtaan, jolloin sairastuneelia ei ole syystä tai toisesta ollut lainkaan tuloja tai tulot ovat poikkeuksellisen vähäiset. Myös opiskelijoiden vuosityöansion ja korvaustason määrittämisessä on esiintynyt ongelmia. Eläkkeellä olevan työntekijän ammattitaudin toteamiseen saattaa liittyä myös puutteita ilmoittamiskäytännössä, jolloin korvaus saattaa kokonaan jäädä hakematta. Ilmenemisajankohdan perusteella määräytyy korvausvelvollinen vakuutuslaitos siten, että pääsääntöisesti korvausvelvollisuus on sillä vakuutuslaitoksella, jonka vakuuttamassa työssä ammattitauti ilmenee. Mikäli tässä työssä ei kuitenkaan ole lainkaan ammattitautia aiheuttavaa altistetta, määräytyy korvausvelvollisuus sen mukaan, mikä työ on voinut viimeksi aiheuttaa taudin. Joissakin erikoistapauksissa, esimerkiksi aliurakointitilanteessa, saattaa altistus aiheutua muusta työstä kuin vakuutetusta työsuhteesta. Tällöin korvausvelvollisuus on kuitenkin määräytynyt työsuhteen perusteella. 3. Valmisteluvaiheet Muiden pohjoismaiden selvittäessä ja uudistaessa 1970-luvun alkupuolella tapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöään asetti sosiaali- ja terveysministeriö 23 päivänä tammikuuta 197 4 toimikunnan selvittämään ammattitautilainsäädännön uudistamistarpeita. Toimikunta, joka otti nimekseen Vuoden 1974 ammattitautitoimikunta, jätti ministeriölle mietintönsä 24 päivänä kesäkuuta 1975 (komiteanmietintö 1975:42). Tässä mietinnössä tehdyistä ehdotuksista on vuonna 1981 tulopoliittisen ratkaisun yhteydessä toteutettu perustellun ammattitautiepäilyn tutkimuskustannusten korvaaminen. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 13 päivänä helmikuuta 1987 työryhmän valmistelemaan ammattitautilainsäädännön uudistamista. Työryhmä, joka otti nimekseen Vuoden 1987 ammattitautityöryhmä, jätti ministeriölle yksimielisen muistionsa 30 päivänä lokakuuta 1987
1988 vp. - HE n:o 153 11 (työryhmämuistio 1987:48). Tämä esitys pohjautuu Vuoden 1987 ammattitautityöryhmän muistioon. Työryhmän muistiosta on pyydetty lausunto Suomen Työnantajain Keskusliitolta, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK r.y:ltä, Liiketyönantajain Keskusliitto L TK r.y:ltä, Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto TVK r.y:ltä, Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto STTK r.y:ltä, Maataloustuottajain Keskusliitto MTK r.y:ltä, valtiovarainministeriöltä, Valtion työmarkkinalaitokselta, Kunnalliselta työmarkkinalaitokselta, vakuutusoikeudelta, kansaneläkelaitokselta, eläketurvakeskukselta, lääkintöhallitukselta, työsuojeluhallitukselta, Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolta, Tapaturmavakuutuslaitosten Liitolta, valtiokonttorilta, työterveyslaitokselta, Vakuutusalan Kuntouttamiskeskukselta, Työeläkelaitosten Liitto r.y:ltä, Invalidiliitto r.y:ltä, Suomen Lääkäriliitolta, Suomen Teollisuuslääketieteen Yhdistys r.y:ltä ja Maatalousyrittäjien eläkelaitokselta. 4. Ehdotuksen sisältö 4.1. Ammattitaudin käsite ja syy-yhteyden määrittäminen Ehdotuksen mukaan ammattitaudin käsite määriteltäisiin edelleen samaan tapaan kuin se on tällä hetkellä ammattitautilainsäädännössä ja oikeus- ja korvauskäytännössä määritelty. Viimeksi mainitut eivät ole edellyttäneet, että työhön liittyvä altiste on ammattitaudiksi katsottavan sairauden yksinomainen syy. Sen vuoksi ammattitautina pidettäisiin mitä tahansa sairautta, jonka pääasiallisena syytekijänä olisi laissa määritetty, työssä esiintyvä altiste eli fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen tekijä. Riittää, että sairaus on todennäköisesti altisteen aiheuttama. Ammattitaudin määritelmä sisältyy ammattitautilakiehdotuksen 1 :n 1 momenttiin. Osassa ammattitaudeista altisteen sairautta aiheuttava vaikutus on yleisesti tunnettu. Näissä tapauksissa korvauskäytännössä on ammattitaudin katsottu olevan olemassa, kun altistetta on löydetty sairautta aiheuttava määrä työssä ja työntekijällä on altistukseen sopiva sairaus, esimerkiksi lyijymyrkytys. Korvausasiaa ratkaistaessa selvitetään, että työpaikka-altistuksen määrä on riittävä. Samalla suoritetaan normaali lääketieteellinen tutkimus, johon sisältyy arvio altistuksen riittävyydestä sairauden pääasiallisena aiheuttajana ottaen huomioon myös työntekijän yksilölliset olosuhteet ja elämäntavat. Altisteen yleisvaarallisuutta ei tarvitse erikseen selvittää, koska se on yleisesti tunnettu. Viimeksi mainittu käytäntö ehdotetaan kirjattavaksi lakiin. Ammattitautilain 2 :ssä todettaisiin, että lain edellyttämä työn ja sairauden välinen syy-yhteys on olemassa silloin, kun työntekijä on työssä altistunut yleisen lääketieteellisen tietämyksen mukaan sairautta aiheuttavalle, asetuksessa luetellulle altisteelle ja sairastaa tällaisesta altisteesta johtuvaa, asetuksessa tarkoitettua sairautta. Ammattitautiasetukseen otettava, määräajoin tarkistettava altisteiden ja sairauksien luettelo merkitsisi käytännössä sitä, että sosiaaliministeriön päätös ohjeista ammattitaudin toteamiseksi tulee tarpeettomaksi. Myönteisen korvauspäätöksen tekemiseen riittäisi ammattitautilain 4 :n 1 kohdan ja ammattitautiasetuksen mukaan, että työolosuhdetietojen perusteella voitaisiin todeta riittävä altistus ja että asianomaisen lääketieteellisen tutkimuksen perusteella olisi todettu altistukseen sopiva sairaus. Poikkeustapauksissa korvauskäsittelyn yhteydessä vakuutuslaitoksen tiedossa saattaa olla sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivai sairauden selvästi aiheutuneen työn ulkopuolisesta altistuksesta. Tällöin vakuutuslaitoksen on selvitettävä tämä työn ulkopuolisen altistuksen vaikutus korvattavuuteen. Eräiden sairauksien korvattavuudesta on säädetty erikseen. Sairauksien yleisyys, työolosuhdetietojen täsmentyminen sekä lääketieteellisen tietämyksen puutteellisuus on edellyttänyt erityisesti jännetupen tulehduksien sekä olkaluun sivunastan tulehduksien osalta erityissäätelyä. Jotta tämä olisi mahdollista myös vastaisuudessa, ammattitautilakiin tulisi ottaa säännös, jonka mukaan ammattitautiasetuksessa voidaan säätää tarkemmin jännetupen tulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen korvaamisperusteita. Ehdotettu säännös sisältyy ammattitautilakiehdotuksen 4 :n 2 kohtaan.
12 1988 vp. 4.2. Sairauden pahenemisen korvattavuus Korvauskäytännössä on kiinnitetty huomiota siihen, onko työtapaturman perusteella syntynyt vamma tai sairaus aikaisempaan vammaan nähden suuntaa antava tai muu kuin suuntaa antava. Esimerkkinä suuntaa antavasta vammasta mainittakoon polvinivelen sisäinen murtuma, kun polvinivelessä on nivelrikko. Kun nivelen sisäinen murtuma johtuu työtapaturmasta, korvataan kysymyksessä olevan murtuman aiheuttama työkyvyttömyys yhdessä nivelrikon aiheuttaman työkyvyttömyyden kanssa. Tapaturmavakuutuslain mukainen työkyvyttömyys korvataan kuitenkin vain siltä ajalta, mikä johtuu murtumasta. Tällainen tekijä saattaa kuitenkin vaikuttaa työkyvyttömyysjaksoa pidentävästi yhdessä ikääntymisen ja muiden vastaavien tekijöiden kanssa. Esimerkkinä työtapaturmasta, jota ei katsota suuntaa antavaksi, on työtapaturman seurauksena polven alueelle syntynyt venähdys ja polvinivelessä oleva nivelrikko. Venähdys ei ole suuntaa antava vamma. Näin ollen tapaturmavakuutuslain mukaan korvataan vain venähdyksen edellyttämä työkyvyttömyys ja sairaanhoito. Polvinivelen nivelrikon aiheuttamaa sairaanhoitoa tai työkyvyttömyyttä ei korvata tapaturmavakuutuslain perusteella. Olemassa olevan ammattitaudin paheneminen on korvattu tapaturmavakuutuslain 46 :n mukaan. Sairauden pahenemisen korvattavuus on käytännössä ulotettu koskemaan joskus myös muun kuin ammattitaudiksi katsotun sairauden pahenemista, kun paheneminen on todennäköisesti aiheutunut työssä fysikaalisesta, kemiallisesta tai biologisesta tekijästä. Esimerkkinä voidaan mainita vähäinen nikkeliallergia, joka on metallityössä nikkeliä käsiteltäessä aiheuttanut voimakkaan oireiden pahenemisen. Pahenemisen aiheuttaman työkyvyttömyysjakson aikana on sekä paheneminen että alkuperäisen sairauden aiheuttama kokonaistyökyvyttömyys korvattu ammattitautilain ja tapaturmavakuutuslain mukaan. Koska kuitenkin on esiintynyt epäselvyyttä muun kuin ammattitaudista johtuvan sairauden pahenemisen korvattavuudesta ammattitautina, siitä ehdotetaan otettavaksi säännös ammattitautilakiin. Pääsääntönä olisi vakuutustapahtumasta johtuvan työkyvyttömyyden korvaaminen. Pahenemista koskevalla säännöksellä ei ole tarkoitus laajentaa korvattavuutta olemassa olevaan sairauteen, joka saattaa aiheuttaa tietyn- HE n:o 153 tyyppisissä töissä työrajoitteen. Tällaisia tilanteita esiintyy yleensä tuki- ja liikuntaelinten sairauksien yhteydessä esimerkiksi silloin, kun työliikkeen yhteydessä syntyneen lihaksen tai jänteen kipeytymisen yhteydessä todetaan asianomainen sairaus. Esimerkkinä mainittakoon työliikkeen yhteydessä syntynyt selän kipeytyminen, jota tutkittaessa todetaan selkänikaman välilevyn esiinluiskahdus eli velilevytyrä. Eräistä työtapaturmina korvattavista vammoista annetun asetuksen 1 :n 6 kohdan mukaan korvataan työliikkeen yhteydessä tapahtunut lihaksen tai jänteen kipeytyminen tapaturmavakuutuslain mukaan. Sen sijaan välilevytyrän mahdollisesti aiheuttamaa sairaanhoitoa ja työansion menetystä ei korvata ammattitautilain eikä tapaturmavakuutuslain mukaan. Ennen vakuutustapahtumaa olleen sairauden vaikutuksesta työkyvyttömyysarvion on tapaturmatarkistustoimikunnnan mietinnössä (komiteanmietintö 1978:34 s. 11) todettu seuraavaa: "Työkyvyttömyyden alentumista arvioitaessa otettaisiin lähtökohdaksi se työkyky, joka työntekijällä oli välittömästi ennen tapaturmaa. Jos hänellä jo silloin oli muu vamma tai sairaus, tämä ei yleensä saisi vaikuttaa tapaturmaeläkkeen suuruuteen muulla tavoin kuin, mikä ilmenee tapaturmaa tai ammattitautia edeltäneestä ansiotasosta. Sitä vastoin olisi otettava huomioon sellaiset vammat tai sairaudet, jotka eivät johdu kysymyksessä olevasta ammattitaudista tai tapaturmasta ja jotka ovat ilmenneet sen jälkeen. Uuteen vammaan tai sairauteen on tällöin rinnastettava aikaisemman vamman tai sairauden olennainen pahentuminen. Näissä tapauksissa, joissa siis työtapaturman sattumisen jälkeen on ilmennyt muu tapaturmaan liittymätön tekijä, joka vaikuttaa vahingoittuneen työkykyyn, olisi vakuutuslaitoksen pyrittävä arvioimaan ansiotulo sellaisesta työstä, jota vahingoittuneelta kohtuudella olisi voitu edellyttää, jollei mainittua tekijää olisi esiintynyt." Vuoden 1982 lainmuutosta koskevaan hallituksen esitykseen (hall. es. 53/ 1981) sisältyi vastaava perustelu. Toimikunnan mietinnössä ja hallituksen esityksessä olemassa olevan sairauden vaikutus vakuutustapahtuman perusteella syntyneeseen työkyvyttömyyteen on esitetty tapaturmaeläkkeen kohdalla. Tämä soveltuu myös päivärahan työkyvyttömyyskäsitteeseen samoin kuin muihin tapaturmakorvauksiin. Sairauden pahentumisesta aiheutuva työkyvyttömyysjakso olisi kokonaan tapaturmava-
1988 vp. - HE n:o 153 13 kuutuksen vastuulla. Tämän vuoksi olisi edellytettävä, että olemassa olevan sairauden paheneminen on olennaista. Ellei olennaisuutta vaadittaisi, jouduttaisiin sairauden pahenemisen ja olemassa olevan sairauden aiheuttama työkyvyttömyys jakamaan tapaturmavakuutusjärjestelmän ja muun sosiaalivakuutusjärjestelmän välillä. Tämä taas ei ole tarkoituksenmukaista, koska vakuutetun kannalta jakaminen saattaa aiheuttaa muun sosiaalivakuutusetuuden menetyksen tai pienenemisen. Sairauden paheneminen olisi korvattava myös työtapaturman seurauksena. Tästä olisi tapaturmavakuutuslakiin otettava oma säännös. Sairauden pahenemisen korvattavuutta koskevat säännökset sisältyvät ammattitautilakiehdotuksen 1 :n 2 momenttiin ja tapaturmavakuutuslakiin ehdotettuun uuteen 4 :n 4 momenttiin. 4.3. Tutkimuskulujen korvaaminen epäiltäessä sairautta ammattitaudiksi Tapaturmavakuutuslain 14 :n 4 momentissa säädetään ammattitautiepäilystä johtuvan lääkärin tutkimuskulun korvaamisesta siitä riippumatta, osoittautuuko sairaus tai vamma korvattavan työtapaturman aiheuttamaksi tai korvattavaksi ammattitaudiksi. Ammattitautiepäilyssä korvauksen suorittaminen edellyttää, että tutkimus perustuu työterveyshuoltoon perehtyneen lääkärin arviointiin ja tutkittavan henkilön työolosuhdetietoihin. Työolosuhdetietojen selvittäminen saattaa eräissä tapauksissa edellyttää työpaikalla tapahtuvaa mittausta, esimerkiksi työpaikan ilman altisteiden määrän selvittämistä. Työolosuhdeselvityksiä ovat suorittaneet työterveyslaitos ja yliopistolliset keskussairaalat. Viimeksi mainitut ovat käyttäneet selvitystyössä apunaan yleensä aluetyöterveyslaitoksia. Selvitykset ovat aiheuttaneet erityistä kustannusta, jota ei pääsääntöisesti ole korvattu tutkimuskustannuksena, koska vain lääkärintutkimuskulut kuuluvat korvattaviin kustannuksiin. Niissä tapauksissa, joissa erityinen työolosuhteiden selvitys työpaikalla katsotaan tarpeelliseksi, tulisi työolosuhdeselvityksessä aiheutuva kustannus voida sisällyttää tapaturmavakuutuslain 14 :n 4 momentissa korvattaviin kustannuksiin silloin, kun työntekijä joutuisi muuten itse maksamaan selvityskustannukset. Tämä perustuu siihen, että tapaturmavakuutuksen korvausten yleisenä lähtökohtana on korvausten suorittaminen työntekijälle niistä kustannuksista, jotka hänelle itselleen on työtapaturman tai ammattitaudin johdosta syntynyt. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan maksaa yhteiskunnan ylläpitämän sairaanhoitolaitoksen sisäisistä järjestelyistä tai ostopalvelusten käyttämisestä aiheutuneita kustannuksia. 4.4. Eräiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien korvattavuus Voimassa olevan ammattitautiasetuksen 1 :n 2 momentissa on nimenomainen säännös eräiden tuki- ja liikuntaelinsairauksien korvattavuudesta ammattitautina. Jännetupen tulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen korvaamista ehdotetaan edelleen nimenomaisen säännöksen perusteella. Ammattitautilakiehdotuksen 4 :n 2 kohdassa ehdotetaan säädettäväksi, että asetuksella voidaan tarkemmin säätää näiden sairauksien korvaamisperusteista. Ammattitautiasetuksessa todettaisiin, että jännetupen tulehdus ja olkaluun sivunastan tulehdus korvataan ammattitautina, jos rasittava työ on vakuutetulle outo tai jos rasittavat työliikkeet ovat tavan takaa toistuvia ja yksipuolisia. Säännöskokonaisuus olisi siten sama kuin voimassa olevassa ammattitautiasetuksessa. Muutoin tuki- ja liikuntaelinsairaudet korvattaisiin ammattitautilakiehdotuksen 1 :n mukaisesti. 4.5. Vakuutuslaitoksen korvausasiaa koskeva selvittämisvelvollisuus Vakuutuslaitoksen korvausasiaa koskevasta selvittämisvelvollisuudesta on säädetty nykyisin tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain täytäntöönpanosta annetun asetuksen 7 :n 1 ja 2 momentissa. Pykälän 2 momentin mukaan vakuutuslaitoksen tulee huolehtia siitä, että korvausasian järjestelyä varten tarvittavat asiakirjat hankitaan mahdollisimman nopeasti. Korvausasian selvittämisvelvollisuudesta olisi tarkoituksenmukaista säätää laissa. Säännös sisältyy tapaturmavakuutuslakiin ehdotettuun uuteen 41 a :ään. Ammattitautilakiin ei ole tarpeen ottaa asiasta säännöstä, sillä selvittämisvelvollisuus koskisi ammattitautilakiehdo-
14 1988 vp. - HE n:o 153 tuksen 3 :ään sisältyvän viittauksen perusteella myös ammattitautiasian käsittelyä. Lakiehdotuksen mukaan vakuutuslaitokselle säädettäisiin velvoite korvausasian vireillepanoa koskevien asiakirjojen hankkimiseksi niissä tapauksissa, jossa jollakin muulla kuin tapaturmavakuutuslain 39 :ssä tarkoitetulla ilmoituksella, korvaushakemuksella tai poliisitutkintapöytäkirjalla on vakuutuslaitoksen tietoon saatettu seikkoja, joiden perusteella vakuutuslaitoksella saattaa olla tapaturmavakuutuslaissa tai ammattitautilaissa tarkoitettu korvausvelvollisuus. 4.6. Ammattitaudin ilmenemisajankohta Ammattitaudin ilmenemisajankohta vastaa vakuutustapahtumana tapaturman sattumisajankohtaa. Tarkoitus olisi, että ilmenemisajankohdalla olisi kaikki ne oikeusvaikutukset, jotka vakuutustapahtumaan liitetään, ellei muuta ole laissa nimenomaan säädetty. Tämä merkitsee silloin muun muassa sitä, että oikeus korvaukseen määräytyy vakuutustapahtuman sattuessa voimassa olleen lain mukaan. Ammattitaudin ilmenemisajankohdan määritys olisi tarkoituksenmukaista siirtää ammattitautiasetuksesta ammattitautilakiin. Edellä olevan perusteella ehdotetaan, että ammattitautilakiin siirretään ammattitautiasetuksen 2 :ään sisältyvä määritys ammattitaudin ilmenemisajankohdasta. Ammattitautilakiehdotuksen 3 :n 2 momentin mukaan, jollei erityisistä syistä muuta johdu, ammattitaudin ilmenemishetkenä pidetään sitä ajankohtaa, jolloin sairastunut henkilö ensimmäisen kerran hakeutui lääkärin tutkittavaksi silloin tai myöhemmin ammattitaudiksi todetun sairauden johdosta. 4. 7. Työsuojelun valvonnasta annetun lain ammattitautia koskevat ilmoitukset Työsuojelun valvonnasta annetun lain (131/ 73) mukaan hoitavan lääkärin tulee lähettää työsuojeluhallitukselle ilmoitus määrittelemästään ammattitaudista sekä työstä johtuvasta muusta sairaalloisesta tilasta. Työsuojeluhallitus lähettää ilmoitukset työterveyslaitokselle, joka taas pitää näistä samoin kuin tapaturmavakuutuslaitosten ilmoittamista ammattitaudeista rekisteriä. Tapaturmavakuutuslaitosten Liiton ammattitautitilaston ja työterveyslaitoksen rekisterin vertailun perusteella näyttää siltä, että lääkäri on joissakin tapauksissa lähettänyt työsuojeluhallitukselle ilmoituksen epäilemästään ammattitaudista tai työstä johtuvasta muusta sairaalloisesta tilasta, mutta niitä ei ole tapaturma- tai ammattitautiasioina käsitelty vakuutuslaitoksissa. Koska osa ammattitaudiksi epäiltyjä sairauksia on ilmeisesti jäänyt korvauskäsittelyn ulkopuolelle, ehdotetaan, että ammattitautidiagnoosin perusteella laadittu lausunto toimitettaisiin paitsi työsuojeluhallitukselle myös sille vakuutuslaitokselle, jonka vakuuttamassa työssä sairaus on todennäköisesti aiheutunut. Ellei tätä vakuutuslaitosta tiedetä, ilmoitus lähetetään sille vakuutuslaitokselle, jossa työntekijä on viimeksi ollut tapaturmavakuutuslain nojalla vakuutettu. Jos tämäkään vakuutuslaitos ei ole tiedossa, voidaan ilmoitus lähettää jollekin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen harjoittamiseen toimiluvan saaneelle vakuutuslaita kselle. Jotta sairauden ammattitautia koskeva olettama voitaisiin tehdä, ehdotetaan lakia työsuojelun valvonnasta lisäksi muutettavaksi siten, että hoitavan lääkärin edellytetään ammattitautidiagnoosia tehdessään selvittävän myös vakuutetun työolosuhteet niiden haittatekijöiden osalta, jotka voivat vaikuttaa ammattitaudin syntyyn. Ehdotetut muutokset sisältyvät työsuojelun valvonnasta annetun lain 22 :n 2 momenttiin. 4.8. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslakia koskeva muutos Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 6 :n 4 momentti sisältää viittauksen ammattitautilakiin. Ammattitautilain uudistaminen edellyttää, että edellä mainittuun lainkohtaan tehdään uudistuksesta aiheutuva tekninen korjaus. 5. Esityksen taloudelliset vaikutukset Uusia korvauskäsittelyyn tulevia asioita arvioidaan olevan noin 1 400. Nämä ovat pääasiassa yläraajarasitusvammoja ja muita pääasiassa lyhytaikaiseen työkyvyttömyyteen johtavia am-
1988 vp. - HE n:o 153 15 mattitauteja. Uusia korvattavia ammattitauteja oletetaan olevan noin 700, joista 5-10 OJo oletetaan johtavan tapaturmaeläkkeen maksamiseen. Korvauskustannusten lisäyksen näistä tapauksista arvioidaan muodostuvan vuositasolla 30-35 miljoonaksi markaksi. Näistä kustannuksista valtion osuus on enintään 2 miljoonaa markkaa. Muilta osin ehdotuksilla ei ole sellaisia välittömiä vaikutuksia, joiden voitaisiin olettaa aiheuttavan nyt laskettavissa olevaa kustannusten lisäystä. 6. Muita esitykseen liittyviä seikkoja Vuoden 1987 ammattitautityöryhmä on todennut, että sairauksien määrityksessä ammattitaudiksi saattaa olla alipeittävyyttä. Tämä johtuu työryhmän mukaan hoitavien lääkäreiden ja sairaaloiden menettelystä, jossa ei mahdollisesti kiinnitetä riittävästi huomiota sairauksien altistustietoihin eikä työntekijöiden työolosuhdetietoihin. Työryhmän mukaan ongelma on erityisen ajankohtainen asbestin aiheuttamissa syöpätapauksissa. Työryhmä on esittänyt, että Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto r.y. asettaisi työryhmän selvittämään syöpäsairauksien korvattavuutta ammattitautina sekä kartoittaisi ne tapaukset, joissa asbestialtistuksen tai muun vastaavan altistuksen sisältävä työskentely on päättynyt ennen nykyisen ammattitautilain voimaantuloa. Näihin selvitystoimenpiteisiin on ryhdytty. Vuoden 1987 ammattitautityöryhmä on katsonut, että korvattavien sairauksien löytäminen on paitsi terveydenhuollon myös tapaturmavakuutuksen toimeenpanojärjestelmän asia. Tämän vuoksi tulisi saada aikaan kiinteä yhteistoiminta terveydenhuollosta vastaavien viranomaisten, työterveyslaitoksen ja tapaturmavakuutuksen toimeenpanojärjestelmän kanssa menetelmän kehittämiseksi sellaisten syöpäsairauksien esille saamiseksi, joissa altistuksen perusteella voi tulla kysymykseen korvattavuus ammattitautina. Työryhmä on esittänyt, että lääkintöhallitus, työterveyslaitos ja Tapaturmavakuutuslaitosten Liitto r.y. selvittävät yhteistyön aikaansaamisen. Vuoden 1987 ammattitautityöryhmä on tehnyt esityksiä vuosityöansiota koskevien säännösten tarkistamisesta. Vuosityöansiota koskevat säännökset valmistellaan yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallituksen tarkoituksena on antaa asiaa koskeva esitys eduskunnalle kevätistuntokauden 1989 aikana. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotusten perustelut 1.1. Ammattitautilaki 1. Ammattitaudin käsitettä, sellaisena kuin se on lainsäädännössä ja oikeus- ja korvauskäytännössä ymmärretty, ei ehdoteta muutettavaksi. Ammattitaudin käsite määriteltäisiin yksinomaan ammattitautilaissa nykyisestä käytännöstä poiketen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan tapaturmavakuutusjärjestelmä vastaa kokonaan muun kuin ammattitaudiksi katsottavan sairauden pahenemisen aiheuttaman työkyvyttömyyden korvaamisesta pahenemisen aiheuttaman työkyvyttömyyden ajalta. Edellytyksenä on, että paheneminen aiheutuu työssä esiintyneestä altisteesta ja on olennaista. 2. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että ammattitautiasetukseen voidaan ottaa luettelo niistä altisteista ja sairauksista, joiden välinen syy-yhteys on yleisesti tunnettu. Työntekijän työssään saama sairaus olisi katsottava ammattitaudiksi, jos asetuksessa mainittua altistetta olisi esiintynyt työssä siinä määrin, että se voisi pääasiallisesti aiheuttaa asetuksessa mainitun sairauden. Säännös vastaa nykyistä korvauskäytäntöä. 3. Pykälän 1 momentti vastaa nykyisen ammattitautilain 2 :n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Pykälän 2 momentissa on määritelty ammattitaudin ilmenemishetki. Nykyisin se on määritelty ammattitautiasetuksessa. Momentti vastaa sanamuodoltaan voimassa olevan ammattitautilain 2 :n 1 momentin loppuosaa ja ammattitautiasetuksen 2 :ää.
16 1988 vp. - HE n:o 153 Korvaushakemus jätetään sille vakuutusyhtiölle, jonka vakuuttamassa työssä ammattitauti on todennäköisesti aiheutunut. Jollei työntekijä tai virkamies ole ammattitaudin ilmetessä siinä työssä, josta ammattitauti on voinut aiheutua, määräytyy korvausvelvollinen vakuutusyhtiö sen mukaan, mikä työ on viimeksi voinut aiheuttaa ammattitaudin. Ehdotettu 3 momentti vastaa voimassa olevan ammattitautilain 2 :n 2 momenttia. 4. Pykälässä annetaan valtuutus asetuksella säätää tarkemmin sairauden ja sen altistustekijöiden määrityksestä sekä jännetupen tulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen korvaamisperusteista. Asetuksella voidaan säätää, että työssä esiintyneen altisteen ja sairauden välisen syy-yhteyden ollessa yleisesti tunnettu työntekijän sairauden katsotaan olevan ammattitauti, jollei osoittaudu, että sairaus on selvästi työn ulkopuolella esiintyneen altisteen aiheuttama. Jännetupen tulehduksen ja olkaluun sivunastan tulehduksen korvaamisperusteista on säädetty nykyisin ammattitautiasetuksessa. Näiden sairauksien korvattavuus on tarkoitus säilyttää entisellään. Samalla niiden korvaamisperusteista ehdotetaan säädettäväksi ammattitautiasetuksessa. 5. Pykälässä veivoitetaan työnantaja pitämään työpaikalla saatavilla ammattitautilaki ja sen perusteella annettu asetus. Säännös vastaa pääpiirteissään voimassa olevan ammattitautilain 3 :ää. 6. Pykälä sisältää lain voimaantulosäännöksen. 1.2. Tapaturmavakuutuslaki 4. Pykälän 4 momentin mukaan vamman tai sairauden paheneminen ehdotetaan korvattavaksi myös tapaturman seurauksena. Ehdotus vastaa ammattitautilakiin otettavaa säännöstä. 14. Tapaturmavakuutuslain voimassa olevan 14 :n 4 momentin mukaan korvataan työntekijän lääkärintutkimuskulut, vaikka vamma tai sairaus ei osoittaudukaan korvattavan työtapaturman aiheuttamaksi tai korvattavaksi ammattitaudiksi. Ammattitautiepäilyssä korvauksen suorittaminen edellyttää, että tutkimus perustuu työterveyshuoltoon perehtyneen lääkärin arviointiin ja tutkittavan henkilön työolosuhdetietoihin. Työolosuhdetietojen selvittäminen saattaa aiheuttaa erityisiä kustannuksia, esimerkiksi työpaikan ilman mittaamisesta, joita ei ole pääsääntöisesti korvattu tutkimuskustannuksina, koska laki edellyttää lääkärintutkimuskulujen, ei muun selvityksen korvaamista. Pykälän 4 momentissa ehdotetaan, että työolosuhdeselvityksestä aiheutuva kustannus sisällytettäisiin korvattaviin kustannuksiin. 41 a. Tällä hetkellä asetuksessa oleva vakuutuslaitoksen selvittämisvelvollisuus ehdotetaan siirrettäväksi tapaturmavakuutuslakiin. Samalla on tarkoituksenmukaista muuttaa sen kieliasu. Ehdotettu 1 momentti vastaa asiasisällöltään nykyisin asetuksessa olevaa säännöstä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vakuutuslaitokselle lisäksi velvoite korvausasiain vireillepanoa koskevien asiakirjojen hankkimiseksi niissä tapauksissa, joissa vakuutuslaitoksen tietoon tulee muulla kuin 1 momentissa mainitulla tavalla mahdollinen tapaturma tai ammattitauti ja vakuutuslaitoksella saattaa olla laissa säädetty korvausvelvollisuus. 1.3. Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslaki 6. Pykälän 4 momenttiin olisi tehtävä uudesta ammattitautilaista johtuva lakitekninen muutos. 1.4. Laki työsuojelun valvonnasta 22. Lääkärin on viipymättä tehtävä asiasta ilmoitus lääninlääkärille ja työsuojelun piiriviranomaiselle vahvistettua lomaketta käyttäen, kun hän on todennut työntekijässä ammattitautilaissa tai sen nojalla annetuissa säännöksissä tai määräyksissä tarkoitetun ammattitaudin tai työstä johtuneen muun sairaalloisen tilan. Nyt ehdotetaan, että lääkärin on tehtävä mainittu ilmoitus myös sille vakuutuslaitokselle, jonka vakuuttamassa työssä sairaus on todennäköisesti aiheutunut. Ellei tämä vakuutuslaitos ole tiedossa, ilmoitus on lähetettävä sille vakuutuslaitokselle, jossa työntekijä viimeksi oli tapaturmavakuutuslain nojalla vakuutettu. Jos tämäkään vakuutuslaitos ei ole tiedossa, voidaan ilmoitus lähettää jollekin lakisääteisen tapaturmavakuutuksen harjoittamiseen toimiluvan saaneelle vakuutuslaitokselle. Lääkärin edellytetään ammattitautidiagnoosia tehdessään selvittävän myös vakuutetun työ-