JÄSENPOSTI 3/2015 28.8.2015 Ajankohtaista Vuosikokous ja seminaari 2015 Kevään 2016 lomaosakeviikkojen arvonta
Hei KST jäsen! Suomessa työpaikkakiusaaminen on paljon yleisempää, kuin muualla Euroopassa. Työpaikkakiusaamista tapahtuu johtajan, esimiehen sekä työtovereiden toimesta. Kiusaamisen kohteeksi voi joutua yksi henkilö, työyksikkö tai useampi työyhteisön jäsen. Kiusaamisen mahdollistaa muiden välinpitämätön asenne ja muut antavan kiusaamisen tapahtua. Työpaikkakiusaaminen on toistuvaa, pitkään jatkuvaa ja systemaattista kielteistä kohtelua, loukkaamista, alistamista, ulkopuolelle jättämistä, mustamaalaamista ja mitätöintiä. Työmäärät ja aikataulut voivat olla kohtuuttomia, työtehtäviä otetaan pois perusteettomasti, annetaan vaatimattomia työtehtävien jne. Työyhteisöön ei kuulu myöskään huutaminen, solvaaminen eikä epäasiallinen käytös. Seksuaalinen häirintä on myös yksi häirinnän muoto. Kiusaaminen heikentää työilmapiiriä ja lisää sairauspoissaoloja. Uhrille voi tulla hyvin vakavia terveydellisiä vaikutuksia, stressioireyhtymiä, masennusta, suhtautuminen muuhun maailmaan muuttuu jne. Myös tilannetta seuraaville voi tulla mm. masennusta, uniongelmia ja hermostuneisuutta. Kiusaamisen muodot vaihtelevat mitätöivistä eleistä ja ilmeistä sanallisiin uhkauksiin. Kiusaaminen voi olla epäsuoraa, kuten perättömien tietojen levittäminen tai suoraa, kuten huutaminen tai nimittely. Kiusaaja ei välttämättä aina tunnista olevansa kiusaaja. Ehkä aina ei tunnista omaa käyttäytymistään kiusaamisena tai toinen tulkitsee sanoja tai sähköpostia väärin. Väärinkäsitykset tulee selvittää heti kasvotusten. Apua työpaikkakiusaamiseen voi hakea työnantajalta, esimieheltä, työtovereilta, työterveydestä, työsuojeluvaltuutetulta, työsuojeluviranomaisilta, luottamusmieheltä ja ammattiliitosta. Työpaikkakiusaamisesta, yhteiskuntasopimuksesta ja paljon muusta keskustelemme KST:n vuosikokouksessa ja seminaarissa Jyväskylässä. Olen myös erittäin kiinnostunut kuulemaan teidän mielipiteitä uudesta keskusjärjestöhankkeesta. Hyvien keskustelujen lisäksi on ihana tavata teitä KST:n jäseniä eripuolilta Suomea. Ja ehkä tapaamme muutaman ensikertalaisenkin. Tervetuloa mukaan päättämään KST:n asioista! Nähdään Jyväskylässä! Terveisin Sari
KOKOUSKUTSU Kartta- ja suunnittelutekniset KST ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään sunnuntaina 25.10.2015 klo 9.30. Kokouspaikka on Sokos Hotel Alexandra, Hannikaisenkatu 35 Jyväskylä Kokouksessa käsitellään sääntöjen 5, 8, 9, 10 ja 14 pykälien määräämät asiat. Valtakirjalla voi edustaa viittä (5) yhdistyksen ei lepäävää jäsentä. Lahti 26.8.2015 Sari Estilä puheenjohtaja ************************************************************************************************* KST maksaa kokoukseen osallistuvien matkakulut edullisinta kulkuneuvoa käyttäen. Päivärahoja ei makseta. Ilmoittautuminen vuosikokoukseen ja seminaariin 23.9.2015 mennessä KST:n kotisivulla www.kst-ry.fi -> tapahtumat. *************************************************************************************************
KARTTA- JA SUUNNITTELUTEKNISET KST RY VUOSIKOKOUS 2015 JYVÄSKYLÄ ESITYSLISTA Aika: 25.10.2015 klo 9.30 Paikka: Sokos Hotel Alexandra Hannikaisenkatu 35 Jyväskylä 1 VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Sari Estilä 2 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Päätösesitys Kokouskutsu on julkaistu Helsingin Sanomissa 9.9.2015 ja Y-postissa 3/2015. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Liite 1 3 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN SEKÄ LÄSNÄOLO- JA PUHEOIKEUDEN MYÖNTÄMINEN. Valtakirjantarkastajien ilmoituksen mukaan kokouksessa oli läsnä yhdistyksen jäsentä ja valtakirjoilla edustettuna jäsentä. Myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus paikalla oleville. Liite 2. 4 ILMOITUSASIAT Päätösesitys Ei asioita. 5 VALITAAN KOKOUKSELLE PUHEENJOHTAJA Valittiin kokouksen puheenjohtajaksi
6 VALITAAN KOKOUKSELLE SIHTEERI Hallitus esittää, että vuosikokouksen sihteeriksi kutsuttaisiin Rauni Kenttälä. 7 VALITAAN KOKOUKSELLE KAKSI PÖYTÄKIRJANTARKASTAJAA Valittiin pöytäkirjantarkastajaksi 8 VALITAAN KOKOUKSELLE KOLME ÄÄNTENLASKIJAA Valittiin kolme ääntenlaskijaa 9 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN Hallitus esittää esityslistan hyväksymistä kokouksen työjärjestykseksi. Liite 3. 10 KÄSITELLÄÄN HALLITUKSEN ESITYS JÄRJESTÖN TOIMINNASTA VUONNA 2014 Hallitus esittää hyväksyttäväksi järjestön toimintakertomuksen 2014. Esitys järjestön toiminnasta on liite 4. 11 KÄSITELLÄÄN 2014 TILIT, TILINPÄÄTÖS SEKÄ TILINTARKASTAJIEN LAUSUNTO Hallitus esittää hyväksyttäväksi tilit ja tilinpäätös vuodelta 2014, liite 5 sekä tilintarkastajien lausunnon. Tilintarkastajien lausunto liite nro 6. 12 VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN TILIVELVOLLISILLE Hallitus esittää vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille.
13 VUODEN 2014 YLIJÄÄMÄN KÄYTTÖ Vuodelta 2014 ei ole jäänyt ylijäämää. 14 KÄSITELLÄÄN HALLITUKSEN ESITYS VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAKSI. Hallitus esittää hyväksyttäväksi vuoden 2016 toimintasuunnitelman. Toimintasuunnitelma. Liite 7. 15 PÄÄTETÄÄN JÄSENMAKSUN SUURUUDESTA VUODELLE 2016, MAHDOLLINEN YLIMÄÄ- RÄINEN JÄSENMAKSU JA JÄSENMAKSUKATTO VUODELLE 2016 Hallitus esittää jäsenmaksun suuruudeksi 0,15 % ja KTK:n jäsenmaksun osuus. KTK:n edustajakokous hyväksyy jäsenmaksun suuruuden edustajakokouksessa 26.11.2015. 16 KÄSITELLÄÄN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Hallitus esittää hyväksyttäväksi vuoden 2016 talousarvioesityksen. Talousarvioesitys. Liite 8. 17 VALITAAN YHDISTYKSELLE KAKSI TOIMINNANTARKASTAJAA JA VARATOIMINNANTAR- KASTAJAT VUODELLE 2016
18 KÄSITELLÄÄN KOKOUKSELLE ESITETYT MUUT ASIAT Stipendi Hallitus esittää vuoden 2016 opiskelijastipendin suuruudeksi 100 ja hallitukselle lupa päättää vuoden 2016 opiskelijastipendin saaja. Ensisijaisesti stipendi jaetaan KST:läiselle jäsenelle. Vuosikokouspaikka vuonna 2016 Vuoden 2016 vuosikokous pidetään Kevään 2016 lomaosakkeiden arvonta 19 KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN Puheenjohtaja päättää kokouksen klo
Kartta- ja suunnittelutekniset KST ry VUOSIKOKOUS 2015 Rautatieläisenkatu 6 00520 HELSINKI VALTAKIRJA Valtuutan Valtakirjan antaja Paikkakunta ja päiväys Todistavat
KST:n vuosikokous ja seminaari Jyväskylässä 24. 25.10.2015 Sokos Hotelli Alexander, Hannikaisenkatu 35 Lauantai 24.10. klo 11.00 11.45 klo 11.45 12.00 klo 12.00 13:30 klo 13:30 14.00 klo 14.00 15.00 klo 15.00 16.00 klo 16.00 16.30 klo 16.30 16.35 klo 19:00 Lounas Seminaariin ilmoittautuminen ja avaus; KST:n pj. Sari Estilä Tutustuminen kaupungintaloon, lähtö hotellin aulasta (siirtymiin varattu aikaa 2 x 10 min) Iltapäiväkahvi Jyväskylä - Valon kaupunki Akavan kuulumiset; pj. Sture Fjäder Yleiskeskustelu; Sture Fjäder ja KTK:n pj. Keijo Houhala Päivän päätös, Sari Estilä Illallinen hotellin ravintolassa Sunnuntai 25.10. klo 7.00 9.00 klo 9.00 9.30 klo 9.30 11.00 klo 11 - Aamupala (hotellissa majoittuville) Valtakirjojen tarkistus Vuosikokous Seminaarin päätös ja lounas Huoneiden luovutus ja lähtö kotiin Osallistumismaksu seminaariin on 40 /jäsen, maksu tulee suorittaa KST:n tilille 800018-889975, eräpäivä on 23.9.2015. Osallistumismaksu peritään jäseneltä, jolta muodostuu majoituskuluja. Sitovat ilmoittautumiset on tehtävä 23.9.2015 mennessä kotisivuilla www.kst-ry -> tapahtumat. Ilmoittautumisen yhteydessä on mainittava mahdolliset ruoka-aineallergiat. Seminaariin osallistuminen edellyttää osallistumista KTK / KTN:n työmarkkinatilaisuuteen. Ilman perusteltua syytä perutusta osallistumisesta veloitamme seminaarin todelliset kustannukset.
Jyväskylän kaupungintalo valmistui vuonna 1899 Carl Ludvig Engelin laatiman ruutuasemakaavan tärkeimmän korttelin kirkkotorin reunaan. Lääninarkkitehti Karl Viktor Reiniuksen suunnittelema uusrenessanssityylinen rakennus oli aikoinaan kaupungin mittavin rakennushanke. Rakennukseen sijoittuivat maistraatti, raastuvanoikeus, rahatoimikamari, kirjasto ja lukusali, Suomen pankki ja huutokauppakamari. Lisäksi rakennuksessa tuli tiloja yhdistyksille ja seuroille. Rakennukseen saatiin myös pitkään kaivattu kaupunkilaisten juhlasali ja ravintola. Jyväskylän kaupungintalo on yksi harvoista 1800-luvulta säilyneistä rakennuksista Jyväskylän keskustassa. Talo on suojeltu asemakaavalla 5.10.1998. Rakennus on osa Jyväskylän Kirkkopuiston ja hallintokeskuksen valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä ja myös Keski-Suomen 14.4.2009 vahvistetussa maakuntakaavassa sen arvot todetaan. Jyväskylän peruskorjatun kaupungintalon esittelykierrokset alkoivat kaupungin syntymäpäivänä 22.3.2013. Opastettu kierros peruskorjatussa kaupungintalossa tarjoaa mainion tilaisuuden tutustua kaupungintalon historiaan ja nykypäivään. Kierros suuntautuu erityisesti kaupungintalon julkisiin tiloihin eri kerroksissa. Kierroksen aikana kerrataan myös korjauksen perustietoja ja esitellään talossa olevia taideteoksia.
Lomaosakeviikkojen arvonta Kevään 2016 lomaviikot ovat Kiinteistö Oy Lapinniemi V, asunto 43, viikko 16 Vastike 430 Kiinteistö Oy Katinkullan Hiekkaniemi, asunto 15.K.2. viikko 7 Vastike 560 Lomaviikot arvotaan vuosikokouksen 2015 yhteydessä. Arvontaan osallistuminen tulee tehdä osoitteessa www.kst-ry.fi -> lomaosakkeet 19.10.2015 mennessä. Lomaviikoista enemmän kotisivuilla www.kst-ry.fi -> lomaosakkeet
Astelin metsässä syksyisessä, pikkulintuja kuulin, jotka jo ammoin vaienneiksi viimahan, viluhun luulin. Eivät ne soinehet enää laulut elämän myrskymielten, soi joka oksalta onnellinen pilpatus pienten kielten. Käyskelin, kuuntelin kummakseni, seisahduin sekä mietin: Mitä ne laulavat pienet linnut vaieten vaiston ja vietin? Mitä ne miettivät pienet linnut metsässä syksyisessä, kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä ja kuuset on kyynelessä? Sitä ne miettivät pienet linnut: Pois meni kevät ja kesä, mennee syksy ja mennee talvi, tullee päivä ja pesä. Ja sitä ne laulavat pienet linnut: Syksy kun rinnan riittää, jää elon pieniä iloja paljon, joista voi Luojaa kiittää. Eino Leino-