Kehitysvammalain muutos tuli voimaan kesäkuussa 2016. Lakia kehitysvammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta oli odotettu pitkään. Kuntayhtymässä oli silloin voimassa v. 2010 valmistuneet ohjeistukset itsemääräämisoikeudesta ja tahdonvastaisista toimista. ( v 2012 ohjeistuksiin tehtiin muutoksia) Lainmuutos edellytti: Asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistamista ja sen vuoksi toiminnan tarkastelua ja muutoksia ympärivuorokautisessa asumisessa: asumisyksiköissä(12) pitkäaikaisessa asumisessa(5) ja kuntoutusyksiköissä(3). Lakimuutos koski osittain myös päiväaikaista toimintaa. (Myllärin paja) Palvelu- ja hoitosuunnitelmien uudelleenarviointia Kuntayhtymän asiakkaiden itsemääräämisoikeuden ja rajoitustoimien ohjeistusten muuttamista
Muutoksia asiakastietojärjestelmään ja asiakastietojen kirjaamiskäytänteiden muuttamista. Viranhaltioiden päätöksenteon muuttamista itsemääräämisoikeusasioissa. Esim. psykologien toimien muuttamista viroiksi. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstön toiminnan tarkastelua lain edellyttämällä tavalla mm. ratkaisujen, ilmoitusten ja päätösten tekemisestä asiakkaiden rajoitustoimenpiteissä Asiakkaiden, henkilöstön ja esimiesten kouluttamista itsemääräämisoikeudesta. Henkilöstön perehdytystä ja ohjeistusta uusiin työmenetelmiin ja keinoihin Kuntayhtymän IMO- työryhmän ja erityishuollon työryhmän toiminnan tarkastelua Poisoppimista vanhoista toimintatavoista.
Lain muutokseen liittyvä toiminnan muutoksen valmistelu alkoi meillä IMO- (itsemääräämisoikeus) työryhmässä syksyllä 2016. Työryhmä on moniammatillinen työryhmä, jossa pohditaan asiakkaiden itsemääräämisoikeusasioita ja rajoitetoimenpiteitä. Työryhmä antaa henkilöstölle tarvittaessa ohjeita työmenetelmistä ja keinoista ennaltaehkäistä asiakkaiden aggressiotilanteita. Työryhmästä voidaan viedä asioita päätettäväksi kuntayhtymän erityishuollon johtoryhmään. Työryhmän jäsenistä kuntoutuspäällikkö Eija Halonen, hoitaja Marketta Hänninen- Stepanoff ja ohjaaja Annika Rapo osallistuvat valtakunnallisiin erityishuoltopiirien yhteistyötapaamisiin v.2016-2017 ja Kehitysvammaliiton järjestämään Itsemääräämisoikeus hankkeeseen (v.2015)
Yhteistyötapaamisissa keskusteltiin mm. lain perusteluista ja valtakunnallisista yhteisistä toimintatavoista asiakaslähtöisyydestä, koulutuksesta, lomakkeista, kirjaamisesta, asiakkaiden rajoittamisesta ja päätöksen teosta rajoittamiseen liittyen ja asiantuntijoiden tehtävistä uuden lain velvoittamana. IMO-työryhmässä: mietittiin asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistamista, millaisia keinoja on jo käytössä ja mitä pitää vielä oppia tehtiin suunnitelma asiakkaiden ja henkilöstön (työntekijät ja esimiehet) kouluttamisesta. keskusteltiin asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelman sisällöstä
Kolpeneella käytössä olevia asiakkaan itsemääräämisoikeutta tukevia käytäntöjä: Omavalvontasuunnitelmat Elämäni suunnitelmat käytössä asiakkaille Yksilökeskeisen suunnittelun koulutukset työntekijöille Kommunikaatiovastaavat/ Imovastaavat palvelukodeissa, kuntoutusyksiköissä ja asumisyksiköissä Haaste passi käytössä asiakkailla haastavien tilanteiden ennaltaehkäisyyn Asiakkaan aistien kokemisen huomiointi Säännöllinen autismikuntoutuksen koulutus henkilöstölle Kota- infot AVEKKI-toimintamalli Asiakasturva järjestelmä
Asiakasryhmät, joissa pohditaan itsemääräämisoikeuteen vaikuttavia arjen asioita, Art, juttutupa, ryhmä- ja kaverivalmennus Asiakaskokoukset (taloyhtiönkokoukset), Saa-sanoa periaate, oman mielipiteen huomiointi, Me itse ry Kommunikaatio-osaaminen ja tulkkipalvelut, koulutetaan henkilöstöä sisäisesti Aktiivinen tuki Tuettu päätöksenteko Hallittu riskinotto ja riskien arviointi
Muutoksia palvelu- ja hoitosuunnitelmaan Pitkäaikaisen asumisen asiakkaille laaditaan palvelu- ja hoitosuunnitelma. Aikaisemmin laadittiin kuntoutussuunnitelma. Asumispalveluiden asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelmaan lisätään itsemääräämisoikeutta edistävät asiat. Palvelu- ja hoitosuunnitelmassa huomioitavat asiat: Asiakkaan palvelu- ja hoitosuunnitelmaan kirjataan toimenpiteet, joilla tuetaan ja edistetään henkilön itsenäistä suoriutumista ja itsemääräämisoikeuden toteutumista. Kohtuulliset mukautukset huomioidaan asiakkaan täysimääräisen osallistumisen ja osallisuuden tukemiseksi Asiakkaan käyttämät kommunikaatiomenetelmät kirjataan
Kirjataan keinot, joilla asiakkaan erityishuolto toteutetaan ensisijaisesti ilman rajoitustoimenpiteitä Kirjataan rajoitustoimenpiteistä, joita asiakkaalle mahdollisesti arvioidaan jouduttavan käyttämään Asiakkaan kuuleminen ja mielipiteen selvittäminen ja asiakkaan läheisten kuuleminen tulee kirjata suunnitelmaan Suunnitelmaa on tarkistettava tarvittaessa, kuitenkin vähintään kuuden kuukauden välein, ellei se ole ilmeisen tarpeetonta Yksiköiden esimiehet järjestelevät asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelmien aikatauluja
Muutoksia asiakastietojärjestelmään kirjaamiskäytänteiden ja päätöksenteon varmistamiseksi Asiakastietojärjestelmän muutoksissa meni puoli vuotta. Muutokset piti valmistella päätöksentekoa varten ja vanha asiakastietojärjestelmä (Elbit Hoiva) saatiin monien vaiheiden jälkeen taipumaan lain edellyttämiin muutoksiin. Eri ammattiryhmät kirjavat ohjeistuksen mukaisesti asiakastietojärjestelmään asiakkaan tiedot. Palvelu ja hoitosuunnitelma kirjataan asiakastietojärjestelmään Tarvittavista rajoitetoimenpiteistä tehdään päätökset asiakastietojärjestelmään Hai pro ohjelma asiakkaiden ja henkilöstön haitta ja vaaratapahtumien ilmoituksiin
Koulutukset ja uusiin menetelmiin perehdyttäminen Henkilöstö on osallistunut paikkakunnalla esim. Avin ja Valviran järjestämiin koulutuksiin Kolpeneen henkilöstön sisäinen koulutus on aloitettu Imotyöryhmän järjestämänä 01/2017 Esimiehille pidettiin iltapäiväkoulutus ja itsemääräämisoikeus asioita on käsitelty esimieskokouksissa Palvelukoteihin ja asumisyksiköihin on järjestetty koulutuksia 02/2017 alkaen viikoittain niin, että koulutus toteutuu 1-2 krt / työyksikkö. Koulutukset jatkuvat kevään ajan.
Koulutuksessa on painopistealueena yksiköiden asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistaminen ja yhdessä mietitään keinoja asiakkaiden itsenäisen suoriutumisen tukemiseen. Koulutuksessa on pohdittu yksiköiden toiminnan sääntöjä ja voivatko säännöt aiheuttaa asiakkaiden itsemääräämisoikeuden rajoittamista Voiko tilaratkaisuin tai asiakasturvajärjestelmää hyödyntämällä lisätä asiakkaiden itsemääräämisoikeutta Rajoitustoimenpiteitä on pystytty vähentämään keskustelemalla henkilöstön kanssa asiakkaan itsemääräämisoikeutta tukevista vaihtoehdoista. Henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa on käyty avointa keskustelua itsemääräämisoikeudesta. Vanhoille toimintatavoille on löydetty uusia ratkaisuja.
Lain velvoittamat muutokset päätöksenteossa: Kuntayhtymän hallitus hyväksyi toimivaltamatriisin asiakkaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta 1.2.2017 Päätöksenteko haluttiin toteuttaa mahdollisimman lähellä asiakkaan arkea. Yksiköiden virassa olevat palveluesimiehet ovat vastuussa asiakkaiden palvelu- ja hoitosuunnitelmien järjestämisestä ja tekevät suuren osan lain edellyttämistä päätöksistä. Palveluesimiesten on pyydettävä ja otettava huomioon 42b 2 mom mukaiset asiantuntija-arviot päätöksenteossa. Lääkärin päätökset
Tahdosta riippumattoman hoidon päätökset (32 ) tehdään lain edellyttämällä tavalla. Tutkimuksen tekijöinä virkasuhteessa oleva laillistettu lääkäri, psykologi ja sosiaalityöntekijä
Tahdosta riippumattoman hoidon päätökset (32 ) tehdään lain edellyttämällä tavalla. Tutkimuksen tekijöinä virkasuhteessa oleva laillistettu lääkäri, psykologi ja sosiaalityöntekijä
Kiitos