Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Samankaltaiset tiedostot
Lähtökohtaisesti valtuuston päätös tarkoittaa si tä, et tä lukuvuoden tuntikehystä pitää supistaa n. 470 vuo si viik kotun

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö liitteineen on kokouksessa nähtävillä.

Maankäytön ja palvelujen suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Ylöjärven kaupungin lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Kaupunginvaltuutettujen päätelaiteasiat / toimintamallin valitseminen

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

TORNION KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNNÖN AJANTASAISTAMINEN JA UUDISTAMINEN

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tappisuon rauhoittaminen luonnonsuojelualueeksi

Kaupunginvaltuuston päätösten täytäntöönpano / 49 Sopimus yhteisestä toimielimestä jätehuollon viranomaistehtävien hoitamisessa

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Esitys uusiksi yksityisteiden kunnossapidon ja peruskorjauksen avustusperusteiksi

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Palkkiosääntö (hallintosääntö 9.luku):

Kokkolan kaupungin hallintosääntö

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh ,

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kaupunginhallitus Hallintosääntö alkaen 1686/ /2017

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kehittämistoimikunta käy lähetekeskustelun strategiaprosessista ja antaa tarvittavat ohjeistukset asiaan liittyen.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 1/2019 1/12

Hallintosäännön uudistaminen

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Lisäys hallintosääntöön / päätelaitteiden käyttöä koskeva korvaus 497/01.

Valtuustoaloite yksityisteiden hoidon periaatteiden ja tavan ottaminen uudelleen valtuuston päätettäväksi / Eija Ylikangas ja 7 muuta valtuutettua

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma /05.051/2015, 450/01.015/2015 KAUPHALL

Hallitus 162 Valmistelu: Talous- ja hallintojohtaja Minna Korkiakoski-Västi. Palkkiosääntö (hallintosääntö 9.luku):

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kuntalaisaloite Ylöjärven perusopetuksen turvaamiseksi 502/12.01.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Elinvoimajohtaja selostaa tilannekatsauksen Ylöjärven Vesi liikelaitoksen yhtiöittämisselvityksestä kehittämistoimikunnan kokouksessa.

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

Kaupunginhallitus hyväksyi kaupunginjohtajan esityksen seuraavin muu tok sin: Tehtävä 200 Sosiaali- ja terveystoimen hallinto

Keskiviikkona Kouvolan kaupungin internetsivulla.

Riittävän kattavan vuorovaikutuksen arvioimiseksi on laa dit tu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Ylöjärven kaupungin omistamien rakennusten salkutuksen päivitys v. 2017

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle


Naantalin kaupungin äänestysaluejako

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Äänestysalueiden vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaalia varten

Ylöjärven kaupunki Pöytäkirja 2/ Kaupunginvaltuusto Aika 17:00-17:36. Käsitellyt asiat

Rakennus- ja ympäristölautakunta / /2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Valtuustoaloite kouluverkon rakenteellisista muutoksista / koulutuslautakunnan lähetekeskustelu kouluverkkoselvityksestä

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Asiantuntijana kokouksessa kehittämispäällikkö Oiva Jansson. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti siirtää asian käsittelyn seuraavaan ko kouk seen.

Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26

Kaupunginhallituksen alaisen henkilökunnan hankintavaltuudet

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 52 20.02.2017 Kaupunginvaltuusto 20 06.03.2017 Hallintosäännön päivitykset 1.6.2017 lukien / hallintomenettelyä koskevat määräykset, valtuuston työjärjestys, kaupunginhallitus ja keskushallinto, tarkastusta koskevat määräykset sekä luottamushenkilöiden palkkioita koskevat määräykset 497/01.018/2014 KAUPHALL 20.02.2017 52 Päivitykset lukuihin hallintomenettelyä koskevat määräykset, valtuuston työjärjestys, kaupunginhallitus ja keskushallinto sekä tarkastusta koskevat määräykset Valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat syksyn 2016 aikana linjanneet, että seuraavan valtuustokauden alkaessa kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajien määrä lasketaan nykyisestä kolmesta kahteen. Edelleen kaupunginhallituksen varapuheenjohtajien määrä on linjattu vähennettäväksi nykyisestä kahdesta yhteen. Edellä mainitut muutokset aiheuttavat muutostarpeita myös kaupungin hallintosääntöön. Lisäksi muun muassa 1.6.2017 lopuilta osin voimaan astuvasta uudesta kuntalaista johtuen hallintosääntöön on tarkoituksenmukaista tehdä eräitä teknisluontoisia päivityksiä koskien mm. aloiteoikeutta ja aloitteiden käsittelyä, valtuuston kokouskutsujen julkaisemista sekä tarkastuslautakunnalle sidonnaisuusilmoituksiin liittyviä tehtäviä. Päivitykset luottamushenkilöiden palkkioita koskeviin määräyksiin Kuntalain mukaan valtuusto päättää luottamushenkilöiden palkkioiden ja korvausten perusteista. Luottamushenkilöllä on kuntalain mukaan oikeus saada palkkiota toimensa hoitamisesta sekä korvausta aiheutuneista kustannuksista. Ylöjärven kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiot sekä toimielinten puheenjohtajien vuosipalkkiot on hyväksytty nykyiselle tasolleen vuonna 2012 (kaupunginvaltuusto 15.11.2012 107). 1.1.2015 lukien luottamushenkilöiden palkkioita koskevat määräykset ovat olleet osa kaupungin hallintosääntöä. Nyt esitettävät muutokset perustuvat valtuustoryhmien puheenjohtajien 13.2.2017 antamiin linjauksiin luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten tarkistamiseksi. Esitettävät muutokset luottamushenkilöiden palkkioita koskeviin määräyksiin koskevat kokouspalkkioita sekä toimielinten puheenjohtajien

vuosipalkkioita. Uudistusten tavoitteena on parantaa luottamushenkilöiden ja erityisesti puheenjohtajien mahdollisuuksia luottamustehtävien hoitamiseen. Edelleen teknisenä lisäyksenä hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioita koskeviin määräyksiin on vaalilain muutosten johdosta lisätty vaalilautakuntien nimeämät vaaliavustajat ja muu avustava henkilöstö sekä kotiäänestysten vaalitoimitsijat. Vuoden 2017 talousarvio on laadittu siitä lähtökohdasta, että luottamushenkilöpalkkioihin ei vuoden 2017 aikana tehtäisi muutoksia. Palkkioihin esitettävien muutosten vaikutus vuositasolla on karkeasti arvioituna noin 65 000 euroa ja ne tullaan huomioimaan vuoden 2017 muutostalousarvion käsittelyn yhteydessä. Liitteenä olevassa esityksessä 1.6.2017 voimaan astuviksi muutoksiksi hallintosääntöön lisäykset on merkitty keltaisella taustavärillä ja poistettavat kohdat keltaisella taustavärillä yliviivattuna. Liite - Hallintosäännön päivitykset 1.6.2017 lukien Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä tämän pykälän liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön voimaan tuleviksi 1.6.2017 alkaen. Päätös Hyväksyttiin. KAUPHALL 20.02.2017 52 Päivitykset lukuihin hallintomenettelyä koskevat mää räyk set, valtuuston työjärjestys, kaupunginhallitus ja kes kus hal lin to sekä tarkastusta koskevat määräykset Valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat syksyn 2016 aikana lin janneet, että seuraavan valtuustokauden alkaessa kau pun gin val tuus ton varapuheenjohtajien määrä lasketaan ny kyi ses tä kolmesta kahteen. Edelleen kaupunginhallituksen va ra pu heen joh ta jien määrä on linjattu vähennettäväksi ny kyi ses tä kahdesta yhteen. Edellä mainitut muutokset ai heut ta vat muutostarpeita myös kaupungin hallintosääntöön. Lisäksi muun muassa 1.6.2017 lopuilta osin voimaan as tu vas ta uudesta kuntalaista johtuen hallintosääntöön on tar koi tuk sen mu kaista tehdä eräitä teknisluontoisia päivityksiä kos kien mm. aloiteoikeutta ja aloitteiden käsittelyä, val tuus ton kokouskutsujen julkaisemista sekä tar kas tus lau ta kun nal le sidonnaisuusilmoituksiin liittyviä

tehtäviä. Päivitykset luottamushenkilöiden palkkioita koskeviin mää räyk siin Kuntalain mukaan valtuusto päättää luottamushenkilöiden palk kioiden ja korvausten perusteista. Luottamushenkilöllä on kuntalain mukaan oikeus saada palkkiota toimensa hoi ta mi ses ta sekä korvausta aiheutuneista kustannuksista. Ylö jär ven kaupungin luottamushenkilöiden kokouspalkkiot se kä toimielinten puheenjohtajien vuosipalkkiot on hy väk syt ty nykyiselle tasolleen vuonna 2012 (kaupunginvaltuusto 15.11.2012 107). 1.1.2015 lukien luottamushenkilöiden palk kioi ta koskevat määräykset ovat olleet osa kaupungin hal lin to sään töä. Nyt esitettävät muutokset perustuvat valtuustoryhmien pu heen joh tajien 13.2.2017 antamiin linjauksiin luot ta mus hen ki löi den palkkioita koskevien määräysten tarkistamiseksi. Esi tet tä vät muutokset luottamushenkilöiden palkkioita kos ke viin määräyksiin koskevat kokouspalkkioita sekä toi mi elin ten puheenjohtajien vuosipalkkioita. Uudistusten tavoitteena on parantaa luottamushenkilöiden ja erityisesti pu heen joh ta jien mahdollisuuksia luottamustehtävien hoitamiseen. Edel leen teknisenä lisäyksenä hallintosäännön luot tamus hen ki löi den palkkioita koskeviin määräyksiin on vaalilain muutos ten johdosta lisätty vaalilautakuntien nimeämät vaa li avus ta jat ja muu avustava henkilöstö sekä kotiäänestysten vaa li toi mit si jat. Vuoden 2017 talousarvio on laadittu siitä lähtökohdasta, et tä luottamushenkilöpalkkioihin ei vuoden 2017 aikana teh täi si muutoksia. Palkkioihin esitettävien muutosten vaikutus vuo si ta sol la on karkeasti arvioituna noin 65 000 euroa ja ne tul laan huomioimaan vuoden 2017 muutostalousarvion kä sit te lyn yhteydessä. Liitteenä olevassa esityksessä 1.6.2017 voimaan astuviksi muu toksik si hallintosääntöön lisäykset on merkitty kel tai sel la taustavärillä ja poistettavat kohdat keltaisella taustavärillä yli vii vat tu na. Liite - Hallintosäännön päivitykset 1.6.2017 lukien Kaupunginjohtaja ehdottaa: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, et tä se päättää hyväksyä tämän pykälän liitteen mukaiset muu tok set hallintosääntöön voimaan tuleviksi 1.6.2017 al kaen. Päätös Hyväksyttiin. KAUPVALT 06.03.2017 20

Liite - Hallintosäännön päivitykset 1.6.2017 lukien Kaupunginhallitus ehdottaa: Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä tämän pykälän liit teen mukaiset muutokset hallintosääntöön voimaan tuleviksi 1.6.2017 alkaen. Keskustelun kuluessa Tomi Saaristo ehdotti, että hal lin to sään nön kohdassa luottamushenkilöiden palkkioita kos ke vat määräykset, pykälässä 147 mainitut kokouspalkkiot pi de tään nykyisellä tasollaan. Jari Niemi kannatti Tomi Saariston esitystä. Keskustelua jatkettaessa Jussi-Pekka Ahonen ehdotti, että hal lin tosään nön pykälä 147 kokouspalkkiot pidetään en nal laan ja että myös pykälä 149 vuosipalkkiot pidetään en nal laan. Jaana Lamminen kannatti Jussi-Pekka Ahosen esitystä. Koska oli tehty kaksi kaupunginhallituksen ehdotuksesta poik kea vaa kannatettua ehdotusta, puheenjohtaja esitti suo ri tet ta vak si äänestyksen ehdotusten välillä ää nes tys ko neel la siten, että ne, jotka kannattavat Saariston ehdotusta, ää nes tä vät jaa ja ne, jotka kannattavat Ahosen ehdotusta ää nes tä vät ei ja että enemmän ääniä saava ehdotus etenee ää nes tyk seen kaupunginhallituksen pohjaehdotusta vas taan. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 45 jaa-ään tä (Antila, Arola, Hakanen, Heiska, Hietaniemi, Hol ma, Joensivu, Johansson, Järvinen K., Järvinen O., Kallio, Ka mi nen, Kesseli, Kivimäki, Kotiranta, Kytömäki, Lammi, Land gren-mäk ky lä, Lehtonen, Luojus, Mustakallio-Sorvari, Mä ki-ven te lä, Nevala, Niemi, Ojares, Pelkonen, Peltola K., Ruus ka, Saaristo, Sarvijärvi, Sathie, Savela, Savio, Schali, Sip po la, Taipale, Takala, Teivaala, Teräväinen, Tienari, Toi vo nen T., Törmä, Ukonmäki, Vilén, Virtanen) ja 5 ei-ääntä (Aho nen, Lamminen, Peltola S., Peltomäki, Toivonen L.) yhden (Ylitalo) ollessa poissa, joten puheenjohtaja totesi Tomi Saa riston ehdotuksen etenevän äänestykseen kau pun gin hal li tuk sen pohjaehdotusta vastaan. Puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen ää nes tys ko neel la siten, että ne, jotka kannattavat kau pun gin hal li tuk sen pohjaehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee val tuu tet tu Tomi Saariston ehdotus kaupunginvaltuuston pää tök sek si. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 24 jaa-ään tä (Arola, Hakanen, Hietaniemi, Holma, Joensivu, Jär vi nen K., Kotiranta, Luojus, Mustakallio-Sorvari, Mä ki-ven te lä, Nevala, Ojares, Pelkonen, Peltola K., Sarvijärvi, Sa ve la, Sippola, Taipale, Takala, Teivaala, Tienari, Ukon mä ki, Vilén, Virtanen) ja 24 ei-ääntä (Ahonen, Antila, Heis ka, Johansson, Järvinen O., Kallio, Kaminen, Kesseli, Kivi mä ki, Kytömäki, Lamminen, Lehtonen, Niemi, Peltola S., Pel to mäki, Ruuska, Saaristo, Sathie, Savio, Schali, Te rä väi nen, Toivonen L., Toivonen T., Törmä) kahden (Lammi ja Land gren-mäk ky lä) äänestäessä tyhjää ja yhden (Ylitalo) ol les sa poissa, joten puheenjohtaja totesi kau pun gin hal li tuk sen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston pu heen joh ta jan äänellä kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kaupunginvaltuusto piti asian käsittelyn aikana kokoustauon kello 17.40-17.45.