Pertti Kettunen 4.11.2010 OPPINEEKSI KAUPPIAAKSI KASVAMINEN Oppineeksi kauppiaaksi kasvamisen tieteet ovat historia, isänmaan valtio-oppi, latinan kieli, äidinkielen eli ruotsin lisäksi, ranskan ja saksan kielet, aritmetiikka, maantiede ja karttapallo, luonnonhistoria sekä tietoja yleisestä ja yksityisestä kauppatoiminnasta, arkkitehtuurista, kaikenlaisista viljelmistä, manufaktuuri- ja tehdastieteistä sekä kaupunkipolitiikasta. Johan Snellmann, Ajatuksia Opetus-Toiminnasta Pohjanmaalla, eritoten Yksityisestä. Turun Akatemia 1762. Suomennos Tuulikki Tenho. Julkaisija Markkinointi-instituutti 1976. Johan Snellmann esitti tämän oppineen kauppiaan opiskeluohjelman tutkielmassaan Turun Akatemiassa vuonna 1762. Seuraavan vuonna hän valmistui Akatemiasta papiksi ja päätyi urallaan Lohtajan kirkkoherraksi. Kaupan ja yrittämisen vapauden idea oli 1700-luvulla jo ilmassa, vaikka ylhäältäpäin ohjattu merkantilistinen talous oli vielä voimissaan. Suomessa Anders Chydenius toi näitä uusia vapaan kaupan ajatuksia esiin kirjallaan Kansallinen voitto vuonna 1765 ja Adam Smith kymmenkunta vuotta myöhemmin Englannissa Kansojen varallisuus kirjallaan. Turun Akatemiassa olivat talouden ongelmat myös esillä. Kaikkein ensimmäinen talouteen paneutuva oli Jonas Backmanin tutkielma Oppinut kauppias vuodelta 1742. Muita esimerkkejä ovat Johan Lagus, Ajatuksia talouselämän kohentamiseksi Karjalassa vuodelta 1756 ja Gustav Friedrich Wialenius, Joitakin ajatuksia tehtaiden hyödystä ja tarpeellisuudesta maalle vuodelta 1759. Koulumuotoisen opetuksen järjestäminen ei kuitenkaan vielä silloin juolahtanut kenenkään oppineen mieleen keinona talouselämän kohentamiseksi. Lähtökohdaksi ottamani Johan Snellmannin ehdotukset oli suunnattu säätyläisperheille lasten kauppias-säätyyn tähtäävän kotiopetuksen järjestämiseen. Monipuolista yleissivistystä ja ammatillista tietopohjaa kasvattavia opetettavaksi ehdotetut asiat ovat. Latinan kielen tavoitetaito oli vain luetun ymmärtäminen, kirjoittaa tai puhua sitä ei kauppiaiden tarvinnut osata kuten pappien. Itse asiassa opiskeluohjelmassa on ainakin häivähdys, itse asiassa enemmän kuin häivähdys, sellaisista perustavalaatuisista tietämyksen ulottuvuuksista jotka viittaavat aina nykyaikaan saakka. Kauppaopetuksen juuret ja esihistoria Vielä 1800-luku oli Suomessa suurelta osin kotiopetuksen aikaa. Lapset saivat opin ja opetuksen lähes poikkeuksetta kotona, sen mitä saivat rippikoulun lisäksi. Harvat ja valitut pääsivät kouluun oppia saamaan. Koulujärjestelmä oli luotu lähinnä kirkon tarpeita varten ja sen johto oli kirkon käsissä. Muutosta alkoi tapahtua 1800-luvun puolivälissä. Uusia koulutuksellisia tarpeita nousi yhteiskunnan kehittyessä. Kouluja perustettiin paikallisista tarpeista lähtien. Näin syntyivät ensimmäiset kansakoulut, kauppakoulut niin kuin myös maatalouskoulut, metsäkoulut ja merikoulut. Kauppaopetuksen uranuurtaja Suomessa oli Handelsskolan i Åbo, joka avasi ovensa jo vuonna 1839. Koulun perustivat turkulaiset suurkauppiaat kauppaneuvos Abraham Kingelinin johdolla kaupungin ja valtion avustuksen turvin. Oppilaita oli ensimmäisenä syksynä 12, opetusta annettiin 6-8 tuntia viikossa, josta 4 tuntia sunnuntaina. Kauppiaan oppipojan työpäivät olivat pitkiä. Työpäivä alkoi aamulla kello 8 ja päättyi illalla kello 9. Täysin vapaata omaa aikaa ei juuri jäänyt. Kouluun lähteminen edellytti kauppiaan lupaa. Turku oli Suomen suurin kaupunki. Siellä oli lähes 20000 asukasta ja se oli 150 kauppiaan vahva kauppaporvareiden kaupunki. Kauppakoulussa opetettiin sunnuntaisin kaunokirjoitusta, aritmetiikkaa, historiaa, maantiedettä, tavaraoppia, kirjanpitoa ja sanelukirjoitusta. Vieraita kieliä englantia, saksaa ja venäjää opetettiin arki-iltaisin.
Parin vuoden kuluttua opetuksesta sunnuntaisin luovuttiin, osoittautui, että kauppa-apulaiset ehtivät kouluun arkisinkin. Turkua seurasivat kauppakoulukaupunkeina Helsinki (1840), Vaasa (1843), Pietarsaari (1852) ja Oulu (1864), merenrannikon kauppakaupunkeja jokainen niistä. Näistä vain Turun ja Oulun kauppakoulujen historia yltää tähän päivään, Muut jäivät lyhytikäisiksi. Kauppakoulujen oppilasmäärä oli koko maassa vain muutamia kymmeniä tämän esihistorian ajan. Oppikirjojakin alkoi ilmestyä. Kirjanpidon ensimmäinen suomenkielinen oppikirja oli Turun kauppakoulun opettajan ja myöhemmin urallaan Vaasan kauppakoulun johtajana toimineen August Liliuksen Käytännöllinen opastus Yksinkertaisesta kirjanpidosta varsinkin Tehdastelijoille ja Ammattilaisille vuodelta 1862 Jyväskylässä ei tässä vaiheessa vielä perustettu kauppakoulua. Ensimmäisen kauppakoulun perustamisen vuonna Jyväskylässä oli 189 asukasta ja 5 kauppaa. Ei tästä kaupungista ollut kauppakoulun havittelijaksi vielä pitkään aikaan. Tänne riitti 1840-luvulla pienen yhden opettajan ala-alkeiskoulun aikaansaaminen, 1857 ensimmäisen suomenkielisen ylä-alkeiskoulun, 1863 seminaarin ja 1864 tyttökoulun perustaminen. Ylä-alkeiskoulusta tuli virallisesti lyseo vuonna 1873 Hämmästyttäviä saavutuksia nekin olivat pienenpienessä noin 1000 asukkaan kaupungissa. Omilla aloillaan jokainen kouluista oli uranuurtaja. Koulukaupunki Jyväskylä on ollut siitä lähtien. Seminaari synnytti Jyväskylään kustannusliikkeitä, kirjapainoja ja kirjakauppoja. Kaupungin kirjallinen kulttuuri syntyi. Kauppakouluajatus ei ilmeisesti ollut vielä kenenkään mieleen juolahtanut. Kauppaopetus laajenee ja kasvaa Jyväskylän kauppakoulun perustamista edeltää noin 40 vuoden kehitys, joka selittää miksi ja millainen oppilaitos Jyväskylään vuonna 1910 perustettiin. Se oli aikaa jolloin teollisuus oli päässyt vahvaan kasvuvaiheeseen useissa teknologisen kehityksen etulinjan maissa, Saksassa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja paikoin muuallakin. Maatalous alkoi menettää asemaansa keskeisenä elinkeinona. Suurvallat levittivät vaikutusvaltaansa ympäri maailmaa. Suomessa aika oli tärkeältä osaltaan Aleksanteri II:n hallituskautta. Hän saneli 1856 Suomen senaatin pöytäkirjaan uuden liberaalin talouden kehittämisohjelman. Se oli osa keisarin ohjelmaa Venäjän kehittämiseksi moderniksi teolliseksi suurvallaksi muiden suurten joukkoon. Aleksanteri II:n hallituskausi oli Suomen talouselämän voimistuvan kehityksen vuosia. Niinpä hänellä onkin ansaitusti patsaansa Senaatintorilla Helsingissä. Ulkomaan kauppa laajeni ja monipuolistui, metsäteollisuus pääsi vahvaan kasvuun läntisten markkinoiden vedossa, tekstiiliteollisuus itäisten markkinoiden imussa. Monet muutkin elinkeinoalat pääsivät uuteen vauhtiin, myös ulkomaankaupassa. Venäjä, Englanti ja Saksa olivat keskeiset kauppakumppanit. Uusi teknologia saapui Suomeen sähkön, puhelimen ja muiden uuden ajan ihmeiden myötä. Rautateitä, kanavia ja teitä rakennettiin, kaupungistuminen alkoi. Koulumuotoinen kansanopetus otti sekin ensimmäisiä askeliaan. Muistettava on, että alkaneesta kehityksestä huolimatta Suomi oli köyhä kehitysmaa. 1860-luvulla se oli eräs Euroopan köyhimmistä. Ei ole mikään ihme, että paremman elämän toivossa 300 000 suomalaista lähti Atlantin taakse ja 150 000 Venäjälle itsenäistymistä edeltäneinä vuosikymmeninä. Elinkeinovapaus 1879 avasi kaupan alan yrittämiselle ja mullisti osaamisvaatimukset. Sitä ennen vauraan kauppaporvarin lapset olivat saaneet oppinsa kotona. Säätyläisperheeseen kuului kotiopettaja itsestään selvyytenä, Harjoittelu tapahtui suvun omassa yrityksessä ja opintojen viimeistely ulkomailla kauppakumppanien luona. Ilman näitä lähtökohtia tie kauppiaaksi oli
pitkällinen ja kivinen. Kauppiaan oppipojaksi hakeuduttiin 14 -vuotiaana. Oppipoikavaihetta kesti 7 vuotta ja sen jälkeen kisällivaihetta 4 vuotta. Kauppiaan uran lähtökohdat olivat kunnossa siis 25 - vuotiaana, kunhan selvisi vielä kauppatutkinnosta. Kauppaa ei siltikään voinut vielä perustaa, maistraatilta piti anoa ja saada porvarioikeudet ja niitä kaupanpito-oikeuden jo omaavat kauppiaat vahtivat mustasukkaisesti. Yksinkertaisen ruokakaupan pitämiseen toki riittivät hieman vähäisemmätkin harjoitteluvuodet, mutta ei yrittäjäksi ryhtyminen helppoa ollut. Elinkeinovapaus merkitsi, että nyt kuka tahansa luku- ja kirjoitustaitoinen kansalainen saattoi ryhtyä yrittäjäksi, kauppiaaksikin. Ilmoitus maistraatille riitti kaupan, verstaan tai työpajan avaamiseen. Menestys oli sitten omissa käsissä. Avattu mahdollisuus houkutteli ja uusia kauppoja syntyi. Ensimmäisen viiden vuoden aikana kauppiaaksi ilmoittautui Jyväskylässä lähes 100 innokasta yrittäjää. Into laimeni käytännön ongelmien edessä ja vain osa kauppiaan urasta haaveilleista sai kaupan pystyyn ja sen ovet avatuksi. Kauppoja kaupungissa oli ennen kaupan vapautumista 18 eli kauppa 100 asukasta kohden. Kymmenen vuoden aika kauppojen määrä kasvoi yli kaksinkertaiseksi, väkiluku paljon hitaammin, kilpailu kiristyi. Pienimmät kaupat olivat todella vaatimattomia. Pieni vaja tai liiteri kelpasi rakennukseksi, siihen vain seinään ikkuna ja ovi, hyllyjä muille seinille. Tavaravalikoimaksi riitti leipä, tupakka ja olut. Aukioloajat voivat olla lähes ympärivuorokautisia. Ei kauppiaan ura helppo ollut, konkursseja tehtiin useita joka vuosi. Käsityöammatit kiinnostivat myös, mutta niillä menestyminen oli vielä vaikeampaa. Jyväskylän käsityöammatin harjoittajien joukko hupeni vuosi vuodelta vuosisadan loppua kohden mentäessä teollisuustuotannon paineessa. Elinkeinovapauden ensimmäisellä vuosikymmenellä Jyväskylä oli pieni 2000-2500 asukkaan kaupunki. Ruutukaava-alue oli jo rakennettu täyteen yksikerroksia puutaloja. Korkeampia ei saanut rakentaa tulipalovaaran vuoksi. Kivirakennuksia olivat vain kirkko, seminaarin rakennukset, viljamakasiini, oluttehdas ja pari pientä kivistä asuinrakennusta. Kirkon vieressä oli tori ja kaivo. Katuvalaistuksena oli muutama öljylamppu. Sähkövalaistusta, vesijohtoa ja viemäreitä saatiin odottaa seuraavalle vuosisadalle. Kaupunki oli kaukana maan kehityksen keskuksista. Rautatie ei ulottunut Jyväskylään. Maantiet olivat heikot. Vesitiet olivat keskeinen yhteys etelän keskuksiin. Kovin merkittäviä mahdollisuuksia kaupunki ei tarjonnut elinkeinoelämän kasvulle eikä kauppaopetukselle. Tosin metsien arvo oli nousussa ja ensimmäinen tukkiboomi oli koettu edellisellä vuosikymmenellä. Ensimmäisinä tehtaina olivat nousseet 1870-luvulla Korkeakosken saha ja viinatehdas, Kuokkalan saha ja Lohikosken paperitehdas. Nekin kaikki sijaitsivat naapuripitäjissä. Korkeakosken sahaa lukuun ottamatta muut puunjalostustehtaan tekivät konkurssin tukkiboomin päättyessä. Todellinen teollistuminen pääsi kaupungissa vauhtiin vasta 1910-luvun jälkeen. 1880 -luvulla alkoi Suomessa kauppaopetuksen vahva kehittymisen ja laajenemisen kausi. Vapaan yrittämisen aika kannusti kaupunkeja oman porvariston mahdollisuuksien tukemiseen. Kilpailua alkoi olla kaupunkien välillä niin kauppiaista kuin asukkaista. Ensimmäinen kauppaopisto oli Raahen Porvari- ja kauppakoulu, joka aloitti toimintansa 1882. Kauppakoulut perustettiin Helsinkiin 1882, Kuopioon ja Viipuriin 1887, Tampereelle 1890, Poriin 1892. Uuden vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä ehtivät oman kauppakoulun saamaan vielä Vaasa 1902, Kotka 1904, Sortavala 1908 ja Joensuu 1908. Valtakunnallinen opiskelijamääräkin kasvoi 1890-luvun alussa yli 300 oppilaan. Toiselle tuhannelle opiskelijamäärässä päästiin vasta seuraavalla vuosisadalla. Opetuskieli oli kaupan alalla pitkään ruotsi. Oulun kauppakoulussa oli hieman suomenkielistä opetusta alusta alkaen, mutta täysin suomenkielinen siitä tuli 1891. Sitä ennen oli jo Kuopion kauppakoulu aloittanut toimintansa suomenkielisenä kouluna. Yksityinen Suomen Liikemiesten Kauppaopisto perustettiin suoraan kolmivuotisena opistona vuonna 1898 ja sen kehittäminen kauppakorkeakouluksi alkoi lähes saman tien.
Merkittävä koulutuksen suuntaaja oli vuoden 1904 Armollinen Asetus Kauppaoppilaitoksista Suomessa joka selkeytti toimintaa ja määritti opetusohjelman, opettajien pätevyysvaatimukset ja valtionavun. Kauppakoulussa olivat tuon asetuksen mukaan pakollisina oppiaineina: venäjä, äidinkieli, kirjanpito, kirjeenvaihto, kauppalaskento ja geometria, kauppaoppi, kauppaoikeus ja kansantaloustiede, maantiede ja historia, kemia, fysiikka ja tavaratieto sekä kaunokirjoitus. Opintoihin kuului myös yksi vieras kieli venäjän lisäksi. Enemmänkin niitä voi lukea, jos kiinnostusta riitti ja opetusta oli tarjolla.. Ne olivat valinnaisia oppiaineita kuten pikakirjoituskin. Eipä tuo ohjelma järisyttävästi poikkea Johan Snellmannin puolitoistasataa vuotta aiemmin esittämistä. Latinaa ei kyllä enää vaadita. Eivät peruslinjaukset itse asiassa oppiaineiden tasolla paljon eroa nykyisistäkään Jyväskylän kauppakoulu Jyväskylän kauppakoulun perustamisen aika oli suurvaltojen imperialismin aikaa. Suurvallat olivat jakaneet maailman etupiireihinsä ja vallanneet siirtomaikseen, kävivät sotia valtaansa vahvistaakseen ja levittääkseen. Menossa oli kehitys, joka lisäsi jännitystä suurvaltojen välillä ja lopulta johti ensimmäiseen maailmansotaan. Aika oli myös tutkimuksen, teknologian ja teollisuuden voimakkaan kasvun vuosikymmeniä. Myös Suomessa elettiin vahvaa teollistumisen aikaa, mutta samalla Suomen taiteen kultakautta. Venäjän hallinnon modernisointi ja yhdenmukaistaminen kautta laajan imperiumin merkitsi Suomen erityisaseman kaventumista, sortokautta, kuten suomalaiset sen näkivät. Nopea maailman ja elämänympäristön muutos muutti myös mahdollisuuksia ja tavoitteita kautta maailman. Muutos merkitsi usein parannusta elinoloihin, monasti myös vanhojen tuttujen elämänkuvioiden romuttumista. Jyväskylän kehitys oli hitaanpuoleista. Jyväskylä jäi jälkeen Suomessa ja maailmalla menossa olevassa teollistumisesta ja kaupungistumisesta. Jyväskylä putosi kehityksen kelkasta. Uuden vuosisadan ensimmäisen vuosikymmenen ajan väkiluku pysytteli noin 3000 hengessä. Teollisuutta oli kaupunkiin jonkun verran siunautunut, mutta ei kaupunkia teollisuuskaupungiksi muuttavassa määrin. Teollisia toimipaikkoja kaupungissa oli vuonna 1909 vain 10, niissä oli 129 työntekijää ja voimalähteenä 4 höyrykonetta. Merkittävimpiä teollisuuslaitoksia olivat A.Fredriksonin lakki- ja hansikastehdas, neljä kirjapianoa, Halosen harmoonitehdas ja R.Ruthin rinkelitehdas. Kaupungin rajojen ulkopuolella olivat jo Kuokkalan saha, Lohikosken paperitehdas ja Wäinölän konepaja. Sähkö ja sähkölaitos Jyväskylään saatiin 1902. Kaupungin teollinen yritystoiminta oli uuden kehityskauden alussa, mutta sotavuodet siirsivät vahvan kasvun ajan aina 1920-luvulle saakka. Kauppiaita kaupungissa oli runsaammin kuin teollisia yrittäjiä, vuonna 1910 heitä oli kaikkiaan 90. Jyväskylässä seurattiin kyllä kaupallisen koulutuksen kehitystä. Oman kauppakoulun perustamisen ajatus oli harkinnassa, mutta se toteutui vasta vuonna 1910. Kauppakoulun puuttuessa Jyväskylän Kauppalaisseura järjesti palvelevalle kauppanuorisolle edullista opetusta kauppaa koskevissa aineissa. Seura oli myös mukana tukemassa vuonna 1902 perustettua kauppa-apulaiskoulua. Kauppakouluhankkeen synnystä kertoo koulun ensimmäisen lukukauden vuosikertomus näin: Ajatus perustaa Jyväskylään kauppakoulu oli kauan piillyt vanhemman jyväskyläläisen liikemiespiirin povessa. Aloitteen sen toteuttamiseksi teki Jyväskylän Kauppiasyhdistys. Kokouksessa 20 p:nä marrask. v:na 1908 Pankinjohtaja J. Karlstedt herätti kysymyksen kauppakoulun perustamisesta kaupunkiin huomauttaen sen tuottamista eduista koko Keski- Suomelle. Kokouksen asettama valiokunta laati koulun perustamissuunnitelman. Sen Kauppiasyhdistys hyväksyi huhtikuussa 1909. Keskeinen perustelu koululle kirjattiin näin: Tuskin millään elinkeino-alalla tarvitaan niin monipuolisia tietoja ja asiaintuntemusta kuin kauppa-alalla, etenkin nykyaikaan ja, mikäli ymmärrämme, myöskin tulevaisuudessa. Nyt jo vallitsee
suuremmoinen kilpailu kauppiasten kesken ei ainoastaan meillä, vaan yleensä koko maailmassa, eikä suinkaan ole oletettavissa, että tämä vähenisi vastaisuudessakaan. Kauppalaisseurakin tuki hanketta ja niin se vietiin heti Kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi. Valtuusto, hoiti oman osansa asiasta nopeasti ja päätti perustaa kauppakoulun kesäkuun 9 päivä 1909. Senaatille lähetettiin hakemus ohjesäännön vahvistamisesta ja valtioavusta. Helsingistä ei kuitenkaan kuukausiin saapunut odotettua tietoa hakemuksen hyväksymistä. Sen sijaan kuultiin, että myös Lahti oli myös jättänyt kauppakoulun perustamisanomuksen. Lokakuussa lähetettiin kaupunginvaltuuston päätöksellä lähetystö kiirehtimään hakemuksen käsittelyä, lobbaamaan Jyväskylän puolesta. Lähetystö onnistui tehtävässään. Suomen Senaatin Kauppa- ja Teollisuustoimituskunta päätti 18. marraskuuta 1909 hyväksyä hakemuksen ja myöntää valtionapua Jyväskylän kauppakoululle. Lahden hakemus hyväksyttiin myös, joten molemmat kaupungit saivat kauppakoulunsa. Kaupunginvaltuusto pani heti toimeksi. Joulukuussa valittiin kauppakoulun johtokunta. Sen puheenjohtajaksi tuli kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, lyseon lehtori Ernest Wänttinen. Opettajanvirat julistettiin haettavaksi ja pikaista ratkaisua vaativaa tilakysymystä ryhdyttiin pohtimaan. Ratkaisu löytyi Kunnallistalosta. Kaupunginvaltuusto antoi ensimmäiseksi kouluvuodeksi huoneet 4,5 ja 6 Kunnallistalon yläkerrasta koulun käyttöön. Koulu sai siten ilmavan ja valoisa huoneuston, jossa se ensimmäisenä vuotenaan sopi varsin hyvin työtä tekemään, vaikkapa sille ja varsinkin samoissa huoneissa työskentelevälle kauppa-apulaiskoulun iltakursseille joskus tuli häiriöitä Kunnallistalon juhlahuoneuston käytöstä. Näin totesi vuosikertomus. Oma talo oli heti tavoitteena, mutta syksyksi 1910 se ei voinut valmistua. Kaupunginvaltuusto esitti ensin, että kaupungin kansakoulu, käsityöläiskoulu, kauppakoulu ja merimieskoulu yhdessä miettisivät josko niille rakennettaisiin uusi yhteinen talo. Koulujen johtokunnista tämä oli huono ajatus. Oman talon rakennustöihin päästiin huhtikuussa 1911 ja koulurakennus valmistui elokuussa, lyseon lähelle. Rakennus palveli Jyväskylän kauppaopetusta lähes puoli vuosisataa aina Rajakadulle muuttoon saakka vuoteen 1957. Kansakoulu valmistui puolestaan Puistokadulle 1912. Merimieskoulukin Jyväskylässä oli hetken aikaa laivaliikenteen kukoistusvuosina. Oppilaita haki koulun 74. Heistä hyväksyttiin 40, 20 miesoppilasta ja 20 naisoppilasta. Koulukäynnin aloitti syksyllä 1910 kuitenkin vain 35 oppilasta. Pieni, hyvin monitaitoinen ja toiminen opettajakunta oli vuosikertomuksen mukaan: Herra Arvi Kuha, filosfian maisteri, koulun johtaja. Opettanut kirjanpitoa ja konttoritöitä, kauppaoppia, suomenkieltä ja kauppakirjeenvaihtoa, käsialaharjoitusta sekä konekirjoitusta. Herra J.H. Kurkilahti, v.t.lehtori. Opettanut kauppalaskentoa, fysiikkaa, kemiaa, kauppamaantiedettä sekä ruotsinkieltä. Neiti Armida Enckell, opettajatar. Opettanut englanninkieltä. Herra Juuso Putro, lehtori, filosofian maisteri. Opettanut venäjänkieltä. Herra G.G. Ronimus,filosofian maisteri. Opettanut saksankieltä. Herra H. Hetemäki, opettaja, on johtanut toverikunnan laulua Herra I.J. Kiljunen, vahtimestari, on johtanut miesoppilasten voimistelua. Vierailla kielillä oli jokaisella oma opettajansa. Muut oppiaineet oli jaettu kahden opettajan kesken. Monialaisia ja monitaitoisia opettajia olivat nuo herrat A.Kuha ja J.H.Kurkilahti. Arvi Kuha oli perusjyväskyläläinen, seminaarin lehtorin K.G. Göösin poika. Ensimmäinen kouluvuosi sujui hyvin. Marraskuussa kävi kauppaopetuksen tarkastaja professori Ernst Bonsdorff tarkastuskäynnillä ja oli tyytyväinen. Hän kiitti erityisesti oppilasten kirjallisia
töitä. Vihot olivat erittäin siistit ja käsiala hyvä. Myös kirjanpidon opetusta hän kiitti siitä, että opetus aloitetaan amerikkalaisella kirjanpidolla ja vasta sen jälkeen siirrytään hankalampaan saksalaiseen kirjanpitoon. Edistyminen ja oppiminen eteni vuosikertomuksen mukaan tyydyttävästi. Oppilasten käytös oli hyvä, mitä nyt kevätlukukaudella tapahtui pari käytöshairahdusta. Toukokuussa pidetyn vuositutkinnon perusteella ensimmäiseltä luokalta siirrettiin toiselle ehdoitta 24 oppilasta. Koulun järjestyssäännöissä oli käyttäytymisohjeet. Ne kelpaisivat malliksi edelleenkin. Niiden mukaan: 8 Koulutalossa on aina ja kaikkialla esiinnyttävä hillitysti ja arvokkaasti ja opettajille sekä vieraille on osoitettava kunnioitusta ja kohteliaisuutta. 9 Tupakanpoltto koulutalossa ja oleskelu ravintoloissa ja anniskeluissa on kielletty. 10 Sylkeminen muualle kuin sylkylaatikkoihin on koulutalossa kielletty. 11 Päällysvaatteet, kalossit, hatut ja sateenvarjot ovat aina jätettävät niille varatuille paikoille. Jalat ovat mattoihin hyvin pyyhittävät, ennenkuin astutaan sisään. 12 Oppilaskunnan kunnianasiana on suojella koulutalon kalusto ehjänä, siistinä ja naarmuttomana. Kauppakoulun ensimmäisenä johtajana toimi maisteri Arvi Kuha vuodet 1910-1912. Hänen jälkeensä johtajaksi saatiin tuleva Kauppakorkeakoulun ensimmäinen kirjanpidon ja bilanssiopin professori Ilmari Kaitila, joten täällä elettiin tutkimuksen ja opetuksen eturintamassa. Kaitila väitteli vuonna 1921, mutta aivan ilmeisesti tutkimustyö oli hyvässä vauhdissa hänen Jyväskylän vuosinaan 1912-1918. Jyväskylässä ollessaan hän myös kirjoitti ja julkaisi kaksi perusoppikirjaansa, Kauppaoppi ja oikeus 1913 sekä Kirjanpito ja bilanssioppi 1916. Lisäksi hänellä riitti aikaa kirjoittaa Jyväskylän Säästöpankin historia vuosilta 1842-1916. Arvattavasti hän askaroi täällä ollessaan myös tilintarkastuksen parissa. Heti seuraavana vuonna hänen täältä lähdettyään ilmestyi hänen kirjansa tilintarkastuksesta. Se oli alan ensimmäinen suomalainen teos. Kaikki nämä hänen kirjansa julkaisi Gummerus Jyväskylässä. Koulun ensimmäinen johtokunta edusti hyvin kaupungin niin opetus- kuin liiketoimintaosaamista. Siihen kuuluivat lyseon lehtorit Ernest Wänttinen ja D.V Peltonen, pankinjohtajat Anton Fredrikson ja J. Karlstedt sekä kauppias Fredrik Wessman. Kauppaopetus Jyväskylässä oli saatu alkuun ja se on nyt jatkunut jo 100 vuotta kaiken aikaa kehittyen. Kauppakoulusta lähdettiin liikkeelle 1910, kauppaopistoksi oltiin valmiita 1948, Rajakadulle muutettiin 1957, Jyväskylän yliopistossa alkoi kauppatieteen opetus 1967. Pian sen jälkeen 1970-luvulla alkaneet koulutuksen mullistukset vauhdittivat sekä kauppaopiston että yliopiston kehitystä. Vakinainen Jyväskylän ammattikorkeakoulun vaihe saavutettiin 1997 ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu näki päivänvalon 2010. Paljon on saatu aikaan koulutuksen niin määrällisen kuin laadullisen kehittämisen saralla. Jyväskylästä on luotu merkittävä ja korkeatasoinen kaupan alan koulutuksen ja tutkimuksen keskus. Perusajatus ei ole matkan varrella unohtunut eikä muuttunut Oppinut kauppias on aina ollut ammattinsa osaava, mutta paljon enemmän. Hän on aina ollut monessa mukana, niin omassa elämässä kuin erilaisissa verkostoissa. Hän on itseään, ympäristöään ja yhteiskuntaansa aktiivisesti kehittävä henkilö. Mikä on sitten muuttunut matkan varrella? Paljon on muutostakin tapahtunut. Ammatilliset vaatimukset ovat etenkin viime aikoina nopeasti kasvaneet, yhteiskunnan muutos, tutkimus ja teknologia ovat niitä muuttaneet. Ammatteja on tullut paljon lisää alan laajenemisen ja
erityisaloihin jakautumisen myötä, globalisaatiokin on tuonut työhön runsaasti uutta, vaikka kaupan alan ammatit ovat aina olleet kansainvälisiin yhteyksiin tähtääviä. Mielestäni olennaisin muutos on kuitenkin kaupan alan koulutuksen ja alan ammattilaisten tulevaisuuteen suuntautuneisuudessa ja vastuussa. Markkinatalous ja sen periaatteet ulottuvat nyt voimallisina kaikille elämänaloille. Yritystoiminta ja kaupan ala ovat markkinatalouden ydintä. Tulevaisuus, siihen orientoituminen ja sen läsnäolo jo tässä päivässä on selvästi uutta ja edelleen vahvistuvaa. Alan ammattilaisten ja koulutuksen vastuu markkinataloudesta arkipäivän toiminnassa on kasvanut ja saanut vahvan eettisen ulottuvuuden. Vastuu ulottuu nyt omaa elämää ja toimintaa laajemmalle muihin ihmisiin, verkostoihin ja organisaatioihin, joissa toimimme, markkinoille ja ympäristöön. Näitä kahta muutosta, tulevaisuusorientaatiota ja vastuun kasvamista, pidän erityisenä haasteena kaupan alalle. Jyväskylässä kuljettu 100 vuoden pituinen monivaiheinen ja -haarainen kehityspolku on vahva perusta ja alkupiste alku uudelle kasvun ja kehityksen polulle oppineen kauppiaan idean tavoittelussa ja edelleen kehittelyssä. Johan Snellmann, jonka sanoilla tarinani aloin, hän uskoi kasvatuksen ja koulutuksen voimaan jo 250 vuotta sitten. Hänen sanoihinsa minun on hyvä myös lopettaa. Nuoriso, joka lapsuusiässä on saanut hyvää hoitoa, jota kyselyiässä on oikealla tavalla ohjattu säädyllisyyteen, jota oppivuosina on johdatettu hyveellisyyteen ja rehellisyyteen, jota historian, taiteen ja tieteen opiskeluvuosina on opetettu helpolla, tajuttavalla ja luontevalla tavalla, ei voi muuta kuin seurusteluvuosina miellyttää, harjoitteluvuosina hankkia itselleen taitavuutta ja virkavuosina olla hyödyksi yhteiskunnalle sekä itselleen. Maassa missä tuollainen järkevä järjestys otetaan huomioon kehittyvät taiteet, tieteet kukoistavat, sekä hyveellisyys ja oppineisuus luovat pohjan Kansan onnellisuudelle.